Ne joilla on 1-2 lasta, tuntuu olevan väsyneenpiä kuin minä, suurperheen äiti

"Lapset on mukavia pikkuihmisiä, ja mikä ei lasten kanssa onnistu, se ei olekaan niin tärkeää"

Tuo oli mukavasti sanottu ja varmasti totta -

vaikka itse olenkin tällainen omissa hajuissani viihtyvä vanhapiika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse isossa perheessä kasvaneena en näe sitä mitenkään auvoisena elämänä lasten kannalta. Vanhempien tarjoama kasvatus on vähän sinnepäin jos sitä ylipäätään on, vanhemmat lapset joutuvat ottamaan vastuuta sisarustensa hoidosta ja kotitöistä.

Rahasta on tiukkaa, et saa samoja juttuja kuin ikätoverisi. Vanhemmat syyllistää kotitöistä ja sisarusten hoitamisesta, sinulle heillä ei ole aikaa. Että en kauheasti nyt kiillottaisi sitä kruunua ap.

Et ymmärrä, että kaikki perheet eivät ole samanlaisia kuin sinun omasi?

Noin tyhmiä geenejä ei kyllä kannata levittääkään...

Tais osua ja upota. Terv. Se isossa perheessä kasvanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo pelkästään sanasta "suurperhe" tulee mieleen kasa tahraisia vaippoja, ja piha täynnä rikkaruohoja ja rikkinäisiä fillareita. Repaleinen tramppa.

Kiva ja väärä mielikuva. Eniten lapsia tekee hyvätuloiset akateemiset. Mullakin monta lasta eli suurperhe, ja esim omat tulot liki 100 000e/vuosi. Puolisolla samaa luokka. Ei ole rikkinäistä trampoliinia vaan ison talon hieno piha jota hoitaa puutarhafirma.

Taitaa mennä kylläkin enemmän niinpäin että korkeastikoulutetut ei tee lapsia tai hankkii lukumäärällisesti vaan muutaman

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"On kyse asenteesta ja siitä että vaaditaan itseltä liikaa. Ja vaaditaan koska nykyaikana tehdään lasuja jo melkein siitä jos lapsella on hammastahnatahra paidassa. Kytätään ja juoruillaan muiden perheiden asioita ja arvostellaan muiden vanhemmuutta. Se nostaa omaa rimaa vanhemmuudesta, koska ei haluta antaa muille juoruilun ja arvostelun aihetta. Ja se väsyttää.Voi kun osattaisiin olla boheemeja vanhempia pikkuisen sotkuisissa kodeissa :)" 

Niin hyvin sanottu! Meininki on kuin Pohjois-Koreassa. Aika nopeasti sellaiset "äitikaverit", jotka syyllistävät ja kyttäävät, ovat entisiä kavereita. Monilla on asiat ihan normaalisti, mutta toiset saavat iloa toisten elämään puuttumisesta ja moralisoimisesta. Suomessa ilmapiiri on nihkeä. Asiat ovat periaatteessa hyvin, mutta moni uupuu perfektionistiseen ilmapiiriin. Samaan aikaan sellaiset perheet, jotka oikeasti tarvitsevat apua, jäävät huomaamatta! 

Siis onko tuommoista oikeasti? Mulla kolme pientä lasta ja olen liikkunut paljon mammakerhoissa, mutta en koskaan ole kokenut syyllistämistä ja kyttäämistä. Ja asun kehä I sisällä, minkä luulisi olevan pahinta perfektionistialuetta vai mitä? Oman kokemukseni vuoksi en voi kuin olettaa, että kyttäilyt ovat ihan sen kokijan oman pään sisällä.

Perfektionistialue?😂😂

Itse asun hyvin kaukana pääkaupunkiseudusta ja kyllä tuo on ihan arkipäivää meidän seudulla ja kavereiden kanssa jutellessa käynyt ilmi että muuallakin. Kyttääjä vanhempia löytyy niin harrastusvanhemmista kuin koulujen vanhempienilloistakin. Aivan pakonomainen tarve nostaa itseä jalustalle vuoden äitihahmona ja samalla lytätä muita mitä mitättömämmistä syistä. Kuka haluaa joutua näiden lyttääjien hampaisiin? Ei kukaan ja siksi sitä tekee kaikkensa ettei antaisi pienintäkään aihetta p***kajutuille. Pahin juttu tässä lähistöllä meni ihan rikosilmoitukseen kunnianloukkauksena. Kyllä, äidit ovat toisilleen ilkeitä. Ei kaikki, mutta liian monet.

