Lue keskustelun säännöt.
Ne joilla on 1-2 lasta, tuntuu olevan väsyneenpiä kuin minä, suurperheen äiti
18.12.2020 |
Ne joilla on 1-2 lasta, tuntuu olevan väsyneenpiä kuin minä. Miksi ihmeessä?
Koska heidän täytyy olla paljon lapsen kanssa, ja se väsyttää, koska MINÄ haluaisin omaa aikaa...näin heillä ajatus tuntuu luistavan. Mutta, eikö kyse ole ASENTEESTA? ...niinkuin monessa muussakin asiassa: jos pidät sitä vaikeana, se ON sitä. Jos taas ajattelee, että kaikki järjestyy, koti saa olla boheemisti sotkussa, lapset on mukavia pikkuihmisiä, ja mikä ei lasten kanssa onnistu, se ei olekaan niin tärkeää. 😁 mut suomalaisilla on tapana valittaa lähes kaikesta, paras oli mäkkäritalolla kun eräs äiti sanoi: oispa ihan huippua olla terveen lapsen kanssa kotona, ja valittaa siitä kun taas sataa, eikä päästä ulos!! Meillä oli lapset silloin Lastensairaalassa.
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta yksilapsisen perheen vanhemmilta vaaditaan enemmän kun lapsella ei ole sisarusta jonka kanssa kasvaa. Lapsi ehkä vaatii silloin vanhemmalta enemmän, pitää olla seurana, järjestää aktiviteetteja, kavereita yms. kaikki eivät tähän pysty johtuen ehkä lapsestakin ym. Kunhan se raskasta etenkin silloin kun vanhempi haluaa olla rauhassa ja lapsi ei anna kun on yksinäinen ja vaatimassa leikkikaveria...
Näinhän se juuri on. Esikoista piti olla koko ajan viihdyttämässä, toinen ja kolmas viihtyivät katsellen isompiaan. Vauva-ajassa tosiaan oli valtava ero tässä. Eli seuraavat laitettiin lattialle vaan katsomaan isompien pörräämistä eikä tarvinnut koko aikaa olla itse vieressä.
Lasten nukkuminen vaikuttaa hirveästi jaksamiseen. Ylipäänsä voi olla sata asiaa jotka vaikuttavat jaksamiseen mutta eivät näy ulospäin; oma terveys, mielenterveys, taloudellinen tilanne, parisuhde jne. En kyllä lähtisi ketään arvostelemaan.
Allekirjoitan. Ensimmäinen lapsi oli uuvuttavin. Nyt kolmas vauva menee ihan rutiinilla, tuossa se möllöttää ja katsoo kun isommat juoksee eestaas. Oma asenne on myös eri. Ei mitään nukutustaikatemppuja vaan hellän jämäkästi pinnasänkyyn vaan vaikka huutavana ja ovi kiinni, ei muuta ehdi kun pottukattila kiehuu yli ja keskimmäiselle tuli vahinko.
Sitä ihmettelen, kun uupumuskeskusteluissa vedetään esiin nämä luomusoseet ja muiden äitien vaatimukset. Ei minulta ainakaan kukaan ole mitään vaatinut, enkä ole kokenut halveksuvia tuijotuksia jos olen pilttipurkkia lämmittänyt jossain tai kirpparihaalarin polvessa on ollut reikä. Että kuka niitä vaatimuksia oikein esittää? Ettei olisi ihan kyseiset äidit itse?
