Lue keskustelun säännöt.
Te joita kohdellaan aikuisena todella eriarvoisesti sisaruksiin nähden vanhempien taholta!”
20.12.2020 |
Otsikosta voisi luulla että taas joku kitisee pienistä. Mutta nyt kitisen isoista.
Mulla on lapsuudesta lähtien ollut perheessä syntipukin rooli vaikka olen ollut lapsista kiltimpi, tunnollisempi, ahkerampi ja kohtelias vahemmille. Aina oli vaan ajatus että X (minä) ei tarvitse, X:lle ei tarvitse ostaa, X pärjää vanhoillakin kengillä jne. Sisarus oli kaikessa suosikki.
Aikuisena asetelma on nyt päässyt todella pahaksi. Olen kolmisen kertaa avannut keskustelua vanhempien suuntaan että tää on epäreilua, ja ne on johtaneet hirveään hyökkäykseen mua kohtaan jossa haukuttiin maan rakoon. Enää en uskalla puhua.
Mä en ole saanut 18v täytettyäni yhtään rahaa koskaan, en yhtään synttärilahja, en yhtään joululahjaa, en siis mitään tukea tai apua.
Sisarus on saanut koko ajan kuukausirahaa, isot koulurahat, synttärirahat. Tässä viimeisen 15v aikana hänelle on ostettu kolme autoa ja kaksi asuntoa, toki siis niin että edellinen on myyty vaihtaessa uudempaan.
t olemme työssäkäyviä eikä taloudellinen tilanne eroa, eli se ei selitä että sisaruksella menisi huonosti. Vanhempani perustelee näitä hankintoja ihmeellisesti, siis tyyliin sisarus nyt vaan tarvitsee asuntoa enemmän, sisarus nyt tykkää ajella uudella autolla, sisarus nyt niin kovasti halusi uuden pyykinpesukoneen jne. Olisihan minäkin halunnut jos olisi kysytty mutta ei ole! Nämä aina tehdään mun selän takana ja sit äitini soittaa mulle ja kertoo ylpeillen hankinnasta samalla näitä perustelujaan esitellen.
Ei varmaan ole heillä tarkoitus olla tieten tahtoen ilkeä, mutta tuo ajattelutapa jäi lapsuudesta päälle, eli se että minä en tarvitse mitään (siis heidän mielestään) mutta sisarus tarvii.
Vanhemmat kiistävät epäreiluuden ja suorastaan valehtelevat suuttuneena (kyllähän suakin on autettu!) jos asiasta kysyin. Enää en kysy.
Onko muilla samanlaista? En enää keksi muuta keinoa kun laittaa välit jäihin. Puhe ei auta kun kaikki kiistetään ja hyökätään mun kimppuun.
En nyt siis halua olla mikään vanhempien syöttiläs ja maksattaa heillä kaikkea mutta olisi kiva että edes JOSKUS mua jotenkin huomioitaisiin. Tuntuu pahalta että mä en saa synttäripäivänä edes onnittelutekstaria. Sisarus saa 2000e synttärilahjan joka vuosi.
Kommentit (202)
Sinun ei tarvitse soimata itseäsi siitä, että et ole toiminut aiemmin tai olet selitellyt vanhempiesi toimia parhain päin. Olet ollut täysin puolustuskyvytön, kun olet kasvanut tuohon todellisuuteen. Olen itse vähän samanlaisesta taustasta. Olisin juuri kaivannut terapeutilta apua irrottautua perheestäni. Hän olikin sitä mieltä, että minun on opittava hyväksymään vanhempani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan sijassa en pitäisi yhteyttä vanhempiin. Huono kohtelua ei tarvitse edes vanhemmilta sietää.
Miehen isä on tuossa mestari, vanhempi veli on oikea kulta-poika, jolle on ostettu mm. uusi auto kännissä kolaroidaan tilalle ja sitten soitetaan mun miehelle, kun kulta-poika on taas ollut ilkeä isille. Voi v mikä draama siellä on aina käynnissä. Viimeinen niitti minulle oli kun appi kertoi lounaalla meidän perheelle, että oli antanut veljen lapsille molemmille 6 tonnia ja meidän lapset eivät saaneet mitään, pahinta tietenkin että meidän lapset olivat tämän kuulemassa. Sen jälkeen en ole hänen kanssaan ollut missään yhteydessä, enkä aio ollakaaan, vaikka kuinka tarvitsisi apua, vit****i sen verran paljon. Sie saat sitten perinnönjaossa, on vakiovastaus tähän kohteluun. Niin vissiin.
