Kiusaaja avautuu

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:53"]Haluan kysyä palstan fanaattisilta kukaan-kiusaaja-ei-ansaitse-mitään-hyvää-elämässään saarnaajilta tämän;

Mitä jos teidän OMASTA lapsesta tulisi koulukiusaaja? Pistäisittekö hänet kärsimään koko loppuelämänsä ajaksi, kun 10 vuotiaana tuli töppäiltyä kavereiden kanssa ja kiusattua täysin viatonta osapuolta?

[/quote]

Yksikään lapsi ei kiusaa pitkäkestoisesti, jos hänen vanhempansa puuttuvat jämäkästi kiusaamiseen (olettaen, että perheen sisäiset suhteet ovat kunnossa). Siksi on hyvin epätodennäköistä, että minun lapseni kiusaisivat muita. Teen tässä myös eron yksittäisten riitojen ja jatkuvan yhteen oppilaaseen kohdistuvan vahingoittamisen välillä.

Yhtä lapsistani kiusattiin pahasti. Yllätyin kuinka moni vanhempi suhtautui välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti yhteydenottooni ja pyyntööni tehdä tehdä yhteistyötä kiusaamisen lopettamiseksi. Minulle on huutanut ja minut haukkunut puhelimessa niin maahanmuuttajaäiti kuin VTT:n professorikin, kun yritin keskustella kiusaamisesta heidän kanssaan. Heidän lapsensa jatkoivat kiusaamista entistä rankemmin puhelinsoiton jälkeen. Oli myös vanhempia, jotka suhtautuivat soittooni todella fiksusti. Fiksummin kuin olin osannut olettaa. Jokainen näiden vanhempien lapsi lopetti kiusaamisen ja osa jopa puolusti lastani sen jälkeen.

Ei lapsi/nuori jatka kiusaamista, jos vanhemmat aidosti sen tuomitsevat.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 00:08"][quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 00:00"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:32"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:27"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:23"]

Puhuit ihan totta siinä, että kiusaajatkin tarvii apua, eikä rangaistusta. Rangaistus vaan lisää pahaa oloa.

J-P

[/quote]

No juu, nykyelämä on tosiaan sillä lailla rakentunut että tärkeintä on ettei pahoista teoista vahingossakaan tarvi tuntea pahaa oloa.

[/quote]

En kyllä sanonut noin, vaan "lisää pahaa oloa".

J-P

[/quote]

Juu, kun nyt kiusaaja muistaa kiusatun kohtalon ehkä kerran vuodessa niin riski on että jopa kaksi kertaa voi olla pari minuuttia paha olo. Jos kiusatun kohtalo muistuu mieleen jopa kolme kertaa vuodessa, sitten terapia on viimeistään välttämätöntä kiusaajan pahan olon kierteen katkaisemiseksi.

[/quote]

Kyllä se on anteeksianto ja anteeksipyyntö, joka katkaisee pahanolom kierteen. Se joka ei pyydä anteeksi tai anna anteeksi, kärvistelee ihan turhaan siinä pahassa olossaan. Ja kun on pyytänyt anteeksi ja vaikka se toinen ei antaisikaan anteeksi, niin omalta puolelta asia on hoidettu, eikä sitä tarvi enää vatvoa.

Ja toisinpäinkin voi olla. Voi antaa anteeksi, vaikka ei se toinen pyytäisikään. Silläkin tavalla vapautuu itse pahasta olosta.

J-P

[/quote]

Mutta ei anteeksiantoa voi pakottaa tai vaatia. Se tulee, jos on tullakseen, eikä anteeksi tarvitse antaa.

Olen miettinyt anteeksiannon problematiikkaa paljon. Vakavasti kiusatun poikani ensimmäinen terapeutti puhui anteeksiannon vapautta voimasta paljon. Koska terapia ei tuntunut saavan aikaan muutosta, lopetimme sen. Vähän tuon jälkeen poikani keskusteli tutun papin kanssa, joka sanoi hänelle, että hänen ei tarvitse antaa anteeksi. Eikä anteeksiantoon pyrkiminen vapauta häntä mitenkään. Pappituttumme neuvoi ymmärtämisen ja oman elämän arvostamisen kautta etsimään itselle tärkeitä asioita elämässä. Nauttimaan elämästä. Se oli paras poikani saama neuvo ja sen jälkeen hän alkoi parantua.