Joo, luulen että tässä on perää. Ensimmäinen on uuvuttavin, ensimmäiset vuodet vanhemmuutta ovat vielä myös opettelua. Stressaa kaikesta, mistä ei tarvitsisi. Minäkin nukuttelin esikoista pitkän kaavaan mukaan. Toinen sai nukahtaa iltasadun jälkeen, kun en enää jaksanut pitkiä iltarutiineja enää siinä vaiheessa. Toisaalta toinen lapsi selvästi myös omaksui isolta esikoiselta toimintatapoja. Uskon että kuopukset tulevat koko ajan helpommin "lauman jatkoksi". Ja itse kasvaa vanhemmaksi ja se vie vuosia. Tsemppiä kaikille eri vaiheiden äideille :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap: mä en halua kotia jossa paikat on "boheemisti sotkussa". Usein semmoisen perheen lapset jarkavat omissa kodeissaan sitä sotkuisuutta.
Enkä tarkoita sitä että aina pitää olla tip top.Ja tuo lause että kaikkien asioiden ei tarvitse lasten kanssa onnistua...mitä tarkoitat? Aika monessa asiassa vanhemman pitää pysyä lujana.
Mieluummin parin lapsen äiti joka pitää piuhoista hyvin kiinni ja on johdonmukainen, kuin leväperäinen suurperheen vanhempi.
Vai viittaatko erityislapsen vanhemmuuteen?Et osaa muuta kuin yleistää?
Ihan yhtä lailla on suurperheiden äitejä, joilla ohjat hyvin käsissä, kuin parin lapsen äitejä joilla pakka ihan sekaisin ja vanhemmuudessa suuria puutteita sekä jaksamisongelmia esim. mielenterveyspuolen takia.
Enemmän tiedän just näitä jälkimmäisiä... jaksaminen ihan kortilla, lapset (1-2kpl:tta) päiväkodissa ja viikonloppuisin mummon kanssa. Äiti joko töissä tai työtön.
Kaikko tietämäni sijoitetutkin ovat muista kuin suurperheistä, samoin käytöshäiriöiset jne.
Huoh, kyllä täällä taas yleistetään. Olen itse suurperheen äiti, ja kyllä taas tuntuu kurjalta lukea, kuinka me suurperheelliset emme käy töissä ja lapsetkin viilettävät keskenään, ei perään katsota, eikä oikein välitetäkään. Minulla on kuusi lasta, ja töissä olen ollut koko ikäni, äitiysvapaita ja kahta vuoden mittaista kotihoidontukijaksoa lukuunottamatta. Tunnen monia muitakin suurperheellisiä, ja töissä ovat kaikki, sillä on suurperheessä todellakin elätettävää ja kuluja, pakko on töissä sitä varten käydä. Kaikissa tuntemissani suurperheissä vietetään ihan tavallista perhe-elämää, käydään töissä, kuljetetaan lapsia harrastuksiin jne. Ei minua itseäni suurperhe on sinänsä koskaan väsyttänyt. Toki väsynyt olen ollut ajoittain paljonkin, kun lapset ovat valvottaneet, perheeseen on sattunut suuria huolia ja murheita, vakavaa sairautta tms. Jotenkin tuntuu, että meistä suurperheellisistä on ihan kummallisia käsityksiä. Organisointikykyä tämä perhe-elämä kyllä tarvitsee, ja aikaansaavuutta ja sitä,että lapset ja perhe menevät yleensä ykköseksi, ja itsensä voi vähän unohtaa tai asettaa taka-alalle, mutta se ei kai kenellekään tule yllätyksenä, kun lapsia hankkii.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, kyllä täällä taas yleistetään. Olen itse suurperheen äiti, ja kyllä taas tuntuu kurjalta lukea, kuinka me suurperheelliset emme käy töissä ja lapsetkin viilettävät keskenään, ei perään katsota, eikä oikein välitetäkään. Minulla on kuusi lasta, ja töissä olen ollut koko ikäni, äitiysvapaita ja kahta vuoden mittaista kotihoidontukijaksoa lukuunottamatta. Tunnen monia muitakin suurperheellisiä, ja töissä ovat kaikki, sillä on suurperheessä todellakin elätettävää ja kuluja, pakko on töissä sitä varten käydä. Kaikissa tuntemissani suurperheissä vietetään ihan tavallista perhe-elämää, käydään töissä, kuljetetaan lapsia harrastuksiin jne. Ei minua itseäni suurperhe on sinänsä koskaan väsyttänyt. Toki väsynyt olen ollut ajoittain paljonkin, kun lapset ovat valvottaneet, perheeseen on sattunut suuria huolia ja murheita, vakavaa sairautta tms. Jotenkin tuntuu, että meistä suurperheellisistä on ihan kummallisia käsityksiä. Organisointikykyä tämä perhe-elämä kyllä tarvitsee, ja aikaansaavuutta ja sitä,että lapset ja perhe menevät yleensä ykköseksi, ja itsensä voi vähän unohtaa tai asettaa taka-alalle, mutta se ei kai kenellekään tule yllätyksenä, kun lapsia hankkii.
