Lue keskustelun säännöt.
Sain lapsen ja minusta tuli ihminen, josta en itsekään pidä. Ei ehkä muutkaan. Miten muuttua takaisin?
16.02.2021 |
Olen ennen lapsen saamista iloinen, rento, ystävällinen, sosiaalinen, puhelias, avulias, antelias jne. Pidetty ystävä ja puoliso, jolla oli myös hyvä olla itsensä kanssa. Saatiin (toivottu ja suunniteltu) lapsi, ja minusta tuli ihminen, josta en pidä yhtään. En usko, että muutkaan oikein pitävät minusta nyt. Olen kireä, suutun helposti, en halua enää antaa aikaani enkä huomiotani kenellekään (paitsi tietenkin lapselleni), en halua enää auttaa ketään, olen negatiivinen, tiuskin, en halua tavata enää ystäviä, olen muuttunut paljon itsekkäämmäksi. Harmittaa ja ahdistaa, että olen nykyään tällainen. Lapsiarki yksinkertaisesti on muuttanut minut tällaiseksi, vaikka en koskaan tällaiseksi halunnut tulla. Kun katson itseäni peilistä niin näen ihmisen, jota en arvosta enää, koska en pidä hänestä enää. Avioliitto rakoilee, koska miehenikään ei taida enää pitää minusta ollenkaan. No, en ihmettele, sillä enhän pidä itsekään. Joka aamu kun herään päätän olla taas se sama iloinen ja muut huomioiva, ystävällinen kiva ihminen, mutta epäonnistun siinä viimeistään jo aamupäivällä. Kannan valtavia syyllisyyden tunteita, koska halusin olla hyvä äiti, mutta epäonnistuin siinäkin.
Miten muuttua takaisin ihmiseksi, joka olin ennen? Ja onko muut kokeneet samaa? Kuuluuko tämä vain asiaan? Masentunut en usko olevani, ainoastaan ylikuormittunut. Mutta ei se tule poistumaan vuosikausiin...
Kommentit (225)
Noinhan se monesti käy ja mikä ihme kun naisella oo takiainen jonka vuoksi ei ole mitään rauhaa, ei hetkeåkään että saisi vain olla ja keskittyä itseensä ja kun itse ei voi hyvin niin miten voisi tai jaksaisi olla kiva ja auttavainen muille? Mieshän on vanhemmuuden vapaamatkustaja.
Kukaan ei jaksa olla vain muita varten ei edes äidiksi tullut nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni kuopus kolmevuotias, ja odotan kyllä että kasvaa vielä vähän isommaksi, ettei ole koko ajan niin tarvitseva. Otan joskus omaa aikaa viikonlopun tai päivän, tai sovitaan että saan vaikka viikon aikana useamman oman illan. Mies saa sitten myös vastaavasti omia irtiottoja. Ei ole kuitenkaan mitään poppakonstia, jolla lapsi kasvaisi isommaksi hetkessä. Yksittäinen viikonloppu ei siis muuta mitään ja siksi olisi hyvä, että perusarki olisi enimmäkseen mukavaa.
Ehkä jollain lääkärillä ja terapeutilla voisit käydä. On normaalia olla joskus väsynyt. Mutta ehkä olet normaalia väsyneempi? Olotilasi syy voi olla mikä vain. Voi olla fyysistä. Tai ehkä ylisuoritat elämää. Ehkä sinulla on jotain muita traumoja, jotka tulevat pintaan. Sinun elämäsi on paljon muutakin kuin äitiys vaikka itse kokisit äitiyden juuri nyt eniten sinua määrittäväksi asiaksi.
Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi oli ihan hyvä kirja.
Kuinka niitä turvaverkkoja ei ole, kun aloituksessa kuitenkin puhutaan monista ystävistä? Jos mies tekee pitkää päivää, silloin aivan varmasti on varaa johonkin MLL hoitajaan. Nyt en ymmärrä, miten kaikki aika voi mennä töissä ja silti ei ole rahaa mihinkään. Kyllä on, ja ota omaa aikaa löytää jotain omaa mieleistä ja purkaa vähän paineita. Mene vaikka potkunyrkkeilyyn tai johonkin hyvin fyysisesti rasittavaan, mitä nyt korona-aikana löytyykään.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka niitä turvaverkkoja ei ole, kun aloituksessa kuitenkin puhutaan monista ystävistä? Jos mies tekee pitkää päivää, silloin aivan varmasti on varaa johonkin MLL hoitajaan. Nyt en ymmärrä, miten kaikki aika voi mennä töissä ja silti ei ole rahaa mihinkään. Kyllä on, ja ota omaa aikaa löytää jotain omaa mieleistä ja purkaa vähän paineita. Mene vaikka potkunyrkkeilyyn tai johonkin hyvin fyysisesti rasittavaan, mitä nyt korona-aikana löytyykään.
