Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin sanotaan, että kadotin korvikseni ja haluan katsoa ovatko ne siellä.
Jos puoliso kieltää viemästä roskapussin, niin voisko vain uskoa, että sillä on varmasti ihan hyvä ja järkevä syy sille, miksi hän ei halua, että vien roskat? Voihan sitä kysyä, jos niin kovasti kiinnostaa, sen sijaan, että vie vain kiellosta huolimatta.
Mun puoliso kielsi mua laittamasta muutamia keittiön tasolla olevia muoviroskia (tyhjiä ruokapakkauksia) muovinkeräysastiaan. En kysynyt miksi, mutta oletan, että tarvitsee niitä rasioita johonkin, enkä alkanut väkisin laittamaan niitä pois, vaikka yleensä nuo on ollut tapana hävittää. Minusta ihan normaalia toimintaa meiltä molemmilta.
Niin kuulostaa. Jos mies sanoo, että "älä heitä noita roskiin" niin itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen, että miehellä on joku syy miksi hän haluaa niiden säilyvän. Ilmeisesti täälläkin kirjoittelee ihmisiä, jotka heittäisi ne roskiin "Kun et kertonut että miksi ei saa heittää roskiin niin päätin heittää". Vaikuttavat karseilta tyypeiltä.
Tiedän töistä yhden tuollaisen tyypin. Jos hän saa ohjeen ilman perinpohjaista perustelua, siitä seuraa raivari. Isossa työpaikassa on pakko jättää usein lappuja, esim. laitteen päällä voi lukea "rikki, älä käytä". Hänen täytyy saada tietää millä tavalla se on rikki, miksi se on rikki, mistä lähtien, kenen syy... jne. Kellään muulla ei ole ongelmaa asian suhteen, paitsi tällä yhdellä. Hirveä tarve kontrolloida kaikkea. Tykkää karjua pää punaisena. Onneksi on eri yksikössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin sanotaan, että kadotin korvikseni ja haluan katsoa ovatko ne siellä.
Jos puoliso kieltää viemästä roskapussin, niin voisko vain uskoa, että sillä on varmasti ihan hyvä ja järkevä syy sille, miksi hän ei halua, että vien roskat? Voihan sitä kysyä, jos niin kovasti kiinnostaa, sen sijaan, että vie vain kiellosta huolimatta.
Mun puoliso kielsi mua laittamasta muutamia keittiön tasolla olevia muoviroskia (tyhjiä ruokapakkauksia) muovinkeräysastiaan. En kysynyt miksi, mutta oletan, että tarvitsee niitä rasioita johonkin, enkä alkanut väkisin laittamaan niitä pois, vaikka yleensä nuo on ollut tapana hävittää. Minusta ihan normaalia toimintaa meiltä molemmilta.
Niin kuulostaa. Jos mies sanoo, että "älä heitä noita roskiin" niin itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen, että miehellä on joku syy miksi hän haluaa niiden säilyvän. Ilmeisesti täälläkin kirjoittelee ihmisiä, jotka heittäisi ne roskiin "Kun et kertonut että miksi ei saa heittää roskiin niin päätin heittää". Vaikuttavat karseilta tyypeiltä.
Tiedän töistä yhden tuollaisen tyypin. Jos hän saa ohjeen ilman perinpohjaista perustelua, siitä seuraa raivari. Isossa työpaikassa on pakko jättää usein lappuja, esim. laitteen päällä voi lukea "rikki, älä käytä". Hänen täytyy saada tietää millä tavalla se on rikki, miksi se on rikki, mistä lähtien, kenen syy... jne. Kellään muulla ei ole ongelmaa asian suhteen, paitsi tällä yhdellä. Hirveä tarve kontrolloida kaikkea. Tykkää karjua pää punaisena. Onneksi on eri yksikössä.
Nämä tyypit, joille pitää perustella omat aikomuksensa ja tekemisensä juurta jaksain ovat aika raskaita. Sen perustelun kun on tämän mielestä oltava vähintään viisi kertaa parempi, että se on ollenkaan harkitsemiskelpoinen, mitä se harvoin jos koskaan tietenkään edes on.
Rajattomia on monenlaisia. Yksi rajattomien alatyyppi on ns. liian kiltit ihmiset, jotka usein ovat läheisriippuvaisia. He yrittävät kovasti olla mieliksi kaikille vaikka väkisin, ja pelkäävät hirveästi epäonnistumista ja torjuntaa. Tyypillistä on, että tällainen henkilö ei osaa olla yksin, vaan hakee jatkuvasti kontaktia toisiin. Hän myös kysyy jatkuvasti kaikkien mielipiteitä joka asiaan, eikä hyväksy jos se on "ihan sama".
Minulla on tällainen kaveri ja tiedän kyllä mistä tämä käytös johtuu, mutta välillä on vaikea jaksaa. Jos vaikka ostetaan ruokaa/juomaa illanistujaisiin, hän ei voi miettiä mitä itse haluaa, vaan sitä mitä joku muu ehkä saattaisi haluta. Pyrkii sitten tyrkyttämään tätä ostamaansa asiaa muille. Joskus kun pitäisi tehdä jotain, jättää tekemättä, koska ei ollut ihan varma siitä miten muut olisivat halunneet asian tehtäväksi. Sitten pitää taas kysellä niitä mielipiteitä kaikilta ja jahkata, eikä mistään tule mitään. Sitten on katkera, kun ihmiset eivät ole tyytyväisiä, vaikka hän halusi huomioida jokaisen. Hän saattaa myös päättää, että jollain ihmisellä on tietty tarve, jos tämä on joskus ohimennen sanonut että esim. joku limu on hyvää. Jatkossa tälle ihmiselle on pakko aina ostaa kyseistä limua, koska muuten häntä ei ole huomioitu tarpeeksi.
Eniten tässä auttaisi, että tämä kaveri kehittäisi tervettä itsekkyyttä, eikä yrittäisi aina arvailla toisten tarpeita ja haluja. Kaikilla olisi helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on niin paljon hyviä kommentteja, että haluaisin vastata kaikille mutta en ehdi.