Ne kummalliset käsitykset suurperheellisistä tulee yleensä niiltä, joille jo yksi tai kaksikin on liikaa... kuvittelevat sitten kaikkien olevan yhtä jaksamattomia, että jos jollain on vielä enemmän lapsia niin silloin on asioiden pakko olla todella huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, kyllä täällä taas yleistetään. Olen itse suurperheen äiti, ja kyllä taas tuntuu kurjalta lukea, kuinka me suurperheelliset emme käy töissä ja lapsetkin viilettävät keskenään, ei perään katsota, eikä oikein välitetäkään. Minulla on kuusi lasta, ja töissä olen ollut koko ikäni, äitiysvapaita ja kahta vuoden mittaista kotihoidontukijaksoa lukuunottamatta. Tunnen monia muitakin suurperheellisiä, ja töissä ovat kaikki, sillä on suurperheessä todellakin elätettävää ja kuluja, pakko on töissä sitä varten käydä. Kaikissa tuntemissani suurperheissä vietetään ihan tavallista perhe-elämää, käydään töissä, kuljetetaan lapsia harrastuksiin jne. Ei minua itseäni suurperhe on sinänsä koskaan väsyttänyt. Toki väsynyt olen ollut ajoittain paljonkin, kun lapset ovat valvottaneet, perheeseen on sattunut suuria huolia ja murheita, vakavaa sairautta tms. Jotenkin tuntuu, että meistä suurperheellisistä on ihan kummallisia käsityksiä. Organisointikykyä tämä perhe-elämä kyllä tarvitsee, ja aikaansaavuutta ja sitä,että lapset ja perhe menevät yleensä ykköseksi, ja itsensä voi vähän unohtaa tai asettaa taka-alalle, mutta se ei kai kenellekään tule yllätyksenä, kun lapsia hankkii.
Eipä ollut kyllä ap:n aloituskaan kovin rakentavaan keskusteluun kannustava...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus aloittajalle:
Minä yhden lapsen äitinä olen väsynyt, koska minä panostan lapseeni ja olen kaiken aikaa hänen kanssaan.
Sinä kymmenen äitinä et enää itse leikitä lapsiasi, et edes pue niitä tai katso perään. Saati että siivoaisit leluja jne. Nämä tehtäväthän kuuluvat niille isosiskoille, eikös?
Kiitoksia Teille, rouva, että olette tehneet maahamme lisää tulevia veronmaksajia ❤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuolle joka aikaisemmin kehui, että kyllä hän on onnistunut kasvattamaan ison lapsilauman hyvin... Kuinka ovat jo täysi-ikäisiä ja opiskelemassa yms. Lapsien täysi-ikäiseksi selviäminen ei ole vielä todiste onnistumisesta ison perheen kasvattamisessa.
