Lue keskustelun säännöt.
Te joita kohdellaan aikuisena todella eriarvoisesti sisaruksiin nähden vanhempien taholta!”
20.12.2020 |
Otsikosta voisi luulla että taas joku kitisee pienistä. Mutta nyt kitisen isoista.
Mulla on lapsuudesta lähtien ollut perheessä syntipukin rooli vaikka olen ollut lapsista kiltimpi, tunnollisempi, ahkerampi ja kohtelias vahemmille. Aina oli vaan ajatus että X (minä) ei tarvitse, X:lle ei tarvitse ostaa, X pärjää vanhoillakin kengillä jne. Sisarus oli kaikessa suosikki.
Aikuisena asetelma on nyt päässyt todella pahaksi. Olen kolmisen kertaa avannut keskustelua vanhempien suuntaan että tää on epäreilua, ja ne on johtaneet hirveään hyökkäykseen mua kohtaan jossa haukuttiin maan rakoon. Enää en uskalla puhua.
Mä en ole saanut 18v täytettyäni yhtään rahaa koskaan, en yhtään synttärilahja, en yhtään joululahjaa, en siis mitään tukea tai apua.
Sisarus on saanut koko ajan kuukausirahaa, isot koulurahat, synttärirahat. Tässä viimeisen 15v aikana hänelle on ostettu kolme autoa ja kaksi asuntoa, toki siis niin että edellinen on myyty vaihtaessa uudempaan.
t olemme työssäkäyviä eikä taloudellinen tilanne eroa, eli se ei selitä että sisaruksella menisi huonosti. Vanhempani perustelee näitä hankintoja ihmeellisesti, siis tyyliin sisarus nyt vaan tarvitsee asuntoa enemmän, sisarus nyt tykkää ajella uudella autolla, sisarus nyt niin kovasti halusi uuden pyykinpesukoneen jne. Olisihan minäkin halunnut jos olisi kysytty mutta ei ole! Nämä aina tehdään mun selän takana ja sit äitini soittaa mulle ja kertoo ylpeillen hankinnasta samalla näitä perustelujaan esitellen.
Ei varmaan ole heillä tarkoitus olla tieten tahtoen ilkeä, mutta tuo ajattelutapa jäi lapsuudesta päälle, eli se että minä en tarvitse mitään (siis heidän mielestään) mutta sisarus tarvii.
Vanhemmat kiistävät epäreiluuden ja suorastaan valehtelevat suuttuneena (kyllähän suakin on autettu!) jos asiasta kysyin. Enää en kysy.
Onko muilla samanlaista? En enää keksi muuta keinoa kun laittaa välit jäihin. Puhe ei auta kun kaikki kiistetään ja hyökätään mun kimppuun.
En nyt siis halua olla mikään vanhempien syöttiläs ja maksattaa heillä kaikkea mutta olisi kiva että edes JOSKUS mua jotenkin huomioitaisiin. Tuntuu pahalta että mä en saa synttäripäivänä edes onnittelutekstaria. Sisarus saa 2000e synttärilahjan joka vuosi.
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tämän kuvion valitettavan hyvin sillä sisarukseni saivat aina huomiota ja kehuja samalla kun itse sai taistella huomiosta ylipäätään. Ei siitä ikinä ääneen puhuta jos perheessä kohdellaan lapsia eri arvoisena. He saivat enemmän lahjoja, rahaa ja kehuja samalla kun vanhimpana sisaruksensa koin olevani jonkinlainen esikuva nuoremmille ja koin siitäkin paineita koska perheemme oli muutenkin rikkinäinen ja jatkuvasti oli tunne että mikä minussa on vikana ja miksi mua ei rakasteta. Noh 10 vuotta on nyt kun en ole ollut väleissä vanhempieni kanssa ja sisarukseni eivät ole oppinut ottamaan minkäänlaista vastuuta elämässään ja se näkyy.. on myös osittain omaa syytäni koska mahdollistan sen auttamalla heitä vähän väliä mistäkin ongelmista. Mutta en myöskäön esikoisena voi ja osaa heitä hylätä koska ovat rakkaita minulle. Kaikki epävarmuuteni syntyivät epätasa arvoisissa koti oloissa enkä tule antamaan anteeksi koska fyysinen kuritus oli osana arkea jatkuvasti.. remmiä ja sitä rataa
Ap tässä, mulla oli aivan sama kuvio eli esikoisena jäin paitsi myös huomiosta/hellyydestä yms. Ja vain minua kuritettiin, pieksettiin, hakattiin, yleensä joko ilman syytä tai sitten minua rankaistiin sisarukseni tekemisistä. Vaikka siis esim jonkun oli sisarus rikkonut niin vanhemmat vain päätti että tuon on tehnyt esikoinen, ja minut piiskattiin.
Sinä olet ollut kuitenkin paljon minua rohkeampi kun olet uskaltanut laittaa välit poikki. Minä tässä keräilen rohkeutta tehdä samantapaista ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nalle 1983 kirjoitti:
Näkyy olevan ihan yleinen juttu, että perheessä on se yksi suosikkilapsi ja sitten se toinen joka on vaan vaivaksi. Eihän sille mitään voi, voi vaan toivoa ja odottaa että edes perinnönjaossa sais sitten jotain.
