Lue keskustelun säännöt.
En voi sanoa rehellisesti oikeata syytä miksi en halua lapsia, koska aina joku loukkaantuu.
Nainen86
05.01.2021 |
Jos joku nainen sanoisi sinulle, että "hän ei halua lapsia sen takia, koska kokisi lasten hankinnan pilaavan elämänsä", niin miten suhtautuisit asiaan?
Minä koen noin. En halua lapsia juuri tuosta syystä. En kuitenkaan voi enää kertoa oikeita tuntemuksiani kenelläkään sen takia, koska mielipiteeni loukkaa niitä keillä on jo lapsia. En kerro asiaani ilkeästi, törkeästi tms, kun minulta kysytään miksi en lapsia halua. Kaikki muut vastaukset ovat kelvanneet (esim. En vain halua olla äiti), mutta kun pitäisi syvemmin vastata ja vastatessani rehellisesti miksi en halua lapsia, niin tuo em. vastaukseni on otettu aina huonosti.
Kertokaahan minulle miksi reaktio on tuollainen? Miksi ei oteta toisen tuntemuksia HÄNEN asianaan vaan loukkaannutaan ja otetaan asia omiin tunteisiin? Eihän se liity kysyjän elämään millään tavalla. Hän voi olla onnellinen lastensa kanssa. Minun elämäni lapset pilaisivat.
Miksi varsinkin naiset loukkaantuvat asiasta? En ymmärrä.
Kommentit (285)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tapana tentata ystävieni elämänvalinnoista, vaikka olisin itse valinnut toisin. Mikä minä olen kenenkään ajatuksia tuomitsemaan. Ja ennen kaikkea, jokainen toimii omista lähtökohdistaan, toisen painostamisesta seuraamaan omia valintoja ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.
Kun tuo on sanottu, niin kerronpa kuitenkin oman kokemukseni. Olen entinen vela. Elin pitkään onnellisena sinkkuna ja velana. Sitten satuin joutumaan parisuhteeseen ja tulin vahingossa raskaaksi, ja koin keskenmenon. Siinä kohtaa tajusin, että olisin kuitenkin halunnut sen lapsen. Ja halusin edelleen. Nyt minulla on lapsia, mistä olen onnellinen.
Minunkin ajatuksiini kuului tuo ajatus, että elämä menee pilalle lasten myötä. Siinä on tietysti totuutta mukana. Kaikki muuttuu lasten myötä, se onnellinen joutilaisuus on poissa. Mutta se, mistä harvoin puhutaan, on se miten vähän aikaa tuo kaikki kestää. Yhden lapsen kasvattaminen vaikeimpien pikkulapsivuosien yli on vain muutaman vuoden pätkä. Jokainen on varmasti päätynyt haaskaamaan elämästään vuosia turhempaankin. Merkityksellinen suhde oman lapsen kanssa on elämänmittainen, se jatkuu vielä sittenkin kun kasvattamisen vaiva on takana.
Jos joku sanoo ettei halua pilata elämäänsä saamalla lapsia kuulostaa minun korvaani vähän samalta, kuin että ei halua pilata elämäänsä opiskelemalla uutta tutkintoa. Molemmat vievät kaiken vapaa-ajan, mutta pahin on takana muutamassa vuodessa ja työ kantaa hedelmää koko loppuelämän.
Eri asia toki, jos sitä tutkintoa ei oikeasti halua, eli jos oikeasti haluaa elää yksin. Omalla kohdallani halusin kyllä todella olla yksin, mutta en lopulta koko elämää. Se oli minulle jonkinlainen selviytymismekanismi stressiä ja omia traumojani vastaan, mutta ei loppuelämän tyydyttävä ratkaisu.
Mutta joo, kukaan ei ole tilivelvollinen kenellekään elämänsä valinnoista. Kunhan on itselleen raadollisen rehellinen.
Lue koko kommenttisi uudelleen pariin kertaan ajatuksella. Sinä kuulut juuri niihin ihmisiin joiden kanssa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on mahdotonta puhua asiallisesti, vaikka verhoatkin oman paremmintietämyksesi ymmärryksen ja empatian viittaan.
/27
Tämä on aina niin ihme kommentti. Miksi ihminen, joka ei halua lapsia ei voi käsittää, että ei käsitä miltä lapsen saaminen tuntuu hyvine ja huonoine puolineen? Tässäkin ihminen sanoo että ajattelin ensin samoin kuin sinä, nyt ajattelen eri tavalla, koska sain sen lapsen.
Eli siis: jos et ole koskaan saanut lasta, et tiedä lapsen kanssa elämisestä oikeasti mitään. Et siitä tunteesta, mikä välillänne on, et arjesta, et mistään. Voit luulla tietävästi sen perusteella mitä näet, mutta se ei ole totuus. Ilmiö on vähän sama kuin vaikka orgasmin saaminen. Sen voi ymmärtää vasta kun on itse kokenut ja aidosti silloin vasta puhua siitä miten se vaikuttaa elämään. Tai ennen kuin olet käynyt ulkomailla tiedät, millaista on olla ulkomailla.
On ihan ok ettei halua lasta. Toisten tekemisillä ei ole minulle mitään väliä. Mutta en voi käsittää miksi tämä ainainen valitus siitä, että tiedätte muka mistä siinä on kyse. Kun ette tiedä. Esim. rakkaus lapseen on aivan omanlaisensa tunne, kuten vaikka rakkaus ystäviin tai puolisoon. Ne eroavat toisistaan täysin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaisi kovasti nämä kokemukset, joissa äitiys on kaduttanut tai jopa tuntunut pilaavan elämän. Voiko niitä lukea jostakin?
Arpinaama kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tapana tentata ystävieni elämänvalinnoista, vaikka olisin itse valinnut toisin. Mikä minä olen kenenkään ajatuksia tuomitsemaan. Ja ennen kaikkea, jokainen toimii omista lähtökohdistaan, toisen painostamisesta seuraamaan omia valintoja ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.
Kun tuo on sanottu, niin kerronpa kuitenkin oman kokemukseni. Olen entinen vela. Elin pitkään onnellisena sinkkuna ja velana. Sitten satuin joutumaan parisuhteeseen ja tulin vahingossa raskaaksi, ja koin keskenmenon. Siinä kohtaa tajusin, että olisin kuitenkin halunnut sen lapsen. Ja halusin edelleen. Nyt minulla on lapsia, mistä olen onnellinen.
Minunkin ajatuksiini kuului tuo ajatus, että elämä menee pilalle lasten myötä. Siinä on tietysti totuutta mukana. Kaikki muuttuu lasten myötä, se onnellinen joutilaisuus on poissa. Mutta se, mistä harvoin puhutaan, on se miten vähän aikaa tuo kaikki kestää. Yhden lapsen kasvattaminen vaikeimpien pikkulapsivuosien yli on vain muutaman vuoden pätkä. Jokainen on varmasti päätynyt haaskaamaan elämästään vuosia turhempaankin. Merkityksellinen suhde oman lapsen kanssa on elämänmittainen, se jatkuu vielä sittenkin kun kasvattamisen vaiva on takana.
Jos joku sanoo ettei halua pilata elämäänsä saamalla lapsia kuulostaa minun korvaani vähän samalta, kuin että ei halua pilata elämäänsä opiskelemalla uutta tutkintoa. Molemmat vievät kaiken vapaa-ajan, mutta pahin on takana muutamassa vuodessa ja työ kantaa hedelmää koko loppuelämän.
Eri asia toki, jos sitä tutkintoa ei oikeasti halua, eli jos oikeasti haluaa elää yksin. Omalla kohdallani halusin kyllä todella olla yksin, mutta en lopulta koko elämää. Se oli minulle jonkinlainen selviytymismekanismi stressiä ja omia traumojani vastaan, mutta ei loppuelämän tyydyttävä ratkaisu.
