Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Häät tulossa ja en enää sittenkään halua lapsia :(
Olemme avioutumassa mieheni kanssa muutaman kuukauden päästä. Joo ja ennen kuin kukaan sanoo mitään tästä niin kyllä, korona-turvallisesti meidän tyylillä luonnon keskellä hyvin pienimuotoisesti.
Olemme nyt olleet yhdessä vajaa viisi vuotta ja suhteen alussa jo puhuimme, että molemmat haaveilemme perheestä ja lapsista. Olemme kuitenkin molemmat sellaisia itsenäisiä seikkailija luonteita, jotka nauttivat siitä että saa tulla ja mennä miten haluaa. Vietämme oikeastaan kaiken vapaamme yhdessä ja erikseen harrastaen, matkustaen ja hetkessä eläen.
Nyt kuitenkin kun häät on sovittu pidettäväksi niin vauvakin on ajankohtainen puheenaihe. Mies haluaa lasta kovasti ja sanoo, että "tehdään nyt vaan eikä mietitä enää". Itse kuitenkin huomaan, että päivä päivältä haluan vähemmän lasta ja koin velvollisuudekseni sanoa sen miehelleni tässä vaiheessa.
En usko että meistä kummastakaan on vanhemmaksi ja en ole valmis luopumaan omasta elämästäni ja suunnitelluista seikkailuistani. Uskon saman pätevän. myös mieheen joka samassa lauseessa vaatii että aloitamme yrittämään vauvaa ja kertoo varanneensa vuorikiipeily reissun vuoden päähän. En usko että hän käsittää miten isosta elämänmuutoksesta on kyse ja miten paljon enemmän se vielä minulta vaatii.
Rakastan miestäni ja häät tuntuvat hyvältä ja oikealta asialta. Pelkään kuitenkin että mieleni lapsen suhteen on lopullisesti muuttunut enkä halua pidätellä miestäni suhteessa jossa hän ei välttämättä niitä saa. Mies sanoi, että haluaa häät ja katsotaan mun fiilis niiden jälkeen mutta koen velvollisuudekseni suostua vaikka haluan jotain ihan muuta....
Kommentit (404)
Oletko tajunnut, että hyvä parisuhde vaatii kompromisseja jatkuvasti, muuten se ei tule toimimaan. Jos isoissa asioissa jo heti alkuunsa ristiriitoja ja erimielisyyksiä, niin vaikeaa tulee olemaan jatkossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä teitä nykyajan naisia vaivaa?
Vastuuttomat miehet, jotka kaatavat kaiken taakan naistensa kannettavaksi.
Lapsi olis ihan kiva. Mitä se käytännössä tarkoittaa?
Lapsi on pieni uusi ihminen, joka aloittaa elämäänsä, lapsella tarpeet, toiveet ja tunteet. Tuo mukanaan vanhemmuuden tehtäviä ja vanhemmuuden iloja.
Jos keskustelu tästä aiheesta vaikka...
Ja vielä, 63 jatkaa: Mun mies on mua monta vuotta nuorempi, joten hänellä kesti kypsyä ajatukseen isyydestä, eli jouduin odottelemaan siinä häntä useamman vuoden. Hän taas joutui tottumaan ajatukseen, etten ehkä voi koskaan saada lapsia tai että odottelun hintana voi olla hedelmällisen ajanjakson loppuminen, jolloin hän valitessaan minut valitsee myös potentiaalisesti lapsettoman tulevaisuuden (tai ainakin ilman biologisia lapsia.)
Mitä tulee vuorikiipeilyreissuun, niin mikäli päädytte lasta yrittämään ja tulet raskaaksi, minä toivoisin/vaatisin sellaisen perumista, toki riippuen siitä, mihin kohtaan raskautta tai pikkulapsiaikaa se osuisi ja kuinka kauan maksimissaan kestäisi. Olen omallekin miehelle sanonut, että vastuun lapsesta on jakauduttava tasan siltä osin kuin se tasan voidaan jakaa. Synnyttää tai imettää mies ei edelleenkään voi, joten niistä on minun huolehdittava, mutta kaikessa muussa odotan reiluutta ja tasapuolisuutta. Onnekseni mies on aidosti hyväksynyt tämän ajatuksen ja kunnioittaa sitä itsekin.
En voi luvata, että kaikki miehet myöskään kypsyvät isyyteen ennen odotusaikaa tai odotusaikana kuten omani, mutta hän on yllättänyt minut todella positiivisesti. Uskon, että miehilläkin äidin raskauden aiheuttamilla hormonimuutoksilla on tässä iso rooli. Mieheni on muuttunut raskaaksi tuloni jälkeen todella paljon hellemmäksi, huolehtivammaksi ja vastuuntuntoisemmaksi. Hän oli alunperin lähdössä keväällä 4 viikoksi laskureissulle Norjaan, mutta lopulta meinasi jättää väliin kokonaan, koska "sä varmaan tarviit apua ja en haluu olla niin kauan pois sun ja vauvan luota." Komensin kuitenkin, että menee reissulle 2 viikoksi nyt vielä kun voi, että minä voin kyllä pyytää apuja kavereilta tai isovanhemmilta tarvittaessa.
Lisäksi hän on ollut todella empaattinen, kun voin pahoin ensimmäisen raskauskolmanneksen ajan ja ottanut aivan eri tavalla vastuuta kodinhoidosta, ruokakaupassa käynnistä ja ruuanlaitosta jne. Mutta on pakko myöntää, että minuakin pelotti aluksi, että hän haluaisi itsepintaisesti jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, sillä myös hänen vastauksensa huoliini oli yleensä "no kyllä kaikki jotenkin järjestyy." Hän on kuitenkin ollut todella ylpeä isyydestään ja tulevasta lapsestamme ja se näkyy kaikessa, mitä hän tekee. Pakko on nyt kertoa tämäkin, kun täällä niin moni vain lyttää "meikäläistä elämää" eläviä ja kertoo kurjia esimerkkejä. Lopuksi vielä kerran, että rehellisen, kuuntelevan ja yhteiseen, molempia tyydyttäävään lopputulokseen ja sopimuksiin tähtäävän keskustelun merkitystä en voi painottaa tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vielä 74 jatkaa. On ihan loputtoman kyllästyttävää että omat halut ja toiveet on ylin arvo tällä palstalla ja ero on aina paras ratkaisu halujen ja toiveiden ristiriitaan. Ap, en tarkoita loukata tai syyttää sinua, tottakai asia on iso ja kipeä ja tärkeä. Mutta yleinen ilmapiiri täällä on niin julma että huh huh. Palstalaiset, miettikää onko todella uskollisuus ja pysyvyys teille mitättömiä arvoja kun annatte neuvojanne. Ap, te työstätte tuota asiaa, vaikka nyt olisitte samaa mieltä niin mieli voi muuttua, ja myöhemmin jos teillä on lapsi, erimielisyyttä voi tulla toisen lapsen hankinnasta, tai asuinkaupungista tai mistä vaan. Hengitä ja ota rauhassa, ei tarvitse tehdä hätiköityjä päätöksiä. Jos rakastatte toisianne ja haluatte elää yhdessä, menkää naimisiin ja jatkakaa asioiden työstämistä ja pohtimista yhdessä. Hakekaa apuja ystäviltä, vanhemmiltanne ja vaikka pariterapiasta mieluummin kuin täältä.
En ihan hahmota, että kuinka niin julma ilmapiiri? Minusta tässä ketjussa on ihan asiallisia ja hyvin pohdittuja vastauksia, jokainen tietty kirjoittaa omien kokemustensa pohjalta. Kuten kaikissa ketjuissa, aloittaja tietysti sitten tekee omat ratkaisunsa ihan itse ja ainoastaan peilaa saamiaan vastauksia omaan tilanteeseensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noin vanha mies saattaa kyllä olla riittävän fiksu ja elämää jo nähnyt. Voi olla, että hän jo oikeasti on valmis rauhoittumaan ja ottamaan vastuun lapsesta. Kun lasta ei vielä ole edes alettu yrittää eikä raskauden onnistumisesta ole mitään varmuutta, niin miksi vielä olisi lopettanut harrastuksiaan?
Vierailija kirjoitti:
Meillä sattuu olemaan aika samanlainen tilanne, eli olemme myös molemmat olleet aktiivisia ja jos nyt ei extreme-lajien niin ainakin suurten seikkailujen ystäviä. Olimme puhuneet perheen perustamisesta, kumpikin koki tosin suurta ristiriitaa lapsen tuomien muutosten ja yhteisten harrastustemme vapauden välillä Menimme naimisiin viime syksynä. Minulle lääkäri oli antanut hyvin heikon ennusteen koskaan saada lasta kroonisen sairauteni vuoksi, jonka vuoksi oletimme, että sellaista ei meille myöskään yrittämisestä huolimatta tule.
