Kuinka outoa on saada iloa siitä, että köyhäilee?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että köyhäilyä voisi verrata vaikka vapaaehtoiseen, itse haluamaansa telttaretkeen.

On kiva kokeilla välillä nukkua teltassa ja syödä retkieväät.

Ei haittaa vaikka on huono nukkua, kastuisi, olisi kylmä tai hyttyset söisivät, se on vaan jännää ja erikoista, poikkeaa arjesta. Kun on sen retken itse valinnut ja tietää, että taas pääsee omaan mukavaan elämäänsä takaisin kun sinne haluaa.

Jopa voi välillä kokeilla kuinka monta päivää jaksaa teltassa yöpyä, siitä on mukava kertoa muille ja nostaa rintaa. Tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi.

Mutta se joka elää tätä telttaretkeä kaikenaikaa eikä muuta vaihtoehtoa ole, hän ei koe sitä mitenkään kivana leikkinä tai harrastuksena.

Eikä siitä pahemmin tutuille kertoile, saati tunne itseään paremmaksi ihmiseksi.

Sitten meillä on ihmisiä, jotka olivat ennen varakkaita, nykyisin köyhiä ja heilläkin on kyky löytää iloa köyhäilystä. Suosittelen kreivi Alexander von Schönburgin kirjaa Tyylikkään köyhäilyn taito.

Hän osoittaa, ettei vaatteisin, matkoihin, asuntoon ja autoon tarvitse tuhlata rahaa. Todellinen ylellisyys ei merkitse omistamista, vaan sitä, että voi elää ilman. Tyylikkään köyhäilyn taito on älykäs ja viihdyttävä uusköyhän manifesti kerskakulutusta vastaan – ja onnellisemman elämän puolesta.

Vaikka ei olisikaan ex-rikas, aatelinen jne köyhäilystä voi saada iloa sillä ei köyhänkään elämä ole vain valmiiksi viitoitettua tietä yhteen suuntaan. Köyhä voi esim. päättää, ottaako pikavippejä vai pihisteleekö. Etsiikö simppelin tyylin vai kaihoaako ökyhintaisia merkkituotteita. Oman asenteen ja mielentilan voi myös valita. Köyhäkin voi tehdä tyhmiä valintoja. Köyhä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, kuten ei tiedä rikaskaan :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lähes minimalisti.

Jouluna on joulukuusi, pääsiäisenä rairuohoa ja pääsiäiskoristeita jne.

Koruja löytyy, vöitä, huiveja jne.

Jos nyt muutettaisiin, mahtuisi kaikki, mitä ottaisin mukaan, yhteen pakettiautolliseen.

Ikinä ei ole mikään hukassa.

Etätöissä oleminen on lopettanut pukeutumiseen panostamisen. Käytän pääasiallisesti verkkareita ja aika rumia paitoja. Palavereihin laitan päälle siistin neuleen.

Omistan 3 pakastinta. Syksyllä kaikki olivat täynnä, eilen tyhjeni toinen. Heti virta pois päältä ja pesu. Nyt on enää jääkaapin yhteydessä oleva päällä. Se pitää olla, jos haluaa pitää jääkaappiakin päällä.

Tämä on jo elämäntapa.

Anteeksi jos tämä on tyhmä kysymys, mutta mitä sulla in 3 pakastimen verran niissä? Joku puolikas lammas tai 18 kiloa jauhelihaa, 300 litraa mansikoita? En osaa itse kuvitella ettämitä minulla olisi niin paljon pakastettavaa, että tarvitsisin noin monta. No meillä on vain 2 henkeä huushollissa.

En ole tuo kenelle kommentoit, mutta meillä kolmen hlön taloudessa on myös isot pakastimet täynnä.

Marjoja, sieniä, hirvenlihaa, leivonnaisia, valmista ruokaa sekä kaupan ale laputettuja lihoja, makkaroita ym vaihtelevasti.