Mutta joo, kukaan ei ole tilivelvollinen kenellekään elämänsä valinnoista. Kunhan on itselleen raadollisen rehellinen.
Lue koko kommenttisi uudelleen pariin kertaan ajatuksella. Sinä kuulut juuri niihin ihmisiin joiden kanssa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on mahdotonta puhua asiallisesti, vaikka verhoatkin oman paremmintietämyksesi ymmärryksen ja empatian viittaan.
/27
Tämä on aina niin ihme kommentti. Miksi ihminen, joka ei halua lapsia ei voi käsittää, että ei käsitä miltä lapsen saaminen tuntuu hyvine ja huonoine puolineen? Tässäkin ihminen sanoo että ajattelin ensin samoin kuin sinä, nyt ajattelen eri tavalla, koska sain sen lapsen.
Eli siis: jos et ole koskaan saanut lasta, et tiedä lapsen kanssa elämisestä oikeasti mitään. Et siitä tunteesta, mikä välillänne on, et arjesta, et mistään. Voit luulla tietävästi sen perusteella mitä näet, mutta se ei ole totuus. Ilmiö on vähän sama kuin vaikka orgasmin saaminen. Sen voi ymmärtää vasta kun on itse kokenut ja aidosti silloin vasta puhua siitä miten se vaikuttaa elämään. Tai ennen kuin olet käynyt ulkomailla tiedät, millaista on olla ulkomailla.
On ihan ok ettei halua lasta. Toisten tekemisillä ei ole minulle mitään väliä. Mutta en voi käsittää miksi tämä ainainen valitus siitä, että tiedätte muka mistä siinä on kyse. Kun ette tiedä. Esim. rakkaus lapseen on aivan omanlaisensa tunne, kuten vaikka rakkaus ystäviin tai puolisoon. Ne eroavat toisistaan täysin.
No eihän kaikkia kiinnosta edes tietää miltä se tuntuu, mitä sitten?
https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/a/3f5bad01-5e39-449b-85a1-aee6e0142…
Kaduin lasta jo raskaana ollessani alusta asti, enkä halunnut tehdä aborttia, koska luulin, että lapsen synnyttyä ajatukseni katoaisivat.
Kuvittelin tyhmästi, että lapsen synnyttyä minut valtaa jokin vallaton rakkaus lasta kohtaan niin kuin aina kerrotaan... ei tosiaankaan syntynyt.
En tuntenut mitään. En halunnut pitää vauvaani edes sylissäni. Mietin koko ajan, että lähden sairaalasta suoraan lentokentälle ja kauas pois lapsesta.
Kotiin tullessa huomasin, että en tunne rakkautta lasta kohtaan, vain velvollisuutta. Velvollisuutta vaihtaa vaipat ja antaa maitoa. Joka kerta kun vauva heräsi, mietin vain, että milloinkohan nukahtaa uudelleen.
Katumus ei ole helpottanut, enkä usko, että helpottaa, mutta pojastani kasvatan miehen, joka pärjää omillaan niin kuin pitää.
Minusta ei lohtua tai rakkautta saa, koska sitä ei ole.
Odotan vain hetkeä, jolloin lapsi on valmis omilleen ja olen taas yksin.
Tunteeton äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi perustella muille miksi haluaa tai ei halua lapsia. Minusta pelkkä ”en halua” on aivan riittävä syy, ja kysyjän pitäisi tyytyä siihen.
Kuten moni onkin kommentoinut, tuollainen ”lapset pilaa elämän” -selitys hyvin helposti kuulostaa siltä, että ajattelet niin kaikkien muidenkin kohdalla, vaikka useimmille vanhemmille lapset ovat rakkain ja tärkein asia maailmassa.
Voi olla, että lapset pilaisivat juuri sinun elämäsi, jos olet luonteeltasi sellainen ettei perhe-elämä sovi sinulle. Itse olin pitkään vapaaehtoisesti lapseton, mutta nykyään pienen lapsen äiti. Voin sanoa, ettei lapsettomalla ole aavistustakaan minkälaista on olla vanhempi. Äitiys on niin paljon enemmän kuin miltä se näyttää ulospäin. Vieras ehkä näkee lapsen kiukuttelun ja kuulee juttuja väsymyksestä ja korvatulehduskierteestä sun muista ikävistä asioista, mutta niiden vastineeksi on myös lukemattomia hyviä puolia jotka moninkertaisesti korvaavat huonot asiat.
Sinulla on oikeus olla lisääntymättä ja olla haluamatta lapsia, se on täysin ok. Mutta väittäisin, ettet oikeasti voi tietää että lapsi pilaisi elämäsi, on täysin mahdollista että lapsi olisi paras asia mitä sinulle on koskaan tapahtunut. En missään nimessä painosta sinua lisääntymään, tartun nyt lähinnä tuohon ”elämä pilalla” -väitteeseen, koska se perustuu oletukseen tilanteesta mistä sinulla ei ole mitään kokemusta, eli et oikeasti voi tietää olisiko asia niin.
Vähän ohiksena kommentoin, että jos ei tule oikeasti kaipuuta vanhemmuuteen ja lastensaamiseen, niin ei siihen pidä ryhtyä sillä asenteella, että katotaan olisko tämä mun juttu. Kyseessä on kuitenkin elävä ihminen, jonka elämän pahimmassa tapauksessa voi pilata ihan täysin.
Juu, kukaan ei olekaan kehottanut ryhtymään. Pointti oli, ettei etukäteen voi varmaksi tietää millaista vanhemmuus on, ei myöskään sitä, että elämä on ihan varmasti pilalla lapsen saamisen jälkeen.
Vähän sama jos julistaisi, että tiedän että elämäni olisi ihan p*skaa jos muuttaisin vaikkapa Ruotsiin. En ole kokeillut, en voi tietää. Voisi olla mukavaakin ja saattaisin viihtyä siellä. En silti ole kiinnostunut muuttamaan Ruotsiin, ja se on ok, ei minun tarvitse muuttaa vain siksi että miljoonat ihmiset asuvat siellä. En silti sanoisi yhdellekään ruotsalaiselle, että elämä Ruotsissa on p*askaa, eihän minulla ole mitään kokemusta asiasta. Todennäköisesti siellä on ihan yhtä kivaa kuin täälläkin, mutta en silti halua muuttaa sinne, eikä minun tarvitse perustella sen kummemmin kuin että ”en halua”.
Mutta kyllähän sitä nyt vähän voi etukäteen ajatella jo, millaista elämä voisi olla lapsen kanssa. Itse nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. No jos olisi lapsia niin sen saa ainakin unohtaa, pitäisi myös auttaa työpäivän jälkeen lapsia läksyissä, aamulla herätä entistä aiemmin, että saa lapset herätettyä, syötettyä ja puettua tarhaan ja sitten huolehtia kouluun lähdöt. Rahanmeno on tietenkin yksi asia, monesta asiasta saa tinkiä jos ei ole huipputulot. Ja tässä vasta muutama asia. Itse olen myös koko elämäni kantanut huolta reilusti nuorempien sisarusteni pärjäämisestä elämässä ja en todellakaan jaksaisi kantaa huolta tämän päälle enää omista lapsista. En haluaisi tähän maailmaan tuoda uutta ihmistä.
N30
Niin, kuka tahansa voi mistä tahansa kuvitella etukäteen kaikki huonot asiat. Mutta et sinäkään tietenkään ajattele yhtään sitä mitä kaikkea hyvää lapsi tuo vanhempansa elämään. Mutta ihan oikeasti, ketään muuta kuin ehkä sun vanhempia, ei kiinnosta teetkö lapsia vai et, ja mistä syystä.
