Äitipuoli pärjää hyvin ilman miehen lapsia.

Voi sua ap. Miehen lapset ovat osa häntä ja elämäänsä. Sä olet pelkkä pilde, joita saa aina uusia.

Odotan kun alkaa tulla lapsenlapsia. Sit on joka viikonloppu joku muksu vaarilla. Ja hän on siitä onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusiosuvussa äitipuolena, tai jonain mummipuolen tapaisena.

Minäkään en itse asiassa pitänyt mieheni aikuisita lapsista, aluksi en kummastakaan. Nyt viidentoista vuoden yhdessäolon jälkeen olen oppinut tykkäämään toisesta. Toisesta en.

Tästä meillä on paljon puhuttu. Mies on lastensa isä. Meni pitkään, että suostuin muuttamaan yhteen, koska niskavillani nousivat pystyyn jo ensinäkemisellä tämän toisen tyttären kanssa. 

Pitkien neuvottelujen jälkeen muutimme yhteiseen asuntoon. Mutta valitettavasti tämä on tarkoittanut sitä, että meille ei miehen lapset ja lapsenlapset piipahtele. Meillä on toinen asunto kaupungissa sitä varten, että minä menen sinne, kun miehen lapsia saapuu. Koska minullakin on oikeus kotiini, tämä ei tietysti voi tapahtua kovin usein. Mies käy kyllä lastensa ja lastenlastensa luona.

Valitettavaa tietysti. Mutta näin se nyt on.

Kuulostaapa niin tutulta, tyttären näkökulmasta. Isän vaimolla tosin ei ollut sitä kakkoskotia, eikä hän ilmeisesti suostunut lähtemään lopulta edes kavereilleen silloin, kun me olisimme olleet menossa isää tapaamaan pariksi tunniksi, kerran vuodessa. Silloin, kun hän oli vielä työelämässä, saimme käydä isän luona silloin, kun vaimo oli töissä. Mutta loppuajat hän ilmeisesti oli enimmäkseen saikulla tai jotain, kun emme voineet heillä käydä.

Kun isän vaimo sitten yllättäen kuoli, huokaisin helpotuksesta. Mielestäni minullakin on ja oli oikeus tunteisiini siinä tilanteessa. Toki olin surullinen isäni puolesta, kun hän menetti rakkaansa. En minä sitä naista vihannut tai inhonnutkaan, koska en edes tuntenut häntä. Kerran tapasimme, ja hän vaikutti ihan mukavalta ihmiseltä. Olisi ollut kiva tutustua, mutta ei väkisin.

Niin. Kuten kerroinkin kommentissa 25, puolisoni toisella lapsella on aikamoisia hankaluuksia muidenkin kuin minun kanssani. Toinen on ihan siedettävä normaali aikuinen ihminen.

Moni täällä on moittinut "isän vaimoa" sinne "isän kotiin" muuttamisesta. Ystäväpiirissä näyttää olevan aika yleistä, että ne miehet kiikuttavat tavaransa vaimon kotiin, joka on usein isompikin. Näin myös meillä. Eli aivan ensi alkuun asuimme minun kodissani, jossa olin kasvattanut omat lapseni teini-ikäisiksi.

Heidän muutettuaan pois muutimme vasta yhteiseen asuntoon (jonka omistamme puoliksi). Kaupunkiasunto on yksin minun.

Koen, että minunkin elämälläni ja ajallani on merkitystä. Yritettyäni tuota miehen huutavaa ja loukkaavaa aikuista (silloin tutustuessamme kolmekymppistä) tytärtä katsella, päätin että en kuluta elämäni päiviä tähän energiasyöppöön. Joudun välillä kuuntelemaan vierestä, kun hän syyttelee vanhempiaan ja sisarustaan sekä ex-puolisoaan ja nykyistä puolisoaan milloin mistäkin ongelmistaan. En viitsi enkä jaksa. Olkoon iloinen kuoltuani. Se vaan, että miehelläni ei tule olemaan varaa yksin pitää tätä nykyistä taloamme minun kuoltuani, koska enemmän tienaavana makselen talon huollosta ja ylläpidosta suurimman osan. Talo menee myyntiin, minun lapsille menee minun osuuteni ja mies sitten siirtyy minne siirtyy (todennäköisesti lainaosuutensa maksettuaan vuokralle).

