Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteessa rajattoman puolison kanssa - onko toivoa muutoksesta?
Onko kellään ollut parisuhdeongelmaa, jossa tekijänä on toisen osapuolen rajattomuus? Siis kyvyttömyys erottaa omia ja muiden ihmisten tunteita, velvollisuuksia ja tarpeita. Olisi kiva kun kertoisitte, miten lopulta kävi. Auttoiko terapia ja keskustelu, toipuiko suhde? Omassa parisuhteessa asian käsittely alussa ja tuntuu välillä niin toivottomalta, että haluaisin kuulla jos on onnistumistarinoita. Jos ei ole, niin vertaistuki kelpaa.
Kommentit (1211)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Itse ajattelen "rajat" joustaviksi, liikkuviksi minua ympäröiviksi piirretyiksi viivoiksi :D Jos ne eivät koskaan liikkuisi, voisi joku lanata ne mennessään, tai vaihtoehtoisesti minun ja toisen rajojen välille jäisi pitkä kohtaamattomuuden kuilu. Rajat elävät ja keskustelevat, mutta niitä ei ole syytä ylittää toisen puolelle, kuten ei jäädä kököttämään yksin hyvin tiukkojen rajojen sisälle poteroituneenakaan. Jos joku toistuvasti ylittää liidulla piirtämäni viivan, on vastassa seuraavan kerran muuri tykeillä :) Mutta muuria en suotta rakenna, jos viivaa kunnioitetaan, vaan siirrän sitä jopa toista kohti tarvittaessa. Kyse on ikään kuin tanssista, jossa toisen liikkeitä mukaillaan mutta varpaille ei astuta. Yksi vahinkoaskellus menee, mutta jatkuvasta tallonnasta loppuu koko tanssi. Sori, olen visuaalinen ajattelija ja metaforin keskustelija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo tanssimetafora oli hyvä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Luonteemme ovat ilmeisesti vastakkaiset. Minä aina katson ristiriitatilanteessa peiliin ja mietin, mitä voisin tehdö toisin. Sinä ilmeisesti pidät omaa näkemystäsi automaattisesti oikeana?
Luitkohan nyt ihan ajatuksella viestiäni? Ensin kerroin miten ennen toimin, ja sitten mitetn toimin NYT. Olen huomannut siis itsessäni epäkohtia, jotka olen työstänyt saadakseni hyvän ja pitkän ihmissuhteen. Uskoisin että sama pätee myös toiseen suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin kävi niin, että ongelmien mittakaava paljastui vasta lasten jälkeen, siihen asti eleltiin vieraskoreasti.
No kyllä oli kiire niitä muksuja alkaa pukkaamaan pinnallisen tuntemisen perusteella.
Tuntuu kyllä oudolta, että "vieraskoreassa" suhteessa ruvetaan lapsia laittamaan!
Mistä sen tietää, että ihminen on ollut vieraskorea, kun ei ole häntä koskaan muun laisena tuntenut. Ennen kuin hän muuttuukin, ja sitten tajuaa, että tämä on nyt se aito persoona jota on peitelty.
Mulla meni ex-miehen kanssa vuosia ennen kuin tajusin minkälainen hän pohjimmiltaan on ja tämä tapahtui lapsen syntymän jälkeen. Ehkä hän ei enää kestänyt kun ei voinutkaan olla kaiken keskipiste vaan oma lapsi vei huomion... tosin tässä vaiheessa jo itsekin myönsi tilanteen ja kehuskeli miten hänen olisi pitänyt alkaa automyyjäksi tai kiinteistönvälittäjäksi kun on niin hyvä kusettamaan ihmisiä.
