Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?
Luin Me naisista jutun, jossa naiset kertoivat elävänsä köyhemmin kuin puolisonsa, vaikka elävät perheenä. Onko tämä oikeasti tavallista?
Jos teillä on raha-asiat noin, miten kauan olette eläneet yhdessä, oletteko naimisissa ja onko teillä lapsia?
Itse olen elänyt puolisoni kanssa 20 vuotta, hän on koko ajan tienannut 2-3 kertaa minun kuukausituloni. Meillä on aina laskettu tulot yhteen ja eletty yhteisten tulojen mukaista elintasoa. 2 lasta.
Kommentit (1158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia tuli mieleen, miten näiden pienipalkkaisten tai kotia ja lapsia hoitaneiden naisten käy, kun eläkeikä koittaa?
Itse olin rahoitusalalla 43 v, lapsia ei saatu. Eläke on vain 1700 euroa brutto, mutta asumiskulut pienet omistusasunnossa.
Ja se pitäisi myös huomioida, että kaikki avioliitot päättyvät joskus. Joko kuolemaan tai eroon.Toivoisin että tästä pidettäisiin nykyään isompaa ääntä. Itse olen kotirouva ja jo naimisiinmennessä meillä oli selvää kuinka minä pärjäisin taloudellisesti joko eron tai miehen kuoleman myötä. Meillä asia on huomioitu avioehdossa, sijoituksissa ja omaisuudessa.
No kuinkahan pitäisi menetellä tilanteessa, jossa nainen ei ole halunnut tai jaksanut keskittyä työn tekemiseen niin paljon, että olisi saavuttanut perustoimeentuloa kummemman palkkatason? Työpaikkaa ja alaakin on vaihdettu aina kun työssä on tullut haasteellisia aikoja tai on muuten vaan alkanut kyllästyttää. Eikä toimettomat jaksotkaan ole haitanneet, koska ”mun miehellähän on tosi hyvä palkka”. Palkkatason saa semmoisella toiminnalla pysymään kyllä erittäin matalana.
Varmaan sellaisessa tilanteessa kannattaa ihan keskustella sen puolison kanssa. Ihmiset arvostavat eri asioita, toiset rahaa, toiset aikaa. Ikävyyksiä on tiedossa jos parisuhteessa on liian erilaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole selkeästi sovittu asioita. Meillä oli sovittu alusta asti että minä en hakeudu uralle joka vaatii aikaa, vaan panostan suhteeseemme ajallisesti ja mies hoitaa sen puolen että minulta ei koskaan puutu rahaa. Tietysti tässä oli miehellä riski, koska olisinhan voinut ottaa eron milloin tahansa ja lähteä rahojen kanssa kävelemään. Toki se ei olisi miehen elämässä taloudellisesti tuntunut.
Olen eri, mutta minä en käsitä sitä, että miksei se enemmän aikaa kuin rahaa arvostava osapuoli sitten kuitenkaan tyydy matalampaan elintasoon? Eihän se oikeasti ole edes mikään arvovalinta rahan ja ajan välillä, jos päättää että minulla on tästä lähtien hirmuisesti vapaa-aikaa ja sinä rehkit (yli)töissä ja kannat minulle rahaa. Sehän on vaan rusinoiden poimimista pullasta. Miten sen puolison oikeus vapaa-aikaan, kun hän vääntää töitä kahden edestä?
Eri juttu tietysti, jos puoliso on unelma-allalla ja nauttii itse siitä työnteosta. Useimmat eivät vaan ole.
No meillä tilanne on se että minulle riittäisi ihan peruselämä ja perusduuni. Mies tahkoaa rahaa nopeammin kuin setelipainossa ja tekee sitä koska nauttii siitä. Hän toivoi minulta heti suhteemme alussa että minä en panostaisi uraan, vaan siihen että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Tämä sopi minulle. Elämme siis miehen toiveen tasoista elämää jonka hän kustantaa, koska yhdessä näin sovimme.
Kai olet kuitenkin pitänyt huolen, että myös sinulle kertyy omaisuutta? Et kai ole niitä ääliönaisia, jotka kuvittelee, että rakkaus on ikuista, ja tottakai tehdään avioehto, kun luotan mieheeni... ja sitten kun ero tulee, ei itselle jää kuin tuulenhuuhtoma perse.
Olen huolehtinut. Jo avioehto takaa minulle muhkean omaisuuden, mutta minulla on myös reilusti sijoituksia ja omaisuutta nimissäni. Vaikka toki toivon että rakkaus olisi ikuista, ei sen varaan voi tulevaisuuttaan rakentaa.
Kylläpäs täällä vauvapalstalla liikkuu paljon hyvin rikasta ja äveriästä väkeä.
Kaikilla (varsinkin miehillä) tuntuu olevan miljardi omaisuudet, joista ei haluta vaimon hyötyvän senttiäkään vaikka kuinka miehen lapsia kotona hoitaessaan(loisiessaan) on rahaton ja palkaton.
Kaikki miehet tienaavat ainakin 3x enemmän kuin vaimonsa. Ihmettelen, tienaako ne vaimot todella huonosti, vai tienaako joka miehet 6tonnia/kk?
