Lue keskustelun säännöt.
Koska suru koiran lopetuksesta helpottaa?
15.01.2025 |
Vanha koira kyseessä, kunto romahti joten ei tarvinnut jossitella. Silti ihan kamala olo.
Kommentit (23)
On kyllä harvinaisen typerä kysymys aikuiselta ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On kyllä harvinaisen typerä kysymys aikuiselta ihmiseltä.
Olet kyllä harvinaisen typerä ihmiseksi.
Ap:lle osanotot ja lämmin halaus. Kyllä se ajan myötä helpottaa, vaikka nyt tuntuu, ettei kestä.
On varmaan yksilöllistä. Mulla, kun olen hyvin herkkä ihminen, pari viikkoa meni niin, että itkeskelin sopimattomissa ja sopivissa paikoissa aika hallitsemattomasti. Parin viikon päästä pystyin jo olemaan yleensä esim. työpäivän itkemättä, kunhan en alkanut muistella ja ajatella sitä koiraa. Kotona iltaisin antauduin sitten surulle ja itkemiselle. Muutaman kuukauden päästä koira ja suru tuli mieleen enää satunnaisesti. Mutta kyllä minä vieläkin, lähes vuosi koiran kuoleman jälkeen, itken, jos alan oikein muistelemaan sitä koiraa ja sen suloisia tapoja. Ikinä en enää mitään eläintä ota, ei mun sydän kestä tällaista toista kertaa.
Kunhan koira on syöty, niin suru hellittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä harvinaisen typerä kysymys aikuiselta ihmiseltä.
Olet kyllä harvinaisen typerä ihmiseksi.
Ap:lle osanotot ja lämmin halaus. Kyllä se ajan myötä helpottaa, vaikka nyt tuntuu, ettei kestä.
Älä kuuntele näitä kiusaajia. Olen samaa mieltä kysymyksen typeryydestä.
Nämä kiusaajat eivät yleensä edes ymmärrä kiusaavansa. Tämäkin tapaus varmasti luulee olevansa ihana ihminen, kun vielä lässyttää perään halauksia ja itsestäänselvyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäiset päivät ja viikot itkua. Kuukausia kovaa surua ja ikävää purskahduksina. Vuoden-parin päästä menetyksen on jotenkin hyväksynyt ja tilanteeseen on tottunut, vaikka muistelu saakin helposti kyyneliin. Hyvät muistot tulee surua enemmän mieleen ajan myötä ja tuska kyllä helpottuu, vaikka sitä ei ikinä siinä menetyksen hetkellä kykene mitenkään uskomaan. Tämä on oma kokemukseni.
Ekan koiran kohdalla kesti yli 30 vuotta, mutta se oli ns tapaturma.
En sure enää, kuten en muitakaan eläimiä.
Uskon että se fraasi kuolleista, jotka haluaa rakkaittensa pysyvän elämässä kiinni, pitää paikkansa.
Kaikki täällä on lahjaa ja lainaa, ja harva asia pysyy samana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vannon joka ikinen kerta, ettei koskaan enää lemmikkejä, kun se menettäminen tuntuu aina yhtä kestämättömältä. Mutta niin vaan suruprosessista selvittyä kaipaisi uutta eläinystävää elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeaa se on mutta me olemme ottaneet aina heti uuden koiran. Uusi koira on "saattohoitanut" vanhan eli meillä on ollut jonkin aikaa kaksi koiraa.
Hankkikaa nyt oikeesti elämään muutakin kuin joku haiseva, kuolaava karvakasa. Jessus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä harvinaisen typerä kysymys aikuiselta ihmiseltä.
Olet kyllä harvinaisen typerä ihmiseksi.
Ap:lle osanotot ja lämmin halaus. Kyllä se ajan myötä helpottaa, vaikka nyt tuntuu, ettei kestä.
Älä kuuntele näitä kiusaajia. Olen samaa mieltä kysymyksen typeryydestä.
Nämä kiusaajat eivät yleensä edes ymmärrä kiusaavansa. Tämäkin tapaus varmasti luulee olevansa ihana ihminen, kun vielä lässyttää perään halauksia ja itsestäänselvyyksiä.
No minä kyllä vastasin tuolle typeräksi kutsujalle, että hän on typerä. Pahoittelen, jos siitä sai sellaisen käsityksen, että kutsuin aloittajaa typeräksi.
No se unohtuu kyllä nopeasti jos varsinkin keksii jtn muuta
Minulla on nyt elämäni kuudes rakas koira. Viisi edeltäjäänsä elävät ihania muistoina, kahta viimeisintä huomaan yhä joskus ikävöiväni.
Mutta se varsinainen suru muuttaa kyllä muotoaan. Jaksamista ap!
Koiranomistajat ovat kyllä itsekkäimpiä ihmisiä joita tiedän. Omien halujen vuoksi pakotetaan elävä olento asumaan heidän kanssaan. Tätä suhdetta sitten vielä pidetään "ystävyytenä", vaikka koiralla ei ole mitään vaihtoehtoja.
No, ei tarvitse minun mielipiteistäni välittää, uusi "perheenjäsen" vaan kuolleen tilalle.
mun beagle piti lopettaa eilen kun veristä kuolaa tuli .kasvain oli. eli yli 14v.eilen kaivoin haudan meidän pihalle ja välillä itkettää ja ajatukset pyörii.onneksi olen talvi lomalla en olisi työkykyinen.päätös oli hirveä viedä koira piikille mut ei voinut muutakaan.ehkä joskus vielä koiran otan.
Meidän vanha koira jouduttiin lopettamaan kasvaimen takia n. 2,5 v sitten ja mietin koiraa lähes päivittäin. Suurin suru helpottaa muutamassa kuukaudessa. Mies suree koiraa vieläkin.
Ikävää mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa.