Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämää ahdistavan miehen kanssa. En jaksa!
29.04.2014 |
Olen liitossa miehen kanssa, jonka hyviä puolia on kaikenkaikkiaan kunnollisuus. Hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym.
Huonona puolena, joka todella alkaa ahdistaa minua on hänen halunsa ikäänkuin hallita minua ja ohjata elämäni ja tekemiseni täysin hänen ohjaamaansa ja haluamaansa suuntaan.
Hän peittää tämän halunsa ja "valtaansa pakottamisen" siihen, että hän huolehtivainen ja haluaa vain meille pariskuntana hyvää. Minä kaipaan itsenäisyyttä ja olen aika itsepäinen, kun huomaan että minua taas kerran ohjataan johonkin.
Hän lähtee aina mukaani kauppaan, tietysti, avuliaisuuttaan, ettei minun tarvitse yksin kantaa ostoksia ja ajaa autolla markettiin jota käytämme. Haluaisin joskus kyllä mennä yksinkin.
Hän tulee yllättäen hakemaan minua töistä, tietysti kuten kunnollinen ja vaimoaan ajatteleva mies tekee. Kun sanon, että hänen ei tarvitse minun takiani ajaa hakemaan, että matkustan ihan mielelläni julkisilla päivän päätteeksi rauhoittuen yksin kotiin hän hämmästyy ja ihmettelee tätä kovasti. Jos sinnikkäästi väitän, että mua ei haittaa ollenkaan istua matka julkisissa ja vaikka lukea lehteä, hän loukkaantuu ja puhisee, että "no okei, jos susta on tosiaan hauska odottaa vesisateessa kyytiä ja kököttää ruuhkassa, niin ei sitte."
Tämän jälkeen hän tuhahtelee ja puhisee ja tekee kaikkensa että ymmärtäisin kuinka tyhmää on sanoa, ettei hänen tarvitse tulla hakemaan minua töistä. Hän on tarkka rahasta, ja hän joutuu minun työpaikalleni kuitenkin ajamaan erikseen, joten kun vetoan siihen, ettei ole mitenkään taloudellisesti järkevää hänen ajaa varta vasten minun työpaikalleni, ei hän pysty sanomaan mitään ja näen miten hän miettii sopivaa "keinoa" keksiä hyvä syy ajaa ylimääräinen mutka.
Työni on "pakopaikkani" eli asia, johon hän ei pysty vaikuttamaan. Seuraava henkien taistelu ja minun puolustustaisteluni käytiin taas kerran:
Mies aloittaa, tietysti kautta-rantain- ja muka-huolettomasti: "Yritin tänään soittaa sulle, mutta et vastannut"
-"Jaa, mulla on kännykkä äänettömällä töissä. Ei meillä ole suotavaa pitää siviilikännykkää työssä päällä." (Työpaikkani määräyksiin se ei voi sanoa mitään)
-"No, mikset sä pidä sitä luuria näkyvissä, että olisit nähnyt kun mä soitan?"
-" No se puhelin oli varmaan unohtunut käsilaukkuun. "
-Hiljaisuus. Mies miettii, miten jatkaa.
-"Mä soitin sun työhuoneeseen, mut et vastannut".
-"Jaa. Et jättänyt soittopyyntöä keskukselle, kyllähän sä tiedät että ne laittaa mulle meiliin soittopyynnön jos on joku hätä ja haluat että soitan".( Ei sillä ole mikään hätä ollut, eikä se halua ilmoitella keskukselle miten usein se soittaa)
Uusi miettimistauko mieheltä. Uuteen yritykseen: -"Mihin aikaan sulla on ruokkis?"
"-"Mulla on liukuva työaika, mä käyn sen mukaan miten töihin sopii".(Mä en aio antaa sulle mahdollisuutta alkaa väijymään mun ruokatuntien aikoja ja menoja. En tule vastaamaan tähän väijytykseen ollenkaan.)