Tänä vuonna on varmaan 30 litraa omista tomaateista keitettyä tomaattimurskaa missä sipulit ym mausteet valmiina, jota käytän ruokiin.

Vierailija kirjoitti:

Etätöissä oleminen on lopettanut pukeutumiseen panostamisen.

Käytän pääasiallisesti verkkareita ja aika rumia paitoja.

Palavereihin laitan päälle siistin neuleen.

Tykkäsin todella paljon, kun etätöissä sai olla rennommin ja pystyi käyttämään omia kotivaatteita (legginsit, verkkarit, t-paidat ym.).

Nyt kun olen taas ollut määrättynä lähityöhön (etätyösuosituksesta huolimatta), niin jälleen on painetta työvaatteiden ostamiseen.

Juuri eilen mietin uuden siistimmän yläosan ostamista, kun osa entisistä alkaa olla jo nuhraantuneita.

Etätyössä ollessa säästyy ainakin minulla myös kosmetiikkaa. 

Hiuskiinnepullo kestää etäillessä monta kuukautta.

Meikitkin pysyvät lähes koskemattomina, kun tarvitsee laittaa vain "ihmisten ilmoilla" käymiseen

eli kauppareissulle noin kerran viikossa ja sinne riittää ripsiväri, kun kasvoilla on kasvomaski. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat iloa siitä siksi, että se on sulle vapaa valinta. Ilo vähenee heti kun köyhäilet siksi, ettet muutakaan voi.

Tämä on niin totta.

Olen joskus kertonut näille huvikseen köyhäilijöille, että on ahdistavaa mennä kävelemään minnekään ilmaisiinkaan tapahtumiin silloin kun ei ole yhtään rahaa tai tietää, että raha riittää vain aivan pakollisiin tarpeisiin. Kun koko ajan tietää, että ei voi ostaa mitään. Ja pelkää, että tulee joku tuttu vastaan ja ehdottaa vaikka kahville tms. menoa.

"No enhän minäkään mitään koskaan osta, en edes ota aina kukkaroa mukaani".

Tästä ei ole kysymys vaan juuri siitä valinnanmahdollisuudesta.

Vaikka itsekään en ostaisi mitään tai menisi minnekään niin takaraivossa on se tieto, etten edes pystyisikään.

Usein myös miettii juuri niitä raha-asioita tai on vain kerrassaan väsynyt siihen köyhyydessä taapertamiseen.

Köyhälle köyhäileminen on todellisuutta ja ei tuota lainkaan iloa.

Se ei ole yhtään outoa, että varakkaille se tuottaa iloa, se on heille niinkuin joku uusi leikki. Sitten kun tämä leikki kyllästyttää voi lopettaa tai tehdä välillä jotain muuta kivaa.

Jos se olisi heillekin totta ei olisikaan niin kivaa.

Varmaankin ihmistyyppikysymys. Itse olen ollut hyvin köyhä pitkälle aikuisikään. Sitten myöhemmin keskipalkkainen. En kokenut eroa onnellisuudessa tai onnettomuudessa. Mutta elänkin edelleen samoin kuin vähävaraisempana kahdesta syystä. En tarvitse yhtään enempää kuin silloinkaan. Tietenkään, koska silloinkin pärjäsin. Olen huomannut, ettei kuluttamisyritykset tuo mitään iloa, tai ainakin se jää hyvin lyhytaikaiseksi. Ja toisaalta tiedän, että niin on mahdollisuus käydä myös tulevaisuudessa. Joten säästän mielummin. En varsinaisesti mitään varten, vasn rahaa ei vaan kulu.

Asun mahdollisimman halvalla ja kodin tavarat on kierrätettyjä. En vaihtele kodin esineistöä kuin pakon edessä, ostan alesta pakolliset. Mikro hajosi, olin ilman monta kk kunnes löysin hyvän käytettynä edullisesti jne. Huomasin, että ilahdun nyt edelleen joka kerta mikroa käyttäessäni kun ehti tottua siihen, ettei sitä ole. Puhelin olisi nyt pakko uusia, kun akku kestää päivän, se on jo 6 vuotta vanha jne.

