Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämää ahdistavan miehen kanssa. En jaksa!
29.04.2014 |
Olen liitossa miehen kanssa, jonka hyviä puolia on kaikenkaikkiaan kunnollisuus. Hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym.
Huonona puolena, joka todella alkaa ahdistaa minua on hänen halunsa ikäänkuin hallita minua ja ohjata elämäni ja tekemiseni täysin hänen ohjaamaansa ja haluamaansa suuntaan.
Hän peittää tämän halunsa ja "valtaansa pakottamisen" siihen, että hän huolehtivainen ja haluaa vain meille pariskuntana hyvää. Minä kaipaan itsenäisyyttä ja olen aika itsepäinen, kun huomaan että minua taas kerran ohjataan johonkin.
Hän lähtee aina mukaani kauppaan, tietysti, avuliaisuuttaan, ettei minun tarvitse yksin kantaa ostoksia ja ajaa autolla markettiin jota käytämme. Haluaisin joskus kyllä mennä yksinkin.
Hän tulee yllättäen hakemaan minua töistä, tietysti kuten kunnollinen ja vaimoaan ajatteleva mies tekee. Kun sanon, että hänen ei tarvitse minun takiani ajaa hakemaan, että matkustan ihan mielelläni julkisilla päivän päätteeksi rauhoittuen yksin kotiin hän hämmästyy ja ihmettelee tätä kovasti. Jos sinnikkäästi väitän, että mua ei haittaa ollenkaan istua matka julkisissa ja vaikka lukea lehteä, hän loukkaantuu ja puhisee, että "no okei, jos susta on tosiaan hauska odottaa vesisateessa kyytiä ja kököttää ruuhkassa, niin ei sitte."
Tämän jälkeen hän tuhahtelee ja puhisee ja tekee kaikkensa että ymmärtäisin kuinka tyhmää on sanoa, ettei hänen tarvitse tulla hakemaan minua töistä. Hän on tarkka rahasta, ja hän joutuu minun työpaikalleni kuitenkin ajamaan erikseen, joten kun vetoan siihen, ettei ole mitenkään taloudellisesti järkevää hänen ajaa varta vasten minun työpaikalleni, ei hän pysty sanomaan mitään ja näen miten hän miettii sopivaa "keinoa" keksiä hyvä syy ajaa ylimääräinen mutka.
Työni on "pakopaikkani" eli asia, johon hän ei pysty vaikuttamaan. Seuraava henkien taistelu ja minun puolustustaisteluni käytiin taas kerran:
Mies aloittaa, tietysti kautta-rantain- ja muka-huolettomasti: "Yritin tänään soittaa sulle, mutta et vastannut"
-"Jaa, mulla on kännykkä äänettömällä töissä. Ei meillä ole suotavaa pitää siviilikännykkää työssä päällä." (Työpaikkani määräyksiin se ei voi sanoa mitään)
-"No, mikset sä pidä sitä luuria näkyvissä, että olisit nähnyt kun mä soitan?"
-" No se puhelin oli varmaan unohtunut käsilaukkuun. "
-Hiljaisuus. Mies miettii, miten jatkaa.
-"Mä soitin sun työhuoneeseen, mut et vastannut".
-"Jaa. Et jättänyt soittopyyntöä keskukselle, kyllähän sä tiedät että ne laittaa mulle meiliin soittopyynnön jos on joku hätä ja haluat että soitan".( Ei sillä ole mikään hätä ollut, eikä se halua ilmoitella keskukselle miten usein se soittaa)
Uusi miettimistauko mieheltä. Uuteen yritykseen: -"Mihin aikaan sulla on ruokkis?"
"-"Mulla on liukuva työaika, mä käyn sen mukaan miten töihin sopii".(Mä en aio antaa sulle mahdollisuutta alkaa väijymään mun ruokatuntien aikoja ja menoja. En tule vastaamaan tähän väijytykseen ollenkaan.)
-"Ajattelin vaan, että voisit ruokatunnin aikaan varmaan pitää kännykän mukana ja päällä"
-"Joo, jos mä muistan ottaa sen mukaan, menen joskus suoraan toisesta paikasta syömään pikaisesti enkä käy hakemassa mitään mukaan" (En muuten aio luvata kantaa kännykkä säännöllisesti missään mukana. Jätän asian tahallaan ihan auki, enkä muista enkä lupaa mitään)
Miestä harmittaa. Näen kyllä, että se kihisee halusta saada minut jallitettua, mutta en ole tietävinäänkään koko juonesta. Laittelen kotihommia ja teen ruokaa ihan muina naisina. Mies alkaa murjottaa. Kun kutsun syömään, hänellä ei ole nälkä. "No voi kun harmi, tein tätä sun herkkuruokaa just tänään. Mä laitan sulle jääkaappiin valmiin annoksen, jos sä haluat syödä myöhemmin." Mies myöntyy tähän. Se ei kuitenkaan voi heti alkaa syömään, koska sen pitää osoittaa mulle että sillä on nyt joku asia huonosti. Se, ettei se saa mua myöntymään haluamaansa.