Tuli mieleen, että ehkä kaikkein ensimmäinen merkki miehen rajattomuudesta oli hänen harrastamansa ns. mansplainaaminen. Eli alkaa kertoa jotain (”tiesitkö että kypärää ei saa enää käyttää jos se on pudonnut”) ja hänelle vastaa, että joo tiedän, niin hän ei ikään kuin kuule sitä, vaan jatkaa selitystä ihan alkeista loppuun asti (”... kun siihen on voinut tulla näkymättömiä vaurioita, joiden takia se ei enää toimi niin kuin pitäisi, niin siksi pudonnutta kypärää ei pidä käyttää enää.”) Siis eikö tuo ole myös juuri sitä, että ei voi uskoa että joku toinen tietää tietyn assn, jos ei ole henkilökohtaisesti kertonut siitä sille toiselle? Ei voi tietää, kun rajaton ei tiedä hänen tietävän.
-Ap
Voi kauheaa, juuri tuollainen äitini on. Olettaa, etten tiedä mitään, ellei hän minulle kerro.
Kun odotin esikoistani, äiti kertoi minulle tietäväisenä, että on olemassa ihan sellaisia raskaushousuja ja kannattaa ostaa sellaiset, ettei vauva litisty mahassa. Olin melkein 3-kymppinen, suunnitellusti raskautunut yliopistokoulutettu ja asiantuntijatyötä tekevä ihan perusfiksu aikuinen. Meinasin sanoa, että jos on vauvan osannut alulle panna, on varmaan myös äitiyshousuista tietoinen. No mutta onneksi äitini kertoi minulle moisista, niin ei esikoinen rusentunut kohtuuni. (Facepalm)
Äitini myös kertoi, kun 20-vuotiaana muutin Helsinkiin yliopistoon, että pitää varoa autoja, koska autot eivät väistä. Minulla oli ollut ajokortti pari vuotta silloin ja koko sen ajan olin päivittäin autoillut.
Minusta nämä esimerkit eivät ole enää mitään söpöä äidin hössötystä vaan ihan pelkästään ääliönä pitämistä, rajatonta toimintaa.
Mun äiti on luultavasti rajaton, tai siis, ainakin käytös on. Esimerkkejä;
- Joka kerta kun aikuisiällä menen kylään, tuputtaa syömistä. " Haluatko banaanin? Mistuisiko rahka? Otatko kiiviä? Maistaisitko vähän kananpaistia?" Sanon ei kiitos, ei ole nälkä. Tarjoaa koko jääkaapin sisältöä, yleensä ruokia mistä en ole ikinä pitänyt. Viidennen " ei kiitos, ei ole nälkä" jälkeen suutun ja sanon nyt lopeta saatana tms vihaisesti, sitten loukkaantuu.
- Lapsena osti mm aina lahjoja mitä en pyytänyt. Kysyi siis aina toivetta hyvissä ajoin, mutta en lähes ikinä saanut mitä pyysin. Joskus sain jonkun samankaltaisen asian, mutta yleensä jotain täysin muuta. Kerran, n. 8-9-vuotiaana toivoin barbia ja sain lahjaksi lenkkarit ja lautapelin. 18-vuotiaana toivoin meikkejä tms muuta vastaava, en muista enää, mutta sain paistinpannun.
- Aikuisena, yrittää päättää asioistani ja juuri varoittelee kaikesta samaan tyyliin kun jonkun aiemman kirjoittajan äiti "älä mene kävelylle ettet kaadu" "etkai nyt tähän aikaan ole menossa ulos!" Tms. Juoruilee myös KAIKKI asiani sukulaisille ja tutuille, ja näiden asiat minulle.
- Aikuisena, tekee selän takana asioita kysymättä. Tyyliin "otin lomaa 2 viikkoa että voin hoitaa kissaasi".
- Aikuisena, jos erehtyy pyytämään apua johonkin mihin oikeasti tarvitsee, ei auta tai tekee jotain näennäisesti avustavaa.
Nämä nyt tuli äkkiseltään mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin sanotaan, että kadotin korvikseni ja haluan katsoa ovatko ne siellä.
Jos puoliso kieltää viemästä roskapussin, niin voisko vain uskoa, että sillä on varmasti ihan hyvä ja järkevä syy sille, miksi hän ei halua, että vien roskat? Voihan sitä kysyä, jos niin kovasti kiinnostaa, sen sijaan, että vie vain kiellosta huolimatta.
Mun puoliso kielsi mua laittamasta muutamia keittiön tasolla olevia muoviroskia (tyhjiä ruokapakkauksia) muovinkeräysastiaan. En kysynyt miksi, mutta oletan, että tarvitsee niitä rasioita johonkin, enkä alkanut väkisin laittamaan niitä pois, vaikka yleensä nuo on ollut tapana hävittää. Minusta ihan normaalia toimintaa meiltä molemmilta.
Niin kuulostaa. Jos mies sanoo, että "älä heitä noita roskiin" niin itselleni tulee ensimmäiseksi mieleen, että miehellä on joku syy miksi hän haluaa niiden säilyvän. Ilmeisesti täälläkin kirjoittelee ihmisiä, jotka heittäisi ne roskiin "Kun et kertonut että miksi ei saa heittää roskiin niin päätin heittää". Vaikuttavat karseilta tyypeiltä.
Tiedän töistä yhden tuollaisen tyypin. Jos hän saa ohjeen ilman perinpohjaista perustelua, siitä seuraa raivari. Isossa työpaikassa on pakko jättää usein lappuja, esim. laitteen päällä voi lukea "rikki, älä käytä". Hänen täytyy saada tietää millä tavalla se on rikki, miksi se on rikki, mistä lähtien, kenen syy... jne. Kellään muulla ei ole ongelmaa asian suhteen, paitsi tällä yhdellä. Hirveä tarve kontrolloida kaikkea. Tykkää karjua pää punaisena. Onneksi on eri yksikössä.
Nämä tyypit, joille pitää perustella omat aikomuksensa ja tekemisensä juurta jaksain ovat aika raskaita. Sen perustelun kun on tämän mielestä oltava vähintään viisi kertaa parempi, että se on ollenkaan harkitsemiskelpoinen, mitä se harvoin jos koskaan tietenkään edes on.
