Lue keskustelun säännöt.
Miten lapset vielä vuosienkin jälkeen katkeria ja kantavat kaunaa omille vanhemmilleen?
10.12.2020 |
Mikseivät vain voi päästää irti ja unohtaa menneet sekä vihanpito sillä kyllähän samaa pyydetään ja suositellaan meille vanhemmille että unohdettaisiin mitä joskus kauan sitten tapahtui ja jatkettaisiin eteenpäin kuten ihmisten kuuluu tehdä?
Kommentit (278)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kysyi hiljattain, että voinko elää sen asian kanssa jos hän nyt kuolee, ja välit jäivät tällaisiksi eli huonoiksi. Vastaan siihen kysymykseen kyllä. En ole hänelle mitään velkaa.
Voi vit. mikä kylmä sika olet. Touvottavasti omat kakarasi tekevät sinulle samoin. Paskaa karmaa sinulle.
Katkeran lapsenhakkaaja-boomerin kiukunpurskahdus :)
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani ovat olleet haudassa vuosikymmeniä, vien kyllä kynttilöitä hedän haudalleen silloin tällöin, mutta ikinä en tule antamaan anteeksi kohteluani lapsena ja vielä nuorena aikuisenakin.
Itsetuntoni vietiin kotona ja hiljainen, ujo, ruma ja isompien sisarusten vanhoissa ryysyissä kulkenut pieni ja kömpelö poika oli myös sadististen opettajien jatkuvan kiusaamisen kohde, koulussamme näet kiusaaminen tapahtui opettajien johdolla. Kun kuulin pääkiusaaja-opettajani kuolleen, ajattelin mennä kuselle hänen haudalleen, mutta ajattelin sitten, että eipä tuo ole edes sen arvoinen, minulta olisi palanut reissussa pari litraa bensaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut matalasti koulutetuilta vanhemmilta akateemista mallia ja nyt koko yliopiston on tuntunut ulkopuoliselta. Tuntuu vain korkeakoulutetulta juntilta.
Mitäh? :D
Jos vanhempasi eivät itsekään olleet korkeasti koulutettuja niin et kai nyt voi olettaa tai vaatiakaan että he antaisivat sinulle "akateemista mallia". He ovat antaneet sinulle lapsena sellaiset eväät elämään kun ovat kyenneet, ruokaa, vaatteet ja katon pään päälle. Toivottavasit lämpöä ja rakkautta. Parhaansa ovat varmaankin tehneet.
Osoittaa melkoista itsekkyyttä syyllistää omien vanhempien koulutustasoa myöhemmästä omasta aikuisiän opiskelu- tai työmenestyksestä, varsinkin Suomessa jossa korkeakoulutuskin on mahdollista lähes kaikille, sosioekonomisesta asemasta huolimatta. Jos on lapsuudesta selvinnyt ilman vakavia traumoja niin hyvä. Aikuisena tulisi kuitenkin ottaa vastuuta itsestään ja omista tekemisistään. Jos sinusta tuntuu korkeakoulutetulta juntilta niin syyllinen siihen löytyy varmaankin peilistä. Voit joko alkaa sivistämään sieluasi tai syleillä sisäistä junttiuttasi, jokaisen on valittava oma polkunsa.
He olisivat voineet hankkia akateemista pääomaa. Tuo on vähän kuin selittäisi autokolaria sillä, että humalassa on vaikea ajaa. No oliko pakko juoda? Et voi väittää etteikö lapsuudessa opituilla malleilla ole vaikutusta myös aikuisuudessa, vaikka itse tekisi mitä. Opiskelu on sujunut aina, mutta akateemisuus on muutakin kuin luennoilla opittua. Väliinputoajana on raskasta olla.
Toivon totisesti että edes tuonpuoleisessa hakkaajavanhemmat saavat rankkua lastensa rääkkäämisestä. Tässä elämässä kun pääsevät kuin koira veräjästä. Kukaan ei koskaan ole laittanut näitä lapsenhakkaajia vastuuseen teoistaan. Tyytyväisinä ja omahyväisinä porskuttavat ja itselleen uskottelevat että ollaan oltu niin hyviä vanhempia!