Nyt kiusaamisesta on vuosia. Keskustelimme hiljattain siitä, miltä tuo kiusaaminen tuntuu näin jälkikäteen. Hän puhui anteeksiannosta, mutta totesi ettei hän ajattele antaneensa anteeksi. Hän elää hyvää elämää, johon tuollaiset ihmiset eivät ole tervetulleita. Hän ei toivo näille ihmisille pahaa, mutta ei hyvääkään. He ovat hänelle yhdentekeviä verrattuna muihin ihmisiin.

Mielestäni poikani on sinut itsensä kanssa, rehellinen.

Ap tässä:

Sellainen julma ehdottomuus, mikä tässä keskustelussa vallitsee kiusaajia kohtaan on hätkähdyttävää. En selittele tai puolustele, mutta kyllä minulla oli nuorena aika heikot eväät selviytyä ja valitsin typerän tavan, kiusaamisen. Miten te kasvatatte lapsianne näkemään eri sävyjä maailmassa, kun tuomitsette lapsena tehdyt teiot koko loppuelämäksi anteeksiantamattomiksi.

Ihan varmasti sullekin ap löytyy tekoja joista katsot ettei niitä voi ikinä antaa anteeksi. Voisitko antaa anteeksi esim Jammu-sedälle? Että siitä vaan Jammu jatkat elämääs hyvillä mielin kun poltit kaksi pientä tyttöä, selityksiä pahoihin tekoihin kyllä aina löytyy ja eihän me nyt voida Jammu-parkaa sen koko loppu elämää syytellä, sillehän voi tulla paha mieli.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 07:54"]

Ihan varmasti sullekin ap löytyy tekoja joista katsot ettei niitä voi ikinä antaa anteeksi. Voisitko antaa anteeksi esim Jammu-sedälle? Että siitä vaan Jammu jatkat elämääs hyvillä mielin kun poltit kaksi pientä tyttöä, selityksiä pahoihin tekoihin kyllä aina löytyy ja eihän me nyt voida Jammu-parkaa sen koko loppu elämää syytellä, sillehän voi tulla paha mieli.

[/quote]

On hieman eri asia tehdä pahoja asioita aikuisena, kuin kypsymättömänä lapsena, jolloin maailmankatsomus on vielä erittäin suppea. Lapset eivät ole pikkuaikuisia eivätkä kykene toimimaan kuin aikuiset.

No kypsymätön se Jammukin oli, lapsellinen skitsofreenikko, lapsuus oli huono joten se tekee Jammusta vain ja ainoastaan uhrin, hei säälitään sitä joukolla.

Meillä on lapsia eikä ne tosiaan kykene toimimaan kuin pikkuaikuiset, mutta kyllä ne oikean ja väärän tietää.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 21:45"]

Jos sut on raiskattu, ja raiskaaja teki sen siksi, että sillä oli niiiiiin kovin vaikeaa itsellään, niin toivoisitko hänelle tukea ja terapiaa 

[/quote]

Totta kai. Rankaiseminen ei paranna mitään.

Katkeraa porukkaa :D Luuleeko joku että kaikki koulukiusaajat ovat vain pahoja ja ansaitsevat rangaistuksen? Harvemmin kiusaajat avautuvat rankoista kokemuksistaan, ei kukaan kiusaa jos kaikki on kunnossa. Ilmeisesti samaa porukkaa täällä jotka vaativat pitempiä vankeusrangaistuksia rikollisuuden vähentämiseksi. Viha ja katkeruus on myrkkyä joilla ihminen tuhoaa vain itsensä saamatta mitään konkreettista aikaan.

Itseäni kiusattiin ala-asteella jolloin kuvioon tuli oppimisvaikeudet vasta aikuisiällä todetun aspergerin vuoksi. Viidennellä luokalla pelkäsin opettajaani joka suuttui jos en oppinut samaan tahtiin kuin muut. Kuudennella aloin vihaamaan kaikkia aukroriteetteja, ja tuntui ettei kukaan ymmärrä. Ylä-asteella luovutin opiskelun ja välttyäkseni kiusaamiselta aloin kiusaamaan, vaikka toisinaan puolustin kiusattuja. Alkoholi ja tupakka olivat myös kuvioissa 12 vuotiaasta saakka. Lisäksi ylä-aste oli niin homeinen että se purettiin heti kun peruskoiluni päättyi, tämän vuoksi minulla oli jatkuvia hengityselin sairauksia ja nukkumisvaikeuksia.

