Kolumni: Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista

Vierailija kirjoitti:

Vauvapalstallakin on monta esimerkkiä tästä: joku sanoo jotain, joka loukkaa äiti-ihmisen mielen. Tai riittää, että joku väittää jonkun sanoneen tai tehneen jotain (usein selviää, ettei asia lopulta ihan niin mennytkään, kun somessa mielensä pahoittamista purkavat väittäväy). Kyse voi olla vaikka imetys tms. Kun joku on kehdannut sanoa jotain 'väärää' pidetään täysin oikeutettuna kiusata sanoja jopa kuoliaaksi. Ja tämä joukkokiusaaminen on täysin suhteetonta ja härskiä, mutta äiti-ihmisten kierrokset tapissa ja kiusaaminen koetaan täysin oikeutetuksi.

Tämä on jo vanha ilmiö, joka ei liity mitenkään tämän keskustelun aiheeseen. Muistan jo vuosikymmeniä sitten huomanneeni tämän, että joillakin ihmisillä (etenkin Suomessa) heidän oman elämänsä raamit ja heidän mielipiteensä ovat sama kuin heidän identiteettinsä. Tämä on osoitus subjektiivisesta ajattelusta ja heikosta itsetunnosta.

Eli jos lehdessä lukee että kampaaja X kiersi veroja, niin henkilö Y loukkaantuu verisesti, koska hänkin on veronmaksaja ja nyt häntäkin epäillään ja hänkin käy joskus kampaajalla. Ei mitään järkeä siis jutuissa. Tämmöisiä ihmisiä on ollut aina. Mieleen tulee eräs sukulainen joka sai noita loukkaantumiskohtauksia 30 vuotta sitten jo, eikä kaikki edes tajunneet mistä oli kyse. Hän vaan kuvitteli että kaikkien sanomiset liittyivät häneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ollut kolumnistin tarkoitus, mutta sai ainakin minut kyseenalaistamaan omia vanhoja ajatusmallejani. Olin aiemmin tietämättäni samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta nyt ajatustapa alkoi tuntua kovin laiskalta ja opitulta. Minusta kolumnisti on juuri se, joka toistelee kliseisiä totuuksia.

Jaa no minä.aloin ymmärtämään jopa trumpetisteja tämän likemisen jälkeen. Koska vihervasemmisto saa häröillä ja loukkaantua ja heitellä vähän polttopulloja kun joku on eri mieltä heidän kanssaan niin miksi vastapuolikin ei toimisi samalla tavalla?

Poliisi murhaa George Floydin = USA:n laillinen vaalitulos ei miellytä

Hmmm.... ei kovin yhteismitallisia syitä lähteä vaatimaan oikeutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Siis sinä et ymmärrä eroa näiden tunteiden ja niiden arviointiperusteiden välillä? Sitä paitsi, katumus ei ole pelkästään tunne vaan katumus edellyttää myös tekoja, jotta parannusta on mahdollista tavoitella.

Ei kun sinä et tajunnut mistä keskusteltiin ja puutuit lillukanvarsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten Ukkola sanoo, niin kyllä on mennyt ihan överiksi. Esimerkkinä mainitsee, että jäätelöpuikon nimi täytyi muuttaa.

Mulla on tallella seurakunnan keroajoiltani (jossa olin ennen kouluikää) kuva, jossa me yli 40 lasta oltiin pukeuduttu intkaanivaatteisiin. Ei tulisi enää kuuloonkaan.

Niinpä, alkuperäiskansojakaan ei saa enää kohdella epäinhimillisesti. Tosi "överiä"!

Jos inuiiteilla olisi kuuma juoma nimeltä finskiperkele, uhriutuisitko ja haluaisit sen nimen muutettavaksi?

Jos et edes koskaan olisi kuullut fiskiperkele kuuman juoman olemassaolosta.

