Kun ystävä hylkää kertomatta mitään syytä

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi näin kohta neljä vuotta sitten. Paras ystäväni, ihminen jonka kanssa vietin joka viikko aikaa, yhtäkkiä etäännytti itsensä minusta. Hän lakkasi puhumasta, ei laittanut viestiä, vältteli, siirtyi toiseen kaveriporukkaan. Yhä näen hänestä joskus unia, ja mietin, että mikä minussa on vikana, mitä tein väärin jne. Itkin monta yötä miettien näitä kysymyksiä. En pysty vieläkään ymmärtämään. Toivon, että olisin saanut minkä tahansa selityksen, sillä tietämättömyydessä eläminen on pahinta.

Ehkä häntä ahdisti noin tiivis ystävyys, joku pääsee noin lähelle, tietää hänestä kaiken, ehkä jopa kontrolloi eikä tahdo nähdä kun toinen kasvaa tai muuttuu?

Mä olen hylännyt vain toksisia ystäviä, kun ei puhe ole auttanut. Näillä muutamalla ystävällä oli pakkomielteitä ulkonäöstä ja jaksoivat muistuttaa miten en sovi heidän kauneusihanteisiin.

Minä olen tehnyt näin. Tutustuin erääseen kivaan äitiin aikoinaan muskarissa, lapsemme olivat ihan saman ikäisiä ja myöhemmin samoilla luokilla alakoulussa. Touhusimme paljon yhdessä, mm. kaikenlaisia koulun juttuja ja kirppiksiä yms.

Mutta huomasin kyllä, ettemme olleet kuitenkaan silleen läheisiä kuin lapsuudenystävieni kanssa. Hänessä oli sellainen pilkallinen piirre, joka tuli ediin, kun edikoistemme väliset erot alkoivat syvetä, hänen tytöllään oli paljon ongelmia.

Sitten jouduin isoon kriisiin, mieheni kuoli. Olisin tarvinnut tosiystävää, mutta tajusin, ettemme me ole sellaisissa väleissä. Lopetin ystävyyden siihen. En kerta kaikkiaan jaksanut enää.

Vierailija kirjoitti:

[

Minä taas olen aina kokenut ystävyyden katketessa, että en ole sellaisessa roolissa, että voisin alkaa kertoa toiselle hänen käytöksensä tai persoonansa "vioista" ja pyytää häntä parantamaan käytöstään. Hienoa, että ystävyytenne tuosta toipui, mutta näen ystävyyden eri tavalla eli sellaisena, että ystävästä pitää ja häntä arvostaa, vaikka hänessä olisikin jokin vähän häiritsevä piirre. Eli jos joku liikaa häiritsee, niin koen että on parempi lopettaa ystävyys kuin alkaa kritisoimaan ketään.  

Totta noinkin. Mutta ihmiset myös muuttuvat ja kasvavat jatkuen ja elämässä on kaikenlaisia vaiheita jolloin toinen saattaa törttöillä enemmän kuin normaalisti. Mielummin antaa toiselle mahdollisuus ja rakentaa ystävyyttä kuin katkaista se kertakäyttökulttuurin tyyliin. Joskus ihmiset vain ovat sokeita omalle käytökselleen tai omille kehityspisteilleen. On toista kunnioittavaa ystävyyttä voida keskustella siitä millaisena ystävyyden kokee silloin jos tuntee itsensä loukatuksi ennemmin kuin vain katkaista välit. Sitten toki jos kyseinen henkilö tuosta huolimatta edelleen jatkaa esimerkiksi sellaista käytöstä joka ei lainkaan kunnioita minua tai rajojani, niin se olisi eri asia. Pienten häiritsevien piirteiden suvaitseminen on sitten asia erikseen.

Jatkan vielä yhden viestin verran pohdintoja. Mieleen tuli sekin että jos joku kysyisi minulta yhtäkkiä olenko suuttunut jostain, enkä olisi, se saisi minut kyllä miettimään mikä kommunikaatiossani on sellaista että vaikutan suuttuneelta, ja korjaisin sen koska en halua aiheuttaa aiheetonta stressiä muille tuollaisesta. Joten luultavasti ystäväni oli oikeasti minulle jostain suuttunut, koska ei muuttanut kommunikaatiotyyliään yhtään tai ihmetellyt miksi kysyn sellaista, mutta nyt en tietenkään voi tietää enää miksi.

Kuuntele mitä ystäväsi yrittää sinulle kertoa. Älä puhu hänen päälle. Anna hänen olla sellainen millainen hän on ja pukeutua miten haluaa. Älä painosta häntä mihinkään. Näillä ohjeilla sinua kuunnellaan. Älä vaadi häneltä mitään. Sinä et tajua näitä asioita.

