Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulla ja puolisollasi eri elintaso?
Luin Me naisista jutun, jossa naiset kertoivat elävänsä köyhemmin kuin puolisonsa, vaikka elävät perheenä. Onko tämä oikeasti tavallista?
Jos teillä on raha-asiat noin, miten kauan olette eläneet yhdessä, oletteko naimisissa ja onko teillä lapsia?
Itse olen elänyt puolisoni kanssa 20 vuotta, hän on koko ajan tienannut 2-3 kertaa minun kuukausituloni. Meillä on aina laskettu tulot yhteen ja eletty yhteisten tulojen mukaista elintasoa. 2 lasta.
Kommentit (1158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monella on yhteiset rahat. Meillä on vain yhteinen kotitalous. Minä tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheni ja maksan kotitalouskuluja enemmän. Mutta sitten saatan ostaa itselleni vaikka kalliin jakkupuvun, johon miehelläni tuskin olisi varaa. En minä hänen pukuhankintoihinsa silti osallistu. Meillä on siis eri elintasot, koska olen varakkaampi. Tuloihin suhteutettuna maksamme vain kodin ja lapset.
Entä ruoka? Onko teillä erilliset ruoat jääkaapissa? Sinulle avokadoja ja miehellesi nuudeleita? Entä jos lähdette lomamatkalle? Menettekö sinne minne miehellä on varaa maksaa 50% matkasta, vai sinne minne oikeasti haluatte? Entä jos miehen auto hajoaa ja hänellä ei ole varaa korjauttaa sitä?
Katson ruuan osaksi kotitaloutta ja koko perhe syö samat avokadot. Meidän taloustililtä maksetaan kuluja ml. ruuat ja minä vain maksan sinne tilille enemmän. Lomamatkalle mennään minne halutaan. Esim. yhteiset häämme maksoin pääosin minä.
Lähinnä olisi epärehellistä väittää etteikö eroja silti olisi. Saatan mennä ystäväni kanssa kalliiseen ravintolaan kun hän taas ystävinensä juo olutta kotisaunassamme. Ostan merkkivaatteita, mitä hän ei osta itselleen. Vihkisormukseni on kalliimpi.
Eipä tästä ole koskaan mitään kärhämää ollut. Tulkitsen, että ollaan molemmat tyytyväisiä :)
Siis ostitko itse itsellesi vihkisormuksen?
Ostin. Halusin tietyn (ja hintavan) sormuksen, joten toki sen maksoin. Mies maksoi oman korunsa, jossa ei ole kiviä ja se oli edullisempi.
Miksiköhän saan alapeukkuja? Olenko mielestänne jotenkin epäreilu vai mikä tuossa kirjoituksessa tai itse tilanteessa mättää?
Mä olen aina ajatellut että puolisot ostavat toisilleen ne sormukset, eikö vihkikaavakon mene jotenkin niin että siitä annan sinulle merkiksi tämän sormuksen.
Eli sut on vähän niinkuin vihitty itsesi kanssa.
Olen eri, mutta älä viitsi olla lapsellinen. Nykyaikana monet ostavat omat sormuksensa ja jotkut eivät osta sormuksia lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monella on yhteiset rahat. Meillä on vain yhteinen kotitalous. Minä tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheni ja maksan kotitalouskuluja enemmän. Mutta sitten saatan ostaa itselleni vaikka kalliin jakkupuvun, johon miehelläni tuskin olisi varaa. En minä hänen pukuhankintoihinsa silti osallistu. Meillä on siis eri elintasot, koska olen varakkaampi. Tuloihin suhteutettuna maksamme vain kodin ja lapset.
Entä ruoka? Onko teillä erilliset ruoat jääkaapissa? Sinulle avokadoja ja miehellesi nuudeleita? Entä jos lähdette lomamatkalle? Menettekö sinne minne miehellä on varaa maksaa 50% matkasta, vai sinne minne oikeasti haluatte? Entä jos miehen auto hajoaa ja hänellä ei ole varaa korjauttaa sitä?
Katson ruuan osaksi kotitaloutta ja koko perhe syö samat avokadot. Meidän taloustililtä maksetaan kuluja ml. ruuat ja minä vain maksan sinne tilille enemmän. Lomamatkalle mennään minne halutaan. Esim. yhteiset häämme maksoin pääosin minä.
