Lue keskustelun säännöt.
Äitipuoli pärjää hyvin ilman miehen lapsia.
Ei äiti todellakaan
04.01.2021 |
Onko missään olemassa keskustelupalstaa, missä voi avoimesti kertoa, miten äitipuoli ei vaan pidä miehensä lapsista? Että jokainen päivä ilman heitä on vaan niin ihanaa, ja aina, kun he tulevat paikalle, elämä äitipuolen mielestä muuttuu todella ahdistavaksi. Asialle ei vaan voi mitään, tunteet ovat tunteita. Myös lasten isää kohtaan. Ero ei tule kysymykseen, mutta miten helpottaa oloa, kun lapsipuolet ovat taas tulossa...
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten itsekkyys ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Jos joskus eroaisin miehestäni ja päätyisin tilanteeseen, jossa olisin äitipuoli joillekin lapsille, niin ottaisin nämä lapset kaikella rakkaudella vastaan. Vaikka kuinka jopa inhoaisivatkin minua ja olisivat erilaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Ap:n tilanteessa oikea ratkaisu olisi ollut asua koko ajan erillään tämän miehensä kanssa. Ei sekään olisi ideaali tilanne, mutta sentään jotenkin siedettävä. Ap ajattelee vain itseään ja voivottelee, kun pitäisi näitä lapsia kestää. Onko kertaakaan ajatellut, että miltä näistä lapsista on tuntunut tulla tuollaiseen ”kotiin”, johon heitä ei haluta. Lapset eivät ole voineet valita kohtaloaan tässä. Aikuiset tekevät nämä valinnat heidän puolestaan.
Täydellisessä maailmassahan sitä jokainen tekisi kaikkea hienoa. Helppo sanoa kun ei ole omaa kokemusta nimeksikään. Se isä ja äiti voi tehdä niin megalomaanisia virheitä lapsensa kanssa, joihin sinä et yhtäkkiä enää saakaan puuttua ollenkaan.
Minulla nimenomaan on kokemusta uusioperheestä. Olen joutunut sellaisen jäseneksi tahtomattani. Siksipä nyt aikuisena tiedän mitä en halua ja mitä en tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän erittäin hyvin ongelman. Ex-naisystävälläni oli 3 lasta joista jokaisella oli eri isukki.
Muutin jotenkin enempiä ajattelematta heille ja voi luoja sitä menoa ja niitä kusipäisiä kakaroita.
En edes tiennyt kuinka paljon voi toisen kakaroita inhota. Ei enää ikinä naista jolla lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te muutatte yhteen miehen, jolla on lapsia, kanssa, jos ”vieraiden” ihmisten sietäminen omassa kodissa on niin vaikeaa? Sen teidän ”oman kotinne” pitäisi olla myös lasten oma koti, mutta nyt sen on vallannut vieras aikuinen, joka ei jaksa näitä lapsia. On jotenkin äärettömän ristiriitaista kuulla, kuinka äitipuolet kertovat, ettei heidän kuulukaan olla tärkeä aikuinen bonuslapselle, vaan lapsi tarvitsee isänsä ja äitinsä, mutta silti sinne lapsen kotiin pitää ehdoin tahdoin muuttaa. Onko oikeasti ihan mahdoton ajatus pitää se oma asunto ja seurustella sieltä käsin?
Minä näen asian näin: kyseessä on minun asuntoni, ja miksi minä omasta asunnostani pois muuttaisin? Sinä nöet, että minä, äitipuoli, olen se ylimääräinen henkilö talossa, mutta ei, ne lapset ovat niitä ylimääräisiä.
Mies muutti minun asuntooni. Minä en hänen.Toisekseen on ihan eri asia, asuvatko lapset koko ajan vai käyvätkö vain viikonloppuisin. Kukaan viikonloppulapsi ei pidä isän kotia omana kotinaan. Kyllä he lähtökohtaisesti ovat vain kylässä isän kodissa. Tämä monelta erolapselta kuultua.
Eihän kenenkään tarvitse olla ylimääräinen. Miksi et sanonut miehelle, ettet ole valmis muuttamaan yhteen ja hankkisi oman kodin lasten kanssa? Tai heidän vierailuja varten? Niin, koska talous ja käytännöllisyys, muiden lasten sielut eivät ole minkään, edes pienen säästön arvoisia jos se on itseltä pois. Tässä toki katsoisin miehen suuntaan.
Kun ollaan kylässä, usein vieraat huomioidaan. Eli haluttiinko sitä arkea vai kestitä? Jos ollaan vieraina niin sitten kohdellaan vieraina, pidot pystyyn. Muistakaa säilyttää vieraskoreus sisältäen usein viihdyttämisen. Niin, eihän toimi, eli älkää pliis puhuko itseänne pussiin.
Olen vastaaja 55. Lue myös se.
Ehdotin tuota miehelle, mutta hänelle ei sopinut kaksi asuntoa.Kun meillä on miehen puoleisia, niin teen ruoan ja istun ruokapöydässä. Siinä keskustelut. Sen jälkeen jätän miehen vierainineen rauhaan ja minä teen omiani.