Vähenivätkö inuiittien alkoholi ja sosiaaliset ongelmat sillä että eskimopuikko sai uuden nimen erään pohjoisen vähemmistökansan jädemarkkinoilla.

Jos finskiperkele olisi saanut uuden nimen toisen alkuperäiskulttuurin maassa, olisiko sinulla parempi olotila.

Jos olisi niin miksi?

Meillä ei suinkaan ollut eskimoperkele jäätelön nimenä, vaan pelkkä eskimo. Samoin kun n+-kerinsuukko oli neutraali, eikä perässä ollut hyi yrjö tms.

Mutta kun nuo sanat ovat jo sinällään loukkaavia. Ilman lisiä.

Juu, niin ovat, se nykyään tiedetään. Tosin minusta ne pussaavat henkilöt paketin kyljessä olivat ihania ja tykkäsin. Ei lapsella ollut käsitystä, että sanaan liittyy loukkaavaa. Liekö monikaan tiennyt, että eskimoon liittyy myös jotain negatiivista. Mutta jos teet esimerkin, niin tee vastaava Tsuhnu-/lantalaisloukkaus ilman lisiä.

Eikös ne ole jo alkaneet omia suomalaisia sanoja tuotteisiinsa ympäri maailmaa. Vasta oli joku juttu, mutta en muista mikä. Olisiko liittynyt viinaan. Samoin saunaa on alettu vääristelemään nimenomaan niin, että suomalaisesta saunasta kerrotaan potaskaa ja tehdään vääriä saunoja  suomalaisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Siis sinä et ymmärrä eroa näiden tunteiden ja niiden arviointiperusteiden välillä? Sitä paitsi, katumus ei ole pelkästään tunne vaan katumus edellyttää myös tekoja, jotta parannusta on mahdollista tavoitella.

Ei kun sinä et tajunnut mistä keskusteltiin ja puutuit lillukanvarsiin.

Sinähän se kirjoitit ettet ymmärtänyt, mihin liittyy se, jos tekijän ainoa murhe (paha mieli, mielensäpahoitus jne..), on se mitä netissä kirjoitellaan, eikä se, mitä tuli tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei maailma tai nuoret ole varmastikaan muuttunut sen kummallisemmaksi kuin ennenkään. Tässä on vain sukupolvien välinen kuilu. Ja nykyään se kuilu on somen myötä vahvemmin esillä. Olen itse kolmekymppinen, niin en kuulu tähän Ukkolan mainitsemaan ikäryhmään. Mutta opiskelen parikymppisten kanssa yliopistolla ja siellä jo huomaan tämän eron. Itseni on kasvatettu niin, että "mölyt täytyy pitää mahassa." Ja jos joku loukkaa tai sanoo jotakin pahasti, niin "ei saa välittää." 

Kun taas huomaan nykyisten parikymppisten keskuudessa, että jos jokin asia ei miellytä, niin se tuodaan heti vahvasti esiin, eikä siedetä mitään huonoa kohtelua.  Toki tähän mahtuu paljon huonoja piirteitä ja ääri-ilmöitä, mutta väitän silti, että aika paljon hyvääkin tämä sukupolvi on tämän kulttuurin myötä tuonut ja tulee tulee tuomaan esim. työilmapiiriin. Toki se ero on silloin vanhempiin sukupolviin verrattuna valtava. 

Myöskään kritiikkiä ei oikein siedetä. Tulkitaan se niin, että joku sanoo pahasti ja loukkaa.

Mutta silti kritisoidaan ihan avoimesti muita, jos heidän toimintansa ei satu miellyttämään itseä. Miten se niin voi mennä, että minua ei saa kritisoida, mutta minä saan kritisoida muita?

Missä näin tapahtuu?

Esim. hallituksen toimissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten Ukkola sanoo, niin kyllä on mennyt ihan överiksi. Esimerkkinä mainitsee, että jäätelöpuikon nimi täytyi muuttaa.