Meillä siis yhteenmuuttopäätös ei syntynyt sen vuoksi, että se olisi ollut minulle edullista; miehen päätökseen saattoi vaikuttaa.

Äitipuolen pitäisi jostain syystä olla kaiken negatiivisen nielevä molok, joka ei saa koskaan ilmaista omia mielipiteitään. Itselleni tämä ainakin on tehty selväksi: ei saanut olla mielipidettä siihen, että lapsipuolen äiti ilmoitti meidän kanssa neuvottelematta, että lapsi muuttaa meille kokoaikaisesti. Ei varsinkaan olisi saanut olla sitä mielipidettä, että no sittenhän mies lakkaa maksamasta elatusmaksuja ja saa itse lapsilisät. Huuto tuli.

En ollut heidän eroonsa millään lailla osallisena, vaan tulin miehen elämään useampi vuosi sen jälkeen. Vuosikausia olen kuitenkin ollut paha ihminen, joka antaa lapselle vääränlaisia vaatteita, ostaa vääränlaisia hygieniatuotteita, syöttää vääränlaista ruokaa ja haluaa viedä vääränlaisiin maihin matkoille. Absoluuttisesti mikään ei kelpaa. Ei ihmekään, että minun ja lapsen suhde on etäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä te muutatte yhteen miehen, jolla on lapsia, kanssa, jos ”vieraiden” ihmisten sietäminen omassa kodissa on niin vaikeaa? Sen teidän ”oman kotinne” pitäisi olla myös lasten oma koti, mutta nyt sen on vallannut vieras aikuinen, joka ei jaksa näitä lapsia. On jotenkin äärettömän ristiriitaista kuulla, kuinka äitipuolet kertovat, ettei heidän kuulukaan olla tärkeä aikuinen bonuslapselle, vaan lapsi tarvitsee isänsä ja äitinsä, mutta silti sinne lapsen kotiin pitää ehdoin tahdoin muuttaa. Onko oikeasti ihan mahdoton ajatus pitää se oma asunto ja seurustella sieltä käsin?

Minä näen asian näin: kyseessä on minun asuntoni, ja miksi minä omasta asunnostani pois muuttaisin? Sinä nöet, että minä, äitipuoli, olen se ylimääräinen henkilö talossa, mutta ei, ne lapset ovat niitä ylimääräisiä.

Mies muutti minun asuntooni. Minä en hänen.

Toisekseen on ihan eri asia, asuvatko lapset koko ajan vai käyvätkö vain viikonloppuisin. Kukaan viikonloppulapsi ei pidä isän kotia omana kotinaan. Kyllä he lähtökohtaisesti ovat vain kylässä isän kodissa. Tämä monelta erolapselta kuultua.

Eihän kenenkään tarvitse olla ylimääräinen. Miksi et sanonut miehelle, ettet ole valmis muuttamaan yhteen ja hankkisi oman kodin lasten kanssa? Tai heidän vierailuja varten? Niin, koska talous ja käytännöllisyys, muiden lasten sielut eivät ole minkään, edes pienen säästön arvoisia jos se on itseltä pois. Tässä toki katsoisin miehen suuntaan.

Kun ollaan kylässä, usein vieraat huomioidaan. Eli haluttiinko sitä arkea vai kestitä? Jos ollaan vieraina niin sitten kohdellaan vieraina, pidot pystyyn. Muistakaa säilyttää vieraskoreus sisältäen usein viihdyttämisen. Niin, eihän toimi, eli älkää pliis puhuko itseänne pussiin.

Olen vastaaja 55. Lue myös se.

Ehdotin tuota miehelle, mutta hänelle ei sopinut kaksi asuntoa.

Kun meillä on miehen puoleisia, niin teen ruoan ja istun ruokapöydässä. Siinä keskustelut. Sen jälkeen jätän miehen vierainineen rauhaan ja minä teen omiani.

