Lue keskustelun säännöt.
Miten lapset vielä vuosienkin jälkeen katkeria ja kantavat kaunaa omille vanhemmilleen?
10.12.2020 |
Mikseivät vain voi päästää irti ja unohtaa menneet sekä vihanpito sillä kyllähän samaa pyydetään ja suositellaan meille vanhemmille että unohdettaisiin mitä joskus kauan sitten tapahtui ja jatkettaisiin eteenpäin kuten ihmisten kuuluu tehdä?
Kommentit (278)
En aivan ymmärrä, mitä aloittaja hakee. Elämässä eteenpäin meneminen voi tarkoittaa myös sitä, että jättää ihmisiä elämässään taakseen. Mun mielestä ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka kohtelevat tai ovat kohdelleet kaltoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En aivan ymmärrä, mitä aloittaja hakee. Elämässä eteenpäin meneminen voi tarkoittaa myös sitä, että jättää ihmisiä elämässään taakseen. Mun mielestä ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka kohtelevat tai ovat kohdelleet kaltoin.
Juuri näin! Mun elämä muuttui onnelliseksi vasta kun sain välit poikki vanhempiini jotka yhä vieläkin kaltoinkohtelevat (ja jopa väkivaltaisesti, miettikää nyt, aikuiselle lapselle tukkapöllyä ja luunappia). Vasta välirikon jälkeen sain elämäni kuntoon. Eli juurikin olen mennyt elämässä eteenpäin.
Mutta ei! Ap ja muut moralistit on sitä mieltä että väärin tehty! Katkera ja kaunainen olet, ei kelpaa.
Vissiin olisi ap tyytyväinen jos palaisin taas vanhempien vaikutuspiiriin haukuttavaksi ja tuupittavaksi ja olisin taas onneton. Tätähän se ap ja yhteiskunta painostaa tekemään. Ei kiitos. Enää koskaan.
Vierailija kirjoitti:
En aivan ymmärrä, mitä aloittaja hakee. Elämässä eteenpäin meneminen voi tarkoittaa myös sitä, että jättää ihmisiä elämässään taakseen. Mun mielestä ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka kohtelevat tai ovat kohdelleet kaltoin.
Tässäkin on eroja. Mielestäni sellainen raivolla eteenpäinmeno ei ole tervettä. Sen sijaan luonnollinen irrottautuminen ja parempien suhteiden pariin etsiytyminen on. Jäljet jää kyllä joka tapauksessa, mutta ideaalitapauksessa ne arvet haittaavat mahdollisimman vähän ja harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aivan ymmärrä, mitä aloittaja hakee. Elämässä eteenpäin meneminen voi tarkoittaa myös sitä, että jättää ihmisiä elämässään taakseen. Mun mielestä ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka kohtelevat tai ovat kohdelleet kaltoin.
Tässäkin on eroja. Mielestäni sellainen raivolla eteenpäinmeno ei ole tervettä. Sen sijaan luonnollinen irrottautuminen ja parempien suhteiden pariin etsiytyminen on. Jäljet jää kyllä joka tapauksessa, mutta ideaalitapauksessa ne arvet haittaavat mahdollisimman vähän ja harvoin.
No olipa analyysi...mistä sinä tiedät miten muiden elämä on mennyt vaikka olisi ”raivolla eteenpäinmenyt”. Raivolla lähteminen paskojen vanhempien vaikutuspiiristä on sata kertaa parempi asia kuin vaikutuspiiriin jääminen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aivan ymmärrä, mitä aloittaja hakee. Elämässä eteenpäin meneminen voi tarkoittaa myös sitä, että jättää ihmisiä elämässään taakseen. Mun mielestä ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka kohtelevat tai ovat kohdelleet kaltoin.
Tässäkin on eroja. Mielestäni sellainen raivolla eteenpäinmeno ei ole tervettä. Sen sijaan luonnollinen irrottautuminen ja parempien suhteiden pariin etsiytyminen on. Jäljet jää kyllä joka tapauksessa, mutta ideaalitapauksessa ne arvet haittaavat mahdollisimman vähän ja harvoin.
Kaltoinkohtelevista vanhemmista ei useinkaan ole mahdollista irroittautua ns. luonnollisesti. Suhde kun ei muutenkaan ole mitenkään normaali vanhemman ja lapsen välinen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain asioita on hirvittävän vaikea antaa anteeksi. Tai ehkä tulee se, annan anteeksi mutta en unohda. Itsesuojeluvaisto.
