Lue keskustelun säännöt.
Sain lapsen ja minusta tuli ihminen, josta en itsekään pidä. Ei ehkä muutkaan. Miten muuttua takaisin?
16.02.2021 |
Olen ennen lapsen saamista iloinen, rento, ystävällinen, sosiaalinen, puhelias, avulias, antelias jne. Pidetty ystävä ja puoliso, jolla oli myös hyvä olla itsensä kanssa. Saatiin (toivottu ja suunniteltu) lapsi, ja minusta tuli ihminen, josta en pidä yhtään. En usko, että muutkaan oikein pitävät minusta nyt. Olen kireä, suutun helposti, en halua enää antaa aikaani enkä huomiotani kenellekään (paitsi tietenkin lapselleni), en halua enää auttaa ketään, olen negatiivinen, tiuskin, en halua tavata enää ystäviä, olen muuttunut paljon itsekkäämmäksi. Harmittaa ja ahdistaa, että olen nykyään tällainen. Lapsiarki yksinkertaisesti on muuttanut minut tällaiseksi, vaikka en koskaan tällaiseksi halunnut tulla. Kun katson itseäni peilistä niin näen ihmisen, jota en arvosta enää, koska en pidä hänestä enää. Avioliitto rakoilee, koska miehenikään ei taida enää pitää minusta ollenkaan. No, en ihmettele, sillä enhän pidä itsekään. Joka aamu kun herään päätän olla taas se sama iloinen ja muut huomioiva, ystävällinen kiva ihminen, mutta epäonnistun siinä viimeistään jo aamupäivällä. Kannan valtavia syyllisyyden tunteita, koska halusin olla hyvä äiti, mutta epäonnistuin siinäkin.
Miten muuttua takaisin ihmiseksi, joka olin ennen? Ja onko muut kokeneet samaa? Kuuluuko tämä vain asiaan? Masentunut en usko olevani, ainoastaan ylikuormittunut. Mutta ei se tule poistumaan vuosikausiin...
Kommentit (225)
Mites tukiverkot? Joskus se että lapsi/lapset yön yli hoidossa saa vanhemman palautumaan ja piristymään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle kävi samoin. Olo helpottui lasten kasvamisen myötä. Nuorin nyt 5 vuotta ja alan olla oma itseni. Kun katson taaksepäin, huomaan että omistauduin liikaa lapsille. Olisi pitänyt ottaa päivittäin omaa aikaa ja panostaa omaan hyvinvointiin. Uni, ravinto ja liikunta kuntoon! Vasta kun itse voi hyvin, voi olla kiva muille.
Siinäpä se. Minulla ei ole mahdollisuutta juurikaan omaan aikaan. Mies tekee pitkää päivää, tukiverkkoja ei ole. Ja kyllä, ollaan useita kertoja jopa riidelty siitä, että haluaisin omaa aikaa mutta mies ei "ehdi" sitä minulle antaa, mutta mikään ei silti muutu. Ja viikonloppuisin olen jo niin väsynyt, että kun on se pieni oma hetki, niin istun vain alas enkä jaksa mitään tehdä enkä mennä minnekään.
Uni ja ravinto on minulla kunnossa, liikuntaan ei ole kunnolla mahdollisuutta muuten kuin mitä lapsen kanssa pääsen lenkille.
Ap
Minulla auttoi tuohon vain ero. Nyt isänkin on pakko huolehtia lapsista, kun ne osan aikaa ovat hänen luonaan.
Jos voisin neuvoa nuorta itseäni, niin en koskaan tekisi parisuhteeseen lapsia. Ainoastaan kaverivanhemmuus tulisi kyseeseen, mielellään toisen naisen kanssa.
Valitettavasti miehistä ei oikein ole vanhemmiksi ja vastuun kantajiksi.
Pakko einole huolehtia. Lapset oli 8h isällä, sinä aikama ei vaihtanut vaippoja kertaakaan ja ruoaksi yksi mandariini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin ap katosi?
Vähän alkoi tarina muuttumaan tässä ketjun aikana. Eikä oikein mikään ehdotus kelvannut.
