Aikuisten ihmisten koulukiusaamisjuttujen muistelu ärsyttää ja ihmetyttää

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:44"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]

Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet! 

[/quote]Käviskö sulle et kävis ensin vetämässä niitä kiusaajia turpiin? Sen jälkeen vois sit unohtaa.

[/quote]

Helpottaisiko se turpaan vetäminen sua? Säälittäviä kommentteja.

[/quote]Itseasiassa kyllä. Kyllä mä haluaisin antaa takaisin. En mä ole mikään  kynnysmatto, jonka ylitse saa kävellä. Lapsena ja nuorena olin ujo ja arka enkä uskaltanut antaa takaisin mutta nyt uskaltaisin jo. Uskon, että mua voisi todellakin helpottaa jos voisin antaa takaisin vaikkakin näin monen kymmenen vuoden jälkeen mutta kuitenkin. Se olisi sekä oikeudenmukaista että terapeuttista mulle. Eikä siinä ole mitään säälittävää jos haluaa hyvää kohtelua itselleen ja pahoittaa mielensä toisten ilkeilystä.

Minusta Suomessa suojellaan ja paijataan kiusaajia ihan liikaa. Olisi jo korkea aika kriminalisoida kiusaaminen niin sitten myös kiusaavat nuoret saataisiin ehkä paremmin kuriin.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:39"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:02"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:52"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:51"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:12"]

Tämä viestiketju on kummallinen. Kiusaajat, sivustaseuraajat ja pientä kiusaa kokeneet vaativat vakavasti koulukiusattuja antamaan anteeksi. Anteeksianto on henkilökohtainen asia. Anteeksiantoa voi pyytää, jos on aiheuttanut toiselle ihmiselle vahinkoa tai mielipahaa.

Anteeksiantoa ei voi vaatia. Sellainen vaatimus on lyödyn lyömistä.

[/quote]

Ei suinkaan. Ei kai tässä kukaan VAADI yhtikäs mitään.

Minä ainakin sanoin, että jos siihen kykenee, on jo pitkällä paranemisprosessissa. Anteeksiannolla siis tarkoitan sitä, että asia ei enää tuota samanlaista ahdistusta ja kykenee näkemään, että se kiusaajan teko oli väärä, mutta sama ihminen voi olla joissain muissa asioissa täysin tavallinen tyyppi - ei siis demonisoi sitä ihmisenä.

Minusta tässä ketjussa myöskään ei ole kiusaajia kirjoitellut. Alkupään sivuja en tosin ole kunnolla lukenut, joten jos joku täällä on puolustanut kiusaamista, niin olisin kiinnostunut näkemään siitä sitaatin.

Se, mistä tässä on kinattu on se, miten kiusaamista käsitellään ja voiko uhri mentaalipuolella itse pyrkiä edesauttamaan toipumistaan. Vaikeaa se on ja kiinni kiusaamisen vakavuudesta ja uhrin henkilöllisistä vahvuuksista - mutta väitän yhä, että ihminen voi itsekin vaikuttaa siihen, miten hyvin toipuu. Jos itseapu olisi mahdotonta, myös terapia-apu olisi, ja se olisi liian karmea ajatuskin...

101

[/quote]

Luepa esim. kommentti 218. Siinähän juuri tulee ilmi, että itse kiusaamisesta on päästy terapian avulla yli, mutta ei siitä, mitä se aiheutti!!! Kirjoittaja mainitsee sos. tilanteiden pelon ja huonon itsetunnon. Itselläni vähän samanlaisia kokemuksia. En ole katkera, mutta toisaalta kiusaaminen ei jättänyt minulle "kuin" sen tunteen, etten kelpaa kenellekään tai mihinkään.

[/quote]

Niin. Mutta olihan terapiasta kumminkin apua - ilman tilanne olisi varmasti vieläkin pahempi. Siitä oli kyse. Ei siitä kaikki kiusatut pääse koskaan kokonaan ylitse, ja vaikeaa se on - mutta että siihen voi silti pyrkiä vaikuttamaan itse sekä terapian kautta.

101

[/quote]

Tiedätkö paljon koulukiusaamisen takia käyty terapiaa maksaa kiusatulle ja/tai tämän perheelle? Entä muut koulukiusaamisen aiheuttamat kulut?

Olisi mielenkiintoista nähdä ärsyttäisikö tämän ketjun aloittajaa koulukiusaamisen muistelu, jos hän maksaisi koulukiusaamisesta johtuvat kulut omasta pussistaan.

Lastani kiusattiin yläkoulussa. Koulukiusaaminen aiheutti paitsi henkistä ja fyysistä kärsimystä, niin myös 70 000€ laskuja ja tulonmenetystä perheellemme. Tuo lasku näkyy elintasossamme edelleen.

Yksikään kiusaaja ei ole pyytänyt anteeksi, saatikka osallistunut kuluihin.

Koska pelastin lapseni, voin elää tämän asian kanssa ja olla onnellinen. Kiusaamisesta puhumista en lopeta koskaan, koska en halua kenenkään muun joutuvan näin turhan ja vahingollisen teon uhriksi.

[/quote]

Maksaa toki, ja senKIN takia pidän kiusaamista todella vakavana ongelmana, jonka poistamiseksi pitää tehdä hitosti enemmän. Luulitko sinä nyt ihan tosissasi, että vähättelen ongelmaa, koska näen siinä eri puolia?

Minusta vaan sen ongelman poistamisen kannalta on hyödyntöntä demonisoida kiusaajia. Mielestäni tehokkaampaa on avata kiusaamisen logiikkaa ja tavallaan arkipäiväistää sitä niin, että siihen puututtaisiin herkemmin, nopeammin ja rivakammin, koska siltä poistuu sellainen epämääräinenj gloria, ja luulo, että "ei sille mitään voi, kun ne kiusaajat ovat Pahoja Piruja..."

Tavoitteeni on siis ihan sama kuin sinulla, konsteista olemme eri mieltä.

101

104, en ole kirjoittanut noita kirjoituksia, joita kommentoit, mutta minusta nyt hiukan ylitulkitset.

Hän on minusta aivan oikeassa siinä, että omaan toipumiseen voi yrittää vaikuttaa. Ja vaikuttaakin. Oma asenne on tärkeä tekijä myös mielisairauksien tai traumojen kohdalla, ei pelkästään fyysisten sairauksien. Ja huom - tällä EN tarkoita, että pitkäkestoisesta kiusaamisesta ja itsetunnon nitistämisestä paranisi tuosta vain tai että se olisi vain tahdon asia. Saati nyt että jos joku kärsii loppuikänsä huonosta itsetunnosta se olisi pelkästään "hänen oma vikansa". Kyllä kiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat aina kiusaajan ja sen mahdollistaneen yhteisön vika, ei uhrin.

MUTTA silti. Siihen omaan traumaan voi suhtautua niin, että hakee apua, pyrkii tietoisesti saamaan onnistumiskokemuksia, kieltäytyy muistelemasta tapahtunutta tai syyttämästä siitä itseään. Tai toisessa ääripäässä on se, että syyttää itseään huonoksi ja tyhmäksi, kun joutui kiusatuksi. Ei hae apua, käyttää kiusauskokemuksia syynä jättäytyä syrjään opinnoista, työelämästä, perheen perustamisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä.

