Lue keskustelun säännöt.
Kolumni: Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista
08.01.2021 |
Sanna Ukkola: Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/50be1fab-9065-4c60-bab7-6cc010795898
Kommentit (491)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tätä on turvallista lukea." Tällaisia aloituksia alkaa jo näkyä postauksissa. Ihmisten mieli järkkyy ilmeisesti nykyään todella helposti.
Missä ihmeen postauksissa tuollaista näkyy??
Kautta aikain on varotettu esim.että kaikki tv-ohjelmat ei sovi herkille katsojille/viewer discretion advised. Onko se tämä asia?
Kyllä tuota näkee varsinkin netissä.
Esim. juuri sattumalta luin netissä englanninkielisen artikkelin, jossa kerrottiin erään 1800-luvulla eläneen alkuperäiskansan naisen elämäntarina ja alussa oli varoitus, että tarina sisältää väkivaltaa ja rais kauksia, yms. Lisäksi varoitettiin ko. kulttuurin jäseniä, että jutussa mainitaan kuolleiden henkilöiden nimiä ja heistä on kuvia (ilmeisesti tabu heillä).
Ja kyllähän nettikulttuurissa yleensä näkee nykyään vaikkapa sisältövaroituksia, varoituksia juonen paljastuksista yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.
Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.
"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.
Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?
Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?
Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?
Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?
Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.
Vierailija kirjoitti:
Missä tuon jutun pääsee lukemaan? Minulle näyttää, että pitäisi kirjautua, että aukeaa.
Ne muuttavat sellaiset kirjautumisen taa, jotka herättävät keskustelua.
Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.
Olin kirjoittanut kolumneja vaihtelevalla menestyksellä vuosikausia, välillä niitä ylistettiin, välillä haukuttiin alimpaan helvettiin.
Palautetta yhdestä kolumnista tulee satoja tai tuhansia, mutta yritän lukea kommentteja ainakin kursorisesti.
Viitisen vuotta sitten aloin havaita niissä uudenlaisia piirteitä, jotka saivat hämmentymään.
Tuntui kuin osa palautteen antajista olisi puhunut vierasta kieltä. En tajunnut, mistä he puhuivat, enkä pystynyt seuraamaan heidän päättelyketjujaan. He käyttivät keskenään samoja, oudonkuuloisia ja hienolta kalskahtavia termejä kuten ableismi tai kulttuurinen omiminen, he loukkaantuivat herkästi ja tulkitsivat kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla. He olivat hyvin mustavalkoisia ja varmoja asiastaan – mutta ajatusketjuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Ikään kuin he olisivat kuuluneet johonkin hämärään lahkoon, jonka ulkoa opeteltuja fraaseja he toistelivat silmät ummessa, ilman omaa ajattelua.
Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.
Vasta myöhemmin kuulin intersektionaalisesta feminismistä, mikroaggressioista, turvallisista tiloista ja muusta karmeasta hölynpölystä, joka on nyt rantautunut Suomeenkin.
Tajusin, että osa palautteen antajista oli kopioinut ajatuksensa suoraan jostain jenkkiläisestä höpöideologiasta ja toisteli sen fraaseja papukaijoina.
Se näkyi minun suuntaani ensimmäisenä kummallisissa ja samankaltaisissa kolumnipalautteissa, joiden alkuperää en aluksi osannut määritellä.
Nyt se näkyy kaikille muillekin, esimerkiksi siinä, kuinka jäätelöiden nimiä on alettu sensuroida kuinka Mika Ihamuotila saa täyslaidallisen kehuessaan somessa ulkomaalaistaustaista taksikuskia tai kuinka “amen ei nyt riitä, pitää sanoa awomen”.
Se näkyi minun suuntaani ensimmäisenä kummallisissa ja samankaltaisissa kolumnipalautteissa, joiden alkuperää en aluksi osannut määritellä.