Myöskin tuntuu olevan yleistä, että vain miespuoliset kirjoittajat ovat perineet valtavan omaisuuden, mutta naisissa ei näitä perijöitä ei tunnu olevan, (Pari poikkeusta lukuunottamatta, jotka vahvistaa säännön)
vaikka Suomessa, kaikkien ristaperillisten tulisi periä saman verran, niin edelleen vanhaan malliin, kaikki perintö annetaan vain pojille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia tuli mieleen, miten näiden pienipalkkaisten tai kotia ja lapsia hoitaneiden naisten käy, kun eläkeikä koittaa?
Itse olin rahoitusalalla 43 v, lapsia ei saatu. Eläke on vain 1700 euroa brutto, mutta asumiskulut pienet omistusasunnossa.
Ja se pitäisi myös huomioida, että kaikki avioliitot päättyvät joskus. Joko kuolemaan tai eroon.Toivoisin että tästä pidettäisiin nykyään isompaa ääntä. Itse olen kotirouva ja jo naimisiinmennessä meillä oli selvää kuinka minä pärjäisin taloudellisesti joko eron tai miehen kuoleman myötä. Meillä asia on huomioitu avioehdossa, sijoituksissa ja omaisuudessa.
No kuinkahan pitäisi menetellä tilanteessa, jossa nainen ei ole halunnut tai jaksanut keskittyä työn tekemiseen niin paljon, että olisi saavuttanut perustoimeentuloa kummemman palkkatason? Työpaikkaa ja alaakin on vaihdettu aina kun työssä on tullut haasteellisia aikoja tai on muuten vaan alkanut kyllästyttää. Eikä toimettomat jaksotkaan ole haitanneet, koska ”mun miehellähän on tosi hyvä palkka”. Palkkatason saa semmoisella toiminnalla pysymään kyllä erittäin matalana.
Varmaan sellaisessa tilanteessa kannattaa ihan keskustella sen puolison kanssa. Ihmiset arvostavat eri asioita, toiset rahaa, toiset aikaa. Ikävyyksiä on tiedossa jos parisuhteessa on liian erilaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole selkeästi sovittu asioita. Meillä oli sovittu alusta asti että minä en hakeudu uralle joka vaatii aikaa, vaan panostan suhteeseemme ajallisesti ja mies hoitaa sen puolen että minulta ei koskaan puutu rahaa. Tietysti tässä oli miehellä riski, koska olisinhan voinut ottaa eron milloin tahansa ja lähteä rahojen kanssa kävelemään. Toki se ei olisi miehen elämässä taloudellisesti tuntunut.
Olen eri, mutta minä en käsitä sitä, että miksei se enemmän aikaa kuin rahaa arvostava osapuoli sitten kuitenkaan tyydy matalampaan elintasoon? Eihän se oikeasti ole edes mikään arvovalinta rahan ja ajan välillä, jos päättää että minulla on tästä lähtien hirmuisesti vapaa-aikaa ja sinä rehkit (yli)töissä ja kannat minulle rahaa. Sehän on vaan rusinoiden poimimista pullasta. Miten sen puolison oikeus vapaa-aikaan, kun hän vääntää töitä kahden edestä?
Eri juttu tietysti, jos puoliso on unelma-allalla ja nauttii itse siitä työnteosta. Useimmat eivät vaan ole.
No meillä tilanne on se että minulle riittäisi ihan peruselämä ja perusduuni. Mies tahkoaa rahaa nopeammin kuin setelipainossa ja tekee sitä koska nauttii siitä. Hän toivoi minulta heti suhteemme alussa että minä en panostaisi uraan, vaan siihen että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Tämä sopi minulle. Elämme siis miehen toiveen tasoista elämää jonka hän kustantaa, koska yhdessä näin sovimme.
Kai olet kuitenkin pitänyt huolen, että myös sinulle kertyy omaisuutta? Et kai ole niitä ääliönaisia, jotka kuvittelee, että rakkaus on ikuista, ja tottakai tehdään avioehto, kun luotan mieheeni... ja sitten kun ero tulee, ei itselle jää kuin tuulenhuuhtoma perse.
Olen huolehtinut. Jo avioehto takaa minulle muhkean omaisuuden, mutta minulla on myös reilusti sijoituksia ja omaisuutta nimissäni. Vaikka toki toivon että rakkaus olisi ikuista, ei sen varaan voi tulevaisuuttaan rakentaa.
Kylläpäs täällä vauvapalstalla liikkuu paljon hyvin rikasta ja äveriästä väkeä.
Kaikilla (varsinkin miehillä) tuntuu olevan miljardi omaisuudet, joista ei haluta vaimon hyötyvän senttiäkään vaikka kuinka miehen lapsia kotona hoitaessaan(loisiessaan) on rahaton ja palkaton.
Kaikki miehet tienaavat ainakin 3x enemmän kuin vaimonsa. Ihmettelen, tienaako ne vaimot todella huonosti, vai tienaako joka miehet 6tonnia/kk?
Myöskin tuntuu olevan yleistä, että vain miespuoliset kirjoittajat ovat perineet valtavan omaisuuden, mutta naisissa ei näitä perijöitä ei tunnu olevan, (Pari poikkeusta lukuunottamatta, jotka vahvistaa säännön)
vaikka Suomessa, kaikkien ristaperillisten tulisi periä saman verran, niin edelleen vanhaan malliin, kaikki perintö annetaan vain pojille.
Ei pariskunnan elintasoeroja koskeva keskusteluketju ole mikään satunnaisotos väestöstä, vaan sinne kerääntyy erityisesti niitä ihmisiä joille aihe on syystä tai toisesta henkilökohtaisesti tärkeä. Jotka ovat - ylläri pylläri - yleensä niitä joiden parisuhteessa on isot tuloerot. Molempiin suuntiin. Kyllä tässäkin ketjussa on ollut useampi kommentoija, joiden perheessä vaimo on se parempituloinen. Minullakin on tuplasti parempi palkka kuin miehelläni.