Itse en ole keksinyt vielä yhtäkään hyvää syytä hankkia lapsia tai mitä hyvää ne minun elämääni toisivat.
Osaat kuvitella miten lapsi pitää pukea ja viedä hoitoon ja auttaa sitä läksyissä, mutta et osaa kuvitella rakkautta ja iloa jota lapsi tuo mukanaan kuten yleensäkin perheenjäsen jota rakastaa yli kaiken?
Ohis, mutta siis tottakai se on helpompaa kuvitella niitä todella, todella todennäköisiä asioita mitä lapsen myötä tulee: vaivaa, jatkuvaa läsnäolopakkoa, meteliä, huutamista, kakkaa, kakkaa, pissaa, kuskaamista, pukemista, pesemistä, ruokkimista. Nämä on ne asiat, jotka ovat niin todennäköisiä lapsen mukanaan tuomia asioita, että niitä voi pitää lähes faktoina. Mä tiedän, että en halua elää tuollaista elämää.
Siinä vaakakupissa ei paina paljon se kuvitelma, mitä hyvää "ehkä" ja "mahdollisesti" lapsista saa, ensin jotain aivan automaattista hormonimyrskyä joka pakottaa naisen rakastamaan alapäästä puskettua tyyppiä ihan sama millainen se on (tätä ei todellakaan välttämättä tapahdu), sitä että harhoissaan kuvittelee vauvan tai pienen lapsen rakastavan sua ehdoitta ja se tekee sulle jotenkin merkityksellisen olon (ei se rakasta, se on riippuvainen ja leimautunut ainoaan asiaan mistä mitään ymmärtää) lapsen kasvun seuraamisesta koituvaa iloa (tätä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä ihmeellistä on siinä että perus eläimen pentu kasvaa juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin suht normaalit) ja... No, enempää mahdollisia hyviä puolia en edes keksi. Siis sellaisia mitä pitäisin hyvinä puolina.
Pointti oli että huonot puolet on konkreettisia ja helppo siksi kuvitella. Hyvät on parhaimmillaankin jotain henkimaailman huttua jotka ei toimi välttämättä kaikilla samalla tavalla
Oletko ikinä miettinyt, miksi jengi kaikista noista huonoista puolista huolimatta hankkii lapsia ja on niistä onnellisia, hankkii vielä useitakin? Olisiko siinä konkretiaa sille, että hyviä puolia taitaa olla kyllä monien mielestä tosi paljon? Niin paljon, että ei ne kakkavaipat sun muut olekaan lopulta niin hirveitä asioita?
Yleensä asioihin ryhdytään jos ne kiinnostaa tarpeeksi. Ne ketkä lapsia hankkivat, heidän vaakakupissa painaa enemmän positiiviset puolet kuin negatiiviset. Jos taas negatiiviset painaa enemmän niin ei se asia kovin merkityksellinen kyseiselle ihmiselle ole. Niin ihmiset on erilaisia.
Ohis
Olin kuten sinä, sitten ikää tuli lisää, mieli muuttui ja hankin lapsen. Jossain siinä matkalla tajusin myös, etteivät maailma ja ihmiselämä ole kovin yksinkertaisia, loogisia ja mustavalkoisia asioita. Et ehkä muuta mieltäsi lastenhankinnan suhteen enkä sitä toivokaan, mutta toivon, että maailmankuvasi ja ajattelusi tuosta ajan kanssa vähän laajenisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.iltalehti.fi/tosielamaa/a/3f5bad01-5e39-449b-85a1-aee6e0142…
Kadun sitä, että pillereiden läpi tulleen raskauden alussa annoin muiden ihmisten puhua minut uskomaan, että kyllä minusta on äidiksi, että siihen "kasvaa".
Lapsissani ei ole mitään vikaa. Minusta vaan ei ole pullantuoksuisen äidin rooliin. Kaipaan yksinoloa ja rauhaa, enkä voi sietää sitä, etten saa olla päivällä minuuttiakaan rauhassa tai harvoin yölläkään nukuttua edes paria kokonaista tuntia.
Aamut alkavat aikaisin ja "oma aika" alkaa silloin, kun olisit itse ollut jo tunti sitten menossa nukkumaan. Jotkut ehkä nauttivat tästä. Minä en. Enkä ole siihen kasvanut vuosien aikana yhtään enempää kuin alussakaan.
Nyt vain odotan, että lapset kasvavat, jotta omakin elämäni saisi joskus jatkua.
Asiasta en kenellekään puhu, sillä ihmiset ajattelisivat, etten rakasta lapsiani. Tietysti rakastan, mutta äitiys on kyllä todella syvältä.
Jos et ole aivan satavarma, että haluat lapsia tai sinussa elää pienikin epäilys siitä, ettet jaksa, niin kuuntele itseäsi. Älä tee lapsia toisten mieliksi tai koska niin "kuuluu" tehdä.
Eienäälapsia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi perustella muille miksi haluaa tai ei halua lapsia. Minusta pelkkä ”en halua” on aivan riittävä syy, ja kysyjän pitäisi tyytyä siihen.
Kuten moni onkin kommentoinut, tuollainen ”lapset pilaa elämän” -selitys hyvin helposti kuulostaa siltä, että ajattelet niin kaikkien muidenkin kohdalla, vaikka useimmille vanhemmille lapset ovat rakkain ja tärkein asia maailmassa.
Voi olla, että lapset pilaisivat juuri sinun elämäsi, jos olet luonteeltasi sellainen ettei perhe-elämä sovi sinulle. Itse olin pitkään vapaaehtoisesti lapseton, mutta nykyään pienen lapsen äiti. Voin sanoa, ettei lapsettomalla ole aavistustakaan minkälaista on olla vanhempi. Äitiys on niin paljon enemmän kuin miltä se näyttää ulospäin. Vieras ehkä näkee lapsen kiukuttelun ja kuulee juttuja väsymyksestä ja korvatulehduskierteestä sun muista ikävistä asioista, mutta niiden vastineeksi on myös lukemattomia hyviä puolia jotka moninkertaisesti korvaavat huonot asiat.
Sinulla on oikeus olla lisääntymättä ja olla haluamatta lapsia, se on täysin ok. Mutta väittäisin, ettet oikeasti voi tietää että lapsi pilaisi elämäsi, on täysin mahdollista että lapsi olisi paras asia mitä sinulle on koskaan tapahtunut. En missään nimessä painosta sinua lisääntymään, tartun nyt lähinnä tuohon ”elämä pilalla” -väitteeseen, koska se perustuu oletukseen tilanteesta mistä sinulla ei ole mitään kokemusta, eli et oikeasti voi tietää olisiko asia niin.
Vähän ohiksena kommentoin, että jos ei tule oikeasti kaipuuta vanhemmuuteen ja lastensaamiseen, niin ei siihen pidä ryhtyä sillä asenteella, että katotaan olisko tämä mun juttu. Kyseessä on kuitenkin elävä ihminen, jonka elämän pahimmassa tapauksessa voi pilata ihan täysin.
Juu, kukaan ei olekaan kehottanut ryhtymään. Pointti oli, ettei etukäteen voi varmaksi tietää millaista vanhemmuus on, ei myöskään sitä, että elämä on ihan varmasti pilalla lapsen saamisen jälkeen.
Vähän sama jos julistaisi, että tiedän että elämäni olisi ihan p*skaa jos muuttaisin vaikkapa Ruotsiin. En ole kokeillut, en voi tietää. Voisi olla mukavaakin ja saattaisin viihtyä siellä. En silti ole kiinnostunut muuttamaan Ruotsiin, ja se on ok, ei minun tarvitse muuttaa vain siksi että miljoonat ihmiset asuvat siellä. En silti sanoisi yhdellekään ruotsalaiselle, että elämä Ruotsissa on p*askaa, eihän minulla ole mitään kokemusta asiasta. Todennäköisesti siellä on ihan yhtä kivaa kuin täälläkin, mutta en silti halua muuttaa sinne, eikä minun tarvitse perustella sen kummemmin kuin että ”en halua”.
