Lue keskustelun säännöt.
Ne joilla on 1-2 lasta, tuntuu olevan väsyneenpiä kuin minä, suurperheen äiti
18.12.2020 |
Ne joilla on 1-2 lasta, tuntuu olevan väsyneenpiä kuin minä. Miksi ihmeessä?
Koska heidän täytyy olla paljon lapsen kanssa, ja se väsyttää, koska MINÄ haluaisin omaa aikaa...näin heillä ajatus tuntuu luistavan. Mutta, eikö kyse ole ASENTEESTA? ...niinkuin monessa muussakin asiassa: jos pidät sitä vaikeana, se ON sitä. Jos taas ajattelee, että kaikki järjestyy, koti saa olla boheemisti sotkussa, lapset on mukavia pikkuihmisiä, ja mikä ei lasten kanssa onnistu, se ei olekaan niin tärkeää. 😁 mut suomalaisilla on tapana valittaa lähes kaikesta, paras oli mäkkäritalolla kun eräs äiti sanoi: oispa ihan huippua olla terveen lapsen kanssa kotona, ja valittaa siitä kun taas sataa, eikä päästä ulos!! Meillä oli lapset silloin Lastensairaalassa.
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on siitä että meillä suurperheiden äideillä ei ole aikaa valittaa vaan elämä menee joka päivä radallaan ja sitä eletään sen enempää murehtimatta:)
Jumpataan jos ehditään (jumpaksi laskettakoon myös vaunujen ja sisaristuimen työntäminen 2 ruokakassin kanssa), syödään jos ehditään (ruoka tehdään kyllä itse mutta syödään jos jotain jää - ei paino-ongelmiakaan), töissä käydään (toinen vie, toinen hakee ettei päivät veny yli 9h) ja talojakin on rakennettu 2 lasten kanssa (kiipeilivät tikkailla ja telineillä kuin oravat).
Muistan kun pikkukakkonen oli 0-3v ja valvoi kaikki yöt eräs työkaverini sanoi ettei koskaan ennen ole nähnyt vihreää ihoa kenelläkään kuten minulla. No, 3v vartin pätkillä yöunet teki tehtävänsä:D Töihin lähdin silti 6.30 joka aamu perus äitiysloman jälkeen. Eipä tullut edes miettineeksi vaihtoehtoja.
Nykyään ei enää ymmärretä sisun ja pitkäjänteisyyden merkitystä.
Ai että kuulostaa ihanalle! Kärsi kärsi!
Ei kirjoittaja kuulostanut mitenkään kärsivältä? Näet tekstissä jotain, mitä väkisit haluat? Onko sinulla jotenkin huono olo omasta elämästäsi?
No ei ollenkaan; ”syön jos jää ruokaa ja iho on vihreä väsymyksestä. Silti häntä pörhöllään arvostelen muita jotka kehtaa sanoa että väsyttää!”
Syön ruokaa jos jää = olimme pienituloinen duunariperhe kun isoimmat lapset olivat pieniä. Aina ei jäänyt miehen ja lasten jälkeen minulle isoa annosta ruokaa syötäväksi, muutama suupala piti riittää.
Iho vihreä väsymyksestä = lapseni tosiaan kärsi pahasta koliikista 3 vuotta eikä pystynyt nukkumaan kuin vartin pätkiä. Valitettavasti työt ja perhe-elämä esti sen että olisin voinut nukkua päikkäreitä tms. Hän oppi sittemmin nukkumaan yönsä, minä en enää.
Tuossa ei ole mitään pörhöilemistä vaan kylmää faktaa tavallisen äidin elämästä. En aio syyllistää itseäni siitä että selvisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi nämä äänessä olevat suurperheiden äidit ovat aina tasoltaan jotain sossun elättejä?