Vierailija kirjoitti:
Googlekin sen tietää.
Kun kirjoittaa: "miten löytää r"
Google ehdottaa:
1. Miten löytää rakkaus
2. Miten löytää rikas mies (vasta toisena!!!)
Rikasta naista ei etsitä googlella ollenkaan?
Mutta minkälaista naista etsitään? Varmaan kuitenkin jonkinlaista.
Meillä on elimet eri tasolla, akka 125 ( pituus ja paino sama) minä 210 cm niin aina mulkku osuu akan silmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitoissa puolisoilla toisistaan elatusvelvollisuus. Siitä mikä on elintaso, voidaan sopia keskenään, mutta sen tulee olla molemmilla sama. Ihan avioliittolain mukaan näin. Suomessakin korkein oikeus antanut noottia miehelle joka laputti jääkaappiin itselleen paremmat ruoat kuin vaimolleen.
Tähän olisi nykyaikana syytä puuttua lainsäädännöllä. Ei tämä vastaa enää nykyaikaa. Mutta arvaa vaan moniko "tasa-arvoinen feministi" haluaa pitää viimeiseen asti tästä kiinni, kun hyödyttää naisia.
Voisko joku alapeukuttaja perustella kantaansa? Selvää on, ettei nykyaikana tällaiselle ole tarvetta. Ihmisten oletetaan elättävän itsensä ja meillä on sosiaalitukijärjestelmä, jos siihen ei kykene.
Mikä siinä ajatuksessa uhkaa, ettei voi taloudellisesti hyväksikäyttää toista laillisesti? Eikö teillä ole mitään ylpeyttä?
Sosiaalitukijärjestelmässämmekin puolison tulot otetaan muuten yleensä huomioon.
Meillä on varmasti erilainen kösitys siitä, mikä on taloudellista hyväksikäyttöä. Useimmille ihmisille ylpeyttä aiheuttaa se, että voidaan kaikki hyvin perheenä ja pidetään toisistamme mahdollisimman hyvää huolta, euroja sen kummemmin laskematta.
Ja näin ajattelevat ovat enemmistönä naisia, jotka tienaavat perheessä vähemmän. Jos sattuu hyvin tienaava mies, jok haluaisi elää vähän säästeliäämmin, niin aina saa tapella, kun vaimo haluaa boho-tyyliä ja milloin mitäkin sisustusrojua, meikkejä ja vaatteita jne. Eli ostaa, vaikka ei tarvitse.
Vähän ohis, mutta... Ymmärrän, että kritisoit tässä nyt turhaa ostelua, mutta ihan mielenkiinnosta kysyn, miksi meikeistä ja vaatteista aina valitetaan? Sitten kun kuitenkaan miehet eivät siitäkään tykkäisi, että naiset kulkisivat verkkareissa ja jossain Tokmannin hupparissa jotkut tarjouksesta ostetut Kuomat jalassaan, eikä yhtään laittautuisi? Ja meikithän eivät sinänsä välttämättä edes maksa paljon mitään, halvimmat meikkituotteet saa jo parilla eurolla, eivätkä nekään mitään huonolaatuisia ole. Ja toisaalta meneehän miestenvaatteisiinkin rahaa, samoin kuin miesten kosmetiikka- ja hygieniatuotteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia tuli mieleen, miten näiden pienipalkkaisten tai kotia ja lapsia hoitaneiden naisten käy, kun eläkeikä koittaa?
Itse olin rahoitusalalla 43 v, lapsia ei saatu. Eläke on vain 1700 euroa brutto, mutta asumiskulut pienet omistusasunnossa.
Ja se pitäisi myös huomioida, että kaikki avioliitot päättyvät joskus. Joko kuolemaan tai eroon.Toivoisin että tästä pidettäisiin nykyään isompaa ääntä. Itse olen kotirouva ja jo naimisiinmennessä meillä oli selvää kuinka minä pärjäisin taloudellisesti joko eron tai miehen kuoleman myötä. Meillä asia on huomioitu avioehdossa, sijoituksissa ja omaisuudessa.
No kuinkahan pitäisi menetellä tilanteessa, jossa nainen ei ole halunnut tai jaksanut keskittyä työn tekemiseen niin paljon, että olisi saavuttanut perustoimeentuloa kummemman palkkatason? Työpaikkaa ja alaakin on vaihdettu aina kun työssä on tullut haasteellisia aikoja tai on muuten vaan alkanut kyllästyttää. Eikä toimettomat jaksotkaan ole haitanneet, koska ”mun miehellähän on tosi hyvä palkka”. Palkkatason saa semmoisella toiminnalla pysymään kyllä erittäin matalana.
Varmaan sellaisessa tilanteessa kannattaa ihan keskustella sen puolison kanssa. Ihmiset arvostavat eri asioita, toiset rahaa, toiset aikaa. Ikävyyksiä on tiedossa jos parisuhteessa on liian erilaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole selkeästi sovittu asioita. Meillä oli sovittu alusta asti että minä en hakeudu uralle joka vaatii aikaa, vaan panostan suhteeseemme ajallisesti ja mies hoitaa sen puolen että minulta ei koskaan puutu rahaa. Tietysti tässä oli miehellä riski, koska olisinhan voinut ottaa eron milloin tahansa ja lähteä rahojen kanssa kävelemään. Toki se ei olisi miehen elämässä taloudellisesti tuntunut.