Mutta kyllähän sitä nyt vähän voi etukäteen ajatella jo, millaista elämä voisi olla lapsen kanssa. Itse nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. No jos olisi lapsia niin sen saa ainakin unohtaa, pitäisi myös auttaa työpäivän jälkeen lapsia läksyissä, aamulla herätä entistä aiemmin, että saa lapset herätettyä, syötettyä ja puettua tarhaan ja sitten huolehtia kouluun lähdöt. Rahanmeno on tietenkin yksi asia, monesta asiasta saa tinkiä jos ei ole huipputulot. Ja tässä vasta muutama asia. Itse olen myös koko elämäni kantanut huolta reilusti nuorempien sisarusteni pärjäämisestä elämässä ja en todellakaan jaksaisi kantaa huolta tämän päälle enää omista lapsista. En haluaisi tähän maailmaan tuoda uutta ihmistä.
N30
Niin, kuka tahansa voi mistä tahansa kuvitella etukäteen kaikki huonot asiat. Mutta et sinäkään tietenkään ajattele yhtään sitä mitä kaikkea hyvää lapsi tuo vanhempansa elämään. Mutta ihan oikeasti, ketään muuta kuin ehkä sun vanhempia, ei kiinnosta teetkö lapsia vai et, ja mistä syystä.
Itse en ole keksinyt vielä yhtäkään hyvää syytä hankkia lapsia tai mitä hyvää ne minun elämääni toisivat.
Osaat kuvitella miten lapsi pitää pukea ja viedä hoitoon ja auttaa sitä läksyissä, mutta et osaa kuvitella rakkautta ja iloa jota lapsi tuo mukanaan kuten yleensäkin perheenjäsen jota rakastaa yli kaiken?
Ohis, mutta siis tottakai se on helpompaa kuvitella niitä todella, todella todennäköisiä asioita mitä lapsen myötä tulee: vaivaa, jatkuvaa läsnäolopakkoa, meteliä, huutamista, kakkaa, kakkaa, pissaa, kuskaamista, pukemista, pesemistä, ruokkimista. Nämä on ne asiat, jotka ovat niin todennäköisiä lapsen mukanaan tuomia asioita, että niitä voi pitää lähes faktoina. Mä tiedän, että en halua elää tuollaista elämää.
Siinä vaakakupissa ei paina paljon se kuvitelma, mitä hyvää "ehkä" ja "mahdollisesti" lapsista saa, ensin jotain aivan automaattista hormonimyrskyä joka pakottaa naisen rakastamaan alapäästä puskettua tyyppiä ihan sama millainen se on (tätä ei todellakaan välttämättä tapahdu), sitä että harhoissaan kuvittelee vauvan tai pienen lapsen rakastavan sua ehdoitta ja se tekee sulle jotenkin merkityksellisen olon (ei se rakasta, se on riippuvainen ja leimautunut ainoaan asiaan mistä mitään ymmärtää) lapsen kasvun seuraamisesta koituvaa iloa (tätä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä ihmeellistä on siinä että perus eläimen pentu kasvaa juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin suht normaalit) ja... No, enempää mahdollisia hyviä puolia en edes keksi. Siis sellaisia mitä pitäisin hyvinä puolina.
Pointti oli että huonot puolet on konkreettisia ja helppo siksi kuvitella. Hyvät on parhaimmillaankin jotain henkimaailman huttua jotka ei toimi välttämättä kaikilla samalla tavalla
Oletko ikinä miettinyt, miksi jengi kaikista noista huonoista puolista huolimatta hankkii lapsia ja on niistä onnellisia, hankkii vielä useitakin? Olisiko siinä konkretiaa sille, että hyviä puolia taitaa olla kyllä monien mielestä tosi paljon? Niin paljon, että ei ne kakkavaipat sun muut olekaan lopulta niin hirveitä asioita?
Yleensä asioihin ryhdytään jos ne kiinnostaa tarpeeksi. Ne ketkä lapsia hankkivat, heidän vaakakupissa painaa enemmän positiiviset puolet kuin negatiiviset. Jos taas negatiiviset painaa enemmän niin ei se asia kovin merkityksellinen kyseiselle ihmiselle ole. Niin ihmiset on erilaisia.
Ohis
Olin kuten sinä, sitten ikää tuli lisää, mieli muuttui ja hankin lapsen. Jossain siinä matkalla tajusin myös, etteivät maailma ja ihmiselämä ole kovin yksinkertaisia, loogisia ja mustavalkoisia asioita. Et ehkä muuta mieltäsi lastenhankinnan suhteen enkä sitä toivokaan, mutta toivon, että maailmankuvasi ja ajattelusi tuosta ajan kanssa vähän laajenisivat.
Ihania nämä alentuvat, itsensä toisten yläpuolelle asettavat kommentoijat. Niin kovin vaikea on ymmärtää muunlaisia kuin omia ratkaisuja. Siinäpä vasta kypsyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei kerro asiaansa "ilkeästi" mutta puhuu lasten pilaavan elämänsä. No kysehän on nimenomaan epäkorrektista ilmaisusta. Jos asian ilmaisisi vaikka niin, ettei halua luopua lapsettoman elämän vapauksista, niin sävy olisi jo heti erilainen.
Vierailija kirjoitti:
No en minä loukkaantuisi. Tuntemani velat ovat juuri tuollaisia ylinegatiivisia valittajia ja vastuunpakoilijoita, joten ei yllätä yhtään että kokevat asian noin. Vastaa oikeastaan käsitystäni heistä.
Ihmisellä on oikeus tehdä itselleen mieluisia valintoja. On myös ihan sallittua pyrkiä järjestämään elämänsä mahdollisimman "helpoksi", koska jokaisen voimavarat ovat erilaiset. Lasten tekemättä jättäminen ei ole mitään vastuunpakoilua - joskus se voi olla jopa vastuullinen valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän kiinnostaa mihin ap purkaa hoivaviettinsä. Johonkin se purkaantuu.
Ei kaikilla ole hoivavietti samoissa määrin. Minua ei kiinnosta ollenkaan hyysäillä tai hoivata. Tai no hoivaan itseäni ja se riittää.
Ja löytyy myös meitä, jotka hyysäävät ja lässyttävät koiran-/kissanpennuille, kaninpoikasille, varsoille, possuille, vasikoille... Mutta ihmislapsi ei herätä m i n k ä ä n l a i s i a tunteita. Ei mitään halua hoivata, lässyttää tai paijata.
Mulla on ollut näin ihan pienestä asti: kaikkia eläimiä olen aina rakastanut ja hoivannut, mutta vauvat ja pikkulapset aiheuttaa ainoastaan ärsytystä silloin, kun pitävät meteliä/sotkevat/rikkovat asioita.
Ja juu, ei ole lapsia, eikä tule. Jos joku kysyisi, syyksi sanoisin aivan saman kuin ap:kin. Uskon, että lapset pilaisivat elämäni. Joutuisin luopumaan kaikesta siitä, mikä mulle on elämässä tärkeintä, oma aika, hiljaisuus, kirjoittaminen (vaatii aikaa ja rauhaa), lukeminen, metsälenkit koirien kanssa, mahdollisuus mennä minne haluan milloin haluan ilman suunnittelua ja hässäkkää (koirat nakkaa autoon parissa minuutissa versus lapsen plus kaikkien oheistarvikkeiden paketoiminen matkakuntoon).
