Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?
Luin Me naisista jutun, jossa naiset kertoivat elävänsä köyhemmin kuin puolisonsa, vaikka elävät perheenä. Onko tämä oikeasti tavallista?
Jos teillä on raha-asiat noin, miten kauan olette eläneet yhdessä, oletteko naimisissa ja onko teillä lapsia?
Itse olen elänyt puolisoni kanssa 20 vuotta, hän on koko ajan tienannut 2-3 kertaa minun kuukausituloni. Meillä on aina laskettu tulot yhteen ja eletty yhteisten tulojen mukaista elintasoa. 2 lasta.
Kommentit (1158)
Vierailija kirjoitti:
Kahden äiti kirjoitti:
Olen jo keski-ikää lähestyvä enkä tiedä yhtäkään parisuhdetta/avioliittoa jossa nainen kerjäisi mieheltä tai odottaisi miehen maksavan kaiken
...
kotihoidontuki on n.300e ja mies tienaa kymmenen kertaa enemmän. Totta helvetissä mies maksaa kaiken silloin.Naisen logiikkaa.
Kotihoidontukea maksetaan silloin, kun pientä lasta hoidetaan kotona. Miehet tuntuvat kuvittelevan, että kyseessä on pysyvä olotila ja uusi lapsi pykätään ulos heti, kun edellinen lapsi täyttää kolme vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän riippuu taas siitä monta lasta ja miten pitkään on ollut kotona. Moni tuntemani äiti palaa töihin jo vuoden päästä lapsen syntymästä. Hyvät tulot,parempi eläke, vaikka olisi 10 vuottakin pois työelämästä ei se hyvätuloisella isoa haavaa tee jos sijoittaa rahansa fiksusti. Itselläni on ollut aina säästöjä ja turvaan aina taloudellisesti selkäni tilanteesta huolimatta. 1700e eläke ei ole edes huono,moni elää ihan hyvin pienemmälläkin. Kyse on siitä millaista elintasoa kukin haluaa eläkepäivilleen,sen mukaan on toimittava. Mieheni puolesta voisin olla kotona lapsen kanssa kolmevuotiaaksi jos haluan,minä en halua vaan aloitan ensin osa-aikaisena ja lapsen ollessa alle 2v kokoaikaisena.
Ei suinkaan vaan ihan tasapuolista ja yhdessä sovittua. Vai onko se miehen logiikkaa että pienempi tuloisen pitäisi elättää perhe? Taidat olla trolli. Se joka tienaa enemmän,maksaa enemmän. Olen itse elättänyt miestäni ja perhettämme,nyt on hänen vuoronsa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
Sun käsitys parisuhteesta tuntuu todella kummalliselta.... Vaikuttaa ihan joltain kämppissuhteelta, jossa ollaan oikeastaan vain sen vuoksi, että tulee edullisemmaksi jakaa asumiskulut yms. jonkun kanssa. Mökkiviikonloput kaveriporukalla suunnitellaan tuolla mentaliteetilla, että mennään sellaiseen paikkaan johon kaikilla osallistujilla on varaa. Eikä monikaan mene ravintolaan vain sen pelkän ravintolaillallisen vuoksi ja ajattele että ihan sama kenen kanssa siellä ollaan. Eiköhän aika moni halua nauttia ajasta sen rakastamansa puolison kanssa.
Haluaisin korostaa, että pienempi tuloinen ei ole siipeilijä, jos asia on tiedossa ennen yhteenmuuttoa.
Silloin isompi tuloinen on siipeilijä, jos siitä huolimatta haluaa muuttaa yhteen ja sitten pistää toisen maksamaan kaiken puoliksi.
Näin hän itse säästää (jälleen kerran, kun ahne on) kaikissa kuluissa. Tässä tilanteessa jos on erilliset taloudet, niin isompi tyloosen tulee maksaa kuluista enemmän suhteessa siihen mitä kumpikin tienaa.
Muussa tapauksessa Lokki on se, joka tienaa enemmän. Vaihtoehtona on toki asua sellaisessa asunnossa, jossa pienempi tuloisella olisi varaa asua vaikka yksin. Silloin tämä 50/50 olisi reilua. Eli ei voi lähtee ostamaan asuntoa johon toisella ei ole ns varaa jos pitää kaikki puolittaa.