Jätimme siis ehkäisyn pois, koska ajattelimme, ettei lasta saada, mutta hedelmöityshoitoihinkaan meitä ei huolita jos emme ole ensin "luomuna" yrittäneet ainakin vuoden verran. Kuinka ollakaan, vastoin kaikkia odotuksia tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta ilman ehkäisyä. Positiivinen raskaustesti kuitenkin kertoi lopulta meille ehkä varmimmin sen, mitä halusimme, sillä molemmat kiljuimme riemusta. Toki shokki tuli sitten jälkeenpäin, kipuilimme päätöstä pitääkö lapsi vai ei ja kuinka käy vapautemme ja seikkailujen. Päätimme kuitenkin pitää lapsen ja nyt olemme jo odotusajan puolivälin yli ja vauva syntyy alkukesästä.
Olemme puhuneet todella paljon siitä, mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa. Olen myös painottanut miehelleni, että paitsi lapsen tarpeet, myös minun vointini raskausaikana ja synnytyksestä toipuminen voi asettaa pahimmillaan hyvinkin paljon rajoitteita ihan arjen sujumiseen, saati siihen, minkälaisia yhteisiä reissuja voimme tehdä. Onneksi kuitenkin raskausaika on sujunut hyvin ja olemme pääsääntöisesti voineet elää entisenlaista elämää, joskin esim. hiihtoreissuilla minun on ollut viime kuukauden aikana pakko hidastaa vauhtia, sillä raskaampi rasitus saa aikaan ikävän tuntuisia harjoitussupistuksia.
Olemme jo suunnitelleet ensi syksylle pyörävaellusta ja keväälle yhteistä häämatkaa Alpeille, jonne on tarkoitus hommata myös vauvalle hiihtoahkio/pyöräkärry, jotta pääsemme kaikki liikkumaan vuorilla. Eli toisinsanoen olemme jutelleet ummet ja lammet ja päättäneet sopeuttaa oman elämäntyylimme vauva-arkeen sopivaksi ja toisaalta ajattelemme myös, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme, sen näköisenä kuin me sitä elämme. Mieheni kanssa on myös sovittu, että pikkulapsiaikanakin hän pääsee kerran vuodessa 2 viikon laskureissulle ja minä vastaavasti myös sitten kunhan vauva ei ole enää riippuvainen rintaruokinnasta. Tämän koimme kumpikin sopivaksi kompromissiksi.
Muut reissut suunnittelemme niin, että lapsikin voi tulla mukaan ja kasvaa nauttimaan samasta elämäntyylistä, jota itse elämme. Olemme myös varautuneet siihen, että yllätyksiä voi tulla, jolloin joudumme ehkä lapsen vuoksi tinkimään ainakin muutamaksi vuodeksi kunnianhimoisimmista suunnitelmistamme, mutta se on kaiken ajatukseen totuttelun jälkeen myös ok. Meillä on vielä vuosia pikkulapsiajan jälkeen, jolloin on mahdollista myös jättää lapsi hoitoon vaikka isovanhemmille hurjempien seikkailujen ajaksi. Vanhempana hän voi itse tulla mukaan, jos on kiinnostunut.
Tämä on siis vain meidän kokemus, mutta toivottavasti sait tästä jotain perspektiiviä. En siis sano, että teille välttämättä oikea ratkaisu. Puhumaan sen sijaan kehoitan ja miettimään myös hyvin käytännönläheisesti, mitä lapsen tulo voisi tarkoittaa. Se on iso muutos, mutta lapsi myös tuo elämään uutta ja ihanaa, vaikka toki myös muuttaa tai rajoittaa toisia asioita. Onnea teille ja toivottavasti löydätte yhteisen ymmärryksen ja päädytte juuri teille parhaaseen ratkaisuun!