Yhtä kohtelias olen lasten ollessa meillä.

Ihan tottako?  Mä en voisi kuvitella tekeväni noin.  Ja vielä sanoa olevani kohtelias.  No et todellakaan ole.

Kun meille tulee miehen veli vaimoineen tai sisko miehineen, minä olen kyllä koko ajan siinä mukana.  En voisi kuvitella jättäväni heidät vain mieheni kanssa ja tekeväni vain jotain omia juttujani, ei heilläkään niin tehdä, kun me vierailemme heidän luonaan.

Jos minun siskoni tulee meille perheineen, me ollaan kaikki yhdessä, ei tulisi mieleenkään, että mies vain söisi kanssamme yhdessä ja sitten häipyisi omiin hommiinsa jonnekin ulos tai muualle.  Sehän olisi kauhean moukkamaista.

Omituista "sinun / minun -puoleiset" jakamista.  Meillä ollaan yhtä sukua kaikki yhdessä.  

Meillä asui minun lapseni entisestä liitosta 6-vuotiaasta asti eikä mies ikinä pitänyt tätä ulkopuolisena.  Nyt meillä on lapseni kautta lapsenlapsia, ja mies on heille pappa, oikein suurella sydämellä.

Saisit sinä vähän hävetä käytöstäsi.  Tai sitten teillä on aivan omituiset, kylmät perhesuhteet kaikin puolin.

Missasit pointtini. Jos minun luokseni tulee kylään joku katsomaan _minua_ tai _meitä_, niin toki olen heidän kanssaan koko ajan. Mutta jos meille tulee joku käymään katsomaan _miestä_, niin en tuppaudu heidän seuraansa kuin kohteliaisuuden verran.

Huom. Miehen lapset tulee katsomaan isäänsä. Ei minua. 

Myös minulla on omia lapsia. Minulle ei tulisi mieleenikään pakottaa miestä leikkimään ydinperhettä. Minä usein syön päivällisen omien lasteni kanssa, koska se on meillä yhteistä aikaa.

Ei kyse ole siitä, että on minun puolesi ja sinun puolesi, vaan siitä, että uskon monen uusperheen hajoavan siihen, että se yritetään änkeä ydinperheen muottiin. 

Ei, kyse ei ole siitä, vaan siitä, ettei se onnistu, koska ihmiset on itsekkäitä.  

Kaikki ei ole, ja se näkyy heissä muissakin asioissa.  Joillakin sentään uusperhe onnistuu aivan hyvin, ei synny jännitteitä eikä jakoja.  Jopa erittäin lämpimät, huolehtivat ja välittävät tunteet toisiaan kohtaan.  Niin kuin normiperheessä on, tai ainakin kuuluisi olla.

No, me olemme olleet yhdessä ja naimisissakin 8 vuotta, eikä meillä ole mitään uusperheongelmia. Ei meillä ole jännitteitä eikä jakoja. Lapsista huolehditaan tasa-arvoisesti, pidämme huolta että kukaaan ei saa enempää kuin toiset, ja jokaisella on yhteistä aikaa OMAN vanhemman kanssa. Ja molemmat kantavat vastuun omista lapsistaan. Toinen toki auttaa tarvittaessa.

Se, että sinun mielestäsi meillä on ongelmia, ei tee meistä ongelmallisia. Minun lapseni olivat uusperhettä perustettaessa vuoroviikkolapsia, mutta ajan myötä halusivat yksitellen muuttaa meille kokonaan. Se on minulle suurin osoitus, että tämä toimii.

Uusperhe ei ole yhtä suurta perhettä, ellei lapset ole olleet aivan pieniä sitä peustettaessa. Ja muutenkin tutkimusten mukaan sen muotoutumisessa kestää 4-7 vuotta, eli sitä ennen on aivan turha kritisoida ketään.