Sinä et kuuntele kaveriasi mitä hän yrittää sanoa. Sinä vain oletat asioita. Olet varmaan tuollainen. Et huomaa sitä itse. Sinulle ei auta mikään puhe.

Itse etäännytin itseni parhaasta ystävästäni ja muistakin sen aikaisista kavereistani lukioikäisenä. Olin tosi ahdistunut sen hetkisestä elämäntilanteestani ja se hävetti minua. Ehkä välit olisivat voineet parantua myöhemmin uudestaan, mutta elämä oli jo vienyt meidät eri suuntiin. Oma osaamattomuuteni ja sen hinta surettaa minua vieläkin 20 vuotta myöhemmin. Siitä oli kuitenkin se hyvä puoli, että tajusin ratkoneeni ongelmia torjunnalla ja etäisyydellä aiemminkin, ja olen tietoisesti valinnut toisin sen jälkeen.

Eräs opiskeluaikainen hyvä ystäväni teki saman tempun minulle ja muulle ystäväpiirille opiskelujen loppuaikana. Arvelen että syytkin olivat samanluonteisia. Hän ei ole ikinä kertonut, vaikka olemme edelleen satunnaisesti tekemisissä. Mutta oli järkytys, kun lähes päivittäinen yhteydenpito katkesi kuin seinään ilman selityksiä. Ikävöin häntä vuosia.

On myös joku ihmistyyppi, joka vaihtaa säännöllisesti kaveriporukkaa. Yhtäkkiä joku tulee johonkin porukkaan ja on täysin tiivis osa sitä. Jossain vaiheessa ihmettelee, että missä entiset kaverit ovat? Niistä ei ole mitään havaintoa tai puhetta, eikä ole mitään ilmeistä selitystä, kuten muutto. Yhtä helposti hän sitten eräänä päivänä jättää meidätkin taakseen ilman selityksiä.

Sitten on tosi raskaita ihmisiä, joiden luota kaverit usein häviävät. Empatiakykyä tai toisen asemaan asettumista on vaikea harjoitella. Itse lopetin jossain vaiheessa yhteydenpidon kaveriin (ei oltu kyllä ikinä läheisiä, yhteydenpito oli hyvin satunnaista) joka tiesi aina kaiken paremmin ja hyvin ajattelemattomasti kommentoi muiden ratkaisuja tai elämää.

Olet niitä ihmisiä kenen kanssa ollaan vain tietyllä tavalla. Et kuuntele. Et suostu kuuntelemaan vaan suutut mitä kaverisi yrittävät sinulle sanoa. He yrittävät. He eivät saa jutella kanssasi haluamistaan asioista.

Älä määrittele kaveriesi puheenaiheita. He haluavat puhua myös itselleen tärkeistä asioista. Aiheet ei varmaan miellytä sinua.

Olet varmaan vaativa ihminen. Etkä itse tajua sitä.

Et halua kuunnella.

Selittämättä jättäminen on aina väärin. Itse otin etäisyyttä/lopetin läheisesti tekemisissä olemisen ystävääni jokin aika sitten. Kyse ei ollut usean vuoden ystävyydestä, läheisestä kuitenkin. Annoin ennakkovaroituksia ja mahdollisuuden muuttaa käytöstä, mutta tätä ei kunnioitettu. Lopulta en vaan jaksanut.

Minulle oli kuitenkin tärkeää selittää toiselle, mistä on kyse. Välien katkominen etenkin pitkäaikaiseen ystävään ilman selityksiä on itsekästä.

Tuskin he haluavat pahoittaa mieltäsi. Harvoin kaverit tahtovat. Todennäköisesti he on uskomattoman turhautuneita.

