Kolumni: Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista

Kolumni niin totta!!! Ollaan niin suvaitsevaisia ym. kunnes joku onkin erimieltä. Omassa kuplassa turvallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

En ymmärrä miksi sinä joka viestissäsi jankutat laeista. Selväähän on kaikille normaaliälyisille, että jokainen ihminen on vapaa tuntemaan niin kuin haluaa, siis myös loukkaantumaan. Mikään laki ei sitä kiellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

Se on tunnekysymys. Minä olen neitsyt, mutta on haukuttu horatsuksi, en nostanut syytettä, koska en pahoittanut mieltäni. Syytteen nostajan pitää pahoittaa mielensä, suuttua jne. vaatiakseen oikaisua.

Jos mielenpahoittamisesi seurauksena kuitenkin päättäisit nostaa syytteen, sinun tulisi todistaa oikeudelle että väite on perätön etkä ole hor atsu, ja sen lisäksi arvioitaisiin mitä konkreettista haittaa hor atsuksi kutsuminen sinulle aiheuttaa. Edelleenkään tuomiota kunnianloukkauksesta ei anneta pelkän pahan mielen perusteella, vaikka se tunne olisikin syytteen nostajan toiminnan motiivi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

En ymmärrä miksi sinä joka viestissäsi jankutat laeista. Selväähän on kaikille normaaliälyisille, että jokainen ihminen on vapaa tuntemaan niin kuin haluaa, siis myös loukkaantumaan. Mikään laki ei sitä kiellä.

Niin, sinä et ymmärrä. Se selittää monen asian, mitä kirjoitit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tuon jutun pääsee lukemaan? Minulle näyttää, että pitäisi kirjautua, että aukeaa. 

Ne muuttavat sellaiset kirjautumisen taa, jotka herättävät keskustelua.

Kyllä täällä vaan sekä läppärillä että kännyllä aukeaa ilman kirjautumista.

Millä selaimella? Chromella en ainakaan pääse. 

"Lue tämä artikkeli rekisteröityneenä käyttäjänä

Hei, Iltalehden lukija. Luo ilmainen Alma-tunnus ennen kuin luet artikkelin. Rekisteröityminen auttaa meitä kehittämään Iltalehteä." 

Tuon ikkunan pystyi ihan vaan sulkemaan ja lukemaan artikkelin. Ei vaadi tunnuksen luomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

Se on tunnekysymys. Minä olen neitsyt, mutta on haukuttu horatsuksi, en nostanut syytettä, koska en pahoittanut mieltäni. Syytteen nostajan pitää pahoittaa mielensä, suuttua jne. vaatiakseen oikaisua.

naisenlogiikka ja tunteet joita on vaikea erottaa tosiasioista...huoh

Minkä takia muuten joku britti saa tehdä sarjakuvia ja kirjoittaa ihan kirjan aiheesta "Very Finnish Problems"? Joissa vain ja ainoastaan pilkataan meidän kulttuurisia erityispiirteitämme? Me olemme britteihin verrattuna vähemmistö, niitähän on jotain 40 miljoonaa ja ovat vielä pirut pahoja ko-lonialisteja.

Miksei kukaan ole loukkaantunut ja triggeröitynyt tästä? Kuka se on määrittelemään suomalaisuutta? Häh?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on mennyt niin pitkälle, että esimerkiksi Michiganin yliopisto uhkaili terapiassa käyneitä opiskelijoita rangaistuksilla, jos he puhuvat itsemurha-ajatuksistaan kavereilleen.

Tähänhän Suomikin on menossa. Nykyään koetaan, että toisen ongelmia, ei pieniä, eikä isoja, tarvitse kuunnella, vaan ne kuuluvat terapeutille. Ihmiset etäännyttävät itsensä läheisistä ihmissuhteista, joihin kuuluu myös elämän nurja puoli ja keskittyvät positiiviseen antiin. Amerikassahan on ollut jo pitkään muoti, että näytellään ok:ta, vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, koska kukaan ei halua olla tekemisissä sen kanssa jolla on vaikeuksia. Se on ihmisten tietoinen valinta.