Suomen Kuvalehti julkaisi loppuvuodesta hyytävän jutun, jossa kuvattiin mitä taidekouluissa tapahtuu ja kuinka opettajat yrittävät luovia opiskelijoiden traumojen ja soveliaisuusvaatimusten keskellä.
Helsingin taideyliopiston teatterikorkeakoulun opettaja kertoo siinä samanlaisista havainnoista, joita itse koin lukiessani kolumnipalautetta: hän kuuli aluksi kollegoilta anekdootteja, jotka kuulostivat hurjilta ja vierailta. Ne heijastelivat jonkinlaista täysin uudenlaista suhtautumistapaa asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun opettaja näytti opiskelijoille vanhaa elokuvaa, he ahdistuivat. Heistä tuli vihamielisen oloisia ja he kysyivät, miksi heitä ei ollut varoitettu ahdistavista kokemuksista etukäteen. Miksi kouluissa näytettiin teoksia, joissa oli naisiin kohdistuvaa väkivaltaa?
Kukaan ei maininnut miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, vaikka yhdessä kohtauksessa hakattiin mies tohjoksi.
Suomen Kuvalehden juttu kuvaa, kuinka oppilaat toimittavat korkeakoulujen henkilökunnalle adresseja ja “inklusiivisuusagendoja” allekirjoitettaviksi. Niissä vaaditaan pakollista sensitiivisyyskoulutusta ja liittolaiskoulutusta opettajille, puhutaan representaatiosta, vaaditaan ottamaan kursseja suunniteltaessa huomioon kolonialismi ja dekolonialismi, sukupuolisensitiivisyys, turvallinen tila, intersektionaalinen feminismi ja tiedostamaan eurosentrismi, vaaditaan julkisia anteeksipyyntöjä. Muun muassa.
Oppilaitoksen lehtori kertoo jutussa, kuinka opiskelijat tuovat ilmi, että on väkivaltainen kokemus laittaa heidät yksin kotiin lukemaan teoksia, jotka edustavat raiskauskulttuuria. Se on kuulemma opetuksen rakenteellista väkivaltaa opiskelijaa kohtaan.
Oppilaiden vaatimukset kuulostavat tavallisen ihmisen korviin täysin käsittämättömiltä. Alle sata vuotta sitten näiden nuorten esi-isät kuolivat yksinään maakuoppiin silpoutuessaan pommikeskityksissä, nyt nämä hemmotellut pullamössökakarat kehtaavat väittää, että Shakespearen lukeminen on väkivaltaa.
Mutta he vain kopioivat Yhdysvaltoja ja siellä jo muutama vuosi sitten levinnyttä intersektionaalista ajattelua.
Miten tähän on tultu?
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt ja sananvapaussäätiön johtaja Greg Lukianoff kirjoittavat aiheesta teoksessaan The Coddling of the American Mind.
Siinä he kuvaavat, kuinka 90-luvun puolivälin jälkeen syntyneet opiskelijat eivät enää kestä kannaltaan epämiellyttäviä mielipiteitä.
Kirja puhuu “safetyismista”, turvallisuuskultista, jossa opiskelijoita pyritään suojaamaan kaikelta pahalta, ja elämään kuuluvia pieniä haasteita pidetään sietämättömänä kärsimyksenä, jota vastaan tulee taistella.
Tämä ajattelu on johtanut siihen, että nyt taistellaan myös uusia ja haastavia ajatuksia sekä ideoita vastaan. Eri mieltä olevat oppilaat ja puhujat tulee hiljentää täysin.
Oppilaat ovat alkaneet puhua esimerkiksi mikroaggressioista, mikä tarkoittaa vähemmistöryhmän aseman vähittäistä heikentämistä. Mika Ihamuotilaa syytettiin Suomessa tällaisesta, kun hän kysyi ulkomaalaiselta taksikuskilta, mistä tämä on kotoisin. Moni piti Ihamuotilan kysymystä rasistisena, koska Ihamuotila oletti, että ulkomaalaisen näköinen taksikuski ei ole suomalainen.