Luulin ensin, että ap:n lapsi vielä vauva ja ap kotona vauvan kanssa, mutta kävikin ilmi, että kyseessä 3 v. taapero, joka päivät hoidossa ja ap töissä.
Hmm... 🤔Mistä keksit että vauva? Aphan sanoo jo ekalla sivulla että ovat molemmat vanhemmat töissä ja lapsi päiväkodissa.
Minäkin luulin ensin aloituksen perusteella, että kyseessä on nimenomaan pienen vauvan äiti, joka on 24/7 kotona kun miestä ei näy. Selvisikin että omaa aikaa on sekä töissä että mies sitä antaa minkä töiltään ehtii, mutta ei vain jaksakaan ajallaan mitään tehdä. Sekin taas on mammojen mielestä miehen vika, että toisella on energiaa vain möllöttämiseen. Sanoo että rahaa ei ole lastenhoitajaan, joten mammojen ratkaisu että mies lopettaa töiden tekemisen antaakseen rouvalle omaa aikaa. Hyvä ratkaisu tilanteessa kun rahaa ei ole edes kummankaan käydessä töissä tuon vertaa!
Tämä on siitä jännä ketju että ap itse ei hauku miestään millään tavalla vaan lähinnä itsessään näkee huonoja puolia mutta kommentoijat haukkuvat miestä minkä ehtivät.
Vierailija kirjoitti:
Mites tukiverkot? Joskus se että lapsi/lapset yön yli hoidossa saa vanhemman palautumaan ja piristymään
Tukiverkko olisi kiva. Mun isä voi hätätilassa hoitaa pari tuntia, kaksi kertaa hoitanut. Yökylään ei mitään mahdollisuuksia, ei ketään jolle voisi edes harkita.
Vierailija kirjoitti:
Mites tukiverkot? Joskus se että lapsi/lapset yön yli hoidossa saa vanhemman palautumaan ja piristymään
Sellaisia ei ole. Ei enää nykyään monillakaan. Meillä isovanhemmista kummatkaan ei suostu edes viittä minuuttia hoitamaan eikä muutenkaan ole mitään kiinnostusta lapsenlapsiin, eivät tapaa, soittele, halua pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olin kireä ja lyhytpinnainen, uupunut enkä lainkaan kiinnostunut sosiaalisista riennoista. Syy: unen puute. Sehän ajaa ihmisen hulluksi, on syy siihen mikä tahansa. Myös oman ajan puute, eli jatkuvasti kontaktissa lapseen, sai aikaan sen, että harvoina vapaahetkinä halusin olla täysin yksin ja hiljaisuudessa.
Normaaliksi itsekseni palasin enemmän tai vähemmän sitten kun sain taas riittävästi unta, eikä kukaan ollut iholla tai jalassa kiinni jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olin kireä ja lyhytpinnainen, uupunut enkä lainkaan kiinnostunut sosiaalisista riennoista. Syy: unen puute. Sehän ajaa ihmisen hulluksi, on syy siihen mikä tahansa. Myös oman ajan puute, eli jatkuvasti kontaktissa lapseen, sai aikaan sen, että harvoina vapaahetkinä halusin olla täysin yksin ja hiljaisuudessa.
Normaaliksi itsekseni palasin enemmän tai vähemmän sitten kun sain taas riittävästi unta, eikä kukaan ollut iholla tai jalassa kiinni jatkuvasti.
Tämä! Mutta monesti menee piiiitkään ennen kuin unta saa. Mullakin useampi lapsi, näistä löytyy taapero ja vauva, ja neljään vuoteen en ole nukkunut viittä tuntia pitempään koskaan, viime aikoina olen saanut unta 3h yössä. Näillä mennään, jaksettava on, päivällä ei voi nukkua, elimistö tässä nääntyy mutta jaksettava on kun itse on ne lapset tehnytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet kasvamassa aikuiseksi. Vanhemmaksi tulo on pakottanut sinut ulos elämän näyttelemisestä, ja ikävöit näyttelemisen helppoutta - mutta et voi enää huijata itseäsi, etkä siis muitakaan. Olet jo nähnyt sen verran elämää, että olet tullut tietoisemmaksi todellisista tarpeistasi.