Oma strategiani on ensin käyttäytyä sovinnollisesti ja tulla vastaan, tehdä myönnytyksiä ja palveluksia, jotta olen omalta osaltani avannut väylän vastavuoroisesti positiiviselle ja rakentavalle käytökselle. Sitten jos myöhemmin huomaan, että toinen onkin kaffepullan itsestään antaman kuvan mukaisen jäykkä ja itsekäs, omat hanani menevät kiinni ja alan myös ottaa etäisyyttä ihmiseen, koska en halua lähelleni ihmisiä, joiden kanssa en koe voivani olla oma itseni ilman että joudun aina väistämään. Ja ne hyväksikäyttäjät ovat sitten oma lukunsa, luukut menevät kiinni myös heidän suuntaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan käsittämätöntä, miten rajattomasti käyttäytyvä miehen sukulainen pystyy pilaamaan päivän koko perheeltä halutessaan. Merkkipäivät on ihan suosikkikohteita. Esimerkiksi nyt koronan aikaan oli lapsella synttärit, ja miehen rajaton sukulainen oli ihan paineessa siitä että ei voinut tulla meille säätämään silloin. Hän kehysti asiansa sitten niin, että koska hän ei pääse paikalle, lapsi saa häneltä lahjaksi kakkukahvit tietyssä kahvilassa. Ei koska tahansa, vaan juuri sinä oikeana syntymäpäivänä. Ja sinne pitää sitten tulostaa hänen lähettämänsä kuva kortiksi (meillä ei ole edes itsellä printteriä ja hän tietää tämän) ja soittaa hänelle videopuhelu, jossa näkyy kiitollinen lapsi kakkuineen ja kortteineen. Sukulainen kiusasi ja kiristi miestä asiasta kunnes tämä lupasi, ja koko synttäripäivä olikin sitten yhtä kireää hoputusta, että päästään sinne kahvilaan ja saadaan se homma hoidettua.
Jokainen varmaan tietää, että tuollainen reissu riittää pienten lasten kanssa ihan koko päivän ohjelmaksi. Eli oma kiva ohjelma vaihtui jälleen rajattoman sukulaisen mielen mukaiseen sirkukseen. Hän sitten siellä tyytyväisenä liversi videolla, kun kyllästyneet lapset kiemurtelivat tuoleissaan kahvilassa.
Ei riitä, että saa omat rajat kuntoon, kun ne pitäisi saada kasvatettua kaikille perheenjäsenille. Mutta miten, kun kaikilla on kuitenkin se viimeinen päätäntävalta omiin rajoihinsa? Olen ihan varma, että rajaton ymmärtää tämän hyvin, ja löytää aina sisään sieltä heikoimman lenkin kautta.
No siis minä sain sen miehen rajattoman sukulaisen poistettua lopulta näin: Sanoin miehelle: ”En enää kestä Xx:ää yhtään. Haluan hänet pois elämästäni. Mielenterveyteni takia hänet on poistettava tavalla tai toisella. Rakastan sinua, mutta toinen meistä, minä tai sukulainen, poistuu nyt. Sinä päätät kumpi.” Mies onneksi tajusi, että nyt tulee ero, jos ei laita sukulaista kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Sitten jos myöhemmin huomaan, että toinen onkin kaffepullan itsestään antaman kuvan mukaisen jäykkä ja itsekäs, omat hanani menevät kiinni ja alan myös ottaa etäisyyttä ihmiseen, koska en halua lähelleni ihmisiä, joiden kanssa en koe voivani olla oma itseni ilman että joudun aina väistämään
Aivan turhaa piikittelyä minun suuntaani, etkä selvästikään ymmärtänyt, mitä aiemmissa viesteissäni yritin sanoa.
Minä muuten suhtaudun ihmisiin juuri noin kuten sinäkin kirjoitit. Vastavuoroisuus ihmissuhteissa on se, joka saa minutkin tekemään myönnytyksiä. Jos se ei ole molemminpuolista, sitten peruutetaan takaisin lähtöruutuun tai kokonaan takavasemmalle.