Olen eri, mutta minä en käsitä sitä, että miksei se enemmän aikaa kuin rahaa arvostava osapuoli sitten kuitenkaan tyydy matalampaan elintasoon? Eihän se oikeasti ole edes mikään arvovalinta rahan ja ajan välillä, jos päättää että minulla on tästä lähtien hirmuisesti vapaa-aikaa ja sinä rehkit (yli)töissä ja kannat minulle rahaa. Sehän on vaan rusinoiden poimimista pullasta. Miten sen puolison oikeus vapaa-aikaan, kun hän vääntää töitä kahden edestä?
Eri juttu tietysti, jos puoliso on unelma-allalla ja nauttii itse siitä työnteosta. Useimmat eivät vaan ole.
No meillä tilanne on se että minulle riittäisi ihan peruselämä ja perusduuni. Mies tahkoaa rahaa nopeammin kuin setelipainossa ja tekee sitä koska nauttii siitä. Hän toivoi minulta heti suhteemme alussa että minä en panostaisi uraan, vaan siihen että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Tämä sopi minulle. Elämme siis miehen toiveen tasoista elämää jonka hän kustantaa, koska yhdessä näin sovimme.
Kai olet kuitenkin pitänyt huolen, että myös sinulle kertyy omaisuutta? Et kai ole niitä ääliönaisia, jotka kuvittelee, että rakkaus on ikuista, ja tottakai tehdään avioehto, kun luotan mieheeni... ja sitten kun ero tulee, ei itselle jää kuin tuulenhuuhtoma perse.
Olen huolehtinut. Jo avioehto takaa minulle muhkean omaisuuden, mutta minulla on myös reilusti sijoituksia ja omaisuutta nimissäni. Vaikka toki toivon että rakkaus olisi ikuista, ei sen varaan voi tulevaisuuttaan rakentaa.
Kylläpäs täällä vauvapalstalla liikkuu paljon hyvin rikasta ja äveriästä väkeä.
Kaikilla (varsinkin miehillä) tuntuu olevan miljardi omaisuudet, joista ei haluta vaimon hyötyvän senttiäkään vaikka kuinka miehen lapsia kotona hoitaessaan(loisiessaan) on rahaton ja palkaton.
Kaikki miehet tienaavat ainakin 3x enemmän kuin vaimonsa. Ihmettelen, tienaako ne vaimot todella huonosti, vai tienaako joka miehet 6tonnia/kk?
Myöskin tuntuu olevan yleistä, että vain miespuoliset kirjoittajat ovat perineet valtavan omaisuuden, mutta naisissa ei näitä perijöitä ei tunnu olevan, (Pari poikkeusta lukuunottamatta, jotka vahvistaa säännön)
vaikka Suomessa, kaikkien ristaperillisten tulisi periä saman verran, niin edelleen vanhaan malliin, kaikki perintö annetaan vain pojille.
Mun mies tienaa tällä hetkellä 7x enemmän kuin minä:) Mun 1/2 eläke sairauden takia on n tonnin /kk ja miehen liksa yli 7000€/kk (bonuksineen yli 100k€/v). Ei sentään miljardööri;)
Talous on silti yhteinen, ei tarvitse murehtia raha-asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei ongelmaa niin kauan kun mies maksaa ja nainen loisii. toisinpäin ei onnistuisi
Tilasto vääristyy osin sen vuoksi, että yleensä naiset tienaavat vähemmän.
Mutta toisaalta, miehet voivat olla keskimääräistä anteliaampia. Minä olin mieheni tavatessani tosi yllättynyt, kun kaveripiiri auttoi toisiaan rahallisesti. Tai ravintolassa joku tarjosi kaikille koko illallisen. Tai joku maksoi luottotiedottoman kaverin kännyliittymän.
Minun naispiirissäni kukaan ei koskaan maksa toisen puolesta.
Onko tuo yleistäkin että naiset ei auta kavereitaan taloudellisesti? Miehenä omissa kaveriporukoissa on aina varakkaammat tarjonneet esim. juotavia baari-illoissa pienituloisimmille kavereille ja olen aina luullut että se on ihan yleinen käytäntö kaikissa kaverisuhteissa sekä miehillä että naisilla.
Miksi me naiset ostaisimme juomia toisillemme, kun voimme kupata ne miehiltä? Miesten mukaanhan ei ole sellaista suohirviötä, jolta tämä ei onnistuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yhteinen perhe j aomaisuus on yhteistä . Lapset on hoidettu yhteisesti, kumpkin työssä ja kaksi autoa. Koti on yhtinen kuten kesäpaikka ja etäasunto. Tietenkin matkustetaan lomila yhdessä. Samalla elitasolla ollaan. Minä omistin perheasunnon jonne mieheni muutti. Muutaman vuoden kulutua ostimme yhteisen ja otimme vähän lainaa yhteisesti. Minulla on paljon pienemmät tulot kuin miehelläni, jolla on myös useampi tulon lähde. Minulla on myös pääomatuloja, niissä ei ole naisalennusta. Pankit nykyään " pakottaa nuoret eri rahoihin ". Eron tullessa pankille yksin kertaista. Toinen vain omistaa. Tämä voi olla pankin naisia vihaavien lakimiesten hämärä sivallus lukeneita naisia vastaan. Naise osuutta ja ahkeruutta lasten ja kodin eteen ei nytkään arvosteta. Saa lähteä kotoa tyhjin käsin kun mies voi osoittaa maksaneensa asuntolainan. Kuka ajaa nuoria eri rahoihin. On koko maailmassa erkoinen perhe, eri rahoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia tuli mieleen, miten näiden pienipalkkaisten tai kotia ja lapsia hoitaneiden naisten käy, kun eläkeikä koittaa?