Meillä lapsuudenkodissa kohdeltiin aina meitä lapsia eriarvoisesti.
Tai siis perheen rouva joka oli auktoriteetti, kohteli. tämä tullaan tietysti taas poistamaan mutta kirjoitan tämän silti.
Meillä oli alusta asti lapsilla roolit; oli kultavauva (sillä nimellä kutsuttiin), veli joka nostettiin jalustalle. Oli reppana jota pidettiin säälittävänä ja jota piti hoivata ja ymmärtää. Oli kaunotar, oikeasti kaunis sisko.
Ja sitten syntipukki joka olin minä. Ja kaikki muut sisarukset käännettiin sitten minua vastaan. Sain kuulla vielä aikuisena kun oli vielä jonkinlaiset yhteydet sisaruksiin, että jos sinä et olisi syntynyt, ja jos sinä et olisi ollut sitä ja tätä jne. Sama rouvan eläessä. Minuun oli mennyt rahaa. Olin henkinen taakka hänelle. Olin pilannut hänen elämänsä sillä synnyin (kuulemma ilmestyin) ei-toivottuna. Ja syyhän oli minun. Olin syyllinen omaan syntymääni. Tai siis ei-toivottuun ilmestymiseeni.
Välit katkaisin koko porukkaan jo ajat sitten, enkä menettänyt mitään.
Isä on kuollut jo ajat sitten ja isä oli hyvä ja kiltti. Siksi oiva nujerrettava ja jyrän alle ajettava.
No niin, sitten odotellaan milloin tämä poistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, muista tämä sitten kun vanhemmat tarvitsevat apua kaupassa käynnissä ynnä muussa jokapäiväisessä askareessa. Kylä se vanhuus tulee pikkuhiljaa jokaiselle eikä sitten pärjääkään enää niin hyvin. Sen takia lasten kanssa kannattaisi olla hyvissä väleissä ja kohdella tasapuolisesti, jotta saisi apua kun vanhuus iskee.
Mulla on vähän samansuuntainen tilanne.
Kannattaa jo etukäteen selvittää vaikuttaako nuo asuntojen ostamiset ym. jollain tavalla perintöön. Toisin sanoen, jos kahdesta perijästä toinen on saanut jatkuvasti hyödykkeitä, onko se silloin ennakkoperinnöksi luettavaa...Vanhemmat ovat ovelia ja asunnot ym on annettu sisarukselle lahjakirjalla jossa lukee tämä ei ole ennakkoperintöä. Sitä en tiedä onko lahjavero maksettu, vähän epäilen että ei. Ap
^ Verottajalle voi tehdä nimettömän pyynnön esim..verkossa että tutkivat onko lahjaveroa kierretty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkyy olevan ihan yleinen juttu, että perheessä on se yksi suosikkilapsi ja sitten se toinen joka on vaan vaivaksi. Eihän sille mitään voi, voi vaan toivoa ja odottaa että edes perinnönjaossa sais sitten jotain.
En saa perinnönjaossa mitään, on jo tehty testamentti jossa kaikki menee sisarukselle. Lakiosaa voin tapella, en tiedä jääkö sitä. Ap
Lakiosa jää aina, sillä jos pesässä ei ole lakiosasi verran rahaa, sisaruksesi joutuu vaikka realisoimaan saamaansa testamenttiomaisuutta ja maksamaan lakiosasi.
Muistat vain vaatia lakiosaasi 6 kk kuluttua testamentin tiedoksisaanniata sisarukseltasi.
Ei 6kk kuluttua vaan 6kk sisällä.