Näinhän se normaaleilla ihmisillä menee.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Luonteemme ovat ilmeisesti vastakkaiset. Minä aina katson ristiriitatilanteessa peiliin ja mietin, mitä voisin tehdö toisin. Sinä ilmeisesti pidät omaa näkemystäsi automaattisesti oikeana?
Luitkohan nyt ihan ajatuksella viestiäni? Ensin kerroin miten ennen toimin, ja sitten mitetn toimin NYT. Olen huomannut siis itsessäni epäkohtia, jotka olen työstänyt saadakseni hyvän ja pitkän ihmissuhteen. Uskoisin että sama pätee myös toiseen suuntaan.
Tarkoitin perusluonnetta. Käyttäytymistä muutetaan, luonnetta ei niinkään. Eli arvelen sinun olevan luonteeltasi voimakastahtoinen, mutta nykyään muutat käyttäytymistäsi sovinnolisempaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Luonteemme ovat ilmeisesti vastakkaiset. Minä aina katson ristiriitatilanteessa peiliin ja mietin, mitä voisin tehdö toisin. Sinä ilmeisesti pidät omaa näkemystäsi automaattisesti oikeana?
Luitkohan nyt ihan ajatuksella viestiäni? Ensin kerroin miten ennen toimin, ja sitten mitetn toimin NYT. Olen huomannut siis itsessäni epäkohtia, jotka olen työstänyt saadakseni hyvän ja pitkän ihmissuhteen. Uskoisin että sama pätee myös toiseen suuntaan.
Tarkoitin perusluonnetta. Käyttäytymistä muutetaan, luonnetta ei niinkään. Eli arvelen sinun olevan luonteeltasi voimakastahtoinen, mutta nykyään muutat käyttäytymistäsi sovinnolisempaan suuntaan.
Voi myös vaan olla, että ihminen on kasvanut luolassa tai ollut niin huonostikäyttäytyvien ihmisten ympäröimänä, että on ollut itsekin jatkuvasti ärtynyt ja kyynärpäät esissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Luonteemme ovat ilmeisesti vastakkaiset. Minä aina katson ristiriitatilanteessa peiliin ja mietin, mitä voisin tehdö toisin. Sinä ilmeisesti pidät omaa näkemystäsi automaattisesti oikeana?
Luitkohan nyt ihan ajatuksella viestiäni? Ensin kerroin miten ennen toimin, ja sitten mitetn toimin NYT. Olen huomannut siis itsessäni epäkohtia, jotka olen työstänyt saadakseni hyvän ja pitkän ihmissuhteen. Uskoisin että sama pätee myös toiseen suuntaan.
Tarkoitin perusluonnetta. Käyttäytymistä muutetaan, luonnetta ei niinkään. Eli arvelen sinun olevan luonteeltasi voimakastahtoinen, mutta nykyään muutat käyttäytymistäsi sovinnolisempaan suuntaan.
Kumpi ihminen on? Perimmäiset impulssinsa vai se, mitä impulssikontrollin jälkeen tulee muille nähtäväksi?
Vierailija kirjoitti:
Kumpi ihminen on? Perimmäiset impulssinsa vai se, mitä impulssikontrollin jälkeen tulee muille nähtäväksi?
Hedelmistään puu tunnetaan. (Jeesuksen sanat)
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Luonteemme ovat ilmeisesti vastakkaiset. Minä aina katson ristiriitatilanteessa peiliin ja mietin, mitä voisin tehdö toisin. Sinä ilmeisesti pidät omaa näkemystäsi automaattisesti oikeana?
Luitkohan nyt ihan ajatuksella viestiäni? Ensin kerroin miten ennen toimin, ja sitten mitetn toimin NYT. Olen huomannut siis itsessäni epäkohtia, jotka olen työstänyt saadakseni hyvän ja pitkän ihmissuhteen. Uskoisin että sama pätee myös toiseen suuntaan.
Tarkoitin perusluonnetta. Käyttäytymistä muutetaan, luonnetta ei niinkään. Eli arvelen sinun olevan luonteeltasi voimakastahtoinen, mutta nykyään muutat käyttäytymistäsi sovinnolisempaan suuntaan.