T: se ihan alkuperäisen lainatun kirjoittanut

Täällä yhden lapsen äiti hei! Olen toisinaan äärettömän väsynyt ja kaipaisin enemmän omaa aikaa. 

Lapseni on 6 vuotias. Hän käy eskarissa ja itse teen aamuvuoroa (joskus yövuoroja, mutta päääsääntöisesti aamuja). Haen lapsen eskarista ja teen kotona ruuan. Syön lapseni kanssa. Tämän jälkeen lähdemme usein ulkoilemaan läheiseen puistoon. Lapseni on energinen ja liikunnallinen ja usein siis pelaamme jalkapalloa koulun pihassa (tai jos on tullut lunta, niin teemme lumilinnaa tms.) Ulkoilun jälkeen lapsi haluaa, että teemme kotona jotain yhdessä. Pelaamme lautapelejä tai opettelemme lukemista. Lapsi on itse kiinnostunut kirjoista ja lukemisesta haluan tukea lastani asioissa, joihin hänellä on kiinnostuneisuutta. Sitten onkin jo pian iltapalan aika ja muiden iltatoimien. Illalla luen hänelle vielä hetken kirjaa ennne kuin nukahtaa. Tässä vaiheessa klo on usein 20:30. Alan itsekin oleen jo väsynyt.

Ja kyllä, koen olevani väsynyt yhden lapsen äiti. Perheessä on myös puolisoni, mutta hän tekee pääsääntöisesti iltavuoroa. Olen kiinnostunut lapsestani ja haluan viettää hänen kanssaan aikaa. Saan kuitenkin olla myös  väsynyt! 

Minusta on kamala ajatus, että lapsia on "liuta" ja lapset katsovat toinen toistensa perään. Ei, ei ei. Lapsen tehtävä on leikkiä ja nauttia lapsuudestaan! 

Jotenkin osasin odottaakin että tämänkaltainen itsekehu-aloitus tulee tälle palstalle tänään tai lähipäivinä, koska tutkimus on juuri julkaistu. Aina jollekin itseään täynnä olevalle tulee pakottava tarve kehua itseään julkisesti. Lapsia on osattu tehdä iso liuta, jatkuvasti jalat levällään, mutta yläpää ei toimi sen vertaa että ymmärtäisi elämän perusasioita. Sitä että ihmisillä on erilaisia sairauksia (perinnöllisiä esimerkiksi joille ei voi mitään), erilaisia taustoja, osalla hyvinkin traumaattisia lapsuusaikoja, on erilaisia puolisoita (täysiä narsisteja, pakoon juoksevia, passattavia), erilaisia elämäntilanteita (työttömyyttä, konkursseja, hometaloja ym) jotka kaikki vie voimia selvitä ja jaksaa sen lapsen kanssa. Lapsetkin voi olla hyvin erilaisia, vakavasti sairaita, kehitysvammaisia, erityislapsia, sijoitettuja, adoptoituja, omia ja toisten omia. Äitejä on hyvin eri tyyppisiä luonteeltaan, jollekin sopii olla läsnä 24/7 toisten käytettävissä, toinen tarvitsee ehdottomasti omaa aikaa joka päivä jaksaakseen. Äideillä on myös erilaisia työpaikkoja, siinä missä toinen istuu toimistossa ja näpyttelee rauhalliseen tahtiin tietokoneen näppäimistöä, toinen voi juosta 10h tauotta sairaiden ihmisten avuksi, katsella kuolevia ihmisiä, kertoa potilaalle että toivoa ei ole ja hoidot lopetetaan. Tarviiko minun enää jatkaa? Voisit pyytää anteeksi lapsellisen naurettavaa aloitustasi ja myöntää että vaikka olet suurperheen äiti, et ole kovin älykäs.