Onhan tuo vastaus aseteltu tahdittomasti aseteltu. Sama kun sanoisi sairaanhoitajaksi opiskelleelle tai Pieksämäellä asuvalle että elämäni olisi pilalla jos tekisin saman valinnan. :D
Jos et halua lapsia, et halua. Sanot ettei se ole sinun juttusi. Tuo ”elämän pilaaminen” on aika dramaattinen ilmaisu ja vaikka sitä mieltä olisitkin, on fiksua käyttää jotain soveliaampaa termiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on hienoa, että kaikki eivät tee lapsia, jos eivät koe asiaa omakseen. Tunnen jokusen tällaisen kaverin ja ihan hyvä, että eivät ole lapsia hommanneet. Toisaalta sitten näistä samoista tyypeistä huomaa, että kuinka ihminen voi vielä aikuisiällä olla hemmetin itsekeskeinen ja tuijotella vain omaa napaansa. Ehkä ne lapset tosiaan kasvattaa pois tuollaisesta, sen soisi ihan jokaiselle tapahtuvan..
Kyllä ne itsekkäät naiset joita olen tavannut, ovat juuri kaikki äitejä. Onhan heitä enemmänkin, mutta lapsien hankkiminen on jo itsessään itsekästä, paitsi jos lapsi ei ollut suunniteltu. Et pääse tätä tosiasiaa pakoon mitenkään. Voit rakentaa hirveät defenssit, mutta petät silti itseäsi.
Eäänlaista itsekkyyttä, joo, mutta ennenkaikkea ihmisgeenien sanelemaa touhua. On huvittavaa, kuinka jotkut kuvittelevat oman elämänsä merkityksen poikkeavan jotenkin luonnon tarkoittamasta kiertokulusta, mikä tarkoittaa ennenkaikkea lisääntymistä. Emme me ihmiset oikeasti eroa eläimistä juurikaan.
Kumpi nyt sitten on isompaa itsekkyyttä?
Se, että haluaa lapsia, hankkii niitä, hoitaa niitä, on niiden kanssa arjet pyhät lomat vuodesta toiseen ja luopuu ainakin osaksi aikaa omista mieliteoistaan ja/tai harrastuksistaan, uniajastaan, kirjan lukemisesta, tuopillisesta kaverin kanssa, vessarauhasta, siitä viimeisestä konvehdista/letusta sen takia että joku toinen siitä ilostuisi.
Vai se, että ei luovu, koska minä itte elän täällä vain tämän kerran ja siksi tavoite on maksimoida oma nautinto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi perustella muille miksi haluaa tai ei halua lapsia. Minusta pelkkä ”en halua” on aivan riittävä syy, ja kysyjän pitäisi tyytyä siihen.
Kuten moni onkin kommentoinut, tuollainen ”lapset pilaa elämän” -selitys hyvin helposti kuulostaa siltä, että ajattelet niin kaikkien muidenkin kohdalla, vaikka useimmille vanhemmille lapset ovat rakkain ja tärkein asia maailmassa.
Voi olla, että lapset pilaisivat juuri sinun elämäsi, jos olet luonteeltasi sellainen ettei perhe-elämä sovi sinulle. Itse olin pitkään vapaaehtoisesti lapseton, mutta nykyään pienen lapsen äiti. Voin sanoa, ettei lapsettomalla ole aavistustakaan minkälaista on olla vanhempi. Äitiys on niin paljon enemmän kuin miltä se näyttää ulospäin. Vieras ehkä näkee lapsen kiukuttelun ja kuulee juttuja väsymyksestä ja korvatulehduskierteestä sun muista ikävistä asioista, mutta niiden vastineeksi on myös lukemattomia hyviä puolia jotka moninkertaisesti korvaavat huonot asiat.
Sinulla on oikeus olla lisääntymättä ja olla haluamatta lapsia, se on täysin ok. Mutta väittäisin, ettet oikeasti voi tietää että lapsi pilaisi elämäsi, on täysin mahdollista että lapsi olisi paras asia mitä sinulle on koskaan tapahtunut. En missään nimessä painosta sinua lisääntymään, tartun nyt lähinnä tuohon ”elämä pilalla” -väitteeseen, koska se perustuu oletukseen tilanteesta mistä sinulla ei ole mitään kokemusta, eli et oikeasti voi tietää olisiko asia niin.
Vähän ohiksena kommentoin, että jos ei tule oikeasti kaipuuta vanhemmuuteen ja lastensaamiseen, niin ei siihen pidä ryhtyä sillä asenteella, että katotaan olisko tämä mun juttu. Kyseessä on kuitenkin elävä ihminen, jonka elämän pahimmassa tapauksessa voi pilata ihan täysin.
Juu, kukaan ei olekaan kehottanut ryhtymään. Pointti oli, ettei etukäteen voi varmaksi tietää millaista vanhemmuus on, ei myöskään sitä, että elämä on ihan varmasti pilalla lapsen saamisen jälkeen.
Vähän sama jos julistaisi, että tiedän että elämäni olisi ihan p*skaa jos muuttaisin vaikkapa Ruotsiin. En ole kokeillut, en voi tietää. Voisi olla mukavaakin ja saattaisin viihtyä siellä. En silti ole kiinnostunut muuttamaan Ruotsiin, ja se on ok, ei minun tarvitse muuttaa vain siksi että miljoonat ihmiset asuvat siellä. En silti sanoisi yhdellekään ruotsalaiselle, että elämä Ruotsissa on p*askaa, eihän minulla ole mitään kokemusta asiasta. Todennäköisesti siellä on ihan yhtä kivaa kuin täälläkin, mutta en silti halua muuttaa sinne, eikä minun tarvitse perustella sen kummemmin kuin että ”en halua”.
Mutta kyllähän sitä nyt vähän voi etukäteen ajatella jo, millaista elämä voisi olla lapsen kanssa. Itse nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. No jos olisi lapsia niin sen saa ainakin unohtaa, pitäisi myös auttaa työpäivän jälkeen lapsia läksyissä, aamulla herätä entistä aiemmin, että saa lapset herätettyä, syötettyä ja puettua tarhaan ja sitten huolehtia kouluun lähdöt. Rahanmeno on tietenkin yksi asia, monesta asiasta saa tinkiä jos ei ole huipputulot. Ja tässä vasta muutama asia. Itse olen myös koko elämäni kantanut huolta reilusti nuorempien sisarusteni pärjäämisestä elämässä ja en todellakaan jaksaisi kantaa huolta tämän päälle enää omista lapsista. En haluaisi tähän maailmaan tuoda uutta ihmistä.
N30
Niin, kuka tahansa voi mistä tahansa kuvitella etukäteen kaikki huonot asiat. Mutta et sinäkään tietenkään ajattele yhtään sitä mitä kaikkea hyvää lapsi tuo vanhempansa elämään. Mutta ihan oikeasti, ketään muuta kuin ehkä sun vanhempia, ei kiinnosta teetkö lapsia vai et, ja mistä syystä.
Itse en ole keksinyt vielä yhtäkään hyvää syytä hankkia lapsia tai mitä hyvää ne minun elämääni toisivat.
Osaat kuvitella miten lapsi pitää pukea ja viedä hoitoon ja auttaa sitä läksyissä, mutta et osaa kuvitella rakkautta ja iloa jota lapsi tuo mukanaan kuten yleensäkin perheenjäsen jota rakastaa yli kaiken?
Ohis, mutta siis tottakai se on helpompaa kuvitella niitä todella, todella todennäköisiä asioita mitä lapsen myötä tulee: vaivaa, jatkuvaa läsnäolopakkoa, meteliä, huutamista, kakkaa, kakkaa, pissaa, kuskaamista, pukemista, pesemistä, ruokkimista. Nämä on ne asiat, jotka ovat niin todennäköisiä lapsen mukanaan tuomia asioita, että niitä voi pitää lähes faktoina. Mä tiedän, että en halua elää tuollaista elämää.