Vierailija kirjoitti:

Äitipuolen pitäisi jostain syystä olla kaiken negatiivisen nielevä molok, joka ei saa koskaan ilmaista omia mielipiteitään. Itselleni tämä ainakin on tehty selväksi: ei saanut olla mielipidettä siihen, että lapsipuolen äiti ilmoitti meidän kanssa neuvottelematta, että lapsi muuttaa meille kokoaikaisesti. Ei varsinkaan olisi saanut olla sitä mielipidettä, että no sittenhän mies lakkaa maksamasta elatusmaksuja ja saa itse lapsilisät. Huuto tuli.

En ollut heidän eroonsa millään lailla osallisena, vaan tulin miehen elämään useampi vuosi sen jälkeen. Vuosikausia olen kuitenkin ollut paha ihminen, joka antaa lapselle vääränlaisia vaatteita, ostaa vääränlaisia hygieniatuotteita, syöttää vääränlaista ruokaa ja haluaa viedä vääränlaisiin maihin matkoille. Absoluuttisesti mikään ei kelpaa. Ei ihmekään, että minun ja lapsen suhde on etäinen. 

Sano sille kakaralle, että lähde vetää, jos mikään ei kelpaa.

Tähän on turha kommentoida, jos ei ole itse elänyt uusperheen elämää. Ja vaikka jollakin sujuisi uusperheily mukavasti, se voi olla liian jännitteistä jollekin toiselle perheelle syystä tai toisesta.

Joskus voi olla mahdotonta pitää lapsesta, vaikka olisi vuosikausia yrittänyt parhaansa mukaan jaksaa hänen pahoinvointiaan ja sen heijastumista  erilaisiin uusperheen tilanteisiin. Esim. lapsen äiti voi antaa listan kielletyistä puheenaiheista, joista ei saa teinin läsnäollessa puhua (kuten esim. mihin lukioon lapsen parhaat ystävät pääsivät yhteishaussa).

 Perheissäkin on erilaisia tilanteita: vaikka lapset olisivat miten ihania, saattaa esim. heidän äitinsä aiheuttaa rasittavia tilanteita. Esim. vie lapsen mitään ilmoittamatta mummolaan toiselle puolelle Suomea, vaikka olisi sovittu että lapsi olisi isän luona. Tai lapsen äiti päättää, ettei äitipuoli saa tulla  rippijuhliin (edes kirkkoon)  eikä yo-juhliin (edes koululle), vaikka äitipuoli olisi miten paljon ollut lapsen elämässä mukana. jne. jne.

Monen vuoden kokemuksella sanoisin, että jos nyt olisin sinkkuna, en enää muuttaisi miehen kanssa yhteen niin kauan kuin jomman kumman lapset asuvat saman katon alla. Lyhyemmät vierailut antaisivat varmasti mukavaa sisältöä elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Miten näihin uusperhekuvioihin päätyy aina ne kaikkein keskenkasvuisimmat ja epävarmimmat naiset? Kun niitä lapsettomiakin miehiä on... Mutta ei, on ihan pakko napata se työpaikan komea Pekka, kun sillä menee niin huonosti vaimonsa kanssa. Oliko sillä kolme lastakin? No äh, kai hän voi ne jättää ja ratsastaa kanssani auringonlaskuun niinkuin ei olisi koskaan aiemmin ketään muuta naista vilkaissutkaan. (Ihan varmasti onkin pitänyt silmänsä kiinni, kun on lapsia vaimonsa kanssa tehnyt, tai oikeastaan ne lapset ei varmaan edes ole hänen, koska hän on halunnut säästää itseään minulle!)

Voiko tämä oikeasti tulla yllätyksenä? Tasapainoinen ja normaalijärkinen nainen osaa jo ensi tapaamisella ajatella lapsia ja näiden vaikutusta suhteeseen. Moni päätyy siihen lopputulokseen, ettei kannata ja etsii suosiolla lapsettoman miehen. Toisin kuin yksinhuoltaja-äideillä, miehillä usein on "pakko" olla joku, joten lähes mikä tahansa kelpaa. Ja ainoa, joka suhteeseen suostuu on juurikin epävarma ja epävakaa persoona..

Tämä on outo ketju. Näyttää siltä, että suurimmalla osalla ei ole käsitystä uusperhe-elämästä, vaan odottavat dafaultina, että se on syvältä.