En edelleenkään nyt syytä niitä, jotka ovat sortuneet kiusaamisen alle. Se voi olla todella kamalaa ja ihminen voi syntyjään, siis ihan perusluonteeltaankin olla sen verran arka ja haavoittuvainen, että kiusaaminen aiheuttaa pahemmat haavat kuin ehkä jollekin toiselle olisi aiheuttanut. Mietin vaan, mitä ihminen voi tehdä itse itselleen auttaakseen itseään. Ymmärrätkö. mitä ajan takaa.

101, jota siis kiusattiin ala- ja yläasteen ajan haukkumalla ja jättämällä ulos kaikista kaveriporukoista, mutta joka ainakin omasta mielestään on päässyt asian ylitse ja jolla nyt on hyviä ystäviä

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:00"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:44"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]

Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet! 

[/quote]Käviskö sulle et kävis ensin vetämässä niitä kiusaajia turpiin? Sen jälkeen vois sit unohtaa.

[/quote]

Helpottaisiko se turpaan vetäminen sua? Säälittäviä kommentteja.

[/quote]Itseasiassa kyllä. Kyllä mä haluaisin antaa takaisin. En mä ole mikään  kynnysmatto, jonka ylitse saa kävellä. Lapsena ja nuorena olin ujo ja arka enkä uskaltanut antaa takaisin mutta nyt uskaltaisin jo. Uskon, että mua voisi todellakin helpottaa jos voisin antaa takaisin vaikkakin näin monen kymmenen vuoden jälkeen mutta kuitenkin. Se olisi sekä oikeudenmukaista että terapeuttista mulle. Eikä siinä ole mitään säälittävää jos haluaa hyvää kohtelua itselleen ja pahoittaa mielensä toisten ilkeilystä.

Minusta Suomessa suojellaan ja paijataan kiusaajia ihan liikaa. Olisi jo korkea aika kriminalisoida kiusaaminen niin sitten myös kiusaavat nuoret saataisiin ehkä paremmin kuriin.

[/quote]

Eli sen jälkeen, kun olet käynnyt vetämässä kiusaajiasi turpaan niin sinutkin saataisiin haastaa oikeuteen ja saataisin paremmin kuriin :D

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 16:29"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:49"]

Anteeksianto on prosessi, jossa opitaan suhtautumaan toiseen ihmisenä neutraalisti. Teko pysyy edelleen vääränä, mutta uhri kykenee ymmärtämään sen, miksi joku mokaa sillä tavalla ja siirtämään sen tavallaan menneisyyteen.

Kristillisen armon kanssa asialla ei ole tekemistä.

[/quote]

Ei pahoja asioita tehneeseen ihmiseen todellakaan tarvitse suhtautua neutraalisti. En näe syytä, miksi esim. juutalaisten tulisi ikimaailmassa antaa sydämessään anteeksi Adolf Hitlerille.

[/quote]

Nytpä otit minulle läheisen asian esille. Olen sattuneesta syystä perehtynyt hyvinkin tiiviisti juutalaisten selviytymiskertomuksiin holokaustista.

Kyllä: juutalaisista keskitysleirissä olleista ihmisistä parhaiten selvisivät ne, jotka pyrkivät sinnikkäästi eteenpäin ja osasivat nähdä tapahtumat historiallisesta laajasta perspektiivistä. Vähän tyyppiä "helvetin huono tuuri, jäin natsien ja sodan jalkoihin, mutta selvisin ja olen nyt elossa ja minulla on paljon kohtalontovereita". Kuin että "minä olen menettänyt sukuni ja perheeni ja minä olen tuhon oma, minä en kykene ikinä tästä selviämään, minä olen menettänyt suvun omaisuuden, minä olen pahan uhri".

Jos näkökulma ja oma asenne vaikutti holokaustin äärimmäiset kauheudet kokeneiden selviytymiseen, oletko todella sitä mieltä, että se ei vaikuta koulukiusaamisen uhrien selviytymiseen?

101

[/quote]

Puhuin pelkästään tuosta anteeksiannosta. Enpä usko, että kovin moni holokaustista selvinnyt on sen päätoimeenpanijoille antanut anteeksi. "Sattuuhan näitä."

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:33"]

Minä en ymmärrä kuinka jotkut jaksaa vatvoa pitkälle aikusikään jotain kouluaikaisia kiusausjuttujaan. Ja varsinkin hautoa kostoa entisille kiusaajilleen? Stubbinkin väitetyt koulukiusaamisjutut jatkuvasti joku kaivaa esiin.

Eikö se ole ihan päivänselvää että kouluissa ollaan vielä keskenkasvuisia eikä ymmärretä miltä kiusaaminen tuntuu? Kouluikäiset on kuitenkin ihan lapsia vielä. Ei lapsilta voi edellyttää vastuullista käytöstä tai syyttää lapsuuden teosta aikuisuuteen asti.

Voisiko joku avata koulukiusattujen ajatusmaailmaa tältä osin? Miksi olla aikuisiälläkin kiusaajille katkera ja pitää heitä vastuussa lapsuuden teostaan?

Ehkä opettaja olisi kiusaajia parempi kohde katkeruudelle, aikuisena pitäisi osata puuttua tälläisiin tilanteisiin. Mutta harvemmin vihaa/katkeruutta kuitenkaan suunnataan opettajiin.

Itse olen ollut kiusattuna sekä kiusaajana. En ole katkera ja kaikkien osapuolten kanssa oli kuitenkin välit kunnossa kun kaikki vähän aikuistuivat.

[/quote]

Kotikasvatuksesta tuo johtunee, kukaan täysjärkinen ei kiusaa siihen pisteeseen asti, että hänestä tulee kiusaaja. Jokainen on kuullut lallatysta, mutta jatkuva kiusaaminen on eri asia. Mielestani lukiolainen on jo lahella aikuista. 

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:19"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 21:10"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 20:02"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 19:52"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:51"][quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 18:12"]

Tämä viestiketju on kummallinen. Kiusaajat, sivustaseuraajat ja pientä kiusaa kokeneet vaativat vakavasti koulukiusattuja antamaan anteeksi. Anteeksianto on henkilökohtainen asia. Anteeksiantoa voi pyytää, jos on aiheuttanut toiselle ihmiselle vahinkoa tai mielipahaa.

Anteeksiantoa ei voi vaatia. Sellainen vaatimus on lyödyn lyömistä.

[/quote]

Ei suinkaan. Ei kai tässä kukaan VAADI yhtikäs mitään.

Minä ainakin sanoin, että jos siihen kykenee, on jo pitkällä paranemisprosessissa. Anteeksiannolla siis tarkoitan sitä, että asia ei enää tuota samanlaista ahdistusta ja kykenee näkemään, että se kiusaajan teko oli väärä, mutta sama ihminen voi olla joissain muissa asioissa täysin tavallinen tyyppi - ei siis demonisoi sitä ihmisenä.

Minusta tässä ketjussa myöskään ei ole kiusaajia kirjoitellut. Alkupään sivuja en tosin ole kunnolla lukenut, joten jos joku täällä on puolustanut kiusaamista, niin olisin kiinnostunut näkemään siitä sitaatin.