Itse olin rahoitusalalla 43 v, lapsia ei saatu. Eläke on vain 1700 euroa brutto, mutta asumiskulut pienet omistusasunnossa.
Ja se pitäisi myös huomioida, että kaikki avioliitot päättyvät joskus. Joko kuolemaan tai eroon.Toivoisin että tästä pidettäisiin nykyään isompaa ääntä. Itse olen kotirouva ja jo naimisiinmennessä meillä oli selvää kuinka minä pärjäisin taloudellisesti joko eron tai miehen kuoleman myötä. Meillä asia on huomioitu avioehdossa, sijoituksissa ja omaisuudessa.
No kuinkahan pitäisi menetellä tilanteessa, jossa nainen ei ole halunnut tai jaksanut keskittyä työn tekemiseen niin paljon, että olisi saavuttanut perustoimeentuloa kummemman palkkatason? Työpaikkaa ja alaakin on vaihdettu aina kun työssä on tullut haasteellisia aikoja tai on muuten vaan alkanut kyllästyttää. Eikä toimettomat jaksotkaan ole haitanneet, koska ”mun miehellähän on tosi hyvä palkka”. Palkkatason saa semmoisella toiminnalla pysymään kyllä erittäin matalana.
Varmaan sellaisessa tilanteessa kannattaa ihan keskustella sen puolison kanssa. Ihmiset arvostavat eri asioita, toiset rahaa, toiset aikaa. Ikävyyksiä on tiedossa jos parisuhteessa on liian erilaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole selkeästi sovittu asioita. Meillä oli sovittu alusta asti että minä en hakeudu uralle joka vaatii aikaa, vaan panostan suhteeseemme ajallisesti ja mies hoitaa sen puolen että minulta ei koskaan puutu rahaa. Tietysti tässä oli miehellä riski, koska olisinhan voinut ottaa eron milloin tahansa ja lähteä rahojen kanssa kävelemään. Toki se ei olisi miehen elämässä taloudellisesti tuntunut.
Olen eri, mutta minä en käsitä sitä, että miksei se enemmän aikaa kuin rahaa arvostava osapuoli sitten kuitenkaan tyydy matalampaan elintasoon? Eihän se oikeasti ole edes mikään arvovalinta rahan ja ajan välillä, jos päättää että minulla on tästä lähtien hirmuisesti vapaa-aikaa ja sinä rehkit (yli)töissä ja kannat minulle rahaa. Sehän on vaan rusinoiden poimimista pullasta. Miten sen puolison oikeus vapaa-aikaan, kun hän vääntää töitä kahden edestä?
Eri juttu tietysti, jos puoliso on unelma-allalla ja nauttii itse siitä työnteosta. Useimmat eivät vaan ole.
No meillä tilanne on se että minulle riittäisi ihan peruselämä ja perusduuni. Mies tahkoaa rahaa nopeammin kuin setelipainossa ja tekee sitä koska nauttii siitä. Hän toivoi minulta heti suhteemme alussa että minä en panostaisi uraan, vaan siihen että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Tämä sopi minulle. Elämme siis miehen toiveen tasoista elämää jonka hän kustantaa, koska yhdessä näin sovimme.
Kai olet kuitenkin pitänyt huolen, että myös sinulle kertyy omaisuutta? Et kai ole niitä ääliönaisia, jotka kuvittelee, että rakkaus on ikuista, ja tottakai tehdään avioehto, kun luotan mieheeni... ja sitten kun ero tulee, ei itselle jää kuin tuulenhuuhtoma perse.
Olen huolehtinut. Jo avioehto takaa minulle muhkean omaisuuden, mutta minulla on myös reilusti sijoituksia ja omaisuutta nimissäni. Vaikka toki toivon että rakkaus olisi ikuista, ei sen varaan voi tulevaisuuttaan rakentaa.
Kylläpäs täällä vauvapalstalla liikkuu paljon hyvin rikasta ja äveriästä väkeä.
Kaikilla (varsinkin miehillä) tuntuu olevan miljardi omaisuudet, joista ei haluta vaimon hyötyvän senttiäkään vaikka kuinka miehen lapsia kotona hoitaessaan(loisiessaan) on rahaton ja palkaton.
Kaikki miehet tienaavat ainakin 3x enemmän kuin vaimonsa. Ihmettelen, tienaako ne vaimot todella huonosti, vai tienaako joka miehet 6tonnia/kk?
Myöskin tuntuu olevan yleistä, että vain miespuoliset kirjoittajat ovat perineet valtavan omaisuuden, mutta naisissa ei näitä perijöitä ei tunnu olevan, (Pari poikkeusta lukuunottamatta, jotka vahvistaa säännön)
vaikka Suomessa, kaikkien ristaperillisten tulisi periä saman verran, niin edelleen vanhaan malliin, kaikki perintö annetaan vain pojille.
