Miksi ujosta ei saa olla tykkäämättä?

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 15:38"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2014 klo 11:08"]

Ujot ovat (jostain syystä) ihmisryhmä, jota kohtaan ei pystytä tuntemaan empatiaa. On ihan OK, nimitellä ja solvata, se on heidän kohdallaan asiallista. Muuten ollaan muita kohtaan ymmärtäväisiä ja kuunteleva korva ja lohduttava olkapää. Kouluympäristössä tämä on ihan hyväksyttyä. Jos lapsesi on ujo, laita itsepuolustusharrastukseen tai alusta alkaen kotiopetukseen. Ujot ei pärjää. Heikot karsitaan tavalla tai toisella, niinhän eläinlaumassakin tapahtuu.

[/quote]

On vaikea tuntea empatiaa ihmistä kohtaan, joka vain vetäytyy ja reagoi oudosti inhoten. Jos ujo menisikin nurkkaan tärisemään ja sanoisi, että älkää tulko kahta metriä lähemmäs kun mua pelottaa niin että lasken kohta alleni, empatiaakin saattaisi löytyä. Miten myötäeläisit itse, kun et ymmärrä toisen tunteita ollenkaan ja ne vaikuttavat olevan ristiriidassa, jolloin tulkintakaan ei onnistu?

Moni reagoi jatkuvaan alta pois menemiseen ärsyyntymällä ja alkaa metsästää reaktiota. Ujo taas keskittyy olemaan reagoimatta, ja joku tulee siitä hulluksi.

Tuo ujojen karsiminen eläinlaumassa taitaa olla aika pitkälle natsimytologiaa. Päinvastoin, eihän lauma pysyisi koossa, jos kukaan ei alistuisi hierarkiaan. Lauman kannalta on parempi, että sillä on kokoa ja osa jäsenistä on hyvin epäaggressiivisia. Vaikka yksittäiset yksilöt olisivat liiankin vetäytyviä, lauman geenivarastoa nekin tasapainottavat, jotta aggressiivisuus ei yleisty liikaa. Jos taas puhutaan susista, joissa vain alfat lisääntyvät, alistuva käytös on enemmänkin hormonaalista, koska beetan on osattava alistua vaikka silläkin on vain alfageenejä.

Sen kyllä olen huomannut, että jos arka eläin on edes passiivisesti aggressiivinen, se provosoi muita kurittajaisiin, koska lauman kärttyisyysaste lisääntyy yhdenkin negatiivisesta energiasta koska se on tarttuvaa. Lauma taas yrittää ylläpitää rauhallisia oloja ja palauttaa sen väkisin. Kyllähän kenen tahansa hyökkäävyys aiheuttaa vastareaktion. Ihmisten totellessa kohteliaita käytössääntöjä passiivis-aggressiivisuus helposti vain hajaannuttaa lauman.

Itsepuolustusharrastus ei taida tehdä pahaa kenellekään, mutta että lapsi kotiopetukseen varmuuden vuoksi - mietihän nyt vielä. Asutko myös vallihaudan takana ja tykki katolla?

[/quote]

Hyvin kirjoitettu, kiitos. 

Ymmärrän hyvin, että ujon voi olla vaikea osallistua sellaiseen keskusteluun, jossa on ihmisiä, jotka höpöttävät höpöttämistään, puhutaan vähän päällekäin ja puheenvuorot vaihtuvat nopeasti. En ole itse mitenkään kauhean ujo, mutta en itsekään tykkää lähteä taistelemaan puheenvuorosta. Joskus nimittäin käy niin, että kun alan puhumaan niin joku alkaakin puhua päälle, kun ei malteta kuunnella ollenkaan. Sellaiset tilanteet on todella rasittavia. Mielestäni mukavaan keskustelutilanteeseen kuuluu sellainen rauhallinen fiilis, kuunnellaan toisen juttua ja sitten vasta kommentoidaan. 