En saa perinnönjaossa mitään, on jo tehty testamentti jossa kaikki menee sisarukselle. Lakiosaa voin tapella, en tiedä jääkö sitä. ApKoita jotenkin todistaa, että on saanut jo ennakkoon paljon rahaa. Tosin lahjoittaahan saa verovapaasti tiettyjä summia kenelle haluaa vuosittain vai oliko jonkin vuoden välein. Itselle tokaistiin talviasuttavasta lomahuvista, että se jää siskolle, sillä on perhe. Itse ole käyttänyt pari kertaa kesässä toista ns. vanhaa kylmä mökkiä, millä ei ole kuin "homemökin arvo " eli ei mitään arvoa, saatikaan että voisi käyttää.
Tämä on tosi yleistä. Ihan oikeasti. Meilläkin molempien suvuissa tämä on oikein tapa, osa suvin kulttuuria, ja myös minä olen sorsittu, miehen puolelta yhtä lasta sorsitaan myös.
Tässä on ovela mekanismi että jos aikuinen lapsi alkaa tästä puhumaan, hänet yhteisö heti torjuu ja tuomitsee. Lapsi - vaikka todella olisi aihetta valittaa - leimataan ahneeksi ja itsekkääksi ja lasta syytetään huonoista väleistä vanhenpiin. Kai se on äitimyytti/vanhempimyytti minkä suojassa vanhemmat voi perseillä miten haluaa. Voivat olla aivan sadisteja, petoja, hirviöitä, ja silti vaan yhteisö ja yhteiskunta hymisee että ainahan vanhemmat lastaan rakastaa!
Olisi jo aika nostaa kissa pöydälle.
Vähän on sellainen kutka että tämä on myös suurten ahneitten ikäluokkien paljon käyttämä vallankäytön muoto aikuisiin lapsiin. Oli tätä ennenkin, mutta yksi tietty sukupolvi on ollut erityisen ahkera tämän tavan viljelemisessä.
Mun vanhemmat on päättäneet niin että veli on se fiksu ja ihailtu ja minä tyhmä ressukka. Johtuu siitä että veli on pärjännyt paremmin koulussa ja on myös paremmassa työpaikassa kuin minä. Mun lapsille kyllä ostavat vaatetta kirppikseltä koska pitäähän "köyhää" auttaa. (Ihan toimeentuleva kyllä olen) Mutta minun mielipidettä ei koskaan kuunnella missään koska veljeni tietää aina muka kaiken paremmin, vaikka kyse olisi asiasta joka liittyy alaan jolla työskentelen ja josta veljeni ei todellakaan tiedä juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tämän kuvion valitettavan hyvin sillä sisarukseni saivat aina huomiota ja kehuja samalla kun itse sai taistella huomiosta ylipäätään. Ei siitä ikinä ääneen puhuta jos perheessä kohdellaan lapsia eri arvoisena. He saivat enemmän lahjoja, rahaa ja kehuja samalla kun vanhimpana sisaruksensa koin olevani jonkinlainen esikuva nuoremmille ja koin siitäkin paineita koska perheemme oli muutenkin rikkinäinen ja jatkuvasti oli tunne että mikä minussa on vikana ja miksi mua ei rakasteta. Noh 10 vuotta on nyt kun en ole ollut väleissä vanhempieni kanssa ja sisarukseni eivät ole oppinut ottamaan minkäänlaista vastuuta elämässään ja se näkyy.. on myös osittain omaa syytäni koska mahdollistan sen auttamalla heitä vähän väliä mistäkin ongelmista. Mutta en myöskäön esikoisena voi ja osaa heitä hylätä koska ovat rakkaita minulle. Kaikki epävarmuuteni syntyivät epätasa arvoisissa koti oloissa enkä tule antamaan anteeksi koska fyysinen kuritus oli osana arkea jatkuvasti.. remmiä ja sitä rataa
Ap tässä, mulla oli aivan sama kuvio eli esikoisena jäin paitsi myös huomiosta/hellyydestä yms. Ja vain minua kuritettiin, pieksettiin, hakattiin, yleensä joko ilman syytä tai sitten minua rankaistiin sisarukseni tekemisistä. Vaikka siis esim jonkun oli sisarus rikkonut niin vanhemmat vain päätti että tuon on tehnyt esikoinen, ja minut piiskattiin.
Sinä olet ollut kuitenkin paljon minua rohkeampi kun olet uskaltanut laittaa välit poikki. Minä tässä keräilen rohkeutta tehdä samantapaista ratkaisua.