Siinä vaakakupissa ei paina paljon se kuvitelma, mitä hyvää "ehkä" ja "mahdollisesti" lapsista saa, ensin jotain aivan automaattista hormonimyrskyä joka pakottaa naisen rakastamaan alapäästä puskettua tyyppiä ihan sama millainen se on (tätä ei todellakaan välttämättä tapahdu), sitä että harhoissaan kuvittelee vauvan tai pienen lapsen rakastavan sua ehdoitta ja se tekee sulle jotenkin merkityksellisen olon (ei se rakasta, se on riippuvainen ja leimautunut ainoaan asiaan mistä mitään ymmärtää) lapsen kasvun seuraamisesta koituvaa iloa (tätä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä ihmeellistä on siinä että perus eläimen pentu kasvaa juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin suht normaalit) ja... No, enempää mahdollisia hyviä puolia en edes keksi. Siis sellaisia mitä pitäisin hyvinä puolina.
Pointti oli että huonot puolet on konkreettisia ja helppo siksi kuvitella. Hyvät on parhaimmillaankin jotain henkimaailman huttua jotka ei toimi välttämättä kaikilla samalla tavalla
Oletko ikinä miettinyt, miksi jengi kaikista noista huonoista puolista huolimatta hankkii lapsia ja on niistä onnellisia, hankkii vielä useitakin? Olisiko siinä konkretiaa sille, että hyviä puolia taitaa olla kyllä monien mielestä tosi paljon? Niin paljon, että ei ne kakkavaipat sun muut olekaan lopulta niin hirveitä asioita?
Yleensä asioihin ryhdytään jos ne kiinnostaa tarpeeksi. Ne ketkä lapsia hankkivat, heidän vaakakupissa painaa enemmän positiiviset puolet kuin negatiiviset. Jos taas negatiiviset painaa enemmän niin ei se asia kovin merkityksellinen kyseiselle ihmiselle ole. Niin ihmiset on erilaisia.
Ohis
Olin kuten sinä, sitten ikää tuli lisää, mieli muuttui ja hankin lapsen. Jossain siinä matkalla tajusin myös, etteivät maailma ja ihmiselämä ole kovin yksinkertaisia, loogisia ja mustavalkoisia asioita. Et ehkä muuta mieltäsi lastenhankinnan suhteen enkä sitä toivokaan, mutta toivon, että maailmankuvasi ja ajattelusi tuosta ajan kanssa vähän laajenisivat.
Ihania nämä alentuvat, itsensä toisten yläpuolelle asettavat kommentoijat. Niin kovin vaikea on ymmärtää muunlaisia kuin omia ratkaisuja. Siinäpä vasta kypsyyttä.
Lue kommentti tarkemmin: en kyseenalaista ratkaisuasi olla hankkimatta lapsia tai toivo, että muutat mielesi asian suhteen. Toivon vain, että oppisit hahmottamaan maailmaa vähän laajemmin, kun kommenttiesi perusteella on aikasen kapea katsantokanta asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta on hienoa, että kaikki eivät tee lapsia, jos eivät koe asiaa omakseen. Tunnen jokusen tällaisen kaverin ja ihan hyvä, että eivät ole lapsia hommanneet. Toisaalta sitten näistä samoista tyypeistä huomaa, että kuinka ihminen voi vielä aikuisiällä olla hemmetin itsekeskeinen ja tuijotella vain omaa napaansa. Ehkä ne lapset tosiaan kasvattaa pois tuollaisesta, sen soisi ihan jokaiselle tapahtuvan..
Kyllä ne itsekkäät naiset joita olen tavannut, ovat juuri kaikki äitejä. Onhan heitä enemmänkin, mutta lapsien hankkiminen on jo itsessään itsekästä, paitsi jos lapsi ei ollut suunniteltu. Et pääse tätä tosiasiaa pakoon mitenkään. Voit rakentaa hirveät defenssit, mutta petät silti itseäsi.
Eäänlaista itsekkyyttä, joo, mutta ennenkaikkea ihmisgeenien sanelemaa touhua. On huvittavaa, kuinka jotkut kuvittelevat oman elämänsä merkityksen poikkeavan jotenkin luonnon tarkoittamasta kiertokulusta, mikä tarkoittaa ennenkaikkea lisääntymistä. Emme me ihmiset oikeasti eroa eläimistä juurikaan.
Kumpi nyt sitten on isompaa itsekkyyttä?
Se, että haluaa lapsia, hankkii niitä, hoitaa niitä, on niiden kanssa arjet pyhät lomat vuodesta toiseen ja luopuu ainakin osaksi aikaa omista mieliteoistaan ja/tai harrastuksistaan, uniajastaan, kirjan lukemisesta, tuopillisesta kaverin kanssa, vessarauhasta, siitä viimeisestä konvehdista/letusta sen takia että joku toinen siitä ilostuisi.
Vai se, että ei luovu, koska minä itte elän täällä vain tämän kerran ja siksi tavoite on maksimoida oma nautinto.
No silloinhan haluaa enemmän sitä lasten kanssa oloa, jos niitä lapsia hankkii. Eihän se mitään luopumista ole, tätähän on toitotettu. Vai ihan yhteiskuntaa ajatellenko uhrauduit ja teit lapsia? Eikös lapsia tehdä koska itse niitä halutaan. Ihan yhtä itsekästä kuin tekemättä jättäminenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi kenenkään pitäisi perustella muille miksi haluaa tai ei halua lapsia. Minusta pelkkä ”en halua” on aivan riittävä syy, ja kysyjän pitäisi tyytyä siihen.
Kuten moni onkin kommentoinut, tuollainen ”lapset pilaa elämän” -selitys hyvin helposti kuulostaa siltä, että ajattelet niin kaikkien muidenkin kohdalla, vaikka useimmille vanhemmille lapset ovat rakkain ja tärkein asia maailmassa.
Voi olla, että lapset pilaisivat juuri sinun elämäsi, jos olet luonteeltasi sellainen ettei perhe-elämä sovi sinulle. Itse olin pitkään vapaaehtoisesti lapseton, mutta nykyään pienen lapsen äiti. Voin sanoa, ettei lapsettomalla ole aavistustakaan minkälaista on olla vanhempi. Äitiys on niin paljon enemmän kuin miltä se näyttää ulospäin. Vieras ehkä näkee lapsen kiukuttelun ja kuulee juttuja väsymyksestä ja korvatulehduskierteestä sun muista ikävistä asioista, mutta niiden vastineeksi on myös lukemattomia hyviä puolia jotka moninkertaisesti korvaavat huonot asiat.
Sinulla on oikeus olla lisääntymättä ja olla haluamatta lapsia, se on täysin ok. Mutta väittäisin, ettet oikeasti voi tietää että lapsi pilaisi elämäsi, on täysin mahdollista että lapsi olisi paras asia mitä sinulle on koskaan tapahtunut. En missään nimessä painosta sinua lisääntymään, tartun nyt lähinnä tuohon ”elämä pilalla” -väitteeseen, koska se perustuu oletukseen tilanteesta mistä sinulla ei ole mitään kokemusta, eli et oikeasti voi tietää olisiko asia niin.
Vähän ohiksena kommentoin, että jos ei tule oikeasti kaipuuta vanhemmuuteen ja lastensaamiseen, niin ei siihen pidä ryhtyä sillä asenteella, että katotaan olisko tämä mun juttu. Kyseessä on kuitenkin elävä ihminen, jonka elämän pahimmassa tapauksessa voi pilata ihan täysin.
Juu, kukaan ei olekaan kehottanut ryhtymään. Pointti oli, ettei etukäteen voi varmaksi tietää millaista vanhemmuus on, ei myöskään sitä, että elämä on ihan varmasti pilalla lapsen saamisen jälkeen.