Siis.. teidän vauva ei ole vielä syntynyt mutta kerrot täällä miten kyllä tekin vauvan kanssa AIOTTE tehdä sitä sun tätä ja pyöräillä vauva mukana? :,D anteeksi mutta olet hulvaton. Palataan asiaan kun se lapsi on syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviä kommentteja ja näkökulmia! Moni kysyi ikää niin minä olen 29 ja mies 39. Eli jos biologia ja tilastot yhtään luotettavia niin vielä tätä voisi pari vuotta pyöritellä. Miehellä on vain todella kova kiire isäksi juuri nyt.
Mä en tiedä enkä osaa sanoa johtuuko tämä siitä, että en oikeasti halua lapsia vai etten halua niitä tämän miehen kanssa jota kuitenkin rakastan varmuudella...
-ap
Mies on saanut elää nelikymppiseksi seikkailullista elämää ja sitten löysi 10 vuotta nuoremman vaimoehdokkaan. Ajatteli varmaan, että kyllä nuorempi vaimo jaksaa hoitaa lapsen. Eikä vaimo halua/tarvitse muuta kuten hän itse on halunnut vaimon ikäisenä. Jotenkin tosi itsekästä ja sovinistista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 40+ ja en ole päivääkään katunut, että en ole lapsia hankkinut. Päin vastoin, joskus oikein ajattelen jossain tilanteessa, että olispa kauheaa, jos olisi nyt lapsikatras hoidettavana. En koe, että olen jäänyt mistään paitsi. Tuskin vanhempanakaan jaksaisin mitään lastenlasten vierailuja, koska en nuorempanakaan ole viihtynyt lasten seurassa, joten en osaa etukäteen surra yksinäistä vanhuuttakaan. Nyt on ollut niin mukava touhuta omia juttuja, enkä olisi halunnut/pystynyt luopumaan lasten vuoksi asioista joista nautin, koska moni kiva asia olisi silloin jäänyt kokematta. Myös maailman tilanne ja ylikansoittuminen on vaikuttanut siihen, etten koe tarpeelliseksi tehdä yhtään ihmistä lisää tähän maailmaan. Kuitenkin meillä on vain yksi ainut elämä ja hauan viettää sen niin kuin itse haluan, enkä niin kuin joku muu haluaisi minun tekevän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sattuu olemaan aika samanlainen tilanne, eli olemme myös molemmat olleet aktiivisia ja jos nyt ei extreme-lajien niin ainakin suurten seikkailujen ystäviä. Olimme puhuneet perheen perustamisesta, kumpikin koki tosin suurta ristiriitaa lapsen tuomien muutosten ja yhteisten harrastustemme vapauden välillä Menimme naimisiin viime syksynä. Minulle lääkäri oli antanut hyvin heikon ennusteen koskaan saada lasta kroonisen sairauteni vuoksi, jonka vuoksi oletimme, että sellaista ei meille myöskään yrittämisestä huolimatta tule.
Jätimme siis ehkäisyn pois, koska ajattelimme, ettei lasta saada, mutta hedelmöityshoitoihinkaan meitä ei huolita jos emme ole ensin "luomuna" yrittäneet ainakin vuoden verran. Kuinka ollakaan, vastoin kaikkia odotuksia tulin raskaaksi heti ensimmäisestä kerrasta ilman ehkäisyä. Positiivinen raskaustesti kuitenkin kertoi lopulta meille ehkä varmimmin sen, mitä halusimme, sillä molemmat kiljuimme riemusta. Toki shokki tuli sitten jälkeenpäin, kipuilimme päätöstä pitääkö lapsi vai ei ja kuinka käy vapautemme ja seikkailujen. Päätimme kuitenkin pitää lapsen ja nyt olemme jo odotusajan puolivälin yli ja vauva syntyy alkukesästä.
Olemme puhuneet todella paljon siitä, mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa. Olen myös painottanut miehelleni, että paitsi lapsen tarpeet, myös minun vointini raskausaikana ja synnytyksestä toipuminen voi asettaa pahimmillaan hyvinkin paljon rajoitteita ihan arjen sujumiseen, saati siihen, minkälaisia yhteisiä reissuja voimme tehdä. Onneksi kuitenkin raskausaika on sujunut hyvin ja olemme pääsääntöisesti voineet elää entisenlaista elämää, joskin esim. hiihtoreissuilla minun on ollut viime kuukauden aikana pakko hidastaa vauhtia, sillä raskaampi rasitus saa aikaan ikävän tuntuisia harjoitussupistuksia.