Yhtä kohtelias olen lasten ollessa meillä.
Ihan tottako? Mä en voisi kuvitella tekeväni noin. Ja vielä sanoa olevani kohtelias. No et todellakaan ole.
Kun meille tulee miehen veli vaimoineen tai sisko miehineen, minä olen kyllä koko ajan siinä mukana. En voisi kuvitella jättäväni heidät vain mieheni kanssa ja tekeväni vain jotain omia juttujani, ei heilläkään niin tehdä, kun me vierailemme heidän luonaan.
Jos minun siskoni tulee meille perheineen, me ollaan kaikki yhdessä, ei tulisi mieleenkään, että mies vain söisi kanssamme yhdessä ja sitten häipyisi omiin hommiinsa jonnekin ulos tai muualle. Sehän olisi kauhean moukkamaista.
Omituista "sinun / minun -puoleiset" jakamista. Meillä ollaan yhtä sukua kaikki yhdessä.
Meillä asui minun lapseni entisestä liitosta 6-vuotiaasta asti eikä mies ikinä pitänyt tätä ulkopuolisena. Nyt meillä on lapseni kautta lapsenlapsia, ja mies on heille pappa, oikein suurella sydämellä.
Saisit sinä vähän hävetä käytöstäsi. Tai sitten teillä on aivan omituiset, kylmät perhesuhteet kaikin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitte yrittää kääntää asiaa vaikka miten päin, mutta rakastava ydinperhe on lapselle aina parempi vaihtoehto kuin sotkuinen uusperhekuvio. Jonkun ajan päästä näemme ison mielenterveyspommin, kun nämä uusperhesotkuissa kasvaneet lapset tulevat nuoriksi aikuisiksi. Meillä aikuisilla on vastuu huolehtia kaikista lapsista, jotka elävät lähipiirissämme. Lähtökohtaisesti jo tuollainen ajattelu on vahingollista kaikille osapuolille: ”Puolisoni lapset ovat p*rseestä. Kaikki on hyvin, kun he eivät pyöri nurkissa laiskottelemassa ja sotkemassa.” Kehtaattekin isot ihmiset olla näin lapsellisia.
Nyt puhutaan kyllä asioista mistä ei ole mitään tietoa. Uusperheitä on ollut ihmiskunnan aamuhämäristä saakka. Jopa paljon sekavampia kuin mitä tänä päivänä. Mm. Veli saattoi naida edesmenneen veljensä vaimon samantien ja sieltä tuli mukaan lapsikatras. Tämäkin vain yksi pieni esimerkki. Kannattaa opetella hiukan historiaa ennen kuin tulee tänne höpöttelemään ihan hassuja juttuja
Ei nämä kyllä niin yleisiä ennen olleet kulttuurista johtuen, toki ihmisiä jäi leskiksi nuorempana kuin nykyisin.
Historiassa ja kirjallisuudessa usein mainitaan erikseen ja muutama arkkityyppikin satuihin saatu. Ei siis vieras ilmiö, mutta tunnetusti konstikas kautta aikain. Lasten kasvuolojen ja psyykkeen, kiintymyssuhteiden merkityksiä ei ihan niin hyvin tunnettu, joten sinänsä ongelma ei ollut niin paha, kun sitä "ei ollut". Ei muuten tullut seuraamuksia mielenterveydellekään, kun niitä ei tunnistettu.
Suomen ensimmäinen ja ehkä pahin sarjamurhaaja Juhani Aataminpoika eli uusperheessä, jossa isäpuoli kohteli häntä kaltoin. Niinpä poika päätyi surmaamaan isäpuolensa, äitinsä, velipuolensa ja sisarpuolensa. Ja kun pää oli auki, niin surmasipa kahdeksan muutakin ihmistä vielä lisäksi, ennen kuin saatiin kiinni.
Juu, ei ollut ennen psykologeja ja terapeutteja diagnooseineen. Oli suoraa toimintaa. Lapsia muuten myytiin huutokaupoissa ja suurin osa heistä joutui raskaisiin töihin ja orjan asemaan yleensäkin, rakkautta heille ei kuulunut antaa, siitä ei maksettu. Semmoista se on olut ennen vanhaan, eikä nykyäänkään aina ajatella sitä, miltä lapsesta tuntuu ja millainen lapsesta ehkä kasvaa, kun joutuu elämään ei-toivottuna bonuksena. Lapset on herkkiä vaistoamaan, joten teeskentelykin on turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te muutatte yhteen miehen, jolla on lapsia, kanssa, jos ”vieraiden” ihmisten sietäminen omassa kodissa on niin vaikeaa? Sen teidän ”oman kotinne” pitäisi olla myös lasten oma koti, mutta nyt sen on vallannut vieras aikuinen, joka ei jaksa näitä lapsia. On jotenkin äärettömän ristiriitaista kuulla, kuinka äitipuolet kertovat, ettei heidän kuulukaan olla tärkeä aikuinen bonuslapselle, vaan lapsi tarvitsee isänsä ja äitinsä, mutta silti sinne lapsen kotiin pitää ehdoin tahdoin muuttaa. Onko oikeasti ihan mahdoton ajatus pitää se oma asunto ja seurustella sieltä käsin?