Meitä oli 2 tyttöä, oltiin ihan erilaisia luonteeltaan joten sen takiakin kai saatiin erilaista kohtelua. Minä olin se eloisa, nopealiikkeinen, urheilullinen, tekevä, kokeileva, temperamenttinen ja hyvin itsenäinen joka ei kuvia kumarrellut. No yllätys yllätys, minähän se olin sitten joka sai kärsiä vähän väliä. En ikinä kuullut että kireä ja etäinen yh äitimme olisi koskaan korottanut ääntään siskolleni, minua hän piiskasi, repi korvista ja niskavilloista, vaati anteeksipyyntöjä mutta ikinä ei ole pyytänyt fyysistä kuritusta minulta anteeksi. Tosin huomaan hänen lukemattomista autoimmuunisairauksistaan sen että on koko ikänsä kantanut surua, katkeruutta, tuskaa, murhetta, häpeää, umpimielisyyttä, vihaa ja jotain salaisuutta kehossaan, tämä syö hänet elävältä pala palalta nyt.
Hän ei ole moittinut minua sitten ehkä 17v vuotiaksi tuloni ja itsenäistymisen jälkeen, muttei myöskään koskaan kehu tai näytä mitään tunteita että olisi ylpeä minusta. Hänen ei puhu juuri koskaan minusta tai minuun liittyvistä asioista, omien sisarustensa lapsista (aikuisia hekin jo) kylläkin. Siskoani hän kyllä kehuu, hänen hyvin matikkapäätä ym ja hänen perhettään. Yllätys, yllätys - minulla ei ole lapsia.
Olen myös havainnut että jakaa vähiä rahojaan siskolleni ja hänen lapsilleen vaikka he ovat ihan hyvin toimeentulevia. Minä olen saanut lähinnä joskus pientä bensarahaa heillä käydessäni vaikka minä autan häntä ja hänen miestään fyysisesti paljon enemmän kuin siskoni joka ei viitsi edes käydä kylässä muodon vuoksi vaikka asuu paljon lähempänä.
Veikkaan, että kun muutamia v vierähtää vielä ja muistisairaus etenee ja estot katoaa, saan minä vielä kuulla ja nähdä sen ettei hän ole koskaan oikeasti tykännyt minusta ja meidän tyttöjen eriarvoisuus pursuaa tahattomasti ulos. Olen ihan varma, merkkejä siitä on jo nyt hiukan, hänen ilkeä luonteensa alkaa pukkaamaan ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tätä on koettu ja se on vaikuttanut myös meidän sisarusten väleihin. Meillä tämä ei ole ollut noin räikeää kun joillain ketjuun kirjottaneilla koska olimme pienituloinen perhe 70-80 luvulla. Ei ole ollut rahaa mistä jakaa.
Olin kateellinen siskolleni joka oli kiltti ja sai aina äidin (ja kaikkien muidenkin) huomion. Hän oli hyvä koulussa, minä en. Häntä kehuttiin,minua ei koskaan. Olin urheilussa hyvä, liikunta aina 9 tai 10, voitin tai pärjäsin hyvin yleisurheilussa piirinmestaruustadolla ja toin kotiin hienoja palkintoja. Mutsin kommentti oli korkeintaan "hyvä hyvä". Jos joku muu kehui minua, esim naapuri, käänsi mutsi puheen heti muualle ja kerran sanoi jopa että "joo, mutta xxxx (siskoni mini) sentään pärjää koulussa". Ja sitten juttu siirtyi häneen.
Vanha, jo kohta dementoituva äitimme tekee edelleen samaa, hän sanoo ääneen positiivisia puolia systeemistä, ei minusta. Olisipa kiva olla joskus kärpäsenä katossa kun en itse ole paikalla puhutaanko minusta mitään tai jos puhutaan niin mitä ja millä äänensävyllä.
Muistan ajan nuoruusvuosiltani poikakaverini perheestä. Heillä 2 poikaa ja 1 tyttö. Pojat oli hulivilejä, urheilullisia, baarissa viihtyviä, tyttö oli hyvä koulussa ja ilmeinen äidin (anoppini) lemmikki. Hänelle äitinsä antoi rahaa jatkuvasti, kun lähti opiskelemaan kauemmas yliopistoon. Meitä (minua ja poikakaveriani) kiellettiin aamupalalla syömästä paljoa juustoa kun se on niin kallista. Saman päivän iltana hän pakkasi tuon kultatyttärensä putkikassiin mukaan ison palan juustoa, ruisleivän, mehutiivistettä ja suklaalevyn kun hän lähti viikoksi opiskelupaikkakunnalleen. Muutenk7n tuo anoppini puhui todella nätisti ja kehui tuota tyttölasta. Poikia piti lähinnä apunaan kaikenlaisissa pihaan ja taloon liittyvissä töissä.