Lähinnä olisi epärehellistä väittää etteikö eroja silti olisi. Saatan mennä ystäväni kanssa kalliiseen ravintolaan kun hän taas ystävinensä juo olutta kotisaunassamme. Ostan merkkivaatteita, mitä hän ei osta itselleen. Vihkisormukseni on kalliimpi.
Eipä tästä ole koskaan mitään kärhämää ollut. Tulkitsen, että ollaan molemmat tyytyväisiä :)
Siis ostitko itse itsellesi vihkisormuksen?
Ostin. Halusin tietyn (ja hintavan) sormuksen, joten toki sen maksoin. Mies maksoi oman korunsa, jossa ei ole kiviä ja se oli edullisempi.
Miksiköhän saan alapeukkuja? Olenko mielestänne jotenkin epäreilu vai mikä tuossa kirjoituksessa tai itse tilanteessa mättää?
Sama. Minä halusin rakastamani miehen, joka sattui silloin olemaan vähävarainen, ja kauniin tonnin timanttisormuksen. Minulla oli mahdollisuus molempiin joten otin ne. Miksi tämä jonkun ulkopuolisen peppua kutittaa?
Nyt joku varmaan pyörtyy, mutta maksoin 100 hengen häätkin suurimmaksi osaksi itse ja häämatkan myös. Hui kauhistus.
Meilläkin alusta asti ollut yhteinen elintaso, ei siinä eritellä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Mitä se sellainen rakkaus ja luottamus on, että asetellaan ehtoja? Ihan vapaasti saavat ihmiset kärsiä, jos tuollaisiin parisuhteisiin suostuvat lähtemään.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monella on yhteiset rahat. Meillä on vain yhteinen kotitalous. Minä tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheni ja maksan kotitalouskuluja enemmän. Mutta sitten saatan ostaa itselleni vaikka kalliin jakkupuvun, johon miehelläni tuskin olisi varaa. En minä hänen pukuhankintoihinsa silti osallistu. Meillä on siis eri elintasot, koska olen varakkaampi. Tuloihin suhteutettuna maksamme vain kodin ja lapset.
Tämä vastaa aika lailla meidänkin tilannetta. Yhteiset kulut suunnilleen tulojen suhteessa, mutta omat menot omien varojen mukaan. Jos halutaan tehdä jotain yhdessä eikä toisella ole varaa, niin se maksaa jolla on. Mutta omat jutut sitten erikseen. Esimerkiksi puoliso viettää kaveri-iltaa yleensä kotona tai kaverin luona, minä ravintolassa ja hotellissa. Puolison auto on vm 2010 ja minun 2019. Ja niin edelleen.
Perheelliset kenellä on yhteiset rahat ja täysi luottamus. Kaikki pankkitilit kannattaa vaihtaa TAI-tileiksi ja liittää molempien verkkopankkiin. Jos sitten toinen kuolee, ei toinen jää puille palaille taistelemaan byrokratian kanssa. Minulle ihan nuorena yksi pankkivirkailija tätä ehdotti, toteutettiin se sama tien ja kun myöhemmin jäin vakavan sairauden vuoksi leskeksi, kiitin tätä pankkivirkailijaa sydämeni pohjasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin alusta asti ollut yhteinen elintaso, ei siinä eritellä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Mitä se sellainen rakkaus ja luottamus on, että asetellaan ehtoja? Ihan vapaasti saavat ihmiset kärsiä, jos tuollaisiin parisuhteisiin suostuvat lähtemään.
No onhan sekin ehdon asettamista, jos vähävaraisempi vaatii rahaa vastineeksi parisuhteessa pysymisestä tuolla "sä et rakasta jos sä et anna rahaa" -verukkeella. Minusta rahan asettaminen suhteen edellytykseksi on ihan yhtä itsekästä kummasta suunnasta tahansa. Jos rakkaus on ykkönen ja raha aidosti toissijaista, niin se parempituloinen olisi valmis maksamaan yhteisestä hyvästä enemmän - mutta se pienempituloinen olisi ihan yhtä valmis tyytymään siihen elintasoon johon hänellä on varaa. Silloin molemmat on aidosti mukana rakkaudesta. Tuntuu, että aika harvalla vaan tuo jälkimmäinen toteutuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin alusta asti ollut yhteinen elintaso, ei siinä eritellä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Mitä se sellainen rakkaus ja luottamus on, että asetellaan ehtoja? Ihan vapaasti saavat ihmiset kärsiä, jos tuollaisiin parisuhteisiin suostuvat lähtemään.