Suurperheiden äidit ei tätä koskaan myönnä mutta todellisuudessa jaksavat patemmin koska vanhimmat lapset tekee kaikki työt.

Vierailija kirjoitti:

Suurperheiden äidit ei tätä koskaan myönnä mutta todellisuudessa jaksavat patemmin koska vanhimmat lapset tekee kaikki työt.

Niin totta, mitä nyt muutamia lestadiolaisperheiden äitejä tunnen. Kehuvat miten omatoimisia lapset on. Onhan ne kun syntymästä saakka teetetään kaikki kotityöt lapsilla ettei ole aikaa kunnolla leikille. Kyllä ne nuoret sitten perheen ulkopuolisille kertoo miten on kova hinku pois kotoa omaan kämppään ja elämään. Katkeruus paistaa hyvin nopeasti puheista kun vähän aikaa jututtaa.

Vierailija kirjoitti:

Ne 1-2 lapsen vanhemmat käy myös päivätyössä. suurperheen äidit yleensä makoilee himassa astral-tv:n edessä kun lapset on päivät koulussa. Että vähän eri tilanne teillä...  

Olipa vähättelevästi sanottu, oletko edes yhtäkään tuntia viettänyt suurperheen arjessa?

Kuusi lasta syö enemmän, likaa enemmän, vaatii huomiota enemmän, sairastaa enemmän, riitelee enemmän, kysyy enemmän miksi, miksi.... ja se pyykkimäärä!

Mutta heistä toki kasvaa empaattisempia ja epäitsekkäämpiä ja isommat lapset hoivaa pienempiään!

Meitäkin oli useampi lapsi mutta kadehdin naapurin (9lasta) kotielämää juuri heidän rennon arjen takia ja kaikista lapsista taisi tulla menestyjiä!!!

Aina naurattaa kun vanhemmat kertoo lapsiensa puolesta, että "Meillä menee hyvin ja lapsilla ei ole mitään ongelmaa asian kanssa ". Opetelkaa uusi vastaus "minun mielestäni kaikki on hyvin, mutten tietenkään voi täysin tietää miten lapseni tämän kokevat"

Tuskin kysyvät lapsilta ja ei ne rehellisesti äidille vastaisikaan. Oikeasti kaikki lapset kaipaa aikuisen jakamatonta huomiota, aikaa ja tukea, jota eivät suurperheessä saa kun on liuta muita lapsia joista pienimmät ajaa aina edelle.

Oma huomioni asiasta on, että välttämättä sillä yhdellä lapsella ei ole leikkiseuraa ja saattaakin vaatia siksi enemmän vanhempien huomiota.

Toisaalta olen myös havainnut, että usealla tuttavalla jolla on vaikkapa pari lasta, on elämä jotenkin tosi hektistä. Siis töiden ja koulun/päiväkodin lisäksi lapsillakin saattaa olla useita harrastuksia ja itse harrastetaan monia asioita. Jokainen tyylillään, mutta ehkä harrastusten määrää miettien sekä lasten että aikuisten kohdalla voisi hieman vähentää sitä kiireen tuntua.

Toisaalta jos lapsia on esimerkiksi yksi, voi joku tiedostamattaankin koettaa kompensoida sitä leikkiseuran puutetta kuskaamalla sinne, tänne ja vielä tuon nekin. Yksi äiti näin sanoikin, kun kerran jotain puhetta harrastuksista tuli.

Mutta oman kokemuksen mukaan kaikki 1-2 lapsen vanhemmat eivät ole mitenkään väsyneempiä. Itse muistan myös olleeni ajoittain väsynyt yhden ja kahdenkin lapsen vanhempana, samoin koen väsymystä silloin tällöin nytkin kun lapsia on kuusi. Mitenkään kertautunut tämä ei kuitenkaan ole, ja pitää muistaa että ihan jokaisella on oikeus kokea väsymystä lapsilukuun katsomatta.