Ehkä kaikista viisainta ois elää sitä yhteistä elämää miettimättä mikä on sinun, minun ja meidän. Avioehdon voi tehdä. Jos pelottaa se rahan menetys mahdollisen eron sattuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
No voihan olla että se parempi tuloinen haluaa nauttia siitä ravintolaillallisesta nimenomaan puolisonsa eikä työporukan kanssa. Tietenkään ei tarvitse sitä tarjota jos ei itse halua. Ei tässä nyt ehkä ollutkaan kyse mistään luksuksesta, vaan siitä että on perheitä joissa toisella ei ole varaa esim. ostaa uutta takkia (ainoan) rikkoutuneen tilalle ja samaan aikaan toinen huristelee uudella mersulla.
En vain itse ymmärrä, että mitä se miehen mersu olisi minulta pois? Jos miehelläni olisi mersu, niin todennäköisesti pääsisin itse sellaisen kyytiin, eikä minulla muuten olisi todellakaan varaa sellaiseen. Kerran täällä vain eletään, miksi minun pitäisi kieltää mieheltäni jotakin, mitä hän haluaa ja johon hänellä on varaa. Itse ostin vaatteeni kirpparilta, kun mieheni käytti rahaa tietokoneisiin, eikä se ollut minulla ongelma. Hyödyinkin siitä harrastuksesta useamman kerran, sillä esimerkiksi perin häneltä kerran ihan hyväkuntoisen läppärin, kun omani hajosi.
Minä tavallaan ymmärrän pointin ja olen aina miettinyt tätä. Henkilö A on kenties itse valinnut pienituloisen ammatin koska ei ole jaksanut käydä pitkiä kouluja. Raha ei ole hänelle erityisen tärkeä arvo, muut asiat on tärkeämpiä. Hän on ihan tyytyväinen elämäänsä kirppisvaatteineen, bussilippuineen ja itse kokattuine ruokineen. Luultavasti useimmilla ystävillä on suunnilleen sama elintaso.
Sitten on henkilö B. Hän toivoo korkeampaa elintasoa, joten hän tekee sen eteen enemmän töitä. Hän haluaa hienon auton, syödä ravintoloissa ja matkustella. Hän on kouluttautunut, edennyt aggressiivisesti työelämässä ja on tyytyväinen omaan elämäänsä tällä elintasolla.
Ja sitten A ja B alkavat seurustella. Yhtäkkiä se bussilla kulkeminen ja kirppisreissut ovatkin A:lle kauhea ihmisoikeusloukkaus, vaikka hän on viimeiset 20 vuotta mitoittanut elämänvalintansa sen mukaan, että tämä elintaso riittää hänelle. Yhtäkkiä ei voi enää tehdä eväitä töihin, värjätä tukkaa kotona tai ostaa meikkejä marketista. Perjantai-illan Pirkka-olutkin pitää vaihtaa laatusamppanjaan. Kaikki ne samat asiat, jotka ovat vuosikymmeniä kelvanneet riittävän hyvinä ovatkin nyt roskaa. Samalla B joutuu tekemään tuplasti ylitöitä mikäli mielii edelleen ajaa uudella autolla, koska nyt niitä uusia autoja pitäisi ostaa hänen palkallaan kaksi, koska kaikki muu on törkeää hyväksikäyttöä.
En vaan tajua tätä ajattelumallia. Itse ajattelen, että jos olen tyytyväisempi elämääni nykyisellä elintasolla miehen kanssa kuin nykyisellä elintasolla ilman miestä, niin silloin minun kannattaa olla hänen kanssaan suhteessa. Jos vaakakupin kallistamiseksi suhteen kannalle vaaditaan taloudellinen hyöty ja elintason nousu, niin mies ei ole sen arvoinen että hänen kanssaan pitäisi muutenkaan seurustella.