Ei ole kyse siitä, että voisin tai haluaisin palata johonkin "normielämään" kituuttamisen jälkeen, se kun ei ole vaihtoehto muutenkaan. Ei sillä tavalla, että oikeasti alkaisin ikinä elää erilailla ja nauttisin siitä tai menisin sitä kohti. Kun ei tarvitse mitään niin ei tarvitse. Toki tätä edesauttaa se, että olen koti-ihminen, eikä sosiaalisten paineiden vuoksi tarvitse tuhlata, rahaa ei myöskään mene matkusteluun tai tapahtumiin. Olen samaa mieltä kuin joku kommentoija, että kekseliäisyys on merkittävässä osassa, kierrätys, uudelleenkäyttö ja asioiden opettelu, ei palvelujen osto.

Eli kyse ei välttämättä ole valinnanmahdollisuudesta, vaan pieniin asioihin keskittymisestä. Joka suupalaa arvostaa enemmän, jos on ollut nälässä, oikeasti. Ei se silti tarkoita, että haluaisi ylensyödä heti kun on mahdollisuus. Lisään vielä, että tuntemani oikeasti varakkaat eivät näytä olevan sen tyynempiä. Jopa tuntuu, että he valittavat enemmän, ihankuin olisi jokin todellinen ongelma, ettei voi saada _ihan kaikkea_ välittömästi. Kun helposti voisi, jos jotain haluaa kovasti, karsia jostain muusta hieman. Mutta ei enää osata luopua mistään ja elämä onkin huonoa. Kiitollisuus puuttuu. Ei nähdä, mitä kaikkea jo on, sen sijaan mitä ei vielä ole.

Mä olen pari vuotta köyhäillyt ja nuukaillut paljonkin, ja jatkuva etätyö on selvästi säästänyt mulle rahaa. Sairaalloista pihistelyä sen sijaan en ymmärrä. Nuukailussa pitää olla järkeä. Oikeasti pitää säästää, mutta ei tuottaa sillä vahinkoa tai ankeutta.

Havahduin 2018 siihen, että olen 49 v ja mulla ei ole mitään säästössä, eläke on lähempänä kuin työuran aloitus. Seinät just maksettu ja kesämökki ja osa isänperintöä nuorena mettäpalstana. Mutta ei käteistä. Siis riihikuivaa pankissa. Vaikka saan näppiin 2600 ja lainanmaksut loppu. Tosin mulla on huushollissa 2 teiniä, jotka ei tienaa mitään, mutta joilla on aikuisten kulutus.

Lopetin kahvilassa pyörähdykset 2 ×viikossa työmatkalla ja aloin ostaa kahvit mukiin kioskista. Aika ei riitä kahvin juomiseen kotona, työmatka pitkä ja koira pissatettava.

Otin eväät töihin. 6,90 lounaaseen kolmesti viikossa on kuukaudessa yli 80 euroa. Eväät tulee halvemmaksi.

Lopetin kaikki postiluukun lehtitilaukset, vaihdoin yhteen nettilehteen.

Lopetin ylimääräiset viihdekanavat. Nuorisolle ostan yhä netflixin.

Lopetin kiinteän netin, jaamme kännykällä.

Korjasin ja paikkasin. Ostin kaikki vaatteet alesta tai kirppikseltä ja päätin ostaa kerralla halvalla niin että riittää. Välttyy heräteostoilta. Olen tarkka laadusta, laatu kestää. Ja konttorilla pitää olla siisti.

Huonekalut on onneksi kestävää puuta, vihaan kalustelevyjä. Puuta on helppo tuunata.

Ostin 2018 uuden talvitakin, syystakin, kevättakin ja 12 paria kenkiä alesta, ja 10 paria rintaliivejä konttorin Tallinnan reissulla (halvempia siellä). Kesäaleesta löysin pinon housuja 10-15 euroa ja nettikaupasta useampia paitoja ja mekkoja. En ole käynyt vaateostoksilla vuosien 2019-2020 välillä. Eilen ostin kirpparilta 2 siistit housut, paitapuseron ja 2 kotipaitaa 25 euroa. Alesta mustan villatakin 15 euroa.