Mulla on tallella seurakunnan keroajoiltani (jossa olin ennen kouluikää) kuva, jossa me yli 40 lasta oltiin pukeuduttu intkaanivaatteisiin. Ei tulisi enää kuuloonkaan.

Niinpä, alkuperäiskansojakaan ei saa enää kohdella epäinhimillisesti. Tosi "överiä"!

Jos inuiiteilla olisi kuuma juoma nimeltä finskiperkele, uhriutuisitko ja haluaisit sen nimen muutettavaksi?

Jos et edes koskaan olisi kuullut fiskiperkele kuuman juoman olemassaolosta.

Vähenivätkö inuiittien alkoholi ja sosiaaliset ongelmat sillä että eskimopuikko sai uuden nimen erään pohjoisen vähemmistökansan jädemarkkinoilla.

Jos finskiperkele olisi saanut uuden nimen toisen alkuperäiskulttuurin maassa, olisiko sinulla parempi olotila.

Jos olisi niin miksi?

Meillä ei suinkaan ollut eskimoperkele jäätelön nimenä, vaan pelkkä eskimo. Samoin kun n+-kerinsuukko oli neutraali, eikä perässä ollut hyi yrjö tms.

Mutta kun nuo sanat ovat jo sinällään loukkaavia. Ilman lisiä.

Juu, niin ovat, se nykyään tiedetään. Tosin minusta ne pussaavat henkilöt paketin kyljessä olivat ihania ja tykkäsin. Ei lapsella ollut käsitystä, että sanaan liittyy loukkaavaa. Liekö monikaan tiennyt, että eskimoon liittyy myös jotain negatiivista. Mutta jos teet esimerkin, niin tee vastaava Tsuhnu-/lantalaisloukkaus ilman lisiä.

Eikös ne ole jo alkaneet omia suomalaisia sanoja tuotteisiinsa ympäri maailmaa. Vasta oli joku juttu, mutta en muista mikä. Olisiko liittynyt viinaan. Samoin saunaa on alettu vääristelemään nimenomaan niin, että suomalaisesta saunasta kerrotaan potaskaa ja tehdään vääriä saunoja  suomalaisena.

Vastasit väärälle henkilölle. Olen eri kuin tuon ihme esimerkin tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ollut kolumnistin tarkoitus, mutta sai ainakin minut kyseenalaistamaan omia vanhoja ajatusmallejani. Olin aiemmin tietämättäni samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta nyt ajatustapa alkoi tuntua kovin laiskalta ja opitulta. Minusta kolumnisti on juuri se, joka toistelee kliseisiä totuuksia.

Jaa no minä.aloin ymmärtämään jopa trumpetisteja tämän likemisen jälkeen. Koska vihervasemmisto saa häröillä ja loukkaantua ja heitellä vähän polttopulloja kun joku on eri mieltä heidän kanssaan niin miksi vastapuolikin ei toimisi samalla tavalla?

Poliisi murhaa George Floydin = USA:n laillinen vaalitulos ei miellytä

Hmmm.... ei kovin yhteismitallisia syitä lähteä vaatimaan oikeutta.

No en kyllä näe kummankaan antavan oikeutta mellakoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Siis sinä et ymmärrä eroa näiden tunteiden ja niiden arviointiperusteiden välillä? Sitä paitsi, katumus ei ole pelkästään tunne vaan katumus edellyttää myös tekoja, jotta parannusta on mahdollista tavoitella.

Ei kun sinä et tajunnut mistä keskusteltiin ja puutuit lillukanvarsiin.

Sinähän se kirjoitit ettet ymmärtänyt, mihin liittyy se, jos tekijän ainoa murhe (paha mieli, mielensäpahoitus jne..), on se mitä netissä kirjoitellaan, eikä se, mitä tuli tehtyä.

