Miksi ujosta ei saa olla tykkäämättä?

Ja tyhmäkin ihminen on ok, jos on hyväntahtoinen ja kiltti. Mutta tyhmyys yhdistettynä ilkeyteen on jotain tosi vastenmielistä.

Minä olen ujo. Isossa porukassa jään helposti varjoon, en vain keksi mitään sanomista, kun on paljon ventovieraitakin. Tutussa porukassa puhua pulputan kyllä.

Lapsena olin niin ujo, etten välttämättä saanut sanottua juuri mitään esim. sukutapaamisissa. Inhosin niitä syvästi. Koulussa opettaja käski huutamaan vastauksen, kun mumisin hiljaa. Kotonakin korostettiin, että pitäisi kyllä puhua kovempaa, jos opettaja jotain kysyy mutta toisaalta äitini muisti aina mainita, että itsekin oli nuorempana ujo. Nyt aikuisena häntä olisi voinut pitää hyvinkin sosiaalisena ja puheliaana.

Ikinä milloinkaan missään tilanteessa en päässyt käyttämään ujouttani syynä huonoon käytökseen. Tervehtiä piti. Kiittää piti. Ja lopuksi piti sanoa heipat. Ihmisten kysymysiinkin olisi pitänyt vastata, mutta äiti usein tuli apuun.

Nyt aikuisena tervehdin, hymyilen, kiitän ja sanon selkeästi vastauksen. Useimpien kanssa pystyn mukavaan small talkiin mutta en kaikkien. Silti vastaan kysyttäessä enkä mumise. Tokihan se on vaatinut opettelua mutta en ole koskaan pitänyt ujouttani vammana vaan vain lähtökohtana, josta päästä eteenpäin.

Vaikka olen itse ollut hyvin ujo lapsi ja edelleen aikuisenakin melko ujo, jaksan ärsyyntyä ujojen lasten vanhemmista. Kun oma lapseni tervehtii näitä lapsia, lapset möllöttävät takaisin ja aikuiset viuhahtavat ohi kuin lastani ei olisi ollut olemassakaan. Omassa lapsuudessani äitini olisi tervehtinyt tätä tervehtivää lasta ja ehkä vilkaissut minua rohkaisevasti, saattanut jälkeenpäin muistuttaa, että tuntuisi kaverista kivalta, jos hänelle vastattaisiin. Ei minulle annettu ujoudestani asetta käyttäytyä ihan miten huvittaa.

Tuntuu, että moni aikuinen käyttää ujouttaan aseena rohkeampia vastaan. Voin olla vastaamatta, koska minua ei kiinnosta tuon seura. Ei tarvitse hymyillä eikä tervehtiä, kun ei huvita. Säästän sen sitten niille, joiden kanssa todella haluan olla tekemisissä. Jopas on! Ujous ei ole syy käyttäytyä moukkamaisesti. Jos joku kysyy, haluatko lähteä lounaalle, voit vastata en tai voit vastata kyllä kiitos. Ei tarvitse mumista, möllöttää mykkänä tai jättää asia toisen harkinnan varaan. Ujoillakin on ihan samat valinnanmahdollisuudet ja lähtökohdat kuin muillakin. Jos jonkun hölösuun seura ei kiinnosta, niin siitä lounaskutsusta voi kieltäytyä kohteliaasti.

Tiedän, että joskus ujo ihminen menee lukkoon eikä saa välttämättä vastattua yhtään mitään. Itsellenikin on näin käynyt nykyisessä työpaikassani. Jouduin aika yksinkertaisen kysymyksen edessä paniikkiin ja pakenin vessaan. Siellä sitten kokosin itseni ja palasin takaisin kysyjän luo ja sanoin suoraan, etten tarkoittanut olla epäkohtelias, olen vain ujo. Tämä henkilö on tänäpäivänä  paras ystäväni.

Ujot ovat (jostain syystä) ihmisryhmä, jota kohtaan ei pystytä tuntemaan empatiaa. On ihan OK, nimitellä ja solvata, se on heidän kohdallaan asiallista. Muuten ollaan muita kohtaan ymmärtäväisiä ja kuunteleva korva ja lohduttava olkapää. Kouluympäristössä tämä on ihan hyväksyttyä. Jos lapsesi on ujo, laita itsepuolustusharrastukseen tai alusta alkaen kotiopetukseen. Ujot ei pärjää. Heikot karsitaan tavalla tai toisella, niinhän eläinlaumassakin tapahtuu.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 11:08"]

Ujot ovat (jostain syystä) ihmisryhmä, jota kohtaan ei pystytä tuntemaan empatiaa. On ihan OK, nimitellä ja solvata, se on heidän kohdallaan asiallista. Muuten ollaan muita kohtaan ymmärtäväisiä ja kuunteleva korva ja lohduttava olkapää. Kouluympäristössä tämä on ihan hyväksyttyä. Jos lapsesi on ujo, laita itsepuolustusharrastukseen tai alusta alkaen kotiopetukseen. Ujot ei pärjää. Heikot karsitaan tavalla tai toisella, niinhän eläinlaumassakin tapahtuu.