Tätä minäkin ihmettelin. Ja lisäksi näillä äveriäillä miehillä on aina joku nainen, joka käyttää aikansa kauneudenhoitoon, laukkujen ja vaatteiden osteluun ja haluaa luksuslomia. Vähän kuin jostain amerikkalaisesti tosi-tv-ohjelmasta, miten hassu sattuma!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia tuli mieleen, miten näiden pienipalkkaisten tai kotia ja lapsia hoitaneiden naisten käy, kun eläkeikä koittaa?
Itse olin rahoitusalalla 43 v, lapsia ei saatu. Eläke on vain 1700 euroa brutto, mutta asumiskulut pienet omistusasunnossa.
Ja se pitäisi myös huomioida, että kaikki avioliitot päättyvät joskus. Joko kuolemaan tai eroon.Toivoisin että tästä pidettäisiin nykyään isompaa ääntä. Itse olen kotirouva ja jo naimisiinmennessä meillä oli selvää kuinka minä pärjäisin taloudellisesti joko eron tai miehen kuoleman myötä. Meillä asia on huomioitu avioehdossa, sijoituksissa ja omaisuudessa.
No kuinkahan pitäisi menetellä tilanteessa, jossa nainen ei ole halunnut tai jaksanut keskittyä työn tekemiseen niin paljon, että olisi saavuttanut perustoimeentuloa kummemman palkkatason? Työpaikkaa ja alaakin on vaihdettu aina kun työssä on tullut haasteellisia aikoja tai on muuten vaan alkanut kyllästyttää. Eikä toimettomat jaksotkaan ole haitanneet, koska ”mun miehellähän on tosi hyvä palkka”. Palkkatason saa semmoisella toiminnalla pysymään kyllä erittäin matalana.
Varmaan sellaisessa tilanteessa kannattaa ihan keskustella sen puolison kanssa. Ihmiset arvostavat eri asioita, toiset rahaa, toiset aikaa. Ikävyyksiä on tiedossa jos parisuhteessa on liian erilaisen ihmisen kanssa jonka kanssa ei ole selkeästi sovittu asioita. Meillä oli sovittu alusta asti että minä en hakeudu uralle joka vaatii aikaa, vaan panostan suhteeseemme ajallisesti ja mies hoitaa sen puolen että minulta ei koskaan puutu rahaa. Tietysti tässä oli miehellä riski, koska olisinhan voinut ottaa eron milloin tahansa ja lähteä rahojen kanssa kävelemään. Toki se ei olisi miehen elämässä taloudellisesti tuntunut.
Olen eri, mutta minä en käsitä sitä, että miksei se enemmän aikaa kuin rahaa arvostava osapuoli sitten kuitenkaan tyydy matalampaan elintasoon? Eihän se oikeasti ole edes mikään arvovalinta rahan ja ajan välillä, jos päättää että minulla on tästä lähtien hirmuisesti vapaa-aikaa ja sinä rehkit (yli)töissä ja kannat minulle rahaa. Sehän on vaan rusinoiden poimimista pullasta. Miten sen puolison oikeus vapaa-aikaan, kun hän vääntää töitä kahden edestä?
Eri juttu tietysti, jos puoliso on unelma-allalla ja nauttii itse siitä työnteosta. Useimmat eivät vaan ole.
No meillä tilanne on se että minulle riittäisi ihan peruselämä ja perusduuni. Mies tahkoaa rahaa nopeammin kuin setelipainossa ja tekee sitä koska nauttii siitä. Hän toivoi minulta heti suhteemme alussa että minä en panostaisi uraan, vaan siihen että meillä olisi mahdollisimman paljon yhteistä aikaa. Tämä sopi minulle. Elämme siis miehen toiveen tasoista elämää jonka hän kustantaa, koska yhdessä näin sovimme.
Kai olet kuitenkin pitänyt huolen, että myös sinulle kertyy omaisuutta? Et kai ole niitä ääliönaisia, jotka kuvittelee, että rakkaus on ikuista, ja tottakai tehdään avioehto, kun luotan mieheeni... ja sitten kun ero tulee, ei itselle jää kuin tuulenhuuhtoma perse.
Olen huolehtinut. Jo avioehto takaa minulle muhkean omaisuuden, mutta minulla on myös reilusti sijoituksia ja omaisuutta nimissäni. Vaikka toki toivon että rakkaus olisi ikuista, ei sen varaan voi tulevaisuuttaan rakentaa.
Kylläpäs täällä vauvapalstalla liikkuu paljon hyvin rikasta ja äveriästä väkeä.
Kaikilla (varsinkin miehillä) tuntuu olevan miljardi omaisuudet, joista ei haluta vaimon hyötyvän senttiäkään vaikka kuinka miehen lapsia kotona hoitaessaan(loisiessaan) on rahaton ja palkaton.
Kaikki miehet tienaavat ainakin 3x enemmän kuin vaimonsa. Ihmettelen, tienaako ne vaimot todella huonosti, vai tienaako joka miehet 6tonnia/kk?
Myöskin tuntuu olevan yleistä, että vain miespuoliset kirjoittajat ovat perineet valtavan omaisuuden, mutta naisissa ei näitä perijöitä ei tunnu olevan, (Pari poikkeusta lukuunottamatta, jotka vahvistaa säännön)
vaikka Suomessa, kaikkien ristaperillisten tulisi periä saman verran, niin edelleen vanhaan malliin, kaikki perintö annetaan vain pojille.