Eeeei. Sekoitat varmaan nyt minut johonkin toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei maailma tai nuoret ole varmastikaan muuttunut sen kummallisemmaksi kuin ennenkään. Tässä on vain sukupolvien välinen kuilu. Ja nykyään se kuilu on somen myötä vahvemmin esillä. Olen itse kolmekymppinen, niin en kuulu tähän Ukkolan mainitsemaan ikäryhmään. Mutta opiskelen parikymppisten kanssa yliopistolla ja siellä jo huomaan tämän eron. Itseni on kasvatettu niin, että "mölyt täytyy pitää mahassa." Ja jos joku loukkaa tai sanoo jotakin pahasti, niin "ei saa välittää." 

Kun taas huomaan nykyisten parikymppisten keskuudessa, että jos jokin asia ei miellytä, niin se tuodaan heti vahvasti esiin, eikä siedetä mitään huonoa kohtelua.  Toki tähän mahtuu paljon huonoja piirteitä ja ääri-ilmöitä, mutta väitän silti, että aika paljon hyvääkin tämä sukupolvi on tämän kulttuurin myötä tuonut ja tulee tulee tuomaan esim. työilmapiiriin. Toki se ero on silloin vanhempiin sukupolviin verrattuna valtava. 

Myöskään kritiikkiä ei oikein siedetä. Tulkitaan se niin, että joku sanoo pahasti ja loukkaa.

Mutta silti kritisoidaan ihan avoimesti muita, jos heidän toimintansa ei satu miellyttämään itseä. Miten se niin voi mennä, että minua ei saa kritisoida, mutta minä saan kritisoida muita?

Missä näin tapahtuu?

Esim. hallituksen toimissa

Minkä hallituksen, missä toimissa, milloin ja tarkalleen miten?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mennyt niin pitkälle, että esimerkiksi Michiganin yliopisto uhkaili terapiassa käyneitä opiskelijoita rangaistuksilla, jos he puhuvat itsemurha-ajatuksistaan kavereilleen.

Tähänhän Suomikin on menossa. Nykyään koetaan, että toisen ongelmia, ei pieniä, eikä isoja, tarvitse kuunnella, vaan ne kuuluvat terapeutille. Ihmiset etäännyttävät itsensä läheisistä ihmissuhteista, joihin kuuluu myös elämän nurja puoli ja keskittyvät positiiviseen antiin. Amerikassahan on ollut jo pitkään muoti, että näytellään ok:ta, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, koska kukaan ei halua olla tekemisissä sen kanssa jolla on vaikeuksia. Se on ihmisten tietoinen valinta.

Tällä lähestytään Aasian yhteisömallia, jossa yksilön ongelmat eivät saa haitata yhteisön hyvinvointia (aivan kuin esim. väkivaltaa kohdanneet eivät kuuluisi yhteisöön). Huono suuntaus on joka tapauksessa tällainen ja Suomeen ei tätä mätää pitäisi päästää.

Tässä on "herkkyys" verhottu suojelemaan vahvoja ja yhteisöä, eikä heikkoja ja vääryyttä kohdanneita. Panokset pitää kuitenkin laittaa siihen, että vääryyttä kohdanneet yksilöt voivat paremmin ja pääsevät mukaan yhteisöön. Itsemurhainen tarvitsee ystäviä ja yhteisöä terapian lisäksi ja jatkossa terapian sijaan. Ei vaikeuksia voi ulkoistaa terapiaan ja yksilöitä eristää.

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua mutta kommentoin silti;

Olen keski-ikäinen täti. Minua on lapsuudessa hakattu ja kaltoinkohdeltu, työelämässä ahdisteltu ja häiritty, kollega on työssä pahoinpidellyt, on kiusattu koulussa ja työpaikalla. Ja KAIKEN TÄMÄN NIELIN mukisematta enkä mistään uskaltanut nostaa äläkkää. En edes työpaikan pahoinpitelystä. Koska jo lapsesta opetettiin että mun arvo on ”ei mitään”, en ole minkään arvoinen, minua saa potkua, hakata, loukata, kohdella kuin paskaa (tätä seitsenkymppiset boomerivanhempani edelleen tekee, eli solvaa, loukkaa, kiristää, uhkailee).