Tällä lähestytään Aasian yhteisömallia, jossa yksilön ongelmat eivät saa haitata yhteisön hyvinvointia (aivan kuin esim. väkivaltaa kohdanneet eivät kuuluisi yhteisöön). Huono suuntaus on joka tapauksessa tällainen ja Suomeen ei tätä mätää pitäisi päästää.

Tässä on "herkkyys" verhottu suojelemaan vahvoja ja yhteisöä, eikä heikkoja ja vääryyttä kohdanneita. Panokset pitää kuitenkin laittaa siihen, että vääryyttä kohdanneet yksilöt voivat paremmin ja pääsevät mukaan yhteisöön. Itsemurhainen tarvitsee ystäviä ja yhteisöä terapian lisäksi ja jatkossa terapian sijaan. Ei vaikeuksia voi ulkoistaa terapiaan ja yksilöitä eristää.

Tuossa sinua edeltävässä viestissä oli muuten virhe. Kyse ei ollut University of Michiganista vaan kyseessä oli Northern Michigan University, jotka ovat kaksi aivan eri oppilaitosta. Tapauskin on aika eri, eli siinähän on nostettu juttu yliopiston hallintoa vastaan sananvapauden rajoittamisesta. Ja yliopistohan joutui maksumieheksi tapauksessa.

Luulen että kyse oli siitä, että yliopisto pelkäsi että itsariajatukset leviävät kampuksella ja he joutuvat maksamaan tai vastuuseen muulla tavoin...

Yllättäen ovat pääosin naisia ja jokunen homppeli seassa. Näitä on ikävä kyllä jonkun verran keski-ikäisissä vanhoissa piioissa. Parasta jättää vaan oman onnensa nojaan. Turha näiden kanssa edes yrittää tulla toimeen. Pelkkää erityiskohtelua vaaditaan ja muita ei sitten tarvitsekaan huomioida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

En ymmärrä miksi sinä joka viestissäsi jankutat laeista. Selväähän on kaikille normaaliälyisille, että jokainen ihminen on vapaa tuntemaan niin kuin haluaa, siis myös loukkaantumaan. Mikään laki ei sitä kiellä.

:rolleyes:

Niin puhuu näistä emceleistä ja muista itkupilleistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihervasemmiston (uuskommunistien) ideologiaan kuuluu nostaa pieniä marginaaliryhmiä esiin ja saada heidän kauttaan valtaa.

Entisen "sorretun" työväen tilalle ovat tulleet muunsukupuoliset, seksuaalisesti poikkeavat, jossakin määrin naiset (vain kotimaiset ns.tiedostavat piirit) ja ennenkaikkea mustat.

Nostamalla jatkuvasti näitä ryhmiä esiin ja väittämällä että näitä sorretaan, saadaan aikaiseksi vastakkainasettelua ja kun joku kritisoi tätä infernaalista feminismiä, voke ja canselkulttuuria, voidaan krittiikki esim. hallituksen toimia kohtaan kääntää vihapuheeksi tai naisvihaksi.

Samanlaista toimintaa kuin -70 luvun hulluina vuosina joiden avulla taistolaisuus ja maolaisuus nostettiin kaikkien muiden aatteiden yläpuolelle opiskelijapiireissä ja toisinajattelua ei suvaittu ja kritiikkiä aatteita kohtaan sanottiin Neuvostovastaisuudeksi vrt. homofobia/naisviha.

Päämäärät liikkeillä ovat aivan samat, eli länsimaisen yhteiskuntarakenteiden tuhoaminen ja uuskommunistien valtaannousu.

Samalla tavalla kuin suomettumisen aikaan, myös nykyään media toistelee kiltisti pienten vähemmistöjen "oikeutta" korottaa omat näkemyksensä valtavirran yläpuolelle ja saada aiheettomia etuja pelkästään kuulumalla johonkin "sorrettuun" vähemmistöön, seksuaalisesti poikeavaan, valtavirrasta poikkeavaan väriin tai kokemukseen naiseudesta/muunsukupuolisuudesta.