-"Ajattelin vaan, että voisit ruokatunnin aikaan varmaan pitää kännykän mukana ja päällä"
-"Joo, jos mä muistan ottaa sen mukaan, menen joskus suoraan toisesta paikasta syömään pikaisesti enkä käy hakemassa mitään mukaan" (En muuten aio luvata kantaa kännykkä säännöllisesti missään mukana. Jätän asian tahallaan ihan auki, enkä muista enkä lupaa mitään)
Miestä harmittaa. Näen kyllä, että se kihisee halusta saada minut jallitettua, mutta en ole tietävinäänkään koko juonesta. Laittelen kotihommia ja teen ruokaa ihan muina naisina. Mies alkaa murjottaa. Kun kutsun syömään, hänellä ei ole nälkä. "No voi kun harmi, tein tätä sun herkkuruokaa just tänään. Mä laitan sulle jääkaappiin valmiin annoksen, jos sä haluat syödä myöhemmin." Mies myöntyy tähän. Se ei kuitenkaan voi heti alkaa syömään, koska sen pitää osoittaa mulle että sillä on nyt joku asia huonosti. Se, ettei se saa mua myöntymään haluamaansa.
Illalla katselen telkkaria ja ompelen. Mies tulee muka katsomaan telkkaria myös, mutta murjottaa edelleen. En ole edelleenkään moksiskaan, koska enhän ole tehnyt mitään. Olen päinvastoin oikein rentoutunut ja nautin tv-ohjelmasta.Kyselen mieheltä, että ei kait hän ole tulossa kipeäksi, että pitäisköhän sun mennä aikaisemmin lepäämään, ettet vaan pääse sairastumaan. Mies ei tietenkään voi mennä ennen minua nukkumaan.Pariskunnat menee yhdessä nukkumaan, toisen ei ole soveliasta jäädä vielä valvomaan.
Sanon että taidan vielä valvoa hiukan, on hieman kotitöitä tekemättä. Kotitöiden tekeminen on hyvää ja hyväksyttävää tekemistä, joten mies ei voi minua siitä kieltää ei vaatia lopettamaan. Aloitan silittämään oikein reilua pyykkikorillista ja päätän että silitän joka ikisen sukan resorin ja paidanhelman. Mies huokailee ja joutuu vetäytymään makuuhuoneeseen kuitenkin. Mä jään yksin, rauhassa silittämään. Saanpa hetken huokaista.
Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.
En osaa tätä lyhyemmin tai ehkä oikein selittää, mutta ahdistaa. Onkohan kenelläkään muulla tällaista? Lasten aika voisi olla, mutta en oikein uskalla.
.
Kommentit (119)
Minkä takia pelaat noita pelejäsi? Etkö pysty istumaan miehen kanssa alas ja sanomaan, että puhutaanko nyt asiat halki ja suoraan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä nään tässä piirteitä itsestäni ja mulla se johtuu menetyksen pelosta ja ehkä läheisriippuvaisuudesta. Lapsena olen saanut kokea menettämistä, traumat kai siitä.
Itse nään asiat miehesi kannalta näin. En minäkään ymmärrä miksi haluat kävellä sateessa ja mies ehkä kaipaa sinua ja haluaa hakea. Koska olet vetääntyvä, mies aistii jotain ja ehkä luulee sen johtuvan jostain toisesta miehestä tai siitä että mietit eroa ja sitähän sinä mietit.
Tuo soittohomma nyt on mennyt miehelläsi vähän yli ja vaikka itsekin ärsyynnyn, jos mies ei vastaa, en kyllä ikinä soittelisi töihin sitä yhtää kertaa enempää. Hqluan, että mies ilmoittaa jos on ylitöissä. Vihaan odottamista, ahdistun siitä etten tiedä onko mies töissä vai mennyt kaverin kanssa kahville töiden jälkeen eikä kerro. Tässä siis se yksi syy tähän. Mies kun on aika hajamielinen ja saattaa sanoa että on kohta kotona ja unohtaa kertoa että menikin käymään kahvilla. Puhelin saattaa olla äänettömällä eikä kuule. On kyllä oikeasti siellä kahvilla mutta ärsyynnyn epätietoisuudesta.