Tässähän toistuu sama toisen kunnioituksen puutteen teema eri yhteyksissä. Toisen tahtoa, suunnitelmia, arviointikykyä ei kunnioiteta, vaan ne on päästävä itse arvioimaan tai ne vain ohitetaan. Koska "minä en tiennyt, minä en ajatellut, minulle ei selitetty/selvennetty jne.". Niin, ei sinun tarvitsekaan tietää, enkä tarvitse sinun arviotasi siitä, onko minulla tarpeeksi hyvät perustelut.
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.
Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.
Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.
Kontrollointi on hyvin eri asia kuin vastavuoroinen auttaminen. Eikä voi olettaa, että ihan kaikki pitää aina perustella, puolustella ja jankata, jos aikuinen ihminen jotain päättää tai sanoo.
Jos miehesi olisi rajaton, tilanne olisi mennyt pikemminkin näin: pohdintaasi miehesi olisi vastannut kyseenalaistamalla, mihin edes tarvitset autoa kun voisit kävellä, turhia kuluja, (vaikka aivan hyvin selviäisit niistä). Sitten veisi auton huoltoon, maksaisi lystin ja syyllistäisi hamaan ikuisuuteen, että joutui autosikin kulut maksamaan (vaikka et pyytänyt, vaikka olisit voinut maksaa itse), ei huoli korvaustakaan (koska joutuisit muka rahavaikeuksiin ilman häntä, et halua ottaa apua vastaan jne.) ja marttyroisi ettet ole edes kiitollinen tästä kaikesta, ettäs kehtaat! Ja hänhän ei sitten enää ikinä missään auta, saat pärjätä omillasi! (vaikka olisit pärjännyt aiemminkin, mutta hän ei pidä tätä todennäköisenä edelleenkään). Ja tämä tekee asioista kuormittavia. Hyviksikin yleisesti koetuista asioista. Jatkuva puolustautuminen kun toinen haluaa nähdä sinut pataluhana vain, jotta saisi itse päteä.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.
Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu ”älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu. Tapailin taannoin miestä, joka piti itseään moraaliltaan muita ylempänä. Pintapuolisesti hän olikin hyväkäytöksinen, kohtelias ja huomioonottava. Ongelmat alkoivat, kun kiukustumiseni hänelle teki ilmeisesti särön herra täydellisen minäkuvaan.
Olimme sopineet, että hän menee perjantai-iltana kotiini ennen minua ja laittaa saunan päälle, niin että voin mennä sinne kerrankin suoraan urheiluvuoroni jälkeen. Kun laitoin vuoron päätyttyä hallilta viestin, kävi ilmi että mies oli vielä töissä (perjantai-iltana ilman erityistä syytä....). Lopputulos: kotiin tullessani sauna oli kylmänä, nainen nälkäisenä ja kuumana - eikä hyvällä tavalla.
Mies ratkaisi asian päättämällä, että minä ylireagoin. Nälkäni hän ohitti tekemällä pyytämättä kaksi voileipää ennen saunan lämpiämistä. Ottamatta huomioon, että voin helposti pahoin saunassa, jos olen syönyt juuri sitä. En silti kehdannut jättää leipiä syömättä, vaikka ne eivät olleet edes mieluisia. Joten jostain syystä sitten mussutin leivät hikiset vaatteet päällä ja voin myöhemmin pahoin saunassa. Mies oli kauhean tyytyväinen, että huomaatko nyt, turhaan meuhasit.
Itse unohdin asian melkein saman tien. Myöhemmin samana viikonloppuna mies ilmoitti kuitenkin täysin puskista, että hänen tunteensa olivat lakastuneet. En osannut yhdistää tapahtunutta, mutta myöhemmin vertailimme kokemuksia ystäväni kanssa, joka oli myös suuttunut vastaavasta syystä tapailun alkuvaiheessa. Seurauksena myös hänellä oli yhtäkkinen tunneyhteyden täydellinen katkeaminen.
Epäilen vahvasti, että näillä ihmisillä on pakko nähdä itsensä ja toimintansa virheettöminä. Kaikki, mikä muusta kertoo, voidaan pistää joko vastapuolen piikkiin, tai sitten asiaa kompensoidaan aivan kohtuuttomalla raivolla ja yleensä tilannetta pahentaen (tapaus hiivanhakumatka). Toisen osapuolen kuuntelu ja kompromissin hakeminen on mahdotonta, kun tärkein tavoite on välttää virheitä ja olla kaikin tavoin täydellinen.
On surullista, että niin moni kokee että ollakseen hyvä ihminen täytyy olla virheetön. Epäonnistumiset kuuluvat elämään, ja toisinaan se toinenkin osapuoli vetää kiepit turhasta. Jos ei pysty pyytämään ja antamaan anteeksi sekä itselleen että toiselle, käy elämä pidemmän päälle valtavan raskaaksi.
Luin tätä ajatuksella, ja vaikka ymmärrän pointtisi, jäin miettimään sun omia rajoja ja rajattomuuksia. Itse ajattelen, ettei ole ok sälyttää toisen niskoille omia pettymyksiä noin rajusti. Jos yhdestä kylmästä saunasta kiskoo noin suuret aggressiot ja ahdistukset, olisiko omassa tunne-elämässä jotain tutkittavaa? Mikset olisi voinut ratkaista ongelmaa itse, syömällä vaikka omenan ja menemällä kotona suihkuun? Miksi sun piti väen vängällä mennä saunaan voimaan pahoin, kun tiesit että käy niin, ja syyttää siitä miestä?
Leipien teko oli ehkä puolisolta hätäratkaisu, että saa sut rauhoittumaan "kiepeistäsi". Kuitenkin olit itse vastuussa käytöksestäsi. Unohtiko mies kiukaan lämmityksen vai teki tahallaan?
Aikuinen ihminen hillitsee itsensä ja nälkänsä, ja kestää sen ettei aina pääse saunaan kun haluaa. Toi sun käytös tilanteessa toi mieleen oman 4-vuotiaani, joka harjoittelee tunnetaitoja, rajoja ja impulssien hallintaa. En katsoisi omalta puolisoltani tuollaista riehumista ja marttyrointia yhdestä kylmästä saunasta. Oletan, että tapahtuma oli miehen puolelta vahinko. Omine tunteineen ei voi noin paljon ripustautua toiseen. Näkisin, että sinä olisit tässä enemmän se, joka ei kestä toisen virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu. Tapailin taannoin miestä, joka piti itseään moraaliltaan muita ylempänä. Pintapuolisesti hän olikin hyväkäytöksinen, kohtelias ja huomioonottava. Ongelmat alkoivat, kun kiukustumiseni hänelle teki ilmeisesti särön herra täydellisen minäkuvaan.