Niin, ihmettelen suuresti ettei kukaan näistä puhu palkkatyöstä sanaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on siitä että meillä suurperheiden äideillä ei ole aikaa valittaa vaan elämä menee joka päivä radallaan ja sitä eletään sen enempää murehtimatta:)
Jumpataan jos ehditään (jumpaksi laskettakoon myös vaunujen ja sisaristuimen työntäminen 2 ruokakassin kanssa), syödään jos ehditään (ruoka tehdään kyllä itse mutta syödään jos jotain jää - ei paino-ongelmiakaan), töissä käydään (toinen vie, toinen hakee ettei päivät veny yli 9h) ja talojakin on rakennettu 2 lasten kanssa (kiipeilivät tikkailla ja telineillä kuin oravat).
Muistan kun pikkukakkonen oli 0-3v ja valvoi kaikki yöt eräs työkaverini sanoi ettei koskaan ennen ole nähnyt vihreää ihoa kenelläkään kuten minulla. No, 3v vartin pätkillä yöunet teki tehtävänsä:D Töihin lähdin silti 6.30 joka aamu perus äitiysloman jälkeen. Eipä tullut edes miettineeksi vaihtoehtoja.
Nykyään ei enää ymmärretä sisun ja pitkäjänteisyyden merkitystä.
Ai että kuulostaa ihanalle! Kärsi kärsi!
Ei kirjoittaja kuulostanut mitenkään kärsivältä? Näet tekstissä jotain, mitä väkisit haluat? Onko sinulla jotenkin huono olo omasta elämästäsi?
No ei ollenkaan; ”syön jos jää ruokaa ja iho on vihreä väsymyksestä. Silti häntä pörhöllään arvostelen muita jotka kehtaa sanoa että väsyttää!”
Syön ruokaa jos jää = olimme pienituloinen duunariperhe kun isoimmat lapset olivat pieniä. Aina ei jäänyt miehen ja lasten jälkeen minulle isoa annosta ruokaa syötäväksi, muutama suupala piti riittää.
Iho vihreä väsymyksestä = lapseni tosiaan kärsi pahasta koliikista 3 vuotta eikä pystynyt nukkumaan kuin vartin pätkiä. Valitettavasti työt ja perhe-elämä esti sen että olisin voinut nukkua päikkäreitä tms. Hän oppi sittemmin nukkumaan yönsä, minä en enää.
Tuossa ei ole mitään pörhöilemistä vaan kylmää faktaa tavallisen äidin elämästä. En aio syyllistää itseäni siitä että selvisin
No nythän tämä kääntyi ihan päälaelleen. Sinulla onkin ollut ihan kamalaa. Miksi muut ei saa sanoa että on kamalaa? Koska sinä olet kärsimyksen voittaja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on siitä että meillä suurperheiden äideillä ei ole aikaa valittaa vaan elämä menee joka päivä radallaan ja sitä eletään sen enempää murehtimatta:)
Jumpataan jos ehditään (jumpaksi laskettakoon myös vaunujen ja sisaristuimen työntäminen 2 ruokakassin kanssa), syödään jos ehditään (ruoka tehdään kyllä itse mutta syödään jos jotain jää - ei paino-ongelmiakaan), töissä käydään (toinen vie, toinen hakee ettei päivät veny yli 9h) ja talojakin on rakennettu 2 lasten kanssa (kiipeilivät tikkailla ja telineillä kuin oravat).
Muistan kun pikkukakkonen oli 0-3v ja valvoi kaikki yöt eräs työkaverini sanoi ettei koskaan ennen ole nähnyt vihreää ihoa kenelläkään kuten minulla. No, 3v vartin pätkillä yöunet teki tehtävänsä:D Töihin lähdin silti 6.30 joka aamu perus äitiysloman jälkeen. Eipä tullut edes miettineeksi vaihtoehtoja.
Nykyään ei enää ymmärretä sisun ja pitkäjänteisyyden merkitystä.
Aika kamalaa, jos lasten lapsuus on sitä että vanhemmat vain suorittavat sitä arkea ehtimättä edes ajatella mitään tai kykenemättä huolehta itsestään... Itse haluan nauttia tästä hetkestä ja haluan että lapsille jää muisto läsnäolevista vanhemmista ja yhteisestä perheajasta
Tuo on niin tärkeää vanhempien muistaa. Ei lapset katso kärsivää äitiä välttämättä ihannoiden, vaan enemmänkin kauhulla. "Jos minä hankin lapsia, pitääkö minunkin unohtaa oma itseni ja haluni?"