Minä näen asian näin: kyseessä on minun asuntoni, ja miksi minä omasta asunnostani pois muuttaisin? Sinä nöet, että minä, äitipuoli, olen se ylimääräinen henkilö talossa, mutta ei, ne lapset ovat niitä ylimääräisiä.
Mies muutti minun asuntooni. Minä en hänen.Toisekseen on ihan eri asia, asuvatko lapset koko ajan vai käyvätkö vain viikonloppuisin. Kukaan viikonloppulapsi ei pidä isän kotia omana kotinaan. Kyllä he lähtökohtaisesti ovat vain kylässä isän kodissa. Tämä monelta erolapselta kuultua.
Eihän kenenkään tarvitse olla ylimääräinen. Miksi et sanonut miehelle, ettet ole valmis muuttamaan yhteen ja hankkisi oman kodin lasten kanssa? Tai heidän vierailuja varten? Niin, koska talous ja käytännöllisyys, muiden lasten sielut eivät ole minkään, edes pienen säästön arvoisia jos se on itseltä pois. Tässä toki katsoisin miehen suuntaan.
Kun ollaan kylässä, usein vieraat huomioidaan. Eli haluttiinko sitä arkea vai kestitä? Jos ollaan vieraina niin sitten kohdellaan vieraina, pidot pystyyn. Muistakaa säilyttää vieraskoreus sisältäen usein viihdyttämisen. Niin, eihän toimi, eli älkää pliis puhuko itseänne pussiin.
Olen vastaaja 55. Lue myös se.
Ehdotin tuota miehelle, mutta hänelle ei sopinut kaksi asuntoa.Kun meillä on miehen puoleisia, niin teen ruoan ja istun ruokapöydässä. Siinä keskustelut. Sen jälkeen jätän miehen vierainineen rauhaan ja minä teen omiani.
Yhtä kohtelias olen lasten ollessa meillä.Ihan tottako? Mä en voisi kuvitella tekeväni noin. Ja vielä sanoa olevani kohtelias. No et todellakaan ole.
Kun meille tulee miehen veli vaimoineen tai sisko miehineen, minä olen kyllä koko ajan siinä mukana. En voisi kuvitella jättäväni heidät vain mieheni kanssa ja tekeväni vain jotain omia juttujani, ei heilläkään niin tehdä, kun me vierailemme heidän luonaan.
Jos minun siskoni tulee meille perheineen, me ollaan kaikki yhdessä, ei tulisi mieleenkään, että mies vain söisi kanssamme yhdessä ja sitten häipyisi omiin hommiinsa jonnekin ulos tai muualle. Sehän olisi kauhean moukkamaista.
Omituista "sinun / minun -puoleiset" jakamista. Meillä ollaan yhtä sukua kaikki yhdessä.
Meillä asui minun lapseni entisestä liitosta 6-vuotiaasta asti eikä mies ikinä pitänyt tätä ulkopuolisena. Nyt meillä on lapseni kautta lapsenlapsia, ja mies on heille pappa, oikein suurella sydämellä.
Saisit sinä vähän hävetä käytöstäsi. Tai sitten teillä on aivan omituiset, kylmät perhesuhteet kaikin puolin.
Missasit pointtini. Jos minun luokseni tulee kylään joku katsomaan _minua_ tai _meitä_, niin toki olen heidän kanssaan koko ajan. Mutta jos meille tulee joku käymään katsomaan _miestä_, niin en tuppaudu heidän seuraansa kuin kohteliaisuuden verran.
Huom. Miehen lapset tulee katsomaan isäänsä. Ei minua.
Myös minulla on omia lapsia. Minulle ei tulisi mieleenikään pakottaa miestä leikkimään ydinperhettä. Minä usein syön päivällisen omien lasteni kanssa, koska se on meillä yhteistä aikaa.
Ei kyse ole siitä, että on minun puolesi ja sinun puolesi, vaan siitä, että uskon monen uusperheen hajoavan siihen, että se yritetään änkeä ydinperheen muottiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitte yrittää kääntää asiaa vaikka miten päin, mutta rakastava ydinperhe on lapselle aina parempi vaihtoehto kuin sotkuinen uusperhekuvio. Jonkun ajan päästä näemme ison mielenterveyspommin, kun nämä uusperhesotkuissa kasvaneet lapset tulevat nuoriksi aikuisiksi. Meillä aikuisilla on vastuu huolehtia kaikista lapsista, jotka elävät lähipiirissämme. Lähtökohtaisesti jo tuollainen ajattelu on vahingollista kaikille osapuolille: ”Puolisoni lapset ovat p*rseestä. Kaikki on hyvin, kun he eivät pyöri nurkissa laiskottelemassa ja sotkemassa.” Kehtaattekin isot ihmiset olla näin lapsellisia.