Olimme sopineet, että hän menee perjantai-iltana kotiini ennen minua ja laittaa saunan päälle, niin että voin mennä sinne kerrankin suoraan urheiluvuoroni jälkeen. Kun laitoin vuoron päätyttyä hallilta viestin, kävi ilmi että mies oli vielä töissä (perjantai-iltana ilman erityistä syytä....). Lopputulos: kotiin tullessani sauna oli kylmänä, nainen nälkäisenä ja kuumana - eikä hyvällä tavalla.
Mies ratkaisi asian päättämällä, että minä ylireagoin. Nälkäni hän ohitti tekemällä pyytämättä kaksi voileipää ennen saunan lämpiämistä. Ottamatta huomioon, että voin helposti pahoin saunassa, jos olen syönyt juuri sitä. En silti kehdannut jättää leipiä syömättä, vaikka ne eivät olleet edes mieluisia. Joten jostain syystä sitten mussutin leivät hikiset vaatteet päällä ja voin myöhemmin pahoin saunassa. Mies oli kauhean tyytyväinen, että huomaatko nyt, turhaan meuhasit.
Itse unohdin asian melkein saman tien. Myöhemmin samana viikonloppuna mies ilmoitti kuitenkin täysin puskista, että hänen tunteensa olivat lakastuneet. En osannut yhdistää tapahtunutta, mutta myöhemmin vertailimme kokemuksia ystäväni kanssa, joka oli myös suuttunut vastaavasta syystä tapailun alkuvaiheessa. Seurauksena myös hänellä oli yhtäkkinen tunneyhteyden täydellinen katkeaminen.
Epäilen vahvasti, että näillä ihmisillä on pakko nähdä itsensä ja toimintansa virheettöminä. Kaikki, mikä muusta kertoo, voidaan pistää joko vastapuolen piikkiin, tai sitten asiaa kompensoidaan aivan kohtuuttomalla raivolla ja yleensä tilannetta pahentaen (tapaus hiivanhakumatka). Toisen osapuolen kuuntelu ja kompromissin hakeminen on mahdotonta, kun tärkein tavoite on välttää virheitä ja olla kaikin tavoin täydellinen.
On surullista, että niin moni kokee että ollakseen hyvä ihminen täytyy olla virheetön. Epäonnistumiset kuuluvat elämään, ja toisinaan se toinenkin osapuoli vetää kiepit turhasta. Jos ei pysty pyytämään ja antamaan anteeksi sekä itselleen että toiselle, käy elämä pidemmän päälle valtavan raskaaksi.
Luin tätä ajatuksella, ja vaikka ymmärrän pointtisi, jäin miettimään sun omia rajoja ja rajattomuuksia. Itse ajattelen, ettei ole ok sälyttää toisen niskoille omia pettymyksiä noin rajusti. Jos yhdestä kylmästä saunasta kiskoo noin suuret aggressiot ja ahdistukset, olisiko omassa tunne-elämässä jotain tutkittavaa? Mikset olisi voinut ratkaista ongelmaa itse, syömällä vaikka omenan ja menemällä kotona suihkuun? Miksi sun piti väen vängällä mennä saunaan voimaan pahoin, kun tiesit että käy niin, ja syyttää siitä miestä?
Leipien teko oli ehkä puolisolta hätäratkaisu, että saa sut rauhoittumaan "kiepeistäsi". Kuitenkin olit itse vastuussa käytöksestäsi. Unohtiko mies kiukaan lämmityksen vai teki tahallaan?
Aikuinen ihminen hillitsee itsensä ja nälkänsä, ja kestää sen ettei aina pääse saunaan kun haluaa. Toi sun käytös tilanteessa toi mieleen oman 4-vuotiaani, joka harjoittelee tunnetaitoja, rajoja ja impulssien hallintaa. En katsoisi omalta puolisoltani tuollaista riehumista ja marttyrointia yhdestä kylmästä saunasta. Oletan, että tapahtuma oli miehen puolelta vahinko. Omine tunteineen ei voi noin paljon ripustautua toiseen. Näkisin, että sinä olisit tässä enemmän se, joka ei kestä toisen virheitä.
Tässä ei kukaan ottanut rajuja kieppejä, vaan kirjoittaja selkeästi oli ärtynyt, ettei miehen sanaan voinut luottaa. Toisaalta sinun tekstisi kertoo siitä, ettet ole oikeasti koskaan kohdannut rajatonta miestä joka ensin säätää ja sitten ihmettelee kun toinen suuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tästä juuri tekee niin raastavaa, että asiat eivät selviä keskustelemalla. Se kävi selväksi taas tänään.
Olin piirtänyt kuvan ja laittanut sen fiksatiivin jälkeen kuivumaan kirjahyllyn päälle seinää vasten nojalleen. Siellä ei normaalisti pidetä mitään, laitoin sen sinne pois tieltä. Puoliso oli sitten siirtänyt kuvan eri paikkaan ja pinonnut sen päälle tavaroita, niin että siinä näkyy nyt tavaroiden jäljet.
Mietin vähän että yritänkö edes mainita tällaisesta pikkujutusta, mutta tässä nyt toiveikkaana ajattelin että ehkä tässä voitaisiin nyt keskustella rajoista rakentavassa hengessä. Kysyin, että huomasitko, että olit laittanut nämä tavarat kuvani päälle.
Puoliso sanoi: ”En minä voinut tietää että se oli jotenkin tärkeä, olisit ripustanut sen kunnolla seinälle”. Sanoin, että se oli kuivumassa. ”No mistä minä olisin voinut tietää. Kyllä sinäkin teet virheitä. Minä heitin viime viikolla pois sinun vanhentuneen jogurtin jääkaapista ja ... ja ... ” ”Sinä vain haluat että minä pyydän anteeksi. Miksi minun pitää pyytää anteeksi kun sinäkään et pyydä minulta anteeksi, etkä kiitä vaikka autan sinua koko ajan.” ”Miksi sinun on pakko aina mukamas loukkaantua kaikista pikkuasioista, miksi et vaan anna olla, miksi haluat riidellä tyhjästä.”