Musta tuntuu kulttuurin pahimpia seurauksia on todellisten ongelmien hautaaminen näennäisten ongelmien esiinnostamisen seurauksena ja pahimpana tilanne näkyy Usassa ja pikku-usassa suomessa, jossa näennäisen tasa-arvon seurauksena valtaa pitävät vähemmistöjen edustajat, hankaloittaen demokratian toimimista ja hajottaen kansakuntiamme erilaisiin kupliin loukkaantumaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Tämä ongelma olisi hyvin helppo ratkaista. Lopettakaa vain yksinkertaisesti se loputon ruikutus jossa vuodesta toiseen kerrotaan miten "kyllä mies on mies ja nainen nainen" ja miten on luonnotonta että kaksi miestä menee naimisiin kun eivät voi edes lapsia saada.

Kun vähemmistöjen jatkuva dissaus loppuu, loppuvat myös vaatimukset siitä että heillä ei ole samoja oikeuksia.

Älä sotke homofoobikkoja ja genderkriittisiä toisiinsa. 

Olen lesbo. Olen sitä mieltä, että mies on todellakin mies enkä ole hänestä kiinnostunut, vaikka hänen p e enik s e n s ä miten identifioituisi naisen miksi-ikinä-elimeksi. 

Miksi sinulla lesbona olisi oikeus määritellä kuka on mies tai ei? Ei minullakaan sitä oikeutta ole heteronaisena.

Sanna Ukkola on grifteri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

En ymmärrä miksi sinä joka viestissäsi jankutat laeista. Selväähän on kaikille normaaliälyisille, että jokainen ihminen on vapaa tuntemaan niin kuin haluaa, siis myös loukkaantumaan. Mikään laki ei sitä kiellä.

Niin, sinä et ymmärrä. Se selittää monen asian, mitä kirjoitit.

Joo, mulla on tää paha vamma, en pysty tajuamaan epäloogisia ajatuskulkuja 😃

Grifters gonna grift kirjoitti:

Sanna Ukkola on grifteri.

Et kotimaista kieltä osaa kirjoittaa, vai taasko joku muotisana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä piireissä tuollaista luhistujaväkeä on? Jossain yliopistojen humanistisissa tiedekunnissa? Itse en ole livenä törmännyt yhteenkään tuollaiseen.

Humanistisessa tiedekunnassa opiskelee kovimmat tyypit. Heitä ei oikeasti pelota mikään. Minä luulen, että useimmat mielensä pahoittajat trollaavat. Itsekin olen siihen joskus syyllistynyt, koska harmittaahan se, että itse on luuseri, vaikka on tehnyt kaiken ns. oikein, ollut auttavainen, yrittänyt olla hyödyksi. Jossain vaiheessa alkaa harmittaa, kun huomaa, että kusipäät voittivat. Silloin voi ainakin muka pahoittaa mielensä. Suosittelen.

"Mielensäpahoittaminen" on tahallista provoamista, jossa ideologisesti "vastapuolen" perinteitä, arvoja ja ajatuksia halutaan syyllistää ja saada näkymään huonossa valossa. Tekeydytään uhreiksi, marginaaliin ja koitetaan saada sympatiaa ja uusia arvoja sitä kautta. Vaarallinen ja manipuloiva keino. Toiset sitten ovat oikeasti niin hauraita etteivät enää kestä todellisuutta.

Oletko siis todella sitä mieltä että oikeasti syrjinnän tai muun rikoksen kohteeksi ei tunne mitään? Että kaikki ovat vain "turhasta loukkaantujia"?

Ja jos tunteita on kaikilla, sinäkö määrittelet mitkä ovat "sallittuja" ja mitkä "ei-sallittuja" tunteita? Ja sinäkö rupeat toisten ihmisten tunteiden ylimmäksi portinvartijaksi?