Minulla oli tällainen äiti. Koin jo lapsena olevani äidille taakka ja rasite. Yritin olla näkymätön ja pitää murheeni itselläni, etten olisi lisännyt äidin taakkaa. Harmi vaan, että jouduin esim. seksuaalisesti hyväksikäytetyksi, eli olisi ollut oikeasti tuen tarvetta. Nyt sitten aikuisena paikkaillaan terapiassa lapsuuden emotionaalisia vaillejäämisiä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän suurperhenaapurit suhtautuvat kovin huolettomasti lapsiinsa. Kadulla leikkii ihan 2 -vuotiaasta alkaen, 4 v. ilmeisesti vahtii 2 v.
Tuo on surullista. Tiedäthän että pienemmissäkin perheissäkin voi olla alkoholiongelma, jos ei aikuisilla niin perheen lapsilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ok, toivottavasti sun vanhin tytär ei sitten ole se teidän perheen uupunut. Monessa suurperheessä se on hän.
Miksi olisi? Perustuuko tää nyt johonkin lestadiolaisperheiden muinaishistoriaaliseen stereotypiaan?
Suurperheen vanhin tytär
Meillä kolme lasta hyvin pienillä ikäeroilla. Varmasti olisin ollut parempi ja jaksavampi äiti vauvavuosina, jos lapsia olisi ollut vain yksi tai edes kaksi. Näinkin on mennyt ihan hyvin ja olen opetellut rennoksi äidiksi. Nyt pidän siitä, että on monta samanikäistä koululaista ja olen kiitollinen, että heitä on kolme. Myöskään mitään hoitovastuuta ei ole "vahingossa" tullut annettua vanhimmalle lapselle.
Joskus jos mies on ottanut kaksi lasta ja lähtenyt viikonlopuksi pois, on aika erilaista olla yhden kanssa. Jatkuvasti "äiti, mitä mä voisin tehdä", "äiti, koska muut tulee", "milloin ne tulee", "äiti, tee mun kanssa jotakin" ja minä olen uupuneempi viikonlopun jälkeen kuin, jos kaikki kolme olisivat kotona. MUTTA tämä on pelkästään tottumiskysymys, koska lapset eivät ole tottuneet olemaan yksin. Koska sisaruksia ei ole tarjolla ja jos kavereilla on muuta menoa, äidin seuraa kaivataan jatkuvasti. En tiedä, onko hyvä asia sekään, että lapset eivät ole oppinut viihdyttämään itseään. (Ja koska joku kuitenkin ihmettelee, enkö viitsi viettää aikaa lapsen kanssa, niin kyllä vietän laatuaikaa paljonkin, mutta en 24/7.)
Pointtina tässä epämääräisessä avauksessa siis se, että lasten lukumäärästä riippumatta elämä voi olla sekä lapselle että äidille hyvää. Vaikka olin väsynyt lasten ollessa pieniä, jälkeenpäin kun olemme katsoneet kotivideoita, näyttäytyy silloinen elämä kuitenkin hauskana, vauhdikkaana ja sotkuisena. Jos on useampia lapsia, vanhempien tulee kuitenkin panostaa sisarusten väliseen suhteen rakentamiseen. Se ei synny tyhjästä, vaan vaatii työtä, esimerkkiä ja tasapuolista kohtelua. Lapsille pitää opettaa jakamista, kertomaan miltä itsestä tuntuu, oman tilan ja rauhan antamista sisarukselle, toisen kuuntelemista ja erilaisuuden kunnioittamista sekä jokaiselle lapselle on annettava myös kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa sinulla ihana asenne, vakavasti sairaan lapsen vanhempi ei saisi toivoa olevansa kotona terveen lapsen kanssa. Ehkä hän kuvitteli saavansa kanssasisareltaan hippusen empatiaa. Eikö se olen osin Ronald McDonald talon idea, että perheet jakavat saman kokemuksen ja tukevat toisiaan?