Olen pyytänyt aina tilaisuuden tullen anteeksi typeryyttäni, moni on myöhemmin jutellut minulle ja ollut ihan ok, mutta näiden tekstien perusteella tyypit taitaa itkeä itsensä vieläkin uneen? Todella surullista. itse olen päässyt traumojeni yli lopetettuani katkeruuden ja muiden syyttelyn.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 00:19"]

Kerro osoitteesi niin mä tulen kiusaamaan sua 3-9 vuotta jokaisena arkipäivänä, Lässytetään sitten vaikka 5 vuoden päästä anteeksiannosta lässyti lässyti lässyti.

[/quote]

Sinulla on selvästi paha olo.

Sitä saa mitä tilaa.... Joskus tiedät sä sen.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 21:57"]

Ap, haluatko mitalin?

[/quote]

Et sinä kiusannut, koska kasvoit alkoholistiperheessä, vaan koska olet kiusaajaluonne. Kaikki alkoholistiperheitten lapset eivät kiusaa. Toivon sinulle sitä mitä ansaitset.

En usko et valtaosa kiusaajista mitenkään muistelis vanhoja tekosijaan, tai kokis niistä mitään erityistä huonoa omaatuntoa.

Se mitä ihmettelen tässä että miten ihmiset muistaa niin tarkasti ala-asteen tai yläasteen aikaisia tapahtumia? Olenko mä jotenkin huonomuistinen kun mulla on vaan hämäriä mielikuvia tuosta ajasta?

Jos ajattelen jotain esitelmien pitoa yms tulee mieleen korkeintaan lukion ajalta juttuja, enemmän yliopistosta.

Miten jotkut ihmiset on niin takertuneita menneisyyteen? Olen itsekkin vasta 30-kymppinen mutta silti kouluajat tuntuu kaukaisilta.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 08:32"]En usko et valtaosa kiusaajista mitenkään muistelis vanhoja tekosijaan, tai kokis niistä mitään erityistä huonoa omaatuntoa.

Se mitä ihmettelen tässä että miten ihmiset muistaa niin tarkasti ala-asteen tai yläasteen aikaisia tapahtumia? Olenko mä jotenkin huonomuistinen kun mulla on vaan hämäriä mielikuvia tuosta ajasta?

Jos ajattelen jotain esitelmien pitoa yms tulee mieleen korkeintaan lukion ajalta juttuja, enemmän yliopistosta.

Miten jotkut ihmiset on niin takertuneita menneisyyteen? Olen itsekkin vasta 30-kymppinen mutta silti kouluajat tuntuu kaukaisilta.

[/quote]

Sulla on huono kauko muisti. Kyllä ne jutut sun päässä silti on. :)

Tässä toinen entinen kiusaaja. Olen kirjoittanut tarinani tänne aiemminkin, mutta kirjoitan sen vielä kerran.

Ala-asteella luokallani oli tyttö joka halusi kavereita ja niitä saadakseen juoruili muista. Jos hänet otti mukaan johonkin juttuun ja hänelle kertoi jonkin salaisuuden tai henkilökohtaisen asian, hän levitti jutut suosiota saadakseen muille vahvasti väritettyinä. Olin vähän aikaa tämän tytön kaveri, ja luottavaisena ihmisenä tulin kerran kertoneeksi hänelle erittäin kipeästä asiasta: minua oli lapsena lievästi seksuaalisesti hyväksikäytetty. Tämä tyttö sitten kertoi muulle luokalle faktana, että minulla oli seksisuhde oman isäni kanssa.

Se viha, mitä silloin tunsin tuota tyttöä kohtaan on hyvin samanlaista kuin tällä palstalla moni tuntee entistä kiusaajaansa kohtaan. Tunsin pohjatonta raivoa, mikään rangaistus ei tuntunut olevan riittävä, silloin näin tuon tytön yksiselitteisesti pahana ihmisenä, joka ansaitsee kaiken kiusaamisen eikä sekään vielä riitä. Koko loppu ala-asteen henkilökohtainen tavoitteeni oli tuhota tuo ihminen. Olin oman vihani sokaisema, enkä silloin nähnyt lainkaan oman käytökseni ja oman kiusaamiseni kohtuuttomuutta. Tuolloin ajattelin tekeväni oikein, koska tuo tyttö oli mielestäni paha ihminen ja demoni. Minun lapsen moraalintajuni mukaan ainoa oikea teko oli laittaa tuo tyttö kärsimään.

Vasta aikuisiällä olen ymmärtänyt miten hirveä olin, vaikka tuolloin luulin tekeväni oikein. Vasta nyt ymmärrän, että tyttö tuskin juoruili ja keksi juttuja pahuuttaan, hän tuskin edes tajusi kuinka hirveä hänen minua koskeva juorunsa oli minun kannaltani. Hän oli typerä, teki virheen. Mutta paha hän ei ollut. Hän vain halusi suosiota ja tavoitteli sitä väärin keinoin.