Terv. Juopon tytär joka ei ole missään tekemisissä vanhempansa kanssa. Tiedän, että hän(kin) kärsii.Täällä toisen juopon tai juoppojen tytär , joka valitsi sen tien, ettei kanna kaunaa. Alkoholisti on sairas ja harvoin autettavissa ellei itse tee asian eteen rankasti töitä tai tule uskoon. En muistele pahalla, vaikka ehkä muiden on tätä vaikea uskoa. Olen ihan iloisesti kertonut hyviä ja huonoja muistoja lapsilleni nyt, kun ovat aikuisia. Huomaan, että voin paljon paremmin kuin veljeni, joka ei ole pystynyt antamaan asioita anteeksi ja jatkamaan elämää.
Ota huomioon, että paitsi että veljesi on voinut kokea eri tavalla, oman persoonansa takia, on myös mahdollista, että häntä on kohdeltu huonommin. Aika usein lapsia kohdellaan enemmän tai vähemmän eriarvoisesti, johtuen sukupuolesta, ikäjärjestyksestä tms. Sinä et ollut läheskään kaikkia veljesi kokemuksia näkemässä saatikka kokemassa. Vanhemmat kun murtavat lapsen, tulee hänestä herkästi myös vapaata riistaa raadeltaviksi kiusaaja-ikätovereille, etenkin kun sellaiset vanhemmat eivät lastaan yleensä kuuntele, tue eikä auta. Veljesi on siis voinut monin tavoin kärsiä vanhemmistanne enemmän kuin sinä.
Mä olen tullut siihen tulokseen, että sillä on suuri vaikutus, jos lapsen vauva-aika on mennyt ihan hyvin, ja/tai lapsella on ollut edes yksi turvallinen ja lempeä aikuinen lähipiirissään. Siitä rakentuu sitä itsetuntoa ja sellaista. Jos on ollut yksin ja laiminlyöty vauvasta täysi-ikäiseksi asti, on persoona pahemmin rikki. Luulen että sellaisia lapsia paljon jää pimentoon ja hukkuvat hiljaisina takariveihin. Sitten ehkä aikuisina alkavat oireilla ns. oudosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain asioita on hirvittävän vaikea antaa anteeksi. Tai ehkä tulee se, annan anteeksi mutta en unohda. Itsesuojeluvaisto.
Terv. Juopon tytär joka ei ole missään tekemisissä vanhempansa kanssa. Tiedän, että hän(kin) kärsii.Täällä toisen juopon tai juoppojen tytär , joka valitsi sen tien, ettei kanna kaunaa. Alkoholisti on sairas ja harvoin autettavissa ellei itse tee asian eteen rankasti töitä tai tule uskoon. En muistele pahalla, vaikka ehkä muiden on tätä vaikea uskoa. Olen ihan iloisesti kertonut hyviä ja huonoja muistoja lapsilleni nyt, kun ovat aikuisia. Huomaan, että voin paljon paremmin kuin veljeni, joka ei ole pystynyt antamaan asioita anteeksi ja jatkamaan elämää.
Ota huomioon, että paitsi että veljesi on voinut kokea eri tavalla, oman persoonansa takia, on myös mahdollista, että häntä on kohdeltu huonommin. Aika usein lapsia kohdellaan enemmän tai vähemmän eriarvoisesti, johtuen sukupuolesta, ikäjärjestyksestä tms. Sinä et ollut läheskään kaikkia veljesi kokemuksia näkemässä saatikka kokemassa. Vanhemmat kun murtavat lapsen, tulee hänestä herkästi myös vapaata riistaa raadeltaviksi kiusaaja-ikätovereille, etenkin kun sellaiset vanhemmat eivät lastaan yleensä kuuntele, tue eikä auta. Veljesi on siis voinut monin tavoin kärsiä vanhemmistanne enemmän kuin sinä.
Läheiselläni on kokemusta tästä kuinka lapset voivat kokea tilanteen eri tavoilla. Ei kaltoinkohtelusta mutta isän alkoholismista ja sen aiheuttamista riidoista isän ja äidin välillä. Läheiseni lapsuusmuistoja ovat tyyliin "isä juopotteli ja äiti huusi mutta mitäs siitä". Siskonsa koki asiasta kamalaa ahdistusta ja pelkoa ja traumatisoitui aika lailla.