Kylläpä ap on ostanut itsensä niin korkealle muiden yläpuolelle, että vain kengänpohjat näkyy jos kiikareilla oikein tarkkaan katsoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmannen lapsen jälkeen elämä on helpompaa kuin esikoisen. Joten tavallaan ymmärrän tätä aloittajaa. Kyse on pitkälti asenteesta ja joustavuudesta, sillä työmäärä on vain lisääntynyt. Voisin hyvin kuvitella vielä yhden vauvan tähän kuvioon.
Yleensä jos joku tietää kaikesta lapsen oikeaoppisesta kasvatuksesta ja hoidosta aivan kaiken, kyseessä on ylpeä yhden lapsen äiti. Olin tällainen itsekin, hävettää myöntää.
Ennen minäkin ajattelin, että jos on paljon lapsia, niin äidinkin täytyy olla hyvä. Ainahan pressankin palkitsemat ansioituneet äidit on jotain 8 lapsen äitejä.
No, meidän naapuriinpa muutti perhe, jossa äiti heitti päivittäin 2-vuotiaan 5-vuotiaan sisaruksensa kanssa tunneiksi ulos. 50 metrin päähän vesistöstä ja pihaan, johon äidillä ei ollut kodistaan minkäänlaista näköyhteyttä. Niitä uimataidottomia lapsia kävivät naapurit taluttamassa järvestä kotiin. Pikkusisaret kutsuivat sitä 5-vuotiasta "äidiksi". Ja pikku"äiti" 5-v vastasi äidin kaipuuseen hakkaamalla ja potkimalla sisaruksiaan.
Siihen loppui mun suurperheen äitien arvostus. Nainen oli täysin pihalla lasten kasvatuksesta. Antoi lastensa valehdella, kiusata ja hakata surutta, ihan silmiensä allakin. Yleensä lapset olivat tuntikausia yksinään heitteillä pihassa. Rikkoivat ja sotkivat paikkoja. Aivan hirveää sakkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aikanaan tunsin suurperheen vanhimman tyttären ja tämä aikusena ilmoitti, ettei aio tehdä omia lapsia ollenkaan. Eikä tehnyt, kuten ei muuten tehnyt toiseksi vanhinkaan. Olivat kuulemma hoitaneet jo lapsia oman osuutensa. Ja oliko ihme, heillä oli kaapin oveen merkitty lastenhoitovuorot, joku keitti aamupuurot, toinen syötti pikkusisarukset, yks vaihto vaipat jne. Kun lähtivät kouluun tuli kodinhoitaja remmiin ja sitten taas ilta meni isosiskojen hoidossa. Tämä siksi, että äiti makas riskiraskauden takia sängyssä tai oli sairaalassa ja isälle nyt vaan ei kuulunut lastenhoito, se oli naisten tai tyttöjen hommaa. Joten isosiskot hoiti pienimmät, ei heiltä kysytty haluatteko tai jaksatteko vielä yhtä uutta tulokasta. Vanhemmat halus suurperheen ja se toteutettiin vanhimpien lasten kustannuksella. Heidän lapsuutensa oli pelkkää lasten- ja kodinhoitoa.
Joten onko ihme, ettet ole väsynyt jos ja kun teilläkin lapset hoitaa toinen toisensa. Sä vaan keskityt uuteen raskauteen ja vauvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ärsytysyritys :D
Vaikka ei sen puoleen, onhan näitä mukamas "hyviä" äitejä olemassa, esitetään että elämä tenavalauman kanssa on niin ihkua mutta totuus on toinen. Surkuhupaisaa on se että nämä äiteet oikeasti luulee että muut uskoo tähän suloiseen valheeseen, ei usko.
Etkö tosiaan usko, että ihmiset pitävät eri asioista? Mikä typerys. Jotkut oikeasti pitävät elostaan tenavalauman kanssa samoin kuten toinen nauttii yksinolosta.