Ei se todellakaan helppoa ole ja voimia sulle ap näiden asioiden käsittelyssä. Vaatii todella paljon voimia katkaista siteet perheeseen kun he ovat elämässä usein se jonka puoleen kääntyä kun elämältä putoaa pohja. mutta ei välittävät ja rakastavat vanhemmat kohtele lastaan kuin roskaa. Todella surullista vain että mikään määrä rakkautta heitä kohtaan ei poista vuosien tuskaa hyljeksittynä olemisesta ja mielestäni olet armollisempi itseäsi kohtaan kun katkaiset tuollaiset toksiset välit jos puhuminen ei auta tai sen aika on mennyt. Sisaruksiin sitä ei purkaa kannata katkeruutena mutta tasapainon löytäminen ja itsensä hyväksyminen on todella vaikeita asioita sisäistää ja siitä seurasikin vuosien päihde helvetti ennenkuin sain terapiaa ja nykyään näen nämä tilanteet vain pahana unena vaikka näiden miettiminen tuokin kaiken katkeruuden takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tämän kuvion valitettavan hyvin sillä sisarukseni saivat aina huomiota ja kehuja samalla kun itse sai taistella huomiosta ylipäätään. Ei siitä ikinä ääneen puhuta jos perheessä kohdellaan lapsia eri arvoisena. He saivat enemmän lahjoja, rahaa ja kehuja samalla kun vanhimpana sisaruksensa koin olevani jonkinlainen esikuva nuoremmille ja koin siitäkin paineita koska perheemme oli muutenkin rikkinäinen ja jatkuvasti oli tunne että mikä minussa on vikana ja miksi mua ei rakasteta. Noh 10 vuotta on nyt kun en ole ollut väleissä vanhempieni kanssa ja sisarukseni eivät ole oppinut ottamaan minkäänlaista vastuuta elämässään ja se näkyy.. on myös osittain omaa syytäni koska mahdollistan sen auttamalla heitä vähän väliä mistäkin ongelmista. Mutta en myöskäön esikoisena voi ja osaa heitä hylätä koska ovat rakkaita minulle. Kaikki epävarmuuteni syntyivät epätasa arvoisissa koti oloissa enkä tule antamaan anteeksi koska fyysinen kuritus oli osana arkea jatkuvasti.. remmiä ja sitä rataa
Ap tässä, mulla oli aivan sama kuvio eli esikoisena jäin paitsi myös huomiosta/hellyydestä yms. Ja vain minua kuritettiin, pieksettiin, hakattiin, yleensä joko ilman syytä tai sitten minua rankaistiin sisarukseni tekemisistä. Vaikka siis esim jonkun oli sisarus rikkonut niin vanhemmat vain päätti että tuon on tehnyt esikoinen, ja minut piiskattiin.
Sinä olet ollut kuitenkin paljon minua rohkeampi kun olet uskaltanut laittaa välit poikki. Minä tässä keräilen rohkeutta tehdä samantapaista ratkaisua.Ei se todellakaan helppoa ole ja voimia sulle ap näiden asioiden käsittelyssä. Vaatii todella paljon voimia katkaista siteet perheeseen kun he ovat elämässä usein se jonka puoleen kääntyä kun elämältä putoaa pohja. mutta ei välittävät ja rakastavat vanhemmat kohtele lastaan kuin roskaa. Todella surullista vain että mikään määrä rakkautta heitä kohtaan ei poista vuosien tuskaa hyljeksittynä olemisesta ja mielestäni olet armollisempi itseäsi kohtaan kun katkaiset tuollaiset toksiset välit jos puhuminen ei auta tai sen aika on mennyt. Sisaruksiin sitä ei purkaa kannata katkeruutena mutta tasapainon löytäminen ja itsensä hyväksyminen on todella vaikeita asioita sisäistää ja siitä seurasikin vuosien päihde helvetti ennenkuin sain terapiaa ja nykyään näen nämä tilanteet vain pahana unena vaikka näiden miettiminen tuokin kaiken katkeruuden takaisin.
"Vaatii todella paljon voimia katkaista siteet perheeseen kun he ovat elämässä usein se jonka puoleen kääntyä kun elämältä putoaa pohja."
Tämä on ihan haaveajattelua. Eihän tällaiset ihmiset millään lailla hädässä auta, apkin on kertonut ettei hän saa minkäänlaista tukea kriisissä, vain lisää alaspäin painamista. Oikeasti tällaiset vanhemmat AIHEUTTAVAT hankaluuksia, eivät auta niissä. Siksi ei ole mitään järkeä roikkua haavekuvassa "mutta perhe sentään auttaa", kun siinä ei ole mitään totuutta takana.