Joten on paha mennä vertaamaan sisaruksia siitä miksi lapsuudenkoti vaikuttaa eri tavoin eri lapsiin. Voi olla, kuten aikaisempi kirjoittaja sanoi, että lapsia on kohdeltu eri tavoin. Voi myös olla että lapset kokevat saman tapahtuman eri tavoilla. Lapsihan ei ole mikään tabula rasa, tyhjä taulu, jonka voi muovata haluamallaan tavalla. Me kaikki ollaan synnyttyä erilaisiksi luonteiksi.
Minullakin oli väkivaltainen koko lapsuus. Ja minunkin vanhempani kuvitteli, että voi 18 vuotta lyödä ja haukkua lastaan ja sitten yhtäkkiä kuitenkin lapsen aikuistuessa kaikki on ok!
Juu ei, en ole tavannut äitiäni yli kymmeneen vuoteen lainkaan eikä sitä ennenkään käytännössä kymmeneen vuoteen mitään yhteydenpitoa. En tule koskaan näkemään häntä enää enkä edes muista koko ihmistä paitsi silloin kun tulee vaikka joku tälläinen kirjoitus vastaan.
Lapsuuteni oli kauhea, mutta onneksi voin antaa itselleni väkivallattoman aikuisuuden ja valita seurani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain asioita on hirvittävän vaikea antaa anteeksi. Tai ehkä tulee se, annan anteeksi mutta en unohda. Itsesuojeluvaisto.
Terv. Juopon tytär joka ei ole missään tekemisissä vanhempansa kanssa. Tiedän, että hän(kin) kärsii.Täällä toisen juopon tai juoppojen tytär , joka valitsi sen tien, ettei kanna kaunaa. Alkoholisti on sairas ja harvoin autettavissa ellei itse tee asian eteen rankasti töitä tai tule uskoon. En muistele pahalla, vaikka ehkä muiden on tätä vaikea uskoa. Olen ihan iloisesti kertonut hyviä ja huonoja muistoja lapsilleni nyt, kun ovat aikuisia. Huomaan, että voin paljon paremmin kuin veljeni, joka ei ole pystynyt antamaan asioita anteeksi ja jatkamaan elämää.
Ota huomioon, että paitsi että veljesi on voinut kokea eri tavalla, oman persoonansa takia, on myös mahdollista, että häntä on kohdeltu huonommin. Aika usein lapsia kohdellaan enemmän tai vähemmän eriarvoisesti, johtuen sukupuolesta, ikäjärjestyksestä tms. Sinä et ollut läheskään kaikkia veljesi kokemuksia näkemässä saatikka kokemassa. Vanhemmat kun murtavat lapsen, tulee hänestä herkästi myös vapaata riistaa raadeltaviksi kiusaaja-ikätovereille, etenkin kun sellaiset vanhemmat eivät lastaan yleensä kuuntele, tue eikä auta. Veljesi on siis voinut monin tavoin kärsiä vanhemmistanne enemmän kuin sinä.
Onhan se nyt päivänselvää, että ihmiset on erilaisia. Vai kuvitteletko, että saat kaikista lapsista samanlaisia aikuisia, jos kaikki teknisesti kasvatat samalla tavalla. Ihmiset ovat eri luonteisia.
Omista lapsista yksi on herkkis ja pohtii ja ahdistuu ja kääntyy sisään päin. Toinen kovempi, joka haistattaa kakat kaikelle tunteille. Ja tuskun heitä on ihan eri tavoin kohdeltu ja kasvatettu, koska ikäeroa on vain pari vuotta
Tunnen vanhempaani kohtaan nykyään lähinnä sääliä. Ei ole aivan terveen ihmisen touhua pahoinpidellä ja laiminlyödä omia lapsiaan. Olen antanut anteeksi ja ymmärrän vanhempani syitä mutta edelleenkin pidän hänen tekojaan hirveinä ja kaiken hyväksynnän ulkopuolella olevina. Vanhempani näkemys on että hän ei ole tehnyt mitään ja jos on jotain tehnyt siinä ei ole mitään vikaa vaikka on saanut teoistaan useita tuomioita ja melkein päätynyt istumaankin niistä. Jos joku ystäväni olisi sitä mieltä että lapsia saa hakata ja laiminlyödä en olisi hänen kanssaan tekemisissä ja sama koskee myös muita ihmisiä. Myös sukua ja perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joitain asioita on hirvittävän vaikea antaa anteeksi. Tai ehkä tulee se, annan anteeksi mutta en unohda. Itsesuojeluvaisto.