Mikroaggressio-termin popularisoi Colombia-yliopiston professori Derald Wing Sue, jonka mukaan mikroaggressioiden ei tarvitse olla tarkoituksellisia. Käytännössä ihmisen motiiveilla ei ole merkitystä, vaan ainoastaan negatiivisimmalla mahdollisella tulkinnalla toisen henkilön käytöksestä. Jos joku kokee Ihamuotilan kysymyksen rasistisena, kyseessä on mikroaggressio, jota vastaan pitää taistella – vaikka Ihamuotila olisi tarkoittanut sen vain kohteliaana keskustelunavauksena.
Helmikuussa 2017 tunnettu oikeistodemagogi Milo Yiannopoulos halusi pitää puheen Berkeleyn yliopistossa, mutta opiskelija-aktivistit päättivät häiritä tapahtumaa. Mielenosoittajat viskelivät Molotovin cocktaileja, ampuivat ilotulitteita päin poliiseja ja hyökkäsivät Yiannopouloksen tukijoiden kimppuun keppien kanssa. Mellakan korjaustyöt maksoivat puoli miljoonaa dollaria.
Haidt ja Lukianoff kysyvätkin kirjassaan, mikä on saanut jenkkikampusten ilmapiirin polarisoitumaan näin nopeasti.
Heidän mukaansa ongelman ydin piilee siinä, että opiskelijat ovat määritelleet uudelleen termin väkivalta. Suomalaiset opiskelijat kertoivat SK:n jutussa, kuinka he kokivat Romeon ja Julian lukemisen väkivallaksi.
Samalla tavalla Berkeleyn opiskelijat kokivat Yiannopouloksen mielipiteet väkivaltana itseään kohtaan. Se antoi heille oikeutuksen aitoon väkivaltaan, itsepuolustukseksi.
Tämä on mennyt niin pitkälle, että esimerkiksi Michiganin yliopisto uhkaili terapiassa käyneitä opiskelijoita rangaistuksilla, jos he puhuvat itsemurha-ajatuksistaan kavereilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuten Ukkola sanoo, niin kyllä on mennyt ihan överiksi. Esimerkkinä mainitsee, että jäätelöpuikon nimi täytyi muuttaa.
Mulla on tallella seurakunnan keroajoiltani (jossa olin ennen kouluikää) kuva, jossa me yli 40 lasta oltiin pukeuduttu intkaanivaatteisiin. Ei tulisi enää kuuloonkaan.
Niinpä, alkuperäiskansojakaan ei saa enää kohdella epäinhimillisesti. Tosi "överiä"!
Ystäville uskoutuminen voi olla hyvin haitallista heille”, totesi yliopiston dekaani Christine Greer.
Opistot rakentavat opiskelijoilleen turvallisia tiloja, jonne voi paeta itselleen vieraita mielipiteitä. Näissä turvallisissa tiloissa voi olla esimerkiksi keksejä, huopia, tyynyjä, värityskirjoja, saippuakuplia ja videoita telmivistä koiranpennuista.
Aiemmin yliopistot olivat rohkean ja itsenäisen ajattelun kehtoja, joissa arvostettiin sananvapautta. Nyt ne ovat jotain muuta.
Tämä on mennyt niin pitkälle, että esimerkiksi Michiganin yliopisto uhkaili terapiassa käyneitä opiskelijoita rangaistuksilla, jos he puhuvat itsemurha-ajatuksistaan kavereilleen.
Suuntaus on äärettömän vaarallinen paitsi nuorten itsensä, myös koko yhteiskunnan kannalta. Ajattelu ei jää yliopistojen sisään vaan leviää lopulta koko yhteiskuntaan, kulttuuriin, taiteeseen, mediaan ja politiikkaan.
Turvallisuuskultti lähtee siitä ajattelusta, että oppilaat ovat hauraita ja heitä pitää suojata kaikelta pahalta ja epämiellyttävältä. Samalla me valmistamme aikuisuutta varten hauraita yksilöitä, jotka eivät kestä elämässään pienintäkään vastoinkäymistä ja vastaavat ikävänä pitämäänsä puheeseen suhteettomalla voimalla, jopa väkivallalla.
