Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu. Tapailin taannoin miestä, joka piti itseään moraaliltaan muita ylempänä. Pintapuolisesti hän olikin hyväkäytöksinen, kohtelias ja huomioonottava. Ongelmat alkoivat, kun kiukustumiseni hänelle teki ilmeisesti särön herra täydellisen minäkuvaan.

Olimme sopineet, että hän menee perjantai-iltana kotiini ennen minua ja laittaa saunan päälle, niin että voin mennä sinne kerrankin suoraan urheiluvuoroni jälkeen. Kun laitoin vuoron päätyttyä hallilta viestin, kävi ilmi että mies oli vielä töissä (perjantai-iltana ilman erityistä syytä....). Lopputulos: kotiin tullessani sauna oli kylmänä, nainen nälkäisenä ja kuumana - eikä hyvällä tavalla.

Mies ratkaisi asian päättämällä, että minä ylireagoin. Nälkäni hän ohitti tekemällä pyytämättä kaksi voileipää ennen saunan lämpiämistä. Ottamatta huomioon, että voin helposti pahoin saunassa, jos olen syönyt juuri sitä. En silti kehdannut jättää leipiä syömättä, vaikka ne eivät olleet edes mieluisia. Joten jostain syystä sitten mussutin leivät hikiset vaatteet päällä ja voin myöhemmin pahoin saunassa. Mies oli kauhean tyytyväinen, että huomaatko nyt, turhaan meuhasit.

Itse unohdin asian melkein saman tien. Myöhemmin samana viikonloppuna mies ilmoitti kuitenkin täysin puskista, että hänen tunteensa olivat lakastuneet. En osannut yhdistää tapahtunutta, mutta myöhemmin vertailimme kokemuksia ystäväni kanssa, joka oli myös suuttunut vastaavasta syystä tapailun alkuvaiheessa. Seurauksena myös hänellä oli yhtäkkinen tunneyhteyden täydellinen katkeaminen.

Epäilen vahvasti, että näillä ihmisillä on pakko nähdä itsensä ja toimintansa virheettöminä. Kaikki, mikä muusta kertoo, voidaan pistää joko vastapuolen piikkiin, tai sitten asiaa kompensoidaan aivan kohtuuttomalla raivolla ja yleensä tilannetta pahentaen (tapaus hiivanhakumatka). Toisen osapuolen kuuntelu ja kompromissin hakeminen on mahdotonta, kun tärkein tavoite on välttää virheitä ja olla kaikin tavoin täydellinen.

On surullista, että niin moni kokee että ollakseen hyvä ihminen täytyy olla virheetön. Epäonnistumiset kuuluvat elämään, ja toisinaan se toinenkin osapuoli vetää kiepit turhasta. Jos ei pysty pyytämään ja antamaan anteeksi sekä itselleen että toiselle, käy elämä pidemmän päälle valtavan raskaaksi.

Ymmärrän tilanteen sinun näkökulmastasi, mutta toisaalta ymmärrän myös miestä.

Mielestäni normaalilla itsehillinnällä varustettu ihminen ei saa kilareita siitä, että toinen ei ole laittanut saunaa päälle ja ruokaa valmiiksi.

”Sori, töissä meni myöhään” riittää kyllä.

Jos joku mies kohtelisi minua noin, poistuisin paikalta, enkä jäisi siihen mitään voileipiä enää tekemään.

Sori, mutta ei tuo ihan normaalia ole tapailun alkuvaiheessa, että toiselta palaa käämit tuollaisen asian vuoksi.

Olet ihan aikuinen kuitenkin ja osaat hankkia itsellesi ruokaa suuhun ja laittaa saunan päälle. Ei ole toisen vastuulla. Komentelu on aika ikävä piirre ihmisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut, ymmärtänyt ja nähnyt eron. On järkeviä, ,osin järkeviä ja täysin ennakoimattomia ja rajattomia kumppaneita.

Ok, minun mieheni on suhteellisen normaali, osin kai minäkin. Meillä ei tietenkään olla täydellisiä tai virheettömiä kumpikaan. En sitä ole sanonut, välillä riidellään ja jänkätään asioista niinkuin muissakin suhteissa. Mutta kuitenkin asiat hoituu, kumpikin joustaa ja katsoo asiaa että ei ole täydellinen ihminen hänkään. Muistamme puhua ja kiittää toisiamme.

Yhdessä on kuitenkin enemmän mukavia kuin epämukava hetkiä ja asioita.

Mutta en ymmärrä sitä, että onko parisuhde sitten niin arvokas, että vaikka miltei kaiken aikaa syntyy yhteentörmäyksiä, kumppani ymmärtää väärin, tulee mielipahaa, keskustelu tai neuvottelu ei auta niin siinä pysytään. Sama tilanne jatkuu, kierretään kehää, mikään ei muutu.

Kumppani tekee enemmän väärin kuin oikein. Mistään ei voi etukäteen tietää miten joku asia menee.

Tätä tilannetta tarkoitan: vuosienkin jälkeen edelleen pyöritään siinä kuviossa, että kumppani kaivaa ne toisen istuttamat sipulit ja heittää roskiin, roskapussista riidellään kaksin käsin jne. Eikä tästä tilanteesta erota vaan mieluummin kieriskellään siinä tilanteessa.

Kuinka kauan te rajattomien kumppanit jaksaisitte ymmärtää alkoholistin puolisoa, väkivaltaisen ihmisen puolisoa, narkomaanin puolisoa, uhkapelejä pelaavan puolisoa, pettäjän puolisoa jne.?

Jos nämä vuodesta toiseen kertoisivat teille samoja juttuja mitä se kumppani taas oli tehnyt, miten ei vaan mikään auta vaikka mitä puhuisi, miten ei millään ymmärrä kumppanin toimintaa.

Eikö teilläkin olisi neuvo, että jos jäät siihen mikään ei muutu, voit vain silloin hyväksyä tai yrittää sopeutua, voit muuttaa tätä asiaa ja tilannetta vain eroamalla.

Ahdistuksesi on nyt omaa rajattomuuttasi. Jotta sinulla olisi maailmankirjat järjestyksessä, jokaisen muun pitää joko häipyä huonosta suhteestaan tai pitää turpansa kiinni, jotta sinun ei tarvitse tietää, että maailmassa kärsitään? 

Reaalimaailmassa moni sietämätön suhde on oikeasti ajan oloon tullut siedettävämmäksi, eikä sitä olisi tapahtunut jos ei olisi jaksettu vääntää ja etsiä ratkaisuja niin pitkään, että jo silkka aika on tehnyt tehtävänsä ja ongelmat joko lievittyneet tai voimistuneet yli sietorajan. Tai sitten on kerätty voimat eroamiseen, koska nuo keskustelut ovat auttaneet lopulta lähtöön, kun niiden myötä on asiat alkaneet valjeta, myös ne omat ongelmat jotka ovat sitoneet huonoon suhteeseen. Mutta sinun mielestäsi kaikkien noiden ihmisten pitäisi joko olla hiljaa tai lähteä tai jäädä. Jos oikeasti sanot noin hädästään kertovalle ihmiselle, teet hänelle väkivaltaa ja vääryyttä. 

'Tee hyvin ja mene miettimään, miksi se on sinulle niin tärkeää. On toki muodikasta ajatella, että ketään ei voi muuttaa. Mutta se on individualistista sumupuhetta, koska harvemmin kukaan viitsii tai osaa itseäänkään lähteä muuttamaan ilman että ulkopuolelta tulee palautetta. Jota siis ei saisi antaa, koska jokainen kuulemma on mitä on. Ennen oli tapana ajatella, että ihminen voi olla hiomaton timantti, ja hioutuminen nimenomaan tapahtuu suhteissa muihin. Ja että keskustelut ja yhteentörmäykset toisten kanssa on ainoa keino jolla elämänkokemusta ja  viisautta saadaan maailmaan lisää. Mutta nykyisin eletään hyvin hauraiden egojen aikaa, joten kaikki kanssakäyminen on lähtökohtaisesti joko täydellisen ruokkivaa ja ylläpitävää tai sitten se on vain rasite ja uhka. .

En ole se, jonka kommenttiin vastasit, mutta haluaisin huomauttaa, että hän puhui vuosia jatkuneesta tilanteesta, johon keskustelut eivät ole tuoneet muutosta ja timantit loistavat poissaolollaan. Esittäen mielestäni ihan validin huomion siitä, ettei tällaista ehkä oman hyvinvointinsa nimissä kannata loputtomiin katsella.  Ja että tilanteesta valittaminen ilman tekoja lähinnä mahdollistaa sen jatkumisen.

Teit tekstistä hyvin vahvoja tulkintoja melko kevyin eväin, enkä nähnyt siinä mitään merkkiä rajattomuudesta, johon viittaat. Sen sijaan aggressiivinen sävy, jolla toit omat näkemyksesi esiin, saa ainakin minut peruuttamaan henkisesti muutaman askelen.