Ujo ei välttämättä uskalla puhua kauhean suuressa porukassa, mutta muutaman ihmisen kesken juttu voi luistaa hyvin. En myöskään koskaan lähtisi tivaamaan hiljaiselta ihmiseltä, että miksi et puhu mitään. Voisin kuvitella, että ujo vaivaantuu ja kiusaantuu tuollaisessa tilanteessa, eikä se osoita kovin hyvää tilannetajua tivaajalta. Ennemmin menisin vaikka kaverin kanssa juttelemaan sille ujolle jostain arkisesta asiasta, riippuen onko kyseinen henkilö tuttu vai tuntematon.

Ujo on saattanut vuosien aikana oppia, että ei kannata jatkuvasti taistella tuulimyllyjä vastaan. Kun on tyhmäksi ja mielenkiinnottomaksi luokiteltu, on turha yrittää mitään. Jos tervehdit, voit  saada pitkän ivallisen katseen, ja jotain´'leikkisää' kommenttia. Jos yrität osallistua keskusteluun, puhutaan oma mielenkiinoisampi kommentti päälle. Vaikka tunnet ja näet merkkejä siitä, että seuraasi ei kaivata, aina ujoa silti syyllistetään puhumattomuudesta. Jotkut ujot ovat herkkiä ja tarkkailevat toisia ihmisiä ja miten he ottavat hänet huomioon. Arvaamattomat huumehörhötkin koetaan vähemmän ärsyttäviksi kuin hiljaiset ja ujot.

Käviköhän aloittajalla mielessä, että hänen kyselyidensä kohteeksi joutunut henkilö ei välttämättä ollut uhrannut ensimmäistäkään ajatusta lounaalle tai välttämättä edes aikonut lounaalla käydä... 

Mitä taas tulee sukujuhlassa hiljaa istumiseen, se on minullekin tuttua. Yleensä se tarkoittaa sitä, että puheenaiheet ovat sellaisia joihin en oikeasti osaa sanoa mitään, eli puhutaan vaikkapa julkkiksista tai urheilusta tai jostakin vastaavasta mielestäni täysin tyhjänpäiväisestä asiasta.Tai sitten kysellään asioista, joista ei syystä tai toisesta halua kaikkien kuullen tehdä selvitystä.

Tietenkin keskustelukumppanillakin on oma vaikutuksensa. Paras esimerkki tästä on anoppini, joka aloittaa keskustelun jostakin aiheesta, ja siinä vaiheessa kun on sanottavansa sanonut ja keskustelukumppani aloittaa oman kommenttinsa, anopilla vaihtuu jo aihe seuraavaan, joka vielä kaiken lisäksi on jonkun keskustelukumppanille täysin tuntemattoman ihmisen sanomiset tai tekemiset.
Hänen kanssaan "keskustelu" tahtoo väkisinkin rajoittua joo-ei-ohhoh -linjalle.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 17:30"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 17:21"]

En ole itse ujo, vaan enemmän sellaista "johtaja-tyyppiä" esimerkiksi koulussa ryhmätöissä otan helposti johtavan roolin (Olen hyvä kuuntelemaan kaikkien mielipiteitä ja sillä tavalla "vetämään" porukkaa) (Ja anteeksi tää kuulostaa varmaan jotenkin itserakkaalta jonkun mielestä), asiaan, esimerkiksi ryhmätöissä yritän saada jokaisen ryhmäläisen osallistumaan ja haluaisin kuulla myös sen ujon ihmisen mielipiteen! Kannustan ujoa osalistumaan ja siinä vaiheessa kun ujo ei yhtään osallistu ja ota kontaktia muuhun ryhmään niin alkaa ärsyttää vähän :/

[/quote]Oot kyllä huono "vetämään" porukkaa, jos et saa kaikille turvallista oloa osallistua.

Ujouskin on monesti hyvin tilannekohtaista. Joidenkin ihmisten kanssa tai joissakin tilanteissa joku saattaa olla ujo mutta toisissa ei.

Itsetuntokaan ei ole vakio. Se yleensä vaihtelee normaaleilla ihmisillä. Narsistit ja psykopaatit ovat sitten erikseen.

[/quote]

En osaa mieltää itseäni ujoksi, vaikka minulle on semmoista leimaa kovasti yritettykin lyödä.

En vaan tykkää puhumisesta puhumisen vuoksi, vaikka asiaa puhun mielelläni.