Terv. Juopon tytär joka ei ole missään tekemisissä vanhempansa kanssa. Tiedän, että hän(kin) kärsii.Täällä toisen juopon tai juoppojen tytär , joka valitsi sen tien, ettei kanna kaunaa. Alkoholisti on sairas ja harvoin autettavissa ellei itse tee asian eteen rankasti töitä tai tule uskoon. En muistele pahalla, vaikka ehkä muiden on tätä vaikea uskoa. Olen ihan iloisesti kertonut hyviä ja huonoja muistoja lapsilleni nyt, kun ovat aikuisia. Huomaan, että voin paljon paremmin kuin veljeni, joka ei ole pystynyt antamaan asioita anteeksi ja jatkamaan elämää.
Ota huomioon, että paitsi että veljesi on voinut kokea eri tavalla, oman persoonansa takia, on myös mahdollista, että häntä on kohdeltu huonommin. Aika usein lapsia kohdellaan enemmän tai vähemmän eriarvoisesti, johtuen sukupuolesta, ikäjärjestyksestä tms. Sinä et ollut läheskään kaikkia veljesi kokemuksia näkemässä saatikka kokemassa. Vanhemmat kun murtavat lapsen, tulee hänestä herkästi myös vapaata riistaa raadeltaviksi kiusaaja-ikätovereille, etenkin kun sellaiset vanhemmat eivät lastaan yleensä kuuntele, tue eikä auta. Veljesi on siis voinut monin tavoin kärsiä vanhemmistanne enemmän kuin sinä.
Onhan se nyt päivänselvää, että ihmiset on erilaisia. Vai kuvitteletko, että saat kaikista lapsista samanlaisia aikuisia, jos kaikki teknisesti kasvatat samalla tavalla. Ihmiset ovat eri luonteisia.
Omista lapsista yksi on herkkis ja pohtii ja ahdistuu ja kääntyy sisään päin. Toinen kovempi, joka haistattaa kakat kaikelle tunteille. Ja tuskun heitä on ihan eri tavoin kohdeltu ja kasvatettu, koska ikäeroa on vain pari vuotta
Näinhän se on. Tämä vaan aiheuttaa sisarusten välillä kitkaa . Mua esikoisena hakattiin rajummin, kohdeltiin huonommin, oltiin paljon ankarampia ja ilkeämpiä kuin nuoremmalle sisarukselle. Lisäksi olin herkempi lapsi ja kaikkn tavoin yritin miellyttää vanhempiani. Sisarus sai parempaa kohtelua eikä viitsinyt ponnistella vanhempia miellyttääkseen (esim hoitaa hyvin koulua).
Nyt aikuisena sisarus syyttää minua siitä että olen vaikea, painostaa lopettamaan ”kiukuttelun”, valittaa miten vaikeaa hänellä on kun en ole väleissä vanhempiin mutta hän on, ja vaatii ja inttää että mun pitää unohtaa menneet ja palta takaisin vanhempien vaikutuspiiriin.
Yhtä suuri stressi on tästä sisaruksesta kuin vanhemmista! Sisaruksen mielestä mulla ei ole aihetta eikä syytä ”näyttää mieltäni vanhemmille”. No ei kai se sitä näekään kun oli itse ihan eri tavalla kohdeltu!
Tämä aiheutti sen että sisarus ja vanhemmat ovat liittoutuneet keskenenään ja ovat yhdessä nyt minua ”vastaan”. Harmittaa kovasti sillä tällä lailla vanhemmat veivät sen sisaruksenikin kääntämällä lapsensa toisiaan vastaan. Sanomatta selvää että tätä tehostetaan sillä että perintö on ohjattu kokonaan sisarukselle ja minä en tule saamaan mitään. Mökki ja sijoitusasunto on jo siirretty sisaruksen omistukseen, eiköhän kaikki anneta sinne etukäteen ja pidetä huoli että ei jää lakiosaa mitä voisin vaatia.
Mitäpä muuta noilta voi odottaa. Kaltoinkohtelua koko heidän elämänsä loppuun asti - ja vielä sen jälkeen testamentin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani kaltoinkohtelivat minua niin pitkään, kunnes nousin vastarintaan. Aloin puolustaa itseäni. Siinä vaiheessa minusta tehtiin syyllinen, minä olin kaiken pahan alku ja juuri. Minua saa pahoinpidellä, minulle saa valehdella, mutta minulla ei ole oikeutta puolustaa itseäni. Tällainenkö pitäisi unohtaa ja antaa anteeksi? Että olet vuosikausia toisten pahoinvoinnin kohde?