Mikä on sovelias paikka ihmiselle, joka pirstoutuu “vääristä” ajatuksista? Ei välttämättä yliopisto, jonka nimenomainen tehtävä on opastaa kriittiseen ajatteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.
Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.
"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.
Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?
Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?
Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?
Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?
Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.
Maine ei ole faktaa, vaan täysin kuviteltu asia. Ihmisten tunteisiin perustuvaa peliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.
Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.
"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.
Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?
Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?
Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?
Sulla meni nyt ajatukset ja käsitteet ihan sekametelisopaksi. Tulkinta jostain jota lukee netistä ja sen aiheuttamat tuntemukset ja niihin perustuva mutuilu on täysin eri asia kuin tunteet, jotka tulevat siitä, että joutuu kokemaan omakohtaista syrjintää tai todistamaan läheisen kokemaa syrjintää tai todistamaan, että syrjiviä rakenteita uusinnetaan mm. osana koulutusta.
Pyrit muka edistämään "fatkoilla argumentointia", sorrut itse mutuiluun.
Eikö minulla ole oikeutta loukkaantua näiden nykyisen keskustelukulttuurin elementtien aiheuttamien tuntemusten vuoksi? Jos ne kohdistuvat minuun tai läheisiini? Jos koen niistä ahdistusta, eikö sillä ole merkitystä? Onko vain yksi totuus sallittu? Sitä paitsi, tulkitsit virheellisesti minun lukeneeni jotain netistä ja muodostaneeni mielipiteeni sen perusteella.
No tarkenna mikä on tämä keskustelu, johon viittaat, missä tapahtuu, mikä sisältö ja miksi loukkaa sinua?
Muutenhan juttusi ovat vain tyhjää sanoilla leikkimistä ja löpinää, jos et osaa asettaa niitä oikeaan yhteyteen.
Keskustelun ja käsiteltävän aiheen teema löytyy ketjun aloituspostauksesta, ketjun joka sivulta sekä tämän lainauksen viesteistä. Lue ajatuksella.
Hmmm... siis sinua loukkaa syvästi keskustelu keskustelusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, hirveitä loukkaantumaan nämä nykynuoret.
Eivät vaan osaa olla kuin kusi sukassa kiltisti hiljaa kuten entiset sukupolvet kun näkevät ihmisoikeusrikoksia, vääryksiää ja laittomuuksia. Uskaltavat puuttua asiattomuuksiin ja muuttaa maailmaa.
Mihin tää yhteiskunta on menossa? IIIIK! 🙃
Punavihreillä ja persuilla on ihan eri käsitykset siitä, että mitä ovat ihmisoikeudet ja vääryydet. Kumman käsitystä pitäisi uskoa?
Ei tämä ole puoluepoliittinen asia. Ihan sieltä Suomen laista löytyy vastaukset.
Vaikkapa perustuslain 6 pykälästä, jossa sanotaan että kaikki ovat yhdenvertaisia eikä ketään saa asettaa eri asemaan "sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella." Myös lasten oikeudet mainitaan.
Lähdetään ihan tästä. Järjen käyttö ja lain noudattaminen on salittua ja jopa suotavaa.
Kummasti vaikka ei ole puoluepoliittinen asia, onnistuvat perustuslakivaliokunnassakin tulkitsemaan perustuslakia puoluekannan mukaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihervasemmiston (uuskommunistien) ideologiaan kuuluu nostaa pieniä marginaaliryhmiä esiin ja saada heidän kauttaan valtaa.
Entisen "sorretun" työväen tilalle ovat tulleet muunsukupuoliset, seksuaalisesti poikkeavat, jossakin määrin naiset (vain kotimaiset ns.tiedostavat piirit) ja ennenkaikkea mustat.