Tuntemukset ovat jokaisen henkilökohtaisia. Jos halutaan puuttua vääryyksiin, silloin argumentoidaan faktoilla. Rikostapauksissa ja oikeusprosesseissa keskustelee myös yleisesti todennettavat faktat, ei tunteet. Mutuosastolla voin sanoa, että nykyään tuntuu mielensäpahoittajien olevan usein suvaitsemattominta ja kapeakatseisinta porukkaa oman kuplansa ulkopuolisista asioista. En sano, että tämä olisi välttämättä fakta, tämä on vaan tuntemus, jota nykyinen keskustelukulttuuri herättää. Mutta tulen varmasti hyväksytyksi tunteeni kanssa?

Miksihän sitten varkaan naaman laittaminen kaupan kotisivuille tai rikollisesta kirjoittelu alentaa tuomiota, osaatko selittää miten se ei liity lainkaan varkaan kokemaan henkiseen rangaistukseen ala pahaan mieleen ja häpeään?

Siinä ei ole kyse niinkään tekijän pahasta mielestä vaan voidaan ajatella mainehaittana ja maineen menetyksenä, joka esimerkiksi kärsityn tuomion jälkeen voi haitata yksilön integroitumista takaisin yhteiskunnan jäseneksi, etenkin jos kyseessä on ollut alaikäinen tekijä.

Katumus on tunne ja kyllä sen arviointi on osa oikeusprosessia ja tutkintaa.

Tekijän katumus kertoo, että hän ymmärtää tekonsa seuraukset, selkeyttää mielentilan arviota, osoittaa potentiaalia kuntoutumiseen yhteiskunnan jäseneksi ja halukkuutta teon hyvittämiseen. Katumus on kuitenkin eri tunne kuin mielenpahoitus, jota tekijä saattaa kokea jos hänestä kirjoitellaan netissä. Mielenpahoitus siitä, että yhteisö tuomitsee hirmuteon osoittaa enemmän häiriintyneitä piirteitä.

Nyt sulla menee liian lujaa, ettei oikein löydy metsä puilta. Tunne mikä tunne, tuli todistettua että tunteet kuuluvat myös oikeuteen, eikä niin kuin sanottiin edellä (sinä ilmeisesti?) etteivät kuulu.

Loppusosaa ja sen relevanssia en ihan ymmärtänyt, mihin liittyy?

Katuminen rikosoikeudessa tarkoittaa, että jos esim.yrittää tappaa jonkun mutta katuukin siinä mitä tuli tehtyä, ja soittaa uhrille apua eikä uhri kuole, niin ei tule välttämättä tuomiota taponyrityksestä vaan esim.törkeästä pahoinpitelystä. Rikosoikeudessa katumus ei siis ole pelkkä tunne, vaan asia joka pitää osoittaa tekojen kautta ja on sitä kautta todennettavissa oleva asia eikä tekijän subjektiivinen tunne.

No huoh. Mietipä sitten kunnianloukkausta. Eikö siinäkin ole kyse tunteista, joita käsitellään juridisesti?

Miten kommenttisi liittyy tähän keskusteluun? Onko laissa määritelty tunteet joista SAA tuntea tai EI SAA tuntea? Ei ole. Lain mukaan saa siis loukkaantua.

Kunnianloukkaukseen ei riitä loukatun paha mieli, vaan loukkaus pitää olla todennettavissa ja sen aiheuttamat haitat arvioitavissa. Tutustu lakipykäliin hyvä ihminen äläkä vänkää. Pelkkä yksilön paha mieli ei ole koskaan peruste kuin mielenterveyspalveluille.

En ymmärrä miksi sinä joka viestissäsi jankutat laeista. Selväähän on kaikille normaaliälyisille, että jokainen ihminen on vapaa tuntemaan niin kuin haluaa, siis myös loukkaantumaan. Mikään laki ei sitä kiellä.

Niin, sinä et ymmärrä. Se selittää monen asian, mitä kirjoitit.