Tätä minäkin ihmettelin. Ja lisäksi näillä äveriäillä miehillä on aina joku nainen, joka käyttää aikansa kauneudenhoitoon, laukkujen ja vaatteiden osteluun ja haluaa luksuslomia. Vähän kuin jostain amerikkalaisesti tosi-tv-ohjelmasta, miten hassu sattuma!
No katsokaas kun me naiset heti hassataan perintömme sisustustyynyihin ja meikkeihin. Ei meidän käsissä raha pysy, turha sitä on meille antaakaan. Hukkaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yhteinen perhe j aomaisuus on yhteistä . Lapset on hoidettu yhteisesti, kumpkin työssä ja kaksi autoa. Koti on yhtinen kuten kesäpaikka ja etäasunto. Tietenkin matkustetaan lomila yhdessä. Samalla elitasolla ollaan. Minä omistin perheasunnon jonne mieheni muutti. Muutaman vuoden kulutua ostimme yhteisen ja otimme vähän lainaa yhteisesti. Minulla on paljon pienemmät tulot kuin miehelläni, jolla on myös useampi tulon lähde. Minulla on myös pääomatuloja, niissä ei ole naisalennusta. Pankit nykyään " pakottaa nuoret eri rahoihin ". Eron tullessa pankille yksin kertaista. Toinen vain omistaa. Tämä voi olla pankin naisia vihaavien lakimiesten hämärä sivallus lukeneita naisia vastaan. Naise osuutta ja ahkeruutta lasten ja kodin eteen ei nytkään arvosteta. Saa lähteä kotoa tyhjin käsin kun mies voi osoittaa maksaneensa asuntolainan. Kuka ajaa nuoria eri rahoihin. On koko maailmassa erkoinen perhe, eri rahoissa.
Nyt tuli sekavaa settiä. Jos on eri rahat, niin miksi vain toinen on lyhentänyt sitä lainaa? Ei ne lapsetkaan kovin pitkään niin pieniä ole, ettei äitikin voisi töissä käydä. En oikeasti tunne yhtäkään perhettä, jossa toinen maksaisi asuntolainan yksin. Enkä kyllä tiedä mistä olet keksinyt, että pankki haluaisi talon laitettavan vain toisen nimiin. Kyllä se on yleensä niin päin, että pankki nimenomaan vaatii molempien nimet papereihin, koska kaksi maksajaa on heille aina pienempi riski kuin yksi. Ja mites avio-oikeus tai avioehdon kohtuullistaminen sopii tähän sinun kauhukuvaasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on omia pankkitilejä, yhteisiä pankkitilejä, yhteistä lainaa ja yhteisiä kiinteistöjä.
Molemmilla on omia kavereita ja meillä on yhteisiä kavereita.
On omaa aikaa ja on yhteistä aikaa. On omia kiinnostuksen kohteita ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Ylipäätäänkin elämämme on meille yhteistä kun naimisissa kerran ollaan.
Ne mitkä eivät kovin pitkään pysy vain omanatietona ovat murheet ja menestys.
Molemmat muuttuvat nopeasti yhteisiksi kuin itsestään.
Avioliittoa on takana 20 vuotta ja homma toimii.
Itsestäni tuntuu mahdottomalta tilanne jossa itse käyttäisin rahaa luksukseen ilman että vaimoni olisi tästä yhdenvertaisesti osallisena.
Mitä se kertoisi arvoistani ja minusta henkilönä jos itse ajaisin uudella mersulla ja vaimoni kulkisi jollakin tonnin pommilla? Jos ei ole rahaa kahteen uuteen mersuun niin sitten mieluummin ostetaan kaksi uudehkoa Nissania, yksi molemmille.
Tienaan enemmän kuin mies. Halusin pitää erillisenä raha asiamme, tietyt yhteiset asiat maksamme yhdessä mutta en halua että olen kenestäkään taloudellisesti riippuvainen tai kukaan minusta tai yrittää hyötyä rahallisesti kun tästä itsellä kokemusta. Olen ansainnut omat rahani ja mies ansaitsee omansa. En halua ketään nalkuttamaan miksi ostan sitä ja tätä kun näinkin on ollut niin eipähän tarvi valittaa kun yhteisiä rahoja ei ole. Erillisisti omat rahat siis mitkä kumpikin ansaitsee itse itselleen eli taloutemme on erillinen mutta silti joissain asioissa yhteinen. Olemme esimerkiksi sopineet että ostamme vuoron perään ruokaa ja tässä emme katso tarkalleen summia, ostamme yhdessä ruuat ja joskus toinen maksaa enemmän ja toinen vähemmin, minä mieluusti tuossa maksan enemmän kun tiedän miehellä vähemmän rahaa :) -meillä tälläinen tasapaino toimii siis.. Omat asiat ja yhteiset asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pystyisi elämään suhteessa jossa molemmilla olisi eri elintaso. Meillä on aina ollut yhteiset rahat. Alkuaikoina mies tienasi enemmän ja maksoi enemmän, nykyään minä tienaan enemmän. En voisi kuvittella edes tilannetta jossa olisimme jättäneet rakkaan puolison elämään köyhemmin.
Eri elintasokin on suhteellinen käsite. Nuo artikkelin esimerkit kuulostivatkin aika rajuilta, mutta ne ovat varmaan aika harvinaisia ääripäitä. Minusta on ihan normaalia, että tuloerot näkyvät jonkin verran henkilökohtaisissa menoissa ja ostoksissa, kunhan ero ei ole ihan poskettoman iso. Esim. toinen ajaa Porschella ja toinen mummon vanhalla polkupyörällä on iso ero. Sen sijaan toinen ajaa Audilla ja toinen Toyotalla on minusta ihan okei elintasoero. Ei kaiken tarvitse mennä ihan viivottimella tasan.