No onhan sekin ehdon asettamista, jos vähävaraisempi vaatii rahaa vastineeksi parisuhteessa pysymisestä tuolla "sä et rakasta jos sä et anna rahaa" -verukkeella. Minusta rahan asettaminen suhteen edellytykseksi on ihan yhtä itsekästä kummasta suunnasta tahansa. Jos rakkaus on ykkönen ja raha aidosti toissijaista, niin se parempituloinen olisi valmis maksamaan yhteisestä hyvästä enemmän - mutta se pienempituloinen olisi ihan yhtä valmis tyytymään siihen elintasoon johon hänellä on varaa. Silloin molemmat on aidosti mukana rakkaudesta. Tuntuu, että aika harvalla vaan tuo jälkimmäinen toteutuu.
Koska kuka ihme haluaa olla pihin ihmisen kanssa suhteessa? En minä ainakaan haluaisi olla ihmisen kanssa joka minua testatakseen haluaisi slummailla ja elää vaatimattomasti. Eiköhän kaikki halua että se puoliso haluaa panostaa suhteeseen kaikella mitä hänellä on tarjota?
T. Enemmän tienaava nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
J.N. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli näin. Miehen tulot moninkertaiset omiini nähden. Kaksi yhteistä lasta. Hän ei ollut “kiinnostunut antamaan minulle rahojaan”. Mitä enemmän hän tienasi, sitä itsekkäämmäksi hän tuli. Nyt olemme eronneet.
Miksi miehen olisi pitänyt antaa rahansa sinulle, jos oli katto pään päällä ja ruokaa?
Hänen käsityksensä oli, että on minun ja lasten rahat ja hänen rahansa. Odotin hänen osallistuvan yhteisiin ja lasten menoihin suhteessa enemmän, koska tulot olivat niin paljon paremmat. Tämän hän koki rahojen antamiseksi minulle. Ikinä en itselleni mutään pyytänyt.
No, perhekäsityksemme oli kovin erilainen. Nyt hän saa tulla yksin onnelliseksi rahoineen.
Vastaavassa tilanteessa mun veli ryhtyi tekemään osa-aikaista työtä, tulot putosi samoiksi kuin mitä vaimollaan oli, mutta vapaata oli paljon enemmän. Hänelläkin vaimo oli olettanut, että mies maksaa ison osan perheen menoista, mutta niin ei käynyt eikä veli suostunut siihen, että hän käyttää vapaa-aikansa kotitöihin vain siksi, että sitä aikaa oli enemmän kuin vaimolla. Erohan siitä tuli ja mies palasi tekemään täyttä työpäivää ilman, että joku yritti hyötyä siitä työstä.
Aika uskomattoman munapäistä touhua joillakuilla sitten. Minulla ja vaimollani on ollut yhteinen käyttötili niin kauan kuin olemme naimisissa olleet eli jo 20 vuotta. Oli aikoja jolloin vaimon tulot olivat hyvin pienet, esim. kun hän hoiti lapsia kotona ja opiskeli. Hän kuitenkin hoiti perheen raha-asiat, hankki ruoat, lapsille vaatteet ja varusteet, minä hoidin ainoastaan tienaamisen. Minulle on aina ollut täysin selvää, että elätän vaimoni ja neljä lastamme vaikka yksin silloin kun ja jos hänellä ei ole tuloja. Nyt hänkin on vakituisesti työssä eikä palkkammekaan suuresti eroa, joten rahaa on käytössä enemmän eikä enää tarvitse kaikkea niin tarkasti laskea ja tinkiä omista mielihaluista perheen vuoksi.
Meidän perheessä rahat ovat kuitenkin yhtä yhteisiä edelleen, ja kaikista isommista hankinnoista päätetään yhdessä. En pysty edes ymmärtämään muunlaista järjestelyä, enkä käsittämään miksikään vääryydeksi että ”vaimo hyötyy tekemästäni työstä” kun samassa taloudessa kuitenkin eletään.