Pyri olemaan hyväsydäminen ihminen, ja nauti lapsesi seurasta epäitsekkäästi. Ole miehellesi niin ystävällinen kun voit. Jos sinulla ei ole lapselle tai miehelle mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Tämä riittää, mihin riittää.
Näyttelijän rooli on historiaa, mutta älä mene toiseen ääripäähän. Älä tee aitoudesta tragediaa. Sinä saat olla juuri sellainen, kuin miltä sinusta tuntuu, eikä sinun tarvitse venyttää sitä suuntaan eikä toiseen! No lapsen kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä, mutta toivottavasti se tulee sydämestä.
Olipa katkeroitunut kommentti! Ja ristiriitainen.... Kaikki lapsettomat ihmiset ovat näyttelijöitä, ja nyt lapsen saatuaan pitääkin pyrkiä olemaan olemaan tietyn lainen, mm. hyväsydäminen.
Ap, ongelmasi on se, että olet jäänyt yksinhuoltajaksi. Jos miehesi ei ota vastuuta lapsestaan, on ero jo nyt paras ratkaisu. Onko sinulla muualla päin Suomea omaisia ja ystäviä, jotka voisivat auttaa joskus lapsen kanssa? Jos on, niin muuta lapsesi kanssa lähemmäksi heitä. Vaikka ero tuntuisi radikaalilta ratkaisulta, tulee olosi helpottumaan huomattavasti, kun stressi miehen osallistumattomuudesta helpottaa. Selviät kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap on vain oikeasti sellainen kuin nyt on lapsen synnyttyä. Itse huomasin saman tyylisen muutoksen itsessäni. Pohdin asiaa ja tajusin, että lapsen myötä sellainen ”pakollinen” sosiaalisen teatterin ylläpitäminen loppui, mitä olin pitänyt teini-iästä lähtien kun piti olla kaikkea. Siitä esityksestä tuli lopulta osa itseä eikä edes tajunnut ettei ole sellainen. Alkuun vihasin muutosta ja lopulta tajusin, että tällainen minä oikeasti olen kun kaikki se rakennettu riisuttiin. Luulen, että harva minusta enää pitää, mutta en kyllä itsekään pidä useimmista ihmisistä.
Tätä minäkin meinasin tulla sanomaan. Olen 25-vuotias ja kaveripiirini on suurimmaksi osaksi lapseton. Kyllä ne kaikkien suosikit, aina mielinkielin seurasta riippumatta olevat ja niin mukavat, bongaa täydeksi teatteriksi jos yhtään omaa ihmistuntemusta. Etäluennoilla naureskellaan tekonaurua vaikkei kukaan sanoisikaan mitään hauskaa, kahden kesken ystävälle sanottu mielipide "vähän" muuttuu kun paikalla on muitakin ja niin pois päin.
En väitä että mukavia ihmisiä ei ole, mutta kukaan ei ole aito jos on kaikkien mieleen. Sitten se pakonomainen muiden miellyttäminen unohtuu väkisin kun elämään tulee muutakin. Varmasti kiukuttaa, jos koko elämänsä on kuvitellut olevansa se oma naamarinsa, jonka on aina sosiaalisissa tilanteissa vetänyt päälle, ja nyt ei enää jaksakaan kun on työ, lapsi, mies... Sellainen esittäminenkin vie hirveästi henkisiä voimavaroja ja samaan aikaan täytyy kieltää itsensä ja omat tarpeensa jotta esittäminen voi jatkua.
Kova pala tajuta. Itsekin olen äksy jos joudun katsomaan muita paria tuntia enempää vapaa-ajallani. Itseäni inhosin nuorempana mutten enää. Otan muut huomioon minkä voin mutten ala esittämään mitään mitä en ole. Luonteeni on mikä on ja voin siitä huolimatta olla hyvä elinkumppani niille jotka minut oikeasti hyväksyvät ja joista itse pidän.