Olemme jo suunnitelleet ensi syksylle pyörävaellusta ja keväälle yhteistä häämatkaa Alpeille, jonne on tarkoitus hommata myös vauvalle hiihtoahkio/pyöräkärry, jotta pääsemme kaikki liikkumaan vuorilla. Eli toisinsanoen olemme jutelleet ummet ja lammet ja päättäneet sopeuttaa oman elämäntyylimme vauva-arkeen sopivaksi ja toisaalta ajattelemme myös, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme, sen näköisenä kuin me sitä elämme. Mieheni kanssa on myös sovittu, että pikkulapsiaikanakin hän pääsee kerran vuodessa 2 viikon laskureissulle ja minä vastaavasti myös sitten kunhan vauva ei ole enää riippuvainen rintaruokinnasta. Tämän koimme kumpikin sopivaksi kompromissiksi.
Muut reissut suunnittelemme niin, että lapsikin voi tulla mukaan ja kasvaa nauttimaan samasta elämäntyylistä, jota itse elämme. Olemme myös varautuneet siihen, että yllätyksiä voi tulla, jolloin joudumme ehkä lapsen vuoksi tinkimään ainakin muutamaksi vuodeksi kunnianhimoisimmista suunnitelmistamme, mutta se on kaiken ajatukseen totuttelun jälkeen myös ok. Meillä on vielä vuosia pikkulapsiajan jälkeen, jolloin on mahdollista myös jättää lapsi hoitoon vaikka isovanhemmille hurjempien seikkailujen ajaksi. Vanhempana hän voi itse tulla mukaan, jos on kiinnostunut.
Tämä on siis vain meidän kokemus, mutta toivottavasti sait tästä jotain perspektiiviä. En siis sano, että teille välttämättä oikea ratkaisu. Puhumaan sen sijaan kehoitan ja miettimään myös hyvin käytännönläheisesti, mitä lapsen tulo voisi tarkoittaa. Se on iso muutos, mutta lapsi myös tuo elämään uutta ja ihanaa, vaikka toki myös muuttaa tai rajoittaa toisia asioita. Onnea teille ja toivottavasti löydätte yhteisen ymmärryksen ja päädytte juuri teille parhaaseen ratkaisuun!
Siis.. teidän vauva ei ole vielä syntynyt mutta kerrot täällä miten kyllä tekin vauvan kanssa AIOTTE tehdä sitä sun tätä ja pyöräillä vauva mukana? :,D anteeksi mutta olet hulvaton. Palataan asiaan kun se lapsi on syntynyt.
Kyllä varmasti jokaisen automarketti-sohva-tv-lasten-harrastukset-arjen pyörittäjän mielestä varmasti. Minulla on paljon tuttavia, jotka elävät aivan onnellisesti edelleen samanlaista elämää kuin minä ja mieheni, vaikka heille on syntynyt lapsia tai useampikin. Olen myös itse ollut osana näiden perheiden elämää, joten ihan käytännön kokemustakin lasten kanssa retkeilystä ja muista seikkailuista jos missä on jo ehtinyt kertymään. Se voi tuntua käsittämättömältä jollekulle, joka ei ole sitä nähnyt tai itse elämäänsä niin elänyt. Heille se elämä, joka täällä palstallakin varmaan 90% silmissä on outoa ja jopa "extremeä" on ihan normaalia elämää.