On minullakin paljon ystäviä, mutta ei ollenkaan turvaverkkoja. Ei ystäväni minua auta lapsen suhteen ollenkaan. Ei vaikka pyytäisin. Turvaverkolla tarkoitetaan niitä ihmisiä, jotka konkreettisesti auttaa. Ei niitä, joiden kanssa mennä vaikka leffaan tai kahville tai jolle voi soittaa kun haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä suuresti näitä hoitoehdotuksia, ihan kuin se jotain pelastaisi. Kyllä siitä arjesta pitää saada sellainen, ettei se uuvuta ja ahdista.
Ongelmana on siis lapsetonta elämäänsä jatkanut isä. Ero ja lapsi äidillä vuoroviikoin. Silloin isänkin on pakko vaivautua osallistumaan lapsensa elämään. Jos isä ei ala hoitamaan, niin silloin lastensuojeluviranomaiset puuttuvat asiaan, eikä ap:n tarvitse "korjata" tilannetta tai uhriutua. Eikä MISSÄÄN nimessä enää lisää lapsia!
Ketään ei voi pakottaa edes tapaamaan lastaan saati pitämään luonaan vuoroviikoin. Eikä lastensuojelua kiinnosta tilanne jossa isä ei halua vuoroviikkosysteemiä.
Kyllä kiinnostaa, jos äiti sanoo ei yksinhuoltajuudelle. Hoitaako isä osuutensa, vai pistetäänkö sijoituskotiin?
Ei kiinnosta. Eräs tuttavani tappeli asiasta käräjäoikeutta myöden kun isä ei suostunut ottamaan lapsia luokseen kuin joka toinen viikonloppu. Tuttavani hävisi jutun, oikeuskaan ei pakottanut isää pitämään lapsia luonaan enemmän. Yhteishuoltajuuteen se mies suostui kyllä, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä luonapidon tai tapaamisten määrän kanssa.
Ei kai se käräjäoikeus voi sitten äitiäkään pakottaa olemaan aina lapsen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä suuresti näitä hoitoehdotuksia, ihan kuin se jotain pelastaisi. Kyllä siitä arjesta pitää saada sellainen, ettei se uuvuta ja ahdista.
Ongelmana on siis lapsetonta elämäänsä jatkanut isä. Ero ja lapsi äidillä vuoroviikoin. Silloin isänkin on pakko vaivautua osallistumaan lapsensa elämään. Jos isä ei ala hoitamaan, niin silloin lastensuojeluviranomaiset puuttuvat asiaan, eikä ap:n tarvitse "korjata" tilannetta tai uhriutua. Eikä MISSÄÄN nimessä enää lisää lapsia!
Ketään ei voi pakottaa edes tapaamaan lastaan saati pitämään luonaan vuoroviikoin. Eikä lastensuojelua kiinnosta tilanne jossa isä ei halua vuoroviikkosysteemiä.
Kyllä kiinnostaa, jos äiti sanoo ei yksinhuoltajuudelle. Hoitaako isä osuutensa, vai pistetäänkö sijoituskotiin?
Ei kiinnosta. Eräs tuttavani tappeli asiasta käräjäoikeutta myöden kun isä ei suostunut ottamaan lapsia luokseen kuin joka toinen viikonloppu. Tuttavani hävisi jutun, oikeuskaan ei pakottanut isää pitämään lapsia luonaan enemmän. Yhteishuoltajuuteen se mies suostui kyllä, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä luonapidon tai tapaamisten määrän kanssa.
Ei kai se käräjäoikeus voi sitten äitiäkään pakottaa olemaan aina lapsen kanssa?
Ei. Jos kumpikaan ei halua olla lapsen kanssa niin lapsi menee sijoitukseen. Harvinaisia tilanteita, onkohan ollut yhtään Suomen historiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me teimme niin, että vuoroiltoina hoidimme lapsen iltapalat, suihkut, nukutukset. Samoin vuoroaamuina hoidimme aamuheräämiset.
Varsinkin iltaisin oli ihanaa, kun tiesi, että tänä iltana olen vapaa lastenhoidosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä suuresti näitä hoitoehdotuksia, ihan kuin se jotain pelastaisi. Kyllä siitä arjesta pitää saada sellainen, ettei se uuvuta ja ahdista.
Ongelmana on siis lapsetonta elämäänsä jatkanut isä. Ero ja lapsi äidillä vuoroviikoin. Silloin isänkin on pakko vaivautua osallistumaan lapsensa elämään. Jos isä ei ala hoitamaan, niin silloin lastensuojeluviranomaiset puuttuvat asiaan, eikä ap:n tarvitse "korjata" tilannetta tai uhriutua. Eikä MISSÄÄN nimessä enää lisää lapsia!