Itse olen suurperheen lapsista nuorimmasta päästä. Opin jo nuorena, että huomiota saa vain olemalla paras ja täydellinen. Raadin kunnioituksen eteen ja suoritin elämää, niinkuin olin kotona oppinut. Valmistuin vaativaan työhön ja sain suoraan vakinaisen työsuhteen. Olin kokoajan yhteyksissä vanhempiini ja perheeseeni, mutta heillä ei ollut mitään tietoa uupumuksesta no, koska väsymystä tai heikkoutta ei saanut näyttää. Tai ainakin lapsuudessa väsymykselle ei ollut tilaa, kun oli niin paljon hoidettavaa isossa kodissa ja perheessä. Lopulta tuli totaalinen stoppi ja täydellinen, aina jaksavat ja pärjäävä lapsukainen ei päässytkään enää edes sängystä ylös. Niin vain samassa jamassa ollaan edelleen, kun tuntee niin suurta häpeää ja itseinhoa väsymyksestään ja tiedosta, ettei koskaan tule olemaan enää "täydellinen", koska voimavarat ei riitä.
Minkä ikäisen lapsen voi olettaa selvinneen lapsuudesta hengissä hyvin? 30? 36? Vai 39? Itse olen 60v - olenko minä jo tae siitä että minulla oli onnellinen (vaikkakin vaatimaton) lapsuus?
Täydellisyyttä ei ole koskaan vaadittu vaan toivottu onnellisuutta ja sitä että löytävät paikkansa.
Mun tuntemat suurperheet on sellaisia, jossa elämä tuntuu olevan yhtä kaaosta eikä mikään ole niin justiinsa. Tuli mieleen eräs kerta kylässä kavereilla ollessa (ennen koronaa), kun perheen ekaluokkalainen esikoinen yritti saada apua läksyihin(teki niitä lattialla), mutta ei saanut apua, vauva söi pöydän alta vanhoja ruoan tähteitä ja muut lapset tappelivat jatkuvasti. Perheen ekaluokkalaisen mennessä vessaan, perheen kuivaksi opetteleva taapero pissasi tämän koulukirjoille. Tästä hirveä huuto, koska oli lapsen vika, kun jätti ne siihen, kun ei pikkuveli voi ymmärtää, ettei niiden päälle voi pissata. Totta, mutta ei ekaluokkalainenkaan voi aina muistaa, että kerää kaiken pois, kun käväisee vessassa nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun tuntemat suurperheet on sellaisia, jossa elämä tuntuu olevan yhtä kaaosta eikä mikään ole niin justiinsa. Tuli mieleen eräs kerta kylässä kavereilla ollessa (ennen koronaa), kun perheen ekaluokkalainen esikoinen yritti saada apua läksyihin(teki niitä lattialla), mutta ei saanut apua, vauva söi pöydän alta vanhoja ruoan tähteitä ja muut lapset tappelivat jatkuvasti. Perheen ekaluokkalaisen mennessä vessaan, perheen kuivaksi opetteleva taapero pissasi tämän koulukirjoille. Tästä hirveä huuto, koska oli lapsen vika, kun jätti ne siihen, kun ei pikkuveli voi ymmärtää, ettei niiden päälle voi pissata. Totta, mutta ei ekaluokkalainenkaan voi aina muistaa, että kerää kaiken pois, kun käväisee vessassa nopeasti.
No meillä ei ole ollut tuollaista koskaan.
Lapsilla omat huoneet joiden siisteydestä vastaavat, yhteiset tilat pysyy järjestyksessä kun aina vähän katsoo ettei kamoja ajelehdi ympäriinsä. Lelut saa olla levällään päivällä mutta illalla keräillään kasaan. Läksyjä saa tehdä vaikka lattialla mutta kirjoja ei jätetä pienimpien sotkettavaksi.
Pyykit viedään joka päivä kodinhoitohuoneeseen ja pestään viikonlopun aikana, puhtaat ja kuivat heti kaappeihin. Normi viikkosiivous lattiat, vessat jne, keittiö päivittäin. Lapset huolehtivat astianpesukoneen täytöstä ja tyhjennyksestä sekä roskien viennistä. Nuo helpot perushommat alkaa heti kun ikää on n 12v, siihen saakka tuo lelujen siivous ja oman sängyn petaaminen sekä vaatteista huolehtiminen on riittänyt.