Kenkiä kannattaa hoitaa, lankata ja tuulettaa. Ja kun niitä on monta paria, eivät kulu samalla lailla.

Vaatteet loppukäytetään mökillä ja pyyhkeet päätyy kaikenlaisiksi räteiksi.

Ruokakaupassa aloin katsoa kilohintoja. Se on punalappua ja kaupan omaa merkkiä tai saksalaisketjua. Kilpailutin sähköt, vakuutukset ja tsekkasin puhemet. Ei lennetty ulkomaille. Ja viime vuonna ei päässy, vaikka Berliinin viikonlopusta haaveilin. Työmatkakulut jäi pois, ja vaikka veroprossa vähän nousi, niin käteen jäi silti 100 euroa enemmän + kioskikahvit. Kotona lounaaksi on riittänyt ruisleipä.

Pankissa on nyt 8700 euroa. Koska en nyt lankea työmatkashoppailuun vahingossakaan, toivon kesällä olevani yli viisinumeroisissa luvuissa. Kun sais vielä nuoret kesätöitä tulevana kesänä. Heidän lukioonsa on menny rahaa, paitsi matkakuluissa on tullu koronasulun vuoksi säästöä. Ja harrastukset on kiinni. Mutta lukion loputtua istuvat vielä tässä ruokapöydässä ammattiaan opiskellen...

Ei mitään ihmeellistä. Varallisuus rahana tilillä tai arvopaperisijoituksina lämmittää paljon enemmän kuin kulutus. Ostan lähinnä vain elintarvikkeita. En edes käy kahvilassa tai ravintolassa, koska itse keittämä kahvi on usein parempaa, samoin itse valmistettu ruoka. Jos haluaa ravintolasta hyvää ruokaa, saa maksaa maltaita, mutta ei mene välttämättä nälkä. Vaatteita on käytössä jopa 15 vuoden takaa. Se nyt vaan on niin että ostaja yleensä häviää ja myyjä voittaa. Siksi ostamiseni on minimissä. Lisäksi sen vuoksi minulla on yleensä myös olo kuin voittajalla.

Olen 50 vuotias ja viimeiset pari vuotta ollut ostamatta mitään turhaa, kun aikaisemmin ostin surutta kaikkea ja rahaa meni ihan turhaan.

Huomaan kokoajan lisääväni nuukailua ja vahdin jo miestänikin, niin pitää ihan varoa ettei karkaa käsistä koko nuukailu.

Omassa suvussa on tullut seurattua isovanhempien sisaruksia joilla ei omia lapsia ollut ja olivat varakkaita, mutta ihan sairaalloisen nuukia ja kun vuorollaan joku kuoli, niin toiset perivät lisää omaisuutta ja valtio nautti aina veron muodossa.

Nyt on enää viimeinen kyseisistä sisaruksista elossa ja hänellä miljoona omaisuus eikä omaa lasta perimässä, niin onnellinen on se kummipoika joka perii kaiken testamentin ansiosta.

Kirjoitin tämän siksi, että mitä järkeä on elää kuin köyhyysrajan alapuolella järjetön omaisuus hallussa.

Ei raaski edes piimää ostaa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat iloa siitä siksi, että se on sulle vapaa valinta. Ilo vähenee heti kun köyhäilet siksi, ettet muutakaan voi.

Tämä on niin totta.

Olen joskus kertonut näille huvikseen köyhäilijöille, että on ahdistavaa mennä kävelemään minnekään ilmaisiinkaan tapahtumiin silloin kun ei ole yhtään rahaa tai tietää, että raha riittää vain aivan pakollisiin tarpeisiin. Kun koko ajan tietää, että ei voi ostaa mitään. Ja pelkää, että tulee joku tuttu vastaan ja ehdottaa vaikka kahville tms. menoa.