Minäkin haluan mennä nukkumaan mieheni kanssa samaan aikaan. Musta parisuhteessa kuuluu mennä samaan aikaan nukkumaan. En saa unta ilman miestä ja näin myös sanoneet kaikki ystäväni joiden kanssa asiasta puhunut.
Mulle riittäisi että mies katsoisi silmiin ja sanoisi, et hän on tässä eikä mene mihinkään. Ilmoittaisi muutoksista ja kertoisi rakastavansa, eikä voisi ikinä pettää ja haluaa viettää kanssani loppuelämän. Se voisi siis auttaa. Ottaa sen ihan kunnolla puheeksi ja kysyä mikä on ja selittää että olet erilai en ja kaipaat myös omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia pelaat noita pelejäsi? Etkö pysty istumaan miehen kanssa alas ja sanomaan, että puhutaanko nyt asiat halki ja suoraan?
Meillä pelataan pelejä, sillä suoraan puhuminen ei onnistu. Mies kieltäytyy edes kuuntelemasta tai ymmärtämästä että mitä puhun. Hän siis totaalisesti vähättelee asiani. Toteaa täysin että hän on normaali ja toivoo vain normaalia tavallista elämää. Ei voi olla liikaa pyydetty.
Tällöin jääkin minun roolikseni se, joka toivoo älyttömyyksiä, epäjärkeviä, rahan tuhlausta ja huonoa käytöstä ylipäätään. Huono siinä on sanoa suoraan, että kun tämmöisestä mä tykkään kun se on ensin todettu ihan hulluksi.
Mikäli haluan jotain omaa aikaa itselleni, paheksumisesta huolimatta, pitää se pelata samoilla säädöillä kuin mitä mies pelaa. Eli huolellisesti.
Lähtisin, jos jaksaisin aloittaa sen vääntämisen omaisuudesta. Ja tännepäin ei voisi jäädä, täällä ei ex-rouvat juuri liikuskele. Pitäisi muuttaa toiselle puolelle maata..
Niin no.. kamalaa luettavaa. Mies on ahdistava, mutta kyllä olet sinäkin. Ihme juonittelua ja esittämistä. Ehkä en vaan ymmärrä, kun en itse koskaan esitä mitään vaan puhun suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia pelaat noita pelejäsi? Etkö pysty istumaan miehen kanssa alas ja sanomaan, että puhutaanko nyt asiat halki ja suoraan?
Meillä pelataan pelejä, sillä suoraan puhuminen ei onnistu. Mies kieltäytyy edes kuuntelemasta tai ymmärtämästä että mitä puhun. Hän siis totaalisesti vähättelee asiani. Toteaa täysin että hän on normaali ja toivoo vain normaalia tavallista elämää. Ei voi olla liikaa pyydetty.
Tällöin jääkin minun roolikseni se, joka toivoo älyttömyyksiä, epäjärkeviä, rahan tuhlausta ja huonoa käytöstä ylipäätään. Huono siinä on sanoa suoraan, että kun tämmöisestä mä tykkään kun se on ensin todettu ihan hulluksi.
Mikäli haluan jotain omaa aikaa itselleni, paheksumisesta huolimatta, pitää se pelata samoilla säädöillä kuin mitä mies pelaa. Eli huolellisesti.
Lähtisin, jos jaksaisin aloittaa sen vääntämisen omaisuudesta. Ja tännepäin ei voisi jäädä, täällä ei ex-rouvat juuri liikuskele. Pitäisi muuttaa toiselle puolelle maata..
Missä ihmeessä sinä oikein asut? Irakissa?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen eroa. Kun on saanut sinut jallitettua lapsentekoon, osat tulevat vaihtumaan. Kun vauva parkuu ja tarvitsisit kipeästi apua itsekin sairaana, miestä ei näykään enää missään, ei ehkä päiväkausiin. Minulla oli juuri tuollainen mies.