Se, mistä tässä on kinattu on se, miten kiusaamista käsitellään ja voiko uhri mentaalipuolella itse pyrkiä edesauttamaan toipumistaan. Vaikeaa se on ja kiinni kiusaamisen vakavuudesta ja uhrin henkilöllisistä vahvuuksista - mutta väitän yhä, että ihminen voi itsekin vaikuttaa siihen, miten hyvin toipuu. Jos itseapu olisi mahdotonta, myös terapia-apu olisi, ja se olisi liian karmea ajatuskin...

101

[/quote]

Luepa esim. kommentti 218. Siinähän juuri tulee ilmi, että itse kiusaamisesta on päästy terapian avulla yli, mutta ei siitä, mitä se aiheutti!!! Kirjoittaja mainitsee sos. tilanteiden pelon ja huonon itsetunnon. Itselläni vähän samanlaisia kokemuksia. En ole katkera, mutta toisaalta kiusaaminen ei jättänyt minulle "kuin" sen tunteen, etten kelpaa kenellekään tai mihinkään.

[/quote]

Niin. Mutta olihan terapiasta kumminkin apua - ilman tilanne olisi varmasti vieläkin pahempi. Siitä oli kyse. Ei siitä kaikki kiusatut pääse koskaan kokonaan ylitse, ja vaikeaa se on - mutta että siihen voi silti pyrkiä vaikuttamaan itse sekä terapian kautta.

101

[/quote]

Toinen kommenttini tähän keskusteluun, en lähde tuohon jankkaamiseesi mukaan: Kyse on siitä, että itse kiusaamisesta voi päästä yli, antaa ehkä anteeksi, mutta ei välttämättä siitä, _mitä se aiheuttaa_. Kaikenlaisia jännitys- ja pelkotiloja jää, eikä ne poistu sillä, että "edes yrittäisi" . Kiusaaminen vaikuttaa näin koko loppuelämään. Periaatteessa ymmärrän pointtisi, että asenteella voi vaikuttaa paljon, mutta se asenne ei poista niitä pelkotiloja tai sosiaalisia pelkoja. Niistä ei välttämättä pääse koskaan eroon, terapia ei ole mikään ihmeparantaja, vaikka siitä voi apua ollakin. Kokemusta on.

Kiusaamisen jälkiä ei siis poista mikään "oma asenne".

[/quote]

Ihan turha näille on takoa, ei nämä ymmärrä, kun kaikki on kyse vain omasta päätösestä ja siitä lujasta tahdosta, että nyt riittää ja jos senkin jälkeen vielä masentaa, on varmasti ruokavaliossa vikaa tai lääkitystä pitää lisätä. Kaikki on vain omasta itsestä kiinni ja siitä, että pitää ottaa tiukka niskaote.

Terapeuttini sanoikin juuri tänään (en itse ottanut puheeksi muiden suhtautumista mm. depressioon) että monet ihan järkevätkin ihmiset kuvittelevat, että masennus hoituu sillä, että saa vain kunnon potkun persiille ja ottaa itseään niskasta kiinni. Ihmetteli, miksi tällaista hoitomuotoa ei ole vielä lanseerattu, että masentuneet ja muut henkisesti heikot jonoon vaan ja jokaiselle potku persauksille, siitä se elämä alkaa :D (jos se muka sillä paranee). Kyllähän se nyt yhteiskunnallekin tulisi huomattavasti halvemmaksi, tuollainen taikakeino, kun hoidattaa terapialla vuosi kausia.

[/quote]

Herranen aika - kuinka tahallaan väärin voi ihminen tulkita toisen kommentteja?

Koko ajan olen sanonut, että koskaan missään vika ei ole uhrissa. Jos hän ei pääse traumasta eroon, vika on kiusaajan. Kaikilla meillä on yksilölliset kyvyt käsitellä asioita, ja kiusaamistakin on toooodella monenasteista. Pahimmillaan se jättää varmasti elinikäiset traumat. Eikä koulukiusaamistrauma eroa masennuksesta, siinä PELKKÄ asenne ei takuulla paranna, mutta toisaalta siitä on osaltaan APUA.

Ainoa mitä olen sanonut on, että ap:lla on siinä pointtinsa, että omaan toipumiseen voi itsekin vaikuttaa. Ei ole helppoa, eikä nopeaa, mutta voi vaikuttaa. Jos ei voisi, voisi saman tien väittää, ettei terapiastakaan ole MITÄÄN hyötyä.

Tuskin sinäkään sellaista olet väittänyt.

Minua - korostan - ei ÄRSYTÄ se, jos joku muistelee koulukiusaamista. Aihe on tärkeä, ja siitä pitää puhua. Minua säälittää ja harmittaa sen uhrin puolesta, jolle asia vielä vuosien kuluttuakin on kipeä.

Sen sijaan sellainen keskustelutapa, jossa kiusaajat leimataan yksiselitteisesti toivottomiksi kusipäiksi - pienetkin lapset - on minusta väärä ja äärimmäisen vahingollinen kiusaamisen poistamisen kannalta, koska se kannustaa nostamaan kädet pystyyn. "ei voi mitään, lapsi on pahapahapaha..."

Ja kuten olen moneen otteeseen kertonut, minua itseäni on kiusattu koko peruskoulun ajan, samoin nuorimmaistani. On se nyt v...tu jos tätäkään et ymmärrä, vaan yrität vääntää minusta jotain koulukiusaamisen hyväksyjää :-(

101

Mua on koulukiusattu kahden lapsen toimesta. En todellakaan vatvo asiaa ja pauhaa siitä.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:12"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 13:05"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:56"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:40"]

Kiusatuksi joutuminen on sikäli hankala homma, että kiusatuksi joutuu usein ne jotka muutekin ovat heikompia ja arempia ja heille ehkä myös helpommin sitten jää niitä henkisiä traumoja pidemmäksi aikaa. Ja kun kiusatuksia joutuu herkässä elämänvaiheessa kuten murrosikäisenä jolloin muiden hyväksyntää tarvitsee niin se määrittää hyvin pitkälle millainen ihmisestä tulee. Itse sain masentuneisuuden ja huonon itsetunnon. Yritä pöljä tajuta ettei kaikki ihmiset ole yhtä vahvoja eikä asiat vaan katoa sormia napsauttamalla. Sä et todellakaan tiedä mitään kiusatun elämästä.

[/quote]

En tiedäkkään. Eikä me tiedetä mitään lapsisotilaiden tai vaikka teininä vanhempiensa kuoleman todistaneiden ihmisten elämästä. Tai sinä et tiedä minun elämäni vaikeuksista. Pointti on kuitenkin se, että ME OLLAAN IHAN ITSE ELÄMÄSTÄMME VASTUUSSA ja se, että jääkö kiusattu sureen kohtaloaan lopun elämäkseen on valitettavasti ihan hänen itsensä vastuulla. Se, että jotain kiusastaan koulussa on mielestäni äärimmäisen surullista ja kauheaa. Toivon todella, ettei omat lapseni tule koskaan kohtaamaan sellaista. Kuitenkin moni muukin asia on aivan äärimmäisen surullista, mitä ihmiset joutuvat elämässään kohtaamaan itsesä riippumattomista syistä, ja se on aina tosi surullista ja hirveää. Ei se koulukiusaaminen ole mikään rajan tekevä poikkeus, josta ylipääseminen on vaan täysin mahdotonta.