Newsflash: uusperhe toimii, jos

- aikuiset eivät ole nipottajia, jotka katsovat oman tapansa olla ainoa oikea tapa

- kaikilla on oma tila, oma raha. Omat vehkeet

- vanhempi kantaa päävastuun omien lastensa viihdyttämisestä, hoitamisesta ja kasvattamisesta, eikä sysää tätä vastuuta äitipuolelle

- mies pitää eksänsä kurissa eikä anna puuttuua elämään

- uusperhettä ei kohdella ydinperheenä ennenkuin se on sellaiseksi muotoutunut.

Toisin päin sanottuna: uusperhe on äitipuolelle syvältä, jos mies antaa eksänsä ja lapsensa hyppiä silmille, ja jättää kasvattamisen, siivoamisen ja viihdyttämisen äitipuolelle. Isälle uusperhe on syvältä, jos hän ei saa elää omalla tavallaan, vaan pitää muokkautua äitipuolen tapaan tehdä asioita, koska se on ainoa oikea tapa. Lapselle Se on syvältä, jos lapset joutuu tekemään asioita ”koska me olemme nyt perhe”, hänellä ei ole mitään omaa, ei edes aikaa oman vanhemman kanssa.

Vaikea kuvitella tilannetta, jossa en voisi sietää puolisoni lasta. Ero siitä varmaan tulisi.

T. Tyytyväinen isäpuoli

Tiesit varmasti tilanten kun muutit yhteen miehen kanssa.

Mutta jos mies ei siedä vaimonsa lapsia, niin se heitetään heti ulos. Mutta jos vaimo ei siedä miehensä lapsia, lapset heitetään ulos

Lähtökohtaisesti jo näissä kuvioissa aikuiset osapuolet ovat jotenkin vajavaisia. Onhan siinä jo jotkut kertaalleen epäonnistuneet perheen perustamisessa/parisuhteessa. Onko niin, että monien näiden äitipuolienkaan taso ei ole riittänyt ensimmäisellä kerralla kunnon mieheen. Sitten otetaan rääppiäisistä joku ja valitetaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on outo ketju. Näyttää siltä, että suurimmalla osalla ei ole käsitystä uusperhe-elämästä, vaan odottavat dafaultina, että se on syvältä.

Newsflash: uusperhe toimii, jos

- aikuiset eivät ole nipottajia, jotka katsovat oman tapansa olla ainoa oikea tapa

- kaikilla on oma tila, oma raha. Omat vehkeet

- vanhempi kantaa päävastuun omien lastensa viihdyttämisestä, hoitamisesta ja kasvattamisesta, eikä sysää tätä vastuuta äitipuolelle

- mies pitää eksänsä kurissa eikä anna puuttuua elämään

- uusperhettä ei kohdella ydinperheenä ennenkuin se on sellaiseksi muotoutunut.

Toisin päin sanottuna: uusperhe on äitipuolelle syvältä, jos mies antaa eksänsä ja lapsensa hyppiä silmille, ja jättää kasvattamisen, siivoamisen ja viihdyttämisen äitipuolelle. Isälle uusperhe on syvältä, jos hän ei saa elää omalla tavallaan, vaan pitää muokkautua äitipuolen tapaan tehdä asioita, koska se on ainoa oikea tapa. Lapselle Se on syvältä, jos lapset joutuu tekemään asioita ”koska me olemme nyt perhe”, hänellä ei ole mitään omaa, ei edes aikaa oman vanhemman kanssa.

Asiaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on palauttanut uskoni ihmisiin kaikkien Facebookin uusperheryhmien jälkeen!

Kiinnostaa, mitä tarkoitat?