Tienaan enemmän kuin mieheni mutta meillä on yhteinen talous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
No voihan olla että se parempi tuloinen haluaa nauttia siitä ravintolaillallisesta nimenomaan puolisonsa eikä työporukan kanssa. Tietenkään ei tarvitse sitä tarjota jos ei itse halua. Ei tässä nyt ehkä ollutkaan kyse mistään luksuksesta, vaan siitä että on perheitä joissa toisella ei ole varaa esim. ostaa uutta takkia (ainoan) rikkoutuneen tilalle ja samaan aikaan toinen huristelee uudella mersulla.
En vain itse ymmärrä, että mitä se miehen mersu olisi minulta pois? Jos miehelläni olisi mersu, niin todennäköisesti pääsisin itse sellaisen kyytiin, eikä minulla muuten olisi todellakaan varaa sellaiseen. Kerran täällä vain eletään, miksi minun pitäisi kieltää mieheltäni jotakin, mitä hän haluaa ja johon hänellä on varaa. Itse ostin vaatteeni kirpparilta, kun mieheni käytti rahaa tietokoneisiin, eikä se ollut minulla ongelma. Hyödyinkin siitä harrastuksesta useamman kerran, sillä esimerkiksi perin häneltä kerran ihan hyväkuntoisen läppärin, kun omani hajosi.
Ihme vänkäämistä. Jos et näe mitään erikoista siinä että perheessä toinen ostelee elektroniikkaa ja uusia autoja, eikä toisella ole varaa edes ehjiin vaatteisiin niin oma häpeäsi. Ei ihme jos miehesi ei halunnut kanssasi ravintolaan kun kuljet kirppislöydöissä.
Ohis, mutta... Mikä vika kirppislöydöissä on? Minä olen mennyt kirppislöydöissä edustustilaisuuteenkin, eikä kukaan ole niistä huomannut, että ovat kirppikseltä. Vai luuletko, että kirppiksellä myydään vaan jotain ysäriverkkareita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
Sun käsitys parisuhteesta tuntuu todella kummalliselta.... Vaikuttaa ihan joltain kämppissuhteelta, jossa ollaan oikeastaan vain sen vuoksi, että tulee edullisemmaksi jakaa asumiskulut yms. jonkun kanssa. Mökkiviikonloput kaveriporukalla suunnitellaan tuolla mentaliteetilla, että mennään sellaiseen paikkaan johon kaikilla osallistujilla on varaa. Eikä monikaan mene ravintolaan vain sen pelkän ravintolaillallisen vuoksi ja ajattele että ihan sama kenen kanssa siellä ollaan. Eiköhän aika moni halua nauttia ajasta sen rakastamansa puolison kanssa.
"Vaikuttaa ihan joltain kämppissuhteelta". Olen eri, mutta minusta tämä on aina yhtä älytöntä tulla ulkoapäin mitätöimään ventovieraiden ihmisten parisuhteita vain siksi, että nämä ovat kehdanneet järjestää yhteiselämänsä joiltakin osin eri tavalla kuin tämä mitätöijä itse haluaisi. Mutta ei se mitään, et ole yksin. Vähän väliä täällä lukee ketjusta toiseen julistuksia siitä millainen ei ole oikea parisuhde. Se ei ole parisuhde jos siinä on vähän seksiä, se ei ole parisuhde jos on erilliset asunnot, se ei ole parisuhde jos on erilliset tilit, se ei ole parisuhde jos on avioehto... Lista on loputon. On näemmä hirveän paljon ihmisiä, joille muiden erilainen elämä on jotenkin hirveän kova pala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
No voihan olla että se parempi tuloinen haluaa nauttia siitä ravintolaillallisesta nimenomaan puolisonsa eikä työporukan kanssa. Tietenkään ei tarvitse sitä tarjota jos ei itse halua. Ei tässä nyt ehkä ollutkaan kyse mistään luksuksesta, vaan siitä että on perheitä joissa toisella ei ole varaa esim. ostaa uutta takkia (ainoan) rikkoutuneen tilalle ja samaan aikaan toinen huristelee uudella mersulla.