Ei mikään ole sellainen asia, josta ihmismielen olisi mahdoton päästä yli. Se vaatii töitä ja uskoa itseensä. Se, että heittää kirveen kaivoon ja jää paikoilleen katkeruuteensa makaamaan ei missään nimessä edesauta tilanteesta ylipääsyä. Eikä tämä ole mikään minun päättämä asia, vaan ihan karu fakta. Ihan himpun verran realismia suosittelisin sinullekin.

[/quote]

Ikävää että sulla on omia lapsia, vaikutat empatiakyvyttömältä ihmiseltä. Jos kiusatulle on tullut pitkäaikaisen kiusaamisen seurauksena psyykeongelmia (masennusta, syömishäiriöitä ym.) niin ei ne niin vaan katoa sormia napsauttamalla. Mua oikein naurattaa että joku idiootti vaan käskee pyrkimään eteenpäin. Realismi on sulta itseltä kateissa ja nähtävästi myös kysy asettua toisen asemaan. Toivottavasti osaat kohdella omia lapsiasi eri tavalla mikäli joku heistä joskus sattuu olemaan koulukiusauksen uhri. Kiusattu ei ole vastuussa kiusaamisesta vaan ihan jotkut muut! Sano nyt vielä että raiskatuksi joutuminen on aina naisen oma vika. 

[/quote]

Kommenttisi oli niin typerä, että ihmettelen miksi edes vastaan tähän. Kuten jo aiemmin sanoin, me ketä ei ole koulukiusattu emme tiedä miltä se tuntuu. Ei KUKAAN joka ei ole samaa kokenut tiedä miltä se tuntuu toisesta, eikä oikeastaan silloinkin.

Olen itse kokenut elämässäni hyvin raskaita asioita ja elänyt äärimmäisen vaikeita aikoja vuosikausia. Ei se psyykeongelmat mene pois sormia napsauttamalla, tiedän sen kyllä omasta kokemuksesta. Helvetin hyvin tiedänkin. Silti mulle sanoi todella moni "idiootti", että pyri vaan eteenpäin. Ja niin tein, ja se oli kyllä elämäni paras päätös. Edes ne psyykeongelmaiset tulee samaan koskaan valmista ratkaisua tilanteeseen kultaisella tarjottimella, vaan se vaatii helvetisti omaa työtä myös.

Haluaisin kysyä sinulta, että mitä ihmisille jää kun kaikki toivo ja yritys paremmasta huomisesta on unohdettu? Onko se tilanne sitten parempi, kuin puskea eteenpäin vaikka kuinka vituttaisi?

[/quote]

Valitettavasti jokainen sun kirjoitus osoittaa sun empatiakyvyttömyyden. Ehkä sulla onkin ollut elämässäsi jotain psyykkisiä ongelmia/traumoja mutta jos ne ei liity koulukiusaamiseen niin et tiedä yhtään mistä puhut. Just tällainen ajattelutapa on vallalla ja mahdollistaa kiusaamisen. Kiusaajia hyysätään ja ymmärretään ihan liikaa, usein jopa kiusattua syyllistetään asiasta ja se huokuu sunkin tekstistä. Mun kiusaajat oli sanoneet joskus vuosia myöhemmin mun tutulle kun oli ollut puhetta musta että "ai, eikös se ollut se vähän hiljainen tyyppi". Eivät edes perkeleet muista mitä ovat tehneet aikoinaan. Joten olen katkera ja haluaisin pyyhkiä kaiken tapahtuneen pois mutta kun se ei ikävä kyllä onnistu noin vaan. Ja elän normielämää töitä tekemällä, olen opiskellut, mennyt naimisiin ja saanut lapsia, en ole jättäytynyt yhteiskunnan ulkopuolelle kiusaamiseni takia. Silti se ei poista mun kokemuksia tai sitä millainen musta on tullut. 

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:02"]

104, en ole kirjoittanut noita kirjoituksia, joita kommentoit, mutta minusta nyt hiukan ylitulkitset.

Hän on minusta aivan oikeassa siinä, että omaan toipumiseen voi yrittää vaikuttaa. Ja vaikuttaakin. Oma asenne on tärkeä tekijä myös mielisairauksien tai traumojen kohdalla, ei pelkästään fyysisten sairauksien. Ja huom - tällä EN tarkoita, että pitkäkestoisesta kiusaamisesta ja itsetunnon nitistämisestä paranisi tuosta vain tai että se olisi vain tahdon asia. Saati nyt että jos joku kärsii loppuikänsä huonosta itsetunnosta se olisi pelkästään "hänen oma vikansa". Kyllä kiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat aina kiusaajan ja sen mahdollistaneen yhteisön vika, ei uhrin.

MUTTA silti. Siihen omaan traumaan voi suhtautua niin, että hakee apua, pyrkii tietoisesti saamaan onnistumiskokemuksia, kieltäytyy muistelemasta tapahtunutta tai syyttämästä siitä itseään. Tai toisessa ääripäässä on se, että syyttää itseään huonoksi ja tyhmäksi, kun joutui kiusatuksi. Ei hae apua, käyttää kiusauskokemuksia syynä jättäytyä syrjään opinnoista, työelämästä, perheen perustamisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä.

En edelleenkään nyt syytä niitä, jotka ovat sortuneet kiusaamisen alle. Se voi olla todella kamalaa ja ihminen voi syntyjään, siis ihan perusluonteeltaankin olla sen verran arka ja haavoittuvainen, että kiusaaminen aiheuttaa pahemmat haavat kuin ehkä jollekin toiselle olisi aiheuttanut. Mietin vaan, mitä ihminen voi tehdä itse itselleen auttaakseen itseään. Ymmärrätkö. mitä ajan takaa.

101, jota siis kiusattiin ala- ja yläasteen ajan haukkumalla ja jättämällä ulos kaikista kaveriporukoista, mutta joka ainakin omasta mielestään on päässyt asian ylitse ja jolla nyt on hyviä ystäviä

[/quote]

Se oma osallistuminen toipumiseen on yksilökohtaista, miten paljon kukin voi tehdä. Jotkut ovat vaurioituneet niin pahoin, ettei juuri mitään ole tehtävissä. Aivan kuten fyysisten vammojen kanssa. Ja puhun omasta kokemuksesta. Olen hakenut aktiivisesti apua, käyn tukiryhmissä, terapiassa, harrastan meditaatiota, syön terveellisesti, liikun, yritän ajatella kaikesta mahdollisimman positiivisesti. Ei tämä psyyke silti tästä ole korjaantunut kuin taikaiskusta. Ikää nyt 30-vuotta ja edelleen jatkuu terapiat ja muut.

Olen tehnyt kaiken sen, mitä sairaan pitääkin tehdä ja sekään ei riitä. Silti minun on vaikea vain tsempata ja mennä eteenpäin ja unohtaa ja olla vain tasapainoinen ja iloinen ja onnellinen ja tuottelias ja reipas ja mitä muuta. Voi olla, että parantelen itseäni koko loppuelämäni ja tiedätkö, se ei ole minun syytäni. Kukaan minua hoitava taho ei kehtaisi väittää, ettenkö tekisi aivan kaikkeni parantumiseni eteen. Silti sekään ei välttämättä riitä. Aivan kuin vammautuneelle ei riitä se, että joka hetki vaikka visualisoi kävelemistä ja tekee fyysisiä harjoitteita.

