Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämää ahdistavan miehen kanssa. En jaksa!
29.04.2014 |
Olen liitossa miehen kanssa, jonka hyviä puolia on kaikenkaikkiaan kunnollisuus. Hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym.
Huonona puolena, joka todella alkaa ahdistaa minua on hänen halunsa ikäänkuin hallita minua ja ohjata elämäni ja tekemiseni täysin hänen ohjaamaansa ja haluamaansa suuntaan.
Hän peittää tämän halunsa ja "valtaansa pakottamisen" siihen, että hän huolehtivainen ja haluaa vain meille pariskuntana hyvää. Minä kaipaan itsenäisyyttä ja olen aika itsepäinen, kun huomaan että minua taas kerran ohjataan johonkin.
Hän lähtee aina mukaani kauppaan, tietysti, avuliaisuuttaan, ettei minun tarvitse yksin kantaa ostoksia ja ajaa autolla markettiin jota käytämme. Haluaisin joskus kyllä mennä yksinkin.
Hän tulee yllättäen hakemaan minua töistä, tietysti kuten kunnollinen ja vaimoaan ajatteleva mies tekee. Kun sanon, että hänen ei tarvitse minun takiani ajaa hakemaan, että matkustan ihan mielelläni julkisilla päivän päätteeksi rauhoittuen yksin kotiin hän hämmästyy ja ihmettelee tätä kovasti. Jos sinnikkäästi väitän, että mua ei haittaa ollenkaan istua matka julkisissa ja vaikka lukea lehteä, hän loukkaantuu ja puhisee, että "no okei, jos susta on tosiaan hauska odottaa vesisateessa kyytiä ja kököttää ruuhkassa, niin ei sitte."
Tämän jälkeen hän tuhahtelee ja puhisee ja tekee kaikkensa että ymmärtäisin kuinka tyhmää on sanoa, ettei hänen tarvitse tulla hakemaan minua töistä. Hän on tarkka rahasta, ja hän joutuu minun työpaikalleni kuitenkin ajamaan erikseen, joten kun vetoan siihen, ettei ole mitenkään taloudellisesti järkevää hänen ajaa varta vasten minun työpaikalleni, ei hän pysty sanomaan mitään ja näen miten hän miettii sopivaa "keinoa" keksiä hyvä syy ajaa ylimääräinen mutka.
Työni on "pakopaikkani" eli asia, johon hän ei pysty vaikuttamaan. Seuraava henkien taistelu ja minun puolustustaisteluni käytiin taas kerran:
Mies aloittaa, tietysti kautta-rantain- ja muka-huolettomasti: "Yritin tänään soittaa sulle, mutta et vastannut"
-"Jaa, mulla on kännykkä äänettömällä töissä. Ei meillä ole suotavaa pitää siviilikännykkää työssä päällä." (Työpaikkani määräyksiin se ei voi sanoa mitään)
-"No, mikset sä pidä sitä luuria näkyvissä, että olisit nähnyt kun mä soitan?"
-" No se puhelin oli varmaan unohtunut käsilaukkuun. "
-Hiljaisuus. Mies miettii, miten jatkaa.
-"Mä soitin sun työhuoneeseen, mut et vastannut".
-"Jaa. Et jättänyt soittopyyntöä keskukselle, kyllähän sä tiedät että ne laittaa mulle meiliin soittopyynnön jos on joku hätä ja haluat että soitan".( Ei sillä ole mikään hätä ollut, eikä se halua ilmoitella keskukselle miten usein se soittaa)
Uusi miettimistauko mieheltä. Uuteen yritykseen: -"Mihin aikaan sulla on ruokkis?"
"-"Mulla on liukuva työaika, mä käyn sen mukaan miten töihin sopii".(Mä en aio antaa sulle mahdollisuutta alkaa väijymään mun ruokatuntien aikoja ja menoja. En tule vastaamaan tähän väijytykseen ollenkaan.)
-"Ajattelin vaan, että voisit ruokatunnin aikaan varmaan pitää kännykän mukana ja päällä"
-"Joo, jos mä muistan ottaa sen mukaan, menen joskus suoraan toisesta paikasta syömään pikaisesti enkä käy hakemassa mitään mukaan" (En muuten aio luvata kantaa kännykkä säännöllisesti missään mukana. Jätän asian tahallaan ihan auki, enkä muista enkä lupaa mitään)
Miestä harmittaa. Näen kyllä, että se kihisee halusta saada minut jallitettua, mutta en ole tietävinäänkään koko juonesta. Laittelen kotihommia ja teen ruokaa ihan muina naisina. Mies alkaa murjottaa. Kun kutsun syömään, hänellä ei ole nälkä. "No voi kun harmi, tein tätä sun herkkuruokaa just tänään. Mä laitan sulle jääkaappiin valmiin annoksen, jos sä haluat syödä myöhemmin." Mies myöntyy tähän. Se ei kuitenkaan voi heti alkaa syömään, koska sen pitää osoittaa mulle että sillä on nyt joku asia huonosti. Se, ettei se saa mua myöntymään haluamaansa.