"No enhän minäkään mitään koskaan osta, en edes ota aina kukkaroa mukaani".

Tästä ei ole kysymys vaan juuri siitä valinnanmahdollisuudesta.

Vaikka itsekään en ostaisi mitään tai menisi minnekään niin takaraivossa on se tieto, etten edes pystyisikään.

Usein myös miettii juuri niitä raha-asioita tai on vain kerrassaan väsynyt siihen köyhyydessä taapertamiseen.

Köyhälle köyhäileminen on todellisuutta ja ei tuota lainkaan iloa.

Se ei ole yhtään outoa, että varakkaille se tuottaa iloa, se on heille niinkuin joku uusi leikki. Sitten kun tämä leikki kyllästyttää voi lopettaa tai tehdä välillä jotain muuta kivaa.

Jos se olisi heillekin totta ei olisikaan niin kivaa.

Varmaankin ihmistyyppikysymys. Itse olen ollut hyvin köyhä pitkälle aikuisikään. Sitten myöhemmin keskipalkkainen. En kokenut eroa onnellisuudessa tai onnettomuudessa. Mutta elänkin edelleen samoin kuin vähävaraisempana kahdesta syystä. En tarvitse yhtään enempää kuin silloinkaan. Tietenkään, koska silloinkin pärjäsin. Olen huomannut, ettei kuluttamisyritykset tuo mitään iloa, tai ainakin se jää hyvin lyhytaikaiseksi. Ja toisaalta tiedän, että niin on mahdollisuus käydä myös tulevaisuudessa. Joten säästän mielummin. En varsinaisesti mitään varten, vasn rahaa ei vaan kulu.

Asun mahdollisimman halvalla ja kodin tavarat on kierrätettyjä. En vaihtele kodin esineistöä kuin pakon edessä, ostan alesta pakolliset. Mikro hajosi, olin ilman monta kk kunnes löysin hyvän käytettynä edullisesti jne. Huomasin, että ilahdun nyt edelleen joka kerta mikroa käyttäessäni kun ehti tottua siihen, ettei sitä ole. Puhelin olisi nyt pakko uusia, kun akku kestää päivän, se on jo 6 vuotta vanha jne.

Ei ole kyse siitä, että voisin tai haluaisin palata johonkin "normielämään" kituuttamisen jälkeen, se kun ei ole vaihtoehto muutenkaan. Ei sillä tavalla, että oikeasti alkaisin ikinä elää erilailla ja nauttisin siitä tai menisin sitä kohti. Kun ei tarvitse mitään niin ei tarvitse. Toki tätä edesauttaa se, että olen koti-ihminen, eikä sosiaalisten paineiden vuoksi tarvitse tuhlata, rahaa ei myöskään mene matkusteluun tai tapahtumiin. Olen samaa mieltä kuin joku kommentoija, että kekseliäisyys on merkittävässä osassa, kierrätys, uudelleenkäyttö ja asioiden opettelu, ei palvelujen osto.

Eli kyse ei välttämättä ole valinnanmahdollisuudesta, vaan pieniin asioihin keskittymisestä. Joka suupalaa arvostaa enemmän, jos on ollut nälässä, oikeasti. Ei se silti tarkoita, että haluaisi ylensyödä heti kun on mahdollisuus. Lisään vielä, että tuntemani oikeasti varakkaat eivät näytä olevan sen tyynempiä. Jopa tuntuu, että he valittavat enemmän, ihankuin olisi jokin todellinen ongelma, ettei voi saada _ihan kaikkea_ välittömästi. Kun helposti voisi, jos jotain haluaa kovasti, karsia jostain muusta hieman. Mutta ei enää osata luopua mistään ja elämä onkin huonoa. Kiitollisuus puuttuu. Ei nähdä, mitä kaikkea jo on, sen sijaan mitä ei vielä ole.