Nyt puhutaan kyllä asioista mistä ei ole mitään tietoa. Uusperheitä on ollut ihmiskunnan aamuhämäristä saakka. Jopa paljon sekavampia kuin mitä tänä päivänä. Mm. Veli saattoi naida edesmenneen veljensä vaimon samantien ja sieltä tuli mukaan lapsikatras. Tämäkin vain yksi pieni esimerkki. Kannattaa opetella hiukan historiaa ennen kuin tulee tänne höpöttelemään ihan hassuja juttuja
Ei nämä kyllä niin yleisiä ennen olleet kulttuurista johtuen, toki ihmisiä jäi leskiksi nuorempana kuin nykyisin.
Historiassa ja kirjallisuudessa usein mainitaan erikseen ja muutama arkkityyppikin satuihin saatu. Ei siis vieras ilmiö, mutta tunnetusti konstikas kautta aikain. Lasten kasvuolojen ja psyykkeen, kiintymyssuhteiden merkityksiä ei ihan niin hyvin tunnettu, joten sinänsä ongelma ei ollut niin paha, kun sitä "ei ollut". Ei muuten tullut seuraamuksia mielenterveydellekään, kun niitä ei tunnistettu.
Kuten edellinen jo totesi, kannattaa ottaa historiankirja kauniiseen käteen ja viisastua
Ihminen harvoin, jos koskaan, ymmärtää asiaa, jota itse ei ole kokenut.
Täällä on liian paljon noita tekopyhiå kehotuksia heti paikalla erota kun ei tykkää vieraista lapsista...
Kuinka moni näistä uhoojista tietää mistä puhuu. Kuinka moni ymmärtää, että lasten lisäksi joudut sietämään/sulattamaan myös ex-puolison/muiden sukulaisten olemassaolon kaikkine variaatioineen. Sinun elämääsi mahdollisesti aikatauluttaa katkera ja kostonhimoinen exä, syistä, joiden kanssa itselläsi ei ole mitään tekemistä.
Täällä kehotetaan myös toimimaan kuten aikuiset. "Aikuinen" taitaa olla sukupuuttoon kuolemassa tai jo kuollut, koska sellaista äärimmäisen harvoin tapaa. Tämä palsta jo yksistään näyttää sen mitä ihmiset aikuisten oikeasti ovat.
Ainoa vaihtoehto lienee siis porskuttaa kukin tavallaan ja toivoa hyvää kestokykyä ja tilanteen kohentumista vuosien mittaan. Tai sitten lähteä pois, jos liian hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe on hyvä ratkaisu sille eronneelle, joka saa pitää lapset elämässään ja sen lisäksi myös uuden kumppanin. Muille osapuolille järjestely on ikävä, koska eivät ole päässeet valitsemaan niitä uusia jäseniä perheeseen.
Onneksi erillään asuminen yleistyy.
Eihän se lapsi pääse valitsemaan alunperinkään. Ei lapsi voi valita vanhempiaan, eikä sitä onko hänellä biologisia sisaruksia. Lapsi ei valitse asuuko vaikkapa isovanhempi perheen luona, tai jopa vaihto-oppilas, aupair tai vastaava.
Kyllä ne aikuiset valitsevat sen lapsen puolesta, aina, ihan ydinperheessäkin. Sitten aikuisena lapsi pääsee itse valitsemaan ja muodostamaan oman perheensä.
Et nyt varmaan tosissasi vertaa jotain 10 v:na saatua bonussisko 15 v:tä omaan sisarukseen, jonka kanssa on tunnettu pitkää ja kasvettu yhdessä samoilla säännöillä, samassa ympäristössä?
Valtaosa eroista tapahtuu lasten ollessa pieniä. Voisin vahvasti epäillä, että valtaosa uusistakin suhteista muodostetaan lasten vielä ollessa melko pieniä. Onko sillä lopulta kovin paljoa eroa oikeaan sisarussuhteeseen, jos vaikka 2-3 vuotiaan lapsen vanhempi menee kimppaan toisen samanmoisen kanssa?
On. Todella paljon eroa. He eivät ole samaa sukua, perhettä. Oletko tosissasi? Ne bonussisarukset voi häipyä siitä rinnalta koska vain, kun vanhemmat eivät enää jaksa toisiaan. Ja vaihtua toisiin. Oma suku pysyy aina. Ellei nyt tile joku välirikko, mutta silloinkin yhteiset asiat, ihmiset, velvollisuudet ja oikeudet yhdistävät ja sitovat koko loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti jos asenne on tuo, niin ei pidä pariutua miehen kanssa, jolla on lapsia. Niin yksinkertaista se vain on! Hanki itsellesi lapseton mies. Myrkytät asenteellasi tuon perheen.
Minä aloin inhota miehen lapsia vasta kun tulin itse raskaaksi. Mistä sellaisen olisi voinut etukäteen tietää?
Niin, mistäpä se mies olisi sitä voinut tietää. Sinun pitää kyllä tietää tuollainen asia. Ja raskaaksi tulo ei ole mikään selitys sille että vihaat miehesi lapsia.
Normaali eläinkunnan vaistonvarainen toiminta. Hyljeksitään toisen naaraan jälkeläisiä että omat saa enemmän elintilaa
Kyllä. Ihminen on pohjimmiltaan eläin, jolla on ohut sivistyksen pintakiilto. Käytökseen voi vaikuttaa, mutta syvältä biologiasta kumpuaviin reaktioihin ei juurikaan.