Mutta kun elämäntilanteita on erilaisia. Sinä olet elättänyt vaimoasi, koska hän on kantanut osansa perheen hyväksi toisella tavalla - hoitamalla kotona yhteisestä sopimuksesta yhteisiä lapsia. Toisien sanoen hänen vähävaraisuutensa on ollut suora seuraus siitä, että te olette yhdessä päättäneet hankkia monta lasta ja hoitaa heitä riittävän pitkään kotona. Tietysti sinun on kuulunut maksaa ja varmaan äärimmäisen harvat ihmiset ovat tuosta eri mieltä.
Mutta sitten on muitakin tilanteita, joissa kaikki ei ole yhtä itsestään selvää. Ehkä toinen ei ole edes halukas hakemaan töitä, vaikka toinen on uupumassa taloudellisen taakan alle ja tekee pää märkänä ylitöitä. Ehkä kyseessä on uusperhe, jossa lasten elintaso laskisi kohtuuttomasti mikäli tuloja alettaisiin tasaamaan vähävaraisen uuden kumppanin kanssa. Tai toinen on vähävarainen siksi, että on hassannut rahansa nettipokeriin, ostosriippuvuuteen tai muuhun vastaavaan. Ehkä toinen oli jo tavatessa ulosotossa. On lukemattomia tilanteita, joissa se varallisuusero ei johdu vaihtoehtoisesta panostuksesta yhteiseen hyvään, vaan on jopa seurausta sen yhteisen hyvän vaalimisen laiminlyönnistä. Esimerkiksi silloin, kun on mällänyt perheen vuokrarahat peliriippuvuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin alusta asti ollut yhteinen elintaso, ei siinä eritellä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Mitä se sellainen rakkaus ja luottamus on, että asetellaan ehtoja? Ihan vapaasti saavat ihmiset kärsiä, jos tuollaisiin parisuhteisiin suostuvat lähtemään.
No onhan sekin ehdon asettamista, jos vähävaraisempi vaatii rahaa vastineeksi parisuhteessa pysymisestä tuolla "sä et rakasta jos sä et anna rahaa" -verukkeella. Minusta rahan asettaminen suhteen edellytykseksi on ihan yhtä itsekästä kummasta suunnasta tahansa. Jos rakkaus on ykkönen ja raha aidosti toissijaista, niin se parempituloinen olisi valmis maksamaan yhteisestä hyvästä enemmän - mutta se pienempituloinen olisi ihan yhtä valmis tyytymään siihen elintasoon johon hänellä on varaa. Silloin molemmat on aidosti mukana rakkaudesta. Tuntuu, että aika harvalla vaan tuo jälkimmäinen toteutuu.
Koska kuka ihme haluaa olla pihin ihmisen kanssa suhteessa? En minä ainakaan haluaisi olla ihmisen kanssa joka minua testatakseen haluaisi slummailla ja elää vaatimattomasti. Eiköhän kaikki halua että se puoliso haluaa panostaa suhteeseen kaikella mitä hänellä on tarjota?
T. Enemmän tienaava nainen
No esimerkiksi minä en ole vaatinut tuollaista varakkaammaan kanssa seurustellessani, eikä minun vähemmän tienaava puolisoni ole vaatinut tuota minulta. Minä maksan enemmän, mutta se on meillä vapaaehtoista vastaan tulemista, ei sitä että puolisoni kiristäisi minulta rahaa väittämällä etten rakasta jos en maksa.
Harva varmasti haluaa seurustella pihin kanssa, mutta väitän että yhtä harva haluaa seurustella ahneen onnenonkijan kanssa. Ihan yhtä lailla ne enemmän tienaavatkin haluavat kelvata omana itsenään, ihan ilmaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän monella on yhteiset rahat. Meillä on vain yhteinen kotitalous. Minä tienaan huomattavasti enemmän kuin mieheni ja maksan kotitalouskuluja enemmän. Mutta sitten saatan ostaa itselleni vaikka kalliin jakkupuvun, johon miehelläni tuskin olisi varaa. En minä hänen pukuhankintoihinsa silti osallistu. Meillä on siis eri elintasot, koska olen varakkaampi. Tuloihin suhteutettuna maksamme vain kodin ja lapset.
Entä ruoka? Onko teillä erilliset ruoat jääkaapissa? Sinulle avokadoja ja miehellesi nuudeleita? Entä jos lähdette lomamatkalle? Menettekö sinne minne miehellä on varaa maksaa 50% matkasta, vai sinne minne oikeasti haluatte? Entä jos miehen auto hajoaa ja hänellä ei ole varaa korjauttaa sitä?