Lisään vielä tuosta anteliaisuudesta, tuntuu, että on helppoa olla antelias kun ei itse tarvitse hirveästi. Ei tule sellaista henkistä asetelmaa, että mikään on ensisijaisesti itseltä pois. Vaikka nuukailen omien hankintojen kohdalla, ei tämä ulotu muihin. Tarjoan mielelläni jos se on soveliasta (en siis pröystäilymielessä), ostan lahjat toiveiden, en säästösyiden mukaan, en laske jaettuja kuluja pennilleen, teen palveluksia ja autan jos pystyn. Vastavuoroisuudesta nautin myös, enemmän tunneyhteyden kuin takaisin saamisen tasolla. Että saa olla merkityksellinen toiselle, puolin ja toisin. Tiettyjä asioita kun ei voi edes ostaa. Tärkeimpiä ei juuri koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Pk-seudulla on niin valtavia kierrätyskeskuksi ia isoja kirpputoreja ettei  kierrättäjän tarvitse mennä mihinkään normaali  kauppaan.  Jos omistaa vaikka  kakkosasunnon joss tekee etätöitä , voi kaikki kalusteet ja tekstiilit hakea kierrätyksetä. mitä useammin käy sitäparempi tuuri on saada kallista tavaraa pilkkahintaan tai ilmaiseksi. Meidän kakksasunto on sieltä  saanut  laadukasa tavaraa. Myös kodinkoneet,  lamput  ja keittiötarvikkeet. Laitan oikein listan mennessäni sinne. Itse vien sinne käytöstä poistetut. Siellä on myös mukavaa porukkaa. Kahviakin annetaan sille joka tuo tavaraa. Meillä ei taloudellista tarvetta säästää, en vain halua tuhlata. Annan mielummin  rahaa opiskelevien lasten perheille. Palkka melkein säästyy. Olen siis pihi. Meillä hyvät tulot,  eikä velkaa.

Miksi et osta alesta huonekaluja ja kodinkoneita, jos kerran on hyvät tulot eikä velkaa? Jätä ne kierrätyskeskuksen ilmaiset tavarat niille joilla ei todellakaan ole varaa ostaa edes alesta. Itse en ainakaan kehtaisi noin toimia, hyvätuloisena.

En osaa varsinaisesti köyhäillä mutta saan tällä hetkellä suurta iloa siitä, että olen onnistunut lyhentämään kulutusluottoja. Päätin, että en nosta enää joustoluottotililtä rahaa, enkä käytä luottokorttia. Vuosi sitten minulla oli kulutusluottoja 9000 euroa, nyt alle 3500 euroa. Joustoluoton saan maksettua kokonaan pois helmikuussa, sitten alan lyhentää luottokorttitiliä oikein urakalla. Kun saan sekä omat että puolison kulutusluotot maksettua (meillä on yhteiset rahat), alan säästää samalla summalla kuussa, mikä nyt menee lyhennyksiin. Koska olen aina ollut luonteeltani enemmän tuhlari kuin säästäjä, saan tästä suunnitelmasta tosi paljon iloa. 61

Vierailija kirjoitti:

Opettelee kutomaan sukat, tumput, hatut, kaulahuivit ja villatakit itse. Suunnitelen kutovani villaisen pitkän maxi hameen. Se olisi helppo, suoraa kaitaletta vain ja sitten neuloo ne kaitaleet yhteen. Kuminauha vyötäröön. Pitkän villa takin olen joskus kutonut. Sukkia kudon koko ajan aikani kuluksi erilaisia. Kudon koti tohvelitkin paksusta villalangasta. Niihin voi ostaa kumipohjiakin. 