Tuollaiselle miinkentälle ei missään nimessä pidä lasta tehdä! Sehän menee ihan mahdottomaksi sitten. Mies voi aina pelata huono-äiti ja hyvä-äiti-korttia ja kiristään sut neljän seinän sisälle lopullisesti. Lapseen taas vaikuttaa jo varhaislapsuuden tunnekokemukset siitä, että vanhemmat pelailee ja kyttää toisiaan eikä avoimuutta saatika onnellista parisuhdetta ole kuin jossain ihan muualla!
Herran jestäs kuitenkin. Olette ihan hulluja molemmat. Lähtisin tuosta vetämään vaikka pikkuyksiöön tai johonkin puutalokommuuniin palelemaan mieluimmin. Ihan hirveetä ja ahdistavaaa "muka" oikeanlaista elämää. Elämä on vain tämän kerran. Tuollaista sen ei pidä olla yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä ettei miehelläsi ole omaa elämää lainkaan ja hän siksi roikkuu sinussa. On riippuvainen sinusta ja pelkää menettävänsä sinut. Siksi kyttää. Kerro tämä miehellesi ja kerro että sinä tukehdut tähän ja tällä tyylillä sinä nimenomaan pakenet. Että miehen pitää löytää omia harrastuksia ja omia ystäviä, jotta sinulle jää omaakin elämää. Et voi vältellä kertomista enää, sillä mitä enemmän kaipaat yksityisyyttä, sitä ahdistuneemmin miehesi sinuun takertuu. Jos puhe ei auta, varaa aikaa pariterapiaan.
Juuri näin. Tämä on kierre. Sinä vetäydyt yhä enemmän ja mies koittaa päästä lähemmäs. Tunnistan oman suhteen alusta. Mies oli kiinni minussa ja se ärsytti.onneksi löytyi tasapaino. Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Ei mieheni ole yhtään takertuva enkä minä vetäytyvä
Teillä voi olla toisinkin. Mutta tässä vaiheessa peli pitää saada poikki
Puhukaa rehellisesti asioista niiden oikeilla nimillä. Kerro mitä tunnet ja miten miehesi käytös vaikuttaa sinuun. Itse aikanani olin ahdistava puoliso useita kuukausia. Olin jäänyt lasten kanssa kotiin ja miestä ei näyttänyt parisuhteen hoitaminen kiinnostavan. Hän muuttui etäiseksi. Pelkäsin että hänellä on joku toinen ja mustasukkaisuudesta soittelin hänelle koko ajan kun hän oli työmatkoilla. Valitin aivan kamalasti kaikesta, olin pettynyt elämääni. Murjotin ja vaadin. Minulta oli miehen työn takia jäänyt harrastukset ja ystävät toiselle puolelle maata. Syytin häntä siitäkin. Hän usein jätti vastaamatta soittoihin (kyllä nyt ymmärrän miksi...) Lopulta puhuimme asiasta kunnolla, molemmat. Hän kertoi masentuneista ajatuksistaan ja minä ymmärsin olevani taas liian tylsistynyt elämästäni ja elämäni pyöri vain puolisoni ympärillä. Olin hukannut itseni täysin. Teimme kompromissin ja muutimme lähemmäs kouluani ja mies löysi vastaavan hyvän työn, jossa työmatkoja oli vähemmän. Jatkoin yliopisto-opinnot loppuu, hankin harrastuksia ja perustin yrityksen. Ahdistuneesta minästä tulikin onnellinen ja tyytyväinen nainen. Se alkoi vaikuttaa koko perheeseen. Valitus loppui, ahdistus väheni ja opin käsittelemään sitä. Nykyään mies oma-alotteisesti tulee lähelle ja parisuhteemme on hyvä. Olemme onnellisia. Sitä tasapainottaa molempien oma elämä työn ja harrastusten muodossa. Edelleen mies on minulle rakas ja tärkeä, mutta ei elämäni keskipiste. Minä olen oman onneni ja elämäni seppä, ei naapurini, lapseni tai mieheni. :D t. Entinen mieheni ahdistelija...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on vakavaa henkistä väkivaltaa. Googlaa se ja enemmän löydät tekstiä englanniksi abuse sanalla. Eli pahenee, kyse on miehen halusta alistaa, hallita ja kontrolloida sinua, vallanhalusta, ei rakkaudesta. Juokse!