Rajojen kunnioittamiseen kuuluu myös toisen mielipiteen kunnioittaminen - silloinkin kun ei ole samaa mieltä tai pidä siitä, mitä toinen sanoo.

Joo, nämä vuosikausia miehestään valittavat ovat kyllä ikävä ilmiö. En ymmärrä, mitä sillä valituksella haetaan. Itse en ota kantaa, vaan puheenaihe vaihtuu aika äkkiä.

Kai se on sitä läheisriippuvaisuutta. Vaikea ymmärtää, kun itse en voisi kuvitella toimivani noin. Elämä on liian lyhyt siihen, että käyttäisin sen huonoon suhteeseen. Mulle ei ole koskaan ollut ongelma olla yksin.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu. Tapailin taannoin miestä, joka piti itseään moraaliltaan muita ylempänä. Pintapuolisesti hän olikin hyväkäytöksinen, kohtelias ja huomioonottava. Ongelmat alkoivat, kun kiukustumiseni hänelle teki ilmeisesti särön herra täydellisen minäkuvaan.

Olimme sopineet, että hän menee perjantai-iltana kotiini ennen minua ja laittaa saunan päälle, niin että voin mennä sinne kerrankin suoraan urheiluvuoroni jälkeen. Kun laitoin vuoron päätyttyä hallilta viestin, kävi ilmi että mies oli vielä töissä (perjantai-iltana ilman erityistä syytä....). Lopputulos: kotiin tullessani sauna oli kylmänä, nainen nälkäisenä ja kuumana - eikä hyvällä tavalla.

Mies ratkaisi asian päättämällä, että minä ylireagoin. Nälkäni hän ohitti tekemällä pyytämättä kaksi voileipää ennen saunan lämpiämistä. Ottamatta huomioon, että voin helposti pahoin saunassa, jos olen syönyt juuri sitä. En silti kehdannut jättää leipiä syömättä, vaikka ne eivät olleet edes mieluisia. Joten jostain syystä sitten mussutin leivät hikiset vaatteet päällä ja voin myöhemmin pahoin saunassa. Mies oli kauhean tyytyväinen, että huomaatko nyt, turhaan meuhasit.

Itse unohdin asian melkein saman tien. Myöhemmin samana viikonloppuna mies ilmoitti kuitenkin täysin puskista, että hänen tunteensa olivat lakastuneet. En osannut yhdistää tapahtunutta, mutta myöhemmin vertailimme kokemuksia ystäväni kanssa, joka oli myös suuttunut vastaavasta syystä tapailun alkuvaiheessa. Seurauksena myös hänellä oli yhtäkkinen tunneyhteyden täydellinen katkeaminen.

Epäilen vahvasti, että näillä ihmisillä on pakko nähdä itsensä ja toimintansa virheettöminä. Kaikki, mikä muusta kertoo, voidaan pistää joko vastapuolen piikkiin, tai sitten asiaa kompensoidaan aivan kohtuuttomalla raivolla ja yleensä tilannetta pahentaen (tapaus hiivanhakumatka). Toisen osapuolen kuuntelu ja kompromissin hakeminen on mahdotonta, kun tärkein tavoite on välttää virheitä ja olla kaikin tavoin täydellinen.

On surullista, että niin moni kokee että ollakseen hyvä ihminen täytyy olla virheetön. Epäonnistumiset kuuluvat elämään, ja toisinaan se toinenkin osapuoli vetää kiepit turhasta. Jos ei pysty pyytämään ja antamaan anteeksi sekä itselleen että toiselle, käy elämä pidemmän päälle valtavan raskaaksi.

Ymmärrän tilanteen sinun näkökulmastasi, mutta toisaalta ymmärrän myös miestä.

Mielestäni normaalilla itsehillinnällä varustettu ihminen ei saa kilareita siitä, että toinen ei ole laittanut saunaa päälle ja ruokaa valmiiksi.

”Sori, töissä meni myöhään” riittää kyllä.

Jos joku mies kohtelisi minua noin, poistuisin paikalta, enkä jäisi siihen mitään voileipiä enää tekemään.

Sori, mutta ei tuo ihan normaalia ole tapailun alkuvaiheessa, että toiselta palaa käämit tuollaisen asian vuoksi.

Olet ihan aikuinen kuitenkin ja osaat hankkia itsellesi ruokaa suuhun ja laittaa saunan päälle. Ei ole toisen vastuulla. Komentelu on aika ikävä piirre ihmisessä.

Kun toinen itse erityisesti haluaa saunaan, myöhästyy yli tunnin yhdessä sovitusta aikataulusta, ei pahoittele, ei selitä muuta kuin sanomalla unohtuneensa töihin ja sanoo että minä ylireagoin, kun huomautan asiasta, niin en minä siitä pidä. Olen sillä tavalla omituinen.

Sanaleikkini kuuma-kylmä-sanaparilla kalahti ilmeisesti omaan nilkkaan, kun monet tuntuvat saaneen täältä katsottuna omituisen mielikuvan, että olisin suu vaahdossa karjunut pettymystäni. Sen sijaan en ymmärrä ollenkaan, mistä tulee tämä oletus siitä, että olisin odottanut miehen tekevän ruokaa minulle. Tarkoitus kun nimenomaan oli tehdä sitä yhdessä saunan jälkeen.

Olisi pitänyt jättää ne pahuksen voileivät syömättä, mutta ilmapiirin perusteella epäilen vahvasti, että reaktio olisi ollut "Ensin nillität mulle tyhjästä ja sitten sä kiittämätön turhaanrähjääjä et edes syö voileipiä jotka sulle hyvää hyvyyttäni (tosin pyytämättä ja yllättäen) tein!".

Rehellisesti sanoen en kuitenkaan siinä kohtaa halunnut pilata koko perjantai-iltaa vääntämällä jo kaatuneesta maidosta.

Jokusta kuukautta myöhemmin totesin omalta kohdaltani, että ehkäpä tämä nyt riittää. Myöhempien tietojen valossa olen edelleen varsin tyytyväinen päätökseeni.

Saunatyyppi, luonnehdit miestä itsekkään oloiseksi, joka pitää itseään moraalisesti muiden yläpuolella. Rajatonta voi tosiaan kuvailla noin. Jäi kiinnostamaan, mitä muuta rajatonta suhteenne aikana tapahtui? Vastailin sulle tuonne aiemmin, mutta oliko tää saunacase siis ainoa laatuaan?

"Olisi pitänyt jättää ne pahuksen voileivät syömättä, mutta ilmapiirin perusteella epäilen vahvasti, että reaktio olisi ollut...". Älä käsitä väärin, mutta tämäkin on terveiden rajojen puutetta, ehkä läheisriippuvaisin piirtein sinulta itseltäsi. Olen ollut samassa veneessä ja näiden piirteiden tunnistaminen teki hetkellisesti kipeää. Mehän ei voida tietää muiden reaktioita ja toimia sen perusteella. Rajaton on usein ajatustenlukija. Hän tietää mitä muut tuntevat, ajattelevat ja miten tulevat reagoimaan. Suosittelen kirjaa "Minä ja marttyyri", itse löysin itseäni sieltäkin. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon, mietin sua yölläkin, olin vähän karkea aiemmissa vastauksissani. Anteeksi siitä.

Vierailija kirjoitti:

Saunatyyppi, luonnehdit miestä itsekkään oloiseksi, joka pitää itseään moraalisesti muiden yläpuolella. Rajatonta voi tosiaan kuvailla noin. Jäi kiinnostamaan, mitä muuta rajatonta suhteenne aikana tapahtui? Vastailin sulle tuonne aiemmin, mutta oliko tää saunacase siis ainoa laatuaan?

"Olisi pitänyt jättää ne pahuksen voileivät syömättä, mutta ilmapiirin perusteella epäilen vahvasti, että reaktio olisi ollut...". Älä käsitä väärin, mutta tämäkin on terveiden rajojen puutetta, ehkä läheisriippuvaisin piirtein sinulta itseltäsi. Olen ollut samassa veneessä ja näiden piirteiden tunnistaminen teki hetkellisesti kipeää. Mehän ei voida tietää muiden reaktioita ja toimia sen perusteella. Rajaton on usein ajatustenlukija. Hän tietää mitä muut tuntevat, ajattelevat ja miten tulevat reagoimaan. Suosittelen kirjaa "Minä ja marttyyri", itse löysin itseäni sieltäkin. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon, mietin sua yölläkin, olin vähän karkea aiemmissa vastauksissani. Anteeksi siitä.

Pakko vielä täsmentää toisen puolesta tietämistä. Emme voi, eikä meidän pidä parisuhteessa arvailla toisen reaktiota, ja mitoittaa omaa toimintaamme sen mukaan.