Uusperheryhmissä valtaosa keskustelijoista on äitipuolia, joiden elämä olisi täydellistä ilman niitä kaameita bonuslapsia, jotka eivät taivu äitipuolen siisteyskäsityksiin ja joita pitää vielä elättääkin, vaikka se kaikki on niiltä yhteisiltä, jotka tietysti on kaikkein rakkaimpia, pois. Miehen exä on tietysti myös ihan hirviö. Näitä aloituksia sitten hymistelee ja komppaa muut äitipuolet ja auta armias, jos uskallat siellä sanoa jotain lapsia puolustavaa, niin heti sinä olet se tunteeton hirviö, joka ei ymmärrä, miten rankkaa on olla äitipuoli ja miten taloudellisesti tiukkaa on, kun pitää olla kotihoidontuella ja mies joutuu vielä elättämään niitä edellisen liitonkin lapsia.

Kiitos kommentistasi. Näin vähän arvelinkin. Suoraan sanottuna järkyttävää. Aikuiset ihmiset itse hakeutuvat näihin tilanteisiin, ja ne tilanteet pitäisi käsitellä myös aikuisesti. Tunteet ovat tietysti sallittuja, mutta aina ei tarvitse toimia niidenkään mukaan.

Mitä "tunteiden mukaan toimimista" se on jos tuulettelee vähän tunteitaan josain nettipalstalla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä vaikea kysymys.

Itse olen myös äitipuoli, tai ehkä olin, koska mieheni lapset ovat jo aikuisia. 

En inhonnut lapsia ollenkaan, mutta en myöskään oppinut koskaan välittämään heistä kunnolla. Ja jo se teki raskasta yhdessäolosta, kun omassa kodissa pyörii ihmisiä, joista ei kunnolla pidä. Toisen kanssa oli helpompaa, hän oli aika itsenäinen oman tien kulkija, ei ripustautunut, pyysi apua tarvittaessa eikä kyräillyt ja mököttänyt, sillä tavalla siis selkeä tapaus. On sitä edelleen, hoitaa asiansa itse ja meille tullessaan on "tasavertainen aikuinen", eli ihan mukavaa seuraa. Toinen taas oli hyvin, hyvin vaativa, isästään mustasukkainen ja täynnä opittua avuttomuutta. Ja jossain mielessä on sitä edelleen 23 vuotiaana. Hyvin raskasta seuraa siis edelleen, ja hänen käydessään yritän lähinn kitua vierailun läpi.

Ei niille tunteille oikein mitään voi, käytökselle toki voi, mutta vuodesta toiseen omassa kodissa on kyllä rankkaa käyttäytyä aina korrektisti vastoin omia tunteitaan.

Jos palaisin aikaan ennen parisuhteen syntyä, en tällä tiedolla lähtisi, vaikka mies rakas ja ihana onkin.

Ihan yhtä lailla ne lapset on pakotettu ottamaan teidät, äitipuolet, vastaan.

Alkaa kohta paha äitipuoli -stereotypia näyttämään ihan paikkansa pitävältä

Tottakai, ihan yhtä lailla se äiti- tai isäpuoli on ainakin aluksi vieras aikuinen sille lapselle ja suhteen muodostaminen voi olla vaikeaa. Eikä tilannetta ainakaan helpota, jos siinä ex vielä hankaloittaa suhteen muodostamista.

Silti etenkin vanhempi lapsi voi kyllä tehdä vanhempansa uuden puolison elämästä hyvin hankalaa ihan itsekin. 

Lapsi/nuori on kuitenki vielä kehittymässä. Ja lapsella/nuorella on näissä kuvioissa kaikkein vähinten sananvaltaa mihinkään ja siinä mielessä kuitenkin eniten menetettävää, että se vanhemman parisuhde ei lapsen/nuoren onnea juuri koskaan millään tavalla ainakaan lisää verrattuna siihen, ettei sitä uutta tunkeilijaa olisi kuviossa. Lapsi/nuori on riippuvainen vanhemman huolenpidosta. Ällöttää nää uhriutuvat aikuiset, jotka surkuttelee itseään miettimättä mitä ne muut osapuolet joutuu kokemaan.

Olen tuosta eri mieltä. Hyvä uusi parisuhde voi tuoda paljonkin iloa lasten elämään, sillä onnellinen aikuinen on usein myös parempi vanhempi. Lisäksi esimerkiksi aktiivinen uusi kumppani voi järjestää paljon mukavaa sisältöä lastenkin elämään. Ja taloudellisestikin on monesti järkevää olla parisuhteessa, taloudellisesti jää enemmän liikkumavaraa - myös niiden lasten elämään.