Ja tämän voin sanoa ihan ydinperheellisenä, ei tarvitse kivittää pahana äitipuolena puolustelemassa.
Aha. No pistetään muistiin tämä eläimellisyys selittävänä tekijänä. Varmaan selittä paljon muitakin ilmiöitä mielestäsi ihmisten käytöksessä?
Meinaatko, että sinulla ei ole mitään primitiivireaktioita? Jotka myöhemmin järjellä tuntuvat liioittelulta? Kuten vaikkapa voimakaskin pelkoreaktio joissain tilanteissa?
Olet varsin poikkeuksellinen ihminen sitten.
Puolison lasten systemaattinen syrjiminen ja jopa vihaaminen primitiivireaktio?? Älä viitsi.
Varmaan s e k rikok setkin on tällaisia, eikö vaan? Kun eläimiähän tässä ollaan!
Öh, mistä olet tästä syrjinnästä lukenut? Useampi on sanonut, ettei pidä lapsista. Onko kukaan edes maininnut näyttävänsä sen lapselle saati syrjivänsä? Äläkä nyt ala selittää niitä lapsi vaistoaa juttuja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitte yrittää kääntää asiaa vaikka miten päin, mutta rakastava ydinperhe on lapselle aina parempi vaihtoehto kuin sotkuinen uusperhekuvio. Jonkun ajan päästä näemme ison mielenterveyspommin, kun nämä uusperhesotkuissa kasvaneet lapset tulevat nuoriksi aikuisiksi. Meillä aikuisilla on vastuu huolehtia kaikista lapsista, jotka elävät lähipiirissämme. Lähtökohtaisesti jo tuollainen ajattelu on vahingollista kaikille osapuolille: ”Puolisoni lapset ovat p*rseestä. Kaikki on hyvin, kun he eivät pyöri nurkissa laiskottelemassa ja sotkemassa.” Kehtaattekin isot ihmiset olla näin lapsellisia.
Nyt puhutaan kyllä asioista mistä ei ole mitään tietoa. Uusperheitä on ollut ihmiskunnan aamuhämäristä saakka. Jopa paljon sekavampia kuin mitä tänä päivänä. Mm. Veli saattoi naida edesmenneen veljensä vaimon samantien ja sieltä tuli mukaan lapsikatras. Tämäkin vain yksi pieni esimerkki. Kannattaa opetella hiukan historiaa ennen kuin tulee tänne höpöttelemään ihan hassuja juttuja
Ei nämä kyllä niin yleisiä ennen olleet kulttuurista johtuen, toki ihmisiä jäi leskiksi nuorempana kuin nykyisin.
Historiassa ja kirjallisuudessa usein mainitaan erikseen ja muutama arkkityyppikin satuihin saatu. Ei siis vieras ilmiö, mutta tunnetusti konstikas kautta aikain. Lasten kasvuolojen ja psyykkeen, kiintymyssuhteiden merkityksiä ei ihan niin hyvin tunnettu, joten sinänsä ongelma ei ollut niin paha, kun sitä "ei ollut". Ei muuten tullut seuraamuksia mielenterveydellekään, kun niitä ei tunnistettu.
Lainaus lehtijutusta:
Entisajan uusperhe oli uskomaton himmeli – Pyysimme Kaari Utriota vertaamaan historian perhemalleja nykyisiin: "Vain pari uutta ilmiötä"
Perheet ovat yhä monimuotoisempia ja uusperheet arkipäivää, mutta kirjavia ovat perhemuodot olleet ennenkin. Tietokirjailija ja historiallisten romaanien kirjoittaja Kaari Utrio sanoo, että menneisyyden perheissä oli useimmiten sekalainen ja laaja joukko muutakin väkeä kuin ydinperheen isä, äiti ja lapset. Hän uskoo, että nykyisenlainen individualistinen perhekäsitys on uhanalainen ja haavoittuva systeemi, eikä se ehkä kestä kauan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän erittäin hyvin ongelman. Ex-naisystävälläni oli 3 lasta joista jokaisella oli eri isukki.
Muutin jotenkin enempiä ajattelematta heille ja voi luoja sitä menoa ja niitä kusipäisiä kakaroita.
En edes tiennyt kuinka paljon voi toisen kakaroita inhota. Ei enää ikinä naista jolla lapsia.
No ton nyt olisi voinut arvatakin, jo yhteen mennessäsi. Kun muksuilla on jokaisella eri isä, on siinä jo jotain pääteltävissä etukäteenkin. Kaikki kasvaa päin mäntyä, kun jokaisen lapsen isän kanssa on omat vääntönsä ja sääntönsä. Toivottavasti et tehnyt tälle naiselle neljättä "eri isän" lasta.