Rajattomien suhteiden kaava on, että puoliso "tietää" mitä tulee tapahtumaan, ja mukautuu siihen, muokkaa itseään. Käytännössä toimii usein itseään vastaan ja itsetuhoisesti. Esim. kiltisti syö pahat leivät ettei toinen tulisi suuttumaan, tai jotain pahempaa. Kantaa alkoholia kaupasta, ettei puoliso ala riehua. Silloin suhde ei ole terve, ajautuu väärille laduille jo tapailuvaiheessa.

Voi olla, että hän olisi suuttunut nirsoilustasi ja olit oikeassa, mutta se taas olisi ollut hänen oma tunteensa, josta hän on vastuussa. Et sinä ole koskaan vastuussa siitä, että hänelle tulee paha mieli kun tarjosi kysymättä pahaa ruokaa, joka jää syömättä. Kohteliaisuus on hyve, mutta liiallinen on mielistelyä ja epätervettä.

En nyt ihan ymmärrä näitäkään "miksi katselet, mikset tajua eroa" -jankuttajia tässä parilla viimeisellä sivulla. Koko ketjun tarkoitus on nimenomaan miettiä onko suhteella tulevaisuutta vai onko parempi erota. Normaalit ihmiset vähän käsittelevät tällaisia asioita ennen kuin nostavat kytkintä.

Vierailija kirjoitti:

Saunatyyppi, luonnehdit miestä itsekkään oloiseksi, joka pitää itseään moraalisesti muiden yläpuolella. Rajatonta voi tosiaan kuvailla noin. Jäi kiinnostamaan, mitä muuta rajatonta suhteenne aikana tapahtui? Vastailin sulle tuonne aiemmin, mutta oliko tää saunacase siis ainoa laatuaan?

"Olisi pitänyt jättää ne pahuksen voileivät syömättä, mutta ilmapiirin perusteella epäilen vahvasti, että reaktio olisi ollut...". Älä käsitä väärin, mutta tämäkin on terveiden rajojen puutetta, ehkä läheisriippuvaisin piirtein sinulta itseltäsi. Olen ollut samassa veneessä ja näiden piirteiden tunnistaminen teki hetkellisesti kipeää. Mehän ei voida tietää muiden reaktioita ja toimia sen perusteella. Rajaton on usein ajatustenlukija. Hän tietää mitä muut tuntevat, ajattelevat ja miten tulevat reagoimaan. Suosittelen kirjaa "Minä ja marttyyri", itse löysin itseäni sieltäkin. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon, mietin sua yölläkin, olin vähän karkea aiemmissa vastauksissani. Anteeksi siitä.

Kiitos rakentavasta kommentista, olet oikeilla jäljillä.

Minulla on tausta alkoholistiperheestä, jossa tarpeeni tulivat aivan viimeisinä, ja niiden ilmaisemisesta syyllistettiin tai mitätöitiin. Sen vuoksi pyrin välttämään oman harmistuksen näyttämistä joskus liikaakin. Ongelmat ovat siis enemmän omien tunteiden tunnistamisen vaikeudessa ja ali-ilmaisun puolella kuin ylireagoinnissa. Lisäksi ne ilmenevät oikeastaan ainoastaan parisuhdekontekstissa.

En tiedä luonnehtisinko miestä itsekkääksi, enemmän kyvyttömäksi näkemään sitä, miltä hänen käytöksensä tuntuu vastapuolesta. Mitenkään välinpitämätön hän ei toisten tunteita kohtaan ollut, pikemminkin välitti niistä ihan liikaa ja otti turhia paineita. Hänellä oli ja on taipumus istua töissä iltakahdeksaan tai pahimmillaan kymmeneen, odottaa tunnustusta ylimääräisistä ponnistuksistaan (joita kukaan ei ole pyytänyt, vaan esimies on pikeimminkin yrittänyt rajoittaa) sekä olla katkeranoloinen valittaessaan läheistensä toiminnasta esimerkiksi viesteihin vastaamisessa. Luonnehdinta moraalisesta ylemmyydestä suhteessa muihin oli hänen omansa, ei minun. Hän siis vilpittömästi uskoi, että toimii keskimääräistä jalommin ja ylevämmin. Hänen erityistaitonsa oli sulkea silmänsä käytöksensä sellaisilta piirteiltä, jotka olisivat olleet ristiriidassa tämän uskomuksen kanssa.

Mies on pinnallisesti sosiaalisesti lahjakas, hauskannäköinen, hyvin miellyttävänoloinen ja älykäs, minkä lisäksi hänellä on mainio huumorintaju. Jotain ehkä kuitenkin kertoo siitä, että olen hänen ainoa naisystävänsä kautta aikojen (emme todellakana ole teinejä, emme edes nuoria aikuisia), ja että suhteemme päättymisen jälkeen hän palasi viettämään lauantai-iltojaan entiseen tapaansa - saunomalla äitinsä luona.

Pääsääntöisesti tapailu sujui mukavissa merkeissä, koska olemme molemmat taipuvaisia olemaan kohteliaita ja noudattamaan yleisiä käytöstapoja. Ongelmia syntyi silloin, jos tarpeet erosivat. Tämä näkyi kyvyttömyytenä asettua minun asemaani. Käytännössä siten, että hän asetti omat tarpeensa ja näkemyksensä poikkeuksetta etusijalle. Jonkinasteisesta rajattomuudestani huolimatta en ole koskaan jaksanut katsella sellaista määräänsä enempää, ja muutaman kuukauden ja turhan keskustelun jälkeen pistin tapailulle pisteen. Sittemmin olen käynyt kolmen vuoden psykodynaamisen terapian, ja nykyään pystyn pitämään paremmin puoleni jo suhteen aikanakin, vaikka kehityskohteet tuskin tässä elämässä loppuvat :D

Tämä keskustelu rajoista on ollut monin tavoin hyödyllinen ja mielenkiintoinen, ja olen oppinut paljon siitä miten eri tavoin ihmiset asiat näkevät ja miten siitä huolimatta on suuntaviivat, jotka suurin osa kokee järkeviksi ja reiluiksi.  Tarkoitin myös sitä, mitä sanoin että pitää olla varaa mennä pikkuisen pieleenkin ilman että maailma kaatuu. Jos nyt hivenen kärkkäästi asian esitit, niin sitäkin enemmän arvostan kykyä tarkastella asiaa uudestaan ja pyytää anteeksi. Valtavan iso kiitos siitä. Vaikka kaikki oletukset eivät osuneetkaan, niin sinulla oli hyvä näkökulma. Pientä värikynää suurempi synti olisi jättänyt se ilmaisematta. Rehellinen palaute kun tunnetusti on paras tie kehitykseen, vaikka vähän kirpaisisikin. Ei siis pahoja havinoita minun puoleltani :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saunatyyppi, luonnehdit miestä itsekkään oloiseksi, joka pitää itseään moraalisesti muiden yläpuolella. Rajatonta voi tosiaan kuvailla noin. Jäi kiinnostamaan, mitä muuta rajatonta suhteenne aikana tapahtui? Vastailin sulle tuonne aiemmin, mutta oliko tää saunacase siis ainoa laatuaan?

"Olisi pitänyt jättää ne pahuksen voileivät syömättä, mutta ilmapiirin perusteella epäilen vahvasti, että reaktio olisi ollut...". Älä käsitä väärin, mutta tämäkin on terveiden rajojen puutetta, ehkä läheisriippuvaisin piirtein sinulta itseltäsi. Olen ollut samassa veneessä ja näiden piirteiden tunnistaminen teki hetkellisesti kipeää. Mehän ei voida tietää muiden reaktioita ja toimia sen perusteella. Rajaton on usein ajatustenlukija. Hän tietää mitä muut tuntevat, ajattelevat ja miten tulevat reagoimaan. Suosittelen kirjaa "Minä ja marttyyri", itse löysin itseäni sieltäkin. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon, mietin sua yölläkin, olin vähän karkea aiemmissa vastauksissani. Anteeksi siitä.

Pakko vielä täsmentää toisen puolesta tietämistä. Emme voi, eikä meidän pidä parisuhteessa arvailla toisen reaktiota, ja mitoittaa omaa toimintaamme sen mukaan.

Rajattomien suhteiden kaava on, että puoliso "tietää" mitä tulee tapahtumaan, ja mukautuu siihen, muokkaa itseään. Käytännössä toimii usein itseään vastaan ja itsetuhoisesti. Esim. kiltisti syö pahat leivät ettei toinen tulisi suuttumaan, tai jotain pahempaa. Kantaa alkoholia kaupasta, ettei puoliso ala riehua. Silloin suhde ei ole terve, ajautuu väärille laduille jo tapailuvaiheessa.

