Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämää ahdistavan miehen kanssa. En jaksa!
29.04.2014 |
Olen liitossa miehen kanssa, jonka hyviä puolia on kaikenkaikkiaan kunnollisuus. Hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym.
Huonona puolena, joka todella alkaa ahdistaa minua on hänen halunsa ikäänkuin hallita minua ja ohjata elämäni ja tekemiseni täysin hänen ohjaamaansa ja haluamaansa suuntaan.
Hän peittää tämän halunsa ja "valtaansa pakottamisen" siihen, että hän huolehtivainen ja haluaa vain meille pariskuntana hyvää. Minä kaipaan itsenäisyyttä ja olen aika itsepäinen, kun huomaan että minua taas kerran ohjataan johonkin.
Hän lähtee aina mukaani kauppaan, tietysti, avuliaisuuttaan, ettei minun tarvitse yksin kantaa ostoksia ja ajaa autolla markettiin jota käytämme. Haluaisin joskus kyllä mennä yksinkin.
Hän tulee yllättäen hakemaan minua töistä, tietysti kuten kunnollinen ja vaimoaan ajatteleva mies tekee. Kun sanon, että hänen ei tarvitse minun takiani ajaa hakemaan, että matkustan ihan mielelläni julkisilla päivän päätteeksi rauhoittuen yksin kotiin hän hämmästyy ja ihmettelee tätä kovasti. Jos sinnikkäästi väitän, että mua ei haittaa ollenkaan istua matka julkisissa ja vaikka lukea lehteä, hän loukkaantuu ja puhisee, että "no okei, jos susta on tosiaan hauska odottaa vesisateessa kyytiä ja kököttää ruuhkassa, niin ei sitte."
Tämän jälkeen hän tuhahtelee ja puhisee ja tekee kaikkensa että ymmärtäisin kuinka tyhmää on sanoa, ettei hänen tarvitse tulla hakemaan minua töistä. Hän on tarkka rahasta, ja hän joutuu minun työpaikalleni kuitenkin ajamaan erikseen, joten kun vetoan siihen, ettei ole mitenkään taloudellisesti järkevää hänen ajaa varta vasten minun työpaikalleni, ei hän pysty sanomaan mitään ja näen miten hän miettii sopivaa "keinoa" keksiä hyvä syy ajaa ylimääräinen mutka.
Työni on "pakopaikkani" eli asia, johon hän ei pysty vaikuttamaan. Seuraava henkien taistelu ja minun puolustustaisteluni käytiin taas kerran:
Mies aloittaa, tietysti kautta-rantain- ja muka-huolettomasti: "Yritin tänään soittaa sulle, mutta et vastannut"
-"Jaa, mulla on kännykkä äänettömällä töissä. Ei meillä ole suotavaa pitää siviilikännykkää työssä päällä." (Työpaikkani määräyksiin se ei voi sanoa mitään)
-"No, mikset sä pidä sitä luuria näkyvissä, että olisit nähnyt kun mä soitan?"
-" No se puhelin oli varmaan unohtunut käsilaukkuun. "
-Hiljaisuus. Mies miettii, miten jatkaa.
-"Mä soitin sun työhuoneeseen, mut et vastannut".
-"Jaa. Et jättänyt soittopyyntöä keskukselle, kyllähän sä tiedät että ne laittaa mulle meiliin soittopyynnön jos on joku hätä ja haluat että soitan".( Ei sillä ole mikään hätä ollut, eikä se halua ilmoitella keskukselle miten usein se soittaa)
Uusi miettimistauko mieheltä. Uuteen yritykseen: -"Mihin aikaan sulla on ruokkis?"
"-"Mulla on liukuva työaika, mä käyn sen mukaan miten töihin sopii".(Mä en aio antaa sulle mahdollisuutta alkaa väijymään mun ruokatuntien aikoja ja menoja. En tule vastaamaan tähän väijytykseen ollenkaan.)
-"Ajattelin vaan, että voisit ruokatunnin aikaan varmaan pitää kännykän mukana ja päällä"
-"Joo, jos mä muistan ottaa sen mukaan, menen joskus suoraan toisesta paikasta syömään pikaisesti enkä käy hakemassa mitään mukaan" (En muuten aio luvata kantaa kännykkä säännöllisesti missään mukana. Jätän asian tahallaan ihan auki, enkä muista enkä lupaa mitään)
Miestä harmittaa. Näen kyllä, että se kihisee halusta saada minut jallitettua, mutta en ole tietävinäänkään koko juonesta. Laittelen kotihommia ja teen ruokaa ihan muina naisina. Mies alkaa murjottaa. Kun kutsun syömään, hänellä ei ole nälkä. "No voi kun harmi, tein tätä sun herkkuruokaa just tänään. Mä laitan sulle jääkaappiin valmiin annoksen, jos sä haluat syödä myöhemmin." Mies myöntyy tähän. Se ei kuitenkaan voi heti alkaa syömään, koska sen pitää osoittaa mulle että sillä on nyt joku asia huonosti. Se, ettei se saa mua myöntymään haluamaansa.