Sosiaalisten tilanteiden pelkoakaan minulla ei ole, vaikka en ryhmätilanteissa useinkaan osallistu isommin keskusteluun. Yleensä nämä ryhmäkeskustelut ovat juuri semmoista höpöttelyä, puhumista puhumisen vuoksi, josta en vain pidä erityisemmin. Enkä pidä itseäni mitenkään velvollisena viihdyttämään niitä joille puhe on kovin tärkeää, sillä itse nautin hiljaisuudesta aivan kuten muutkin kaltaiseni.

Ryhmätöihin osallistun yleensä  mielelläni, teen oman osani, autan muita ja yleensä esitänkin työn, kun en jaksa kuunnella sitä jatinaa mikä väistämättä syntyy kun kukaan ei halua esittää työtä. Sitten jos joku ilmoittaa haluavansa esittää niin anna hänen hoitaa esittämisen. Ei minulla siihen mitään hinkua ole. Kuitenkin, jos ryhmätyöhön osallistuu joku joka alkaa pomottamaan, jakamaan tehtäviä selittämään omaa vaatimustasoaan muiden tekemisille, niin osallistumisintoni lopahtaa tyystin.

Se on todella ärsyttävää, kun yksi ihminen kuvittelee että muita täytyy jotenkin erityisesti ohjata ja heidän tekemisiään säätää ja ohjata.

Minä olen ujo ja vihaan sitä. En rasita muita ihmisiä seurallani, olen yksin sitten. Itsekin inhoaisin itseäni. Ujous on pilannut elämäni.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 20:25"]

Kerron esimerkin todellisesta elämästä. Minä olin lapsena tosi ujo ja olen vieläkin jossain määrin. Luokalleni tuli todella hiljainen ja arka tyttö. Opettaja laittoi meidät vierekkäin istumaan. Miten kävi? Meitä piti käskeä olemaan hiljaa. Löysimme toisistamme sielunkumppanit ja meistä tuli ystävät, ystävyys on jatkunut aikuisiälle. Meillä on ollut keskenämme tosi hauskaa eikä olla kahdestaan hiljaa. Molemmat olemme nykyään sosiaalisempia, mutta emme hölöttäjiä edelleenkään. Juuri siksi, kun olemme samanhenkisiä ja kun olemme keskenämme, voimakkaat ihmiset puuttuvat. Omalla kohdallani se hiljaisuus tarkoittaa usein sitä, että se sosiaalisempi ihminen ärsyttää ja/tai olen hänen kanssaan täysin eri mieltä, mutta en halua riidellä. 

[/quote]

Ei ole riitelyä olla eri mieltä. Erimielisyyden voi tuoda esiin rakentavasti. Siitä se keskustelu syntyy. Ja se on sivistynyttä. Ei se, että murjotetaan tuppisuuna koska poikkeavan mielipiteen ilmaisu muka olisi riitelyä.

[/quote]

Tämä on totta. Eri mieltä voi olla ilman että asiata tarvitsee alkaa kinaamaan. Yleensä tämä onnistuukin silloin kun keskustelukumppanina on toinen introvertti.

Vaan annas olla kun keskustelukumppaniksi sattuu joku ektrovertimpi henkilö, joka alkaa isoon ääneen haukkumaan sen hiljaisen hissukan mielipidettä ja väittää tämän olevan väärässä, ja yrittää kovasti muuttaa hänen mielipidettään. Joo-o. Olen kyllä tämmöisille sanonut, että nämä ovat vain mielipiteitä, kumpikin yhtä arvokkaita eikä kyse ole totuudesta tai valheesta tai oikeasta tai väärästä. Vaan kun näiden pitää vaan saada kinata, vaikka ihan vain yksikseen jos toinen pysyykin hiljaa. Pahimmillaan vetävät muitakin ihmisiä mukaan yksinäiseen väittelyynsä ja lopettavat vasta kun kokevat voittaneensa.

Mielipiteistä ja erilaisista ajatuksista on oikeasti kiva jutella silloin kun erilaiset mielipiteet hyväksytään, eikä keskustelukumppanin ajatuksia yritetä lytätä.