Voi olla, että hän olisi suuttunut nirsoilustasi ja olit oikeassa, mutta se taas olisi ollut hänen oma tunteensa, josta hän on vastuussa. Et sinä ole koskaan vastuussa siitä, että hänelle tulee paha mieli kun tarjosi kysymättä pahaa ruokaa, joka jää syömättä. Kohteliaisuus on hyve, mutta liiallinen on mielistelyä ja epätervettä.

Saunatyyppi on kanssasi täsmälleen samaa mieltä..Jotkut meistä joutuvat ensin opettelemaan huonot mallit, sitten pois niistä ja vasta sen jälkeen jotain järkevämpää tilalle. Askel kerrallaan ja kantapäät ruvella. Oppia ikä kaikki, vai miten se nyt menikään...

Tämä keskustelu on ollut silmiä avaava myös siinä, että nämä rajattomat eivät ymmärrä, mikä mättää vaikka tässä on esimerkkejä kymmeniä sivuja. Sitkeästi vaan väitellään, että on parempi jättää saunat lämmittämättä vaikka on luvannut, ostaa pyyhkijänsulat vaikka on kielletty jne. Ihan vilpittömän oloisesti nämä ihmettelevät, miksi siitä hermostutaan. Olin aiemmin pitänyt sitä aina tietoisena v*ttuiluna.

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on ollut silmiä avaava myös siinä, että nämä rajattomat eivät ymmärrä, mikä mättää vaikka tässä on esimerkkejä kymmeniä sivuja. Sitkeästi vaan väitellään, että on parempi jättää saunat lämmittämättä vaikka on luvannut, ostaa pyyhkijänsulat vaikka on kielletty jne. Ihan vilpittömän oloisesti nämä ihmettelevät, miksi siitä hermostutaan. Olin aiemmin pitänyt sitä aina tietoisena v*ttuiluna.

Minä olen ollut jonkin sortin rajaton. Ei kuitenkaan sen syvempää häiriötä, koska olen kyennyt muuttumaan. En minäkään nuorempana tajunnut olevani rajaton. Koska se oli normaalia - olihan äitinikin rajaton. Myös lievempää sorttia, mutta kuitenkin.

Tässä pätee sama ilmiö kuin siinä, miksi esim narsismia (ja varmaan pätee kaikkeen) ei huomata: ilmiö on ollut lapsuudessa, se tulkitaan rakkaudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut, ymmärtänyt ja nähnyt eron. On järkeviä, ,osin järkeviä ja täysin ennakoimattomia ja rajattomia kumppaneita.

Ok, minun mieheni on suhteellisen normaali, osin kai minäkin. Meillä ei tietenkään olla täydellisiä tai virheettömiä kumpikaan. En sitä ole sanonut, välillä riidellään ja jänkätään asioista niinkuin muissakin suhteissa. Mutta kuitenkin asiat hoituu, kumpikin joustaa ja katsoo asiaa että ei ole täydellinen ihminen hänkään. Muistamme puhua ja kiittää toisiamme.

Yhdessä on kuitenkin enemmän mukavia kuin epämukava hetkiä ja asioita.

Mutta en ymmärrä sitä, että onko parisuhde sitten niin arvokas, että vaikka miltei kaiken aikaa syntyy yhteentörmäyksiä, kumppani ymmärtää väärin, tulee mielipahaa, keskustelu tai neuvottelu ei auta niin siinä pysytään. Sama tilanne jatkuu, kierretään kehää, mikään ei muutu.

Kumppani tekee enemmän väärin kuin oikein. Mistään ei voi etukäteen tietää miten joku asia menee.

Tätä tilannetta tarkoitan: vuosienkin jälkeen edelleen pyöritään siinä kuviossa, että kumppani kaivaa ne toisen istuttamat sipulit ja heittää roskiin, roskapussista riidellään kaksin käsin jne. Eikä tästä tilanteesta erota vaan mieluummin kieriskellään siinä tilanteessa.

Kuinka kauan te rajattomien kumppanit jaksaisitte ymmärtää alkoholistin puolisoa, väkivaltaisen ihmisen puolisoa, narkomaanin puolisoa, uhkapelejä pelaavan puolisoa, pettäjän puolisoa jne.?

Jos nämä vuodesta toiseen kertoisivat teille samoja juttuja mitä se kumppani taas oli tehnyt, miten ei vaan mikään auta vaikka mitä puhuisi, miten ei millään ymmärrä kumppanin toimintaa.

Eikö teilläkin olisi neuvo, että jos jäät siihen mikään ei muutu, voit vain silloin hyväksyä tai yrittää sopeutua, voit muuttaa tätä asiaa ja tilannetta vain eroamalla.

Sellaiset ovat aivan sietämättömiä ystäviä/kavereita suoraan hel*etistä, kenen kanssa tapaamiset toistavat aina sitä samaa kaavaa. Tyyppi vänisee, känisee, narisee, inisee, kitisee, valittaa, avautuu ja u*isee siitä kumppanistaan, joka yllätys yllätys TAAS oli tehnyt jotain ikävää. JÄLLEEN V*UN KERRAN.

Tuhansia ja tuhansia kertoja pitää toisen kuunnella sitä toistuvaa ja loputonta itkemistä siitä kumppanista joka ei koskaan muutu.

Olen ollut tuollaiset ikuisuus valittajan ystävä, mutta nykyään entinen.

On ällöttävää, että joku antaa kumppaninsa pa s  koa päälleen uudestaan ja uudestaan, ja sitten oma ystävä on se jonka päälle se kaikki kuona oksennetaan.

Esimerkki molemminpuolisesta rajattomuudesta tämä. Kaveri haluaa hoitaa itsetuntonsa kolauksia nostamalla itseään kuuntelijan silmissä kumppaninsa yläpuolelle, eikä pysty näkemään käytöksensä raskautta ja toistuvuutta, ja tuskin on kauhean kuuntelevainen toisen kuulumisille sitten itse. Mutta jos ystävällä on rajat itsellään kunnossa, eihän hän kuuntele tuhansia tunteja pelkkänä kitinänä pitämäänsä kommentointia vihjaamatta sanallakaan, että toisen tarinat eivät tunnu johtavan mihinkään hyödylliseen kehitykseen vaan enemmänkin mahdollistavan sen, että tilanteen ei tarvitsekaan muuttua. Mitä ystävyyttä sellainen on, teeskentelyähän se on. 

Mutta niinkuin rajaongelmaisille tahtoo käydä, tässä myös projisoidaan asioita puolin ja toisin. Jos sinusta on ällöttävää se, että kaverisi antoi kumppaninsa pa s koa päälleen uudestaan ja uudestaan, niin etkö ystävänä sortunut täsmälleen samaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut, ymmärtänyt ja nähnyt eron. On järkeviä, ,osin järkeviä ja täysin ennakoimattomia ja rajattomia kumppaneita.

Ok, minun mieheni on suhteellisen normaali, osin kai minäkin. Meillä ei tietenkään olla täydellisiä tai virheettömiä kumpikaan. En sitä ole sanonut, välillä riidellään ja jänkätään asioista niinkuin muissakin suhteissa. Mutta kuitenkin asiat hoituu, kumpikin joustaa ja katsoo asiaa että ei ole täydellinen ihminen hänkään. Muistamme puhua ja kiittää toisiamme.

Yhdessä on kuitenkin enemmän mukavia kuin epämukava hetkiä ja asioita.

Mutta en ymmärrä sitä, että onko parisuhde sitten niin arvokas, että vaikka miltei kaiken aikaa syntyy yhteentörmäyksiä, kumppani ymmärtää väärin, tulee mielipahaa, keskustelu tai neuvottelu ei auta niin siinä pysytään. Sama tilanne jatkuu, kierretään kehää, mikään ei muutu.

Kumppani tekee enemmän väärin kuin oikein. Mistään ei voi etukäteen tietää miten joku asia menee.

Tätä tilannetta tarkoitan: vuosienkin jälkeen edelleen pyöritään siinä kuviossa, että kumppani kaivaa ne toisen istuttamat sipulit ja heittää roskiin, roskapussista riidellään kaksin käsin jne. Eikä tästä tilanteesta erota vaan mieluummin kieriskellään siinä tilanteessa.

Kuinka kauan te rajattomien kumppanit jaksaisitte ymmärtää alkoholistin puolisoa, väkivaltaisen ihmisen puolisoa, narkomaanin puolisoa, uhkapelejä pelaavan puolisoa, pettäjän puolisoa jne.?

Jos nämä vuodesta toiseen kertoisivat teille samoja juttuja mitä se kumppani taas oli tehnyt, miten ei vaan mikään auta vaikka mitä puhuisi, miten ei millään ymmärrä kumppanin toimintaa.

Eikö teilläkin olisi neuvo, että jos jäät siihen mikään ei muutu, voit vain silloin hyväksyä tai yrittää sopeutua, voit muuttaa tätä asiaa ja tilannetta vain eroamalla.