En vain itse ymmärrä, että mitä se miehen mersu olisi minulta pois? Jos miehelläni olisi mersu, niin todennäköisesti pääsisin itse sellaisen kyytiin, eikä minulla muuten olisi todellakaan varaa sellaiseen. Kerran täällä vain eletään, miksi minun pitäisi kieltää mieheltäni jotakin, mitä hän haluaa ja johon hänellä on varaa. Itse ostin vaatteeni kirpparilta, kun mieheni käytti rahaa tietokoneisiin, eikä se ollut minulla ongelma. Hyödyinkin siitä harrastuksesta useamman kerran, sillä esimerkiksi perin häneltä kerran ihan hyväkuntoisen läppärin, kun omani hajosi.
Ihme vänkäämistä. Jos et näe mitään erikoista siinä että perheessä toinen ostelee elektroniikkaa ja uusia autoja, eikä toisella ole varaa edes ehjiin vaatteisiin niin oma häpeäsi. Ei ihme jos miehesi ei halunnut kanssasi ravintolaan kun kuljet kirppislöydöissä.
Ohis, mutta... Mikä vika kirppislöydöissä on? Minä olen mennyt kirppislöydöissä edustustilaisuuteenkin, eikä kukaan ole niistä huomannut, että ovat kirppikseltä. Vai luuletko, että kirppiksellä myydään vaan jotain ysäriverkkareita?
Ihmettelin samaa. Minulla on sadan tonnin vuosipalkka ja ostan silti vaatteita ja lastentarvikkeita kirppareilta ja Torista. Mikä ihmeen harhaluulo se on, että vaatteen pitäisi maksaa satasia näyttääkseen hyvältä?
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
Oletteko kenties aika nuoria ja vasta muuttaneet yhteen? Tekstistäsi saa sen käsityksen, ja myös sanavalinta "kokea ravintolaillallinen" vittaisi aika nuoreen henkilöön. Kun eihän normaalisti ihmiset ajattele, että on ihan sama tehdä jotain asioita työporukassa kuin kumppanin kanssa. Olin itse suhteessani parempituloinen, ja jos olisimme mitoittaneet kaiken tekemisen sen mukaan, mihin miehellä oli varaa, emme olisi voineet tehdä moniakaan hauskoja asioita, joita itsekin kovasti halusin tehdä yhdessä. Ei minulle olisi ollut ihan sama matkustella vaikka ystävän kanssa, koska minä halusin mennä matkalle nimenomaan kumppanini kanssa. Eikä minusta olisi ollut kiva "kokea ravintolaillallisia" työporukan kanssa, koska minusta oli kaikkein mukavinta syödä ravintolaillallisia kumppanini kanssa ja yleensäkin kokea asioita hänen kanssaan. Eihän se ravintolaillallinen työporukan kanssa tunnu miltään verrattuna siihen, mitä se on rakkaan elämänkumppanin kanssa - ensimmäisessä on ehkä kyse vain siitä ravintolaillallisesta, mutta jälkimmäisen merkitys on paljon suurempi ja syvempi.
Minulle ei olisi ollut "ihan sama" korvata asioita halpisversioilla. Olisi tuntunut ankealta valita kumppanin kanssa halpisversio ja tehdä itselleni yhdentekevien ihmisten, kuten työkavereiden kanssa, niitä hienompia juttuja.
En kokenut "maksavani hänen matkaansa" kun olin itse se, joka rahoitti koko lomamatkan. Koin, että menemme yhdessä kiinnostavalle matkalle, enkä miettinyt, mistä se raha tuli. Raha oli vain keino mahdollistaa hieno kokemus ja yhteinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
Sun käsitys parisuhteesta tuntuu todella kummalliselta.... Vaikuttaa ihan joltain kämppissuhteelta, jossa ollaan oikeastaan vain sen vuoksi, että tulee edullisemmaksi jakaa asumiskulut yms. jonkun kanssa. Mökkiviikonloput kaveriporukalla suunnitellaan tuolla mentaliteetilla, että mennään sellaiseen paikkaan johon kaikilla osallistujilla on varaa. Eikä monikaan mene ravintolaan vain sen pelkän ravintolaillallisen vuoksi ja ajattele että ihan sama kenen kanssa siellä ollaan. Eiköhän aika moni halua nauttia ajasta sen rakastamansa puolison kanssa.