Sanoisin vain että LUOJAN KIITOS nuori sukupolvi ei enää alistu tähän ja haukkaa paskaa.

Ymmärrän että nuoremmilla menee vähän yli ja ehkä liian herkästi loukkaantuvat, mutta mielestäni ollaan oikeilla jäljillä siinä että he kokevat - ja saavat kokea olevansa - ARVOKKAITA. Asia joka monelta 70-luvun klroinkohdellulta lapselta puuttuu. Kokonaan.

Olipa yleistävä kirjoitus taas. Ikinä en ole kokenut, että minua on sopivaa potkia, hakata, ahdistella, loukata, kohdella kuin paskaa ym. Siksi en ole myöskään kokenut, että omaa arvostusta täytyy hakea joka puolelta, enkä myöskään näe epäkohtia siellä, missä niitä ei ole.

T. Toinen keski-ikäinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

Se on tunnekysymys. Minä olen neitsyt, mutta on haukuttu horatsuksi, en nostanut syytettä, koska en pahoittanut mieltäni. Syytteen nostajan pitää pahoittaa mielensä, suuttua jne. vaatiakseen oikaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei maailma tai nuoret ole varmastikaan muuttunut sen kummallisemmaksi kuin ennenkään. Tässä on vain sukupolvien välinen kuilu. Ja nykyään se kuilu on somen myötä vahvemmin esillä. Olen itse kolmekymppinen, niin en kuulu tähän Ukkolan mainitsemaan ikäryhmään. Mutta opiskelen parikymppisten kanssa yliopistolla ja siellä jo huomaan tämän eron. Itseni on kasvatettu niin, että "mölyt täytyy pitää mahassa." Ja jos joku loukkaa tai sanoo jotakin pahasti, niin "ei saa välittää." 

Kun taas huomaan nykyisten parikymppisten keskuudessa, että jos jokin asia ei miellytä, niin se tuodaan heti vahvasti esiin, eikä siedetä mitään huonoa kohtelua.  Toki tähän mahtuu paljon huonoja piirteitä ja ääri-ilmöitä, mutta väitän silti, että aika paljon hyvääkin tämä sukupolvi on tämän kulttuurin myötä tuonut ja tulee tulee tuomaan esim. työilmapiiriin. Toki se ero on silloin vanhempiin sukupolviin verrattuna valtava. 

Myöskään kritiikkiä ei oikein siedetä. Tulkitaan se niin, että joku sanoo pahasti ja loukkaa.

Mutta silti kritisoidaan ihan avoimesti muita, jos heidän toimintansa ei satu miellyttämään itseä. Miten se niin voi mennä, että minua ei saa kritisoida, mutta minä saan kritisoida muita?

Missä näin tapahtuu?

Esim. hallituksen toimissa

Minkä hallituksen, missä toimissa, milloin ja tarkalleen miten?

Esim. pm.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän 90-luvulla ja sen jälkeen syntyneet sukupolvemme käyvät terapiassa, koska he kokevat syvää ahdistusta asioista, joita vanhempansa olisivat pitäneet onnena ja autuutena. He muistelevat, miten Monopolia pelatessa isoveli sai kahdesti ostettua Erottajan eikä äiti puuttunut siihen mitenkään, vaikka se oli selvää kiusaamista. He eivä halua kertoa lapsensa sukupuolta, koska ei ole tärkeää, onko lapsi tyttö vai poika, mutta saavat keskivahvoja raivareita, jos joku erehtyy tuomaan lahjaksi punaisen tonttupuvun: heidän lastaan ei aseteta tiettyyn muottiin sukupuolensa takia. He näkevät kaikessa vääryyttä ja todella vastaavat siihen väkivallalla. Koska he puolustavat itseään asioilta, joita on vain heidän omassa mielessään.