Ahdistuksesi on nyt omaa rajattomuuttasi. Jotta sinulla olisi maailmankirjat järjestyksessä, jokaisen muun pitää joko häipyä huonosta suhteestaan tai pitää turpansa kiinni, jotta sinun ei tarvitse tietää, että maailmassa kärsitään? 

Reaalimaailmassa moni sietämätön suhde on oikeasti ajan oloon tullut siedettävämmäksi, eikä sitä olisi tapahtunut jos ei olisi jaksettu vääntää ja etsiä ratkaisuja niin pitkään, että jo silkka aika on tehnyt tehtävänsä ja ongelmat joko lievittyneet tai voimistuneet yli sietorajan. Tai sitten on kerätty voimat eroamiseen, koska nuo keskustelut ovat auttaneet lopulta lähtöön, kun niiden myötä on asiat alkaneet valjeta, myös ne omat ongelmat jotka ovat sitoneet huonoon suhteeseen. Mutta sinun mielestäsi kaikkien noiden ihmisten pitäisi joko olla hiljaa tai lähteä tai jäädä. Jos oikeasti sanot noin hädästään kertovalle ihmiselle, teet hänelle väkivaltaa ja vääryyttä. 

'Tee hyvin ja mene miettimään, miksi se on sinulle niin tärkeää. On toki muodikasta ajatella, että ketään ei voi muuttaa. Mutta se on individualistista sumupuhetta, koska harvemmin kukaan viitsii tai osaa itseäänkään lähteä muuttamaan ilman että ulkopuolelta tulee palautetta. Jota siis ei saisi antaa, koska jokainen kuulemma on mitä on. Ennen oli tapana ajatella, että ihminen voi olla hiomaton timantti, ja hioutuminen nimenomaan tapahtuu suhteissa muihin. Ja että keskustelut ja yhteentörmäykset toisten kanssa on ainoa keino jolla elämänkokemusta ja  viisautta saadaan maailmaan lisää. Mutta nykyisin eletään hyvin hauraiden egojen aikaa, joten kaikki kanssakäyminen on lähtökohtaisesti joko täydellisen ruokkivaa ja ylläpitävää tai sitten se on vain rasite ja uhka. .

Sulla menee vähän yli tuossa, tai aika pahastikin.

Mistä ahdistuksesta sekoilet?

Aika erilaisten lasien läpi nähdään tuo teksti. Vaikutat jopa vähän hullulta.

-eri

Ok, tulen sen verran vastaan, että myönnän ärsyyntyneeni ehkä liikaa. Mutta kun on 800+ viestiä keskusteltu asiasta ja aina uusi kansalainen intoutuu inttämään olettaen, että kaikki mitä muut ovat sanoneet on selitettävissä yksinkertaisemminkin ja että elämän ratkaisujen pitäisi olla suoraviivaisia, niin oikeastiko siinä ei sovi ärsyyntyä? Ja ahdistuksestahan se kertoo, jos toinen useaan kertaan inttää uudelleen sanomatta mitään uutta mutta alleviivaten koko ajan selkeämmin, että olettaa toisten olevan päästään vialla tulkinnoissaan. Tietysti voi olla kysymys muustakin, mutta tulkitsin ahdistukseksi. En ole itse montakaan viestiä kirjoittanut keskusteluun, mutta kyllähän tämä jatkuva inttäminen on outoa. Jokainen sanoo lukeneensa keskustelun kyllä, mutta esittää aivan uutena ajatuksena saman, minkä kymmenen muuta on yhtä viattomana esittänyt ennen häntä, ja saanut palautteen johon yksikään näistä ei ole ottanut kantaa. 

Siitä taas olen hämilläni, että minun kimppuuni käydään aggressiosta samalla kun tämä toistuva ylikäveleminen nähdään normaalina ja hyvätapaisena keskusteluna. Eli se sama kiitollisuusvaatimus mistä ketjussa on kerrottu hämmästyneenä näkyy tässäkin. Minä en olisi saanut reagoida, koska olen aloittajan kannalla, mutta minuun saa reagoida syyttämällä aggressiiviseksi hulluuteen asti. Samalla kun minua syytetään siitä, että olen tehnyt tulkintoja kevyeltä pohjalta olettaessani, että inttäjää motivoi ahdistus? 

Nimenomaan tästä rajattomuuden ongelmassa on pitkälle kysymys. Koko yhteisö on turtunut pitämään rajaongelmia normaaliutena ja tottunut kurittamaan niitä, joiden katsovat potkivan tutkainta vastaan.

Kunnioitus ei tarkoita sitä, ettei saa reagoida ja pitää olla aina mieto. Päin vastoin, se tarkoittaa sitä, että toisen ärtymys hyväksytään faktana ja yritetään ymmärtää sen syy. Ja että reagoidessakin perustellaan ja pyritään kommunikoimaan, eikä vain lähdetä heittelemään leimoja. Pyydän tätä nyt vuorostani niiltä, jotka mielestään ovat aivan asiallisia ja minä vain olen jotain Ihan Muuta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut, ymmärtänyt ja nähnyt eron. On järkeviä, ,osin järkeviä ja täysin ennakoimattomia ja rajattomia kumppaneita.

Ok, minun mieheni on suhteellisen normaali, osin kai minäkin. Meillä ei tietenkään olla täydellisiä tai virheettömiä kumpikaan. En sitä ole sanonut, välillä riidellään ja jänkätään asioista niinkuin muissakin suhteissa. Mutta kuitenkin asiat hoituu, kumpikin joustaa ja katsoo asiaa että ei ole täydellinen ihminen hänkään. Muistamme puhua ja kiittää toisiamme.

Yhdessä on kuitenkin enemmän mukavia kuin epämukava hetkiä ja asioita.

Mutta en ymmärrä sitä, että onko parisuhde sitten niin arvokas, että vaikka miltei kaiken aikaa syntyy yhteentörmäyksiä, kumppani ymmärtää väärin, tulee mielipahaa, keskustelu tai neuvottelu ei auta niin siinä pysytään. Sama tilanne jatkuu, kierretään kehää, mikään ei muutu.

Kumppani tekee enemmän väärin kuin oikein. Mistään ei voi etukäteen tietää miten joku asia menee.

Tätä tilannetta tarkoitan: vuosienkin jälkeen edelleen pyöritään siinä kuviossa, että kumppani kaivaa ne toisen istuttamat sipulit ja heittää roskiin, roskapussista riidellään kaksin käsin jne. Eikä tästä tilanteesta erota vaan mieluummin kieriskellään siinä tilanteessa.

Kuinka kauan te rajattomien kumppanit jaksaisitte ymmärtää alkoholistin puolisoa, väkivaltaisen ihmisen puolisoa, narkomaanin puolisoa, uhkapelejä pelaavan puolisoa, pettäjän puolisoa jne.?

Jos nämä vuodesta toiseen kertoisivat teille samoja juttuja mitä se kumppani taas oli tehnyt, miten ei vaan mikään auta vaikka mitä puhuisi, miten ei millään ymmärrä kumppanin toimintaa.

Eikö teilläkin olisi neuvo, että jos jäät siihen mikään ei muutu, voit vain silloin hyväksyä tai yrittää sopeutua, voit muuttaa tätä asiaa ja tilannetta vain eroamalla.

Ahdistuksesi on nyt omaa rajattomuuttasi. Jotta sinulla olisi maailmankirjat järjestyksessä, jokaisen muun pitää joko häipyä huonosta suhteestaan tai pitää turpansa kiinni, jotta sinun ei tarvitse tietää, että maailmassa kärsitään? 

Reaalimaailmassa moni sietämätön suhde on oikeasti ajan oloon tullut siedettävämmäksi, eikä sitä olisi tapahtunut jos ei olisi jaksettu vääntää ja etsiä ratkaisuja niin pitkään, että jo silkka aika on tehnyt tehtävänsä ja ongelmat joko lievittyneet tai voimistuneet yli sietorajan. Tai sitten on kerätty voimat eroamiseen, koska nuo keskustelut ovat auttaneet lopulta lähtöön, kun niiden myötä on asiat alkaneet valjeta, myös ne omat ongelmat jotka ovat sitoneet huonoon suhteeseen. Mutta sinun mielestäsi kaikkien noiden ihmisten pitäisi joko olla hiljaa tai lähteä tai jäädä. Jos oikeasti sanot noin hädästään kertovalle ihmiselle, teet hänelle väkivaltaa ja vääryyttä. 