"Vaikuttaa ihan joltain kämppissuhteelta". Olen eri, mutta minusta tämä on aina yhtä älytöntä tulla ulkoapäin mitätöimään ventovieraiden ihmisten parisuhteita vain siksi, että nämä ovat kehdanneet järjestää yhteiselämänsä joiltakin osin eri tavalla kuin tämä mitätöijä itse haluaisi. Mutta ei se mitään, et ole yksin. Vähän väliä täällä lukee ketjusta toiseen julistuksia siitä millainen ei ole oikea parisuhde. Se ei ole parisuhde jos siinä on vähän seksiä, se ei ole parisuhde jos on erilliset asunnot, se ei ole parisuhde jos on erilliset tilit, se ei ole parisuhde jos on avioehto... Lista on loputon. On näemmä hirveän paljon ihmisiä, joille muiden erilainen elämä on jotenkin hirveän kova pala.
Kun luki ylläolevan kirjoituksen, niin mitä parisuhteen piirteitä sieltä bongasit? Merkityksellisintä tuntui olevan raha, raha, raha ja että toisen menoja ei makseta. Ravintolaillallinenkin ehdotettiin menemään työporukan kanssa, jos ei puolisolla ole siihen varaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia tuli mieleen, miten näiden pienipalkkaisten tai kotia ja lapsia hoitaneiden naisten käy, kun eläkeikä koittaa?
Itse olin rahoitusalalla 43 v, lapsia ei saatu. Eläke on vain 1700 euroa brutto, mutta asumiskulut pienet omistusasunnossa.
Ja se pitäisi myös huomioida, että kaikki avioliitot päättyvät joskus. Joko kuolemaan tai eroon.Toivoisin että tästä pidettäisiin nykyään isompaa ääntä. Itse olen kotirouva ja jo naimisiinmennessä meillä oli selvää kuinka minä pärjäisin taloudellisesti joko eron tai miehen kuoleman myötä. Meillä asia on huomioitu avioehdossa, sijoituksissa ja omaisuudessa.
No kuinkahan pitäisi menetellä tilanteessa, jossa nainen ei ole halunnut tai jaksanut keskittyä työn tekemiseen niin paljon, että olisi saavuttanut perustoimeentuloa kummemman palkkatason? Työpaikkaa ja alaakin on vaihdettu aina kun työssä on tullut haasteellisia aikoja tai on muuten vaan alkanut kyllästyttää. Eikä toimettomat jaksotkaan ole haitanneet, koska ”mun miehellähän on tosi hyvä palkka”. Palkkatason saa semmoisella toiminnalla pysymään kyllä erittäin matalana.
Varmaan sellaisessa tilanteessa kannattaa ihan keskustella sen puolison kanssa. Ihmiset arvostavat eri asioita, toiset rahaa, toiset aikaa. Ikävyyksiä on tiedossa jos parisuhteessa on liian erilaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole selkeästi sovittu asioita. Meillä oli sovittu alusta asti että minä en hakeudu uralle joka vaatii aikaa, vaan panostan suhteeseemme ajallisesti ja mies hoitaa sen puolen että minulta ei koskaan puutu rahaa. Tietysti tässä oli miehellä riski, koska olisinhan voinut ottaa eron milloin tahansa ja lähteä rahojen kanssa kävelemään. Toki se ei olisi miehen elämässä taloudellisesti tuntunut.
Olen eri, mutta minä en käsitä sitä, että miksei se enemmän aikaa kuin rahaa arvostava osapuoli sitten kuitenkaan tyydy matalampaan elintasoon? Eihän se oikeasti ole edes mikään arvovalinta rahan ja ajan välillä, jos päättää että minulla on tästä lähtien hirmuisesti vapaa-aikaa ja sinä rehkit (yli)töissä ja kannat minulle rahaa. Sehän on vaan rusinoiden poimimista pullasta. Miten sen puolison oikeus vapaa-aikaan, kun hän vääntää töitä kahden edestä?
Eri juttu tietysti, jos puoliso on unelma-allalla ja nauttii itse siitä työnteosta. Useimmat eivät vaan ole.