Olen eri kuin tuo jolle vastasit, mutta meillä on yhteiset ruuat jääkaapissa. Kaupassa käydessä molemmat lappaa kärryyn mitä haluaa ja pääsääntöisesti maksaa itse ne mitä on valinnut. Ruuat on kuitenkin jääkaapissa yhteisiä. Mutta siinä mielessä tässä on eri elintasot, että ne kalliimmat ruuat on lähes aina sen varakkaammaan valitsemia. Sama pätee esimerkiksi juomiin. Esimerkiksi meillä juodaan joskus kallista viiniä, mutta ei käytännössä koskaan vuosikertaviskiä tai kalliita erikoisoluita. Ja jos toisella on esimerkiksi viikonloppuna töitä tai ollaan muuten eri paikassa, niin ne sen päivän ruuat on yleensä itse ostettuja ja eri hintaisia.
Lomamatkoista minä maksan pääsääntöisesti enemmän.
Autoesimerkki ei meillä ole todennäköinen, koska ei meillä kumpikaan ihan noin kädestä suuhun elä. On kyllä mahdollista, että ajeltaisiin seuraavaan palkkapäivään yhdellä autolla. Jos remontti on niin valtava ettei se seuraavasta palkasta ratkea, niin sitten toinen varmaan avittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin alusta asti ollut yhteinen elintaso, ei siinä eritellä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Mitä se sellainen rakkaus ja luottamus on, että asetellaan ehtoja? Ihan vapaasti saavat ihmiset kärsiä, jos tuollaisiin parisuhteisiin suostuvat lähtemään.
Jännä miten voimakkaasti yhdistät rakkauden ja luottamuksen rahaan. Itse pidän rahaa täysin erillisenä asiana, joka ei liity mitenkään parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin alusta asti ollut yhteinen elintaso, ei siinä eritellä kumpi tienaa enemmän tai vähemmän. Mitä se sellainen rakkaus ja luottamus on, että asetellaan ehtoja? Ihan vapaasti saavat ihmiset kärsiä, jos tuollaisiin parisuhteisiin suostuvat lähtemään.
No onhan sekin ehdon asettamista, jos vähävaraisempi vaatii rahaa vastineeksi parisuhteessa pysymisestä tuolla "sä et rakasta jos sä et anna rahaa" -verukkeella. Minusta rahan asettaminen suhteen edellytykseksi on ihan yhtä itsekästä kummasta suunnasta tahansa. Jos rakkaus on ykkönen ja raha aidosti toissijaista, niin se parempituloinen olisi valmis maksamaan yhteisestä hyvästä enemmän - mutta se pienempituloinen olisi ihan yhtä valmis tyytymään siihen elintasoon johon hänellä on varaa. Silloin molemmat on aidosti mukana rakkaudesta. Tuntuu, että aika harvalla vaan tuo jälkimmäinen toteutuu.
Koska kuka ihme haluaa olla pihin ihmisen kanssa suhteessa? En minä ainakaan haluaisi olla ihmisen kanssa joka minua testatakseen haluaisi slummailla ja elää vaatimattomasti. Eiköhän kaikki halua että se puoliso haluaa panostaa suhteeseen kaikella mitä hänellä on tarjota?
T. Enemmän tienaava nainenNo esimerkiksi minä en ole vaatinut tuollaista varakkaammaan kanssa seurustellessani, eikä minun vähemmän tienaava puolisoni ole vaatinut tuota minulta. Minä maksan enemmän, mutta se on meillä vapaaehtoista vastaan tulemista, ei sitä että puolisoni kiristäisi minulta rahaa väittämällä etten rakasta jos en maksa.
Harva varmasti haluaa seurustella pihin kanssa, mutta väitän että yhtä harva haluaa seurustella ahneen onnenonkijan kanssa. Ihan yhtä lailla ne enemmän tienaavatkin haluavat kelvata omana itsenään, ihan ilmaiseksi.
Tuskin monikaan kiristää, mutta kyllä minäkin väittäisin ettet rakasta jos esim hänellä ei olisi varaa ehjiin kenkiin ja sinä samalla ostelisit itsellesi moottoripyöriä.
Ahneita onnenonkijoita tuskin on niin kamalasti liikkeellä, että sellaisia ihan tavishenkilöille olisi riesaksi asti.