Olisinpa ollut yhtä fiksu kaksvitosena kuin sinä. Hyvää pohdintaa! Tästä kommentista tuli hyvä mieli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun täytyy ap opetella ottamaan sitä omaa aikaa, vaikka lapsi olisikin kotona. Kyllähän se nukkuu päikkäreitä: älä tee päiväunien aikana kotitöitä, vaan kuuntelet jotain rentoutusäänitettä tms.
Ja heivaa some. Itse lopetin somen käytön (poislukien lapsuudenperheen ja opiskeluryhmien WA:t) syksyllä, ja tuntui että omaa aikaa tuli yhtäkkiä rutkasti lisää. Facen tai instan plärääminen EI ole omaa aikaa, se on epäaikaa.
Miehenkin suhteen sinun on turha odottaa, että mies ANTAA sinulle omaa aikaa. Ihmiset ei toimi niin. Sinun täytyy ottaa se aika. Eli kun mies astuu ovesta sisään, sinä astut ulos, sanot "vahdi mukulaa, laita päivällinen, tulen tunnin päästä" ja häivyt metsälenkille. Ihan riippumatta siitä, miten pitkän päivän mies on tehnyt.
Ja tosiaan, if all else fails, rahalla saa lastenhoitajia. Jos lapsesi on jo päiväkodissa, se on tottunut vaihtuviin hoitajiin.
Ihmettelen kyllä suuresti näitä hoitoehdotuksia, ihan kuin se jotain pelastaisi. Kyllä siitä arjesta pitää saada sellainen, ettei se uuvuta ja ahdista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä suuresti näitä hoitoehdotuksia, ihan kuin se jotain pelastaisi. Kyllä siitä arjesta pitää saada sellainen, ettei se uuvuta ja ahdista.
Ongelmana on siis lapsetonta elämäänsä jatkanut isä. Ero ja lapsi äidillä vuoroviikoin. Silloin isänkin on pakko vaivautua osallistumaan lapsensa elämään. Jos isä ei ala hoitamaan, niin silloin lastensuojeluviranomaiset puuttuvat asiaan, eikä ap:n tarvitse "korjata" tilannetta tai uhriutua. Eikä MISSÄÄN nimessä enää lisää lapsia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä suuresti näitä hoitoehdotuksia, ihan kuin se jotain pelastaisi. Kyllä siitä arjesta pitää saada sellainen, ettei se uuvuta ja ahdista.
Ongelmana on siis lapsetonta elämäänsä jatkanut isä. Ero ja lapsi äidillä vuoroviikoin. Silloin isänkin on pakko vaivautua osallistumaan lapsensa elämään. Jos isä ei ala hoitamaan, niin silloin lastensuojeluviranomaiset puuttuvat asiaan, eikä ap:n tarvitse "korjata" tilannetta tai uhriutua. Eikä MISSÄÄN nimessä enää lisää lapsia!
Ketään ei voi pakottaa edes tapaamaan lastaan saati pitämään luonaan vuoroviikoin. Eikä lastensuojelua kiinnosta tilanne jossa isä ei halua vuoroviikkosysteemiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä suuresti näitä hoitoehdotuksia, ihan kuin se jotain pelastaisi. Kyllä siitä arjesta pitää saada sellainen, ettei se uuvuta ja ahdista.
Ongelmana on siis lapsetonta elämäänsä jatkanut isä. Ero ja lapsi äidillä vuoroviikoin. Silloin isänkin on pakko vaivautua osallistumaan lapsensa elämään. Jos isä ei ala hoitamaan, niin silloin lastensuojeluviranomaiset puuttuvat asiaan, eikä ap:n tarvitse "korjata" tilannetta tai uhriutua. Eikä MISSÄÄN nimessä enää lisää lapsia!
Ketään ei voi pakottaa edes tapaamaan lastaan saati pitämään luonaan vuoroviikoin. Eikä lastensuojelua kiinnosta tilanne jossa isä ei halua vuoroviikkosysteemiä.