Voi myös vaan olla, että ihminen on kasvanut luolassa tai ollut niin huonostikäyttäytyvien ihmisten ympäröimänä, että on ollut itsekin jatkuvasti ärtynyt ja kyynärpäät esissä?
Stressaantunut ihminen käyttäytyy eri tavalla, riippuen luonteesta. Ei kaikki ole kyynerpäät esissä stressaantuneena. Toiset vetäytyvät kuireensa, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Luonteemme ovat ilmeisesti vastakkaiset. Minä aina katson ristiriitatilanteessa peiliin ja mietin, mitä voisin tehdö toisin. Sinä ilmeisesti pidät omaa näkemystäsi automaattisesti oikeana?
Luitkohan nyt ihan ajatuksella viestiäni? Ensin kerroin miten ennen toimin, ja sitten mitetn toimin NYT. Olen huomannut siis itsessäni epäkohtia, jotka olen työstänyt saadakseni hyvän ja pitkän ihmissuhteen. Uskoisin että sama pätee myös toiseen suuntaan.
Tarkoitin perusluonnetta. Käyttäytymistä muutetaan, luonnetta ei niinkään. Eli arvelen sinun olevan luonteeltasi voimakastahtoinen, mutta nykyään muutat käyttäytymistäsi sovinnolisempaan suuntaan.
Kumpi ihminen on? Perimmäiset impulssinsa vai se, mitä impulssikontrollin jälkeen tulee muille nähtäväksi?
Ei ihminen ole mikään kasa impulsseja, mutta jos noista pitää valita, niin ne perimmäisen impulssit. Kontrolli on opittua. Tietty persoona ei pysty impulsseja kontrolloimaan, toinennpystyy ja kolmannella ei niitä impulsseja oikein edes ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Ihan käsittämätöntä, että suostuitte tuohon kahvilafarssiin.
Seuraavalla kerralla kokeilkaa sanoa ”ei käy, meillä on muita suunnitelmia” ja end of discussion.
Mun on joskus vaikeus ymmärtää rajattomuuden uhreja, koska itsellä ei ole sellaista miellyttämisen tarvetta. Osaan sanoa ei. Jos joku yrittää vängätä, vastaus on sitä varmemmin ei. Vihaan painostamista.Niinpä. Joillain ihmisillä on taas sellainen ajatus, että ihmissuhteet toimivat, kun tullaan puoliväliin itse vastaan. Siinä sitten tulee aina välttämättä jotain huteja ja kärsittyä joko niistä, jotka käyttävät tilannetta hyväkseen tai sinun tapaasi eivät itse vastaavasti jousta, mutta parhaimmillaanhan siitä tulee ihan paras ihmissuhteen muoto, kun molemmat huomioivat toisen tarpeita ja näkökulmia.
Toki huteja tulee, mutta siitähän ne rajat vahvistuvat ja niiden tarve tulee näkyväksi itselle. Jos terveitä, itselle hyödyllisiä rajoja ei pysty asettamaan, tulee vastavuoroisuudestakin vaikeaa kun aina on suojeltava itseään mahdollisilta väärinkäyttäjiltä. Ei ole lopulta "varaa" vastavuoroisuuteen luottavaisuuteen silloin kun se on aiheellista. Eli rajat myös mahdollistavat lähentymisen toisten kanssa, eivät torppaa sitä.
Voin kuinka olisin tiennyt tämän kaiken nuorena. Siis teidän molempien ylläolevien kirjoittaman. Olen tuo, joka muutama viesti aikaisemmin kertoi 20 vuoden avioliitostaan.
Minulle oli uskoteltu, että parisuhde vaatii työtä ja kompromisseja. Toki vähän vaatiikin, mutta ei sen aina ja joka asiassa pitäisi sellaista olla. Siksi sitä parisuhdetta ei pitänyt epänormaalina. Siihen kun lisää tämän luonteen, joka dr ramanin mukaan on forgiver, niin soppa on valmis.