Tajusin jo silloin tuon järkyttävän eriarvoisesti kohtelun vaikka olin itsekin ihan penska vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut aina (ikää jo 52v) erittäin voimakas tarve yhdenvertaiseen kohteluun. Jo aikoinaan koulussa ja sittemmin työelämässä näen hyvin herkästi eriarvoisen kohtelun, kiinnitän siihen ehkä vähän turhankin paljon huomiota ja annan sen sitten vaivata mieltäni.
Ja tämä kaikki johtuu varmaan siitä että olin lapsena perheessämme eriarvoisesti kohdeltu. Siis niin että vanhempia sisaruksiani kohdeltiin paljon nätimmin kuin minua ikinä. Äiti kohdisti kaiken turhautuneisuutensa, vihan ja raivon minuun.
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
No, muista tämä sitten kun vanhemmat tarvitsevat apua kaupassa käynnissä ynnä muussa jokapäiväisessä askareessa. Kylä se vanhuus tulee pikkuhiljaa jokaiselle eikä sitten pärjääkään enää niin hyvin. Sen takia lasten kanssa kannattaisi olla hyvissä väleissä ja kohdella tasapuolisesti, jotta saisi apua kun vanhuus iskee.
Mulla on vähän samansuuntainen tilanne.
Kannattaa jo etukäteen selvittää vaikuttaako nuo asuntojen ostamiset ym. jollain tavalla perintöön. Toisin sanoen, jos kahdesta perijästä toinen on saanut jatkuvasti hyödykkeitä, onko se silloin ennakkoperinnöksi luettavaa...Vanhemmat ovat ovelia ja asunnot ym on annettu sisarukselle lahjakirjalla jossa lukee ”tämä ei ole ennakkoperintöä”. Sitä en tiedä onko lahjavero maksettu, vähän epäilen että ei. Ap
Ei pysty kiertämään noin ja kaikki lahjoitukset edeltävän 10 vuoden ajata lasketaan ennakkoperinnöksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun vanhempien (tai äidin) selitys on, että kun veljesi on niin semmoinen reppana ja sinä olet saanut syntymässä paremmat kortit, niin pärjäät omillasi.
Emmä jaksa näin ilmiselvästi tekaistuja tarinoita kuunnella. Tuskin kukaan on niin tyhmä, että ei ymmärrä toisten suuttuvan jos yhdelle annetaan autoja tai käteistä tuhansia euroja. Höpö höpö...
Sisarukset sensijaan ovat joskus kamalia yhtä kohtaan porukalla tai miten milloinkin. En haluaisi tuollaista sairasta juoruriippuvuussuhdetta elää sisarusten ja vanhempien kanssa. Jos joku ei osaa asiallisesti olla, sitä voi nähdä kerran vuodessa jouluna tai juhannuksena. Siinä se!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Samaa on meillä. Siskolle ostetaan pesukoneita, telkkareita (lapsille) tai uusia talvirenkaita.
Minulta ei koskaan edes kysytä, että tarvitsenko jotain.
Kerran sitä perusteltiin vanhempien puolelta sillä, että kun siskolla on lapsia (minulla ei) niin se perhe tarvitsee kaikkea enemmän.
Siskon perheelle ovat vanhemmat maksaneet mm. 2 viikon lomareissun Dubaihin. Minulle on toivotettu vain hyvää matkaa, jos olen jossain käynyt.
Meillä on niinpäin että mulla on lapsia (joista vanhempani ei välitä) ja sisaruksella ei. Ap
Ootko ajatellut, että sisarukset voi kokea asian niin, että sua pidetään aikuisena ja heitä lapsina ( koska heillä ei ole lapsia).
Voin kertoa, että aikuisena lapsettomana ihmisenä mua loukkaa tosi paljon vanhempieni käytös siinä, että he kohtelee mua enemmän lapsuudenperheesern edelleen kuuluvana kuin sisartani, jolla lapsia. Asenne on se, että vain ihminen, jolla on lapsia, on aikuinen.