Täytyy sanoa, etten nyt tiedä voiko käsityöharrastusta sanoa köyhäilyksi. Teen siis itsekin paljon käsitöitä, mutta usein tuntuu, että halvemmalla pääsisi ostamalla valmista. Viimeksi tein ison peiton isoäidinneliöistä enkä ole jaksanut edes laskea kuinka monta kymppiä siihen meni, Prismasta olisin varmasti saanut täkin rutkasti halvemmalla. Tosin jos vertaa siihen, että ostaisi käsityönä tehdyn valmiin tuotteen, niin tietysti pääsee paljon halvemmalla. Suhteellista kaikki. Ja itselleni käsitöissä nyt on pääasia se, että se on kivaa. :)

Nautin nuukailusta. Viimeksi sain kiksit siitä kun sain kindlen ovh 119 uutena 8e. Perheen koko kuun ruuat maksetaan aina lounaskorteilla (molemmilla työnpuolesta), aivan turhaa käydä kalliilla ulkona syömässä, kun voi ostaa kaupasta aineet kotiin ja tehdä eväät töihin ja loput lapsille. Saan myös valtavasti iloa siitä, kun koluan annetaan osiota ja kotonani näen ilmaisia valisimia, huonekaluja, viherkasveja jne. ja mm. lapsen kaikki pussilakanat olivat ilmaisia. Laadukasta puuvillaa, kuin uudet ja ihanat muumikuviot. Vauvalle saa myös paljon ilmaisia vaatteita joka paikasta. Leluja kannetaan meille jatkuvasti jonkun tädin tai sukulaisen toimesta niin nekin voi itse jättää ostamatta.

Asioita joista en tingi on kengät. lasten ulkovaatteet ja elektroniikka. 

N29

Minäkin "köyhäilen", jos näin voi sanoa, en tosin ihan ap:n tasolla mutta kuitenkin katson kulutustani aika tarkkaan. Se mikä aloitusviestissä pisti silmään, oli että rahaa käytetty tässä kuussa vain 2,60. Mites tuoreet vihannekset? Minullakin on yleensä perusaineksia kaapit pullollaan, mutta vihanneksia pitää kyllä ostaa vähintään kerran viikossa. Asun tosin yksin ja olen kasvissyöjä, joten en osta kovin suuria määriä kerralla ettei tule hävikkiä, mutta kuitenkin kasvikset ovat se pääraaka-aine omissa kokkailussani.

Pidän sinua aivan todella outona koska paljastat vasta jälkiajatuksena että siis sähän lomailet suurimman osan ajastasi palkkiona tosta pihiydestä. Tai toisinpäin ilmaisten - olet köyhä kun sulla on pienet tulot. Onhan toi nyt aivan olennainen tieto koko kuvion kannalta. Alunperin yrität esittää että pihistelet silkasta riemusta.

---

Mutta siis yksi iso syy tähän vielä on, rakastan vapaa-aikaa, ja näin säästeliäästi eläen pärjään, vaikken tee kuin 2 pv viikossa töitä.

Ap[/quote]

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pk-seudulla on niin valtavia kierrätyskeskuksi ia isoja kirpputoreja ettei  kierrättäjän tarvitse mennä mihinkään normaali  kauppaan.  Jos omistaa vaikka  kakkosasunnon joss tekee etätöitä , voi kaikki kalusteet ja tekstiilit hakea kierrätyksetä. mitä useammin käy sitäparempi tuuri on saada kallista tavaraa pilkkahintaan tai ilmaiseksi. Meidän kakksasunto on sieltä  saanut  laadukasa tavaraa. Myös kodinkoneet,  lamput  ja keittiötarvikkeet. Laitan oikein listan mennessäni sinne. Itse vien sinne käytöstä poistetut. Siellä on myös mukavaa porukkaa. Kahviakin annetaan sille joka tuo tavaraa. Meillä ei taloudellista tarvetta säästää, en vain halua tuhlata. Annan mielummin  rahaa opiskelevien lasten perheille. Palkka melkein säästyy. Olen siis pihi. Meillä hyvät tulot,  eikä velkaa.

Miksi et osta alesta huonekaluja ja kodinkoneita, jos kerran on hyvät tulot eikä velkaa? Jätä ne kierrätyskeskuksen ilmaiset tavarat niille joilla ei todellakaan ole varaa ostaa edes alesta. Itse en ainakaan kehtaisi noin toimia, hyvätuloisena.