Illalla katselen telkkaria ja ompelen. Mies tulee muka katsomaan telkkaria myös, mutta murjottaa edelleen. En ole edelleenkään moksiskaan, koska enhän ole tehnyt mitään. Olen päinvastoin oikein rentoutunut ja nautin tv-ohjelmasta.Kyselen mieheltä, että ei kait hän ole tulossa kipeäksi, että pitäisköhän sun mennä aikaisemmin lepäämään, ettet vaan pääse sairastumaan. Mies ei tietenkään voi mennä ennen minua nukkumaan.Pariskunnat menee yhdessä nukkumaan, toisen ei ole soveliasta jäädä vielä valvomaan.
Sanon että taidan vielä valvoa hiukan, on hieman kotitöitä tekemättä. Kotitöiden tekeminen on hyvää ja hyväksyttävää tekemistä, joten mies ei voi minua siitä kieltää ei vaatia lopettamaan. Aloitan silittämään oikein reilua pyykkikorillista ja päätän että silitän joka ikisen sukan resorin ja paidanhelman. Mies huokailee ja joutuu vetäytymään makuuhuoneeseen kuitenkin. Mä jään yksin, rauhassa silittämään. Saanpa hetken huokaista.
Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.
En osaa tätä lyhyemmin tai ehkä oikein selittää, mutta ahdistaa. Onkohan kenelläkään muulla tällaista? Lasten aika voisi olla, mutta en oikein uskalla.
.
Kommentit (119)
Suosittelen että pistät kunnon riidan pystyyn aiheesta ja pakotat miehen vastaan miksi käyttäytyy noin. Tolla menolla sä keräät vaan ahdistusta ittees ja pää räjähtää tai sit sut nujerretaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemuksen syvällä rintaäänellä: kuulostaa narsistin ensimerkeiltä.
Hallinta ja se, että pitäisi olla 'yksikkö' eikä kaksi erillistä ihmistä, nostivat niskavillat pystyyn. Jos nukkumaankin pitää mennä yhtäaikaa, niin mitä jos siinä olisi se lapsi, joka vaatiikin äidin huomion? Ottaisiko mies itseensä?
Mulla samanlaisia kokemuksia. Plus että koki mun facebookin ja puhelimen omikseen, luki viestit, poisti kavereita yms.. veti kilarit kun halusin luokkakokoukseen ilman häntä, en koko suhteen aikana päässyt muualle kuin töihin yksin, herra työttömänä kotona. Painosti avioliittoon ja lapsen tekoon jyrkästä vastustuksestani huolimatta-olin kuulemma tyhmä ja voisin ryhtyä lesboksi kun en halunnut. Luojan kiitos! Yks kaunis päivä katkes kamelin selkä, pakkasin kamat ja lähdin lopullisesti.
Ap, tahdotko sinä ihan oikeasti olla tuon ihmisen kanssa yhdessä? Pidän itseäni aikamoisen läheisriippuvaisena suhteissa, mutta silti: jos vaikka asun jonkun kanssa, minulle on todella tärkeää, että saan töiden jälkeen kierrellä kaupungilla yksin, joskus lenkkeillä yksin tai käydä vaikka ystävän kanssa rauhassa tuopilla.
Miehenä ymmärrän miestäsi hyvin.. Järkevä mies joka ei halua pahoittaa mieltäs.. Valehtelun hän on sinusta aistinut ja pelkää et pienten valheiden takana löytyisi suuri valhe. Puhumalla suoraan saat vastauksia mieheltäs ja niin kauan ku valehtelet hän aistii sen ja varautuu ja etsii valheiden pointtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistin oikein tämän ketjun! Lopputulemana näyttäis olevan semmoinen, että kannattaa alkaa sitä eroa pykäämään. Suurin osa sanoo laakista, että lähde. Joillakin on kokemusta samanlaisista ukkeleista.
Itse epäilen tuota epäluuloista persoonallisuutta, joka siis on vika ihmisessä ja paha sellainen!
Isäni oli säälittävän epävarma ja epäluuloinen paperitiikeri, joka vahti ja kontrolloi äitiä aina. Mustasukkaisuus oli siis luulosairasta: hänelle "oli tultu sanomaan" eri asioita äidistä, ihan mielikuvituksellisia ja sanomana oli että mutsilla on peliä vieraiden miesten kanssa. Arg.
Isä halusi, että äiti tunnustaa, jotta hän sitten voi antaa anteeksi (Jumalako se luulee olevansa).
Äiti taas ei voinut mitenkään tunnustaa, kun ei ollut mitään tehnyt. Mitkään vakuuttelut ei tietenkään auttaneet. Vain tunnustaminen olisi lopettanut jankuttamisen.
Mies joka vahtii ja väijyy ja haluaa että kaikki tehdään yhdessä haluaa vain kontrollia ja nitistää naisen kotiin. Mitään omaa ei saa olla. Ettei se vaan olis jotain liian vapaamielistä taikka omaan ajatteluun kannustavaa.