Käyhän se vähän niitä lapsia sääliksi. Mä olen työn puolesta ollut tekemisissä vähän samantyyppisen perheen kanssa, lapsia oli ainakin kolmelle eri isälle. Ja sitten oli vielä se mies, joka ei ollut kenenkään isä, mutta siinä seassa heilumassa ja huutamassa sekin. Kun sitten oli tekemisissä vain yhden lapsen kanssa erillään muista, niin sieltä paljastui ihan mukava, älykäs pikkupoika, jonka kanssa oli kiva jutella. Mutta se meteli ja meno siinä perheessä taisi tehdä kaikki hulluiksi. Paitsi äidin, joka istui kampauspöytänsä ääressä meikkaamassa ja laittautumassa jatkuvasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen eroperheen lapsi. Äiti sekä isä perustivat uuden perheen, menivät uusiin naimisiin ja saivat uusia lapsia. Minä jäin sitten aika yksin ja minua vaan pompoteltiin perheestä toiseen. En tuntenut olevani kenellekään se ”tärkein” kun molemmilla oli ne uudet lapset, jotka saivat asua ehjässä kodissa vanhempiensa kanssa. Äiti- ja isäpuolelle olin pelkkä taakka.
Ei kovin kivaa ollut uusperhe-elämä kyllä ainakaan minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä te muutatte yhteen miehen, jolla on lapsia, kanssa, jos ”vieraiden” ihmisten sietäminen omassa kodissa on niin vaikeaa? Sen teidän ”oman kotinne” pitäisi olla myös lasten oma koti, mutta nyt sen on vallannut vieras aikuinen, joka ei jaksa näitä lapsia. On jotenkin äärettömän ristiriitaista kuulla, kuinka äitipuolet kertovat, ettei heidän kuulukaan olla tärkeä aikuinen bonuslapselle, vaan lapsi tarvitsee isänsä ja äitinsä, mutta silti sinne lapsen kotiin pitää ehdoin tahdoin muuttaa. Onko oikeasti ihan mahdoton ajatus pitää se oma asunto ja seurustella sieltä käsin?
Minä näen asian näin: kyseessä on minun asuntoni, ja miksi minä omasta asunnostani pois muuttaisin? Sinä nöet, että minä, äitipuoli, olen se ylimääräinen henkilö talossa, mutta ei, ne lapset ovat niitä ylimääräisiä.
Mies muutti minun asuntooni. Minä en hänen.Toisekseen on ihan eri asia, asuvatko lapset koko ajan vai käyvätkö vain viikonloppuisin. Kukaan viikonloppulapsi ei pidä isän kotia omana kotinaan. Kyllä he lähtökohtaisesti ovat vain kylässä isän kodissa. Tämä monelta erolapselta kuultua.
Eihän kenenkään tarvitse olla ylimääräinen. Miksi et sanonut miehelle, ettet ole valmis muuttamaan yhteen ja hankkisi oman kodin lasten kanssa? Tai heidän vierailuja varten? Niin, koska talous ja käytännöllisyys, muiden lasten sielut eivät ole minkään, edes pienen säästön arvoisia jos se on itseltä pois. Tässä toki katsoisin miehen suuntaan.
Kun ollaan kylässä, usein vieraat huomioidaan. Eli haluttiinko sitä arkea vai kestitä? Jos ollaan vieraina niin sitten kohdellaan vieraina, pidot pystyyn. Muistakaa säilyttää vieraskoreus sisältäen usein viihdyttämisen. Niin, eihän toimi, eli älkää pliis puhuko itseänne pussiin.
Olen vastaaja 55. Lue myös se.
Ehdotin tuota miehelle, mutta hänelle ei sopinut kaksi asuntoa.Kun meillä on miehen puoleisia, niin teen ruoan ja istun ruokapöydässä. Siinä keskustelut. Sen jälkeen jätän miehen vierainineen rauhaan ja minä teen omiani.
Yhtä kohtelias olen lasten ollessa meillä.Ihan tottako? Mä en voisi kuvitella tekeväni noin. Ja vielä sanoa olevani kohtelias. No et todellakaan ole.
Kun meille tulee miehen veli vaimoineen tai sisko miehineen, minä olen kyllä koko ajan siinä mukana. En voisi kuvitella jättäväni heidät vain mieheni kanssa ja tekeväni vain jotain omia juttujani, ei heilläkään niin tehdä, kun me vierailemme heidän luonaan.
Jos minun siskoni tulee meille perheineen, me ollaan kaikki yhdessä, ei tulisi mieleenkään, että mies vain söisi kanssamme yhdessä ja sitten häipyisi omiin hommiinsa jonnekin ulos tai muualle. Sehän olisi kauhean moukkamaista.
Omituista "sinun / minun -puoleiset" jakamista. Meillä ollaan yhtä sukua kaikki yhdessä.
Meillä asui minun lapseni entisestä liitosta 6-vuotiaasta asti eikä mies ikinä pitänyt tätä ulkopuolisena. Nyt meillä on lapseni kautta lapsenlapsia, ja mies on heille pappa, oikein suurella sydämellä.
Saisit sinä vähän hävetä käytöstäsi. Tai sitten teillä on aivan omituiset, kylmät perhesuhteet kaikin puolin.