Kaikki ei ole kiinni siitä omasta tahdosta ja reippaudesta. Emme ole jumalia edes itsemme suhteen. Kaikkea tässä elämässä ei voi hallita eikä parantaa.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 10:33"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 16:29"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 16:01"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 15:49"]

Anteeksianto on prosessi, jossa opitaan suhtautumaan toiseen ihmisenä neutraalisti. Teko pysyy edelleen vääränä, mutta uhri kykenee ymmärtämään sen, miksi joku mokaa sillä tavalla ja siirtämään sen tavallaan menneisyyteen.

Kristillisen armon kanssa asialla ei ole tekemistä.

[/quote]

Ei pahoja asioita tehneeseen ihmiseen todellakaan tarvitse suhtautua neutraalisti. En näe syytä, miksi esim. juutalaisten tulisi ikimaailmassa antaa sydämessään anteeksi Adolf Hitlerille.

[/quote]

Nytpä otit minulle läheisen asian esille. Olen sattuneesta syystä perehtynyt hyvinkin tiiviisti juutalaisten selviytymiskertomuksiin holokaustista.

Kyllä: juutalaisista keskitysleirissä olleista ihmisistä parhaiten selvisivät ne, jotka pyrkivät sinnikkäästi eteenpäin ja osasivat nähdä tapahtumat historiallisesta laajasta perspektiivistä. Vähän tyyppiä "helvetin huono tuuri, jäin natsien ja sodan jalkoihin, mutta selvisin ja olen nyt elossa ja minulla on paljon kohtalontovereita". Kuin että "minä olen menettänyt sukuni ja perheeni ja minä olen tuhon oma, minä en kykene ikinä tästä selviämään, minä olen menettänyt suvun omaisuuden, minä olen pahan uhri".

Jos näkökulma ja oma asenne vaikutti holokaustin äärimmäiset kauheudet kokeneiden selviytymiseen, oletko todella sitä mieltä, että se ei vaikuta koulukiusaamisen uhrien selviytymiseen?

101

[/quote]

Puhuin pelkästään tuosta anteeksiannosta. Enpä usko, että kovin moni holokaustista selvinnyt on sen päätoimeenpanijoille antanut anteeksi. "Sattuuhan näitä."

[/quote]

Ok. Joo, toki ei nyt sellaiseen kukaan kykene eikä pidäkään kyetä. Kyllä Aatu teki hirveitä tekoja, joista ikävä kyllä ei koskaan joutunut tuomiolle.

Mutta siinä mielessä "antoivat anteeksi", että osa kykeni siirtämään tapahtuman menneisyyteen, eikä joka päivä palannut tapahtuneeseen.

101

Täytyy myöntää, että itsekin ajattelen, että uhrimentaliteetti ja kymmenien vuosien jälkeenkin koulukiusatuksi tulemisen jatkuva vatvominen kertoo siitä, että henkilö ei ole vielä päässyt asian käsittelyssä kovin pitkälle. Mikä voi tietysti olla ihan ymmärrettävää, jotkut näistä jutuista ovat todella rankkoja ja kiusaaminen on voinut jatkua vuosia ja leimata koko nuoruuden. Silti se ei mielestäni vaikuta pidemmän päälle kovin hedelmälliseltä. Tuo on ikäänkuin ensimmäinen vaihe toipumisessa, ja sen pitää loppua joskus, että asiasta olisi mitään mahdollisuuksia päästä yli. Ja se yli pääseminen on aikuisella ihmisellä ihan omalla vastuulla ja itsestä siihen on löydettävä resurssit. Toki sitä voi jatkaa joidenkin kymmenien vuosien takaisten lasten syyttämistä elämänsä kaikista ongelmista, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Se, mitä tapahtui, oli todella kamalaa, mutta sille ei enää voi mitään eikä sitä voi tekemättömäksi tehdä. Nyt olette aikuisia ja teillä on valta ja vastuu tehdä elämästänne sellaista, kun haluatte. Miksi annatte menneisyyden kiusaamisne määritellä teidät edelleen?

89  jatkaa:

Itse en siis vihaa kiusaajiani tai heille toivo mitään kauheaa. Välillä kyllä mietin että haluaisin heidän ymmärtävän miten pahasti ovat minua satuttaneet.

Teille jotka luulette että kiusattu jotenkin valitsee sen että jää sosiaalisista tilanteista pois ja perustelee sen itselleen sillä että on koulukiusattu... No minulla ei se ainakaan niin ole mennyt. Enemmänkin yritystä on ollut ja olen ihmetellyt sitä miten olen niin huono luottamaan kehenkään, miten olen niin sulkeutunut ja olen ollut äärettömän vihainen itselleni kun en vaan kykene luomaan ihmissuhteita niinkuin muut. En mitenkään tiedostaen ole päättänyt syrjäytyä. Sittemmin sen on yhdistänyt kiusaamiseen kun niitä taustoja omalle käyttäytymiselle on pohdittu, sen sijaan että olisin teininä päättänyt että tätä en koskaan unohda.

Totta hemmetissä sitä haluaisi luottaa muihin, haluaisi olla sosiaalinen, haluaisi aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kun ei se vaan ole niin helppoa. Voikun olisikin.

Ja ei muuten myöskään ole hyvä ignoorata omia traumojaan, jos ne oikeasti vaivaavat olisi niitä hyvä käsitellä. Ei ne sillä katoa että kieltäytyy ajattelemasta niitä. Vaikka toki ei menneessä ikuisuuksia vellominen ja vihan hautominen viekään eteenpäin. Mutta kyllä se menneisyyden käsittely on ihan suurikin osa sitä prosessia että siitä voisi päästää irti.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:08"]

Mua on koulukiusattu kahden lapsen toimesta. En todellakaan vatvo asiaa ja pauhaa siitä.

[/quote]

Et taida nyt ihan ymmärtää mistä täällä oikeasti puhutaan.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:05"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:00"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:52"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:44"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]

Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet! 

[/quote]Käviskö sulle et kävis ensin vetämässä niitä kiusaajia turpiin? Sen jälkeen vois sit unohtaa.

[/quote]

Helpottaisiko se turpaan vetäminen sua? Säälittäviä kommentteja.

[/quote]Itseasiassa kyllä. Kyllä mä haluaisin antaa takaisin. En mä ole mikään  kynnysmatto, jonka ylitse saa kävellä. Lapsena ja nuorena olin ujo ja arka enkä uskaltanut antaa takaisin mutta nyt uskaltaisin jo. Uskon, että mua voisi todellakin helpottaa jos voisin antaa takaisin vaikkakin näin monen kymmenen vuoden jälkeen mutta kuitenkin. Se olisi sekä oikeudenmukaista että terapeuttista mulle. Eikä siinä ole mitään säälittävää jos haluaa hyvää kohtelua itselleen ja pahoittaa mielensä toisten ilkeilystä.