Olen katkaissut välit lapsuuden ystävään parikymppisenä. Elämäni parhaita päätöksiä. Lapsesta lähtien meillä oli roolit, kaveri muisti aina kertoa olevansa kauniimpi, hoikempi, viisaampi ja mitä milloinkin. Teini-iässä sen jotenkin alkoi huomata itsekin, että vaikka meillä oli tosi kivaa yhdesså, niin silti tuli jatkuvasti sellaista ulkonäköni ja älyni mollausta, että tapaamisen jälkeen oloni oli jotenkin epämääräisellä tavalla surkea ja mitätön. Hulluinta oli, että vaikka olimme samassa koulussa, niin siellä tämä kaveri ei paljastanut kenellekään meidän ystävyyttämme, vaikka vietimmekin paljon aikaa yhdessä vapaalla. En nyt varsinaisesti ollut yksinäinen koulussa, mutta minulla ei myöskään ollut yhtään hyvää kaveria siellä, vaikka tulinkin toimeen kaikkien kanssa. Tämä ystäväni kertoi sitten tavatessamme, ketkä kaikki olivat haukkuneet minun ulkonäköäni ja eritteli tarkasti mitkä kaikki oli pielessä. Sama jatkui jopa parikymppisenä. Kertoi usein näyttäneensä opiskelukavereilleen kuviani ja kertoi, mitä kukakin oli sanonut ja pilkannut. Voin kertoa, että uskoin olevani maailman rumin ihminen. Kaveruus oli muutenkin sitä, että jos käytiin jossain yhdessä, niin minun kuului maksaa kaikki. Joskus 15-vuotiaana ensimmäinen kesätyöpalkkani meni kokonaan tämän kaverin elokuva- ja huvipuistolippuihin, ravintolaruokiin jne. Kuljettiin minun autolla ja bensoilla kun oltiin vähän vanhempia. Olin paljon kuskina tälle kaverille, mutta minulla ei ollut lupaa tulla samaan baariin. En saanut myöskään tulla muuallakaan samaan seurueeseen. Ehdittiin baari-ikäisinä olla vielä muutama vuosi kavereita ja ikinä ei menty yhdessä. Minulle kyllä tämä kertoi usein, miten se ja tuo oli haukkunut ulkonäköäni baarissa. Puhelut meni niin, että kaveri soitti hälörin ja minun piti soittaa perästä, että puhuimme minun laskuun eikä hänen.

Aloin seurustella vasta lähdettyäni opiskelemaan. En voinut uskoa, että joku pitää minua kauniina, hauskana ja älykkäänä. Jotenkin ihmettelin, miksi opiskelupaikkakunnalla kukaan ei haukkunut minua, vaikka kotipaikkakunnalla uskoin kaikkien pitävän minua kuvottavana. Aloin jotenkin nähdä lopulta ulkopuolisen silmin tämän ystävyyden myrkyllisyyden. Yritin puhua asiasta pari kertaa vailla mitään vaikutusta. Minun piti olla kiitollinen, että sain olla suositun ja kauniin ihmisen ystävä. Lisäksi minulle oli noussut kusi hattuun, kun lopultakin "joku oli huolinut minut". Se lause oli sellainen, että lopetin puhelun kesken ja en enää ikinä vastannut tälle ystävälle puhelimeen tai viesteihin.

Jos tältä ystävältä kysytään, niin minä katkaisin välit ja aiheutin hänelle valtavan trauman. Pitkään koin todella huonoa omaatuntoa asiasta ja pidin itseäni järkyttävänä kusipäänä. Nykyisellä elämänkokemuksella olen tuosta välirikosta sitä mieltä, että jos käyttäytyy huonosti, ansaitsee itsekin huonoa kohtelua.

Pitkään jatkunut turhautuminen voi saada jotkut ottamaan etäisyyttä. Anna silloin tilaa.

Ap he on varmaan sinuun vaan turhautuneita.

Vierailija kirjoitti:

Olen katkaissut välit lapsuuden ystävään parikymppisenä. Elämäni parhaita päätöksiä. Lapsesta lähtien meillä oli roolit, kaveri muisti aina kertoa olevansa kauniimpi, hoikempi, viisaampi ja mitä milloinkin. Teini-iässä sen jotenkin alkoi huomata itsekin, että vaikka meillä oli tosi kivaa yhdesså, niin silti tuli jatkuvasti sellaista ulkonäköni ja älyni mollausta, että tapaamisen jälkeen oloni oli jotenkin epämääräisellä tavalla surkea ja mitätön. Hulluinta oli, että vaikka olimme samassa koulussa, niin siellä tämä kaveri ei paljastanut kenellekään meidän ystävyyttämme, vaikka vietimmekin paljon aikaa yhdessä vapaalla. En nyt varsinaisesti ollut yksinäinen koulussa, mutta minulla ei myöskään ollut yhtään hyvää kaveria siellä, vaikka tulinkin toimeen kaikkien kanssa. Tämä ystäväni kertoi sitten tavatessamme, ketkä kaikki olivat haukkuneet minun ulkonäköäni ja eritteli tarkasti mitkä kaikki oli pielessä. Sama jatkui jopa parikymppisenä. Kertoi usein näyttäneensä opiskelukavereilleen kuviani ja kertoi, mitä kukakin oli sanonut ja pilkannut. Voin kertoa, että uskoin olevani maailman rumin ihminen. Kaveruus oli muutenkin sitä, että jos käytiin jossain yhdessä, niin minun kuului maksaa kaikki. Joskus 15-vuotiaana ensimmäinen kesätyöpalkkani meni kokonaan tämän kaverin elokuva- ja huvipuistolippuihin, ravintolaruokiin jne. Kuljettiin minun autolla ja bensoilla kun oltiin vähän vanhempia. Olin paljon kuskina tälle kaverille, mutta minulla ei ollut lupaa tulla samaan baariin. En saanut myöskään tulla muuallakaan samaan seurueeseen. Ehdittiin baari-ikäisinä olla vielä muutama vuosi kavereita ja ikinä ei menty yhdessä. Minulle kyllä tämä kertoi usein, miten se ja tuo oli haukkunut ulkonäköäni baarissa. Puhelut meni niin, että kaveri soitti hälörin ja minun piti soittaa perästä, että puhuimme minun laskuun eikä hänen.