Joo, mulla on tää paha vamma, en pysty tajuamaan epäloogisia ajatuskulkuja 😃

Mullakin on varmaan joku vamma, kun mun mielestä ton toisen kirjoittajan ajatuskulku oli paljon loogisempaa kuin sun 😁👍

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia muuten joku britti saa tehdä sarjakuvia ja kirjoittaa ihan kirjan aiheesta "Very Finnish Problems"? Joissa vain ja ainoastaan pilkataan meidän kulttuurisia erityispiirteitämme? Me olemme britteihin verrattuna vähemmistö, niitähän on jotain 40 miljoonaa ja ovat vielä pirut pahoja ko-lonialisteja.

Miksei kukaan ole loukkaantunut ja triggeröitynyt tästä? Kuka se on määrittelemään suomalaisuutta? Häh?

Joel Willans kertoo omista (brittiläisistä) ongelmistaan sopeutua Suomeen. Kirjan koko nimi on 101 Very Finnish Problems – The Foreigner’s Guide to Surviving in Finland.

Kirja on lisäksi julkaistu Suomessa, joten käytännössä Joel on brittinä täällä vähemmistössä ja me suomalaiset sitä enemmistöä.

Vierailija kirjoitti:

On myös fundamentaali ero siinä onko jonkun tarkoitus loukata jotain, vai loukkaantuuko joku toinen asiasta jolla ei ollut tarkoitus loukata ketään. Nykyisin on hyvin muodikasta loukkaantua vain siitä että joku toinen on erimieltä kuin itse. Pitääkö siis eri mieltä oleminen kriminalisoida?

Siinä vaiheessa kyllä kun "eri mieltä oleminen" on tasolla joku ihm--hmä pitäisi ottaa h--giltä.

Asiahan on vain positiivinen. Nuoret naiset heikentävät itsensä tieten tahtoen ja päätyvät kykenevämpien suojiin, sekä hermoraunioiksi. Eipä tullut voimakkaita ja itsenäisiä, vaikka vapaudet saivat. Liike vaatii korjausliikkeen. Naisten äänioikeus oli virhe ja muhikset eivät tällaisten asioiden kanssa ryhdy edes leikkimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä suuntaus on ollut nähtävillä jo ainakin 10 vuotta: yhtäkkiä ihmisten tunteista on tullut jotain, mikä pitäisi ottaa huomioon ihan kaikessa, politiikasta ja riistalajien määrittelystä alkaen. Itse ainakin kiinnitin tähän asiaan huomiota ensimmäistä kertaa kun tajusin ihmisten pitävän omaa pelkoaan validina argumenttina sen puolesta, että susikantaa pitäisi vähentää. (En siis ota kantaa susikannan kokoon, totean vaan että mitään virallisia päätöksiä ei voida tehdä sen takia että jostakusta tuntuu joltakin).

Uutisointi kautta linjan on muuttunut: ensimmäinen näkemäni uutinen USAn kongressin tapahtumista oli "Angela Merkel on raivoissaan" tms. Siis tärkeintä oli kertoa, Miltä Mamma Merkelistä Tuntui. Muutenkin on vaikea saada seulottua ne faktat esiin, kun valtion virallinen tiedotuskanava, eli Yle, keskittyy kertomaan miltä Nykissä (eli eri kaupungissa) asuvasta suomalaisesta Tuntuu Nyt.

Tämä kehitys alkoi siitä, että vapauduttiin niin ettei käytöstapojakaan enää oikein tarvittu. Ihmiset eivät ole oikein tainneet tajuta, että käytöstapojen, varsinkin teitittelyn, tarkoitus on pitää tervettä etäisyyttä ihmisten välillä. Tämä etäisyys tehokkaasti ehkäisee kaikenlaista tunteisiinkäymistä. Erityisesti työpaikoilla se on ollut aikanaan hyvä asia.

Käytöstavat unohdettiin, etäisyys menetettiin, sitten vähän sekaan feminismiä ja uhrieetosta ja soppa on valmis. Ainoa, millä on enää merkitystä on uhriutujan pikku fiilikset. Hiiteen faktat.

Itse olen autismin kirjolla oleva nainen. On ironista huomata, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät nykyään kuin minä pahimmissa melttaripäissäni teininä. Erona on vain se, että minä häpeän pahimpia melttareitani vielä 20 vuotta myöhemmin, nuo pitävät käytöstään täysin oikeutettuna koska heitä on triggeröity.