Illalla katselen telkkaria ja ompelen. Mies tulee muka katsomaan telkkaria myös, mutta murjottaa edelleen. En ole edelleenkään moksiskaan, koska enhän ole tehnyt mitään. Olen päinvastoin oikein rentoutunut ja nautin tv-ohjelmasta.Kyselen mieheltä, että ei kait hän ole tulossa kipeäksi, että pitäisköhän sun mennä aikaisemmin lepäämään, ettet vaan pääse sairastumaan. Mies ei tietenkään voi mennä ennen minua nukkumaan.Pariskunnat menee yhdessä nukkumaan, toisen ei ole soveliasta jäädä vielä valvomaan.
Sanon että taidan vielä valvoa hiukan, on hieman kotitöitä tekemättä. Kotitöiden tekeminen on hyvää ja hyväksyttävää tekemistä, joten mies ei voi minua siitä kieltää ei vaatia lopettamaan. Aloitan silittämään oikein reilua pyykkikorillista ja päätän että silitän joka ikisen sukan resorin ja paidanhelman. Mies huokailee ja joutuu vetäytymään makuuhuoneeseen kuitenkin. Mä jään yksin, rauhassa silittämään. Saanpa hetken huokaista.
Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.
En osaa tätä lyhyemmin tai ehkä oikein selittää, mutta ahdistaa. Onkohan kenelläkään muulla tällaista? Lasten aika voisi olla, mutta en oikein uskalla.
.
Kommentit (119)
Älä jatka liittoanne. Nyt on vielä helppo erota ja mahdollisesti erosta toivittuasi voit rakastua uudelleen sellaiseen ihmisen jolla on enemmän yhteistä sinun kanssasi.
Älä missään nimessä tee lapsia nykyisen miehesi kanssa. Lapset mutkistavat hyvänkin suhteen! Sinun nykyinen elämäsi miehesi kanssa ei ole hyvä, ja se tuskin paranee. Miehesi ei muutu, eikä sinunkaan tarvitse. Hyvän kumppanin kanssa voi olla juuri se oma itsensä (nipo, itsenäinen, hallitsija, mukautuva, jne.)
Ymmärräthän sen, että sinun ei tarvitse selitellä loputtomiin aivan normaalia elämää ja työssäoloaikaa. Aivan mahdotonta! Sinun selittely-suo on loputon, mikään ei miehellesi koskaan tule riitämään.
Olet taatusti ilman miestäsi enemmän oma itsesi ja elossa. Toimi ennen kesää, kesällä on kivempi rakentaa omaa elämää uudelleen. Olet työssäkäyvä ITSENÄINEN nainen, sinä pärjäät!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle aplodit siitä että pitää oman päänsä eikä mene tuohon lankaan :)
Mutta ihan tosissaan, eiköhän kannattaisi miettiä joko terapiaa tai suhteen katkaisua. Mies ei vaan voi olla täysissä sielun voimissa.
Ap:n miehellä ei ole mitään muuta elämää kuin valvoa ja huolehtia vaimostaan. Miksi? Ilmeisesti ei ole töissä vaan eläkkkeellä, eli a) huomattavan iäkäs tai b) sairas, todennäköisesti mielenterveyspotilas.
Miksi aloittaja tärvää elämäänsä tuollaisen miehen kanssa, kun pärjäisi paljon paremmin itsekseen, eikä tarvitsisi olla edes yksinäinen.
Kamalan ahdistavalta kuulostaa. Kauanko olette olleet yhdessä?
Kuulostaa siltä, että olette kaksi ihan erilaista persoonaa ja haluatte elää parisuhteessa eri tavalla. Sinä kaipaat vapautta ja lähinnä sitä että kaksi erillistä ihmistä jakaa kodin ja luultavasti parisuhteen? Mies haluaa että olette yhtä - teette asioita yhdessä ja vietätte aikaa yhdessä. Minusta kumpakaan tapa ei ole väärä tapa, mutta yhdessä nämä ei ehkä toimi..
Lisäksi mua huolettaa se, että tunnut koko ajan "tietävän" mitä mies aikoo ja ajattelee. Entä jos asiat ei olekkaan noin kuin luulet? Miksette voi rehellisesti keskustella asioista ja tilanteesta? Miksi pelkäät sanoa miehelle mitä tunnet ja sen että sinua ahdistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Timo T.A. Mikkosen kaltainen alfauros. Varsinainen kultakimpale. Tästa miehestä kannattaa pitää kiinni kynsin ja hampain. Kannattanee harkita muuttoa metsän keskelle ja kotiäidiksi ryhtymistä, sillä nyt on kyseessä MIES, eikä mikään lassukka.