Ehkä sinulla on vain yleisesti pahoinvoivempia tuttavia, kun et paremmasta tiedä? Mielenterveys tai päihdeongelmat kun eivät katso lasten lukumäärää...
Tottakai uskon että ihmiset pitää eri asioista, ja ihan varmasti on äitejä (ja isiä) jotka tykkää kun lapsia on paljon. Mutta jos tänne tehdään itsekehuavaus kuinka jaksaa niin hyvin ison lapsikatraan kanssa ja ihmettelee kuinka muut ei jaksa yhden tai kahden muksun kanssa, se on selvää ärsyttämistä. Tai sitten se ei todellakaan ole totuus vaan yritetään kruunu pään päällä esittää erinomaista äitiä.
Eikä mulla ole pahoinvoivia tuttavia, mutta tiedän kyllä sellaisia äitihenkilöitä jotka ei sitä väsymystään julki tuo, jotenkin näytellään kuinka kaikki on vaan niin kivaa vaikka ei aina olekaan. Ja mitä tuo mielenterveys- ja päihdeongelma tähän kuuluu?? En mä semmoisesta puhunut mitään, ittelläni ei sellaisia ole enkä usko että aapeekään niistä kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyse on siitä että meillä suurperheiden äideillä ei ole aikaa valittaa vaan elämä menee joka päivä radallaan ja sitä eletään sen enempää murehtimatta:)
Jumpataan jos ehditään (jumpaksi laskettakoon myös vaunujen ja sisaristuimen työntäminen 2 ruokakassin kanssa), syödään jos ehditään (ruoka tehdään kyllä itse mutta syödään jos jotain jää - ei paino-ongelmiakaan), töissä käydään (toinen vie, toinen hakee ettei päivät veny yli 9h) ja talojakin on rakennettu 2 lasten kanssa (kiipeilivät tikkailla ja telineillä kuin oravat).
Muistan kun pikkukakkonen oli 0-3v ja valvoi kaikki yöt eräs työkaverini sanoi ettei koskaan ennen ole nähnyt vihreää ihoa kenelläkään kuten minulla. No, 3v vartin pätkillä yöunet teki tehtävänsä:D Töihin lähdin silti 6.30 joka aamu perus äitiysloman jälkeen. Eipä tullut edes miettineeksi vaihtoehtoja.
Nykyään ei enää ymmärretä sisun ja pitkäjänteisyyden merkitystä.
Ai että kuulostaa ihanalle! Kärsi kärsi!
Ei kirjoittaja kuulostanut mitenkään kärsivältä? Näet tekstissä jotain, mitä väkisit haluat? Onko sinulla jotenkin huono olo omasta elämästäsi?
No ei ollenkaan; ”syön jos jää ruokaa ja iho on vihreä väsymyksestä. Silti häntä pörhöllään arvostelen muita jotka kehtaa sanoa että väsyttää!”
Syön ruokaa jos jää = olimme pienituloinen duunariperhe kun isoimmat lapset olivat pieniä. Aina ei jäänyt miehen ja lasten jälkeen minulle isoa annosta ruokaa syötäväksi, muutama suupala piti riittää.
Iho vihreä väsymyksestä = lapseni tosiaan kärsi pahasta koliikista 3 vuotta eikä pystynyt nukkumaan kuin vartin pätkiä. Valitettavasti työt ja perhe-elämä esti sen että olisin voinut nukkua päikkäreitä tms. Hän oppi sittemmin nukkumaan yönsä, minä en enää.
Tuossa ei ole mitään pörhöilemistä vaan kylmää faktaa tavallisen äidin elämästä. En aio syyllistää itseäni siitä että selvisin
No, nyt täällä haukut laiskoiksi muita äitejä, jotka kehtaavat olla väsyneitä, vaikka ei olekaan koliikkivauvaa, kolmea muuta lasta ja ruokaakin on riittämiin. Ihan oikeasti, onko äitiyden mielestäsi pakko olla ihan hirveää, pitää uhrata oma terveys ja elämä ja vain rämpiä jollain lailla selviten pikkulapsivuosista? Vai voisiko se olla mukavampaa, jos joskus saisikin nukkua ja syödä riittävästi? Nykysuomessa kun ei ole mikään pakko tehdä niin montaa lasta, ettei riitä rahaa ruokaan kaikille.