Ehkä se, mikä minusta kuulostaa kinaamiselta, on ekstrovertille ihan tavallista ja normaalia ajatusten vaihtamista. Mukavaa jutustelua, joka vaan minusta kuulostaa kinaamiselta ja lyttäämiseltä.

Ehkä ektrovertin huudahdus "sinä olet väärässä, ei tuommoisesta voi kukaan tykätä, miksi olet niin pöljä ettet käsitä" on vain neutraalia jutustelua, johon introvettina vain ylireagoin kun alan 'murjottamaan tuppisuuna'.

No tuota, itse olen  huomannut että sukujuhlissa saan hyvin seuraa ja keksin juteltavaa. Ja sitten murrosiän en ole pahemmin ujostellut ihmisiä. Olen kuitenkin aina viihtynyt hyvin myös hiljaisten ihmisten kanssa. Joilla ei ole paljon sanottavaa. Huomaan että isommassa joukossa hiljaiset ihmiset puhuvat kyllä paljon kun ollaan kahdestaan. Itse asiassa kaverini sekä peruskoulussa että yliopistossa oli melkoisen ujo. Mutta mahtava huumori ja hyvä sivistys (toisin kuin minulla jolla historia ja muut reaaliaineet unohtuvat heti seuraavana päivänä kokeesta).

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 21:26"]

No tuota, itse olen  huomannut että sukujuhlissa saan hyvin seuraa ja keksin juteltavaa. Ja sitten murrosiän en ole pahemmin ujostellut ihmisiä. Olen kuitenkin aina viihtynyt hyvin myös hiljaisten ihmisten kanssa. Joilla ei ole paljon sanottavaa. Huomaan että isommassa joukossa hiljaiset ihmiset puhuvat kyllä paljon kun ollaan kahdestaan. Itse asiassa kaverini sekä peruskoulussa että yliopistossa oli melkoisen ujo. Mutta mahtava huumori ja hyvä sivistys (toisin kuin minulla jolla historia ja muut reaaliaineet unohtuvat heti seuraavana päivänä kokeesta).

[/quote]

Olen tajunnut nyt myöhemmin, että samalla perusteella on mieskin valittu, täydentämään minun tietynlaista tyhmyyttä, tykkään että saan olla fiksujen ihmisten kanssa ja minun kokemus ujoista ihmisistä on ollut että ovat huumorintajuisia ja älykkäitä ihmisiä.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 20:55"]

Yksi "ujo" vastaa.

En ole ujo, oikeasti, kaikki vaan minua sellaisena pitää. Minulla on paha puhevika. En oikeasti jaksa enää yhtään keskustelua, jonka kulku menee näin:

-Hei, ei ollakaan nähty pitkään aikaan, mitä sulle kuuluu?

-kiireitä tö-tö-tö-tö...

-Niin töissä vai, niin on mullakin kuule. Ei yhtään ehdi edes kahvitunnilla istua jne. Oletko sä vielä siellä missä silloin vuosi sitten?

-Ei kun mä nykyään o-o-o-o-o-o..

-Opiskelet vai? mitä alaa?

-Ei kun mä o-o-o-o-..

-Oot työtön?

-Ei kun mä o-o-o- oooolen vu-vu-vuorotteluva-va-va-vapaalla.

Keskustelun jatkuessa tilanne vain pahenee, keskustelukumppani pyrkii koko ajan täydentämään lauseitani ja minä hikoilen tuskanhikeä, että eikö tuo saatana nyt voi jo jättää mua rauhaan.

Olen oppinut välttämään puhumista tietyn tyyppisten ihmisten kanssa. Eli juuri näiden, joiden on ihan pakko keinolla millä hyvänsä saada joka ikinen ihminen puhumaan. Olen vaan hiljaa ja nautin siitä, että toinen turhautuu ja nolaa itsensä ja minut sillä, ettei vaan voi antaa minun olla hiljaa.

Oikeanlaisessa seurassa puhun kyllä. On muutamia hyviä ystäviä, jotka antavat minulle aikaa muodostaa itse lauseeni, eivätkä pyri täydentämään lauseitani tai auttamaan minua vaikeiden sanojen yli arvailemalla.