"Sisaruksiin sitä ei purkaa kannata katkeruutena"
Myös sisar voi olla toksinen, ja silloin usein häneenkään ei kannata pitää yhteyttä yllä. Tämä ei ole "katkeruutta" vaan omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Yleensäkin on myrkyllisen ihmisen merkki, jos yrittää kääntää omien rajojen puolustamisen katkeruudeksi tai riidan haastamiseksi. Tällaisella manipuloinnilla yritetään vain saada uhri jäämään vahingolliseen tilanteeseen, koska hänen taitonsa puolustaa omia rajoja on jo valmiiksi puutteelliset ja aiheutuvat väärää syyllisyyden tuntoa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei koskaan ole negatiivista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tämän kuvion valitettavan hyvin sillä sisarukseni saivat aina huomiota ja kehuja samalla kun itse sai taistella huomiosta ylipäätään. Ei siitä ikinä ääneen puhuta jos perheessä kohdellaan lapsia eri arvoisena. He saivat enemmän lahjoja, rahaa ja kehuja samalla kun vanhimpana sisaruksensa koin olevani jonkinlainen esikuva nuoremmille ja koin siitäkin paineita koska perheemme oli muutenkin rikkinäinen ja jatkuvasti oli tunne että mikä minussa on vikana ja miksi mua ei rakasteta. Noh 10 vuotta on nyt kun en ole ollut väleissä vanhempieni kanssa ja sisarukseni eivät ole oppinut ottamaan minkäänlaista vastuuta elämässään ja se näkyy.. on myös osittain omaa syytäni koska mahdollistan sen auttamalla heitä vähän väliä mistäkin ongelmista. Mutta en myöskäön esikoisena voi ja osaa heitä hylätä koska ovat rakkaita minulle. Kaikki epävarmuuteni syntyivät epätasa arvoisissa koti oloissa enkä tule antamaan anteeksi koska fyysinen kuritus oli osana arkea jatkuvasti.. remmiä ja sitä rataa
Ap tässä, mulla oli aivan sama kuvio eli esikoisena jäin paitsi myös huomiosta/hellyydestä yms. Ja vain minua kuritettiin, pieksettiin, hakattiin, yleensä joko ilman syytä tai sitten minua rankaistiin sisarukseni tekemisistä. Vaikka siis esim jonkun oli sisarus rikkonut niin vanhemmat vain päätti että tuon on tehnyt esikoinen, ja minut piiskattiin.
Sinä olet ollut kuitenkin paljon minua rohkeampi kun olet uskaltanut laittaa välit poikki. Minä tässä keräilen rohkeutta tehdä samantapaista ratkaisua.Ei se todellakaan helppoa ole ja voimia sulle ap näiden asioiden käsittelyssä. Vaatii todella paljon voimia katkaista siteet perheeseen kun he ovat elämässä usein se jonka puoleen kääntyä kun elämältä putoaa pohja. mutta ei välittävät ja rakastavat vanhemmat kohtele lastaan kuin roskaa. Todella surullista vain että mikään määrä rakkautta heitä kohtaan ei poista vuosien tuskaa hyljeksittynä olemisesta ja mielestäni olet armollisempi itseäsi kohtaan kun katkaiset tuollaiset toksiset välit jos puhuminen ei auta tai sen aika on mennyt. Sisaruksiin sitä ei purkaa kannata katkeruutena mutta tasapainon löytäminen ja itsensä hyväksyminen on todella vaikeita asioita sisäistää ja siitä seurasikin vuosien päihde helvetti ennenkuin sain terapiaa ja nykyään näen nämä tilanteet vain pahana unena vaikka näiden miettiminen tuokin kaiken katkeruuden takaisin.
"Vaatii todella paljon voimia katkaista siteet perheeseen kun he ovat elämässä usein se jonka puoleen kääntyä kun elämältä putoaa pohja."
Tämä on ihan haaveajattelua. Eihän tällaiset ihmiset millään lailla hädässä auta, apkin on kertonut ettei hän saa minkäänlaista tukea kriisissä, vain lisää alaspäin painamista. Oikeasti tällaiset vanhemmat AIHEUTTAVAT hankaluuksia, eivät auta niissä. Siksi ei ole mitään järkeä roikkua haavekuvassa "mutta perhe sentään auttaa", kun siinä ei ole mitään totuutta takana.
"Sisaruksiin sitä ei purkaa kannata katkeruutena"
Myös sisar voi olla toksinen, ja silloin usein häneenkään ei kannata pitää yhteyttä yllä. Tämä ei ole "katkeruutta" vaan omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Yleensäkin on myrkyllisen ihmisen merkki, jos yrittää kääntää omien rajojen puolustamisen katkeruudeksi tai riidan haastamiseksi. Tällaisella manipuloinnilla yritetään vain saada uhri jäämään vahingolliseen tilanteeseen, koska hänen taitonsa puolustaa omia rajoja on jo valmiiksi puutteelliset ja aiheutuvat väärää syyllisyyden tuntoa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei koskaan ole negatiivista!
Todella hyvä kirjoitus, kiitos! Tosiaan kuten on ehkä tullit ilmi niin minä en ole ikinä elätellyt ”perhe tukee vaikeuksissa” haavekuvaa, koska ne omat vanhemmat on vastoinkäymisissä ja kriiseissä potkineet maassa makaavaa vain lisää. Ovat ilkkuneet, pilkanneet, nauraneet ivanaurua päin naamaa, jopa lällätelleet ja aina sitten sopivissa paikoissa palanneet epäinnistumisiin ja nauraneet ja pilkanneet lisää. Esim saatuani keskenmenon pilkkasivat todella julmasti, nauroivat ja ähättelivät, sanoivat että sinä et mitään lasta ansaitse saadakaan.
Apua ei tipu, vain 1-2krt on ollut todella paha tilanne, silloinkin ilmoitettiin päin näköä että emme auta, omillasi olet, meillä on kiireitä kun teemme ja maksamme keittöremontin sisaruksellesi!
