Kolumni: Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tuon jutun pääsee lukemaan? Minulle näyttää, että pitäisi kirjautua, että aukeaa. 

Ne muuttavat sellaiset kirjautumisen taa, jotka herättävät keskustelua.

Kyllä täällä vaan sekä läppärillä että kännyllä aukeaa ilman kirjautumista.

Millä selaimella? Chromella en ainakaan pääse. 

"Lue tämä artikkeli rekisteröityneenä käyttäjänä

Hei, Iltalehden lukija. Luo ilmainen Alma-tunnus ennen kuin luet artikkelin. Rekisteröityminen auttaa meitä kehittämään Iltalehteä." 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Olin kirjoittanut kolumneja vaihtelevalla menestyksellä vuosikausia, välillä niitä ylistettiin, välillä haukuttiin alimpaan helvettiin.

Palautetta yhdestä kolumnista tulee satoja tai tuhansia, mutta yritän lukea kommentteja ainakin kursorisesti.

Viitisen vuotta sitten aloin havaita niissä uudenlaisia piirteitä, jotka saivat hämmentymään.

Tuntui kuin osa palautteen antajista olisi puhunut vierasta kieltä. En tajunnut, mistä he puhuivat, enkä pystynyt seuraamaan heidän päättelyketjujaan. He käyttivät keskenään samoja, oudonkuuloisia ja hienolta kalskahtavia termejä kuten ableismi tai kulttuurinen omiminen, he loukkaantuivat herkästi ja tulkitsivat kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla. He olivat hyvin mustavalkoisia ja varmoja asiastaan – mutta ajatusketjuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Ikään kuin he olisivat kuuluneet johonkin hämärään lahkoon, jonka ulkoa opeteltuja fraaseja he toistelivat silmät ummessa, ilman omaa ajattelua.

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Tälläinen kirjoittelu on tyhjää subjektiivistä lätinää. Kerropa nyt joku konkreettinen tapaus. Mitä kirjoitit? Miten sitä kommentoitiin? Mikä siinä oli pielessä?

Se on siitä kolumnista idari

Vierailija kirjoitti:

Sanna ja moni keski-ikäinen vasta ovatkin mielensäpahoittajia.

Sanovat, että nuoret ei kestä mitään, vinkuvat kaikesta turhasta.

Jäätelöpuikon (!!!) nimi muutetaan, resepti ja hinta pysyy samana.

Keski-ikäset mielensäpahoittajat:

MITÄ MIKSI PEEE**KELE, NYT BOIKOTTIIN, KAIKKI PILALLA

Se johtuu siitä, että he eivät enää voi tuijottaa vain omaan napaansa, vaan heidän tulisi huomioida muitakin. Täytyy kuitenkin samaan aikaan muistaa, että silläkin on rajansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Klikkauksiako taas haetaan? En aio klikata.

Arvostan! En minäkään.

Nämä ukkolan kolumnit on niin nähty

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten Ukkola sanoo, niin kyllä on mennyt ihan överiksi. Esimerkkinä mainitsee, että jäätelöpuikon nimi täytyi muuttaa.

Mulla on tallella seurakunnan keroajoiltani (jossa olin ennen kouluikää) kuva, jossa me yli 40 lasta oltiin pukeuduttu intkaanivaatteisiin. Ei tulisi enää kuuloonkaan.

Niinpä, alkuperäiskansojakaan ei saa enää kohdella epäinhimillisesti. Tosi "överiä"!

Jos inuiiteilla olisi kuuma juoma nimeltä finskiperkele, uhriutuisitko ja haluaisit sen nimen muutettavaksi?

Jos et edes koskaan olisi kuullut fiskiperkele kuuman juoman olemassaolosta.

Vähenivätkö inuiittien alkoholi ja sosiaaliset ongelmat sillä että eskimopuikko sai uuden nimen erään pohjoisen vähemmistökansan jädemarkkinoilla.

Jos finskiperkele olisi saanut uuden nimen toisen alkuperäiskulttuurin maassa, olisiko sinulla parempi olotila.

Jos olisi niin miksi?