Toki ymmärrän, että jos vaikka kärsin pahoista komplikaatioista tai lapsi onkin vaikka kaikesta huolimatta sairas tai vammainen, on omat prioriteetit ja elämänarvot järjesteltävä monilta osin uusiksi ihan arkielämän ohella. Sitä on turha kuitenkaan etukäteen miettiä ja sellaiset suuret muutokset kyllä väistämättä laittavat kenen tahansa elämän uusiksi, elämäntavasta viis. Voi siis käydä niinkin, että sinä olet oikeassa ja minä väärässä. Silti olen sitä mieltä, että on tärkeä jo etukäteen puhua siitä, minkälaisia toiveita, haaveita, pelkoja ym. omaan tulevaisuuteen lapsen kanssa liittyy, sekä myös arvioida rehellisesti, mitkä niistä ovat ehkä realistisia, mitkä taas eivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota nyt ensimmäiseksi aikalisä niiden häiden suhteen jotta voit miettiä asioita rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä sattuu olemaan aika samanlainen tilanne, eli olemme myös molemmat olleet aktiivisia ja jos nyt ei
Jätimme siis ehkäisyn pois, koska ajattelimme, ettei lasta saada, mutta hedelmöityshoitoihinkaan meitä ei huolita jos
Olemme puhuneet todella paljon siitä, mitä lapsen saaminen käytännössä tarkoittaa. Olen myös painottanut miehelleni, että paitsi lapsen tarpeet, myös minun vointini raskausaikana ja synnytyksestä toipuminen voi asettaa pahimmillaan hyvinkin paljon rajoitteita ihan
Olemme jo suunnitelleet ensi syksylle pyörävaellusta ja keväälle yhteistä häämatkaa Alpeille, jonne on tarkoitus hommata myös vauvalle hiihtoahkio/pyöräkärry, jotta pääsemme kaikki liikkumaan vuorilla. Eli toisinsanoen olemme jutelleet ummet ja lammet ja päättäneet sopeuttaa oman elämäntyylimme vauva-arkeen sopivaksi ja toisaalta ajattelemme myös, että vauva tulee osaksi meidän elämäämme, sen näköisenä kuin me sitä elämme. Mieheni kanssa on myös sovittu, että pikkulapsiaikanakin hän pääsee kerran vuodessa 2 viikon laskureissulle ja minä vastaavasti myös sitten kunhan vauva ei ole enää riippuvainen rintaruokinnasta. Tämän koimme kumpikin sopivaksi kompromissiksi.
Muut reissut suunnittelemme niin, että lapsikin voi tulla mukaan ja kasvaa nauttimaan samasta elämäntyylistä, jota itse elämme. Olemme myös varautuneet siihen, että yllätyksiä voi tulla, jolloin joudumme ehkä lapsen vuoksi tinkimään ainakin muutamaksi vuodeksi kunnianhimoisimmista suunnitelmistamme, mutta se on kaiken ajatukseen totuttelun jälkeen myös ok. Meillä on vielä vuosia pikkulapsiajan jälkeen, jolloin on mahdollista myös jättää lapsi hoitoon vaikka isovanhemmille hurjempien seikkailujen ajaksi. Vanhempana hän voi itse tulla mukaan, jos on kiinnostunut.
Siis.. teidän vauva ei ole vielä syntynyt mutta kerrot täällä miten kyllä tekin vauvan kanssa AIOTTE tehdä sitä sun tätä ja pyöräillä vauva mukana? :,D anteeksi mutta olet hulvaton. Palataan asiaan kun se lapsi on syntynyt.
=====
Kaikkea voi suunnitella ja lapsen kanssa voi tietysti tehdä kaikenlaista. Sitten sen kuitenkin näkee, mitä oman lapsen kanssa oikeasti voi tehdä, unirytmit, syömisrytmit, temperamentti jne.
Mitä hurjiin tai vauhdikkaisiin harrastuksiin tulee: harrastin ratsastusta aikaisemmin. Pidin taukoa kun lapset syntyivät ja sitten muutaman vuoden päästä menin taas tunnille. Vaan kuinka kävikään: näin painajaisia edellisen yön ja itkua vääntäen kiipesin sen hevosen selkään: minä kahden pienen lapsen äiti riskeeraan, että lapseni jäävät äidittömäksi, kun putoan hevosen selästä ja kuolen.
Lapsen saatuaan nainen ei ole entisensä, omalla terveydellä ja elämällä on lisämerkitys, miten lapsen käy, jos äidille käy huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyviä kommentteja ja näkökulmia! Moni kysyi ikää niin minä olen 29 ja mies 39. Eli jos biologia ja tilastot yhtään luotettavia niin vielä tätä voisi pari vuotta pyöritellä. Miehellä on vain todella kova kiire isäksi juuri nyt.
Mä en tiedä enkä osaa sanoa johtuuko tämä siitä, että en oikeasti halua lapsia vai etten halua niitä tämän miehen kanssa jota kuitenkin rakastan varmuudella...
-ap
63 tässä vielä. Tuli mieleen että onko teillä samanhenkisiä perheellisiä ystäväpiirissänne? Oman mieheni ajatukset perheestä muuttuivat sekä positiivisemmiksi että toisaalta realistisemmiksi, kun omassa ystäväpiirissä alkoi olla lapsiperheitä, jotka jakavat meidän kanssamme samoja harrastuksia ja elämäntapaa. On ollut meille molemmille avuksi seurata sivusta, mitä käytännössä pikkulapsiaika tarkoittaa vaikka harrastusten tai matkustelun kannalta ja toisaalta miten eri tavoin pikkulapsiaikaa voi elää.