Miksi vastailette ap:lle avaukseen, jonka on melkein kaksi vuotta sitten kirjoittanut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia on edelleen ajankohtainen jonkun kohdalla.
Tapailin jonkin aikaa vähän samanlaista miestä. Hän kävi töissä, pyöräili työmatkat ja halusi sen jälkeen viettää kaiken muun ajan kanssani. Ehdotin yhteistä tekemistä, mutta hänelle ei oikein mikään sopinut. Hänelle yhteistä tekemistä oli se, että istutaan sohvalla ja katsotaan tv:tä, katsotaan yhdessä auringonlaskua (en tiedä, miten tämä olisi hoidettu talvella), käydään ruokakaupassa yhdessä, laitetaan yhdessä ruokaa ja syödään se yhdessä. Meidän omaan pikkupesään ei tarvittu ulkomaailmaa. Rakkain ja tärkein harrastus hänelle oli oma kainaloinen. Siis se, että voi pitää naista kainalossa ja silitellä ja halia. Herttaista, mutta jokapäiväisenä ja koko hereillä oloajan se on todella ahdistavaa. En siis olisi tuossa suhteessa päässyt muualle kuin töihin ilman miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä asia on ajankohtainen, ehkä ei ap:lle, mutta monelle muulle kyllä. Ap:n kirjoituksesta päätelleen asia on enemmän kuin ajankohtainen hänelle. Tuommoiset ahdistavat ja konrtolloivat miehet kun ei tapaa mitenkään rentoutua ja antaa omaa tilaa kenelekkään lähellään, vähiten vaimolleen.
Ei voi kun toivoa ettei ole lasta tuohon laatikooon tehnyt. Sitten siellä voi huonosti kaikki, ja tulee voimaan vielä 2080-luvulla kun ahdistuneen kodin kyttäämisen nitistämä lapsi on aikuinen ja yrittää omaa elämäänsä alkaa elmään. Nähty on ja tiedän että pelkkää epäonnistumista tiedossa. Sääliksi käy. Ukon jättäisin silleen soittelemaan ihan tyhjään numeroon ja opettelemaan ihan yksin nukkumista.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se ja kirjoita sitten kirja. Mä oon jo lukija ja fani.
Samaa mieltä! Noin pitkä juttu eikä kukaan valita, ettei jaksanut lukea! (Minä tosin en jaksanut lukea kommentteja kuin ekan sivun, joten en tuosta toki voi olla varma.)
Seurustelin nuorena ja tyhmänä samanlaisen miehen kanssa, mutta en onneksi muuttanut hänen kanssaan yhteen asumaan kuten hänen mielestään olisi pitänyt heti tehdä. Halusin pitää oman asunnon, jossa ei hänen mielestään "ollut mitään järkeä maksaa kahdesta".
Halusin käydä jumpassa ja salilla hän halusi yllättäen myös treenata. Mä ostinkin kortin sellaiselle vain naisille-salille ja sekös harmitti häntä. Mutta kun olin siihen jo rahat törsännyt niin ei voinut ajatellakaan että olisi toiseen paikkaan tuhlannut rahaa joten näillä mentiin.
Nuorena ja epävarmana sitä yrittää miellyttää ettei toiselle tulisi paha mieli. Ja toinen tosiaan huokailee ja tuhahtelee jos asiat ei mene hänen tahtonsa mukaan.