Työpaikalla yhden lapsen äiti vinkuu jatkuvasti kuinka rankkaa lapsen hoitaminen on. Lapsi on terve ja normaali lapsi, rouvalla hyvä palkka, samoin hänen miehellään, eli taloudellisiakaan ongelmia ei ole. Sanoin tälle rouvalle, että antaisi lapsensa adoptoitavaksi, kun on noin vaikeaa koko aja. Rouva suuttui, samoin muutama muu nainen työpaikalla. Onko niin, että pitää koko ajan tehdä itsestä marttyyria, hakea huomiota vai mistä on kyse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on kaksi esiteini-ikäistä lasta ja en ole heistä väsynyt. Päinvastoin heistä saan iloa, kun työt välillä väsyttävät ja stressaavat.
En usko, että väsyminen on kiinni suoraan perheen lapsiluvusta vaan enemminkin muista tekijöistä. Yhdellä perheellä menee loistavasti kymmenen lapsen kanssa ja toinen perhe on onnellinen yhden lapsensa kanssa. Toisaalla taas suurperhe uupuu ja yhden lapsen perhe lapsen kanssa tai lapseton pariskunta väsyy ihan lapsiin liittymättömistä asioista.
Jaa. No suurperheissä isommat hoitaa pienempiä, lapset leikkii keskenään ja äidit on kotiäiteinä.
Että kyllä, työssäkäyvät 1-2 lapsen äidit voi hyvinkin olla paljon väsyneempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai voi olla senkin takia väsynyt jos on lapsen kanssa kahdestaan 24/7 eikä ole sitä miestä jakamassa arkea ollenkaan.
Suurperheet pitaisi lailla kieltaa.
Jos muksuja on jo 4 niin pakkosterilointi
Oma kokemukseni on että perheen vanhinpana tyttarena sain uhrata nuoruuteni ja jopa lapsuus ajan leikkihetket jai kesken kun piti vauvaa hoitaa. Sain vain tietyt viikonloppu illat itsellkeni kun piti olla kotona hoitamassa nuorempia ja vanhemmat halusi ulos. Piti luopua kesatyopaikasta koska nuoremmalla ei ollut kesahoitopaikkaa. Muut kaverit meni poimimaan marjoja, matkalle tai kuelikurssille jne
Vielakin tunnen huonoa omaatuntoa siita kun ei riittanyt karsivallisyys. Kyllä be pienemmat tarvisevat aikuisen, ei huonotuulista teinia joka mielummin olisi muualla
totuus kirpaisee kirjoitti:
Vastaus aloittajalle:
Minä yhden lapsen äitinä olen väsynyt, koska minä panostan lapseeni ja olen kaiken aikaa hänen kanssaan.
Sinä kymmenen äitinä et enää itse leikitä lapsiasi, et edes pue niitä tai katso perään. Saati että siivoaisit leluja jne. Nämä tehtäväthän kuuluvat niille isosiskoille, eikös?
Huono selitys, koska suurin osa yhden lapsen äideistäkään ei jaa ajatusmaailmaasi.
Kyllä monenkin lapsen äidit leikittävät ja pukevat lapsiaan, siivoavat. :) Vaikket siinä siihen kykenisikään yli yhden lapsen vanhempana.
Totuus sattuu.
Itse isossa perheessä kasvaneena en näe sitä mitenkään auvoisena elämänä lasten kannalta. Vanhempien tarjoama kasvatus on vähän sinnepäin jos sitä ylipäätään on, vanhemmat lapset joutuvat ottamaan vastuuta sisarustensa hoidosta ja kotitöistä.