Sinä itse nostit esiin aiheen, joten relevantimpi tapa tarkastella aihetta on kysyä, että miksi SINÄ uhriudut siitä, että jäätelön nimeä muutettiin? Miksi SINULLA pitäisi olla oikeus käyttää halventavia nimiä toisista ihmisistä? Miten elämäsi konkreettisesti nyt muuttui huonommaksi kun saat ostaa erästä tuotetta jolla on eri nimi kuin ennen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten Ukkola sanoo, niin kyllä on mennyt ihan överiksi. Esimerkkinä mainitsee, että jäätelöpuikon nimi täytyi muuttaa.

Mulla on tallella seurakunnan keroajoiltani (jossa olin ennen kouluikää) kuva, jossa me yli 40 lasta oltiin pukeuduttu intkaanivaatteisiin. Ei tulisi enää kuuloonkaan.

Niinpä, alkuperäiskansojakaan ei saa enää kohdella epäinhimillisesti. Tosi "överiä"!

Jos inuiiteilla olisi kuuma juoma nimeltä finskiperkele, uhriutuisitko ja haluaisit sen nimen muutettavaksi?

Jos et edes koskaan olisi kuullut fiskiperkele kuuman juoman olemassaolosta.

Vähenivätkö inuiittien alkoholi ja sosiaaliset ongelmat sillä että eskimopuikko sai uuden nimen erään pohjoisen vähemmistökansan jädemarkkinoilla.

Jos finskiperkele olisi saanut uuden nimen toisen alkuperäiskulttuurin maassa, olisiko sinulla parempi olotila.

Jos olisi niin miksi?

Meillä ei suinkaan ollut eskimoperkele jäätelön nimenä, vaan pelkkä eskimo. Samoin kun n+-kerinsuukko oli neutraali, eikä perässä ollut hyi yrjö tms.

Mutta kun nuo sanat ovat jo sinällään loukkaavia. Ilman lisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Olin kirjoittanut kolumneja vaihtelevalla menestyksellä vuosikausia, välillä niitä ylistettiin, välillä haukuttiin alimpaan helvettiin.

Palautetta yhdestä kolumnista tulee satoja tai tuhansia, mutta yritän lukea kommentteja ainakin kursorisesti.

Viitisen vuotta sitten aloin havaita niissä uudenlaisia piirteitä, jotka saivat hämmentymään.

Tuntui kuin osa palautteen antajista olisi puhunut vierasta kieltä. En tajunnut, mistä he puhuivat, enkä pystynyt seuraamaan heidän päättelyketjujaan. He käyttivät keskenään samoja, oudonkuuloisia ja hienolta kalskahtavia termejä kuten ableismi tai kulttuurinen omiminen, he loukkaantuivat herkästi ja tulkitsivat kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla. He olivat hyvin mustavalkoisia ja varmoja asiastaan – mutta ajatusketjuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Ikään kuin he olisivat kuuluneet johonkin hämärään lahkoon, jonka ulkoa opeteltuja fraaseja he toistelivat silmät ummessa, ilman omaa ajattelua.

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Tälläinen kirjoittelu on tyhjää subjektiivistä lätinää. Kerropa nyt joku konkreettinen tapaus. Mitä kirjoitit? Miten sitä kommentoitiin? Mikä siinä oli pielessä?

Se on siitä kolumnista idari

Idari on se joka ei osaa lainata oikein tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Olin kirjoittanut kolumneja vaihtelevalla menestyksellä vuosikausia, välillä niitä ylistettiin, välillä haukuttiin alimpaan helvettiin.

Palautetta yhdestä kolumnista tulee satoja tai tuhansia, mutta yritän lukea kommentteja ainakin kursorisesti.

Viitisen vuotta sitten aloin havaita niissä uudenlaisia piirteitä, jotka saivat hämmentymään.

Tuntui kuin osa palautteen antajista olisi puhunut vierasta kieltä. En tajunnut, mistä he puhuivat, enkä pystynyt seuraamaan heidän päättelyketjujaan. He käyttivät keskenään samoja, oudonkuuloisia ja hienolta kalskahtavia termejä kuten ableismi tai kulttuurinen omiminen, he loukkaantuivat herkästi ja tulkitsivat kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla. He olivat hyvin mustavalkoisia ja varmoja asiastaan – mutta ajatusketjuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Ikään kuin he olisivat kuuluneet johonkin hämärään lahkoon, jonka ulkoa opeteltuja fraaseja he toistelivat silmät ummessa, ilman omaa ajattelua.