No meillä tilanne on se että minulle riittäisi ihan peruselämä ja perusduuni. Mies tahkoaa rahaa nopeammin kuin setelipainossa ja tekee sitä koska nauttii siitä. Hän toivoi minulta heti suhteemme alussa että minä en panostaisi uraan, vaan siihen että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Tämä sopi minulle. Elämme siis miehen toiveen tasoista elämää jonka hän kustantaa, koska yhdessä näin sovimme.
Kai olet kuitenkin pitänyt huolen, että myös sinulle kertyy omaisuutta? Et kai ole niitä ääliönaisia, jotka kuvittelee, että rakkaus on ikuista, ja tottakai tehdään avioehto, kun luotan mieheeni... ja sitten kun ero tulee, ei itselle jää kuin tuulenhuuhtoma perse.
Olen huolehtinut. Jo avioehto takaa minulle muhkean omaisuuden, mutta minulla on myös reilusti sijoituksia ja omaisuutta nimissäni. Vaikka toki toivon että rakkaus olisi ikuista, ei sen varaan voi tulevaisuuttaan rakentaa.
Kylläpäs täällä vauvapalstalla liikkuu paljon hyvin rikasta ja äveriästä väkeä.
Kaikilla (varsinkin miehillä) tuntuu olevan miljardi omaisuudet, joista ei haluta vaimon hyötyvän senttiäkään vaikka kuinka miehen lapsia kotona hoitaessaan(loisiessaan) on rahaton ja palkaton.
Kaikki miehet tienaavat ainakin 3x enemmän kuin vaimonsa. Ihmettelen, tienaako ne vaimot todella huonosti, vai tienaako joka miehet 6tonnia/kk?
Myöskin tuntuu olevan yleistä, että vain miespuoliset kirjoittajat ovat perineet valtavan omaisuuden, mutta naisissa ei näitä perijöitä ei tunnu olevan, (Pari poikkeusta lukuunottamatta, jotka vahvistaa säännön)
vaikka Suomessa, kaikkien ristaperillisten tulisi periä saman verran, niin edelleen vanhaan malliin, kaikki perintö annetaan vain pojille.
Mun mies tienaa tällä hetkellä 7x enemmän kuin minä:) Mun 1/2 eläke sairauden takia on n tonnin /kk ja miehen liksa yli 7000€/kk (bonuksineen yli 100k€/v). Ei sentään miljardööri;)
Talous on silti yhteinen, ei tarvitse murehtia raha-asioita.
:D huhuh luulin myos etta vahintaan miljonaari kun oikein tahkoo.
Ei tuolla rahalla viela kovin muhkua omaisuutta saa. Ihan mukavan toki verrattuna 1000. Oliko viela bruttona :)
Tiedatteko kun markka aikaan miljoona oli paljon ja tuli eurot ja miljoona euroa siinsi hamarassa tulevassa. No rahan arvo on sen verran laskenut, etta se miljoona on oikeasti ihan mitaton summa. Eipa silla taida saada edes kummosta kotia pk seudulla.
Tulot ilmoitetaan aina bruttona .
Meidän edellinen talomme myytiin yli 600 000 eurolla pk seudulla pari vuotta sitten. Tuleehan tuosta yli 3,5 miljoonaa vanhaa markkaa. Ihan normaalilla 2 toimihenkilön palkalla maksettuna (minäkin olin vielä pari vuotta sitten töissä) ja vähän tuottoakin saatuna. Meille riittää tuo raha omaisuudeksi, rahastoissa muutama tonni ja tilillä sen verran että matkustamaan pääsee 2-6 vkoa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta minun ajattelutapani taitaa olla vähemmistössä...
Meillä menee mieheni kanssa (avoliitto) kaikki yhteiset menot (asuminen, ruoka, tavarat yhteiset matkat yms.) tasan puoliksi. Nämä kulut menevät yhteiseltä tililtä, johon laitamme kumpikin saman vakiosumman kuukaudessa plus tarvittaessa lisää. Muuten meillä on erilliset tilit ja loput rahat saamme käyttää miten haluamme. Jos meillä on joskus lapsi, niin lapsen kulut menevät myös yhteiseltä tililtä, muuten rahat ovat erikseen.