Tuppisuuna istun päsmäreiden seurassa, olen sitten se ujo, josta kukaan ei tykkää. Aivan sama, pienempi nöyryytys se on änkytykseen verrattuna.

[/quote]

Samanlaisia kokemuksia täällä. Tosin on pakko myöntää, ettei siitä keskustelusta tule yleensä mitään silloinkaan, vaikka vastapuoli kuuntelisi kärsivällisesti. Kun toinen (eli minä) änkyttää pahasti, eihän se keskustelu voi edetä luontevasti. Siksi olen yleensä hiljaa vieraassa seuraassa. Pitäkööt tylynä jos haluavat.

Jotkut ihmiset tosin suhtautuvat jopa vihamielisesti puhevikaan. En sitten tiedä, onko minulla ollut etuoikeus törmätä esim. erityisen huonoihin asiakaspalvelijoihin vai mitä, mutta esimerkiksi juuri asiakaspalvelijat joskus jopa suuttuvat kun änkytän. Viimeisin kokemus oli, kun änkytin puhelimessa, ja asiakaspalvelija kivahti: "En saa kuule nyt mitään selvää, ei tästä tule mitään" ja löi luurin korvaan. Auts :D Asiakaspalvelun aatelia!

[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 11:49"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 20:29"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 20:25"]

Kerron esimerkin todellisesta elämästä. Minä olin lapsena tosi ujo ja olen vieläkin jossain määrin. Luokalleni tuli todella hiljainen ja arka tyttö. Opettaja laittoi meidät vierekkäin istumaan. Miten kävi? Meitä piti käskeä olemaan hiljaa. Löysimme toisistamme sielunkumppanit ja meistä tuli ystävät, ystävyys on jatkunut aikuisiälle. Meillä on ollut keskenämme tosi hauskaa eikä olla kahdestaan hiljaa. Molemmat olemme nykyään sosiaalisempia, mutta emme hölöttäjiä edelleenkään. Juuri siksi, kun olemme samanhenkisiä ja kun olemme keskenämme, voimakkaat ihmiset puuttuvat. Omalla kohdallani se hiljaisuus tarkoittaa usein sitä, että se sosiaalisempi ihminen ärsyttää ja/tai olen hänen kanssaan täysin eri mieltä, mutta en halua riidellä. 

[/quote]

Ei ole riitelyä olla eri mieltä. Erimielisyyden voi tuoda esiin rakentavasti. Siitä se keskustelu syntyy. Ja se on sivistynyttä. Ei se, että murjotetaan tuppisuuna koska poikkeavan mielipiteen ilmaisu muka olisi riitelyä.

[/quote]

Tämä on totta. Eri mieltä voi olla ilman että asiata tarvitsee alkaa kinaamaan. Yleensä tämä onnistuukin silloin kun keskustelukumppanina on toinen introvertti.

Vaan annas olla kun keskustelukumppaniksi sattuu joku ektrovertimpi henkilö, joka alkaa isoon ääneen haukkumaan sen hiljaisen hissukan mielipidettä ja väittää tämän olevan väärässä, ja yrittää kovasti muuttaa hänen mielipidettään. Joo-o. Olen kyllä tämmöisille sanonut, että nämä ovat vain mielipiteitä, kumpikin yhtä arvokkaita eikä kyse ole totuudesta tai valheesta tai oikeasta tai väärästä. Vaan kun näiden pitää vaan saada kinata, vaikka ihan vain yksikseen jos toinen pysyykin hiljaa. Pahimmillaan vetävät muitakin ihmisiä mukaan yksinäiseen väittelyynsä ja lopettavat vasta kun kokevat voittaneensa.

Mielipiteistä ja erilaisista ajatuksista on oikeasti kiva jutella silloin kun erilaiset mielipiteet hyväksytään, eikä keskustelukumppanin ajatuksia yritetä lytätä.

Ehkä se, mikä minusta kuulostaa kinaamiselta, on ekstrovertille ihan tavallista ja normaalia ajatusten vaihtamista. Mukavaa jutustelua, joka vaan minusta kuulostaa kinaamiselta ja lyttäämiseltä.