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Tälläinen kirjoittelu on tyhjää subjektiivistä lätinää. Kerropa nyt joku konkreettinen tapaus. Mitä kirjoitit? Miten sitä kommentoitiin? Mikä siinä oli pielessä?

Se on siitä kolumnista idari

Idari on se joka ei osaa lainata oikein tekstiä.

Idari on se joka kommentoi lukematta mitä kommentoi, eikä tajua että yhteenviestiin ei mahdu kaikki

Vierailija kirjoitti:

Tämä suuntaus on ollut nähtävillä jo ainakin 10 vuotta: yhtäkkiä ihmisten tunteista on tullut jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon ihan kaikessa, politiikasta ja riistalajien määrittelystä alkaen. Itse ainakin kiinnitin tähän asiaan huomiota ensimmäistä kertaa kun tajusin ihmisten pitävän omaa pelkoaan validina argumenttina sen puolesta, että susikantaa pitäisi vähentää. (En siis ota kantaa susikannan kokoon, totean vaan että mitään virallisia päätöksiä ei voida tehdä sen takia että jostakusta tuntuu joltakin).

Uutisointi kautta linjan on muuttunut: ensimmäinen näkemäni uutinen USAn kongressin tapahtumista oli "Angela Merkel on raivoissaan" tms. Siis tärkeintä oli kertoa, Miltä Mamma Merkelistä Tuntui. Muutenkin on vaikea saada seulottua ne faktat esiin, kun valtion virallinen tiedotuskanava, eli Yle, keskittyy kertomaan miltä Nykissä (eli eri kaupungissa) asuvasta suomalaisesta Tuntuu Nyt.

Tämä kehitys alkoi siitä, että vapauduttiin niin ettei käytöstapojakaan enää oikein tarvittu. Ihmiset eivät ole oikein tainneet tajuta, että käytöstapojen, varsinkin teitittelyn, tarkoitus on pitää tervettä etäisyyttä ihmisten välillä. Tämä etäisyys tehokkaasti ehkäisee kaikenlaista tunteisiinkäymistä. Erityisesti työpaikoilla se on ollut aikanaan hyvä asia.

Käytöstavat unohdettiin, etäisyys menetettiin, sitten vähän sekaan feminismiä ja uhrieetosta ja soppa on valmis. Ainoa, millä on enää merkitystä on uhriutujan pikku fiilikset. Hiiteen faktat.

Itse olen autismin kirjolla oleva nainen. On ironista huomata, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät nykyään kuin minä pahimmissa melttaripäissäni teininä. Erona on vain se, että minä häpeän pahimpia melttareitani vielä 20 vuotta myöhemmin, nuo pitävät käytöstään täysin oikeutettuna koska heitä on triggeröity.

Mielenkiintoista, että otit esiin käytöstavat ja esimerkiksi teitittelyn osana ilmiötä. Itseäni on jo pitkään häirinnyt julkisuuden henkilöihin viittaaminen etunimellä, joka on sekin somemaailmassa vahvistunut ilmiö. Tässäkin ketjussa puhutaan Sannasta, ikään kuin Ukkola olisi meidän kaikkien henkilökohtainen tuttava ja me kaikki toistemme. Kyvyttömyyteen erottaa omat tunteet faktoista ja kaikenlaiseen tunnehdintaan yleisestikin liittyy mielestäni juuri epämuodollisuus. Julkisissa tiloissakin käyttäydytään kuin röhnötettäisiin omalla kotisohvalla. Jos joku huomauttaa, että voisi vaikka jonottaa linjassa niin että muutkin pääsisivät liikkumaan, niin sehän on kauhea paikka. Huomautusta ei kyetä näkemään aiheellisena, vaan kyseessä on verinen loukkaus, joka on kostettava.

2019 Big Brother Suomen kaudella oli eräs henkilö, jota mielessäni pidän tällaisen hermoheikkoilun esimerkkinä. En uskoisi, ellen olisi omin silmin nähnyt, millaisia ihmisiä nykyään on ja PALJON. Onneksi suurin osa on vielä järjissään, mutta kun nämä järjissään olevat yritetään hiljentää, niin näyttää, että nykynuoret ovat aivan jätesakkia. Sanokaa mielipiteenne myös te, jotka ette ole ääripäissä. Sillä ON merkitystä!