Kokemusta on. Keskustelu ei auttanut. Eroa tein vuoden, lopulta riuhtaisin itseni väkisin irti. Kävi eron jälkeen iltakävelyllä uuden asuntoni alla ja soitteli. N. 4v. Erosta soitti vielä ja pyysi syömään. Olin muuttanu toiseen kaupunkiin ja olin vasta aloittanut uuden suhteen. Loppui vasta, kun sanoin että on uusi mies. Paras ratkaisu ikinä ja onnellisesti naimisissa nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisriippuvuuttahan tuo molempien osalta on.
Mä oon samanlainen kuin miehesi ja mulla on epävakaa persoonallisuus. Tiiän että tollanen käytös on sairasta mut mun on vaa "pakko" käyttäytyä tolleen. Käyn nyt terapiassa ja suosittelen miehellesikin.
Tällä hetkellä olen sinkku enkä edes kaipaa suhdetta juuri sen takia että tiedostan kuinka ärsyttää käytökseni parisuhteessa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tollanen. Ratsasi puhelimetkin sellasella innolla, että aloin nukkumaan puhelin tyynyn alla. Suhteesta on 5 vuotta, mutta edelleen jostain tottumuksesta nukun puhelin tyynyn alla,
Minusta tuossa on jo sellaiset merkit, että jalat alle. Ja lapset tuohon suhteeseen: ehdoton ei. Mies saa vain uuden hallintakanavan: lasten kautta hän hallitsee sinua entisestään ja lisäksi ottaa heidät samanlaiseen kontrolliin. Lapset eivät tule "parantamaan" häntä.
Minusta suhteenne ei tämän tiedon valossa ole terve kahden tasaveroisen aikuisen suhde. Mies kohtelee sinua kuin lasta, ja sinulle vuorostaan nousee lapsenomainen (joskin hyvin inhimillinen!) uho päälle. Lisäksi: jos ei saa rauhassa mennä töihin, kauppaan eikä edes kotona nukkumaan, niin minne sitten? Omaa aikaansa ei kenenkään tarvitse tuolla tavalla "varastaa": tekosyillä ja selittelyllä. On todella ikävää ja väärin, että joudut tekemään niin säännöllisesti.
Oliko mies heti alussa tällainen, vai alkoiko käytös korostua tällaiseksi pitkässä liemessä? Yhtä kaikki, älä jää odottelemaan tilanteen pahenemista. Jalat alle, nyt. Sitä paremmalla syyllä, mikäli yrität itsellesi selittää miehen käytöksen jotenkin hyväksyttävämmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
42 jatkaa:
Minusta on rehellisesti todella kammottavaa, että joutuu perustelemaan juurta jaksain niinkin tavallisia asioita kuin työmatkaa ja puhelimen käyttöä. Ja pahoittelen, jos kuulostan tylyltä, se ei ole tarkoitukseni.
Ero tulee olemaan helvetti, sä tarvitset turvaverkos ja mielellään muuton muualle, nimimerkki kokemusta on lähipiiristä.
Siskon ex oli tuollainen ja pahimpina aikoina aidosti pelkäsin, että se mielipuoli ampuu mun siskon.
Ensinnäkään sillähän ei mennyt jakeluun, että ne ovat eronneet. Soitteli mm kaikki sukulaiset ja ystävät läpi, kyttäsi uuden osoitteen luona; toisin sanoan aivan sekopäistä toimintaa.
Näin hyvin plajon jälkeenpäin ajateltunä läpensä surullinen kuvio. Eli hän tavallaan itse aiheuttaa sen pelätys lopputuloksensa käytöksellään ja sitten hokee, miten kaikki naiset on pettureita.
Mutta tästä opin itse yhden hyvin tärkeän säännön. Jos mies puhuu treffeillä existään todella huonoon sävyyn, kertoo se enemmän miehestä itsestään kuin niistä existä...