Ihan käsittämätöntä tuo touhu on ja alan kallistua sille kannalle että ainakin toisella vanhemmalla (äitini on se pahempi) on jonkinlainen luonnevika. Muu ei oikein selitä että hän on innoissaan, voitonriemuinen ja vahingoniloinen kun mulla menee huonosti. Jos menee hyvin (menen naimisiin, saan työn, etenen uralla) asia vaietaan täysin eikä olla huomaavinaan.Kiitos vastanneille, on ollut hyvä ketju ja sain tästä sekä apua että konkreettisia neuvoja/välineitä miten rajoja aletaan asettaa.
Ap
Narsistivanhemmat ja sinun pitää irrottautua. Menesty elämässä, tee parhaasi, älä katkeroidu. Älä anna heidän tai sisaresi viedä elämäniloasi. Hehän ovat väärässä ja sinua ei pitäisi näin kohdella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tämän kuvion valitettavan hyvin sillä sisarukseni saivat aina huomiota ja kehuja samalla kun itse sai taistella huomiosta ylipäätään. Ei siitä ikinä ääneen puhuta jos perheessä kohdellaan lapsia eri arvoisena. He saivat enemmän lahjoja, rahaa ja kehuja samalla kun vanhimpana sisaruksensa koin olevani jonkinlainen esikuva nuoremmille ja koin siitäkin paineita koska perheemme oli muutenkin rikkinäinen ja jatkuvasti oli tunne että mikä minussa on vikana ja miksi mua ei rakasteta. Noh 10 vuotta on nyt kun en ole ollut väleissä vanhempieni kanssa ja sisarukseni eivät ole oppinut ottamaan minkäänlaista vastuuta elämässään ja se näkyy.. on myös osittain omaa syytäni koska mahdollistan sen auttamalla heitä vähän väliä mistäkin ongelmista. Mutta en myöskäön esikoisena voi ja osaa heitä hylätä koska ovat rakkaita minulle. Kaikki epävarmuuteni syntyivät epätasa arvoisissa koti oloissa enkä tule antamaan anteeksi koska fyysinen kuritus oli osana arkea jatkuvasti.. remmiä ja sitä rataa
Ap tässä, mulla oli aivan sama kuvio eli esikoisena jäin paitsi myös huomiosta/hellyydestä yms. Ja vain minua kuritettiin, pieksettiin, hakattiin, yleensä joko ilman syytä tai sitten minua rankaistiin sisarukseni tekemisistä. Vaikka siis esim jonkun oli sisarus rikkonut niin vanhemmat vain päätti että tuon on tehnyt esikoinen, ja minut piiskattiin.
Sinä olet ollut kuitenkin paljon minua rohkeampi kun olet uskaltanut laittaa välit poikki. Minä tässä keräilen rohkeutta tehdä samantapaista ratkaisua.Ei se todellakaan helppoa ole ja voimia sulle ap näiden asioiden käsittelyssä. Vaatii todella paljon voimia katkaista siteet perheeseen kun he ovat elämässä usein se jonka puoleen kääntyä kun elämältä putoaa pohja. mutta ei välittävät ja rakastavat vanhemmat kohtele lastaan kuin roskaa. Todella surullista vain että mikään määrä rakkautta heitä kohtaan ei poista vuosien tuskaa hyljeksittynä olemisesta ja mielestäni olet armollisempi itseäsi kohtaan kun katkaiset tuollaiset toksiset välit jos puhuminen ei auta tai sen aika on mennyt. Sisaruksiin sitä ei purkaa kannata katkeruutena mutta tasapainon löytäminen ja itsensä hyväksyminen on todella vaikeita asioita sisäistää ja siitä seurasikin vuosien päihde helvetti ennenkuin sain terapiaa ja nykyään näen nämä tilanteet vain pahana unena vaikka näiden miettiminen tuokin kaiken katkeruuden takaisin.
"Vaatii todella paljon voimia katkaista siteet perheeseen kun he ovat elämässä usein se jonka puoleen kääntyä kun elämältä putoaa pohja."
Tämä on ihan haaveajattelua. Eihän tällaiset ihmiset millään lailla hädässä auta, apkin on kertonut ettei hän saa minkäänlaista tukea kriisissä, vain lisää alaspäin painamista. Oikeasti tällaiset vanhemmat AIHEUTTAVAT hankaluuksia, eivät auta niissä. Siksi ei ole mitään järkeä roikkua haavekuvassa "mutta perhe sentään auttaa", kun siinä ei ole mitään totuutta takana.
"Sisaruksiin sitä ei purkaa kannata katkeruutena"
Myös sisar voi olla toksinen, ja silloin usein häneenkään ei kannata pitää yhteyttä yllä. Tämä ei ole "katkeruutta" vaan omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Yleensäkin on myrkyllisen ihmisen merkki, jos yrittää kääntää omien rajojen puolustamisen katkeruudeksi tai riidan haastamiseksi. Tällaisella manipuloinnilla yritetään vain saada uhri jäämään vahingolliseen tilanteeseen, koska hänen taitonsa puolustaa omia rajoja on jo valmiiksi puutteelliset ja aiheutuvat väärää syyllisyyden tuntoa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei koskaan ole negatiivista!