Ihan epätoivoinen olo. Tähän asiaan ei pääse mitenkään käsiksi niin että tuo puoliso ymmärtäisi, että miksi kaikki tämä tapahtuu. Hänestä kaikki olisi ok, jos vain antaisin olla ja päästäisin irti. Onneksi on tämä ketju, muuten voisin taas ajatella että olen vain takakireä hullu. -Ap
- Pyysin äidiltä kyytiä terveyskeskukselta lähikaupunkiin. Sanoin tarkan paikan, mihin haluan jäädä, koska en halunnut paljastaa, että olen menossa sairaalaan jatkotutkimuksiin. Koko matkan sain kuitenkin huutaa tosissani takapenkiltä, että nyt se auton nokka siihen osoitteeseen mihin sanoin tai jään pois kyydistä ja soitan taksin, koska äiti oli etsimässä minulle puolestani pysäkkiä mistä voisin jatkaa matkaa sinne minne jän kuvitteli minun olevan menossa - ja aivan väärään suuntaan.
- Ruoan tyrkyttäminen kuten eräs kuvaili edellä.
- Pesuaineenosto: tein muuttoa opiskelupaikkakunnalle, joten äitini yhdessä isoäitini kanssa alkoivat aivan tärkeimpänä asiana holhoamaan minua pesuaineen hankkimisesta. Silloin suutuin tosissani, koska opiston vieressä oli marketti ja olisin tarvonnut enemmän kunnollista urheilukassia kuin roudata kotoani omocoloria.
- Halusin 8 vuotta myöhemmin pesuainesählingin jälkeen erota avokistani. Syyksi ei riittänyt halu erota, vaan äiti lässytti mitä ällöttivämmällä äänellä miten minulle on parasta jäädä rajoittavan py:n kanssa saman katon alle ja miten minun olisi nyt vain ymmärrettävä oma parhaani. Kun sanoin ei, niin äiti raivostui "kohta sä oot täällä sun tavaroiden kanssa ja tänne sä et mahdu"
Söpöä? Ei todellakaan, vaan ilkeää ja itsekästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu ”älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.
Olen kyllä lukenut. Mutta ilmeisesti meillä tässä huushollissa sitten on hyvin vähän sellaisia asioita joita pitää kieltää toisen tekemästä. Kumpaankaan suuntaan.
Meille molemmille on tärkeää, että asiat hoituvat jotenkin, siis ei ole mitenkään pikkutarkkoja miten joku asia menee tai kuka sen tekee. Tärkeämpää on, ettei tule turhaa riitaa tai turhaan tehdään asioista vaikeaa.
Olen ilmeisesti niin laiskamato että hyvin harvoin, en edes muista milloin, olisin sanonut, että älä sinä tee tätä, haluan tehdä tämän.
Pikemminkin olen vitkuttelija ja mies on ehtinyt jo tehdä kun vielä mietin, että tuokin pitäisi...
Olenkin nauranut että kannattaa vetkutella niin säästyy koko hommasta.
Leppoisalla ja hiukan boheemilla elämällä ja elämäntavalla on puolensa.
Ehkä juuri siitä syystä en ymmärrä. Koska ilmeisesti joissain huusholleissa on paljon tiukemmat "säännöt" miten pitää elää ja olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu ”älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.
Olen kyllä lukenut. Mutta ilmeisesti meillä tässä huushollissa sitten on hyvin vähän sellaisia asioita joita pitää kieltää toisen tekemästä. Kumpaankaan suuntaan.
Meille molemmille on tärkeää, että asiat hoituvat jotenkin, siis ei ole mitenkään pikkutarkkoja miten joku asia menee tai kuka sen tekee. Tärkeämpää on, ettei tule turhaa riitaa tai turhaan tehdään asioista vaikeaa.
Olen ilmeisesti niin laiskamato että hyvin harvoin, en edes muista milloin, olisin sanonut, että älä sinä tee tätä, haluan tehdä tämän.
Pikemminkin olen vitkuttelija ja mies on ehtinyt jo tehdä kun vielä mietin, että tuokin pitäisi...
Olenkin nauranut että kannattaa vetkutella niin säästyy koko hommasta.
Leppoisalla ja hiukan boheemilla elämällä ja elämäntavalla on puolensa.
Ehkä juuri siitä syystä en ymmärrä. Koska ilmeisesti joissain huusholleissa on paljon tiukemmat "säännöt" miten pitää elää ja olla.
Olen itse sinkku ja tämä on eka viestini tähän ketjuun, mutta minusta täällä on hyvin perusteltu, millä tavalla rajaton toiminta on aiheuttanut haittaa. Monilta ongelmilta olisi vältytty, jos rajaton puoliso tai muu sukulainen tai ystävä nimenomaan olisi vähän leppoisampi ja boheemimpi. Mitä hyötyä ja iloa siitä on, että "tehdään asioita toisen puolesta", jos asiat tehdään aivan päin honkia - ja nimenomaan tahallaan, kun ei olla pätkääkään kiinnostuneita toisen tarpeista ja toiveista vaan ainoastaan siitä omasta pätemisestä.
On hienoa että teillä homma toimii eikä se ole keneltäkään muulta pois, mutta kaikella kunnioituksella, näkisin että teillä tilanne on erilainen muistakin syistä kuin vain siksi että muut kirjoittajat täällä olisivat jotenkin niuhompia kuin sinä. Heillä on oikeus saada asiat tehdyksi edes jotenkin tarkoituksenmukaisella tavalla ilman että heitä pidetään nipottajina sen takia. Nimenomaan nämä rajattomat henkilöt ovat niitä nipottajia jotka menevät ihminen eivätkä asia edellä ja monimutkaistavat sinänsä yksinkertaiset arkipäiväiset toimet tilaisuuksiksi paikata omaa identiteettiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu ”älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.
Olen kyllä lukenut. Mutta ilmeisesti meillä tässä huushollissa sitten on hyvin vähän sellaisia asioita joita pitää kieltää toisen tekemästä. Kumpaankaan suuntaan.