Itsellä 10 vuotta vanhempi veli käytti henkistä- ja fyysistä väkivaltaa(käsivarret mustelmilla), vanhemmat katsoivat läpi sormien ja minusta tehtii syyllinen kun puolustin itseäni. Tämä kiusaaminen alkoin lapsena, ihan siitä saakka kuin muista ja jatkui siihen saakka muutin kotoa pois tullessani täysi-ikäiseksi. Oli mahdottoman iso helpotus päästä pois siitä ympyrästä. Tämä aikuinen veli asui edelleen vielä silloin lapsuuden kodissa, vaikka hän alkoi lähellä 30v ikään. Ei unohdu nämä ikinä asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhriutuminen on kivempaa ja kantaa vihaa sisällään raivona. Kaikille muistuttaa, kuinka juuri minun elämä pilattiin ja pitää tuntien monologeja lapsuuden tukkapöllystä. Vihata ja raivota ...koko elämä
Vaikka minulla ei ole täysin paska lapsuus, niin olen kokenut osani huonoja asioita ja yksi niistä on isän kännäily ja varsinkin räjähtämisherkkyys, joka ei ole hävinnyt mihinkään. En ole katkera ja vietämme aikaa yhdessä ja he osaavat olla hyvät isovanhemmat, mutta huomaan, että varsinkin äiti kaipaa enemmän läheisyyttä. Mutta, koska asioista ei ole puhuttu ja selvitetty, niin eipä ole ne suojamuuritkaan poistuneet ja olen vihainen vääryyksistä ja huonosta vanhemmuudesta, koska itse vanhempana tiedän, että ei se nyt niin vaikeaa ole olla edes kohtuu hyvä vanhempi. Vanhemmat ovat antaneet materiaalisia lahjoja nyt kun olemme aikuisia, mutta itse kaipaisin jonkinlaista avautumista niistä huonoista asioista, isä saisi myöntää alkoholiongelmansa ja vimmaisen luonteensa viat. Jos oikeasti myöntäisivät mikä meni vikaan, niin olisi helpompi päästää irti. Meillä on siis ulkokultaiset välit, mutta ei samanlaiset kun itsellä omaan jälkikasvuun. Minä osaan pyytää anteeksi virheitäni. Minulla ei ole mitään velvollisuutta armahtaa pyytettömästi, olen niiden kotiolojen tuote. En tiedä ajattelevatkohan edes lapsuuttamme vai ovatko tunneköyhää "joka menneitä muistelee" -kansaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aivan ymmärrä, mitä aloittaja hakee. Elämässä eteenpäin meneminen voi tarkoittaa myös sitä, että jättää ihmisiä elämässään taakseen. Mun mielestä ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka kohtelevat tai ovat kohdelleet kaltoin.
Tässäkin on eroja. Mielestäni sellainen raivolla eteenpäinmeno ei ole tervettä. Sen sijaan luonnollinen irrottautuminen ja parempien suhteiden pariin etsiytyminen on. Jäljet jää kyllä joka tapauksessa, mutta ideaalitapauksessa ne arvet haittaavat mahdollisimman vähän ja harvoin.
Väkivaltaisista vanhemmista ei oikein ole mahdollista irrottautua luonnollisesti. He juuri estää sen luonnollisen itsenäistymisen ja irrottautumisen. Siinä nuoren ihmisen keino valikoima on aika rajallinen ja on vaikea löytää oikeita tapoja irrottautua, kun niitä normaaleita keinoja ei pysty onnistuneesti käyttämään. Nuori tekee tämän ensimmäistä kertaa ja tulee yrityksissään tuomituksi. Armoa ei hänelle anneta.
Lasta myös syytetään joka tapauksessa. Niiden vanhempien tulee saada olla laisensa ja saada osakseen ymmärtämystä, vaikka toimivat väärin. Lapsen tulee osata irrottautua väkivaltaisita vanhemmista oikein ja ilman ainuttakaan virheettä. Yritystä ja erehdystä ei hänelle sallita. Lapsen tulee itsenäistyessään käyttäytyä kypsästi, aikuisesti, rakastavasti, anteeksiantavasi lempeästi, kärsivällisesti jne, samaaan aikaan ne vanhemmat heittää lisää löylyäkiukaaseen kiusaamisessaan ja vaihteen ihan uudelle tasolle, kun tajuavat, että se omassa omistuksessa ollut lapsi on lähdössä vaikutuspiiristä pois.