Olen itse viisilapsisesta perheestä. En tiedä laskettaisiinko sellainen nykyään suurperheeksi, todennäköisesti kyllä?
Itse ainakin olen elämässäni kärsinyt sitä, että vanhempani eivät oikeastaan koskaan olleet kanssani kahdestaan, siis minua ei kohdattu yksilönä, annettu huomiota ja aikaa tarpeeksi. En esimerkiksi muista, että olisin pahemmin istunut lapsena äidin sylissä, kanssani olisi juteltu rauhassa ilman muiden sisarusten läsnäoloa tms. Olimme aina se sisarusparvi ensisijaisesti.
Oman kokemukseni mukaan vanhemmat siis voivat päästä tietyllä tavalla isossa lapsiperheessä helpommalla, kun luotetaan siihen, että sisaruksilla on aina seuraa toisistaan. Tulisi kuitenkin muistaa, että sisarusten seura ei koskaan korvaa vanhemman huomiota. Jokainen lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että vanhemmat ovat juuri häntä varten, vaikka perhe olisi kuinka suuri tahansa. Noiden hetkien ei tarvitse olla mitään suuria elämyksiä vaan sellaisia pieniä arjen kohtaamisia, kuuntelua ja lapsen pitämistä lähellä.
Omista kokemuksistani johtuen en missään nimessä itse halunnut suurperhettä. Meillä on kaksi lasta ja se lukumäärä on omiin voimavaroihini ihan maksimi. Näille kahdelle jaksan antaa aikaa ja huomiota rauhassa, toki silti välillä koen riittämättömyyttä.
En missään tapauksessa sano etteikö myös "onnistuita" suurperheitä ole, joissa vanhemmat todella jaksavat olla kaikille lapsille läsnä. Itsestäni kuitenkin tiedän ettei minusta olisi siihen. Minulle on myös tärkeää, että vaikka perhe menee kaiken edelle, niin voin silloin tällöin voin käydä ystävän kanssa kahvilla tai yksin jumpassa. En kestäisi sellaista elämää, jossa minulla ei ole ns. mitään omaa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen minäkin ajattelin, että jos on paljon lapsia, niin äidinkin täytyy olla hyvä. Ainahan pressankin palkitsemat ansioituneet äidit on jotain 8 lapsen äitejä.
No, meidän naapuriinpa muutti perhe, jossa äiti heitti päivittäin 2-vuotiaan 5-vuotiaan sisaruksensa kanssa tunneiksi ulos. 50 metrin päähän vesistöstä ja pihaan, johon äidillä ei ollut kodistaan minkäänlaista näköyhteyttä. Niitä uimataidottomia lapsia kävivät naapurit taluttamassa järvestä kotiin. Pikkusisaret kutsuivat sitä 5-vuotiasta "äidiksi". Ja pikku"äiti" 5-v vastasi äidin kaipuuseen hakkaamalla ja potkimalla sisaruksiaan.
Siihen loppui mun suurperheen äitien arvostus. Nainen oli täysin pihalla lasten kasvatuksesta. Antoi lastensa valehdella, kiusata ja hakata surutta, ihan silmiensä allakin. Yleensä lapset olivat tuntikausia yksinään heitteillä pihassa. Rikkoivat ja sotkivat paikkoja. Aivan hirveää sakkia.
"Ennen ajattelin, et jos on paljon lapsia, niin äidin täytyy olla hyvä"
"Ainahan pressan palkitsemat..."
"Siihen loppui mun suurperheen äitien arvostus"
Miten älyttömän typerä täytyy ihmisen olla, että ajattelee noin kuin tuo kommentoija. Voi jestas.... No, eipä sun arvostusta varmaan kukaan jää kaipaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse viisilapsisesta perheestä. En tiedä laskettaisiinko sellainen nykyään suurperheeksi, todennäköisesti kyllä?