On tää hauskaa lukea näiden onnettomien, katkerien naikkosten juttuja, jotka elävät milloin missäkin kertakäyttösuhteessa, jossa pitää miettiä, että pysyyköhön se toinen tossa ja mihin se raha-asioissa ottaa osaa ja mihin ei ja katteleekohan se mua, kun oon sairas, työtön tai rupsahtanut pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On tää hauskaa lukea näiden onnettomien, katkerien naikkosten juttuja, jotka elävät milloin missäkin kertakäyttösuhteessa, jossa pitää miettiä, että pysyyköhön se toinen tossa ja mihin se raha-asioissa ottaa osaa ja mihin ei ja katteleekohan se mua, kun oon sairas, työtön tai rupsahtanut pahasti.
Minusta taas on kurjaa huomata että on noinkin paljon pahaa oloa ihmisillä, kuten itselläsi. Ei se minua huvita, koska itselläni on kaikki elämässä kunnossa. Toivottavasti sinunkin asiasi vielä selviäisivät.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te joilla on tiukasti omat rahat ja kulut maksetaan pennilleen 50/50, koskaan kokeneet esim sitä että toinen jää yllättäen työttömäksi? Toinen sairastuu ja tulee työkyvyttömäksi? Lapsi sairastuu ja toimen jää omaishoitajiksi?
Mutä silloin tapahtuu? Se jolla on ollut huono tuuri käyttää ensin säästönsä ja ottaa sitten velkaa että pystyy maksamaan osuutensa?
Entäs jos toinen puolisoista saa siirron ulkomaille, mutta puolisolla ei ole siellä työlupaa tai arjen pyöritys on muuten niin monimutkaista ettei puoliso voi mennä töihin? Entäs sitten kun palataan kotimaahan ja puolison urassa on yhtäkkiä monen vuoden aukko?
Sekin mietityttää kuka maksaa esimerkiksi tarjoilut silloin kun tulee vieraita tai järjestetään esim lapsen valmistujaiset?
Pakko sanoa että tätä ketjua lukiessa ei ihmetytä miksi monet parisuhteet ovat onnettomia ja perheet rikkinäisiä. Piheys on vastenmielistä ja kuvastaa yleensä hengen piheyttä.
N49 jolla on omat rahat mutta yhteinen talous.
Olemme sitoutuneet tähän parisuhteeseen, joten on itsestäänselvää, että jos toinen itsestään riippumattomista syistä menettää tulonsa, niin toinen ottaa isomman vastuun kotitaloudesta. Sehän on aivan eri asia kuin että menisi alun alkaenkin yhteen sillä periaatteella, että toinen maksaa enemmän! Pakolliset kulumme ovat sen verran, että molemmat pystyvät maksamaan osuutensa, vaikka jäisivät ansiosidonnaiselle. Jos toinen sairastuisi vakavasti niin sitten pitäisi varmaan muutenkin miettiä elämä uusiksi.
Kumpikaan ei ole lähdössä ulkomaille töihin, ehkä joskus eläkkeellä talveksi asumaan.
Tarjoilut ja juhlat maksettaisiin tietysti sieltä yhteiseltä taloustililtä, jonne molemmat tallettavat kuukausittain saman summan.
Vierailija kirjoitti:
On tää hauskaa lukea näiden onnettomien, katkerien naikkosten juttuja, jotka elävät milloin missäkin kertakäyttösuhteessa, jossa pitää miettiä, että pysyyköhön se toinen tossa ja mihin se raha-asioissa ottaa osaa ja mihin ei ja katteleekohan se mua, kun oon sairas, työtön tai rupsahtanut pahasti.
Siinäpä se vitsi onkin, että kun on erilliset rahat niin ei tarvitse miettiä toisen pysymisiä. Molemmat ovat tässä suhteessa täysin vapaaehtoisesti. Meitä ei sido rahat, omaisuus eikä velka. Kumpikin pärjää tarvittaessa omillaan kuten pärjäsi vuosikausia ennen yhteenmuuttoammekin.
Tästähän saa mielenkiintoisia kehitelmiä aikaiseksi. Itse en keksi yhtään syytä, miksi alla oleva kuvitteellinen pari olisi yhdessä.