Ehkä ektrovertin huudahdus "sinä olet väärässä, ei tuommoisesta voi kukaan tykätä, miksi olet niin pöljä ettet käsitä" on vain neutraalia jutustelua, johon introvettina vain ylireagoin kun alan 'murjottamaan tuppisuuna'.

[/quote]

Ehkä tosiaan onkin, ei voi tietää. Osa noista pöljälausunnoista on harmittomia, osa myrkyllisiä, osa lievästi ärtyneitä muttei kuitenkaan vakavasti tarkoita mitä sanoo, osa humoristisia yrityksiä osoittaa toiselle ekstrovertin mielestä kohteliaasti, että luottaa hänen huumorintajuunsa ja pitää häntä siis vakavastiotettavana ihmisenä, jota ei tarvitse liikaa varoa. Itselläni vahvoja piirteitä sekä introsta että ekstrosta aika tasan. Juuri siksi en ymmärrä, miksi ujoiksi itseään tituleeraavat ihmiset eivät halua nähdä vaivaa hallitakseen molempia kieliä, koska se suojelisi valtavalta määrältä väärinkäsityksiä ja vähentäisi omia pelkoja. Tiedän introvertteja, jotka rakastavat hevosia, vaikka ne ovat tuppaavaisia ja vaarallisiakin. Eikö ekstrovertteihin voisi samaan tapaan suhtautua myötämielisemmin, jos he kerran eivät hekään voi itseään järin paljon muuttaa? Se, jos ei aikuisiälläkään vielä ole opetellut pitämään omista rajoistaan huolta ja sanomaan, että tämä aihe on minulle henkilökohtainen enkä halua siitä puhua, ei voi olla ekstrovertin moraalinen vika. Eikä hänen syynsä ole sekään, että on olemassa niitä pahantahtoisesti tuppautuvia yksilöitä. Se kai on kuitenkin varmaa, että todellisuudessa näitä ääritapauksia on vähemmän kuin ujon listalta löytyy. Ei saisi olla niin tärkeää ottaa hyvitystä moraalisesta ylemmyydestä, ettei ole ollenkaan valmiutta myöntää, että oma herkkyys saattaa tehdä välillä tepposet ja värittää tulkintaa liikaa. Jos ylemmyydentunteella kompensoidaan itseinhoa, sekään ei taida koskaan olla hyve eikä ainakaan asia, jota olisi hyvä ruokkia.

Surullinen ketju tosiaan tämä, ja tässä menee valtavasti asioita sekaisin. Monta on kiusattu ja painostettu, moni on jätetty yksin ujoutensa kanssa tai yritetty tukea törkkimällä, mutta moni myös käpertyy ujouden suojiin kieltäytyen kasvamasta. Kaikki äänekkäät taas eivät edes ole ekstrovertteja, osa on äänessä koska ei kestä hiljaisuutta esim. kompensoidessaan masennusta tai jopa omaa ujouttaan. Osa ekstrovertiksi tulkituista on keskiarvoja persoonaltaan, mutta kotoisin perheestä, jossa on perinteenä tietty reteys. Osa molemman persoonallisuuslaidan edustajista on rajattomia, ja sellaisena ripustautuvia tai liian helposti ärtyviä, koska asialliset yksilörajat ovat hepreaa, osa taas osaa antaa muidenkin kukkien kukkia. 

Mutta se on selvä, että jos ujoutta pidetään vihamielisyyden oikeutuksena oikein ohjelmallisesti eikä vain siksi kun pelottaa niin julmetusti, molemminpuolinen ymmärrys vaikeutuu. Me, jotka saamme suumme auki emmekä pelkää vuorovaikutusta niin paljon, että emme uskaltautuisi sen hiottavaksi, emme tiedä ollenkaan, mitä se hiljaa paheksuva ujo ajattelee, emmekä voikaan tietää jos ette kerro - kiitos kun nyt kerrotte.