Tuovat mulle pyytämättä kaikkea ja esim. sukulaisten kuollessa ehdottavat mun nimen laittamista samaan adressiin osaksi heidän perhettään jne.
Vierailija wrote:
Tuo sinähän kun et tarvi - teknikka on kieltämättä taitava. Siihen ei voi alkaa väittämään että kylläpäs, kyllähän minä tarvitsen, olematta samalla ahne ja opportunisti. Tää on varmaan jollain tapaa sitä häpeällä kasvattamista ja kontrolloimista?
Sinähän kun et vanhana tarvitse apua, kun sinähän vanhana pärjäät itsekseen, niin minäpä tässä appiakalle ja anoppiukolle ryhdyin omaishoitajaksi ja sinähän kun et lapsen lapsiesi seurasta välitä, niin vien niitä vain noille toisille seuraksi.
Sori en jaksa lukea mutta otsikon pohjalta tuli mieleen että karmeinta on sukupuolen perusteella tehtävä jaottelu siitä keitä suositaan ja keitä vähätellään. Keitä kunnioitetaan ja keitä ei. Tätä on ihan kanta-Suomalaistenkin keskuudessa. Misogyniaa siis ja vielä tänä päivänä.
Meillä on ainakin selvä, että apu menee tarpeen mukaan eli kun esim. äitini huomasi että lapset ja lapsenlapset kärsi vsstenielisessä ja huonossa asuinoloissa antoi käsirahan asuntoon. Sisaruksella jolla ei lapsia ei tuota ongelmaa. Olisiko hänelle pitänyt antaa myös rahoja kun ei tarvetta. Perintö myös tulee menemään lapsenlapille he mukaanlukien. Tottakai. Niin teemme itsekin miehen kanssa.
Tuostakin jengi taisi valehdella että itsekäs tytär suunnilleen varastanut rahat tai oli tarkoitus jättää toinen lapsi perinnöttä. Mitään sellaista ei ollut. Hei totuudet tulee aina ilmi. Aina.
Vierailija wrote:
Näkyy olevan ihan yleinen juttu, että perheessä on se yksi suosikkilapsi ja sitten se toinen joka on vaan vaivaksi. Eihän sille mitään voi, voi vaan toivoa ja odottaa että edes perinnönjaossa sais sitten jotain.
perinnönjaossa se suosikki sitten varmaan itkee että hänen pitäisi saada kaikki, koska oli vanhempien kanssa enemmän tekemisissä :) Mutta joo, itse varmaan lakkaisin pitämästä yhteyttä, kova vihje kun sieltä suunnalta, että sinä et "kuulu" perheeseen. Saman vanhimman lapsen roolin itse kokenut, missä oletetaan että minä pärjään kaikessa ja niin pärjäänkin..toisaalta itse vanhimpana jouduin aikuistumaan aivan liian aikaisin eli jo esiteininä hoitanut pikkusisarusten asioita kun mutsilla oli vähän rankkaa...kiitos siitä oli kuitti,että mä olen itsekäs :D
Minun äiti on aina ollut jostain syystä sitä mieltä että minun pitäisi olla tarvitsematta mitään, ja mukautua toisiin.
Viimeksi harmitteli sitä, että olen muuttanut eri paikkakunnalle, koska jos asuttaisiin vielä vanhalla niin siellä asuvien sukulaisten olisi helpompi tulla sukujuhliin (lasten juhliin). Eli siitä on vaivaa suvulle, että joutuvat ajamaan jos haluavat juhliin 🙄 ei ole edes mikään 500km matkasta kyse. Pelkään, että nuo mielipiteet vaikuttaa aina taustalla alitajuisesti, vaikka en ole niin lapanen että syyllistyisin esim muuttamisesta.
En nyt jaksanut ihan koko ketjua lukea, mutta ovatko ikinä mitenkään osoittaneet sulle, että välittäisivät?
Joku kostoisku ois kiva. Voisit kertoa voittaneesi lotossa muutaman kymmenen miljoonaa niin, että ei paljon paina jotkut kärryt mitä ne siskolles ostelee.