Missasit pointtini. Jos minun luokseni tulee kylään joku katsomaan _minua_ tai _meitä_, niin toki olen heidän kanssaan koko ajan. Mutta jos meille tulee joku käymään katsomaan _miestä_, niin en tuppaudu heidän seuraansa kuin kohteliaisuuden verran.
Huom. Miehen lapset tulee katsomaan isäänsä. Ei minua.
Myös minulla on omia lapsia. Minulle ei tulisi mieleenikään pakottaa miestä leikkimään ydinperhettä. Minä usein syön päivällisen omien lasteni kanssa, koska se on meillä yhteistä aikaa.
Ei kyse ole siitä, että on minun puolesi ja sinun puolesi, vaan siitä, että uskon monen uusperheen hajoavan siihen, että se yritetään änkeä ydinperheen muottiin.
Ei, kyse ei ole siitä, vaan siitä, ettei se onnistu, koska ihmiset on itsekkäitä.
Kaikki ei ole, ja se näkyy heissä muissakin asioissa. Joillakin sentään uusperhe onnistuu aivan hyvin, ei synny jännitteitä eikä jakoja. Jopa erittäin lämpimät, huolehtivat ja välittävät tunteet toisiaan kohtaan. Niin kuin normiperheessä on, tai ainakin kuuluisi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi tuntuu olevan aikamoinen tabu, vaikka luulisi olevan kovin yleistä, ainakin hetkittäin useammankin äitipuolen elämässä. Kyllähän monia ärsyttää ydinperhe-elämässäkin parisuhde-/oman ajan puute, miksei uusperhekuviossa yhtälailla.
Tottakai on ymmärrettävää, että puolison lapset ja heidän aikuisenkaan toimiminen on kuormittavaa, usein tilanteeseen liittyy jännitteitä enemmän kuin ydinperhekuvioissa. Onhan se omituista jos missään ei koeta hyväksytyksi puhua noin kuormittavasta tekijästä. Ehkä menisin johonkin perhe- tai pariterapiaan käsittelemään asiaa ja miettimään miten arjen järjestäisi mahdollisimman vähän kuormittavaksi kaikkien kannalta, ja etenkin niin etteivät lapset kärsi.
Mitä vaihtoehtoja mielestäsi muka on, jos äitipuoli ei kestä miehen lapsia? Oikeasti se ainoa vaihtoehto on poistua jaloista siksi aikaa, kun lapset on miehen luona. Vai ajattelitko, että miehen pitää luopua lapsistaan?
Ero. En näin lapsettomanakaan voi edes kuvitella, että katselisin ihmistä joka ei siedä mahdollisia tulevia lapsiani, ihmetyttää kyllä suuresti sellaisen vanhemman ajatusmaailma jolle tuollainen on ok.
Voihan ne lapset olla hankalia isänkin mielestä, vaikka ovat omia lapsia.
Äitylit kiivaasti puolustamassa huonosti kasvatettuja kakaroitaan. Juu, en huolinut kolmen lapsen isää kumppanikseni, nimenomaa lasten ja eksän takia. Haluan omaan perheen, en käytettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusperhe on hyvä ratkaisu sille eronneelle, joka saa pitää lapset elämässään ja sen lisäksi myös uuden kumppanin. Muille osapuolille järjestely on ikävä, koska eivät ole päässeet valitsemaan niitä uusia jäseniä perheeseen.
Onneksi erillään asuminen yleistyy.
Eihän se lapsi pääse valitsemaan alunperinkään. Ei lapsi voi valita vanhempiaan, eikä sitä onko hänellä biologisia sisaruksia. Lapsi ei valitse asuuko vaikkapa isovanhempi perheen luona, tai jopa vaihto-oppilas, aupair tai vastaava.
Kyllä ne aikuiset valitsevat sen lapsen puolesta, aina, ihan ydinperheessäkin. Sitten aikuisena lapsi pääsee itse valitsemaan ja muodostamaan oman perheensä.
Et nyt varmaan tosissasi vertaa jotain 10 v:na saatua bonussisko 15 v:tä omaan sisarukseen, jonka kanssa on tunnettu pitkää ja kasvettu yhdessä samoilla säännöillä, samassa ympäristössä?
Valtaosa eroista tapahtuu lasten ollessa pieniä. Voisin vahvasti epäillä, että valtaosa uusistakin suhteista muodostetaan lasten vielä ollessa melko pieniä. Onko sillä lopulta kovin paljoa eroa oikeaan sisarussuhteeseen, jos vaikka 2-3 vuotiaan lapsen vanhempi menee kimppaan toisen samanmoisen kanssa?
On. Todella paljon eroa. He eivät ole samaa sukua, perhettä. Oletko tosissasi? Ne bonussisarukset voi häipyä siitä rinnalta koska vain, kun vanhemmat eivät enää jaksa toisiaan. Ja vaihtua toisiin. Oma suku pysyy aina. Ellei nyt tile joku välirikko, mutta silloinkin yhteiset asiat, ihmiset, velvollisuudet ja oikeudet yhdistävät ja sitovat koko loppuelämän.