Pienituloinen on todella hyvä kokki, varakkaampi ei osaa eikä halua tehdä ruokaa. Pitääkö hyvän ruuanlaittajan tehdä toiselle hyvää ruokaa ilmaiseksi vai saako hän tehdä tahallaan pahaa ruokaa? Vai voiko hän sanoa, että kumpikin ostaa ja tekee omat ruokansa?
Pienituloisella on enemmän vapaa-aikaa, joten voiko isotuloisempi nakittaa hänelle enemmän kotitöitä? Entä jos pienituloisempi alkaa neuloa sukkia myyntiin, vaikka kympin sukkapari, eikä hänellä ole enää aikaa tehdä kotitöitä vaan hän sanoo, että täyttä työpäivää tekevän pitää tehdä oma osuutensa? Jos kumpikin tekee töitä 8 tuntia päivässä, toinen sukkaa kutoen ja toinen työpaikalla, niin eikö kotityöt jaeta silloin tasan? Ei ole reilua, jos tulojen suuruus ratkaisee.
Panostus parisuhteen hyväksi ei ole aina noin suoraviivaisesti rahallista vaikka moni tuntuu niin kuvittelevan.
En ymmärrä eri elintasoa varsinkaan avioliitossa. Meillä minulla oli omaisuutta, joten saimme ostettua varsin mukavan asunnon itsellemme. Samoin ajelee mies minun ostamallani autolla. Nykyään miehen tulot ovat hieman suuremmat kuin omani, mutta kaikki on edelleen yhteistä, palkat menevät samalle tilille.
Kaikki on yhteistä, ollut aina ja tulee olemaan. Ollaan oltu yhdessä nuoresta saakka, nyt aviossa 15 vuotta. Mies tienaa 9k minä 3k. Valmistumisen jälkeen palkat oli minä 1900, mies 2750 ja tästä on 17 vuotta! Olisi aivan absurdi ajatus, että tässä välissä olisi asiat muuttuneet vain siksi, että toinen on alalla jolla pystyy luomaan uraa. Minä kunta-alalla kitkutan tasaisen tappavalla tahdilla. Onneksi mieheni on niin järkevä, ettei ole vaatinut erillisiä rahoja, yhtä perhettähän tässä ollaan.
Meillä ei ole tiukka 50-50, vaan hieman tulojen suhteessa korjattu, mutta erilliset rahat ja jossain määrin erilaiset elintasot. Vähemmän varakas osapuoli ajaa vanhemmalla autolla, ostaa halvempia tavaroita ja hänellä on vähemmän käyttörahaa omiin menoihinsa.
Jos toinen sairastuisi vakavasti tai joutuisi työttömäksi, niin ilman muuta toinen auttaisi. Kyllä täällä katto löytyy aina pään päälle ja ruokaa pöytään. Kyse onkin enemmän siitä kaikesta ekstrasta.
Tuollaiselle kuvaamallesi ulkomaankomennukselle lähteminen ei taas ole millään tavalla realistista tilanteessamme, enkä usko että lähtisimme vaikka tilanne olisi toisenlainen. Meillä ura on molemmille kohtalaisen tärkeä enkä koe, että kumpikaan meistä olisi onnellinen kotirouvan tai -miehen roolissa. Se ei kertakaikkiaan olisi meidännäköistä elämää. Tosin en kyllä näe todennäköisenä että kumpikaan meistä saisi niin hyvää työtarjousta, että toisen edes kannattaisi jäädä kotiin.
Mitä juhliin tulee, en edes ymmärrä kysymystä. Jos perhe jakaa menot vaikka 50-50 tai 40-60 suhteessa, niin mikä ihme estää jakamasta tarjoiluja samassa suhteessa? Jos tähän on löydetty joku toimiva malli arjessa, niin miksei se sama malli toimisi juhlissakin - oli se sitten ostosten jakaminen kassalla, kuittien tasaaminen ostosreissun jälkeen tai kuun lopussa tai vaikkapa yhteinen taloustili jonne molemmat laittaa rahaa sovitussa suhteessa. Vai oliko tässä lähtöoletuksena se, että se pienempipalkkainen on aina nälkärajalla kituuttava köyhä eikä mihinkään ekstraan ole varaa? Ei se aina niin mene, esimerkiksi meillä on iso tuloero mutta sillä "köyhemmälläkin" on palkka tuntuvasti yli mediaanin. Kyllä sillä muutamat pullakahvit jo maksaa.