'Tee hyvin ja mene miettimään, miksi se on sinulle niin tärkeää. On toki muodikasta ajatella, että ketään ei voi muuttaa. Mutta se on individualistista sumupuhetta, koska harvemmin kukaan viitsii tai osaa itseäänkään lähteä muuttamaan ilman että ulkopuolelta tulee palautetta. Jota siis ei saisi antaa, koska jokainen kuulemma on mitä on. Ennen oli tapana ajatella, että ihminen voi olla hiomaton timantti, ja hioutuminen nimenomaan tapahtuu suhteissa muihin. Ja että keskustelut ja yhteentörmäykset toisten kanssa on ainoa keino jolla elämänkokemusta ja  viisautta saadaan maailmaan lisää. Mutta nykyisin eletään hyvin hauraiden egojen aikaa, joten kaikki kanssakäyminen on lähtökohtaisesti joko täydellisen ruokkivaa ja ylläpitävää tai sitten se on vain rasite ja uhka. .

Sulla menee vähän yli tuossa, tai aika pahastikin.

Mistä ahdistuksesta sekoilet?

Aika erilaisten lasien läpi nähdään tuo teksti. Vaikutat jopa vähän hullulta.

-eri

Ok, tulen sen verran vastaan, että myönnän ärsyyntyneeni ehkä liikaa. Mutta kun on 800+ viestiä keskusteltu asiasta ja aina uusi kansalainen intoutuu inttämään olettaen, että kaikki mitä muut ovat sanoneet on selitettävissä yksinkertaisemminkin ja että elämän ratkaisujen pitäisi olla suoraviivaisia, niin oikeastiko siinä ei sovi ärsyyntyä? Ja ahdistuksestahan se kertoo, jos toinen useaan kertaan inttää uudelleen sanomatta mitään uutta mutta alleviivaten koko ajan selkeämmin, että olettaa toisten olevan päästään vialla tulkinnoissaan. Tietysti voi olla kysymys muustakin, mutta tulkitsin ahdistukseksi. En ole itse montakaan viestiä kirjoittanut keskusteluun, mutta kyllähän tämä jatkuva inttäminen on outoa. Jokainen sanoo lukeneensa keskustelun kyllä, mutta esittää aivan uutena ajatuksena saman, minkä kymmenen muuta on yhtä viattomana esittänyt ennen häntä, ja saanut palautteen johon yksikään näistä ei ole ottanut kantaa. 

Siitä taas olen hämilläni, että minun kimppuuni käydään aggressiosta samalla kun tämä toistuva ylikäveleminen nähdään normaalina ja hyvätapaisena keskusteluna. Eli se sama kiitollisuusvaatimus mistä ketjussa on kerrottu hämmästyneenä näkyy tässäkin. Minä en olisi saanut reagoida, koska olen aloittajan kannalla, mutta minuun saa reagoida syyttämällä aggressiiviseksi hulluuteen asti. Samalla kun minua syytetään siitä, että olen tehnyt tulkintoja kevyeltä pohjalta olettaessani, että inttäjää motivoi ahdistus? 

Nimenomaan tästä rajattomuuden ongelmassa on pitkälle kysymys. Koko yhteisö on turtunut pitämään rajaongelmia normaaliutena ja tottunut kurittamaan niitä, joiden katsovat potkivan tutkainta vastaan.

Kunnioitus ei tarkoita sitä, ettei saa reagoida ja pitää olla aina mieto. Päin vastoin, se tarkoittaa sitä, että toisen ärtymys hyväksytään faktana ja yritetään ymmärtää sen syy. Ja että reagoidessakin perustellaan ja pyritään kommunikoimaan, eikä vain lähdetä heittelemään leimoja. Pyydän tätä nyt vuorostani niiltä, jotka mielestään ovat aivan asiallisia ja minä vain olen jotain Ihan Muuta.  

Ymmärrän kyllä turhautumisesi, kun toinen ei selvästikään ymmärrä mistä puhutaan, ja yrittää sitkeästi tulkita asiaa oman erilaisen kokemuspohjansa kautta.

Ehkä tämän vuoksi luit silti mielestäni viimeiseen kommenttiin asioita, joita siinä ei ollut ja pistit sanoja toisen suuhun. Pohdinta siitä, että ehkä loputtomiin ei kannata katsella toisen rajatonta käytöstä, jos se ei vuosien ja keskusteluyritysten myötä muuksi muutu, oli sinun tulkintasi mukaan kehotus "häipyä huonosta suhteestaan tai pitää turpansa kiinni, jotta sinun ei tarvitse tietää, että maailmassa kärsitään".

Voitko nähdä tässä pienen ristiriidan ja sen hyökkäävän sävyn, johon muut puuttuivat?

Olen lukenut ketjua ja olen lukenut monia muitakin ketjuja täällä.

Olen huomannut, että riippuu ihan aiheesta ja lukijoiden omasta tilanteesta mille asialle annetaan sympatiaa ja mille ei taas tuskin lainkaan.

Nyt jos tässä ketjussa yrittää sanoa, että esimerkiksi liian pitkään ei kannata katsoa suurta rajattomuutta tai ylipäätään ei haluta taputtaa ja silittää vain päätä, niin monet närkästyvät, jopa suuttuvat.

Kun esimerkiksi joissain ketjuissa puhutaan köyhyydestä, työttömyydestä tms. Niin suurin osa sanoo, että on vain ja ainoastaan sen ihmisen vika joka on köyhä, työtön tai joutuu käyttämään tukia. Ja siitä pitäisi pyrkiä pois kaikilla tavoilla. Jos yrittää hiukankaan selittää tai puolustella miksi se ei ole niin helppoa niin kahta kauheampi suuttumus, verukkeita ja selityksiä.

Jos edes hiukan yrittää valottaa, että ei se aina ole sen ihmisen vika niin vastarinta on suuri: ihmisen pitää ottaa vastuu elämästään, on valinnoista kiinni miksi on siinä tilanteessa, on otettava vain itseään niskasta kiinni, jokainen on oman onnensa seppä jne.

Nämä lausunnot saavat suurta kannatusta.

Miksiköhän nyt tässä ketjussa kun yrittää sanoa, että pitäisi pyrkiä pois huonosta elämäntilanteesta jos se vain jatkuu se onkin huono juttu?

Tai että voisi itsekin ottaa vastuuta miksi on pitkään siinä tilanteessa. Tai, että ei voi sitten muuta kuin sopeutua. Sekin huono juttu, et nyt vain ymmärrä kun et ole itse siinä tilanteessa. Olet epäempaattinen ja ymmärtämätön muiden ihmisten elämäntilnnetta kohtaan.

Miksi sitten parempiosaiset saavat neuvoa, tietää paremmin ja olla erittäin ymmärtämättömiä, alentuvia ja ilkeitä köyhiä ja työttömiä kohtaan? Köyhän pitää vain sopeutua, ei saa valittaa.

Vaikka nämä neuvojat ja sanojat ovat itse ihan eri tilanteessa ja eivät ehkä koskaan siinä ole olleetkaan.

Joku kertoi omasta rajattomuudestaan tässä ketjussa niin, että on oppinut sanomaan joojoo kaikkeen vain päästäkseen tilanteesta.

Rajattomalla miehelläni on samaa ongelmaa. Jos häneltä kysyy, koska olet tulossa tänään kotiin, sanoo aina mahdollisimman aikaisen ajan. (Ja siis kysyn siksi että meillä on pieniä lapsia, en pysty sopimaan mitään omia menoja ennen kuin mies on paikalla.) Sitten kun sovitti aika koittaa, mies ei tule. Soitan ja kysyn onko jo pian täällä, ja hän on vielä töissä ”olisit sanonut että minun pitää olla jo viideltä kotona!” Ja sitten alkaa se ”olen juuri lähdössä!” ”olen jo tulossa!” Vaikka todellisuudessa hän tekee ihan varmasti loppuun kaiken siellä töissä ja lähtee vasta sitten valumaan kotiinpäin. Tästä on puhuttu varmaan kymmeniä kertoja, mutta hän ei pysty hahmottamaan, että minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se tieto, että koska mies tulee astumaan ovesta sisään. Silloin voin suunnitella ruuanlaitot ja vauvan nukutukset järkevästi. Minua ei yhtään auta tuollainen rauhoittelu, että ollaan tulossa. Päinvastoin silloin odotan turhaan ja olen tottakai pahalla päällä kun hän tulee paljon ilmoittamaansa myöhemmin. Ihan niin kuin joku kirjoitti, hän kohtelee minua kuin olisin pirttihirmu jota pitää lepytellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut, ymmärtänyt ja nähnyt eron. On järkeviä, ,osin järkeviä ja täysin ennakoimattomia ja rajattomia kumppaneita.

Ok, minun mieheni on suhteellisen normaali, osin kai minäkin. Meillä ei tietenkään olla täydellisiä tai virheettömiä kumpikaan. En sitä ole sanonut, välillä riidellään ja jänkätään asioista niinkuin muissakin suhteissa. Mutta kuitenkin asiat hoituu, kumpikin joustaa ja katsoo asiaa että ei ole täydellinen ihminen hänkään. Muistamme puhua ja kiittää toisiamme.