[/quote]

Kyllä tässä maailmassa pärjää ujotkin, jos eivät vaan koko ajan pistä hanttiin ja loukkaannu kaikesta. 

Luuletteko te ujot, että vain ujo ihminen on tullut kiusatuksi tai että vain ujoja katsotaan nenän vartta pitkin eikä heidän kanssaan haluta olla?

Aika moni ihminen luonteesta riippumatta on joutunut syrjityksi tai kiusatuksi, kuka mistäkin syystä ja jotkut ilman näkyvää syytä. Yksinäisiä on tavallisissakin ihmisissä, riitoja tulee muillekin, muitakin saattaa joku nälviä ihan nälvimisen iloksi. Ei kaikkia "tavallisiakaan" ihmisiä aina kiinnosta muut ihmiset. Eikä kaikki ole kiinnostuneita heistä.

Miten te oikein näette maailman? Jos olette vaikka sitten tupareissa, jossa ystävät näkevät toisiaan, halaavat ja pussaavat, nauravat ja ovat iloisia, niin teille se on yhtä kuin lauma jälkeenjääneitä ekstroverttejä näyttämässä kilpaa muille mihin ujot ihmiskunnan hierarkiassa kuuluu? Ettekö te voi mitenkään ymmärtää tai uskoa, että toiset ihmiset pitävät ihmisistä ilman, että se tekee heistä inhottavia päällepäsmäreitä? Ettekö te tiedä, että on normaalia kysyä ihmiseltä jotain, jotta tämän kanssa voisi päästä juttusille? Joku tuossa kirjoittikin hyvin, että agressiivinen tai erittäin syrjään vetäytyvä ihminen on pelottava myös, eikä keneltäkään voi olettaa löytyvän sellaista taitoa että saa ujon, negatiivisen ihmisen lämpenemään muille.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 21:02"]

Omalla kohdallani hiljaisuus tarkoittaa myös sitä, että mietin keinoa, miten päästä tilanteesta kohteliaasti pois, mutta eihän sitä sovi sanoa. Illalla on helppo, kun sanoo, että väsyttää, mutta päivällä syyn keksiminen on usein vaikeaa. Esimerkiksi tiettyjen sukulaisten seurassa olen hiljaa, kun on jotkut juhlat. Nämä ihmiset on niin kauheita puhmaan paskaa muista, että koetan olla ettei huomata. En yhtään haluaisi olla ko. tilanteissa, mutta ei kehtaa poiskaan jäädä. 

[/quote]

Tänään juuri taas mietin näiden hölösuiden persoonaa. Eräs hölösuu oli fb.n taas aloittanut erään ryhmän. Ja miten siellä käykään. Juuri se suurimmat päällepäsmärit on koko ajan kyselemässä "kertokaa, mitä sille kuuluu, missä se on ja voi voi, silläkö menee huonosti ja antakaas kun kerron, mitä sille entiselle työkaverille kuuluu"

Eli juuri nämä extrovertit hölösuut on heti viikon aikana ehtineet päsmäröimään siihenkin ryhmään viestejä ja juoruilua ja asioiden tonkimista ja paskakasojen kaivamista, että ei voi kuin nauraa, että ihan samanlaisia ovat netissä, kuin livenäkin. Ajattelin liittyessäni ryhmään, että olisi kiva jutella niiden vanhojen tuttujen kanssa, joista ei ole kuullut vuosiin. Mutta tästäkkin ryhmästä tuli sen muutaman innokkaan extrovertin huomiohuorausryhmä, missä ollaan koko ajan esillä ja juoruillaan niistä ihmisistä, jotka eivät ole ryhmässä. Se asia, mitä ryhmä käsitteli, on jäänyt jo niiden etroverttien huomiohuorauksen jalkoihin.

Kyllähän saa.

Enitenhän täälläkin ekstrovertit kertovat miten eivät tykkää ujoista ja on niin vaikeaa olla heidän kanssaan ja kyllä se on nin rasittavaa ja ärsyttävää.

Ujot eivät tee ollenkaan samassa mitassa ketjuja miten on rasittavaa olla tuppautujien kanssa, ja juoruilijoiden kanssa, toisaalta hauskaa mutta koko ajan pisto omassatunnossa koska tietää että ei ole oikein kiusata muita.