Vähän sama jos julistaisi, että tiedän että elämäni olisi ihan p*skaa jos muuttaisin vaikkapa Ruotsiin. En ole kokeillut, en voi tietää. Voisi olla mukavaakin ja saattaisin viihtyä siellä. En silti ole kiinnostunut muuttamaan Ruotsiin, ja se on ok, ei minun tarvitse muuttaa vain siksi että miljoonat ihmiset asuvat siellä. En silti sanoisi yhdellekään ruotsalaiselle, että elämä Ruotsissa on p*askaa, eihän minulla ole mitään kokemusta asiasta. Todennäköisesti siellä on ihan yhtä kivaa kuin täälläkin, mutta en silti halua muuttaa sinne, eikä minun tarvitse perustella sen kummemmin kuin että ”en halua”.
Mutta kyllähän sitä nyt vähän voi etukäteen ajatella jo, millaista elämä voisi olla lapsen kanssa. Itse nautin hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. No jos olisi lapsia niin sen saa ainakin unohtaa, pitäisi myös auttaa työpäivän jälkeen lapsia läksyissä, aamulla herätä entistä aiemmin, että saa lapset herätettyä, syötettyä ja puettua tarhaan ja sitten huolehtia kouluun lähdöt. Rahanmeno on tietenkin yksi asia, monesta asiasta saa tinkiä jos ei ole huipputulot. Ja tässä vasta muutama asia. Itse olen myös koko elämäni kantanut huolta reilusti nuorempien sisarusteni pärjäämisestä elämässä ja en todellakaan jaksaisi kantaa huolta tämän päälle enää omista lapsista. En haluaisi tähän maailmaan tuoda uutta ihmistä.
N30
Niin, kuka tahansa voi mistä tahansa kuvitella etukäteen kaikki huonot asiat. Mutta et sinäkään tietenkään ajattele yhtään sitä mitä kaikkea hyvää lapsi tuo vanhempansa elämään. Mutta ihan oikeasti, ketään muuta kuin ehkä sun vanhempia, ei kiinnosta teetkö lapsia vai et, ja mistä syystä.
Itse en ole keksinyt vielä yhtäkään hyvää syytä hankkia lapsia tai mitä hyvää ne minun elämääni toisivat.
Osaat kuvitella miten lapsi pitää pukea ja viedä hoitoon ja auttaa sitä läksyissä, mutta et osaa kuvitella rakkautta ja iloa jota lapsi tuo mukanaan kuten yleensäkin perheenjäsen jota rakastaa yli kaiken?
Ohis, mutta siis tottakai se on helpompaa kuvitella niitä todella, todella todennäköisiä asioita mitä lapsen myötä tulee: vaivaa, jatkuvaa läsnäolopakkoa, meteliä, huutamista, kakkaa, kakkaa, pissaa, kuskaamista, pukemista, pesemistä, ruokkimista. Nämä on ne asiat, jotka ovat niin todennäköisiä lapsen mukanaan tuomia asioita, että niitä voi pitää lähes faktoina. Mä tiedän, että en halua elää tuollaista elämää.
Siinä vaakakupissa ei paina paljon se kuvitelma, mitä hyvää "ehkä" ja "mahdollisesti" lapsista saa, ensin jotain aivan automaattista hormonimyrskyä joka pakottaa naisen rakastamaan alapäästä puskettua tyyppiä ihan sama millainen se on (tätä ei todellakaan välttämättä tapahdu), sitä että harhoissaan kuvittelee vauvan tai pienen lapsen rakastavan sua ehdoitta ja se tekee sulle jotenkin merkityksellisen olon (ei se rakasta, se on riippuvainen ja leimautunut ainoaan asiaan mistä mitään ymmärtää) lapsen kasvun seuraamisesta koituvaa iloa (tätä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä ihmeellistä on siinä että perus eläimen pentu kasvaa juuri samalla tavalla kuin kaikki muutkin suht normaalit) ja... No, enempää mahdollisia hyviä puolia en edes keksi. Siis sellaisia mitä pitäisin hyvinä puolina.
Pointti oli että huonot puolet on konkreettisia ja helppo siksi kuvitella. Hyvät on parhaimmillaankin jotain henkimaailman huttua jotka ei toimi välttämättä kaikilla samalla tavalla
Oletko ikinä miettinyt, miksi jengi kaikista noista huonoista puolista huolimatta hankkii lapsia ja on niistä onnellisia, hankkii vielä useitakin? Olisiko siinä konkretiaa sille, että hyviä puolia taitaa olla kyllä monien mielestä tosi paljon? Niin paljon, että ei ne kakkavaipat sun muut olekaan lopulta niin hirveitä asioita?
Yleensä asioihin ryhdytään jos ne kiinnostaa tarpeeksi. Ne ketkä lapsia hankkivat, heidän vaakakupissa painaa enemmän positiiviset puolet kuin negatiiviset. Jos taas negatiiviset painaa enemmän niin ei se asia kovin merkityksellinen kyseiselle ihmiselle ole. Niin ihmiset on erilaisia.
Ohis
Olin kuten sinä, sitten ikää tuli lisää, mieli muuttui ja hankin lapsen. Jossain siinä matkalla tajusin myös, etteivät maailma ja ihmiselämä ole kovin yksinkertaisia, loogisia ja mustavalkoisia asioita. Et ehkä muuta mieltäsi lastenhankinnan suhteen enkä sitä toivokaan, mutta toivon, että maailmankuvasi ja ajattelusi tuosta ajan kanssa vähän laajenisivat.
Ihania nämä alentuvat, itsensä toisten yläpuolelle asettavat kommentoijat. Niin kovin vaikea on ymmärtää muunlaisia kuin omia ratkaisuja. Siinäpä vasta kypsyyttä.
Lue kommentti tarkemmin: en kyseenalaista ratkaisuasi olla hankkimatta lapsia tai toivo, että muutat mielesi asian suhteen. Toivon vain, että oppisit hahmottamaan maailmaa vähän laajemmin, kun kommenttiesi perusteella on aikasen kapea katsantokanta asioihin.
Aika kapeakatseista tuomita jonkun maailman hahmotus yhden kommentin perusteella. Toivottavasti itse laajennat näkemyksiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun nainen sanoo, että hän haluaa lapsia, koska TIETÄÄ lasten hankkimatta jättämisen pilaavan hänen elämänsä, niin yleensä kukaan ei ala kyseenalaistamaan tätä naisen tietämistä. Hän vain tietää, se on hänelle tosi ja tähän me kaikki uskomme.
Kun nainen sen sijaan sanoo, että hän ei halua lapsia, koska TIETÄÄ lasten hankkimisen pilaavan hänen elämänsä, niin silloin kyllä erittäin monet lähtevät kyseenalaistamaan tätä ihan vastaavaa naisen tietämistä. Miksi silloin ei voida samalla tavalla uskoa, että hän vain tietää miten haluaa elää elämänsä?
No tämähän se. Moni nainen tietää kyllä kokeilemattakin, ettei hänestä edes ole äidiksi. Hyvä kun on edes oman elämänsä saanut jotenkin järjelliseen kuntoon sekavan lapsuuden jälkeen. Miksi muuten aina oletetaan, että kyllä tytöt pärjää vaikka olisikin rikkinäinen lapsuus? Kyllä se rikkinäinen lapsuus, vanhempien alati vaihtuvat kumppanit ja isän huomiotta jättäminen vaikuttaa tyttölapsiin ihan niin kuin poikalapsiinkin.