Meille molemmille on tärkeää, että asiat hoituvat jotenkin, siis ei ole mitenkään pikkutarkkoja miten joku asia menee tai kuka sen tekee. Tärkeämpää on, ettei tule turhaa riitaa tai turhaan tehdään asioista vaikeaa.
Olen ilmeisesti niin laiskamato että hyvin harvoin, en edes muista milloin, olisin sanonut, että älä sinä tee tätä, haluan tehdä tämän.
Pikemminkin olen vitkuttelija ja mies on ehtinyt jo tehdä kun vielä mietin, että tuokin pitäisi...
Olenkin nauranut että kannattaa vetkutella niin säästyy koko hommasta.
Leppoisalla ja hiukan boheemilla elämällä ja elämäntavalla on puolensa.
Ehkä juuri siitä syystä en ymmärrä. Koska ilmeisesti joissain huusholleissa on paljon tiukemmat "säännöt" miten pitää elää ja olla.
Niin. Ei tarvitse kieltää kun puoliso ei ole rajaton. Kummatkin haluavat että asiat sujuvat. Niin. Onko vielä muita pointteja, jotka eivät liity keskusteltavaan ilmiöön, joita haluat tuoda esille? Ihan sama kun joku avautuisi fyysisestä väkivallasta ja sinä tulisit kommentoimaan, että mä oon vaan päättänyt olla pelkäämättä, sellaisella elämänkatsomuksella on puolensa. Niin. Mitäpä sitä pelkäämään jos ei ole syytä. Mitäpä sitä vääntämään turhista asioista jos toinen ei ole rajaton persoona. On helppo olla tekemättä asioista vaikeita, jos kummatkin välttävät sitä, että asioista tulee vaikeita. Rajaton hlö ei vältä, vaan tekee niistä vaikeita. Rajattoman kanssa et voisi ottaa lunkisti, koska hän tarttuisi joka asiaan jota et ole tehnyt. Ilkeästi. Holhoavasti. Itseasiassa. Hän tarttuisi niihin, vaikka olisit tehnyt ne, koska olisit tehnyt ne väärin hänen mielestään joka tapauksessa.
Kyse ei ole siitä, että ihmiset tahtoisivat asioiden olevan vaikeita. Vaan toinen väkisin päättää puolestasi niiden olevan vaikeita. Ja sitten varmistaa asian, tavalla tai toisella. Avautuuko yhtään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu. Tapailin taannoin miestä, joka piti itseään moraaliltaan muita ylempänä. Pintapuolisesti hän olikin hyväkäytöksinen, kohtelias ja huomioonottava. Ongelmat alkoivat, kun kiukustumiseni hänelle teki ilmeisesti särön herra täydellisen minäkuvaan.
Olimme sopineet, että hän menee perjantai-iltana kotiini ennen minua ja laittaa saunan päälle, niin että voin mennä sinne kerrankin suoraan urheiluvuoroni jälkeen. Kun laitoin vuoron päätyttyä hallilta viestin, kävi ilmi että mies oli vielä töissä (perjantai-iltana ilman erityistä syytä....). Lopputulos: kotiin tullessani sauna oli kylmänä, nainen nälkäisenä ja kuumana - eikä hyvällä tavalla.
Mies ratkaisi asian päättämällä, että minä ylireagoin. Nälkäni hän ohitti tekemällä pyytämättä kaksi voileipää ennen saunan lämpiämistä. Ottamatta huomioon, että voin helposti pahoin saunassa, jos olen syönyt juuri sitä. En silti kehdannut jättää leipiä syömättä, vaikka ne eivät olleet edes mieluisia. Joten jostain syystä sitten mussutin leivät hikiset vaatteet päällä ja voin myöhemmin pahoin saunassa. Mies oli kauhean tyytyväinen, että huomaatko nyt, turhaan meuhasit.
Itse unohdin asian melkein saman tien. Myöhemmin samana viikonloppuna mies ilmoitti kuitenkin täysin puskista, että hänen tunteensa olivat lakastuneet. En osannut yhdistää tapahtunutta, mutta myöhemmin vertailimme kokemuksia ystäväni kanssa, joka oli myös suuttunut vastaavasta syystä tapailun alkuvaiheessa. Seurauksena myös hänellä oli yhtäkkinen tunneyhteyden täydellinen katkeaminen.
Epäilen vahvasti, että näillä ihmisillä on pakko nähdä itsensä ja toimintansa virheettöminä. Kaikki, mikä muusta kertoo, voidaan pistää joko vastapuolen piikkiin, tai sitten asiaa kompensoidaan aivan kohtuuttomalla raivolla ja yleensä tilannetta pahentaen (tapaus hiivanhakumatka). Toisen osapuolen kuuntelu ja kompromissin hakeminen on mahdotonta, kun tärkein tavoite on välttää virheitä ja olla kaikin tavoin täydellinen.
On surullista, että niin moni kokee että ollakseen hyvä ihminen täytyy olla virheetön. Epäonnistumiset kuuluvat elämään, ja toisinaan se toinenkin osapuoli vetää kiepit turhasta. Jos ei pysty pyytämään ja antamaan anteeksi sekä itselleen että toiselle, käy elämä pidemmän päälle valtavan raskaaksi.
Luin tätä ajatuksella, ja vaikka ymmärrän pointtisi, jäin miettimään sun omia rajoja ja rajattomuuksia. Itse ajattelen, ettei ole ok sälyttää toisen niskoille omia pettymyksiä noin rajusti. Jos yhdestä kylmästä saunasta kiskoo noin suuret aggressiot ja ahdistukset, olisiko omassa tunne-elämässä jotain tutkittavaa? Mikset olisi voinut ratkaista ongelmaa itse, syömällä vaikka omenan ja menemällä kotona suihkuun? Miksi sun piti väen vängällä mennä saunaan voimaan pahoin, kun tiesit että käy niin, ja syyttää siitä miestä?
Leipien teko oli ehkä puolisolta hätäratkaisu, että saa sut rauhoittumaan "kiepeistäsi". Kuitenkin olit itse vastuussa käytöksestäsi. Unohtiko mies kiukaan lämmityksen vai teki tahallaan?