Kaiken tässä ketjussa jakamanne ujon(?!?) aggression jälkeen kyllä on todettava, että me tilanvaltaajiksi paheksutut luultavasti aliarvioimme rajusti sen, miten hauraita tai vihamielisiä te olette. Joku teistä sai suorastaan hysteerisen raivokohtauksen ja toivoi puolen maailman kamalaa kuolemaa, mutta kukaan ei sen luettuaan pysähtynyt tarkistelemaan, olisiko oma kiukku liiallista. Vaikka se ärtyneisyytenne näkyy usein päälle, yritämme selittää sen parhain päin. Epäilemättä osa ekstrovertin hermostuneesta puhetulvasta aiheutuu juuri hämmennyksestä, kun hän yrittää saada selkoa, oletteko vihaisia hänelle henkkoht vai onko huono päivä - vaikka ujopuolue yrittää omia kaikki sosiaaliset herkkyysanturit, ujoudelleen antautunut ei osaa kaikkia niitä edes käyttää pelon rajoittamana.

Oma introverttiuteni on sitä luokkaa, että en vuosien jälkeenkään tiedä, miten autoradion saa päälle ja ahdistun jos en pääse rauhoittumaan välillä, mutta kukaan minua kovaäänisyyden takia paheksuva ei tajua ollenkaan, miten paljon herkkyyttä ja älykkyyttä se peittää. En pelkää ketään, en inhoa ketään, en isommin kadehdi ketään, ja koska olen järjestänyt elämäni tyydyttämään erakkotarpeitani, olen usein riehakkaan iloinen tavatessani ihmisiä. Ymmärrän, että se sulkee minut monen ihmisen tuttavapiirin ulkopuolelle koska he harmistuvat avointa tunneilmaisua. vaikka annan tilaa. Maailma ei varmasti kuitenkaan olisi parempi paikka, jos minut opetettaisiin olemaan sievästi.

Ja jos paheksutte yhteiskuntaa, koska se ei ota ujon tarpeita huomioon riittävästi, niin älkää ainakaan muuttako Italiaan tai Usaan. Suomalainen kulttuurihan on nimenomaan rakentunut pidättyväisen aggression tuulettamiseen useammallakin hyväksytyllä tavalla sekä arjessa että etenkin juhlassa. Kateellista pahansuopuutta ja lyttäävyyttä saa ilmaista varsin vapaasti ja muita ihmisiä on perinteellisesti ollut tapana vaatia käyttäytymään pidättyvämmin ja nostaa siten omaa statusta, tuomitseva lahkolaisuus on voimissaan edelleen, viikonloppuna saa viinapäissään tehdä mitä lystää ilman palautekeskustelua maanantaina, ja kerran vuodessa saman saa tehdä pomollekin. Mitä vielä tarvitaan? (Juu, viimeinen lause oli tahallinen provokaatio, tarvitaan paljonkin, jotta introvertti, arka, ujo, pidättyväinen tai pelokas saisi riittävästi tilaa. Muttei ehkä tarvita kaikkea sitä, mitä ujo kehtaa vaatia.)

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 18:29"]

Meitä ujojakin on tosiaan monenlaisia. Kun luin tuon yhden ujon kommentin, kuinka hän inhoaa kannustusta yli kaiken, ajattelin, että on ihan päinvastainen kuin minä. Olen aina tykännyt kannustuksesta, siitä, että joku huomaa minut ja antaa mulle tilaisuuden puhua. Olen näet hidas ja siksi on usein vaikea saada suunvuoroa, vaikka sitä haluaisinkin.

Sitten on erikseen tilanteet, joissa olen hiljaa, koska en kerta kaikkiaan keksi puhuttavaa. Ryhmätyöt voivat olla aiheeltaan niin ikävystyttäviä ja tylsiä tai epäkiinnostavia, että minulla ei sen takia tulee mieleen yhtään mitään sanottavaa. Mutta tietenkään en voi kertoa sitä muille, koska se olisi epäkohteliasta.

On myös tilanteita, jolloin koko muu ryhmä on jostain asiasta täysin eri mieltä kanssani, ja jos en ole kovin hyvä tuttu niiden muiden ryhmäläisten kanssa, niin en kehtaa ilmoittaa eriävää mielipidettäni. Olen mieluummin hiljaa.