Minua todella ahdistaisi, jos en saisi käyttää omia rahojani, kuten haluan. Enkä koe, että se olisi edes oikein, että mieheni makselisi minun henkilökohtaisia vapaa-ajanmenojani.
Esimerkkinä harrastukset: minulla on yksi erittäin kallis harrastus (soittotunnit), toinen melko kallis harrastus (tanssi) ja yksi ns. hyvin turha, mutta iloa tuova harrastus (lelukeräily eli mm. sisustan omaa nukkekotia). Mieheni taas on hyvin kiinnostunut mm. tietokoneista ja muista vastaavista laitteista. Hän ostelee välillä melko kalliitakin juttuja, koska hän niitä harrastusjutuissaan käyttää ja ne tuovat hänelle iloa. Lisäksi hän harrastaa myös tanssia (eri lajia kuin minä). Miksi mieheni pitäisi maksaa minun harrastukseni tai minun pitäisi maksaa mieheni harrastukset?
Nämä kaikki harrastukset ovat ns. turhia eli huonossa rahatilanteessa ne toki karsiutuisivat heti pois. Olen aiemmin tienannut vähemmän kuin mieheni ja silloin minulla oli vain ilmaisia harrastuksia. Mies harrasti silloin samoja juttuja kuin nytkin. Se ei tietenkään ollut minulle ongelma, miksi olisi ollut? Minulla ei silloin ollut rahaa soittotunteihin, joten en sellaisilla käynyt, enkä todellakaan olisi maksattanut niitä miehelläni. Toisaalta en ikinä kieltäisi miestäni harrastamasta ja käyttämästä omia rahojaan. Hänhän on ne tienannut ensin opiskelemalla hyvän ammatin ja sitten etenemällä töissä. Nyt tienaamme miehen kanssa suunnilleen saman verran, joten minullakin on varaa harrastaa mieluisia, mutta ns. arjessa turhia asioita.
Yhteiset menot ja aktiviteetit olemme aina suhteuttaneet siten, että mihin kummallakin on varaa. Miksi toisen pitäisi maksaa kalliit ravintolaillalliset kummallekin? Eikö ole parempi, että yhdessä käydään vaikka kahvilassa ja vietetään viikonloppua sukumökillä, kun siihen on varaa? Ne ravintolaillalliset voi toinen kokea vaikka työporukassa sitten, jos haluaa. Mieheni ei toki ikinä pröystäillyt rahoillaan, kun minä tienasin vähemmän, mutta olisin mielestäni ollut aika ikävä ihminen, jos olisin alkanut itkeä hänen ostettuaan uuden kalliin tietokoneen, kun hänellä kerran oli siihen varaa.
Olen itsenäinen nainen ja hyödyn jo ihan valtavasti taloudellisesti, kun en enää asu yksin, vaan jonkun kanssa. Miksi mieheni pitäisi enää sen enempää minun kulujani maksella? Tai toisin päin.
No voihan olla että se parempi tuloinen haluaa nauttia siitä ravintolaillallisesta nimenomaan puolisonsa eikä työporukan kanssa. Tietenkään ei tarvitse sitä tarjota jos ei itse halua. Ei tässä nyt ehkä ollutkaan kyse mistään luksuksesta, vaan siitä että on perheitä joissa toisella ei ole varaa esim. ostaa uutta takkia (ainoan) rikkoutuneen tilalle ja samaan aikaan toinen huristelee uudella mersulla.
En vain itse ymmärrä, että mitä se miehen mersu olisi minulta pois? Jos miehelläni olisi mersu, niin todennäköisesti pääsisin itse sellaisen kyytiin, eikä minulla muuten olisi todellakaan varaa sellaiseen. Kerran täällä vain eletään, miksi minun pitäisi kieltää mieheltäni jotakin, mitä hän haluaa ja johon hänellä on varaa. Itse ostin vaatteeni kirpparilta, kun mieheni käytti rahaa tietokoneisiin, eikä se ollut minulla ongelma. Hyödyinkin siitä harrastuksesta useamman kerran, sillä esimerkiksi perin häneltä kerran ihan hyväkuntoisen läppärin, kun omani hajosi.