Aikuinen ihminen hillitsee itsensä ja nälkänsä, ja kestää sen ettei aina pääse saunaan kun haluaa. Toi sun käytös tilanteessa toi mieleen oman 4-vuotiaani, joka harjoittelee tunnetaitoja, rajoja ja impulssien hallintaa. En katsoisi omalta puolisoltani tuollaista riehumista ja marttyrointia yhdestä kylmästä saunasta. Oletan, että tapahtuma oli miehen puolelta vahinko. Omine tunteineen ei voi noin paljon ripustautua toiseen. Näkisin, että sinä olisit tässä enemmän se, joka ei kestä toisen virheitä.
Tässä ei kukaan ottanut rajuja kieppejä, vaan kirjoittaja selkeästi oli ärtynyt, ettei miehen sanaan voinut luottaa. Toisaalta sinun tekstisi kertoo siitä, ettet ole oikeasti koskaan kohdannut rajatonta miestä joka ensin säätää ja sitten ihmettelee kun toinen suuttuu.
Osasin odottaa tätä viestiä ja olet sikäli väärässä, että olen elänyt lähes pelkästään rajattomien kanssa. Olen terapiassa työstänyt yhteensä vuosikymmenen näitä rajattomuusasioita, miksi vedän puoleeni niitä ihmissuhteesta toiseen. Kodin kasvuympäristö oli rajaton, sitten parisuhde, puolison suku... Olin läheisriippuvainen ja jossain vaiheessa sen tajusin, kun alkoi olla liian paha olo, siitä sitten terapiaan miettimään mikä on vikana.
Emme tiedä, oliko saunanlämmitys yksittäinen tapaus vai onko kyse rajattomuudesta. Tuossa kertomuksessa se esiintyy yksittäisenä miehen mokana. Tällöin olisi kyse tanssimetaforassa yhdestä varpaille astumisesta, mikä kuuluu asiaan. Kaikki me astumme välillä varpaille. Emme tiedä pahoitteliko mies ja oliko tilanne unohdus, jos oli, me kaikki unohdetaan ja mokaillaan. Rajattomuus on enemmänkin elämänasenne ja pysyvä piirre. Se on luonteeltaan jatkuvaa ja vuorovaikutusta leimaavaa, rajattoman seurassa joutuu olemaan koko ajan varpaillaan, milloin se taas yrittää tallata yli, ja oliko tuo teko rajojen ylitys vai normaali erehdys. Se on todella raskasta kuten kaikki tiedämme. Kirjoittajan tilanne viittaa kuitenkin yksittäiseen tapahtumaan, josta nainen otti teatraalisen massiiviset pultit. Ei sekään ole ihan normaali tilanne.
Nainen kertoo syöneensä hikisenä pahanmakuiset leivät, joista ei edes pitänyt. "En silti kehdannut jättää leipiä syömättä, jostain syystä sitten mussutin leivät" = rajatonta käytöstä. (Normaalisti: kiitos, mutta en pidä näistä leivistä, enkä syö niitä). Hän ilmeisesti lämmittää saunan ja menee uhmapäissään sinne, vaikka tietää sen tuottavan pahan olon itselleen = rajattomuutta ja marttyrointia. Normaalisti ihminen rauhoittuu ja menee vain suihkuun, ei hän kiusaa itseään ja tee itselleen pahaa voidakseen osoittaa miehen virheen. Nainen harmistuu, kun mies ei ota vastuuta hänen nälästään = rajattomuutta. Aikuinen ihminen ei voi vastuuttaa omasta nälästään toisia. Lapsi toki voi.
Olen unohtanut lämmittää saunan lenkiltä palaavalle miehelleni. Häntä on harmittanut, mutta hyvin nopeasti hän on todennut että voi mennä myöhemmin saunaan, tai vain suihkuun, ei se mitään. Ei mies ala "kuumentua huonolla tavalla" kuten kirjoittaja, ei hän tule hikisenä hillumaan keittiöön ja vaatimaan, että minun pitää ratkaista hänen nälkänsä. Ei hän mene saunaan oksennusvadin kanssa näyttääkseen minulle, miten paha olo hänellä on ja miten väärin minä toimin. Jos seurustelukumppani tekisi noin, nostaisin välittömästi kytkintä. En jäisi tuollaiseen suhteeseen, jossa toinen hakee selvästi turvaa ja tarvitsee jonkinlaisen muurin, jota vastaan kiukutella, joka kestää hänen tunnemyrskynsä. Ei, silloin tarvitaan terapiaa.
Olen väärässä tulkinnassani, mikäli kirjoittajan puoliso on jatkuvammin rajaton, pientä epämääräistä polkemista tapahtuu usein, ts. kyseessä on oikeasti rajaton henkilö eikä vain vahinko, jollaisena tuo nyt näyttäytyy. Toisaalta olisin myös tyytyväinen, että rajaton mies poistui ihan itse elämästäni. Kirjoittajasta itsestään välittyy kuitenkin sellaista, jopa itsetuhoista uhriutumista, että oli pakko kirjoittaa oma näkemys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu ”älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.
Olen kyllä lukenut. Mutta ilmeisesti meillä tässä huushollissa sitten on hyvin vähän sellaisia asioita joita pitää kieltää toisen tekemästä. Kumpaankaan suuntaan.
Meille molemmille on tärkeää, että asiat hoituvat jotenkin, siis ei ole mitenkään pikkutarkkoja miten joku asia menee tai kuka sen tekee. Tärkeämpää on, ettei tule turhaa riitaa tai turhaan tehdään asioista vaikeaa.
Olen ilmeisesti niin laiskamato että hyvin harvoin, en edes muista milloin, olisin sanonut, että älä sinä tee tätä, haluan tehdä tämän.
Pikemminkin olen vitkuttelija ja mies on ehtinyt jo tehdä kun vielä mietin, että tuokin pitäisi...
Olenkin nauranut että kannattaa vetkutella niin säästyy koko hommasta.
Leppoisalla ja hiukan boheemilla elämällä ja elämäntavalla on puolensa.
Ehkä juuri siitä syystä en ymmärrä. Koska ilmeisesti joissain huusholleissa on paljon tiukemmat "säännöt" miten pitää elää ja olla.
Eli kumpikaan teistä ei ole rajaton mitä tämä ketju käsittelee, vaan teillä on normaali, tasapainoinen parisuhde. Onnittelut siitä, mutta onkohan joku toinen ketju parempi sen hehkuttamiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri mieltä, parisuhteessa pitää ainakin joskus perustella toiselle miksi toimii tai haluaa toimittavan tavalla x tai xxx..