Illalla katselen telkkaria ja ompelen. Mies tulee muka katsomaan telkkaria myös, mutta murjottaa edelleen. En ole edelleenkään moksiskaan, koska enhän ole tehnyt mitään. Olen päinvastoin oikein rentoutunut ja nautin tv-ohjelmasta.Kyselen mieheltä, että ei kait hän ole tulossa kipeäksi, että pitäisköhän sun mennä aikaisemmin lepäämään, ettet vaan pääse sairastumaan. Mies ei tietenkään voi mennä ennen minua nukkumaan.Pariskunnat menee yhdessä nukkumaan, toisen ei ole soveliasta jäädä vielä valvomaan.
Sanon että taidan vielä valvoa hiukan, on hieman kotitöitä tekemättä. Kotitöiden tekeminen on hyvää ja hyväksyttävää tekemistä, joten mies ei voi minua siitä kieltää ei vaatia lopettamaan. Aloitan silittämään oikein reilua pyykkikorillista ja päätän että silitän joka ikisen sukan resorin ja paidanhelman. Mies huokailee ja joutuu vetäytymään makuuhuoneeseen kuitenkin. Mä jään yksin, rauhassa silittämään. Saanpa hetken huokaista.
Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.
En osaa tätä lyhyemmin tai ehkä oikein selittää, mutta ahdistaa. Onkohan kenelläkään muulla tällaista? Lasten aika voisi olla, mutta en oikein uskalla.
.
Kommentit (119)
Mulla oli vähän tuollainen suhde. Tosin se meni jo kolmessa kuukaudessa siihen, että mies alkoi käydä mun työpaikalla muka ohimennen milloin milläkin tekosyyllä ja suunnitteli että voitaisiin muuttaa toiselle paikkakunnalle kaksin niin että jäisin kokonaan kotiin työelämästä.
Mulla jotenkin alkoi hälytyskellot päässä soida jo tuossa vaiheessa niin että jäi katsomatta, mihin toi suhde olisi vielä päätynyt. Tutun kuuloisia tunnelmia kyllä kuvailit...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo kuulostaa aika ahdistavalta. Ei kukaan ole tilivelvollinen jokaisesta askeleesta tai teosta. Sinuna miettisin tarkkaan, haluatko jatkaa. Jos et voi rentoutua kotona, niin missä sitten?
Mun miehellä on vähän samaa, mutta aika vähän. Jos siis meen ulos, niin se haluaa tietää tarkkaan, milloin tuun kotiin( mahdollisimman pian pitöäisi tulla) ja sitse odottaa minua valveilla. Ei kuulemma osaa nukkua jos olen poissa kotoa. Mutta jos mies itse on matkoilla, niin hyvä jos soittelee pari kertaa viikossa. Mies on ope, ja joskus tenttaa mua kuin oppilasta. Kyllä yleensä vähäksi aikaa rauhoittuu, jos muistutan olevani aikuinen ihminen ja enkä halua tilittää jokaista liikettäni hänelle.
Tuosta se touhu vaan pahenee ja unohda ne lapset tästä suhteesta.
Käytkö kavereiden kanssa missään? Viihteellä? Kahvilla? Harrastatko mitään?
Oijoi.. Ei tuo ainakaan paremmaksi muutu! Sinuna lähtisin. Ei suhde ole valta taistelua tai pelaamista. Nyt ei ole lapsiakaan vielä. Ukko kiertoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää olla koko ajan askeleen edellä. Onko miehesi aina ollut tuollainen?
Etkö voi sanoa suoraan miehelle, mitä ajattelet? Sano että tarvit omaa tilaa, haluat olla enemmän yksin, menet sinne ja sinne yksin. Haluat tavata kavereitasi ilman miestä, pyydät miestä laittamaan tekstiviestiä, jos on asiaa etkä pääse vastaamaan puhelimeen.
Ettekö te voi vain suoraan puhua näistä asioista. Jos mies kiertelee, sanot että tiedät kyllä mitä hän ajattelee, ja siitä on nyt puhuttava.
Onko tämän takana mustasukkaisuus? Pelkääkö mies että olet kiinnostunut muista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli nuorena tuon tyyppinen minimuna. Pientä pelaamista ja säätöä koko ajan. Olisi pitänyt tietysti pariskuntana liikkua aina yhdessä kun niin kerran kuuluu tehdä. Ja auts, mikä karmea takaisku kun kävinkin sellaisella salilla, jonne vaan naiset pääsi. Miksei voida käydä yhdessä? Voi voi. Sanoin että työantaja tämän tyky-rahoistaan tarjoaa niin ei sitä lippua voi vaihtaa toiseen saliin ku niillä on tämän kans sopimus. Otti se sitä koville. Halus tietysti tulla hakemaan aina. Kiitos vaan kovasti ja heido.