Tuossa just yks hyvä esimerkki aikuisten tavasta ajatella: onko sillä nyt niin väliä kenen sisarukseksi alkaa...Ventovieras tai oma sisarus, mitä eroa. Mut aikuinen äitipuoli saakin tuntea laajan tunteiden kirjon ja olla hyväksymättä puolison lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Äitylit kiivaasti puolustamassa huonosti kasvatettuja kakaroitaan. Juu, en huolinut kolmen lapsen isää kumppanikseni, nimenomaa lasten ja eksän takia. Haluan omaan perheen, en käytettyä.
Ja sit kun saat sen oman, miehes häippää ja jäät kahden vaippaikäisen kanssa ihmettelemään. Sit oletki samassa tilanteessa.
Mä ymmärrän ap:n ajatusmaailmaa jos miehen lapset ovat isompia, siinä 12 vuodesta ylöspäin koska sen ikäiset kyllä osaavat jo kikat millä saavat tahtonsa läpi ja tietävät jo, miten toista voi loukata pahastikin. Siinä tapauksessa en, jos kyseessä on pienemmistä lapsista.
Toisaalta tunteet ovat tunteita ja näitäkin voi käsitellä, analysoida ja toimia lopputuloksen mukaan. Mikä siinä on että ne lapset ärsyttää, onko se meteli, oman rauhan häviäminen, lapsen ehdoilla toimiminen, se että mies viettää lasten kanssa aidosti aikaa ja itse koet jääväsi ulkopuoliseksi jne.
Oma bonuslapseni joka on jo 21-vuotias, ei ole missään vaiheessa hyväksynyt minua osaksi isänsä elämää ja sen on kyllä huomannut, alkaen jo siitä että hän käytti minusta väärää nimeä hyvin pitkään. (oli tavatessamme 13 v, vanhempien erosta yli vuosi et ihan samalla oven avauksella en hänen elämäänsä tullut kun vanhemmat erosivat)
Lisäksi hän kokee että joka asiassa pitää kilpailla minun kanssani vaikka en todellakaan ole ainakaan tietoisesti sellaiseen luuloon antanut aihetta.
Olen kannustanut miestä pitämään yhteyttä lapseensa, viettämään ns. ylimääräistä (tapaamissopimuksesta ulkopuolista) aikaa aina kun on ollut mahdollisuus enkä ole asettunut poikkiteloin kun lapsella on ollut isäänsä ikävä ja hän on halunnut viettää isänsä kanssa aikaa kahdestaankin. Koska omilla lapsillani on äitipuoli joka ei missään vaiheessa ole antanut lapsille ja isälle mahdollisuutta vain heidän keskinäiseen aikaansa, olen pitänyt huolen etten toimi mieheni lapsen kanssa samoin.
- Ja kun lapsi on ollut meillä olen kohdellut häntä samanlaisesti kuin omiani, mutta näin jälkikäteen katsottuna se on ilmeisesti ollut se pahin virhe. Myöhemmin olen saanut kuulla miten on ollut lapsella vaikeaa kun on käsketty aamulla petaamaan petinsä, päivällä kattamaan pöytä tai ettei ole saanut syödä vatsaa leivällä täyteen alle puoli tuntia ennen varsinaista ruoka-aikaa (tuolloin kyseessä oli jo 14-vuotias teini kun tuo kävi) jne. Tai miten olen ollut ihan hirveä kun olen sanonut että jokainen kantaa oman laukkunsa kun on menty reissuun tms. (hänellä oli taipumusta jättää kaikki tavaransa isänsä kannettaviksi ja itse liihotti tyhjin käsin kun muilla oli laukkuja ja kasseja kädet täynnä.
- ja koska minä olin se, joka asiasta sanoi niin luonnollisesti olen kauhea ihminen.
Nykyään tapaamme miehen lapsen kanssa hyvin harvoin, mies kyllä tapaa enemmän ja se on ihan ok. Olen huomannut että mitä harvemmin tapaan hänen kanssaan niin sen paremmin se lopulta sujuu. Ehkä tässä eniten vaikuttaa aika ja se, että hän tahollaan aikuistuu, mutta ei mulla ole mitään harhaluuloa siitä että meistä tulisi millään tasolla bestiksiä. Ei edes kavereita. Mä olen tyytyväinen siihen että tullaan edes toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän erittäin hyvin ongelman. Ex-naisystävälläni oli 3 lasta joista jokaisella oli eri isukki.
Muutin jotenkin enempiä ajattelematta heille ja voi luoja sitä menoa ja niitä kusipäisiä kakaroita.
En edes tiennyt kuinka paljon voi toisen kakaroita inhota. Ei enää ikinä naista jolla lapsia.
Ymmärrän hyvin ajatuksesi äitinä. Tilanne on kaaottinen, jos lapsilla ei oo rajoja. Ja he ovat huonosti käyttäytyviä.
Täydellisessä maailmassahan sitä jokainen tekisi kaikkea hienoa. Helppo sanoa kun ei ole omaa kokemusta nimeksikään. Se isä ja äiti voi tehdä niin megalomaanisia virheitä lapsensa kanssa, joihin sinä et yhtäkkiä enää saakaan puuttua ollenkaan.