Yhdessä on kuitenkin enemmän mukavia kuin epämukava hetkiä ja asioita.

Mutta en ymmärrä sitä, että onko parisuhde sitten niin arvokas, että vaikka miltei kaiken aikaa syntyy yhteentörmäyksiä, kumppani ymmärtää väärin, tulee mielipahaa, keskustelu tai neuvottelu ei auta niin siinä pysytään. Sama tilanne jatkuu, kierretään kehää, mikään ei muutu.

Kumppani tekee enemmän väärin kuin oikein. Mistään ei voi etukäteen tietää miten joku asia menee.

Tätä tilannetta tarkoitan: vuosienkin jälkeen edelleen pyöritään siinä kuviossa, että kumppani kaivaa ne toisen istuttamat sipulit ja heittää roskiin, roskapussista riidellään kaksin käsin jne. Eikä tästä tilanteesta erota vaan mieluummin kieriskellään siinä tilanteessa.

Kuinka kauan te rajattomien kumppanit jaksaisitte ymmärtää alkoholistin puolisoa, väkivaltaisen ihmisen puolisoa, narkomaanin puolisoa, uhkapelejä pelaavan puolisoa, pettäjän puolisoa jne.?

Jos nämä vuodesta toiseen kertoisivat teille samoja juttuja mitä se kumppani taas oli tehnyt, miten ei vaan mikään auta vaikka mitä puhuisi, miten ei millään ymmärrä kumppanin toimintaa.

Eikö teilläkin olisi neuvo, että jos jäät siihen mikään ei muutu, voit vain silloin hyväksyä tai yrittää sopeutua, voit muuttaa tätä asiaa ja tilannetta vain eroamalla.

Ahdistuksesi on nyt omaa rajattomuuttasi. Jotta sinulla olisi maailmankirjat järjestyksessä, jokaisen muun pitää joko häipyä huonosta suhteestaan tai pitää turpansa kiinni, jotta sinun ei tarvitse tietää, että maailmassa kärsitään? 

Reaalimaailmassa moni sietämätön suhde on oikeasti ajan oloon tullut siedettävämmäksi, eikä sitä olisi tapahtunut jos ei olisi jaksettu vääntää ja etsiä ratkaisuja niin pitkään, että jo silkka aika on tehnyt tehtävänsä ja ongelmat joko lievittyneet tai voimistuneet yli sietorajan. Tai sitten on kerätty voimat eroamiseen, koska nuo keskustelut ovat auttaneet lopulta lähtöön, kun niiden myötä on asiat alkaneet valjeta, myös ne omat ongelmat jotka ovat sitoneet huonoon suhteeseen. Mutta sinun mielestäsi kaikkien noiden ihmisten pitäisi joko olla hiljaa tai lähteä tai jäädä. Jos oikeasti sanot noin hädästään kertovalle ihmiselle, teet hänelle väkivaltaa ja vääryyttä. 

'Tee hyvin ja mene miettimään, miksi se on sinulle niin tärkeää. On toki muodikasta ajatella, että ketään ei voi muuttaa. Mutta se on individualistista sumupuhetta, koska harvemmin kukaan viitsii tai osaa itseäänkään lähteä muuttamaan ilman että ulkopuolelta tulee palautetta. Jota siis ei saisi antaa, koska jokainen kuulemma on mitä on. Ennen oli tapana ajatella, että ihminen voi olla hiomaton timantti, ja hioutuminen nimenomaan tapahtuu suhteissa muihin. Ja että keskustelut ja yhteentörmäykset toisten kanssa on ainoa keino jolla elämänkokemusta ja  viisautta saadaan maailmaan lisää. Mutta nykyisin eletään hyvin hauraiden egojen aikaa, joten kaikki kanssakäyminen on lähtökohtaisesti joko täydellisen ruokkivaa ja ylläpitävää tai sitten se on vain rasite ja uhka. .

Sulla menee vähän yli tuossa, tai aika pahastikin.

Mistä ahdistuksesta sekoilet?

Aika erilaisten lasien läpi nähdään tuo teksti. Vaikutat jopa vähän hullulta.

-eri

Ok, tulen sen verran vastaan, että myönnän ärsyyntyneeni ehkä liikaa. Mutta kun on 800+ viestiä keskusteltu asiasta ja aina uusi kansalainen intoutuu inttämään olettaen, että kaikki mitä muut ovat sanoneet on selitettävissä yksinkertaisemminkin ja että elämän ratkaisujen pitäisi olla suoraviivaisia, niin oikeastiko siinä ei sovi ärsyyntyä? Ja ahdistuksestahan se kertoo, jos toinen useaan kertaan inttää uudelleen sanomatta mitään uutta mutta alleviivaten koko ajan selkeämmin, että olettaa toisten olevan päästään vialla tulkinnoissaan. Tietysti voi olla kysymys muustakin, mutta tulkitsin ahdistukseksi. En ole itse montakaan viestiä kirjoittanut keskusteluun, mutta kyllähän tämä jatkuva inttäminen on outoa. Jokainen sanoo lukeneensa keskustelun kyllä, mutta esittää aivan uutena ajatuksena saman, minkä kymmenen muuta on yhtä viattomana esittänyt ennen häntä, ja saanut palautteen johon yksikään näistä ei ole ottanut kantaa. 

Siitä taas olen hämilläni, että minun kimppuuni käydään aggressiosta samalla kun tämä toistuva ylikäveleminen nähdään normaalina ja hyvätapaisena keskusteluna. Eli se sama kiitollisuusvaatimus mistä ketjussa on kerrottu hämmästyneenä näkyy tässäkin. Minä en olisi saanut reagoida, koska olen aloittajan kannalla, mutta minuun saa reagoida syyttämällä aggressiiviseksi hulluuteen asti. Samalla kun minua syytetään siitä, että olen tehnyt tulkintoja kevyeltä pohjalta olettaessani, että inttäjää motivoi ahdistus? 

Nimenomaan tästä rajattomuuden ongelmassa on pitkälle kysymys. Koko yhteisö on turtunut pitämään rajaongelmia normaaliutena ja tottunut kurittamaan niitä, joiden katsovat potkivan tutkainta vastaan.

Kunnioitus ei tarkoita sitä, ettei saa reagoida ja pitää olla aina mieto. Päin vastoin, se tarkoittaa sitä, että toisen ärtymys hyväksytään faktana ja yritetään ymmärtää sen syy. Ja että reagoidessakin perustellaan ja pyritään kommunikoimaan, eikä vain lähdetä heittelemään leimoja. Pyydän tätä nyt vuorostani niiltä, jotka mielestään ovat aivan asiallisia ja minä vain olen jotain Ihan Muuta.  

Ymmärrän kyllä turhautumisesi, kun toinen ei selvästikään ymmärrä mistä puhutaan, ja yrittää sitkeästi tulkita asiaa oman erilaisen kokemuspohjansa kautta.

Ehkä tämän vuoksi luit silti mielestäni viimeiseen kommenttiin asioita, joita siinä ei ollut ja pistit sanoja toisen suuhun. Pohdinta siitä, että ehkä loputtomiin ei kannata katsella toisen rajatonta käytöstä, jos se ei vuosien ja keskusteluyritysten myötä muuksi muutu, oli sinun tulkintasi mukaan kehotus "häipyä huonosta suhteestaan tai pitää turpansa kiinni, jotta sinun ei tarvitse tietää, että maailmassa kärsitään".

Voitko nähdä tässä pienen ristiriidan ja sen hyökkäävän sävyn, johon muut puuttuivat?

Itse asiassa tuo korostamasi kohta oli tahallinen kärjistys eikä suora tunteenpurkaus. Halusin, että tulee näkyviin se toinenkin tulkinta, minkä asiasta voi tehdä mutta yleensä ei tehdä, koska ollaan väärällä tapaa hienotunteisia. Nostin siinä näkyviin sen turhautumisen, jota kokee yltyvän ällötyksen vallassa ystävä, joka oikeasti ei ole ystävä vaan omastakin mielestään liian kiltti likasanko.  Syytös strutsipuolustuksesta kärsimystä vastaan seisoo tekstissäni, koska siitähän siinä on viime kädessä kysymys. Valitsemme sen, miten suhtaudumme kipuun, ja nykymaailmassa tosi usein valitaan hylkääminen sen sijaan että edes jätettäisiin kaverille takaportteja, malliin "koen tilanteesi niin ikävänä että en enää jaksa juurikaan edes kuunnella miten yrität kerätä voimia sen kestämiseen, mutta haluan auttaa jos näet vaihtoehtoja, joilla tilanne saataisiin korjattua. Muussa tapauksessa jaksan kuunnella vartin silloin tällöin, mutta en joka kerta ja kesäaikaan pesen ikkunat tai talvella jynssään jalkalistat hammasharjalla kuunnellessani jotta saan ahdistusenergian purettua johonkin". 