Tasapuolisuuden nimissä täytyy sanoa, että tunnen tällaisen naisenkin. He pysyivät yhdessä ja saivat lapsen. Aivan kaameaa katsottavaa. Sillä miehellä ei saa olla edes omia mielipiteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa aika extremeltä! Munkin miehellä on samoja piirteitä, mut ei noin pahoja. Ollaan oltu jo 6 vuotta yhdessä ja meillä on lapsi. Joskus aikanaan mies harrasti tota, et jos olin vaikka kavereiden kans viettää iltaa, niin tekstaili ja soitteli jatkuvasti ja "odotti" kotiin. Töihin ei sentään soitellut ja on itsekin päivisin töissä joten ei ehdi jatkuvasti kytätä :) Mun miehellä sentään on omia kavereita ja menoja, joten ei ole varmaan niin läheisriippuvainen, kuin ap:n mies, ja siks ei nykyään skitsoile munkaan menoista juurikaan. Jotain noottia tulee, jos mulla on esim. paljon iltamenoja lyhyen ajan sisällä, mut sekin johtuu lähinnä siitä että joutuu itse olee lapsen kans eikä voi suunnitella itselleen muuta ohjelmaa. Hehkutan aina miehelle, miten ihanaa on päästä harrastuksiin ja tapaamaan kavereita, niin jaksaa tätä kotiarkeakin taas ihan eri tavalla (ja annan miehen ymmärtää miten paljon arvostan häntä, koska hän osallistuu tasapuolisesti lapsen hoitoon). Meidän suhde on siis parantunut alkuajoista, voihan se johtua siitäkin et mies ei enää ole musta mustasukkainen, kun oon jo vanha rupsahtanut akka ;)
Mut tosiaan mies VOI kehittyä parempaan suuntaan, kannattaa keskustella ja yrittää vielä! Jos pahenee, niin sit tietty suhde poikki.
Hullu! Siis sinä. Jätä se. Ei kai tuommosessa voi kukaan elää. Tai sitten hopihopi pariterapiaan!!!
Jätä se ja kirjoita sitten kirja. Mä oon jo lukija ja fani.
Alue: Aihe vapaa
Nämä jotka antaa neuvoksi, että puhu suoraan miehelle asiasta, eivät tiedä mistä itse puhuvat.
Ap:n miehellä ei nimittäin ole mitään ongelmaa eikä mitään asiaa mistä pitäisi puhua! Hän on omasta mielestään Hyvä Mies ja haluaa vain auttaa vaimoaan esim. hakemalla hänet töistä, käymällä yhdessä kaupassa ja siellä salillakin.
Hänen ainoa vaatimaton toiveensa on, että pariskuntana toimitaan kuten pariskunnan kuulukin.
Miten hän voisi mitenkään ottaa vastaan jotain puhetta tai valitusta siitä että vihitty vaimo ei halua viettää hänen kanssaan aikaa?? Kun eihän mies ole tehnyt MITÄÄN väärää?? Ymmärrättekö logiikan?
Nuorena seurustelin hätäpäissäni vähän aikaa tuontyyppisen miehen kanssa. Mies oli konservatiivinen arvoiltaan, (eli ns. kunnon mies tietysti, ei viinaa ja tunnollinen töissään). Tiukat moraaliarvot suoraan kotoa jostain hevonhumpan pohjaanmaan perukoilta.
Anna-lehdessä oli kerran minulle silmät avaava haastattelu. Sekä rajoittavan mustasukkainen mies kertoi yksin itse oman versionsa ja häenen kuolemanväsynyt vaimonsa oman.
Miehellä oli kontrolli päällä vaimoonsa 24h ja puhelin siinä elintärkeässä osassa. Hänen mielestään oli täysin normaalia, että vaimo voi ilmoittaa missä ja kenen kanssa kaupungilla esim liikkuu. Suora lainaus "En ymmärrä, mitä pahaa siinä voi olla": Puhelu ei vie kuulemma niin pitkää aikaa että siitä voisi valittaa. Hänen logiikallaan siis, jos ei vastaa ja kerro missä liikkuu, naisella täytyy olla jotain salattavaa. Umpikuja siis edessä naisella.
Eli koko keskustelua ei voi tuollaisen miehen kanssa tulokselliseti käydä. Hänhän haluaa vain hyvää ja hänhän tekee kaikkensa että asiat olisi hyvin. Eli suomeksi: hän haluaa että toinen on ja toimii kuten hän haluaa.
Kaikki verhoillaan välittämisen ja auttamisen taakse. Oikeesti se kontrolloi ja tasan ahdistaa.
Ongelma on miehellä, sen lapsuudessa ja omassa itsetunnossa. Semmoinen fakiiri, joka kaivaa tuon hirvittävän epävarmuuden mustan aukon miehestä esille ja laittaa sen sen naaman eteen EI tod voi olla ahdistunut ja väsynyt vaimo!
Tommosen kanssa elämä on yhtä selviytmistä erilaisista vaanimisista ja jallituksista. Joko lähtee tai sitten väsyy ja alkaa kantamaan sitä kännykkää joka paikassa, ja pahimmassa tapauksessa tekee lapsia ja jää kotiin kutistumaan.
Isäni oli sairaan-paranoidin mustasukkainen joten tätä laatua on tullut kuunneltua yöt, kun äitiä ristikuulusteltiin asioista. Isähän jo tiesi täysin mistä oli kysymys. Hän halusi vain äidiltä tunnustuksen, ei mitään muuta. Ei kait se nyt voi olla liikaa pyydetty, tunnusta vaan kun minä jo tiedän asiat. Jne jne