Nykyään minulla on erittäin tiukat rajat. Ja sen myötä välit ex-mieheen ovat täysin tuhoutuneet. Sääli lasten kannalta.
Minä taas sain elämäni pisimmän ja parhaimman ihmissuhteen kun ymmärsin että minun tulee tehdä töitä suhteen eteen ja kompromissejä myös. Aiemmin pistin miehen mäelle heti kun tuli jotain sellaista vastaan mikä ei käynyt pirtaani. Olen siis ilmeisesti ollut "liian tiukkarajainen" aiemmin.
Itse ajattelen "rajat" joustaviksi, liikkuviksi minua ympäröiviksi piirretyiksi viivoiksi :D Jos ne eivät koskaan liikkuisi, voisi joku lanata ne mennessään, tai vaihtoehtoisesti minun ja toisen rajojen välille jäisi pitkä kohtaamattomuuden kuilu. Rajat elävät ja keskustelevat, mutta niitä ei ole syytä ylittää toisen puolelle, kuten ei jäädä kököttämään yksin hyvin tiukkojen rajojen sisälle poteroituneenakaan. Jos joku toistuvasti ylittää liidulla piirtämäni viivan, on vastassa seuraavan kerran muuri tykeillä :) Mutta muuria en suotta rakenna, jos viivaa kunnioitetaan, vaan siirrän sitä jopa toista kohti tarvittaessa. Kyse on ikään kuin tanssista, jossa toisen liikkeitä mukaillaan mutta varpaille ei astuta. Yksi vahinkoaskellus menee, mutta jatkuvasta tallonnasta loppuu koko tanssi. Sori, olen visuaalinen ajattelija ja metaforin keskustelija.
Tanssimistahan sen elämän pitäisi olla eikä mitä UFC ottelua.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo säätäjä suostuisi menemään adhd/add-testiin ja sitten tarvittavaan terpiaan ja lääkitykseen, voisi teillä osalla elämä helpottua. Kuulostaa hirveältä ja jopa potentiaalisesti vaaralliselta, että yksi kouhottaa koko ajan liikuttelemassa kaikkea näkemäänsä.
Ei me addut hirveästi kävellä toisten rajojen yli, vaikka joskus ollaankin rasittavia. Lähinnä me ei oikein saada aikaan mitään. Keskittyminen ei aina pelaa eikä toiminnanohjaus, ja asiat unohtuu helposti. Siitä tässä on kyse. Anteeksi nyt, mutta uskoakseni olet väärillä jäljillä.
Joku voi tietty olla ADHD ja rajaton yhtä aikaa, mutta nämä ominaisuudet eivät ole mikään käsi kädessä kulkeva parivaljakko.
Vierailija kirjoitti:
Huonolta kuulostaa. Kyse on todenäköisesti pers.häiriöstä tai bipolaarista, ja jälkimmäisessä auttavat (otetut) lääkkeet. Persoonallisuushäiriöt ovat hitaita hoitaa eikä hlö välttämättä itse kärsi rajattomuudestaan kuin ehkä satunnaisesti. Ja voi myös esittää kärsivänsä. Valitettavasti narsistiset ihmiset nauttivat rajattomuudestaan, muka-oikeutuksestaan.
Oman mielenterveytensä tuossa vain pilaa jos on itse tolkuissaan ja ymmärtää mikä merkitys rajoilla on laadukkaalle, arvokkaalle elämälle ja itsekunnioitukselle. Usein kaksi rajatonta (narsisti/epävakaa) hakeutuvat yhteen.
En tuhlaisi aikaani tuollaiseen.
No ei välttämättä todellakaan.