Minun kostonhimoni oli samaa ylitsevuotavaa, pohjatonta ja kohtuutonta kuin täällä av-mammoilla. Minä kuitenkin siitä kasvoin, opin katsomaan kokonaiskuvaa laajemmin ja päästämään irti. Sääli, että jotkut ovat vielä aikuisenakin sen mustavalkoisen, lapsellisen näkökulman vankina.

En puolustele tekojani, olin ihan karmea kakara. Olin kostonhimoinen ja raivoissani, eikä minulla ollut arvostelukykyä. En kuitenkaan enää ole se sama ihminen, enkä enää pidä silloisia tekojani oikeina, vaikka silloin näin ne ainoana oikeana tekona. Samaan tapaan kuin täällä ihmiset näkevät kiusaajien ikuisen rangaistuksen ainoana oikeana asiana.

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 08:32"]En usko et valtaosa kiusaajista mitenkään muistelis vanhoja tekosijaan, tai kokis niistä mitään erityistä huonoa omaatuntoa.

Se mitä ihmettelen tässä että miten ihmiset muistaa niin tarkasti ala-asteen tai yläasteen aikaisia tapahtumia? Olenko mä jotenkin huonomuistinen kun mulla on vaan hämäriä mielikuvia tuosta ajasta?

Jos ajattelen jotain esitelmien pitoa yms tulee mieleen korkeintaan lukion ajalta juttuja, enemmän yliopistosta.

Miten jotkut ihmiset on niin takertuneita menneisyyteen? Olen itsekkin vasta 30-kymppinen mutta silti kouluajat tuntuu kaukaisilta.

[/quote]

Sulla on huono kauko muisti. Kyllä ne jutut sun päässä silti on. :)

[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 08:30"]Et sinä kiusannut, koska kasvoit alkoholistiperheessä, vaan koska olet kiusaajaluonne. Kaikki alkoholistiperheitten lapset eivät kiusaa. Toivon sinulle sitä mitä ansaitset.

[/quote]

Näin se on.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:17"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:16"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:14"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:09"]

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 22:06"]

Vaikka en itse koulukiusaamista mitenkään hyväksy, niin en silti koe, että mieheni tulisi ikuisesti kärsiä lapsena tekemästään virheestä. Ei hän muutenkaan ole enää se sama lapsi, joka nukkui metsässä öitään vanhemmiltana piilossa.

[/quote]

Sääli että sen uhrit voi kuitenkin kärsiä koko elämänsä ja terapiankin jälkeen vielä jäädä vaillinaiseksi siinä suhteessa mitä heistä olisi voinut tulla.

[/quote]

Niin voi.

En kuitenkaan ihan tiedä, että mitä haet tällä takaa. Pitäisikö mieheni tappaa, koska hän on äärimmäisen vaikeassa lapsuudessaan mokannut ja aiheuttanut siten toiselle harmia? Vai pitäisikö hänen halvaantua tai alkoholisoitua, masentua kotiinsa, koska on yli 20 vuotta sitten tehnyt väärin?

Kannatatko kuolemanrangaistusta, silmä silmästä? Ihan kaikessa? Joku ajaa autolla huolimattomuuttaan lapsesi yli, aja sinäkin autolla hänen lapsen yli?

[/quote]

Noh, reiluinta olisi jos teidän lapsia kiusattaisiin, mutta eihän elämä niin toimi. Hyvä sinänsä teidän lasten kannalta. Jollei ne sitten ole ottaneet isukista mallia.

[/quote]

Siis oletko vittu tosissasi? Että jos isä on kiusannut koulussa, reiluinta olisi, että hänen lapsiaan kiusataan myös? Se olisi sopiva kosto kiusatun mielestä isälle?

[/quote]

Niinpä..Ei vittu mitä idiootteja täällä liikkuu..Niin että viattomat lapset kärsisi isänsä tekemästä virheestä vai..? Vittu mua vituttaa tollaset saatanan aivottomat paskiaiset..

Minua kiusattiin yläasteen ja lukion ajan. Yläasteella kiusaaminen oli pari kertaa fyysistä mutta pääasiassa sanallista. Kiusaajia oli monia, osa minulle täysin tuntemattomiakin eli voisin sanoa, että kiusaajat saivat mukaansa ison määrän ihmisiä, jotka eivät tienneet minusta muuta kuin ulkonäön. Minulle huudeltiin, vastauksilleni naurettiin, ja ihan joka päivä minut nolattiin, koska olin aika herkkäuskoinen. En usko, että yksikään näistä yläasteen kiusaajistani potee huonoa omaatuntoa.