Minusta Suomessa suojellaan ja paijataan kiusaajia ihan liikaa. Olisi jo korkea aika kriminalisoida kiusaaminen niin sitten myös kiusaavat nuoret saataisiin ehkä paremmin kuriin.

[/quote]

Eli sen jälkeen, kun olet käynnyt vetämässä kiusaajiasi turpaan niin sinutkin saataisiin haastaa oikeuteen ja saataisin paremmin kuriin :D

[/quote]Ei vaan sitten puntit olisivat tasan tai edes vähän sinnepäin. Mun elämähän on pilalla jo joka tapauksessa mutta mun henkinen paranemiseni voisi lopultakin ehkä alkaa.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:14"]

Täytyy myöntää, että itsekin ajattelen, että uhrimentaliteetti ja kymmenien vuosien jälkeenkin koulukiusatuksi tulemisen jatkuva vatvominen kertoo siitä, että henkilö ei ole vielä päässyt asian käsittelyssä kovin pitkälle. Mikä voi tietysti olla ihan ymmärrettävää, jotkut näistä jutuista ovat todella rankkoja ja kiusaaminen on voinut jatkua vuosia ja leimata koko nuoruuden. Silti se ei mielestäni vaikuta pidemmän päälle kovin hedelmälliseltä. Tuo on ikäänkuin ensimmäinen vaihe toipumisessa, ja sen pitää loppua joskus, että asiasta olisi mitään mahdollisuuksia päästä yli. Ja se yli pääseminen on aikuisella ihmisellä ihan omalla vastuulla ja itsestä siihen on löydettävä resurssit. Toki sitä voi jatkaa joidenkin kymmenien vuosien takaisten lasten syyttämistä elämänsä kaikista ongelmista, mutta mitään hyötyä siitä ei ole. Se, mitä tapahtui, oli todella kamalaa, mutta sille ei enää voi mitään eikä sitä voi tekemättömäksi tehdä. Nyt olette aikuisia ja teillä on valta ja vastuu tehdä elämästänne sellaista, kun haluatte. Miksi annatte menneisyyden kiusaamisne määritellä teidät edelleen?

[/quote]

En kyllä ymmärrä tuota Ristoa tuossa naapurissa. Se oli siinä pahassa onnettomuudessa silloin 10 vuotta sitten, kaiken fysioterapiat ja kuntoutukset sai, sai maailman parasta hoitoa sairaalassa ja edelleen se lykkii itseään tuossa pyörätuolissa. Mitä järkeä sen on antaa menneisyyden tapahtumien vaikuttaa sen nykyiseen elämään, sillä on kaikki kortit käytettävissä! Ei takuulla ole yrittänyt tarpeeksi, olen kuullut monia ihmeellisiä tarinoita siitä, miten vammautunut voi taas kävellä kun vain tarpeeksi sinnikkäästi yrittää. Ihan itsestä se on vain kiinni. Miksi se vatvoo edelleen tuota onnettomuutta ja antaa sen vaikuttaa noin radikaalisti sen elämään, menis nyt vain eteenpäin ja ottais itseään niskasta kiinni! En minä vaan ymmärrä, minulle tämä kävely on ihan naurettavan helppoa. Senkus vaan pomppaa pystyyn ja kävelee!!

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 12:18"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 10:17"][quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:58"]

[quote author="Vierailija" time="04.05.2014 klo 09:55"]

Samaa minäkin ihmettelen! Miksi itkeä vauva-palstalla että joku on joskus sanonut mulle jotain tyhmää, voi minua poloista?! Koko elämä on pilalla kun mua ei tokalla luokalla otettu mukaan johonkin leikkiin! Kasvakaa aikuiseksi ja unohtakaa menneet! 

[/quote] ei se ihan noinkaan mene jos on oikeasti vuosien ajan hakattu, uhkailu ja liotettupäätään koulun vessanpöntössä. 

[/quote]pitää kertoa vanhemmille ja nykyään ainakin vanhemmat on monessa asiassa kovia reagoimaan jne. ottaa yhteys lastensuojeluun ja jos tulee fyysisiä vammoja niin yhteys poliisiin.

[/quote]

Olen myös sitä mieltä, että kiusatun on hyvä kertoa kiusaamisesta vanhemmilleen. Se kannattaa, vaikka koko maailma kääntyisi perhettä vastaan. Nimittäin valitettavasti niin voi käydä. Esimerkkinä alla kuinka meidän yhdelle lapselle ja perheelle kävi, kun yritimme puuttua kiusaamiseen. 2000-luvulla pääkaupunkiseudulla.

Yhtä lastamme alettiin kiusata 7. lk:lla. Kiusaaminen oli jatkuvaa alusta saakka. Siis ihan koko koulu ajan ja vielä koulumatkoillakin. Yritin jossain vaiheessa kirjoittaa päiväkirjatyyppisesti koulupäivän tapahtumia ylös (jotta koulu ymmärtäisi mistä on kysymys), mutta siihen meni aina koko ilta töistä pääsystä nukkumaan menoon saakka. Mahdotonta siis. Kiusaaminen paheni, se raaistui ja muuttui intensiivisemmäksi. Koulun asenne oli, että 'kiusaaminen kuuluu normaaliin nuorten kehittymiseen'. Tämän lauseen luokanopettaja kirjoitti Wilma-viestiinkin. Lastani haukuttiin, potkittiin jopa päähän, tönittiin, jätettiin ulkopuolelle, hänestä levitettiin huhuja jne. Kiusaaminen oli suuren oppilasjoukon tapa kohdata lapseni. Ei siis vain yksittäisiä tapahtumia. Esim. Hyvin usein kun lapseni meni luokkaan oppitunnille, tuoli vedettiin hänen altaan ja hän putosi lattialle. Muut alkoivat huutaa opettajalle, että lapseni yritti viedä jonkun toisen paikan jne. Myös ruokailu oli tuskallista, siellä tehtiin jatkuvasti kuten luokkatilanteissa. Tai muut sanoivat 'mene pois', 'sinulla ei ole oikeutta istua tässä', 'muistathan että opettajat väkivaltaisuutesi takia kieltäneet sinua istumasta tähän'. Mitään väkivaltaisuutta ei ollut, eikä opettajat olleet kieltäneet lastani istumasta ruokalassa mihinkään. Huutelemalla tällaisia kiusaajat saivat aikaan jatkuvan huhumyllyn. Tämä on vain yksi esimerkki kiusaajien toimimtatavasta. Lopputuloksena tuossa koulussa oli, että

- lapseni pahoinpideltiin lähes joka kerta kun hän tuli kouluun (välillä joku yksin, välillä iso joukko)

- lapseni ei uskaltanut enää puolustautua, koska kiusaajat kertoivat heti nämä reaktiot opettajille, jolloin ne tulkittiin niin, että lapseni käyttäytyy jotenkin väärin (hän ei kuitenkaan tehnyt sen pahempaa kuin huusi kutsuvansa poliisin paikalle, mutta tämä oli opettajien mielestä uhkaavaa)

- koulu keskusteli kiusaajan joukon kanssa, jonka mielestä mitään kiusaamista ei ole. Koulun mielestä kiusaava joukko oli oikeassa samaan tapaan kuin vaaleissa demokraattinen äänestystulos ratkaisee

- lopussa lapseni oli enemmän poissa kuin paikalla

- koulun ns. opiskelun tuki oli vaatimus tulla kouluun joka päivä. Jotkut yksittäiset opettajat auttoivat kertomalla selkeästi mitä poissaolon aikana oli tehty ja sain hakea heiltä puuttuvat monisteet kansliasta. Moni opettaja ei merkinnyt läksyjä Wilmaan, eivätkä suostuneet kertomaan läksyjä minulle muutakaan kautta, puuttuvien materiaalien toimittamisesta puhumattakaan. On sanomattakin selvää, että luokkakavereilta tehtäviä ei ollut mahdollista saada.