Viha on luonnollinen reaktio rajojen rikkomiseen, se on tunne joka pitää kurssin oikeana. Tunteet toimivat oikein, jos viha herää, kun rajoja rikotaan.
Raivoaminen, mitä lienee tarkoittaa, mutta jossian kohtaa aikuisuutta sen lapsen on käsiteltävä vanhempien aiheuttamat traumat. Saattaa ulkopuolisen korvaan kuulosta raivolla etteenpäin menolta. Kenties ensimmäistä kertaa ne vihat ja raivot tulevat ulos. Monesti se väkivaltainen vanhempi on ainut, joka on saanut perheessä näyttää vihan tunteita. Muilla ne on tulpattu vuosikymmeniksi sisään. Kyllä ne joskus ulos tulee.
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuminen on kivempaa ja kantaa vihaa sisällään raivona. Kaikille muistuttaa, kuinka juuri minun elämä pilattiin ja pitää tuntien monologeja lapsuuden tukkapöllystä. Vihata ja raivota ...koko elämä
Niin, tai sitten on menossa se vaihe, kun käsittelee nämä asiat. Puhetta riittää, raivoa, vihaa, surua ja itkua. ellei tule kuulluksi, sitä kauemmin se vie. Hyvä ja onnekas on, joka löytää apua, näihin juttuihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aivan ymmärrä, mitä aloittaja hakee. Elämässä eteenpäin meneminen voi tarkoittaa myös sitä, että jättää ihmisiä elämässään taakseen. Mun mielestä ei ole mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka kohtelevat tai ovat kohdelleet kaltoin.
Tässäkin on eroja. Mielestäni sellainen raivolla eteenpäinmeno ei ole tervettä. Sen sijaan luonnollinen irrottautuminen ja parempien suhteiden pariin etsiytyminen on. Jäljet jää kyllä joka tapauksessa, mutta ideaalitapauksessa ne arvet haittaavat mahdollisimman vähän ja harvoin.
Siinä ei le mitään luonnollista, että lapsi joutuu katkomaan ja työntämään vanhempiaan pois, kun on aikuinen, elämän energia menee vanhempien loitolla pitämiseen, kun sanominen ei auta.
Aikuisella Lapsella ei ole itsemäärämisoikeutta vanhempien mielestä, eikä arvoa. Tahdon yli kävellään. Ei siinä ole vaihtoehtoa, kun laittaa niin tiukat rajat, että niistä ei yli pääse. Harva tätä tekee laulaen ja hymyssä suin. Ei ole mukava työntää vanhempiaan pois, kun toive olisi, että ymmärtäisivät itse antaa sen lapsen mennä ja elää.
Vanhempien kivustahan tässä on kyse, jota lapsi joutuu kohtaamaan ja kantamaan. vanhempien kyvyttömyydestä erottaa itsensä lapsistaan ja antamaan heidän mennä. Tästä tehdään usein sen aikuisen lapsen vika.
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini kysyi hiljattain, että voinko elää sen asian kanssa jos hän nyt kuolee, ja välit jäivät tällaisiksi eli huonoiksi. Vastaan siihen kysymykseen kyllä. En ole hänelle mitään velkaa.
Yleensä se välien korjaus vanhemman mielestä tarkoittaa heidän tavalla toimimista. Lapsen "pitää palata ruotuun" eli hänen halinnan ja kontrollin alle, kuten lapsena. Jos lapsi elää omaa elämää, vanhemman kanssa tulee ongelmia. Sitten kysytään näitä syyllistäviä kysymyksiä: "Miten voit elää huonojen välien kanssa omaan äitiin?!" tai: "Mitä jos kuolen?".
No, voihan ne vanhemmatkin tehdä paljon, jos huomaa, että välit on menossa, ja oikeasti se asia hirvittää, tehdä se oma osuus, korjata omasta käytöksestä loukkaavat elementit pois. Näinhän terve vanhempi toimii, jos tulee mokattua korjatakäytöstä, se on osoitus välittämisestä ja siitä, että välit ovat tärkeät.
Kysymys kuuluukin: "Äiti/isä hyvä, mitä sinä olet valmis tekemään, jotta välit olisit hyvät?"
Ja tähän minun piti vielä kertoa, että vanhempani kuolivat molemmat kun olin alle kolmekymmentävuotias.