Minusta joka tapauksessa itse kuulostat tällä hetkellä niin epäröivältä, että sinuna ottaisin ehkä hengähdystauon ja antaisin aikaa ajatuksille aiheesta kypsyä. Varmasti ajan myötä sinullakin vahvistuu jompikumpi: lapsia tai ei lapsia. Lisäksi vielä semmoinen huomio, että lähestyvät häät myös usein saattavat nostaa pintaan hyvinkin kipeitä asioita, joita ei vain aiemmin ole tullut pohtineeksi. Meilläkin oli mieheni kanssa vain reilu kuukausi ennen häitä aika paha riita/kriisi liittyen juuri perheenperustamiseen ja arvoihin ja mietin ihan vakavasti, voinko mennä ollenkaan naimisiin hänen kanssaan.
Jälkeenpäin ajatellen oli kuitenkin hyvä, että kriisi tuli silloin, koska juttelimme todella monta asiaa halki ja kumpikin oppi ymmärtämään toistaan ihan uudella tasolla taas. Olimme molemmat sitä mieltä, että tuo riita ja sitä seurannut keskustelu sai meidät lopulta varmistumaan siitä, että olemme ne "oikeat" toisillemme. Moni tuttu on kertonut samaa, eli ilmeisesti vakavan sitoutumisen tuoma vastuu saa alitajunnan työstämään asioita ja puskemaan ne sitten pintaan, monesti aivan häiden alla. Sitä ei kannata liikaa pelästyä, vaan tukeutua kumppaniin ja koittaa selvittää, ollaanko yhä samalla sivulla, voidaanko kumpikin olla omia itsejämme ja halutaanko samoja asioita riittävästi edelleen. Tsemppiä sinulle!
No, olet kertonut miehelle ja hän haluaa kuitenkin naimisiin kanssasi. Menet naimisiin ja nautit elämästä! Mieskin sanoi että katsotaan häiden jälkeen. Pääasia, että toinen tietää missä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Miehet yleisemmin haluavat itselleen pojan, joidenka kanssa voivat esim jakaa harrastuksia. Oma sukulaiseni on tälläinen. Hänellä on tyttäriä, mutta aina vain touhuaa pelkästään poikansa kanssa ja puhuu pelkästään poikaansa liittyvissä asioissa. Sääliksi käy tyttäriä.
Tottakai miehet toivovat poikaa niinku naiset tyttöä.
Mitä sinä oikeastaan haluaisit mieheltä, että hän osoittaisi olevansa sopiva isäksi? Pitääkö kaikki matkat peruuttaa ja alkaa sisustaa lastenhuonetta - ennen raskautta?
Mikä ongelma se lomaosake on? Onko nuo hiihtolomalle Lappiin jonottavat suksiboksivolvot kaikki täynnä jotain extremeurheilijoita? Ehkä koronan suhteen nyt ovatkin ;)
Ehkäpä miehellekin on ihan selvää, että vuorikiipeilemään ei lähdettäisi, jos kotona olisi pariviikkoinen vauva tms. Täällä katkerat mammat hakevat vahvistusta sille, että kaikki miehet ovat vastuuttomia pikkupoikia. Omassa tuttavapiirissäni suurimmasta osasta miehistä on tullut ihan kelpo isiä, jotka ymmärtävät että pieni tarvitsee ruokaa, syliä ja lepoa. Ja näitä voi järjestää monenlaisissa puitteissa.
Kai olet tehnyt sulhaselle selväksi, ettet halua lasta hänen kanssaan?
Alue: Aihe vapaa
Miesten on helppo haluta lasta: eivät menetä terveyttään ja jopa henkeään raskauden ja synnytyksen vuoksi, jatkavat harrastuksiaan ja töitään normaalisti perheestä huolimatta, "osallistuvat" kotitöihin ja lasten kasvattamiseen ja lähtevät viimeistään toisen tai kolmannen lapsen jälkeen toisen mukaan. Tai nainen vai kyr....iintyy tekemään kaiken yksin ja eroaa. Jättäytyy sitten yhteiskunnan elätettäväksi.
Tunnen aika monta casea.