Höpö höpö. Varsinkin suuret ikäluokat ovat täynnä ihmisiä jotka nyt vasta uskaltavat itkeä ääneen kaikkea sitä ilkeää mitä he ovat saaneet lapsena ja nuorena ympäristöstään kuulla. Hankala enää nykyään edes ymmärtää sitä suorasukaisuutta ja ilkeyttä jolla lapsia saatettiin ennen vanhaan loukata. Mutta silloin se oli pakko vain kestää hammasta purren. Mutta se satutti silti syvältä ja lyttäsi monen ihmisen itsetunnon maanrakoon vuosikymmeniksi.

Minä en osaa nähdä kuin vain positiivisena sen että nykyään tajutaan että muiden loukkaamisessa ei ole mitään hyvää.  

Lasten pilkkaaminen ja halveksunta on vain aika eri asia kuin se, että joku sanoo "pippelilliset ovat miehiä", mikä on nykyisin vihapuhetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei varmasti ollut kolumnistin tarkoitus, mutta sai ainakin minut kyseenalaistamaan omia vanhoja ajatusmallejani. Olin aiemmin tietämättäni samaa mieltä kirjoittajan kanssa, mutta nyt ajatustapa alkoi tuntua kovin laiskalta ja opitulta. Minusta kolumnisti on juuri se, joka toistelee kliseisiä totuuksia.

Jaa no minä.aloin ymmärtämään jopa trumpetisteja tämän likemisen jälkeen. Koska vihervasemmisto saa häröillä ja loukkaantua ja heitellä vähän polttopulloja kun joku on eri mieltä heidän kanssaan niin miksi vastapuolikin ei toimisi samalla tavalla?

Poliisi murhaa George Floydin = USA:n laillinen vaalitulos ei miellytä

Hmmm.... ei kovin yhteismitallisia syitä lähteä vaatimaan oikeutta.

No en kyllä näe kummankaan antavan oikeutta mellakoida.

USA:n historia kuitenkin alkaa siitä kun virkavallan mielivaltaa vastaan noustiin aseellisesti. Kyse on oikeudesta vallankumoukseen, joka on luonnostaan kansalla. Löytyy ihan poliittisesta filosofiasta.

Tietysti idea on siinä, että kansan pitää kumota lainvastainen valta (kuten George Floydin tapauksessa) eikä hyökätä laillisesti toimivat vallan kimppuun (kuten Capitolin hyökkäyksessä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihervasemmiston (uuskommunistien) ideologiaan kuuluu nostaa pieniä marginaaliryhmiä esiin ja saada heidän kauttaan valtaa.

Entisen "sorretun" työväen tilalle ovat tulleet muunsukupuoliset, seksuaalisesti poikkeavat, jossakin määrin naiset (vain kotimaiset ns.tiedostavat piirit) ja ennenkaikkea mustat.

Nostamalla jatkuvasti näitä ryhmiä esiin ja väittämällä että näitä sorretaan, saadaan aikaiseksi vastakkainasettelua ja kun joku kritisoi tätä infernaalista feminismiä, voke ja canselkulttuuria, voidaan krittiikki esim. hallituksen toimia kohtaan kääntää vihapuheeksi tai naisvihaksi.

Samanlaista toimintaa kuin -70 luvun hulluina vuosina joiden avulla taistolaisuus ja maolaisuus nostettiin kaikkien muiden aatteiden yläpuolelle opiskelijapiireissä ja toisinajattelua ei suvaittu ja kritiikkiä aatteita kohtaan sanottiin Neuvostovastaisuudeksi vrt. homofobia/naisviha.

Päämäärät liikkeillä ovat aivan samat, eli länsimaisen yhteiskuntarakenteiden tuhoaminen ja uuskommunistien valtaannousu.