Nostamalla jatkuvasti näitä ryhmiä esiin ja väittämällä että näitä sorretaan, saadaan aikaiseksi vastakkainasettelua ja kun joku kritisoi tätä infernaalista feminismiä, voke ja canselkulttuuria, voidaan krittiikki esim. hallituksen toimia kohtaan kääntää vihapuheeksi tai naisvihaksi.
Samanlaista toimintaa kuin -70 luvun hulluina vuosina joiden avulla taistolaisuus ja maolaisuus nostettiin kaikkien muiden aatteiden yläpuolelle opiskelijapiireissä ja toisinajattelua ei suvaittu ja kritiikkiä aatteita kohtaan sanottiin Neuvostovastaisuudeksi vrt. homofobia/naisviha.
Päämäärät liikkeillä ovat aivan samat, eli länsimaisen yhteiskuntarakenteiden tuhoaminen ja uuskommunistien valtaannousu.
Samalla tavalla kuin suomettumisen aikaan, myös nykyään media toistelee kiltisti pienten vähemmistöjen "oikeutta" korottaa omat näkemyksensä valtavirran yläpuolelle ja saada aiheettomia etuja pelkästään kuulumalla johonkin "sorrettuun" vähemmistöön, seksuaalisesti poikeavaan, valtavirrasta poikkeavaan väriin tai kokemukseen naiseudesta/muunsukupuolisuudesta.
Musta tuntuu kulttuurin pahimpia seurauksia on todellisten ongelmien hautaaminen näennäisten ongelmien esiinnostamisen seurauksena ja pahimpana tilanne näkyy Usassa ja pikku-usassa suomessa, jossa näennäisen tasa-arvon seurauksena valtaa pitävät vähemmistöjen edustajat, hankaloittaen demokratian toimimista ja hajottaen kansakuntiamme erilaisiin kupliin loukkaantumaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.
Tämä ongelma olisi hyvin helppo ratkaista. Lopettakaa vain yksinkertaisesti se loputon ruikutus jossa vuodesta toiseen kerrotaan miten "kyllä mies on mies ja nainen nainen" ja miten on luonnotonta että kaksi miestä menee naimisiin kun eivät voi edes lapsia saada.
Kun vähemmistöjen jatkuva dissaus loppuu, loppuvat myös vaatimukset siitä että heillä ei ole samoja oikeuksia.
Niinpä!
Itse olen harvinaisempaa sukupuolta oleva mercedes. Olen ollut pienestä asti syrjitty halutessani aina pukeutua auton kuvilla varustettuihin vaatteisiin. Onneksi nykyään saan vapaasti ilmaista sukupuoleni ilman hulluksi leimaamista.
Hallituksen puolesta koen syrjintää, koska sukupuoltani jatkuvasti syyllistetään ilmastonmuutoksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten Ukkola sanoo, niin kyllä on mennyt ihan överiksi. Esimerkkinä mainitsee, että jäätelöpuikon nimi täytyi muuttaa.
Mulla on tallella seurakunnan keroajoiltani (jossa olin ennen kouluikää) kuva, jossa me yli 40 lasta oltiin pukeuduttu intkaanivaatteisiin. Ei tulisi enää kuuloonkaan.
Niinpä, alkuperäiskansojakaan ei saa enää kohdella epäinhimillisesti. Tosi "överiä"!
Jos inuiiteilla olisi kuuma juoma nimeltä finskiperkele, uhriutuisitko ja haluaisit sen nimen muutettavaksi?
Jos et edes koskaan olisi kuullut fiskiperkele kuuman juoman olemassaolosta.
Vähenivätkö inuiittien alkoholi ja sosiaaliset ongelmat sillä että eskimopuikko sai uuden nimen erään pohjoisen vähemmistökansan jädemarkkinoilla.
Jos finskiperkele olisi saanut uuden nimen toisen alkuperäiskulttuurin maassa, olisiko sinulla parempi olotila.
Jos olisi niin miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.
Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.
"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.
Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?
Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?
Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?
Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?
Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.
Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.
Vierailija kirjoitti:
Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.
Olin kirjoittanut kolumneja vaihtelevalla menestyksellä vuosikausia, välillä niitä ylistettiin, välillä haukuttiin alimpaan helvettiin.
Palautetta yhdestä kolumnista tulee satoja tai tuhansia, mutta yritän lukea kommentteja ainakin kursorisesti.
Viitisen vuotta sitten aloin havaita niissä uudenlaisia piirteitä, jotka saivat hämmentymään.
Tuntui kuin osa palautteen antajista olisi puhunut vierasta kieltä. En tajunnut, mistä he puhuivat, enkä pystynyt seuraamaan heidän päättelyketjujaan. He käyttivät keskenään samoja, oudonkuuloisia ja hienolta kalskahtavia termejä kuten ableismi tai kulttuurinen omiminen, he loukkaantuivat herkästi ja tulkitsivat kaiken pahimmalla mahdollisella tavalla. He olivat hyvin mustavalkoisia ja varmoja asiastaan – mutta ajatusketjuissa ei tuntunut olevan päätä eikä häntää. Ikään kuin he olisivat kuuluneet johonkin hämärään lahkoon, jonka ulkoa opeteltuja fraaseja he toistelivat silmät ummessa, ilman omaa ajattelua.
Viisi vuotta sitten mietin, ovatko kaikki tulleet hulluiksi – paitsi minä.
Tälläinen kirjoittelu on tyhjää subjektiivistä lätinää. Kerropa nyt joku konkreettinen tapaus. Mitä kirjoitit? Miten sitä kommentoitiin? Mikä siinä oli pielessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä tuon jutun pääsee lukemaan? Minulle näyttää, että pitäisi kirjautua, että aukeaa.
Ne muuttavat sellaiset kirjautumisen taa, jotka herättävät keskustelua.
Kyllä täällä vaan sekä läppärillä että kännyllä aukeaa ilman kirjautumista.
Sanna ja moni keski-ikäinen vasta ovatkin mielensäpahoittajia.
Sanovat, että nuoret ei kestä mitään, vinkuvat kaikesta turhasta.
Jäätelöpuikon (!!!) nimi muutetaan, resepti ja hinta pysyy samana.
Keski-ikäset mielensäpahoittajat:
MITÄ MIKSI PEEE**KELE, NYT BOIKOTTIIN, KAIKKI PILALLA
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten Ukkola sanoo, niin kyllä on mennyt ihan överiksi. Esimerkkinä mainitsee, että jäätelöpuikon nimi täytyi muuttaa.
Mulla on tallella seurakunnan keroajoiltani (jossa olin ennen kouluikää) kuva, jossa me yli 40 lasta oltiin pukeuduttu intkaanivaatteisiin. Ei tulisi enää kuuloonkaan.
Niinpä, alkuperäiskansojakaan ei saa enää kohdella epäinhimillisesti. Tosi "överiä"!
Jos inuiiteilla olisi kuuma juoma nimeltä finskiperkele, uhriutuisitko ja haluaisit sen nimen muutettavaksi?
Jos et edes koskaan olisi kuullut fiskiperkele kuuman juoman olemassaolosta.
Vähenivätkö inuiittien alkoholi ja sosiaaliset ongelmat sillä että eskimopuikko sai uuden nimen erään pohjoisen vähemmistökansan jädemarkkinoilla.
Jos finskiperkele olisi saanut uuden nimen toisen alkuperäiskulttuurin maassa, olisiko sinulla parempi olotila.
Jos olisi niin miksi?
Meillä ei suinkaan ollut eskimoperkele jäätelön nimenä, vaan pelkkä eskimo. Samoin kun n+-kerinsuukko oli neutraali, eikä perässä ollut hyi yrjö tms.
Keskustelun ja käsiteltävän aiheen teema löytyy ketjun aloituspostauksesta, ketjun joka sivulta sekä tämän lainauksen viesteistä. Lue ajatuksella.