Ei tytötkään ole mitään tunteettomia raudasta väännettyjä robotteja joille on ihan sama minkälaiset vanhemmat heillä on. Olen kiitollinen siitä, että äitini kasvatti minut kun isäni lähti juoksentelemaan muiden naisten perään, mutta on päivänselvää että tämä kaikki vaikutti minuun kasvavana naisena jo lapsesta alkaen, vaikuttaen erityisen suuresti perusturvallisuuden tunteeseeni. Ja suhteeseni miehiin.
En saanut kokea sitä ydinperheen "ideaalia" koskaan, ainoa lapsuusmuistoni on kuinka molemmat vanhempani etsivät uusia kumppaneita. Ydinperhearki tapahtui minun ollessani niin pieni etten edes muista siitä juuri mitään. Miksi siis ihailisin sellaista? Pelkkien valokuvien perusteella? En sinänsä syyllistä vanhempiani, he olivat nuoria ja hölmöjä minut saadessaan, mutta turha vaatia minulta jotain sellaista mihin vanhempanikaan eivät kyenneet ja josta minulla ei ole mitään muistoja edes olemassa, paitsi tietenkin valokuvat onnellisesta perheestä.
Kyllä, ja moni nainen tietää kokeilemattakin, että hänestä olisi kyllä äidiksi, mutta hän päättää siitä huolimatta elää ilman lapsia.
Miten sen voi tietää kokeilematta?
On paljon naisia, jotka ovat sanoneet lapsettomana "minusta tulee hyvä äiti". Heiltä pitäisi kysyä miten ovat tienneet ennen kuin ovat kokeilleet.
Vierailija kirjoitti:
Arpinaama kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole tapana tentata ystävieni elämänvalinnoista, vaikka olisin itse valinnut toisin. Mikä minä olen kenenkään ajatuksia tuomitsemaan. Ja ennen kaikkea, jokainen toimii omista lähtökohdistaan, toisen painostamisesta seuraamaan omia valintoja ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.
Kun tuo on sanottu, niin kerronpa kuitenkin oman kokemukseni. Olen entinen vela. Elin pitkään onnellisena sinkkuna ja velana. Sitten satuin joutumaan parisuhteeseen ja tulin vahingossa raskaaksi, ja koin keskenmenon. Siinä kohtaa tajusin, että olisin kuitenkin halunnut sen lapsen. Ja halusin edelleen. Nyt minulla on lapsia, mistä olen onnellinen.
Minunkin ajatuksiini kuului tuo ajatus, että elämä menee pilalle lasten myötä. Siinä on tietysti totuutta mukana. Kaikki muuttuu lasten myötä, se onnellinen joutilaisuus on poissa. Mutta se, mistä harvoin puhutaan, on se miten vähän aikaa tuo kaikki kestää. Yhden lapsen kasvattaminen vaikeimpien pikkulapsivuosien yli on vain muutaman vuoden pätkä. Jokainen on varmasti päätynyt haaskaamaan elämästään vuosia turhempaankin. Merkityksellinen suhde oman lapsen kanssa on elämänmittainen, se jatkuu vielä sittenkin kun kasvattamisen vaiva on takana.
Jos joku sanoo ettei halua pilata elämäänsä saamalla lapsia kuulostaa minun korvaani vähän samalta, kuin että ei halua pilata elämäänsä opiskelemalla uutta tutkintoa. Molemmat vievät kaiken vapaa-ajan, mutta pahin on takana muutamassa vuodessa ja työ kantaa hedelmää koko loppuelämän.
Eri asia toki, jos sitä tutkintoa ei oikeasti halua, eli jos oikeasti haluaa elää yksin. Omalla kohdallani halusin kyllä todella olla yksin, mutta en lopulta koko elämää. Se oli minulle jonkinlainen selviytymismekanismi stressiä ja omia traumojani vastaan, mutta ei loppuelämän tyydyttävä ratkaisu.
Mutta joo, kukaan ei ole tilivelvollinen kenellekään elämänsä valinnoista. Kunhan on itselleen raadollisen rehellinen.
Lue koko kommenttisi uudelleen pariin kertaan ajatuksella. Sinä kuulut juuri niihin ihmisiin joiden kanssa vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on mahdotonta puhua asiallisesti, vaikka verhoatkin oman paremmintietämyksesi ymmärryksen ja empatian viittaan.
/27
Tämä on aina niin ihme kommentti. Miksi ihminen, joka ei halua lapsia ei voi käsittää, että ei käsitä miltä lapsen saaminen tuntuu hyvine ja huonoine puolineen? Tässäkin ihminen sanoo että ajattelin ensin samoin kuin sinä, nyt ajattelen eri tavalla, koska sain sen lapsen.
Eli siis: jos et ole koskaan saanut lasta, et tiedä lapsen kanssa elämisestä oikeasti mitään. Et siitä tunteesta, mikä välillänne on, et arjesta, et mistään. Voit luulla tietävästi sen perusteella mitä näet, mutta se ei ole totuus. Ilmiö on vähän sama kuin vaikka orgasmin saaminen. Sen voi ymmärtää vasta kun on itse kokenut ja aidosti silloin vasta puhua siitä miten se vaikuttaa elämään. Tai ennen kuin olet käynyt ulkomailla tiedät, millaista on olla ulkomailla.
On ihan ok ettei halua lasta. Toisten tekemisillä ei ole minulle mitään väliä. Mutta en voi käsittää miksi tämä ainainen valitus siitä, että tiedätte muka mistä siinä on kyse. Kun ette tiedä. Esim. rakkaus lapseen on aivan omanlaisensa tunne, kuten vaikka rakkaus ystäviin tai puolisoon. Ne eroavat toisistaan täysin.
No eihän kaikkia kiinnosta edes tietää miltä se tuntuu, mitä sitten?
Ei mitään! Sitten ei kiinnosta. Mutta on outoa sanoa, että lapset pilaisivat elämäni, kun ei tiedä miten ne siihen elämään vaikuttaisivat.
Mutta ap:n kysymykseen: Jos joku sanoisi sinulle, että jos eläisin kuten sinä, pilaisin elämäni, niin mikähän olisi ensimmäinen reaktio? T
En ihmettele, jos joku on tästä vähintäänkin ihmeissään. Kuuluu hyviin käytöstapoihin hieman pehmentää, esim. nautin niin paljon hiljaisuudesta / mistä tahansa, että en halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Lisääntyneillä on monesti tapana ottaa henkilökohtaisesti se, että itse en vaan pidä lapsista ja juuri heidän lapsensa eivät ole minkäänlainen poikkeus. Siskonikin huusi minulle lapsensa ristiäisissä koska minua ei se kersa kiinnostanut lainkaan enkä sitä halunnut syliinkään. Siinä ei ole mitään henkilökohtaista ei häntä eikä hänen jälkikasvuaan kohtaan, mutta silti siitä pitää loukkaantua.
Viisi minuuttia siskon lapsi sylissä olisi ilmeisesti pilannut elämäsi? Oikeuttaako se, ettet erityisesti pidä lapsista huonoon käytökseen? Minä en voi sietää liehitteleviä koiria siis koiria ja silti voin lässyttää hetken tuttujen ja varsinkin ystävien koirille.
Pitävätkö lapsista pitämättömät yleensä ihmisistä?
Höpö, höpö, ei loukkaannu. Tuo on ihan totta. Olisin ite jättänyt lapsen tekemättä, jos olisin ollut yhtä tiedostava kuin ap. No onneksi olen nyt sentään tiedostava enkä hanki lisää. Yhteen jää.
Yleensä asioihin ryhdytään jos ne kiinnostaa tarpeeksi. Ne ketkä lapsia hankkivat, heidän vaakakupissa painaa enemmän positiiviset puolet kuin negatiiviset. Jos taas negatiiviset painaa enemmän niin ei se asia kovin merkityksellinen kyseiselle ihmiselle ole. Niin ihmiset on erilaisia.
Ohis