Todella hyvä kirjoitus, kiitos! Tosiaan kuten on ehkä tullit ilmi niin minä en ole ikinä elätellyt ”perhe tukee vaikeuksissa” haavekuvaa, koska ne omat vanhemmat on vastoinkäymisissä ja kriiseissä potkineet maassa makaavaa vain lisää. Ovat ilkkuneet, pilkanneet, nauraneet ivanaurua päin naamaa, jopa lällätelleet ja aina sitten sopivissa paikoissa palanneet epäinnistumisiin ja nauraneet ja pilkanneet lisää. Esim saatuani keskenmenon pilkkasivat todella julmasti, nauroivat ja ähättelivät, sanoivat että sinä et mitään lasta ansaitse saadakaan.
Apua ei tipu, vain 1-2krt on ollut todella paha tilanne, silloinkin ilmoitettiin päin näköä että emme auta, omillasi olet, meillä on kiireitä kun teemme ja maksamme keittöremontin sisaruksellesi!
Ihan käsittämätöntä tuo touhu on ja alan kallistua sille kannalle että ainakin toisella vanhemmalla (äitini on se pahempi) on jonkinlainen luonnevika. Muu ei oikein selitä että hän on innoissaan, voitonriemuinen ja vahingoniloinen kun mulla menee huonosti. Jos menee hyvin (menen naimisiin, saan työn, etenen uralla) asia vaietaan täysin eikä olla huomaavinaan.Kiitos vastanneille, on ollut hyvä ketju ja sain tästä sekä apua että konkreettisia neuvoja/välineitä miten rajoja aletaan asettaa.
ApNarsistivanhemmat ja sinun pitää irrottautua. Menesty elämässä, tee parhaasi, älä katkeroidu. Älä anna heidän tai sisaresi viedä elämäniloasi. Hehän ovat väärässä ja sinua ei pitäisi näin kohdella.
Sama kuin ilkeät ja omaan napaansa tuijottavat naapurit ketkä hyökkäävät kimppuun, kun naapuri yrittää auttaa parantaakseen kaikkien elämänlaatua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se välillä rankkaa ja itsesääliinkin sitä saattaa osittain joutua, mutta sitten taas, olen itse ainakin aikuinen ja vastuussa vain omista tekemisistäni.
Meillä vanhempani viettävät vain aikaa veljeni perheen kanssa. Esimerkiksi nyt jouluna minun perheeni ei ole tervetullut mummolaan, mutta veljen perhe lapsineen on kutsuttu paikalle.
On toki korona-joulu ja muitakin selityksiä, mutta tätä on nyt jatkunut jo kohta 10 vuotta niin, että olen kiinnittänyt huomiota asiaan. Omat lapseni jäävät siten pakostakin hyvin erilliseksi isovanhemmistaan. Yritämme sitten jotenkin parhain päin selittää, miksi serkut ovat mummolla ja ukilla, mutta he eivät.
Katsotaan rauhassa, mihin tämä kaikki johtaa. Onneksi minulla on sentää oma perhe, omat kaverit ja ystävät. Olen kuitenkin loppupeleissä tyytyväinen ja rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyy olevan ihan yleinen juttu, että perheessä on se yksi suosikkilapsi ja sitten se toinen joka on vaan vaivaksi. Eihän sille mitään voi, voi vaan toivoa ja odottaa että edes perinnönjaossa sais sitten jotain.
En saa perinnönjaossa mitään, on jo tehty testamentti jossa kaikki menee sisarukselle. Lakiosaa voin tapella, en tiedä jääkö sitä. Ap
Lakiosa jää aina, sillä jos pesässä ei ole lakiosasi verran rahaa, sisaruksesi joutuu vaikka realisoimaan saamaansa testamenttiomaisuutta ja maksamaan lakiosasi.
Muistat vain vaatia lakiosaasi 6 kk kuluttua testamentin tiedoksisaanniata sisarukseltasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyy olevan ihan yleinen juttu, että perheessä on se yksi suosikkilapsi ja sitten se toinen joka on vaan vaivaksi. Eihän sille mitään voi, voi vaan toivoa ja odottaa että edes perinnönjaossa sais sitten jotain.
En saa perinnönjaossa mitään, on jo tehty testamentti jossa kaikki menee sisarukselle. Lakiosaa voin tapella, en tiedä jääkö sitä. Ap
MITEN IHMEESSÄ OLET VIELÄ TEKEMISISSÄ NOIDEN IHMISHYLKIÖIDEN KANSSA!!!!
???
JOS VANHEMPANI JA SISARUKSENI KOHTELISIVAT MINUA NOIN NIIN ....
OLISIN JO AIKAA SITTEN POISTANUT HEIDÄT ELÄMÄSTÄNI KOKONAAN.
JOO HUUDAN. VIT..UTTAA NIIN TOI JUTTU.
AP SINÄ OLET KANSSA OIKEA LAMMAS. BÄÄÄ
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on niin helppo muiden käskeä katkaisemaan välit, varsinkaan jos ei itsellä ole siitä kokemusta. Sitä ei pysty ymmärtämään kukaan muu millaista on kun sua on manipuloitu ja aivopesty lapsesta asti valheiden verkkoon ja alhaiseen hiiren rooliin.