Kaikki vanhemmat tekevät virheitä ja ovat epätäydellisiä. Itsekin olin pitkään nuoruudessani katkera omille vanhemmilleni, kunnes tajusin, että mitä järkeä on olla katkera ja mennyt on mennyt. Monille lapsille tulee jossain vaiheessa aikuisena tuo olen katkera vanhemmilleni aika, useimmat pääsevät siitä yli, mutta ei kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut hyvät vanhemmat, mutta eräs kaverini.. tutustuimme aikuisena enkä tiedä hänen lapsuudestaan juuri mitään. Kerran sitten meidän piti hoitaa yksi asia hänen leski-isälleen ja kaveri sanoi "Tule mukaan, ei se varmaan mitään uskalla kun olet mukana". Olin yhtä isoa kysymysmerkkiä. Kun pääsimme sisään alkoi sellainen vähättely, irvailu ja arvostelu että kuuntelin suun auki, sainpa minäkin osani kun mies kyseli että minkä variksenpelättimen tänne raahasit? Mutta siinä vaiheessa, kun otti kaverini hiuksta varoittamatta ja pyöräytti päin pakastinta minulta meni kuppi nurin ja fyysisesti kovakuntoisena, vartijan töitä tehneenä pistin ukon nippuun.
Myöhemmin kuulin että henkinen ja fyysinen väkivalta oli ollut kaverilleni kauan arkipäivää isänsä taholta. Kehotin pistämään välit poikki, sanoin ettei tuollaiselle ihmiselle ole mitään velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut hyvät vanhemmat, mutta eräs kaverini.. tutustuimme aikuisena enkä tiedä hänen lapsuudestaan juuri mitään. Kerran sitten meidän piti hoitaa yksi asia hänen leski-isälleen ja kaveri sanoi "Tule mukaan, ei se varmaan mitään uskalla kun olet mukana". Olin yhtä isoa kysymysmerkkiä. Kun pääsimme sisään alkoi sellainen vähättely, irvailu ja arvostelu että kuuntelin suun auki, sainpa minäkin osani kun mies kyseli että minkä variksenpelättimen tänne raahasit? Mutta siinä vaiheessa, kun otti kaverini hiuksta varoittamatta ja pyöräytti päin pakastinta minulta meni kuppi nurin ja fyysisesti kovakuntoisena, vartijan töitä tehneenä pistin ukon nippuun.
Myöhemmin kuulin että henkinen ja fyysinen väkivalta oli ollut kaverilleni kauan arkipäivää isänsä taholta. Kehotin pistämään välit poikki, sanoin ettei tuollaiselle ihmiselle ole mitään velkaa.
Mun isä on 76v ja ihan samanlainen. Ja kyllä, pelkään isää edelleen, niin paljon etten uskalla tavata häntä. Kun se todennäköisyys on 99,99% että saan vähintään raivarit ja haukut ja ehkä samalla selkääni. Tää ei ole todellakaan turha pelko vaan asia mikä aktualisoituu todeksi lähes joka kerta kun menen sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ryyppämiinen ja sekoilu mitä lapsena katsoin on anteeksi antamatonta.
Miten ne huonot vanhemmat paremmaksi muuttuvat vuosien kuluessa? Pilattu lapsuus pilaa koko elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se ryyppämiinen ja sekoilu mitä lapsena katsoin on anteeksi antamatonta.
Jep, oma perse oli tärkeämpää kuin lasten etu, anteeksiantamatonta, pilasivat surutta lapsuuden joulut kusipaskaoksennuksissa kieriskelyllään, miten tuommoselle pitäs antaa mitään kunnioitusta aikuisena?
Vierailija kirjoitti:
Miten ne huonot vanhemmat paremmaksi muuttuvat vuosien kuluessa? Pilattu lapsuus pilaa koko elämän.
Ei ihan noin. Vaan se pilaa koko elämän jos roikkuu niissä vanhemmissa. Mutta jos ravistaa itsensä irti niistä niin voi vielä saada onnellisen elämän .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ne huonot vanhemmat paremmaksi muuttuvat vuosien kuluessa? Pilattu lapsuus pilaa koko elämän.
Ei ihan noin. Vaan se pilaa koko elämän jos roikkuu niissä vanhemmissa. Mutta jos ravistaa itsensä irti niistä niin voi vielä saada onnellisen elämän .
Tajuatko että traumat voivat aktivoitua kaikenlaisissa tilanteissa? Eivät ne mm. työelämässä toimimista helpota, jos on taustalla paljon vaikeita kokemuksia.
Lapsella ei ole mikään velvollisuus antaa anteeksi, jos vanhempi on häntä satuttanut. Se, että on lapsia, ei tarkoita, että heillä olisi velvollisuus kunnioittaa vanhempaansa kaikissa tilanteissa. Kunnioitus pitää lapsi-vanhempi suhteessa, kuten kaikissa suhteissa, ansaita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ne huonot vanhemmat paremmaksi muuttuvat vuosien kuluessa? Pilattu lapsuus pilaa koko elämän.
Ei ihan noin. Vaan se pilaa koko elämän jos roikkuu niissä vanhemmissa. Mutta jos ravistaa itsensä irti niistä niin voi vielä saada onnellisen elämän .