Vauvapalstallakin on monta esimerkkiä tästä: joku sanoo jotain, joka loukkaa äiti-ihmisen mielen. Tai riittää, että joku väittää jonkun sanoneen tai tehneen jotain (usein selviää, ettei asia lopulta ihan niin mennytkään, kun somessa mielensä pahoittamista purkavat väittäväy). Kyse voi olla vaikka imetys tms. Kun joku on kehdannut sanoa jotain 'väärää' pidetään täysin oikeutettuna kiusata sanoja jopa kuoliaaksi. Ja tämä joukkokiusaaminen on täysin suhteetonta ja härskiä, mutta äiti-ihmisten kierrokset tapissa ja kiusaaminen koetaan täysin oikeutetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ollut kolumnistin tarkoitus, mutta sai ainakin minut kyseenalaistamaan omia vanhoja ajatusmallejani. Olin aiemmin tietämättäni samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta nyt ajatustapa alkoi tuntua kovin laiskalta ja opitulta. Minusta kolumnisti on juuri se, joka toistelee kliseisiä totuuksia.

Jaa no minä.aloin ymmärtämään jopa trumpetisteja tämän likemisen jälkeen. Koska vihervasemmisto saa häröillä ja loukkaantua ja heitellä vähän polttopulloja kun joku on eri mieltä heidän kanssaan niin miksi vastapuolikin ei toimisi samalla tavalla?

Minä en ymmärrä, mitä Ukkola tarkoittaa? Hän on kirjoittanut kärkkäitä mielipiteitä ja saanut niistä kritiikkiä. Nyt hän sitten yhdistää ne kaikenlaiseen yliampuvaan mielensäpahoittamiseen, ikään kuin hän ei olisi koskaan sanonut mitään kyseenalaista tai loukkaavaa. Ja loppukommentti on mielestäni nolo ihmiseltä, jolla ei ole yliopistotutkintoa. Ikään kuin yliopiston opiskelijat eivät saisi edellyttää, että luennoijat ovat laadukkaita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Olin kirjoittanut kolumneja vaihtelevalla menestyksellä vuosikausia, välillä niitä ylistettiin, välillä haukuttiin alimpaan helvettiin.

Palautetta yhdestä kolumnista tulee satoja tai tuhansia, mutta yritän lukea kommentteja ainakin kursorisesti.

Viitisen vuotta sitten aloin havaita niissä uudenlaisia piirteitä, jotka saivat hämmentymään.

Tuntui kuin osa palautteen antajista olisi puhunut vierasta kieltä. En tajunnut, mistä he puhuivat, enkä pystynyt seuraamaan heidän päättelyketjujaan. He käyttivät keskenään samoja, oudonkuuloisia ja hienolta kalskahtavia termejä kuten ableismi tai kulttuurinen omiminen, he loukkaantuivat herkästi ja tulkitsivat kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla. He olivat hyvin mustavalkoisia ja varmoja asiastaan – mutta ajatusketjuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Ikään kuin he olisivat kuuluneet johonkin hämärään lahkoon, jonka ulkoa opeteltuja fraaseja he toistelivat silmät ummessa, ilman omaa ajattelua.

Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.

Tälläinen kirjoittelu on tyhjää subjektiivistä lätinää. Kerropa nyt joku konkreettinen tapaus. Mitä kirjoitit? Miten sitä kommentoitiin? Mikä siinä oli pielessä?

Se on siitä kolumnista idari

Idari on se joka ei osaa lainata oikein tekstiä.

Idari on se joka kommentoi lukematta mitä kommentoi, eikä tajua että yhteenviestiin ei mahdu kaikki

Yhteenviestiin, just 😜

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tuon jutun pääsee lukemaan? Minulle näyttää, että pitäisi kirjautua, että aukeaa. 

Ne muuttavat sellaiset kirjautumisen taa, jotka herättävät keskustelua.

Kyllä täällä vaan sekä läppärillä että kännyllä aukeaa ilman kirjautumista.

Millä selaimella? Chromella en ainakaan pääse. 