Tottakai yritin ensin selvittää kiusaamista koulun kanssa. Yllä on kuvattu koulun asenne: kiusaaminen on normaalia ja kohteen on selvittävä sen seurauksista yksin.

Sitten soitin suuren osan kiusaajien vanhemmista läpi. Tämän tein yhden erittäin väkivaltaisen tilanteen jälkeen, jolloin lapseni oli kaadettu maahan ja joukko oppilaita oli potkinut häntä mm päähän. Yhteystiedot oman luokan vanhempiin minulla oli, muiden yhteystietojen löytäminen oli oma lukunsa. Osa vanhemmista suhtautui tilanteeseen vakavasti ja nämä lapset eivät puhelinsoiton jälkeen enää ainakaan aktiivisesti kiusanneet. Osa 'pysyi neutraalina' tyyliin 'tässä on varmasti kaksi tarinaa'. Osa suhtautui yhteenottooni hyvin negatiivisesti ja 2 pahimman kiusaajan perheet valittivat puhelinsoitostani rehtorille. Suurin osa kiusaajista jatkoi kiusaamista entistä raaemmin. Mielestäni vanhemmat antoivat tavallaan kiusaamiselle luvan. Rehtorin mielestä toimin väärin ottaessani yhteyttä kiusaajien vanhempiin. Kiusaaminen oli tuolloin kuitenkin jatkunut jo yli vuoden ja lapseni oli sairastunut sen seurauksena.

Tässä vaiheessa soitin lastensuojeluun ja poliisiin kysyen neuvoja. Lastensuojelussa neuvottiin tekemään pahimmasta kiusaajasta lastensuojeluilmoitus, minkä teinkin omalla nimelläni. Poliisin suhtautuminen oli mielestäni välttelevää ja hieman alentavaakin tyyliin 'rouvaseni, ei kaikista poikien nahisteluista kannata poliisille soittaa'. Lastensuojeluilmoituksen seurauksena kiusaaja kiusasi entistäkin enemmän ja kierommin. Hän valehteli, että olen tehnyt useita rikosilmoituksia hänestä ja muista ihmisistä. Hän myös kertoi kaikille lastensuojeluilmoituksesta. Jotenkin juttu kääntyi niin, että kouluyhteisön mielestä minä olin tehnyt väärin. Tässä vaiheessa koulu teki ls-ilmoituksen minun lapsestani. Ja pääkiusaajan äiti teki rikosilmoituksrn minusta. Hänen mielestään tekemäni ls-ilmoitus loukkasi hänen kunniaansa.

Hommahan johti siihen, että siirsin lapseni toisen kaupungin alueella sijaitsevaan kouluun, koska pelkäsin kotikaupunkimme viranomaisia. Viranomaiset tekivät koulun vaihtamisesta vaikeaa, mutta löysin keinon, kun tajusin valehdella. Tietenkin koulumatkat olivat pitkiä ja jouduimme viemään omalla kustannuksella lasta kouluun. Lisäksi maksoimme lääkärit ja terapiat yksityisellä, koska julkisella sektorilla emme apua saaneet.

Kiusaamisesta on nyt vuosia, joten lapsemme on jo mennyt elämässään eteenpäin. Hänen terveytensä ei ole vieläkään normalisoitunut. Hän kärsii masennuksesta, sairastelee tavallista enemmän ja lisäksi hänelle puhkesi kiusaamisen aikana migreeni, joka on kroonistunut.

Uskon, että lapseni olisi selvinnyt kiusaamisesta paremmin, jos

- koulu olisi tuominnut kiusaamisen ja opettajat olisivat olleet empaattisia häntä kohtaan

- viranomaiset olisivat oikeasti puuttuneet kiusaamiseen (esim. Lastensuojelu olisi jalkautunut koululle. Poliisi olisi auttanut meitä tekemään rikosilmoituksen ja jututtanut kiusaajia sekä vanhempia vakavasti. Koulu olisi vaikkapa erottanut kiusaajat määräajaksi tai siirtänyt heidät erityisoppilaiksi tarvittavin tukitoimin.)

Ymmärrän hyvin, että vakavasti kiusattu ei vielä aikuisenkaan ole välttämättä päässyt yli kiusaamisesta. Toivon kuitenkin, että lapseni vielä joskus parantuu ja jopa voi elää ilman, että liikaa ajattelisi noita vuosia.

[/quote]

Miksi ette tehneet rikosilmoitusta pahoinpitelystä? Ettekö osanneet... Ihmettelen.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:13"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 14:02"]

104, en ole kirjoittanut noita kirjoituksia, joita kommentoit, mutta minusta nyt hiukan ylitulkitset.

Hän on minusta aivan oikeassa siinä, että omaan toipumiseen voi yrittää vaikuttaa. Ja vaikuttaakin. Oma asenne on tärkeä tekijä myös mielisairauksien tai traumojen kohdalla, ei pelkästään fyysisten sairauksien. Ja huom - tällä EN tarkoita, että pitkäkestoisesta kiusaamisesta ja itsetunnon nitistämisestä paranisi tuosta vain tai että se olisi vain tahdon asia. Saati nyt että jos joku kärsii loppuikänsä huonosta itsetunnosta se olisi pelkästään "hänen oma vikansa". Kyllä kiusaamisen aiheuttamat vauriot ovat aina kiusaajan ja sen mahdollistaneen yhteisön vika, ei uhrin.

MUTTA silti. Siihen omaan traumaan voi suhtautua niin, että hakee apua, pyrkii tietoisesti saamaan onnistumiskokemuksia, kieltäytyy muistelemasta tapahtunutta tai syyttämästä siitä itseään. Tai toisessa ääripäässä on se, että syyttää itseään huonoksi ja tyhmäksi, kun joutui kiusatuksi. Ei hae apua, käyttää kiusauskokemuksia syynä jättäytyä syrjään opinnoista, työelämästä, perheen perustamisesta, sosiaalisesta kanssakäymisestä.

En edelleenkään nyt syytä niitä, jotka ovat sortuneet kiusaamisen alle. Se voi olla todella kamalaa ja ihminen voi syntyjään, siis ihan perusluonteeltaankin olla sen verran arka ja haavoittuvainen, että kiusaaminen aiheuttaa pahemmat haavat kuin ehkä jollekin toiselle olisi aiheuttanut. Mietin vaan, mitä ihminen voi tehdä itse itselleen auttaakseen itseään. Ymmärrätkö. mitä ajan takaa.