Ketään ei voi pakottaa edes tapaamaan lastaan saati pitämään luonaan vuoroviikoin. Eikä lastensuojelua kiinnosta tilanne jossa isä ei halua vuoroviikkosysteemiä.
Kyllä kiinnostaa, jos äiti sanoo ei yksinhuoltajuudelle. Hoitaako isä osuutensa, vai pistetäänkö sijoituskotiin?
Ei kiinnosta. Eräs tuttavani tappeli asiasta käräjäoikeutta myöden kun isä ei suostunut ottamaan lapsia luokseen kuin joka toinen viikonloppu. Tuttavani hävisi jutun, oikeuskaan ei pakottanut isää pitämään lapsia luonaan enemmän. Yhteishuoltajuuteen se mies suostui kyllä, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä luonapidon tai tapaamisten määrän kanssa.
Ei kai se käräjäoikeus voi sitten äitiäkään pakottaa olemaan aina lapsen kanssa?
Ei. Jos kumpikaan ei halua olla lapsen kanssa niin lapsi menee sijoitukseen. Harvinaisia tilanteita, onkohan ollut yhtään Suomen historiassa.
Jos isä ei muuten ota vastuuta, ja äiti ei yksin aina jaksa, niin ehkä ainut tapa on viedä asiat tuohon pisteeseen. Mies saa sitten päättää, että että onko aikuinen, vai haluaako päästä eroon koko lapsesta, ja luultavasti myös maineestaan. Äiti voi sitten päättää, että jatkaako yksin lapsen kanssa, vai onko sijoitus parempi vaihtoehto. Itse seurasin sivullisena tilannetta, jossa kolmen vaativan lapsen äiti jäi yksin kasten kanssa, mutta elämä helpottuikin, kun ylimääräinen "lapsi" poistui kuvioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ehkä sairastunut henkisesti? Epävakaa persoonallisuus joka puhjennut raskauden myötä?
Älkää lynkatko... Tuli vaan mieleen kun ap:n mukaan asiat periaatteessa on ihan ok, siis kuulostaa aika tyypilliseltä lapsiperheen arjelta?
Voisiko ap kärsiä ns. kroonisesta tylsyydestä?
Itseäni ei mikään saa niin kiukkuiseksi kuin ”tylsyyden” aiheuttama turhautuminen, ja sen on tutkittukin aiheuttavan ihan oikeaa stressiä. Jos siis ap ei koe että olevansa masentunut, unenpuutteinen jne, ehkä ongelma on ettei sitten omalla ajalla pysty/ehdi tekemään mitään sellaista mikä todella saisi apn tempaistua mukanaan, se turhautuminen ei vaan laukea, vaan sitä on kokoajan hermo tiukalla kuin viulunkieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monelle käy noin. Sitten epämiellyttävyyttä lisää vielä se, että nämä uupuneet ottavat vain yhdestä syystä yhteyttä ystäviinsä, joille vain tiuskivat ja joihin suhtautuvat ylimielisesti tai kateellisesti, jos heillä ei ole lapsia ja elämä on "helppoa". He haluavat vain lapsenvahdin. Ystäville tulee vain olo, että heitä käytetään tai että heidän pitäs korjata elämä, jonka perheelliset ovat itse valinneet. Kerran piti mennä ihan vain synttärijuhlille perheellisen kaverin luo ja alkoi jo viisi päivää ennen juhlia pommitus, että jos tulisinkin heti ja hoitaisin lapsia viisi päivää. En sitte menny synttäreillekään ku tuntu että ehtona kakkukahveille oli se viiden päivän hoitoputki. anna pikkusormi ja perheellinen vie koko kätes
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka niitä turvaverkkoja ei ole, kun aloituksessa kuitenkin puhutaan monista ystävistä? Jos mies tekee pitkää päivää, silloin aivan varmasti on varaa johonkin MLL hoitajaan. Nyt en ymmärrä, miten kaikki aika voi mennä töissä ja silti ei ole rahaa mihinkään. Kyllä on, ja ota omaa aikaa löytää jotain omaa mieleistä ja purkaa vähän paineita. Mene vaikka potkunyrkkeilyyn tai johonkin hyvin fyysisesti rasittavaan, mitä nyt korona-aikana löytyykään.
On minullakin paljon ystäviä, mutta ei ollenkaan turvaverkkoja. Ei ystäväni minua auta lapsen suhteen ollenkaan. Ei vaikka pyytäisin. Turvaverkolla tarkoitetaan niitä ihmisiä, jotka konkreettisesti auttaa. Ei niitä, joiden kanssa mennä vaikka leffaan tai kahville tai jolle voi soittaa kun haluaa.