Neuvona on tähän edelleen, että kämppä myyntiin ja rahat puoliksi ja menoksi. Taikka sitten äkkilähtö, että lähtee suorilta vaikka lomakylään ekaksi. Ei tuommoinen kyttääjä ikinä paremmaksi muutu.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2014 klo 00:31"]
Mä tein lapsen tollasen kanssa. VIRHE. Lapsi antaa kontrollointiin uskomattomat aseet.
[/quote]
minä myös... :( en tajunnut sitä. Pääsin kuitenkin irti lapsen ollessa 4v. Erosta on 3 vuotta ja vieläkään en ole toipunut. En varmasti koskaan toivukkaan. Koskaan en ota uutta miestä, en päästä ketään niin lähelle että voisi käydä samoin. Luottamus miehiin on mennyt loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen nainen ja toimin aiemmon kuten miehesi; soittelin miehelleni moneen otteeseen töihin päivän aikana vaikka olin itsekin töissä, arvelen, että se tuntui ahdistavalta, ja itse olin kai epävarma suhteesta. Tajusin lopettaa ajoissa. Toivottavasti miehesikin. Hän kai haluaa jonkinlaista huomiota väärällä tavalla.
Itse olen nainen ja toimin aiemmon kuten miehesi; soittelin miehelleni moneen otteeseen töihin päivän aikana vaikka olin itsekin töissä, arvelen, että se tuntui ahdistavalta, ja itse olin kai epävarma suhteesta. Tajusin lopettaa ajoissa. Toivottavasti miehesikin. Hän kai haluaa jonkinlaista huomiota väärällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen nainen ja toimin aiemmon kuten miehesi; soittelin miehelleni moneen otteeseen töihin päivän aikana vaikka olin itsekin töissä, arvelen, että se tuntui ahdistavalta, ja itse olin kai epävarma suhteesta. Tajusin lopettaa ajoissa. Toivottavasti miehesikin. Hän kai haluaa jonkinlaista huomiota väärällä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi ei ole 'kunnollinen', sillä kunnollinen puoliso ottaa huomioon myös siippansa tarpeet eikä aiheuta ahdistusta kaventamalla puolison elintilaa. Hänhän naamioi omien tarpeidensa täyttymisen yhteiseksi hyväksi ja kuulostaa keskittyvän sinun kontrolloimiseen varmistaakseen että hänen omat toiveensa toteutuvat. Vaikea sanoa onko ihan toivoton tapaus vai voisiko terapiasta olla apua, mutta jos mikään ei muutu niin perhehelvetti on ovella. Jos on luonnehäiriö niin terapia ei auta. Itse lähtisin, sillä vaikka parisuhteessa pitää paljon sietää ja ikävät asiat unohtuvat ajan myötä, niin se että ahdistuu toisen läsnäolosta ja käyttäytymisestä on jo niin patologista, ettei toivoa liene paremmasta paljon ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvoisin, että puhu, puhu, puhu. Ei tuo noin voi jatkua. Mutta jotkuthan täällä jo sanoivat, ettei puhuminen auta, en sitten tiedä... Syitä tuohon käytökseen voi olla ilmeisesti monia. Itselleni tuli ekana mieleen huono itsetunto ja epävarmuus, mies pelkää, että löydät toisen. Mutta moni on kertonut muitakin syitä esim. narsismin.
Voimia sinulle joka tapauksessa.
Olet varmaan jo puhunut. Mutta ei se auta, jos mies on narsisti. Hän saattaa muuttaa käyttäytymistään hetkeksi, olla aivan ihana ja ymmärtäväinen, niin että saa sut taas koukkuun ja voi palata tuohon hallintaan. Joka todennäköisesti tulee pahenemaan ajan myötä. Lasten kautta hän saa sut jäämään kotiin. Jne.
ap. se on sama kuin exälläni, epäluuloinen persoonallisuushäiriö, lue vaikka! Ja sun on päästävä eroon siitä miehestäs.
Mä olin ennen tuollainen. Johtui siitä, että olin työttömänä yksin uudessa kaupungissa. Olin riippuvainen miehestä. Osittain myös mustasukkainen miehen "muulle elämälle". Olen kuitenkin ihan normaali ihminen. Nykyisin minulla on omakin elämä enkä soittele miehen perään. Onneksi mies ei tuolloin juossut karkuun. Jutelkaa asiasta.
Tuolle miehelle ei puhuminen auta, koska hän ei ymmärrä tekevänsä mitään väärin, päinvastoin. Älä missään nimessä hanki lasta miehen kanssa, sen jälkeen et pääse eroon ikänäsi. Kokemusta on, lapsen kautta kontrolli vaan pahenee ja erosta tuli helvetti oikeudessa lapsesta riitelyineen. Vielä 6v. eron jälkeen manipulointi ja pelaaminen jatkuu ja koen etten koskaan pääse siitä mielipuolesta eroon. Itsetunto meni ja henkisesti lamaannun edelleenkin tämän miehen ottaessa yhteyttä. Toipuminen on hidasta.
Alue: Aihe vapaa
Mä tein lapsen tollasen kanssa. VIRHE. Lapsi antaa kontrollointiin uskomattomat aseet.