Lukiossa kiusaaminen oli väärille vastauksille nauramista, joukosta pois sulkemista, väärien vastausten kertomista jne. Se oli harmittomampaa mutta silti aika raastavaa. Muutamalle oppilaalle avauduin koulun loputtua ja kerroin, mitä koin heidän takiansa, ja hämmästyin, miten erilainen näkemys heillä oli tilanteesta. Eivät he koenneet kiusanneensa, jokin vastauksille nauraminen oli tietysti rumaa mutta nämä kokivat, että sekin oli joku muu, eivät he. Toinen näistä oppilaista, joille avauduin, otti tilanteen raskaasti, koska hän oli omasta mielestään ollut aina reilu. Toista ei voinut asia kiinnostaa.

Tuon tapauksen jälkeen päätin laittaa pisteen tilanteelle. Heillä oli minuun ote tasan niin kauan, kun annoin. Parasta oli se, että tiesin, mitä he olivat tehneet mutta en antanut sen enää vaikuttaa. Toki nolojaj tilanteita tuli eteen edelleen. Kerran parikymppisenä kävellessäni mummoni kanssa joku alkoi huudella - ihan tuntematon - miten ruma olin ja tajusin kyllä, että kyseessä oli joku entisistä koulukiusaajistani - niistä, jotka eivät edes minua tunteneet muuta kuin ulkonäön perusteella. Kaveri oli niin kaukana, etten oikein päässyt keskustelemaan mutta totesin vain mummolleni, että jotkut jämähtävät yläasteikäisiksi lopuksi ikäänsä ja tämän jälkeen en enää kuullut huutelua.

En halua kenenkään näistä pyytävän minulta enää anteeksi. Ei kiinnosta. En halua käydä läpi tuota vaihetta enää. En halua muistaa, jos olen jotain unohtanut. Jos joku kiusaajistani tupsahtaisi eteeni, en halua olla missään tekemisissä, en puhua tai keskustella tai nähdä heitä enää koskaan. Olen valmis sen myös sanomaan. Mietin pitkään tietäessäni, että osa kiusaajistani on samalla alalla kuin minä, mitä tekisin tai sanoisin, jos joutuisin heidän kanssaan tekemisiin, mutta onneksi näin ei ole tapahtunut. Olen päättänyt, että en tunne heitä ja olen niin vähän tekemisissä kuin ikinä mahdollista.

En toivo heille mitään pahaa ja uskon osittain, että kyse on tyhmyydestä ja ehkä oman kodin ongelmista (ainakin  yksi kiusaajistani oli ongelmallisesta perheestä), mutta en mitenkään koe tarvetta antaa heille anteeksi. En halua eikä minun tarvitse. Olen antanut itselleni anteeksi sen, että en halua antaa anteeksi, vaikka muuten olen empaattinen ja kiltti. En toivo heille pahaa mutta en halua keskustella aiheesta enkä käydä sitä enää millään tasolla läpi. En missään nimessä toivoi, että heidän lapsiaan kiusattaisiin. En toivo kenellekään kiusaamista missään muodossa.

En toivo näille kiusaajilleni mitään työpaikkakiusaamista enkä ongelmia muutenkaan. Toki ehkä vähän olen vahingoniloinen, kun tiedän, että osa kiusaajistani ei menestynyt elämässä mutta toisaalta tiedän, että osa on menestynyt oikein hyvin. En anna sen vaikuttaa omaan elämääni. Ehjä ihminen ei olisi kiusannut, joten jotain ongelmia näillä ihmisillä on ollut kouluaikana. Se riittäköön selitykseksi, koska en usko mihinkään yleispahaan kiusaajaluonteeseen. Ihmiset ratkaisevat ongelmia eri tavalla. Kiusaaminen on vähän samanlaista kuin parisuhteessa pettäminen. Siinä hajotetaan se toinen ihminen, usein syyllistetään sitä kohdetta ja valitettavan usein pärjätään paremmin lyttäämällä muita ja olemalla itsekäs. Osa pettää helpommin kuin toiset. Se on valinta. Se on kuitenkin vain yksi teko elämässä eikä sen takia tarvitse ketään polttaa roviolla. Sillä teolla saatetaan kuitenkin tuhota useamman ihmisen elämä, joten ei sitä tekoa tarvitse hyväksyä eikä sitä tarvitse antaa anteeksi. Itse kuitenkin toipuu nopeiten, jos ei anna sen teon määritellä omaa elämäänsä.