Menee hiukan ohi aiheen, mutta kyllä minua ärsyttäisi, jos kumppani tuhlaisi rahaa mersuun samaan aikaan, kun perheenjäsenet kulkevat rikkinäisisissä talvitakeissa. Minusta mersu ei ole mitenkään elämänlaatua kohottava asia, vaan halvempi auto riittäisi oikein hyvin. Tosin tämä ärsytys ei niinkään liittyisi siihen, saanko itse häneltä rahaa, vaan siihen, että en vaan tykkää tuollaisesta rahan syytämisestä statussymboleihin, merkkeihin ja yleensä kalliisiin vaihtoehtoihin. Minulla kun ei ole mitään tarvetta "päästä mersun kyytiin" enkä kokisi sitä mitenkään hienona tai jännittävänä, vaan minulle se olisi auto kuin auto, enkä ole yksityisautoilusta muutenkaan ollut innoissani, joten minusta olisi järkevämpää huolehtia perheelle ne ehjät vaatteet mersun sijaan. Nojoo, mutta minulle toki sopiikin kumppaniksi mieluummin joku muu kuin sellainen, joka haaveilee mersuista :D
Onpa omituista puhetta tosiaan, että jos lähdetään vaikka yhteiselle lomamatkalle, niin puhutaan tuollatavalla, että "maksetaan toisen matka". Eikös se ole molempien matka, jos kerran yhdessä ollaan lähdossä lomalle?
Ei ole. Minun elintasoni on noin 15 senttiä korkeammalla kuin vaimoni taso.
Me ollaan oltu yhdessä vasta pari vuotta. Saman katon alla asutaan ja talous yhteinen. Minä tienaan enemmän, mutta miehellä säästöjä. Mietitään sijoitusasunnon hankintaa. Ei tapella rahasta.
Yllättävän monella on yhteiset rahat. Meillä on vain yhteinen kotitalous. Minä tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheni ja maksan kotitalouskuluja enemmän. Mutta sitten saatan ostaa itselleni vaikka kalliin jakkupuvun, johon miehelläni tuskin olisi varaa. En minä hänen pukuhankintoihinsa silti osallistu. Meillä on siis eri elintasot, koska olen varakkaampi. Tuloihin suhteutettuna maksamme vain kodin ja lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahden äiti kirjoitti:
Olen jo keski-ikää lähestyvä enkä tiedä yhtäkään parisuhdetta/avioliittoa jossa nainen kerjäisi mieheltä tai odottaisi miehen maksavan kaiken
...
kotihoidontuki on n.300e ja mies tienaa kymmenen kertaa enemmän. Totta helvetissä mies maksaa kaiken silloin.Naisen logiikkaa.
Kotihoidontukea maksetaan silloin, kun pientä lasta hoidetaan kotona. Miehet tuntuvat kuvittelevan, että kyseessä on pysyvä olotila ja uusi lapsi pykätään ulos heti, kun edellinen lapsi täyttää kolme vuotta.
Ja vaikka pykättäisi, on se lapsi sen miehenkin. Miksi ei hänen tulisi osallistua siihen taloudellisesti?
Yli 80% tuntemistani miehistä eivät osaa käyttää rahaa fiksusti,eivät säästä, budjetoi,sijoita..ei mitään. Ihan sama onko palkka 2000 vai 6000,kaikki mikä tulee on mennyt eikä se mene usein edes perheen kuluihin vaan ihan omiin menoihin. Silloin kannattaa elää sinkkuna tai omassa taloudessa eikä hankkia lapsia jos ei ole valmis aikuistumaan. Esikoiseni on 19 vuotias ja rahankäyttö vastuullisempaa kuin monella aikuisella ja elää kuitenkin vain opiskelijan tuloilla. Itse tosiaan hankin sisustusjutut,vaatteeni ym enkä pahemmin piittaa kosmetiikasta ym. Jos minun tuloni eivät siihen riitä,silloin ei osteta. Mutta perheen juokseviin kuluihin osallistutaan tulotason mukaan.