Onneksi, kiitosjeessukiitos, sain jonkun työtarjouksen toiselta paikkakunnalta jota en voinut hylätä. Siinähän ei olisi ollut nimittäin mitään järkeä. Lähdin sinne ja en kovin kauaa enää takaisinpäin reissannut.
Sinne jäi nysväämään.
Olkoot vaikka minkälaiset traumat ja epävarmuudet kalvamassa, mutta ei kenenkään parisuhteessa kuulu niitä alkaa hoitamaan. Sitä varten on muut tyypit.
Up! Tämmöistä tämä elämä monilla on. Ihan paskaa.
Tämä mies on yhdenlainen vaimonsa kyttääjä. Ei suoraan mustasukkainen mutta yhtä hullu kyllä.
En jaksa alkaa lukea 5sivua edellisiä kommentteja, mutta onko tuo nyt ihme että mies turhautuu. Varmaan huolissaan että petät tai haikailet muita miehiä, kun tuolla tavalla välttelelet ja keksit tekosyitä. Kyllä sen huomaa että ihan tahallasi välttelet, sen takia just varmaan yrittääkin saada tiukemmin kontaktia. Sitten ilalla et mene edes viereen ja tuskin on seksiäkään. Ehkä kannattais puhua sille miehelle ja kertoa suoraan että haluisit välillä olla vähän rauhassakin. En sitten osaa sanoa korjaantuuko tossa mikään silläkään, että vietätte vähemmän aikaa yhdessä. Ehkä ette vaan sovi toisillenne.
Alue: Aihe vapaa
Kunpa pääsisin eroon tuosta! Samanlaisia sääntöjä koko ajan. Parikunnan KUULUU liikkua yhdessä eikä missään nimessä KUULU mennä minnekkään erikseen. Kaupassa tietysti mies on mukana, varsinkin joku perjantairuuhka on hyvin tärkeää, sillä siellä on muitakin miehiä. Sitten kysellään multa koko kotimatka, että huomasitko sen-ja-sen miehen ja mikähän sekin luuli olevansa ja sehän melkein seuras meitä... Not.
Ja kyllä tosiaan, nukkumaan mennään yleensä yhdessä. Mies ei mukamas osaa nukkua jos en ole vieressä omalla tyynyllä. Mutta oikeesti se ei vaan anna mun katsoa jotain Beverlyhillsin kotirouvia tai Kardashianeita. Jauhaa vaan että ei tommosta p-kaa pidä kenenkäään aikuisen katsoa ja etkö tajua että se on suunniteltu ja ohjelmoitu ohjelma että ei siinä ole mitään kattomista. Mutta kun mä haluaisin katsoa sen, ja rauhassa!
Yritin kyllä käydä kuntokeskuksessa ihan vaan jumpassa. Kyllä siitä niin kova vastustus nousi, ettei sitä jaksanut. Siellähän oli myös miehiä. Mitähän ne siellä teki, kyttäs mua tietysti. Pariskuntana käymme yhdessä sauvakävelelmässä ja talvella hiihtämässä. Ulkoilmassa liikkuminen on paaaaljon terveellisempää, enkö mä sitä tajua.
On talot ja tavarat, remontit tehty viimesen päälle ja kesämökkitonttia kattelee. Minä en niin paljon tarvitsisi. Mutta jotain omaa pitää olla. Menee pää ja nousee se uhma. Jätän tahallani kertomatta mitenkään etukäteen, kun meillä työn puolesta kerran vuoteen joku seminaarimatka tai risteily (Hui). Siitähän se huokailu alkaa. Että mitä järkeä ja miten paljon se maksaa ja ei ole kyllä mitään järkeä ja kyllä pitäisi liitosta kysyä että ei olla pakollista. Menen silti.
Jos ei sukulaisia olisi tässä lähikylillä niin en varmaan näkisi ketään muuta kuin miestä ja työpaikkaa kuukausiin. Suku on kuitenkin hyvä asia ja perhe on aina tärkein, miehenkin mielestä.