Aloin seurustella vasta lähdettyäni opiskelemaan. En voinut uskoa, että joku pitää minua kauniina, hauskana ja älykkäänä. Jotenkin ihmettelin, miksi opiskelupaikkakunnalla kukaan ei haukkunut minua, vaikka kotipaikkakunnalla uskoin kaikkien pitävän minua kuvottavana. Aloin jotenkin nähdä lopulta ulkopuolisen silmin tämän ystävyyden myrkyllisyyden. Yritin puhua asiasta pari kertaa vailla mitään vaikutusta. Minun piti olla kiitollinen, että sain olla suositun ja kauniin ihmisen ystävä. Lisäksi minulle oli noussut kusi hattuun, kun lopultakin "joku oli huolinut minut". Se lause oli sellainen, että lopetin puhelun kesken ja en enää ikinä vastannut tälle ystävälle puhelimeen tai viesteihin.

Jos tältä ystävältä kysytään, niin minä katkaisin välit ja aiheutin hänelle valtavan trauman. Pitkään koin todella huonoa omaatuntoa asiasta ja pidin itseäni järkyttävänä kusipäänä. Nykyisellä elämänkokemuksella olen tuosta välirikosta sitä mieltä, että jos käyttäytyy huonosti, ansaitsee itsekin huonoa kohtelua.

Aikamoista sadismia tuollainen käytös, huh. Ilmeisesti sinulla ei ollut riittävän läheisiä suhteita perheeseesi, etät joku olisi voinut auttaa sinua ymmärtämään, että sinua rääkätään, mutta se ei johdu sinusta.

en tiedä olenko hylkääjä vai en koska en ole varma kuinka läheinen ystävä olin toiselle. Eli olemme tunteneet lukiosta, silloin hengailimme vähän väliä ja välillä syvällisiäkin jutelleet eli ei vain tuttavia vaan kavereita. Mulla on kuitenkin ruvennut tulemaan epämukava olo tämän ihmisen seurassa ja olen monet kerrat tunnustellut asiaa onko se pahasta vai hyvästä, kaverilla ei oikeen koskaan ollut rajoja mikä on ok käytös ja mikä ei ole, esim. rohmuaa jääkaapista hirveät määrät ruokaa jos tulee vierailemaan, tai yleisellä paikailla kyselee tuntemattomilta asioita jotka voivat olla tilanteeseen nähden epäilyttävää. Kaverini itse on aika erikoislaatuinen ja taiteellinen individuaali. On myös tapahtunut yksi aika suuri kaverin kanssa asia joka hieman katkeroitti minut ja kaverini ei varmasti tiedä edes koko asian olemassa olosta en halua selittää tarkemmin asiaa muuten minut voidaan tunnistaa. Kuitenkin kaveri on yrittänyt saada minuun yhteyttä jo jonkun aikaa ja pakosti yritti tavatakkin minut tyyliin random tekstareilla "oon nyt täällä lähistöllä, tavataaks monelta?" enkä siihen mitään vastannut koska en halunnut tavata, eikä siis oltu mitään tuollaista sovittukaan. Eli siis tää kaveri on vaan outo enkä kestä sitä miten joudun epämukaviin tilanteisiin hänen takiaan :/ en koe häntä turvallisena. Joku raja pitää olla miten ihmisten kanssa käyttäydytään ja tilannetajun puute aiheuttaa noloja tilanteita. Niin et siinä se. Mua ei kaduta et tämän ihmisen jätin, toivon ettei hän nähnyt mua kauhean läheisenä ystävänä. Tiedän että hän on todella menevä, sosiaalinen ja tekevä eli hänellä kyllä on kavereita paljon ympärillä eli senkin nojalla ei kiinnosta jos minä häivyn kuvioista.

On käynyt.

Myöhemmin ymmärsin elämän vieneen eri teille. Se mikä ennen kiinnosti häntäkin, ei ollut enää kiinnostavaa.

Mitä siinä voi sanoa ettei loukkaa toista? Suolan sirottamista haavaan kun sanoo että en halua olla tekemisissä.