101, jota siis kiusattiin ala- ja yläasteen ajan haukkumalla ja jättämällä ulos kaikista kaveriporukoista, mutta joka ainakin omasta mielestään on päässyt asian ylitse ja jolla nyt on hyviä ystäviä

[/quote]

Se oma osallistuminen toipumiseen on yksilökohtaista, miten paljon kukin voi tehdä. Jotkut ovat vaurioituneet niin pahoin, ettei juuri mitään ole tehtävissä. Aivan kuten fyysisten vammojen kanssa. Ja puhun omasta kokemuksesta. Olen hakenut aktiivisesti apua, käyn tukiryhmissä, terapiassa, harrastan meditaatiota, syön terveellisesti, liikun, yritän ajatella kaikesta mahdollisimman positiivisesti. Ei tämä psyyke silti tästä ole korjaantunut kuin taikaiskusta. Ikää nyt 30-vuotta ja edelleen jatkuu terapiat ja muut.

Olen tehnyt kaiken sen, mitä sairaan pitääkin tehdä ja sekään ei riitä. Silti minun on vaikea vain tsempata ja mennä eteenpäin ja unohtaa ja olla vain tasapainoinen ja iloinen ja onnellinen ja tuottelias ja reipas ja mitä muuta. Voi olla, että parantelen itseäni koko loppuelämäni ja tiedätkö, se ei ole minun syytäni. Kukaan minua hoitava taho ei kehtaisi väittää, ettenkö tekisi aivan kaikkeni parantumiseni eteen. Silti sekään ei välttämättä riitä. Aivan kuin vammautuneelle ei riitä se, että joka hetki vaikka visualisoi kävelemistä ja tekee fyysisiä harjoitteita.

Kaikki ei ole kiinni siitä omasta tahdosta ja reippaudesta. Emme ole jumalia edes itsemme suhteen. Kaikkea tässä elämässä ei voi hallita eikä parantaa.

[/quote]

Noin minä kyllä sanoin itsekin. Että syyllinen on aina se kiusaaja ja kiusaamisen mahdollistanut yhteisö, ei uhri. Sanoin myös ihan selvästi, että se on erittäin vaikea prosessi.

Mutta varmasti itsekin olet samaa mieltä siitä, että tuo tietoinen pyrkimyksesi kohti tervettä itsetuntoa on AUTTANUT sinua. Mieti, miten pärjäisit, jos et olisi hakenut apua. Mahdollisesti olisit siirtynyt jo aikaa sitten ns. toiseen ulottuvuuteen.

101

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:40"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:31"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:27"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2014 klo 12:04"]

Pakko varovaisesti myötäillä AP:ta. Itse en ole ollut kiusattu, enkä kiusaaja. Hyvää ystävääni kiusattiin koko yläaste samojen ihmisten toimesta. Kiusaaminen oli jatkuvaa, tosi ilkeää nimittelyä ja paskanjauhantaa. Haukkumista ja perään huutelua. Olivat hänen entisiä kavereita, ja välit oli sit mennyt poikki tosi ikävissä merkeissä. Oli se tosi ikävää kyllä minunkin mielestä, mutta silti tällä kaverillani oli suhteellisen paljon ystäviä ja mikään ns. sosiaalinen hylkiö hän ei todellakaan ollut, ei tyttöjen eikä poikien keskuudessa. Enemmän tilanne oli "kahden suositun" riitautumisesta ja  kovasuisemman kostosta, mihin lähti sitten paljon muitakin mukaan ja homma vaan jatkui ja jatkui.

Tästä on reilusti yli 10v aikaa, ja edelleen kaverini on erittäin katkera näitä ihmisiä kohtaan. Siis ihan puhtaasti toivoo huonoa niille ja mielellään puhuu heistä edelleen. Vaikka olen vierestä tätä asiaa todistanut, ihmettelen hänen katkeruuttaan silti. Silloin oli kuitenkin kyse teinitytöistä, jotka on varmaan maailman pahasuovin ihmisryhmä. Ja vielä entisistä kavereista, kiusauksessa oli mukana aivan varmasti kateutta ja yleistä vittumaisuutta. En millään pysty uskomaan, että samat ihmiset edelleen toimisivat niin. Silti hän kääntää puukkoa haavassaan asiasta edelleen, ja mielestäni nämä tapahtumat on vaikuttaneet tosi paljon häneen ihmisenä.

Olen varmaan hirveä ystävä, mutta en pysty ymmärtämään miksi kiusattu jää tuleen makaamaan ja vatvovaan näitä asioita päässään, vaikka ne on täysin mennyttä jo kaikki.

[/quote]

No niin, huomaa että täällä taas kommentoi ne joilla ei itsellään ole kokemusta kiusattuna olemisesta. Jos et itse ole sitä kokenut niin mitä siinä ihmettelet?!?! Kaverillesi se on ollut kamala ja traumaattinen kokemus ja se tuntuu hänestä pahalta edelleen. Kun ne asiat ei vaan katoa unohtamalla minnekään. Kíusaaminen jättää ikuiset arvet. Mutta sitähän sä et voi ymmärtää. 

[/quote]

Kaikilla meillä on ollut omat vaikeutemme, jotka jättää niitä arpia. Silti mielestäni pitäisi AINA pyrkiä eteenpäin ja jättää menneet taakseen. Ja mielestäni tämä koskee myös koulukiusattuja, koska se ei ole ainoa hirveä tai vaikea muisto, mitä ihminen voi mielessään kantaa.

Tuolla logikaalla ihmismieli ei voisi koskaan selvitä koettelemuksistani, mutta kummasti se vaan selviää.

[/quote]

Kiusatuksi joutuminen on sikäli hankala homma, että kiusatuksi joutuu usein ne jotka muutekin ovat heikompia ja arempia ja heille ehkä myös helpommin sitten jää niitä henkisiä traumoja pidemmäksi aikaa. Ja kun kiusatuksia joutuu herkässä elämänvaiheessa kuten murrosikäisenä jolloin muiden hyväksyntää tarvitsee niin se määrittää hyvin pitkälle millainen ihmisestä tulee. Itse sain masentuneisuuden ja huonon itsetunnon. Yritä pöljä tajuta ettei kaikki ihmiset ole yhtä vahvoja eikä asiat vaan katoa sormia napsauttamalla. Sä et todellakaan tiedä mitään kiusatun elämästä.

[/quote]

Onko se sun heikkous ja arkuus kaikkien muiden vika? Voisitko katsoa peiliin? Millaiseksi vanhempasi sinut kasvattivat?

Tässä ketjussa huomaa, että osa keskustelijoista on traumatisoituneita ihmisiä, joilla trauman käsittely on vielä aivan kesken, jos alkanutkaan. Se aiheuttaa sen, että kirjoituksia ylitulkitaan syyllistävinä ja kritisoivina, vaikka kirjoittaja ei ole sellaista tarkoittanutkaan. Otsikointi on ehkä sen verran hyökkäävä ja foorumi muutenkin väärä, että tästä asiasta ei voi täällä keskustella rakentavasti tai tuoda omia selviytymiskeinojaan esiin millään tavalla, jota ei pidettäisi hyökkäyksenä muita kohtaan. Tavallaan tämä ketju osoittaakin täydellisesti kiusaamisen suuren tragedian.