Mulla on itsellä useampi sisarus ja olen ikäni pelastanut heidät milloin mistäkin kuin myös vanhempiani. Lopulta uskalsin tehdä ratkaisuja jotka vei minut kauemmas heistä ja sain todellakin kärsiä siitä. He yrittävät sitä enemmän tehdä elämästäni hel*tiä mitä enemmän yritin itsenäistyä.
Sain pahoja paniikkikohtauksia ja pakenin suorittamiseen kaikkea ahdistusta. Nyt olen käynyt yli 2 vuotta terapiassa ja vasta siellä minulle selvisi että isäni ja sisarukset ovat hyvin narsistisia persoonia ja en ikinä tule pärjäämään heidän manipulointiaan vastaan. Yksi kerrallaan olen katkaissut välit ja tehnyt surutyötä ettei minulla oikeastaan ole lapsuuden perhettä ollutkaan.
Mutta kun lopetin pelkäämästä hylätyksi tulemista, niin opin että vaikka nyt olen yksin niin en enää ole yksinäinen. He usein haukkuivat minua todella tyhmäksi ja vasta nyt yli 30 vuotiaana olen huomannut etten olekaan. Käyn yliopistoa ja menestyn todella hyvin, opiskelu on suorastaan helppoa. Minulla on oma perhe ja kaunis talo sekä rakas puutarha. Minulla on nyt vasta ystäviä ja paljon suunnitelmia tulevaisuuteen. Ja kaiken tämän sain vasta kun irtaannuin heistä.
Toivottavasti tästä on sinulle jotain lohdutusta. Ainoa neuvo on sinulle että joskus on mentävä kauas että näkee lähelle. Älä anna niiden myrkyttää enää sinun mieltä, parhaat päivät on vasta edessä.
Bäää sanoo lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyy olevan ihan yleinen juttu, että perheessä on se yksi suosikkilapsi ja sitten se toinen joka on vaan vaivaksi. Eihän sille mitään voi, voi vaan toivoa ja odottaa että edes perinnönjaossa sais sitten jotain.
En saa perinnönjaossa mitään, on jo tehty testamentti jossa kaikki menee sisarukselle. Lakiosaa voin tapella, en tiedä jääkö sitä. Ap
MITEN IHMEESSÄ OLET VIELÄ TEKEMISISSÄ NOIDEN IHMISHYLKIÖIDEN KANSSA!!!!
???
JOS VANHEMPANI JA SISARUKSENI KOHTELISIVAT MINUA NOIN NIIN ....
OLISIN JO AIKAA SITTEN POISTANUT HEIDÄT ELÄMÄSTÄNI KOKONAAN.
JOO HUUDAN. VIT..UTTAA NIIN TOI JUTTU.
AP SINÄ OLET KANSSA OIKEA LAMMAS. BÄÄÄ
Et ymmärrä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä jotka rääkyy että katko välit, eivät itse ikinä pystyisi samaan. Eivätkä tajua miten lopullista se on. Mä olen katkonut välit ja olen ihan helvetin yksin, täysin orpo, koko suku meni samalla kun narsistivanhempi valehteli niille minusta kaikkea paskaa. Näin orpo, juureton, suvuton ei kenekään ole hyvä olla. Mieluummin ne paskatkin vanhemmat ja sukulaiset kuin tämä tällainen, irrallaan kaikesta, ilman mitään juuria, ajelehtivat yksinäinen saari meressä.
Lopettakaa tuollaiset diibadaaba neuvot. Ette itsekään pystyisi niitä noudattamaan.
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka rääkyy että katko välit, eivät itse ikinä pystyisi samaan. Eivätkä tajua miten lopullista se on. Mä olen katkonut välit ja olen ihan helvetin yksin, täysin orpo, koko suku meni samalla kun narsistivanhempi valehteli niille minusta kaikkea paskaa. Näin orpo, juureton, suvuton ei kenekään ole hyvä olla. Mieluummin ne paskatkin vanhemmat ja sukulaiset kuin tämä tällainen, irrallaan kaikesta, ilman mitään juuria, ajelehtivat yksinäinen saari meressä.
Lopettakaa tuollaiset diibadaaba neuvot. Ette itsekään pystyisi niitä noudattamaan.
Taitaa tässäkin ketjussa moni olla sen itse tehnyt. Minä olen aina ollut se yksinäinen saari, ei sen tosiasian itselleen myöntäminen tehnyt minua yhtään yksinäisemmäksi. Ei minulla ollut aiemminkaan lapsuudenperheettä tai sukua - minulla oli vain ihmisiä jotka kohtelevat minua huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka rääkyy että katko välit, eivät itse ikinä pystyisi samaan. Eivätkä tajua miten lopullista se on. Mä olen katkonut välit ja olen ihan helvetin yksin, täysin orpo, koko suku meni samalla kun narsistivanhempi valehteli niille minusta kaikkea paskaa. Näin orpo, juureton, suvuton ei kenekään ole hyvä olla. Mieluummin ne paskatkin vanhemmat ja sukulaiset kuin tämä tällainen, irrallaan kaikesta, ilman mitään juuria, ajelehtivat yksinäinen saari meressä.
Lopettakaa tuollaiset diibadaaba neuvot. Ette itsekään pystyisi niitä noudattamaan.