Tajuatko että traumat voivat aktivoitua kaikenlaisissa tilanteissa? Eivät ne mm. työelämässä toimimista helpota, jos on taustalla paljon vaikeita kokemuksia.
Oikein hyvin tajuan, olen itse erittäin julmasti ja raa’alla väkivallalla kohdeltu. Olen silti työkykyinen, onnellinen ja hyväntuulinen. Avainsana on se että välirikon jälkeen. Vasta sen jälkeen alkoi paraneminen, niin kauan kun roikuin lapsenhakkaajavanhempien ”hyväksyntää” tavoitellen, voin huonosti. Asiat on nyt hyvin kun heitä ei enää elämässä ole.
Vierailija kirjoitti:
Lapsella ei ole mikään velvollisuus antaa anteeksi, jos vanhempi on häntä satuttanut. Se, että on lapsia, ei tarkoita, että heillä olisi velvollisuus kunnioittaa vanhempaansa kaikissa tilanteissa. Kunnioitus pitää lapsi-vanhempi suhteessa, kuten kaikissa suhteissa, ansaita
Loistavasti kiteytetty. Ulkopuoliset ja yhteiskunta voisi lopettaa tuon v*ttumaisen painostuksen että lapsen pitää antaa anteeksi .
Vierailija kirjoitti:
Kaikki vanhemmat tekevät virheitä ja ovat epätäydellisiä. Itsekin olin pitkään nuoruudessani katkera omille vanhemmilleni, kunnes tajusin, että mitä järkeä on olla katkera ja mennyt on mennyt. Monille lapsille tulee jossain vaiheessa aikuisena tuo olen katkera vanhemmilleni aika, useimmat pääsevät siitä yli, mutta ei kaikki.
Minulle se tuli vasta sitten, kun olin menettänyt molemmat vanhempani. Ehkä oli ihan terveellistä antaa vihan ja pettymyksenkin tulla eikä yrittää aina olla se jalo, joka kantaa kaikki laiminlyönnit valittamatta. Nyt tunneskaala on paremmin tasapainossa.
Ei ole herkkua katsella vanhempien ryyppäämistä ja tappelemista koko lapsuutensa, vaikka siellä olisi hyviäkin hetkiä välissä. Pahoinpitelykin on varmaan sellainen asia, mitä ei oikein voi unohtaa ja anteeksi antaa. Empatiakyvyttömiä vanhempia myös muilla on paljon.
Toisaalta sitten tuo katkeruuden ja anteeksi antamisen ajatus on myös tärkeä, mutta siihen pisteeseen ei tarvitse päästä kenenkään muun antamien ohjeiden mukaisesti, vaan omalla tyylillään ja aikataulullaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole herkkua katsella vanhempien ryyppäämistä ja tappelemista koko lapsuutensa, vaikka siellä olisi hyviäkin hetkiä välissä. Pahoinpitelykin on varmaan sellainen asia, mitä ei oikein voi unohtaa ja anteeksi antaa. Empatiakyvyttömiä vanhempia myös muilla on paljon.
Toisaalta sitten tuo katkeruuden ja anteeksi antamisen ajatus on myös tärkeä, mutta siihen pisteeseen ei tarvitse päästä kenenkään muun antamien ohjeiden mukaisesti, vaan omalla tyylillään ja aikataulullaan.
Korjaus: Empatiakyvyttömiä vanhempia myös muilla tavoin on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Joitain asioita on hirvittävän vaikea antaa anteeksi. Tai ehkä tulee se, annan anteeksi mutta en unohda. Itsesuojeluvaisto.
Terv. Juopon tytär joka ei ole missään tekemisissä vanhempansa kanssa. Tiedän, että hän(kin) kärsii.
Täällä toisen juopon tai juoppojen tytär , joka valitsi sen tien, ettei kanna kaunaa. Alkoholisti on sairas ja harvoin autettavissa ellei itse tee asian eteen rankasti töitä tai tule uskoon. En muistele pahalla, vaikka ehkä muiden on tätä vaikea uskoa. Olen ihan iloisesti kertonut hyviä ja huonoja muistoja lapsilleni nyt, kun ovat aikuisia. Huomaan, että voin paljon paremmin kuin veljeni, joka ei ole pystynyt antamaan asioita anteeksi ja jatkamaan elämää.
Miksi hänen lapsensa tekisivät samoin? Hänhän on voinut katkaista kohdallaan pahan ketjun ja olla hyvä vanhempi lapsilleen. Mutta kommenttisi kertoi sinusta hyvin paljon. Paljon on niitä vanhuksia, joita ei kukaan käy tervehtimässä. Monesti siihen on syynsä, vaikka vanhemmat itse pitäisivät itseään hyvinä vanhempina.