Esimerkiksi autismikirjossa ihmisillä on usein vaikeuksia tajuta, että muut eivät katso asioits samasta vinkkelistä. Kyse on ns. mielen teorian ongelmista.
https://www.duodecimlehti.fi/duo14588
Se ei tee heistä silti ilkeitä tai empatiakyvyttömiä, he tuntevat empatiaa kyllä, mutta ilmaisevat sitä eri lailla kuin me neurotyypilliset.
He myös ymmärtävät toisen katsovan asiaa eri näkökulmasta, kun heille sanoo siitä. Mutta ei kannata olettaa, että he vaistoavat asioita juurikaan sanomatta - tunnetiloja he kyllä huomaavat, monet jopa hyvinkin herkästi, mutteivät ymmärrä, mistä toisen ärtymys tms. johtuu.
Ei siis kannata liikaa kyökkidiagnosoida. Sellainen on muutenkin aika tyhmää, koska muutaman, subjektiivisesta näkökulmasta lausutun lauseen perusteella ei kukaan vähänkään asiantunteja ihminen jaa diagnooseja.
Ihmiset voivat olla huonoja vaistoamaan asioita, olematta silti lainkaan ilkeitä tai itsekkäitä - ja he voivat olla tuota psyykkisten sairausten tai neurologisten ongelmien takia.
Ja koska harva ihminen on "sataprosenttisen normaali", vaan janalla jossakin sen ja vaikkapa äärimmäisen autistisen tai äärimmäisen narsistin välillä - moni voi olla NIINSANOTUSTI NORMAALI ja silti aika huono vaistoamaan muiden tarpeita.
Kyse on myös osin kasvatuksesta. Miten lasta on kotona kasvatettu, onko häntä vaadittu ja kasvatettu ottamaan huomioon muiden tarpeita vai ei.
Monella miehellä ei ole tuollaista kasvatusta annettu, että olisi vaadittu häntä huomioimaan muita. Varsinkin ainokaiset pojat ovat usein - anteeksi vaan - keskimääräistä hemmotellumpia ja heillä voi olla ihan perusluonteesta riippumatta vaikeuksia oppia aikuisena huomioimaan puolison tai lasten tarpeita.
Tietysti aika hyvä kysymys on, miten joku perustaa tuollaisen kanssa perheen ilman, että huomaa tuota. Mutta ehkä miehessä on muita, hyv ja kompensoivia puolia. Kukaan kun ei ole kaikessa huono!
Siinä sitten pitää miettiä, mitä itse odottaa. Luuleeko voivansa muuttaa toisen ihmisen? Haluaako kantaa siitä vastuun? Vai ottaako itse enemmän sen huomioijan roolin ja jaksaako sitä?
Mitä AP kuuluu, herättikö keskustelu ajatuksia?
Täällä on niin paljon hyviä kommentteja, että haluaisin vastata kaikille mutta en ehdi.
Tuli mieleen, että ehkä kaikkein ensimmäinen merkki miehen rajattomuudesta oli hänen harrastamansa ns. mansplainaaminen. Eli alkaa kertoa jotain (”tiesitkö että kypärää ei saa enää käyttää jos se on pudonnut”) ja hänelle vastaa, että joo tiedän, niin hän ei ikään kuin kuule sitä, vaan jatkaa selitystä ihan alkeista loppuun asti (”... kun siihen on voinut tulla näkymättömiä vaurioita, joiden takia se ei enää toimi niin kuin pitäisi, niin siksi pudonnutta kypärää ei pidä käyttää enää.”) Siis eikö tuo ole myös juuri sitä, että ei voi uskoa että joku toinen tietää tietyn assn, jos ei ole henkilökohtaisesti kertonut siitä sille toiselle? Ei voi tietää, kun rajaton ei tiedä hänen tietävän.
-Ap
Luonteemme ovat ilmeisesti vastakkaiset. Minä aina katson ristiriitatilanteessa peiliin ja mietin, mitä voisin tehdö toisin. Sinä ilmeisesti pidät omaa näkemystäsi automaattisesti oikeana?