Taitaa tässäkin ketjussa moni olla sen itse tehnyt. Minä olen aina ollut se yksinäinen saari, ei sen tosiasian itselleen myöntäminen tehnyt minua yhtään yksinäisemmäksi. Ei minulla ollut aiemminkaan lapsuudenperheettä tai sukua - minulla oli vain ihmisiä jotka kohtelevat minua huonosti.
Tämä. Niin totta.
Muista ap, että jos sinun alaspainamisesi perustuu johonkin sairaaseen tarpeeseen, niin edessäsi voi olla jotain näennäisiä anteeksipyyntöjä ja lepyttelyjä, jotta sinut voidaan ampua pahemmin alas. Onko sinulla kokemusta tällaisesta?Toinen vaihtoehto voi olla raivarointi ym.
Itse olen katkaissut välini vanhempiini ja sisarukseeni. Mielestäni sisarukseni oli osa ongelmaa, koska hän salli kaiken tapahtua. Lisäksi hän oli aina suhtautunut hyvin halveksivasti jos olin ottanut asian esiin, naureskellut ja lällätellyt, koska olen "kateellinen". Mikäänhän ei ole säälittävämpää kuin halu olla rakastettu. Koska ei kyse ole tavarasta. Kyse on siitä, että sinut nähdään. Olet ihminen, joka pitää tästä, tarvitsee tuota tai arvostaa tätä. Sinut nähdään ja huomioidaan ja sinua halutaan ilahduttaa ja elämääsi tehdä paremmaksi. Sinusta välitetään.
Muutaman vuoden päästä sisarukseni toivoi minua takaisin elämäänsä. Uskon, että hän sai sanojani pureskeltuaan ymmärtää, että olin oikeassa. Ja että hän kuitenkin tarvitsi minua, ehkä enemmän kuin minä häntä.
Se oli vaikeaa, mutta tarpeellista. Omalle itsenäistymisellekin. Lopetin kaikki ajatukset siitä, että sieltä osoitteesta tulisi enää mitään mitä tarvitsen henkisesti. Uskon että sitä jää hieman keskenkasvuiseksi, kun ei saa vanhempiensa rakkautta ja sitä jää odottamaan. On parempi kun ei jää.
Vierailija kirjoitti:
Tuo sinähän kun et tarvi - teknikka on kieltämättä taitava. Siihen ei voi alkaa väittämään että kylläpäs, kyllähän minä tarvitsen, olematta samalla ahne ja opportunisti. Tää on varmaan jollain tapaa sitä häpeällä kasvattamista ja kontrolloimista?
Kannattaa kysyä, että mistä se käsitys on tullut, ettei tarvitse tai halua. Tai unohtaa häpeä, olla suostumatta tuohon peliin ja sanoa suoraan että ai, itse asiassa olisin juuri tarvinnut...
Bäää sanoo lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyy olevan ihan yleinen juttu, että perheessä on se yksi suosikkilapsi ja sitten se toinen joka on vaan vaivaksi. Eihän sille mitään voi, voi vaan toivoa ja odottaa että edes perinnönjaossa sais sitten jotain.
En saa perinnönjaossa mitään, on jo tehty testamentti jossa kaikki menee sisarukselle. Lakiosaa voin tapella, en tiedä jääkö sitä. Ap
MITEN IHMEESSÄ OLET VIELÄ TEKEMISISSÄ NOIDEN IHMISHYLKIÖIDEN KANSSA!!!!
???
JOS VANHEMPANI JA SISARUKSENI KOHTELISIVAT MINUA NOIN NIIN ....
OLISIN JO AIKAA SITTEN POISTANUT HEIDÄT ELÄMÄSTÄNI KOKONAAN.
JOO HUUDAN. VIT..UTTAA NIIN TOI JUTTU.
AP SINÄ OLET KANSSA OIKEA LAMMAS. BÄÄÄ
No minä olen kyllä kanssasi samaa mieltä.
Varmasti välit poikki
Tiedän tämän kuvion valitettavan hyvin sillä sisarukseni saivat aina huomiota ja kehuja samalla kun itse sai taistella huomiosta ylipäätään. Ei siitä ikinä ääneen puhuta jos perheessä kohdellaan lapsia eri arvoisena. He saivat enemmän lahjoja, rahaa ja kehuja samalla kun vanhimpana sisaruksensa koin olevani jonkinlainen esikuva nuoremmille ja koin siitäkin paineita koska perheemme oli muutenkin rikkinäinen ja jatkuvasti oli tunne että mikä minussa on vikana ja miksi mua ei rakasteta. Noh 10 vuotta on nyt kun en ole ollut väleissä vanhempieni kanssa ja sisarukseni eivät ole oppinut ottamaan minkäänlaista vastuuta elämässään ja se näkyy.. on myös osittain omaa syytäni koska mahdollistan sen auttamalla heitä vähän väliä mistäkin ongelmista. Mutta en myöskäön esikoisena voi ja osaa heitä hylätä koska ovat rakkaita minulle. Kaikki epävarmuuteni syntyivät epätasa arvoisissa koti oloissa enkä tule antamaan anteeksi koska fyysinen kuritus oli osana arkea jatkuvasti.. remmiä ja sitä rataa