Muistan kyllä, että oma ajatukseni perhe-elämästä on ollut hieman erilainen 1-2 lapsen kohdalla kuin esimerkiksi nyt. Toki se kuuluu asiaan. Mutta kyllä meilläkin koululaiset harrastaa, samoin vanhemmilla omat menot. Täytyy vain sumplia ja suunnitella hyvin, että paletti pysyy kasassa.

Itseäni väsyttää välillä huonot yöt, mutta onneksi valtaosa niistä on hyviä.

Myöskään lapset ei joudu mitenkään koville: toki opetetaan että oma huonetta kuuluu järjestellä ja siivoilla, samoin muita pieniä kotihommia. Joskus tekevät 0 hommaa päivässä, joskus yhden, joskus muutaman. Joulusiivouksia ollaan tehty yhdessä, mutta paljon tehdään niin myös muiden asioiden kohdalla :)

Suurperheessä lapset hoitavat toisensa. Äiti keskittyy vauvaan ja isä käy töissä ja yrittää ruokkia katraan.

Juuri oli lehdessä artikkeli suurperheestä. Lapsilla oli tarrataulusysteemi: tarran sai kun vaihtoi vauvan vaipan. Yksi lapsista oli niin hellyydenkipeä, että varasi äidiltä kahdenkeskisen ajan, muutaman minuutin pätkän jostain kohtaa iltaa. Minusta se artikkeli oli todella surullinen, vaikkei sitä sellaiseksi ollut kai tarkoitettu.

Suurperheen äitiys todellakin vaatii tietynlaista mielenlaatua. Suurperheen äidin pitää toisaalta unohtaa itsensä ja tarpeensa, toisaalta hänen pitää olla niin itsekäs, että pystyy vaatimaan lapsiltaan sellaisia töitä, jotka kuuluvat vanhemmille.

Yksilapsisessa perheessä äiti pystyy käymään töissä ja osallistumaan perheen/lapsen elintason ylläpitämiseen. Tosin vanhempien pitää lähteä tähän leikkiin sillä mielellä, että he "harrastavat" lastansa, sillä lapselle täytyy pitää seuraa, häntä pitää viihdyttää (kukaan ei jaksa ikuisesti leikkiä yksin), häntä pitää kuskata kaverin luo jne. Minusta on mukava tehdä oman lapseni kanssa erilaisia huviretkiä, käydä esim. kylpylässä, huvipuistossa, tapahtumissa, kokeilla eri harrastuksia ja kutsua kavereita kylään. Suurperheen äitinä en sellaiseen pystyisi.

Ystävälläni on kolme lasta, ja jo se on liikaa. He eivät koskaan käy missään, koska rahaa ei ole tarpeeksi ja koska äiti ei jaksa/voi yksin valvoa kolmea lasta vaikkapa kotieläinpuistossa tai kylpylässä. Joku Leon Leikkimaa vielä menettelee. Ainaista kiukuttelua siinä perheessä, lapset tappelevat raivoisasti vähän väliä.

Jos lapsia on vaikka kuusi, he eivät mahdu äidin viereen nukkumaan, kun sille tulee tarve. Jos yksi pääsee kainaloon, viisi jää pois. Siitäpä vasta soppa syntyy. Joko tulee huuto tai sitten se jää hampaankoloon vaivaamaan niin, että aikuisena juostaan terapiassa selittämässä, että jäi äidin huomiota vaille.

Isähän nyt on töissä ja lapsille muutenkin vieraampi.

Minä uteliaisuuttani kysyn minkä vertan on ok isompien lasten tehdä kotona ettei vaan mene tuohon, että sanotaan että isommat lapset tekee kaikki jutut?Meillä esim.on lapsilla kiertävä vuoro, että jokainen vuorollaan tyhjää astiat koneesta, vuoro sattuu 1-2kertaa vko. Sen päälle ikätasoisesti pidetään omasta huoneesta huolta, vaihdellaan lakanat yms(pieniä siis autetaan) niin onko meillä nyt menty ihan metsään kun minä tai mies ei tehdä täällä ihan kaikkea? Lastenvahtia en isommista hirveesti kaipaa, mietin että miksi kaipaisin..tykkään touhuta ja ulkoilla pienten kanssa ja saan hommani tehtyä vaikka pienet pyörii ympärillä. Mutta syyllistyn nyt tästäkin kun vanhin on kerran kuussa vahtinut pienten unta kun on oltu pari tuntia poissa, käyty syömässä miehen kanssa kahdestaan.