Näin minulla oli. Ihana rakas äitipuoleni toi järjen ääntä äitini sekopäisyyden keskelle. Isä taas läysi hänestä loppuelämän kumppanin rinnalleen, ja äitipuoleni myötä isä ja hän muutti ihanaan vanhaan ok-taloon jossa oli minulle ja veljelleni omat huoneet jotka saimme sisustaa mieleiseksimme :) <3

Vierailija kirjoitti:

Miten näihin uusperhekuvioihin päätyy aina ne kaikkein keskenkasvuisimmat ja epävarmimmat naiset? Kun niitä lapsettomiakin miehiä on... Mutta ei, on ihan pakko napata se työpaikan komea Pekka, kun sillä menee niin huonosti vaimonsa kanssa. Oliko sillä kolme lastakin? No äh, kai hän voi ne jättää ja ratsastaa kanssani auringonlaskuun niinkuin ei olisi koskaan aiemmin ketään muuta naista vilkaissutkaan. (Ihan varmasti onkin pitänyt silmänsä kiinni, kun on lapsia vaimonsa kanssa tehnyt, tai oikeastaan ne lapset ei varmaan edes ole hänen, koska hän on halunnut säästää itseään minulle!)

Johtuisiko siitä, ettei ne lasten isätkään kovin kasvaneita ole, jos tuollaisen naisen lastensa äitipuoleksi valitsee. Vakka kantensä löytänyt.

Eikä ne paha äitipuolisadutkaan ihan tyhjästä ole kummunneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten näihin uusperhekuvioihin päätyy aina ne kaikkein keskenkasvuisimmat ja epävarmimmat naiset? Kun niitä lapsettomiakin miehiä on... Mutta ei, on ihan pakko napata se työpaikan komea Pekka, kun sillä menee niin huonosti vaimonsa kanssa. Oliko sillä kolme lastakin? No äh, kai hän voi ne jättää ja ratsastaa kanssani auringonlaskuun niinkuin ei olisi koskaan aiemmin ketään muuta naista vilkaissutkaan. (Ihan varmasti onkin pitänyt silmänsä kiinni, kun on lapsia vaimonsa kanssa tehnyt, tai oikeastaan ne lapset ei varmaan edes ole hänen, koska hän on halunnut säästää itseään minulle!)

Johtuisiko siitä, ettei ne lasten isätkään kovin kasvaneita ole, jos tuollaisen naisen lastensa äitipuoleksi valitsee. Vakka kantensä löytänyt.

Eikä ne paha äitipuolisadutkaan ihan tyhjästä ole kummunneet.

Edes av:lle ei mahdu näin ylimielistä egoa

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt kuolisin niin toivoisin että mieheni uudesta vaimosta tulisi äitihahmo pienille lapsilleni. Joka kasvattaisi ja hellisi eikä sanoisi että "ei kuulu mulle. En ota vastuuta"

Näinköhän myös silloin kun äitipuoli osaisi sinua paremmin, ja näyttäisi omat virheesi? Enpä usko.

Vierailija kirjoitti:

Miten näihin uusperhekuvioihin päätyy aina ne kaikkein keskenkasvuisimmat ja epävarmimmat naiset? Kun niitä lapsettomiakin miehiä on... Mutta ei, on ihan pakko napata se työpaikan komea Pekka, kun sillä menee niin huonosti vaimonsa kanssa. Oliko sillä kolme lastakin? No äh, kai hän voi ne jättää ja ratsastaa kanssani auringonlaskuun niinkuin ei olisi koskaan aiemmin ketään muuta naista vilkaissutkaan. (Ihan varmasti onkin pitänyt silmänsä kiinni, kun on lapsia vaimonsa kanssa tehnyt, tai oikeastaan ne lapset ei varmaan edes ole hänen, koska hän on halunnut säästää itseään minulle!)

Suurimmalla osalla ihan sinkuista keski-ikäisistä on lapsia.