Mielenkiintoista, että otit esiin käytöstavat ja esimerkiksi teitittelyn osana ilmiötä. Itseäni on jo pitkään häirinnyt julkisuuden henkilöihin viittaaminen etunimellä, joka on sekin somemaailmassa vahvistunut ilmiö. Tässäkin ketjussa puhutaan Sannasta, ikään kuin Ukkola olisi meidän kaikkien henkilökohtainen tuttava ja me kaikki toistemme. Kyvyttömyyteen erottaa omat tunteet faktoista ja kaikenlaiseen tunnehdintaan yleisestikin liittyy mielestäni juuri epämuodollisuus. Julkisissa tiloissakin käyttäydytään kuin röhnötettäisiin omalla kotisohvalla. Jos joku huomauttaa, että voisi vaikka jonottaa linjassa niin että muutkin pääsisivät liikkumaan, niin sehän on kauhea paikka. Huomautusta ei kyetä näkemään aiheellisena, vaan kyseessä on verinen loukkaus, joka on kostettava.

Sama näkyy pukeutumisessa. Kun katsoo vanhoja valokuvia, vielä jostain 60-luvulta, hyvin vähävaraisetkin yrittivät ihmisten ilmoilla olla siistejä. Muoti ylipäänsä oli muodollisempaa, niissä vaatteissa ei ollut edes mahdollista esitellä paljasta maharöllykkää tai rekkamiehen vakoa. Kaikki tämä auttoi sen kohteliaan etäisyyden pitämisessä, mikä on minun nähdäkseni välttämättömyys että ihmiset voivat elää näin isoina laumoina kuin nykyään.

Nykyään muodollisia käytöstapoja ei enää ole, ja ajatellaan että muita pitäisi huomioida empatialla koko ajan. Tämä on täysin epärealistista. Ensinnäkin vuorovaikutamme nykyään aivojemme mielestä aivan liian ison ihmismäärän kanssa joka päivä, aivomme kun ovat kehittyneet noin 20 hengen yhteisöissä. Toisekseen esim. työpaikalla kyllä uuvuttaa itsensä, jos joutuu koko ajan miettimään miltä muista tuntuu ja huomioimaan.

Vanhanaikainen käytöskoodi, jossa kaikki olivat herroja, neitejä ja rouvia vaikka olisi oltu 20 vuotta samassa työpaikassa olisi paljon parempi. Sitten jokainen saattoi valita, haluaako lähempää tuttavuutta jonkun kanssa.

Nykyään moni ihmettelee, miksi autisteja putkahtelee esiin kuin sieniä sateella. Temple Grandin on joskus sanonut sen johtuvan siitä, että meikäläiset pystyivät paremmin sulautumaan joukkoon vielä joskus 50- ja 60-luvuilla, kun oli selkeämmät käytöskoodit jotka myös lapsille systemaattisesti opetettiin. Itse olen syntynyt 70-luvulla, mutta allekirjoitan tuon täysin. Pärjään ihmisten kanssa aina ihan hyvin muodollisissa tilanteissa, epämuodolliset ovat ne, jotka tuottavat ongelmia.

Olen sitä mieltä, että jos palattaisiin muodolliseen käytökseen, pääsisimme saman tien eroon kaikesta triggeröitymisestä, loukkaamisesta, loukkaantumisesta ja huomattavasta osasta kiusaamistakin.

Pukeutuminen on osa tätä: siihen on syynsä, miksi tietyissä ammateissa on univormut. Ne auttavat kaikkia muistamaan, että töissä ei ole tavallaan "minäminäminä" vaan vaikkapa puolustusvoimien edustaja. Tällainen helpottaa vuorovaikutusta todella paljon, poistamalla kaiken tarpeettoman henkilökohtaisuuden. Nykyaikainen, hyvin rento ja epämuodollinen pukeutuminen taas oikein kutsuu muita olemaan liian henkilökohtaisia, ja sitten helposti sattuu loukkaantumisia jos on siihen taipuvainen.

-lainaamasi-