Joo, se, että toisella on vähän kalliimpia harrastuksia, kuin toisella on todella eri tilanne, kuin vaikka se, että puoliso ei esimerkiksi voi ostaa uusia talvivaatteita rikkinäisten tilalle.
Tienaan vähemmän kuin mieheni, mutta mulla on sen verran säästöjä ja rahasto-osuuksia, että tilillä on rahaa varmaan aika lailla saman verran kuin hänellä.
Olen 717. Ja jatkan. Kerroin ensin meistä että meilä on yhteiset rahat. Eikä mitään lupia tarvita kun ajattelemme rahasta samalla tavalla. On kuitenki tulot niin hyvät että mitä vaan voi ostaa. Täytyy ymmärtää että kaikki evät tuhlaa meikkeihin eikä laukkuihin, mutta arvostaa luksuslomia kuitenkin. Mieheni on todella suurituloine, enkä tiedä hänen hänen kuukausi tulojaan. En koskaan käytä omaapalkkani , se vaan jää sästöön, joka käytetään yhdessä jos tarvitaan. Ttenkää ei painita samssa sarjassa niden kanssa jonka täytyy sopia kumpi maksaa bensan mökille menessä. Ole kuitenkin kuullut että tutulle nuorelle parille suositeltin vain avovaimon niminiin asunto-osakkeen ostoa. Kun mies oli ollut kotihoidontuella yhden vuoden, ( pelasi kaiketpäivät vain ), hän päätti jättää vaimon ja lapsen, ja sanoi saaneensa tarpeekseen perhe-elämästä. Onneksi asunto jäi vaimolle ja lapselle, mies otti uuden autonsa eikä häntä ole näkynyt. Jätti myös vakituisen työpaikkansa.
Ei ne miehet kaikki oikeasti halua olla koti-isiä, vaikka poliitikot sitä haluaa. Yksi tuttu kertoi ettei halua mennä keskellä pivää kauppaan kun luulevat työttömäksi. Se voi ottaa lunnon päälle hoiaa vauvaa julksesti. Ollaan me vaan niin vanhanaikaisia. Lastahan pitäisi ulkoiluttaa, mutta iskä ei suostu mnemään leikipuistoon.
Me haluttiin kumpikin monta lasta. Saatiin lopulta 4. Mies pyydettiin jo opiskeluaikoina Nokialle töihin ja ura oli hyvin ylöspäin suuntautuva.
Olimme yhteensä 12 vuotta ulkomailla. Ei ne olisi onnistunut , jos olisimme tehneet kumpikin töitä. Miehen päivät venyivät helposti 14 tuntisiksi.
Jossain vaiheessa miehen työkavereita moni erosi ja vaimot olivat vieneet tuhkatkin pesästä.
Kyllä meilläkin puhuttiin aiheesta. Muistutin miestä meidän sopimuksesta ja kerroin ei olisi mistään löytänyt palkattua henkilökuntaa, joka olisi hoitanut lasten asiat niin, kuin minä hoidin.
Nyt mies on rauhoittunut, opettaa ja olen edelleenkin kotona, en enää minnekään pääsisi ja meillä ei ole rahasta pulaa, olisi hölmöä viedä jonkun työpaikka, joka tarvitsee sitä enemmän, kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Me haluttiin kumpikin monta lasta. Saatiin lopulta 4. Mies pyydettiin jo opiskeluaikoina Nokialle töihin ja ura oli hyvin ylöspäin suuntautuva.
Olimme yhteensä 12 vuotta ulkomailla. Ei ne olisi onnistunut , jos olisimme tehneet kumpikin töitä. Miehen päivät venyivät helposti 14 tuntisiksi.
Jossain vaiheessa miehen työkavereita moni erosi ja vaimot olivat vieneet tuhkatkin pesästä.
Kyllä meilläkin puhuttiin aiheesta. Muistutin miestä meidän sopimuksesta ja kerroin ei olisi mistään löytänyt palkattua henkilökuntaa, joka olisi hoitanut lasten asiat niin, kuin minä hoidin.Nyt mies on rauhoittunut, opettaa ja olen edelleenkin kotona, en enää minnekään pääsisi ja meillä ei ole rahasta pulaa, olisi hölmöä viedä jonkun työpaikka, joka tarvitsee sitä enemmän, kuin minä.
Itselläni samat fiilikset. Miksi minun pitäisi viedä jonkun sellaisen työpaikka joka tarvitsee sitä rahaa elääkseen, kun me elämme miehen tuloilla yltäkylläisesti?
Myös me matkustimme kahden maan väliä ja välillä oltiin kuukausiakin eri maissa miehen ja lasten kanssa. Samaan perheeseen ei mahdu kahta uratykkiä.
Ilman muuta, minä kommentoin vaan muutama viesti aiemmin siihen aiheeseen, kun joku valitti ettei vaimo ollut edes yrittänyt järjestää itselleen kohtuullista ansiotasoa vaan tukeutui aina siihen että mies maksaa. Olen sitä mieltä, että tuollainen tilanne on niitä harvoja poikkeustilanteita joissa perheen sisäinen elintasoero on ihan perusteltu. En toki ajatellut että se olisi yleinen ongelma.