"Lue tämä artikkeli rekisteröityneenä käyttäjänä

Hei, Iltalehden lukija. Luo ilmainen Alma-tunnus ennen kuin luet artikkelin. Rekisteröityminen auttaa meitä kehittämään Iltalehteä." 

klikkaa OHITA siinä tuon alapuolella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä suuntaus on ollut nähtävillä jo ainakin 10 vuotta: yhtäkkiä ihmisten tunteista on tullut jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon ihan kaikessa, politiikasta ja riistalajien määrittelystä alkaen. Itse ainakin kiinnitin tähän asiaan huomiota ensimmäistä kertaa kun tajusin ihmisten pitävän omaa pelkoaan validina argumenttina sen puolesta, että susikantaa pitäisi vähentää. (En siis ota kantaa susikannan kokoon, totean vaan että mitään virallisia päätöksiä ei voida tehdä sen takia että jostakusta tuntuu joltakin).

Uutisointi kautta linjan on muuttunut: ensimmäinen näkemäni uutinen USAn kongressin tapahtumista oli "Angela Merkel on raivoissaan" tms. Siis tärkeintä oli kertoa, Miltä Mamma Merkelistä Tuntui. Muutenkin on vaikea saada seulottua ne faktat esiin, kun valtion virallinen tiedotuskanava, eli Yle, keskittyy kertomaan miltä Nykissä (eli eri kaupungissa) asuvasta suomalaisesta Tuntuu Nyt.

Tämä kehitys alkoi siitä, että vapauduttiin niin ettei käytöstapojakaan enää oikein tarvittu. Ihmiset eivät ole oikein tainneet tajuta, että käytöstapojen, varsinkin teitittelyn, tarkoitus on pitää tervettä etäisyyttä ihmisten välillä. Tämä etäisyys tehokkaasti ehkäisee kaikenlaista tunteisiinkäymistä. Erityisesti työpaikoilla se on ollut aikanaan hyvä asia.

Käytöstavat unohdettiin, etäisyys menetettiin, sitten vähän sekaan feminismiä ja uhrieetosta ja soppa on valmis. Ainoa, millä on enää merkitystä on uhriutujan pikku fiilikset. Hiiteen faktat.

Itse olen autismin kirjolla oleva nainen. On ironista huomata, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät nykyään kuin minä pahimmissa melttaripäissäni teininä. Erona on vain se, että minä häpeän pahimpia melttareitani vielä 20 vuotta myöhemmin, nuo pitävät käytöstään täysin oikeutettuna koska heitä on triggeröity.

Mielenkiintoista, että otit esiin käytöstavat ja esimerkiksi teitittelyn osana ilmiötä. Itseäni on jo pitkään häirinnyt julkisuuden henkilöihin viittaaminen etunimellä, joka on sekin somemaailmassa vahvistunut ilmiö. Tässäkin ketjussa puhutaan Sannasta, ikään kuin Ukkola olisi meidän kaikkien henkilökohtainen tuttava ja me kaikki toistemme. Kyvyttömyyteen erottaa omat tunteet faktoista ja kaikenlaiseen tunnehdintaan yleisestikin liittyy mielestäni juuri epämuodollisuus. Julkisissa tiloissakin käyttäydytään kuin röhnötettäisiin omalla kotisohvalla. Jos joku huomauttaa, että voisi vaikka jonottaa linjassa niin että muutkin pääsisivät liikkumaan, niin sehän on kauhea paikka. Huomautusta ei kyetä näkemään aiheellisena, vaan kyseessä on verinen loukkaus, joka on kostettava.

Väität siis että epämuodollisuus aiheuttaa sen, ettei pystytä erottamaan tunteita tosiasioista. Toisin sanoen, käytöstavat ja hierarkiat tekevät siten meistä kaikista oletettavasti filosofeja?

Muinoin varmasti hienomman väen oven suussa hattu kourassa pokkuroiva renkipoika oli siis aivan huipputason ajattelija?

No heh heh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Siis sinä et ymmärrä eroa näiden tunteiden ja niiden arviointiperusteiden välillä? Sitä paitsi, katumus ei ole pelkästään tunne vaan katumus edellyttää myös tekoja, jotta parannusta on mahdollista tavoitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.