Samalla tavalla kuin suomettumisen aikaan, myös nykyään media toistelee kiltisti pienten vähemmistöjen "oikeutta" korottaa omat näkemyksensä valtavirran yläpuolelle ja saada aiheettomia etuja pelkästään kuulumalla johonkin "sorrettuun" vähemmistöön, seksuaalisesti poikeavaan, valtavirrasta poikkeavaan väriin tai kokemukseen naiseudesta/muunsukupuolisuudesta.

Musta tuntuu kulttuurin pahimpia seurauksia on todellisten ongelmien hautaaminen näennäisten ongelmien esiinnostamisen seurauksena ja pahimpana tilanne näkyy Usassa ja pikku-usassa suomessa, jossa näennäisen tasa-arvon seurauksena valtaa pitävät vähemmistöjen edustajat, hankaloittaen demokratian toimimista ja hajottaen kansakuntiamme erilaisiin kupliin loukkaantumaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Tämä ongelma olisi hyvin helppo ratkaista. Lopettakaa vain yksinkertaisesti se loputon ruikutus jossa vuodesta toiseen kerrotaan miten "kyllä mies on mies ja nainen nainen" ja miten on luonnotonta että kaksi miestä menee naimisiin kun eivät voi edes lapsia saada.

Kun vähemmistöjen jatkuva dissaus loppuu, loppuvat myös vaatimukset siitä että heillä ei ole samoja oikeuksia.

Älä sotke homofoobikkoja ja genderkriittisiä toisiinsa. 

Olen lesbo. Olen sitä mieltä, että mies on todellakin mies enkä ole hänestä kiinnostunut, vaikka hänen p e enik s e n s ä miten identifioituisi naisen miksi-ikinä-elimeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihervasemmiston (uuskommunistien) ideologiaan kuuluu nostaa pieniä marginaaliryhmiä esiin ja saada heidän kauttaan valtaa.

Entisen "sorretun" työväen tilalle ovat tulleet muunsukupuoliset, seksuaalisesti poikkeavat, jossakin määrin naiset (vain kotimaiset ns.tiedostavat piirit) ja ennenkaikkea mustat.

Nostamalla jatkuvasti näitä ryhmiä esiin ja väittämällä että näitä sorretaan, saadaan aikaiseksi vastakkainasettelua ja kun joku kritisoi tätä infernaalista feminismiä, voke ja canselkulttuuria, voidaan krittiikki esim. hallituksen toimia kohtaan kääntää vihapuheeksi tai naisvihaksi.

Samanlaista toimintaa kuin -70 luvun hulluina vuosina joiden avulla taistolaisuus ja maolaisuus nostettiin kaikkien muiden aatteiden yläpuolelle opiskelijapiireissä ja toisinajattelua ei suvaittu ja kritiikkiä aatteita kohtaan sanottiin Neuvostovastaisuudeksi vrt. homofobia/naisviha.

Päämäärät liikkeillä ovat aivan samat, eli länsimaisen yhteiskuntarakenteiden tuhoaminen ja uuskommunistien valtaannousu.

Samalla tavalla kuin suomettumisen aikaan, myös nykyään media toistelee kiltisti pienten vähemmistöjen "oikeutta" korottaa omat näkemyksensä valtavirran yläpuolelle ja saada aiheettomia etuja pelkästään kuulumalla johonkin "sorrettuun" vähemmistöön, seksuaalisesti poikeavaan, valtavirrasta poikkeavaan väriin tai kokemukseen naiseudesta/muunsukupuolisuudesta.

Musta tuntuu kulttuurin pahimpia seurauksia on todellisten ongelmien hautaaminen näennäisten ongelmien esiinnostamisen seurauksena ja pahimpana tilanne näkyy Usassa ja pikku-usassa suomessa, jossa näennäisen tasa-arvon seurauksena valtaa pitävät vähemmistöjen edustajat, hankaloittaen demokratian toimimista ja hajottaen kansakuntiamme erilaisiin kupliin loukkaantumaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Aamen. Ei lisättävää.

Voi kauheeta. Se on aawomen!