Meillä vähän sama mutta ei nyt ihan niin että mitään ei yksin voi tehdä.. Tykätään kyllä ukkelin kanssa olla vähän paita ja peppu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä ettei miehelläsi ole omaa elämää lainkaan ja hän siksi roikkuu sinussa. On riippuvainen sinusta ja pelkää menettävänsä sinut. Siksi kyttää. Kerro tämä miehellesi ja kerro että sinä tukehdut tähän ja tällä tyylillä sinä nimenomaan pakenet. Että miehen pitää löytää omia harrastuksia ja omia ystäviä, jotta sinulle jää omaakin elämää. Et voi vältellä kertomista enää, sillä mitä enemmän kaipaat yksityisyyttä, sitä ahdistuneemmin miehesi sinuun takertuu. Jos puhe ei auta, varaa aikaa pariterapiaan.
Sairaalloinen mustasukkaisuus. Älä vaan mene tekemään lapsia tuon tyypin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tismalleen tuollainen suhde. Tuntuu todellakin ahdistavalta, uuvuttavalta ja jotenkin nöyryyttävältäkin. Vaateostoksillekin aikuiselle ihmiselle perään soitellaan, että "ruoka on valmis, tuu jo kotiin? Missä ootte käyny? Kenen kaa oot ollu?" - se pari tuntia viikosta kun en työn tai koulun takia ole kotona.
Ja olen oikeasti alkanut joskus itkemäänkin jopa siitä, etten ole sinne perkeleen kauppaankaan yksin saanut mennä. Mies oli vieläpä tarkka siitä mitä ostettiin. "Onko tuo nyt tarpeellista? Eihän me tollasia ennenkään...". Ehdotan uutta ruokalajia niin njää, hänellä on parempi idea.
Kirjaimellisesti tuntuu kuin olisi jossain kuristuspannassa. Joko otat asian kunnolla esille tai tukehdutat tuossa itseäsi. Tunnistan hyvin tuon "uhman", että minähän perkele silitän nyt sukkia ihan vaan kun mulla on siihen oikeus! Lapsen uhmalla huomaa vastaavansa siihen, että kohdellaan kuin kakaraa ja asetetaan rajoja.
Itse erosin. Valitettavasti saattaa olla teillä sama edessä. Mutta jutelkaa nyt ensin, vaikka se mies suuttuisi.
Miehesi vaikuttaa sairaalloisen mustasukkaiselta. Harvoin siitä kukaan "paranee", mutta parisuhdeterapiaa voit ehdottaa. Tilanteesi on suoraan sanottuna kamala tällä hetkellä tuollaisessa kontrollissa!
Oletko yrittänyt ottaa asiaa puheeksi miehesi kanssa? Jonkin vaikean tilanteen jälkeen voisit ns. nostaa kissan pöydälle ja sanoa, ettet kestä tuollaista kontrollointia. Voihan olla, että hänkin ymmärtää, ettei tuollainen ole normaalia. Tai sitten ei ymmärrä, jolloin ei ole paljoa tehtävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan kertonut hänelle suoraan tunteistasi? Pelaat nimittäin itsekin tätä peliä. Pitäisi puhua rehellisesti ja avoimesti. Jos se ei yhtään ajan myötä auta, tilanne on ilmeisesti toivoton.
Juokse ja heti! Tuo menee vaan pahemmaksi ja seuraavaksi alkaa uhkailu ja syyllistäminen vaan pahenee ja huomaat että sut on käännytetty kaikkia läheisiäs vastaan ja sun elämäs on muuttunut kokonaan miehes hallitsemaksi kokonaisuudeksi etkä pääse enää mihinkään suhteesta, joka on rakennettu kokonaan miehen varaan niin kuin muukin elämä. Nimim kokemusta on, onneksi pääsin pakoon kun musta on vielä jotain jäljellä. Se talloo sut lopulta maanrakoon eikä sun vahvasta luonteesta ole enää mitään jäljellä etkä lopulta enää edes muista millainen olet joskus ollut, vaan sen naisen minkä mies on susta leiponut.
Niin ja 17 lisää vielä, että minunkin mieheni puki kaiken "pakon olla yhdessä" ja tietää mitä teen ja olla kartalla asioista jne., siihen, että "eikös se olisi kiva yhdessä käydä kaupassa ja YHDESSÄ suunnitella ja tehdä". Mutta ei se mitään yhdessä ollut. Se oli sitä, että miehen ehdoilla "yhdessä hauskaa" ja minussa vika jos en pomppinut ilosta, sen jälkeen kun kaikki pyyntöni/ehdotukseni lytätty.
Mua alkoi ahdistaa jo tossa lukiessa, juokse jo!
Juokse, nähty on, pahenee vain. Itseluottamus nakertuu kuin näkkileiipä jos jatkat. Mulle soitettiin loppuvaiheessa kun olin dösän takia myöhässä n. 10 min. välein : missä sä oot.
Alue: Aihe vapaa
Aika huolestuttavaa käytöstä mieheltäsi.