Rahasta on tiukkaa, et saa samoja juttuja kuin ikätoverisi. Vanhemmat syyllistää kotitöistä ja sisarusten hoitamisesta, sinulle heillä ei ole aikaa. Että en kauheasti nyt kiillottaisi sitä kruunua ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on siitä että meillä suurperheiden äideillä ei ole aikaa valittaa vaan elämä menee joka päivä radallaan ja sitä eletään sen enempää murehtimatta:)
Jumpataan jos ehditään (jumpaksi laskettakoon myös vaunujen ja sisaristuimen työntäminen 2 ruokakassin kanssa), syödään jos ehditään (ruoka tehdään kyllä itse mutta syödään jos jotain jää - ei paino-ongelmiakaan), töissä käydään (toinen vie, toinen hakee ettei päivät veny yli 9h) ja talojakin on rakennettu 2 lasten kanssa (kiipeilivät tikkailla ja telineillä kuin oravat).
Muistan kun pikkukakkonen oli 0-3v ja valvoi kaikki yöt eräs työkaverini sanoi ettei koskaan ennen ole nähnyt vihreää ihoa kenelläkään kuten minulla. No, 3v vartin pätkillä yöunet teki tehtävänsä:D Töihin lähdin silti 6.30 joka aamu perus äitiysloman jälkeen. Eipä tullut edes miettineeksi vaihtoehtoja.
Nykyään ei enää ymmärretä sisun ja pitkäjänteisyyden merkitystä.
Ai että kuulostaa ihanalle! Kärsi kärsi!
Ei kirjoittaja kuulostanut mitenkään kärsivältä? Näet tekstissä jotain, mitä väkisit haluat? Onko sinulla jotenkin huono olo omasta elämästäsi?
No ei ollenkaan; ”syön jos jää ruokaa ja iho on vihreä väsymyksestä. Silti häntä pörhöllään arvostelen muita jotka kehtaa sanoa että väsyttää!”
Syön ruokaa jos jää = olimme pienituloinen duunariperhe kun isoimmat lapset olivat pieniä. Aina ei jäänyt miehen ja lasten jälkeen minulle isoa annosta ruokaa syötäväksi, muutama suupala piti riittää.
Iho vihreä väsymyksestä = lapseni tosiaan kärsi pahasta koliikista 3 vuotta eikä pystynyt nukkumaan kuin vartin pätkiä. Valitettavasti työt ja perhe-elämä esti sen että olisin voinut nukkua päikkäreitä tms. Hän oppi sittemmin nukkumaan yönsä, minä en enää.
Tuossa ei ole mitään pörhöilemistä vaan kylmää faktaa tavallisen äidin elämästä. En aio syyllistää itseäni siitä että selvisin
Sairasta. Ei tuo lihavoitu kohta ole mitään "tavallisen äidin elämää." Mieskö vaan kaapi kattilan tyhjäks kattomatta yhtään että sulle jää mitään?
Vierailija kirjoitti:
Itse isossa perheessä kasvaneena en näe sitä mitenkään auvoisena elämänä lasten kannalta. Vanhempien tarjoama kasvatus on vähän sinnepäin jos sitä ylipäätään on, vanhemmat lapset joutuvat ottamaan vastuuta sisarustensa hoidosta ja kotitöistä.
Rahasta on tiukkaa, et saa samoja juttuja kuin ikätoverisi. Vanhemmat syyllistää kotitöistä ja sisarusten hoitamisesta, sinulle heillä ei ole aikaa. Että en kauheasti nyt kiillottaisi sitä kruunua ap.
Et ymmärrä, että kaikki perheet eivät ole samanlaisia kuin sinun omasi?
Noin tyhmiä geenejä ei kyllä kannata levittääkään...
Et osaa muuta kuin yleistää?
Ihan yhtä lailla on suurperheiden äitejä, joilla ohjat hyvin käsissä, kuin parin lapsen äitejä joilla pakka ihan sekaisin ja vanhemmuudessa suuria puutteita sekä jaksamisongelmia esim. mielenterveyspuolen takia.