Kyllä kiinnostaa, jos äiti sanoo ei yksinhuoltajuudelle. Hoitaako isä osuutensa, vai pistetäänkö sijoituskotiin?
En jaksa lukea kaikkia vastauksia. Mutta luultavasti syy on joku seuraavista tai kaikki:
1. Raudanpuute, eli ferritiini alle 100.
2. Deen puute, eli alle 100.
3. B12 puute, eli alle 50.
4. Hormonaalinen ehkäisy.
5. Äitiyden ylisuorittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin olen muuttunut lapsen saatuani, mutta laitan sen uupumuksen piikkiin.
Kuinka pitkään olet ollut uupunut ja onko sinulla näköpiirissä, että tilanne voisi muuttua?
Itsellä ei oikein ole näköpiirissä vielä vuosiin, jos siis uupumuksesta johtuu, koska en tiedä mikä uupumuksen voisi poistaa, siis realistisesti.
Ap
Asenne, raudanpuute, deen puute, B12 puute kuntoon ja hormonaalinen ehkäisy pois, mies vasektomiaan jos lapset on jo tehty.
Kuulostaa tutulta. Itse kyllä ounastelin jotain, kun synnytys ja lapsivuodeaika oli niin karmea kokemus. Silti yllätti, että kahden vuoden päästä olin kuin eri ihminen, edelleen traumaa käsitellen. Tai en siis ymmärtänyt, että paha olo ja persoonan muutos johtui synnytyskokemuksesta. En saanut apua neuvolasta (lapsi on vain heidän asiakas, ei vanhempi), en synnytyssairaalasta (kiitos muistutuksestasi, olemme pahoillamme, että asiat meni kuin meni mutta pärjäile) joten otin yhteyttä yksityiseen puoleen. Sain suht huokealla psykoterapeutin ja päätin, että tonnin edestä siellä käyn ja nipistän sen rahan jostain muualta. Onneksi sain tukea tähän mieheltä, vaikka eron partaalla minusta johtuen olimmekin. Vasta paikan päällä selvisi, että käsittelemätön trauma aiheutti kaiken. En saanut koskaan diagnoosia synnytyksen jälkeisestä masennuksesta (se ei vissiin voi tulla kahden vuoden jälkeen synnytyksestä:) mutta keskustelut kerran viikossa, sittemmin kahdesti kuussa auttoivat minua palaamaan taas omaksi itsekseni. Jälkeenpäin mietittynä halpa sijoitus omaan mielenterveyteen. Tämä ei nyt liittynyt omaan aikaan ja sen saamiseen, mutta en varmasti olisi selvinnyt itse kaikesta vain omaa aikaa saamalla, olisin sielläkin murehtinut vaan itseäni.
Rohkaisen hakemaan apua! Vaikka synnytys olisikin mennyt a-okey eikä siinä mitään, voi jossain mielen sopukoissa olla käsittelemättömiä juttuja, sen verran iso myllerrys lapsen saaminen kuitenkin on.
Tsemppiä, tästäkin selviää!
Eikö näistä asioista kerrottu, ennenkuin tulitte raskaaksi?
Vieläkö on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka luulevat lasten hankkimisen olevan Stokkan kuvastoa?
Vierailija kirjoitti:
Eikö näistä asioista kerrottu, ennenkuin tulitte raskaaksi?
Vieläkö on oikeasti olemassa ihmisiä, jotka luulevat lasten hankkimisen olevan Stokkan kuvastoa?
Mistä asioista ja miten se Stokkan kuvasto liittyy mihinkään kuin niihin, jotka sieltä niitä kiinassa tehtyjä rääsyjä tilaavat?
Sama ongelma. Olen ihan järkyttävän väsynyt. Nuorempi syövielä yöllä ja vanhempi herää ja tulee viereen, joskus itkee niitä näitä tai puhuu unissaan. Nukun huonosti ja olen ihan loppu. Tiuskin ja huudankin välillä, en jaksa mitä haluaisin. Joinain päivinä ei mennä ulos.