Itse haaveilin useammasta lapsesta, mutta lapsiluku jäi kahteen. Olen kärsinyt uniongelmista koko aikuisen elämäni, jotka ovat varjostaneet jaksamista ajoittain. Uniongelman kanssa olisin ehkä pärjännytkin, jos lapsia olisi ollut useampia, mutta matkan varrella on tullut muita asioita, joiden takia enempää lapsia ei sitten tullut. Omat ja puolison sairaudet, lapsen pitkäaikaissairaus, isovanhempien vakavat sairastumiset, sisaruksen sairaudet ja kuolema. Lisäksi työ on ollut itselleni kaiken tämän keskellä myös henkireikä, vaikka ajoittain siihen täytyy uhrata myös iltoja ja viikonloppuja.

Kaikki tämä ei kauheasti näy päälle päin, vaan vaikutamme varmaan ihan hyvin jaksavilta. Totuus kuitenkin on, että kulissien takana on ollut rankkoja aikoja. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että olemme kuitenkin selvinneet tähän saakka totaalisesti ilman tukiverkkoja ja lapsetkin ovat jo teini-ikäisiä.

Mulla on yksi lapsi 17v. ja en ole väsynyt. Tehdään yhdessä ruokaa ja jutellaan paljon asioista. Oma oli päätökseni että vain yksi lapsi koska olen halunnut myös viettää muuta elämää kuin vain lapsiperhearkea.

Vierailija kirjoitti:

Minä uteliaisuuttani kysyn minkä vertan on ok isompien lasten tehdä kotona ettei vaan mene tuohon, että sanotaan että isommat lapset tekee kaikki jutut?Meillä esim.on lapsilla kiertävä vuoro, että jokainen vuorollaan tyhjää astiat koneesta, vuoro sattuu 1-2kertaa vko. Sen päälle ikätasoisesti pidetään omasta huoneesta huolta, vaihdellaan lakanat yms(pieniä siis autetaan) niin onko meillä nyt menty ihan metsään kun minä tai mies ei tehdä täällä ihan kaikkea? Lastenvahtia en isommista hirveesti kaipaa, mietin että miksi kaipaisin..tykkään touhuta ja ulkoilla pienten kanssa ja saan hommani tehtyä vaikka pienet pyörii ympärillä. Mutta syyllistyn nyt tästäkin kun vanhin on kerran kuussa vahtinut pienten unta kun on oltu pari tuntia poissa, käyty syömässä miehen kanssa kahdestaan.

Hyvän määrän tekevät. Kodin hoitamista (siivoaminen, tiskit, pyykkäys, ruuanlaitto) on hyvä opettaa kotona. Se ei kuitenkaan saa olla mikään lapsen arkivelvollisuus. Esimerkiksi vauvan vaipanvaihto tai jokapäiväinen vaunuttelu tai nuorempien leikittäminen tai heidän läksyntekonsa valvominen tai vaatteidensa paikkaaminen tai aamupalan/iltapalan tekeminen päivittäin eivät kuulu vanhemmille lapsille, muutoin kuin aivan satunnaisesti.

Jokaisella lapsella on oikeus omaan rauhaan, harrastukseen, kavereihin, omaan tilaan (vaikka se olisi sitten sisaruksen kanssa yhteinen huone verholla tai sermillä jaettuna), olemiseen kaverin kanssa. Jokaisella lapsella pitäisi olla myös oikeus siihen, että äidillä ja isällä on aikaa huomioida ihan vain hänet yksilönä eikä osana kymmenpäistä laumaa.

Missään tapauksessa ei saa tehdä yleistystä, että kaikki suurperheiden äidit ovat samanlaisia ja ajattelevat samalla tavalla muita äitejä tuomitsevasti kuin aloittaja. Kirjoa on vaikka kuinka paljon erilaisissa kokoonpanoissa.