Saako älykäs tehdä ketjun, jonka aiheena on miksi en saa olla tykkämättä tyhmästä?

Saako kaunis tehdä ketjun, jossa kertoo miksi ei saa olla tykkäämättä rumasat?

Saako laiha tehdä ketjun, jossa kertoo, miksi ei saa ollla tykkäämättä lihavasta?

Saako empaattinen tehdä ketjun, jossa kysyy, miksi ei saa olla tykkäämättä vähemmän empaattisista ekstroverteista?

Koska totuus on, että kyllä ujo puhuu ja paljon, jos siihen annetaan tilaisuus ja kokee hyväksyntää ja arvostusta. 

Minusta ap:n kaltaiset ihmiset ovat ilkeitä.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 12:00"]

Luuletteko te ujot, että vain ujo ihminen on tullut kiusatuksi tai että vain ujoja katsotaan nenän vartta pitkin eikä heidän kanssaan haluta olla?

Aika moni ihminen luonteesta riippumatta on joutunut syrjityksi tai kiusatuksi, kuka mistäkin syystä ja jotkut ilman näkyvää syytä. Yksinäisiä on tavallisissakin ihmisissä, riitoja tulee muillekin, muitakin saattaa joku nälviä ihan nälvimisen iloksi. Ei kaikkia "tavallisiakaan" ihmisiä aina kiinnosta muut ihmiset. Eikä kaikki ole kiinnostuneita heistä.

Miten te oikein näette maailman? Jos olette vaikka sitten tupareissa, jossa ystävät näkevät toisiaan, halaavat ja pussaavat, nauravat ja ovat iloisia, niin teille se on yhtä kuin lauma jälkeenjääneitä ekstroverttejä näyttämässä kilpaa muille mihin ujot ihmiskunnan hierarkiassa kuuluu? Ettekö te voi mitenkään ymmärtää tai uskoa, että toiset ihmiset pitävät ihmisistä ilman, että se tekee heistä inhottavia päällepäsmäreitä? Ettekö te tiedä, että on normaalia kysyä ihmiseltä jotain, jotta tämän kanssa voisi päästä juttusille? Joku tuossa kirjoittikin hyvin, että agressiivinen tai erittäin syrjään vetäytyvä ihminen on pelottava myös, eikä keneltäkään voi olettaa löytyvän sellaista taitoa että saa ujon, negatiivisen ihmisen lämpenemään muille.

[/quote]

Varmasti kaikenlaisilla ihmisillä on ikäviä kokemuksia, mutta kyllä se vaan niin on, että ujoa ihmistä on helpompi systemaattisesti kiusata kuin ei-ujoa. Ja ujous on usein myös seurausta toistuvista ikävistä kokemuksista. Esimerkiksi minä olen kyllä aina ollut tietyllä tavalla introvertti, mutta lapsena en ollut ujo. Uskalsin puhua ja laulaa ja esiintyä vieraillekin ihmisille. Olen puhevikainen, enkä oikeastaan tajua, miten pääsin ala-asteelle asti välittämättä siitä yhtään tai tajuamatta olevani mitenkään "erilainen". Vasta ala-asteella siis alkoi pilkkaaminen puheviasta, ja kyllä se hiljaiseksi veti (kirjaimellisesti, heh). Muutamankin sellaisen kokemuksen olisi voinut hyvällä itsetunnolla vain viitata kintaalla, mutta jos jokin tietty kaava - esimerkiksi nyt tämä puheviasta pilkkaaminen - toistuu toistumistaan, niin olisi aika ihme, jos lapsi ei alkaisi niitä tilanteita ujostella.

Jotenkin onnistuin olemaan vielä yläasteelle asti ei-niin-kovin-ujo, vaikka esiintymiskammo kehittyi jo alaluokilla näiden pilkkaamiskokemusten takia. Aluksi aloin pelätä vain yleisön edessä puhumista, mutta esiintymiskammo laajeni siitä muuhunkin, ja siitä tuli totaalista sen jälkeen kun koulun juhlissa pianoa soittaessa menin täysin lukkoon ja kädet tutisivat niin, että soitto oli täynnä virheitä. Siitä sain kuulla pilkkaa monta viikkoa, ja päätin sen jälkeen, että en esiinny enää koskaan.

Yläasteella mukaan astui sitten kiusaamiset ulkonäöstä, erilaisesta olemuksesta, yms. yms. ja valitettavasti olen siitä asti ollut piinallisen ujo ja varautunut vieraiden ihmisten seurassa (joskus tuttujenkin), vaikka en koe olevani "luonnostaan" ujo. En edes kokenut mitään erityisen rankkaa kiusaamista, mutta kokemukseni muovasivat minua silti haluamattani.