Itse ainakin olen elämässäni kärsinyt sitä, että vanhempani eivät oikeastaan koskaan olleet kanssani kahdestaan, siis minua ei kohdattu yksilönä, annettu huomiota ja aikaa tarpeeksi. En esimerkiksi muista, että olisin pahemmin istunut lapsena äidin sylissä, kanssani olisi juteltu rauhassa ilman muiden sisarusten läsnäoloa tms. Olimme aina se sisarusparvi ensisijaisesti.
Oman kokemukseni mukaan vanhemmat siis voivat päästä tietyllä tavalla isossa lapsiperheessä helpommalla, kun luotetaan siihen, että sisaruksilla on aina seuraa toisistaan. Tulisi kuitenkin muistaa, että sisarusten seura ei koskaan korvaa vanhemman huomiota. Jokainen lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että vanhemmat ovat juuri häntä varten, vaikka perhe olisi kuinka suuri tahansa. Noiden hetkien ei tarvitse olla mitään suuria elämyksiä vaan sellaisia pieniä arjen kohtaamisia, kuuntelua ja lapsen pitämistä lähellä.Omista kokemuksistani johtuen en missään nimessä itse halunnut suurperhettä. Meillä on kaksi lasta ja se lukumäärä on omiin voimavaroihini ihan maksimi. Näille kahdelle jaksan antaa aikaa ja huomiota rauhassa, toki silti välillä koen riittämättömyyttä.
En missään tapauksessa sano etteikö myös "onnistuita" suurperheitä ole, joissa vanhemmat todella jaksavat olla kaikille lapsille läsnä. Itsestäni kuitenkin tiedän ettei minusta olisi siihen. Minulle on myös tärkeää, että vaikka perhe menee kaiken edelle, niin voin silloin tällöin voin käydä ystävän kanssa kahvilla tai yksin jumpassa. En kestäisi sellaista elämää, jossa minulla ei ole ns. mitään omaa.
Ihan hyvä huomio!
Mutta kyllä 5 on suurperhe. Wikipedian mukaan jo 3 on. Itse mieltäisin neljästä lapsesta eteenpäin suurperheen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen minäkin ajattelin, että jos on paljon lapsia, niin äidinkin täytyy olla hyvä. Ainahan pressankin palkitsemat ansioituneet äidit on jotain 8 lapsen äitejä.
No, meidän naapuriinpa muutti perhe, jossa äiti heitti päivittäin 2-vuotiaan 5-vuotiaan sisaruksensa kanssa tunneiksi ulos. 50 metrin päähän vesistöstä ja pihaan, johon äidillä ei ollut kodistaan minkäänlaista näköyhteyttä. Niitä uimataidottomia lapsia kävivät naapurit taluttamassa järvestä kotiin. Pikkusisaret kutsuivat sitä 5-vuotiasta "äidiksi". Ja pikku"äiti" 5-v vastasi äidin kaipuuseen hakkaamalla ja potkimalla sisaruksiaan.
Siihen loppui mun suurperheen äitien arvostus. Nainen oli täysin pihalla lasten kasvatuksesta. Antoi lastensa valehdella, kiusata ja hakata surutta, ihan silmiensä allakin. Yleensä lapset olivat tuntikausia yksinään heitteillä pihassa. Rikkoivat ja sotkivat paikkoja. Aivan hirveää sakkia.
"Ennen ajattelin, et jos on paljon lapsia, niin äidin täytyy olla hyvä"
"Ainahan pressan palkitsemat..."
"Siihen loppui mun suurperheen äitien arvostus"
Miten älyttömän typerä täytyy ihmisen olla, että ajattelee noin kuin tuo kommentoija. Voi jestas.... No, eipä sun arvostusta varmaan kukaan jää kaipaamaan.
Sun mielestä lasten heitteillejättö ok? 2-vuotias ei todellakaan voi ulkoilla tuntikausia yksinään. Sen nyt luulisi jokaisen tajuavan. Taisi kalikka kalahtaa kipeään kohtaan. Se koira älähtää jne...
Käykö ap töissä?