On toisen ohittamista tai välinpitämättömyyttä jos pitää tyytyä siihen että toinen vaan itse päättelee, että ei se kuulu sulle tai ei minun tarvitse sinulle selitellä tekojani tai tekojeni motiiveja.Tuntisin kyllä itseni aika ulkopuoliseksi omassa parisuhteessani.
Jos toinen vain touhuaisi ja tekisi itsekseen ja sitten suuttuisi jos ymmärtäisin väärin tai toimisin toisin kun hän olisi halunnut.Esimerkkinä: kun puhuin ääneen, että autoni pitäisi katsastaa, mutta siitä pitää ennen sitä tarkistaa joitain juttuja. Että minun täytyy käydä näyttämässä sitä huoltamossa.
Mieheni olikin käynyt itsekseen huoltamossa autoni kanssa ja kun sitten sanoin, että ai niin, sen auton tarkistus hän sanoi, että asia on hoidettu, hän on jo käynyt.
En millään saa päähäni miksi minun olisi pitänyt siitä loukkaantua tai suuttua? Sitäpaitsi hän oli maksanut homman, säästyivät rahani ja vaivani.
En pidä mitenkään tärkeänä tai erityisenä eritellä sitä kuka suhteessamme tekee mitäkin, kunhan jotenkin hoituvat. Ilman suurempia pulinoita tai konflikteja.Et selkeästikään ole lukenut koko ketjua. Tässä ketjussa puhutaan miehistä (no, henkilöistä), joille on sanottu ”älä sinä tee sitä, minä haluan tehdä tämän) - ja silti he tekevät asian. Se on ylikävelemistä, ei auttamista.
Olen kyllä lukenut. Mutta ilmeisesti meillä tässä huushollissa sitten on hyvin vähän sellaisia asioita joita pitää kieltää toisen tekemästä. Kumpaankaan suuntaan.
Meille molemmille on tärkeää, että asiat hoituvat jotenkin, siis ei ole mitenkään pikkutarkkoja miten joku asia menee tai kuka sen tekee. Tärkeämpää on, ettei tule turhaa riitaa tai turhaan tehdään asioista vaikeaa.
Olen ilmeisesti niin laiskamato että hyvin harvoin, en edes muista milloin, olisin sanonut, että älä sinä tee tätä, haluan tehdä tämän.
Pikemminkin olen vitkuttelija ja mies on ehtinyt jo tehdä kun vielä mietin, että tuokin pitäisi...
Olenkin nauranut että kannattaa vetkutella niin säästyy koko hommasta.
Leppoisalla ja hiukan boheemilla elämällä ja elämäntavalla on puolensa.
Ehkä juuri siitä syystä en ymmärrä. Koska ilmeisesti joissain huusholleissa on paljon tiukemmat "säännöt" miten pitää elää ja olla.
Voisko ihan vaan olla, että teidän huushollissa on kaksi normaalia ihmistä eikä ketään luonnehäiriöistä rajatonta tyyppiä (tai jos on niin sovitte yhteen tyyliin alkoholisti ja läheisriippuvainen ja molemmat ovat tyytyväisiä osaansa).
Jännä, että joillekin on ihan mahdotonta eläytyä toisten kokemuksiin ja uskoa, että mitään sellaista olisi olemassa, mitä ei ole itse kokenut.
Tämä on ollut silmiä avaava keskustelu. Tapailin taannoin miestä, joka piti itseään moraaliltaan muita ylempänä. Pintapuolisesti hän olikin hyväkäytöksinen, kohtelias ja huomioonottava. Ongelmat alkoivat, kun kiukustumiseni hänelle teki ilmeisesti särön herra täydellisen minäkuvaan.
Olimme sopineet, että hän menee perjantai-iltana kotiini ennen minua ja laittaa saunan päälle, niin että voin mennä sinne kerrankin suoraan urheiluvuoroni jälkeen. Kun laitoin vuoron päätyttyä hallilta viestin, kävi ilmi että mies oli vielä töissä (perjantai-iltana ilman erityistä syytä....). Lopputulos: kotiin tullessani sauna oli kylmänä, nainen nälkäisenä ja kuumana - eikä hyvällä tavalla.
Mies ratkaisi asian päättämällä, että minä ylireagoin. Nälkäni hän ohitti tekemällä pyytämättä kaksi voileipää ennen saunan lämpiämistä. Ottamatta huomioon, että voin helposti pahoin saunassa, jos olen syönyt juuri sitä. En silti kehdannut jättää leipiä syömättä, vaikka ne eivät olleet edes mieluisia. Joten jostain syystä sitten mussutin leivät hikiset vaatteet päällä ja voin myöhemmin pahoin saunassa. Mies oli kauhean tyytyväinen, että huomaatko nyt, turhaan meuhasit.
Itse unohdin asian melkein saman tien. Myöhemmin samana viikonloppuna mies ilmoitti kuitenkin täysin puskista, että hänen tunteensa olivat lakastuneet. En osannut yhdistää tapahtunutta, mutta myöhemmin vertailimme kokemuksia ystäväni kanssa, joka oli myös suuttunut vastaavasta syystä tapailun alkuvaiheessa. Seurauksena myös hänellä oli yhtäkkinen tunneyhteyden täydellinen katkeaminen.
Epäilen vahvasti, että näillä ihmisillä on pakko nähdä itsensä ja toimintansa virheettöminä. Kaikki, mikä muusta kertoo, voidaan pistää joko vastapuolen piikkiin, tai sitten asiaa kompensoidaan aivan kohtuuttomalla raivolla ja yleensä tilannetta pahentaen (tapaus hiivanhakumatka). Toisen osapuolen kuuntelu ja kompromissin hakeminen on mahdotonta, kun tärkein tavoite on välttää virheitä ja olla kaikin tavoin täydellinen.
On surullista, että niin moni kokee että ollakseen hyvä ihminen täytyy olla virheetön. Epäonnistumiset kuuluvat elämään, ja toisinaan se toinenkin osapuoli vetää kiepit turhasta. Jos ei pysty pyytämään ja antamaan anteeksi sekä itselleen että toiselle, käy elämä pidemmän päälle valtavan raskaaksi.