Ei minullakaan ollut turvaverkkoja. Kyllä sitä jäi yksin asioiden kanssa. Kadehtien katselin naapurin perheenäitiä kun sai sormea napsauttamalla apua paikalle esim. äidistään. Minulla ei ollut ketään jolta pyytää. Kaverit ja ystävät ovat eri asia, joilta ei konkreettista apua saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
naiselleapua kirjoitti:
Mielialalääke auttaa..
Ei totta helvetissä auta. Mitään mielialalääkkeitä ei missään nimessä kannata mennä pyytämään ja ottamaan.
Muuten menee olotila, terveys ja mieliala vielä pahemmiksi.
Lapsen saaminen kasvattaa aina, yllättävillä tavoilla. Sitä löytää itsestään aivan uusia puolia, joita ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. Elämäntilanteesi on kuormittava, ja sinun kannattaa hyväksyä kokemasi tunteet eikä yrittää sotia niitä vastaan. Miehesi pitää tulla vastaan tilanteessa eikä jatkaa vapaamatkustajana. Ja sanon samaa kuin joku muukin: älä hanki toista lasta. Arvelen myös että tilanne helpottaa lapsesi kasvaessa, koska tuonikäisen kanssa on vaan niin totaalisen kiinni siinä äitiydessä.
Tuli mieleen, että oletko käynyt mittaamassa ferritiini-arvon? Vaikka hemoglobiini olisi hyvä, niin ferritiini eli varastorauta saattaa olla alhainen. Itse olin vuoden to-del-la väsynyt vaikka nukuin 9 h yöunia, koko ajan oli itkuinen olo ja kaikki näytti synkältä. Tuntui kun olisi kantanut koko ajan kivilastia harteilla, kaikki otti päähän, hermot oli olemattomat eikä mitään ylimääräistä perusarjen pyörittämisen lisäksi jaksanut. Onneksi tajusin käydä verikokeissa, ferritiiniarvo oli surkea. Nyt syön reilun annoksen rautaa päivittäin ja elämä alkaa niin sanotusti voittamaan ja voimat ovat palanneet. En ole enää kireä ja mieskin on todennut, etten enää tiuski joka asiasta. Suosittelen lämpimästi, verikokeisiin pääsee ilman lähetettäkin.
Anteeksi jos tämä on sanottu jo aiemmilla sivuilla.
Ap, otatko äitiyden liian vakavasti? Miten ihmeessä sinulla voi olla noin vähän omaa aikaa, onhan hoitajat, puistot, lelut, sukulaiset, kerhot yms. keksitty.
Ei äidin tarvitse olla lapsen kanssa koko ajan.
Et ole muuttunut - olet sama persoona. Ympäristö on muuttunut ja koet painetta "tehdä oikein". Itse asetat itsellesi ne paineet - yritä laskea rimaa. Stressitilanteessa "muutut", koska olet epävarma, ahdistunut, turhautunut jne. Olet sama ihminen, mutta "olosuhteet" saavat uinumassa olleet piirteet esiin - olet nyt oppimassa jotain itsestäsi: Näin toimin stressaavassa tilanteessa. Jos et pidä siitä, koeta vähentää sitä stressiä miettimällä mikä on oikeasti tärkeää elämässäsi. Lapsen kannalta iloinen äiti on paljon tärkeämpi kuin "täydellinen" äiti - mitä se sitten lienee.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen saaminen kasvattaa aina, yllättävillä tavoilla. Sitä löytää itsestään aivan uusia puolia, joita ei aiemmin tiennyt olevan olemassakaan. Elämäntilanteesi on kuormittava, ja sinun kannattaa hyväksyä kokemasi tunteet eikä yrittää sotia niitä vastaan. Miehesi pitää tulla vastaan tilanteessa eikä jatkaa vapaamatkustajana. Ja sanon samaa kuin joku muukin: älä hanki toista lasta. Arvelen myös että tilanne helpottaa lapsesi kasvaessa, koska tuonikäisen kanssa on vaan niin totaalisen kiinni siinä äitiydessä.
Minulla toinen lapsi helpotti huomattavasti elämää. Olin ensimmäisen kanssa nuttura tiukalla "täydellinen" äiti ja lapsi oli vaativa maitoallergikko. Selvisimme molemmat hengissä vauvavuodesta ja toisen lapsen äitinä olin huomattavasti rennompi ja iloisempi - itse asiassa meillä oli oikein hauskaa. Valitettavasti esikoinen on aina se "harjoituskappale". Ohjenuora kaikille äideille - mikään ei kestä ikuisesti.
Ei kiinnosta. Eräs tuttavani tappeli asiasta käräjäoikeutta myöden kun isä ei suostunut ottamaan lapsia luokseen kuin joka toinen viikonloppu. Tuttavani hävisi jutun, oikeuskaan ei pakottanut isää pitämään lapsia luonaan enemmän. Yhteishuoltajuuteen se mies suostui kyllä, mutta sillähän ei ole mitään tekemistä luonapidon tai tapaamisten määrän kanssa.