Ei kierrätyskeskuksita mitään ilmaiseksi jaeta, sillä ilmaiseksi jaettu menisi trokarien kautta myyntiin käypään hintaan. Toisekseen "niille joilla ei ole varaa ostaa alesta" ei kelpaa toisten käytetyt tavarat, vaan pitää saada aina vain uutta osamaksulla tai kulutusluotolla! Siinä onkin suurin syy, miksi ovat loputtomasti "köyhiä" ja yhteiskunnalta rahaa mankumassa.

Vierailija kirjoitti:

En osaa varsinaisesti köyhäillä mutta saan tällä hetkellä suurta iloa siitä, että olen onnistunut lyhentämään kulutusluottoja. Päätin, että en nosta enää joustoluottotililtä rahaa, enkä käytä luottokorttia. Vuosi sitten minulla oli kulutusluottoja 9000 euroa, nyt alle 3500 euroa. Joustoluoton saan maksettua kokonaan pois helmikuussa, sitten alan lyhentää luottokorttitiliä oikein urakalla. Kun saan sekä omat että puolison kulutusluotot maksettua (meillä on yhteiset rahat), alan säästää samalla summalla kuussa, mikä nyt menee lyhennyksiin. Koska olen aina ollut luonteeltani enemmän tuhlari kuin säästäjä, saan tästä suunnitelmasta tosi paljon iloa. 61

Hyvä päätös, ihmisen kokosin askelin kohti tilannetta, jossa yllättävä lisämeno (tai tilapäinen tulottomuus) ei heti aja talousvaikeuksiin.

Omalle kohdalleni on lyhyen ajan sisällä osunut pari kertaa tilanne, jossa samanaikaisesti tuli lisämenoja ja töistä joutui ottamaan palkatonta vapaata, jotta sain läheisiäni autettua. Onneksi oli hiukan rahaa säästössä, joten kriisin keskellä en joutunut euroja ja senttejä laskeskelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen 50 vuotias ja viimeiset pari vuotta ollut ostamatta mitään turhaa, kun aikaisemmin ostin surutta kaikkea ja rahaa meni ihan turhaan.

Huomaan kokoajan lisääväni nuukailua ja vahdin jo miestänikin, niin pitää ihan varoa ettei karkaa käsistä koko nuukailu.

Omassa suvussa on tullut seurattua isovanhempien sisaruksia joilla ei omia lapsia ollut ja olivat varakkaita, mutta ihan sairaalloisen nuukia ja kun vuorollaan joku kuoli, niin toiset perivät lisää omaisuutta ja valtio nautti aina veron muodossa.

Nyt on enää viimeinen kyseisistä sisaruksista elossa ja hänellä miljoona omaisuus eikä omaa lasta perimässä, niin onnellinen on se kummipoika joka perii kaiken testamentin ansiosta.

Kirjoitin tämän siksi, että mitä järkeä on elää kuin köyhyysrajan alapuolella järjetön omaisuus hallussa.

Ei raaski edes piimää ostaa...

Ylensyönti alkaa nopeasti kyllästyttämään. Monet tuotteet ovat lopulta turhia ja pettymyksiä. Palvelut ovat vähän niin ja näin ei niitäkään tarvetta enempää tarvitse.  Kulttuuri- ja taide- sekä liikuntaelämykset ovat valtaosin ilmaisia.

Eikö Laura Honkasalo (muistankohan nimen oikein) ole kirjoittanut pihistelystä kirjankin?

Rahan säästäminen on omalla tavallaan koukuttavaa. Venytän välillä kaupassakäyntipäivien väliä ja tyhjennän pakastinta ja kuivakaappeja. Nyt aioin kokeilla kuinka kauan pärjään ilman uusia vaatteita (sukkia ja alusvaatteita lukuunottamatta). Olen viimeksi ostanut vaatteita ennen koronaa. Tästä on hyvä jatkaa.