Tämä olisi rakentavampi tapa olla ystävä kuin päätyä raivopäissään sanomaan vuosien pakkokuuntelun jälkeen "Minulla ei riitä voimat surullisen tilanteesi kuulemiseen koska koen, että se ei auta sinua etsimään ratkaisuja vaan olen tukitolppa, johon sinut on sidottu raipparangaistuksesi ajaksi, jotta pysyisit paremmin pystyssä jotta ruoskiminen olisi helpompaa kun piiskankärki ei lävähdä maahan selkäsi sijasta, ja olet itse oikein pyytänyt päästä ruoskittavaksi ja sietää, vaikka voisit milloin tahansa myös keskeyttää sen". 

Täsmennän vielä, missä  kommentoimani viestin rajattomuus ilmenee. Kirjoittaja kysyi, miten pitkään te x:n, y:n ja z:n ystävät jaksaisitte ymmärtää ennen kuin alatte neuvoa. Molemmissa kohdissa on ystävän rooli ymmärretty väärin. Ymmärtäminen on aktiivista pyrkimistä sen hahmottamiseen, miksi toinen valitsee kuten valitsee, ja yritystä vaikuttaa hänen turvallisuudentunnettaan lisäävästi niin että hän muuttuisi vapaammaksi valitsemaan viisaammin. Ymmärtämisen jaksaminen taas on piiloteltua ylimieltä eli ystävyyden vastakohta, ja nimenomaan rajattomuutta.  Neuvon tuputtaminen taas on vauvan pakkosyöttämiseen verrattavaa todellisen hienotunteisuuden puutetta, joka saa alkunsa samasta ylimielisyydestä ja käyttövoimansa turhautuneesta inhosta, johon se johtaa. Tuloksena on tilanne, jossa puhutaan ystävyydestä vaikka tursutaan ällötystä. Eli väärennettyjä tunteita alusta loppuun. 

Voi olla, että todelliseen ystävyyteen ei ole rahkeita, koska toisen tilanteen sietämiseen ei riitä oma erillisyys, järki eikä voimavarat. Kaikillahan meillä on rajattomat hetkemme ja jaksomme. Sitä  tärkeämpää että pystyisimme kehittämään ilmapiiriä, jossa rajattomuuden kaikista ilmenemismuodoista voidaan keskustella ja opetella tunnistamaan niitä, ja tuloksena ehkä pystymme luomaan sellaista joustavaa, turvaverkkomaisesti toimivaa jaettua ja näin lisääntyvää turvallisuudentunnetta, joka ei järky mistään. Ja joka kykenee samaan aikaan sietämään hauraiden ihmisten epäterveitä itsesuojelupyrkimyksiä menemättä näiden ylilyönteihin mukaan. Mitä paremmin lievää rajattomuutta potevat ihmiset tuntevat ja tiedostavat ja sietävät ilmiön itsessään, sitä paremmin pystymme toimimaan myös tilanteissa, joissa rajattomuus on patologisella tasolla. 

Olen ehkä tullut jotenkin immuuniksi ja ehkä sitten jonkun mielestä tunteettomaksikin, mutta tunnen aika monta ihmistä, puhun nyt naisista, jotka valittavat miehistään ja tilanteestaan. Miltei joka kerta kun nähdään.

Ollaan vaikka tilanteessa jossa useita naisia kokoontuu yhteen ja jutellaan vapaasti, kaikki siis tuntevat toisensa.

Miltei jokainen pidemmässä parisuhteessa valittaa mitä se mies kulloinkin on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Kenellä on mitäkin.

Nämä jutut ja ongelmat pysyvät likipitäen samoina, vuodesta toiseen. Siis se mieskin pysyy samana.

Olen sellainen, että aika pitkälle yritän ymmärtää ja tukea. Mutta en voi mitään, että lopulta alkaa ärsyttämään ja saatan sanoa silloin kärkevästikin ja suoraan.

Olen sitten varmaan se huono ystävä, kun en vaan jaksa ymmärtää.

Miksi se ihminen jää siihen tilanteeseen joka niin paljon stressaa ja vaivaa ja on niin vaikeaa.

Harvalla on todellista syytä, lapsetkin jo isoja. Mutta kun pelkää olla yksin, pelkää ettei löydä sitten ketään uutta, ei pärjää yksin rahallisesti, kun pelkäö muutoksia, ei halua luopua omaisuudesta tai talosta, mitä ihmisetkin/lapset/sukulaiset sanovat jne.

Ymmärrän, että jollain on ihan todellisia syitä, sairautta tms. mutta ne otankin tosissaan ja yritän auttaa löytämään apua tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Joku kertoi omasta rajattomuudestaan tässä ketjussa niin, että on oppinut sanomaan joojoo kaikkeen vain päästäkseen tilanteesta.

Rajattomalla miehelläni on samaa ongelmaa. Jos häneltä kysyy, koska olet tulossa tänään kotiin, sanoo aina mahdollisimman aikaisen ajan. (Ja siis kysyn siksi että meillä on pieniä lapsia, en pysty sopimaan mitään omia menoja ennen kuin mies on paikalla.) Sitten kun sovitti aika koittaa, mies ei tule. Soitan ja kysyn onko jo pian täällä, ja hän on vielä töissä ”olisit sanonut että minun pitää olla jo viideltä kotona!” Ja sitten alkaa se ”olen juuri lähdössä!” ”olen jo tulossa!” Vaikka todellisuudessa hän tekee ihan varmasti loppuun kaiken siellä töissä ja lähtee vasta sitten valumaan kotiinpäin. Tästä on puhuttu varmaan kymmeniä kertoja, mutta hän ei pysty hahmottamaan, että minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se tieto, että koska mies tulee astumaan ovesta sisään. Silloin voin suunnitella ruuanlaitot ja vauvan nukutukset järkevästi. Minua ei yhtään auta tuollainen rauhoittelu, että ollaan tulossa. Päinvastoin silloin odotan turhaan ja olen tottakai pahalla päällä kun hän tulee paljon ilmoittamaansa myöhemmin. Ihan niin kuin joku kirjoitti, hän kohtelee minua kuin olisin pirttihirmu jota pitää lepytellä.

Ettekö te voisi sopia, miten teidän päivänne kulkee? Jaatte tarhan haun ja noudon 50-50, samoin kuin lastenhoidon iltaisin? Ei tuollainen odottelu ja odotuttaminen ole mistään kotoisin. Se on vallan käyttöä. Kun on miehen vuoro hakea ja hoitaa, niin menet vain omiin menoihisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kertoi omasta rajattomuudestaan tässä ketjussa niin, että on oppinut sanomaan joojoo kaikkeen vain päästäkseen tilanteesta.

Rajattomalla miehelläni on samaa ongelmaa. Jos häneltä kysyy, koska olet tulossa tänään kotiin, sanoo aina mahdollisimman aikaisen ajan. (Ja siis kysyn siksi että meillä on pieniä lapsia, en pysty sopimaan mitään omia menoja ennen kuin mies on paikalla.) Sitten kun sovitti aika koittaa, mies ei tule. Soitan ja kysyn onko jo pian täällä, ja hän on vielä töissä ”olisit sanonut että minun pitää olla jo viideltä kotona!” Ja sitten alkaa se ”olen juuri lähdössä!” ”olen jo tulossa!” Vaikka todellisuudessa hän tekee ihan varmasti loppuun kaiken siellä töissä ja lähtee vasta sitten valumaan kotiinpäin. Tästä on puhuttu varmaan kymmeniä kertoja, mutta hän ei pysty hahmottamaan, että minua kiinnostaa vain ja ainoastaan se tieto, että koska mies tulee astumaan ovesta sisään. Silloin voin suunnitella ruuanlaitot ja vauvan nukutukset järkevästi. Minua ei yhtään auta tuollainen rauhoittelu, että ollaan tulossa. Päinvastoin silloin odotan turhaan ja olen tottakai pahalla päällä kun hän tulee paljon ilmoittamaansa myöhemmin. Ihan niin kuin joku kirjoitti, hän kohtelee minua kuin olisin pirttihirmu jota pitää lepytellä.

Ettekö te voisi sopia, miten teidän päivänne kulkee? Jaatte tarhan haun ja noudon 50-50, samoin kuin lastenhoidon iltaisin? Ei tuollainen odottelu ja odotuttaminen ole mistään kotoisin. Se on vallan käyttöä. Kun on miehen vuoro hakea ja hoitaa, niin menet vain omiin menoihisi.

Olen eri, mutta ymmärsin kirjoittajan olevan lasten kanssa kotona.

Silloin on vähän pakko odotella.