Lisäksi on aiheita, joista en tiedä mitään, ja silloinkin pysyttelen hiljaa. Vaikka olen nainen, en osaa keskustella ruoista, viineistä, ruokakaupoista, kauppahalleista yms. Kotitalous ei kuulu minua kiinnostaviin aiheisiin.

[/quote]

Ja se on juuri kamalaa, kun jakaannutaan johonkin miesten ja naisten ryhmiin (naiset kokoontuvat keittiöön tai makuuhuoneen sängynreunalle) ja aletaan puhua niitä keittiö- tai muita "naistenjuttuja". Miesten puolella olisi paljon mielenkiintoisemmat jutut.

Olen itse loppupeleissä tarkka seurastani ja ujojen ihmiste kanssa aina viihtynyt tosi hyvin.

Tietenkään hiljainen ei ole sama asia kuin ujo.

Tykkään kyllä myös puheliaiden seurasta...

Oikeastaan haluan että seurani on minua fiksumpaa, parempi yleissivistys ja huumori. Joten ainoa seura jossa en viihdy on tyhmät.

[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 11:31"]

Minä olen ujo ja vihaan sitä. En rasita muita ihmisiä seurallani, olen yksin sitten. Itsekin inhoaisin itseäni. Ujous on pilannut elämäni.

[/quote]

Jos olet yhdeksänkymppinen, tuo voi olla realistinen lausunto. Jos olet nuorempi, voisit kääntää sen voimaksi ja opetella ymmärtämään itseäsi ja muita ja kehittämään jalostuneen myötätunnon. Mutta sitkeyttä se vaatii, että pääsee vanhoista reaktiomalleistaan irti. Moni ujona itseään pitävä taitaa olla paremminkin traumapotilas, jos taustalla on kovia kokemuksia.

Vihamielinen ujo herättää pelkoa ja outoja reaktioita muissa. Rauhallinen ujo yleensä miellyttää ihmisiä, etenkin jos on kuitenkin kiinnostunut muista ja edes osittain myönteinen olemukseltaan.

Osa voimakastahtoisista ihmistä niin livenä kuin tässä ketjussa, ml ap, ei oikein taida ymmärtää, että kyse on myös siitä, että ei se ujo ihminen pidä heistä itsestään sen enempää. Se vaan kun on ujo, niin itseltään ei edes kysytä. 

Mä olen ollut todella ärsyttävä ujo. Minua kerran kiusattiin koulumatkalla tosi rajusti, sekä fyysisesti että huutamalla. Syynä se ujous. Seuraavana aamuna menin koko luokan edessä opettajan eteen rollimaan asiasta ääneen ja osoitin kiusaajat sormella yksitellen. Olen edelleen samanlainen, vaikutan ujolta, saatan joutua alemmaksi kuin muut ja syntipukiksi. Töissäkin olen sanonut kiusaajayrittäjälle päin naamaa, että älä viitsi käyttäytyä kuin murrosikäinen henkisesti lahjaton kovis. Kun on pääasiassa kiltti ja hiljainen, tämä saa ihmiset häkeltymään. 

Käykö kello 11? Kai se käy.

Oikeasti?

Mitä tuohon pitäisi vastata? "Kyllä juu käy, sillä silloin on niin hieno sääkin ja aurinko paistaa ja linnut varmasti laulavat ja läpäti läpäti lää." Oikeasti?

En ole varsinaisesti introvertti, vaikka minulla on aspergerin oireyhtymä, mutta ymmärrän ujoja hyvin. Small talk on minullekin ihan käsittämätöntä, ja tietyssä seurassa en osaa sanoa oikein mitään mutta toisaalta olen joskus liiankin paljon äänessä.

Työpaikalla oli ujo nainen, oikea kaunotar mutta luikki aina omalle paikalleen kellekään puhumatta(tai siis tervehti sentään kyllä). Tutustuttiin, oli oikein mielenkiintoinen ja mukava ihminen.Hiljaisuus oli muille työpaikalla punainen vaate. Yksikin sanoi että "ihme, "Pirjokin"  sanoi jotain". Ilkeää.

Joidenkin kanssa on kiusallista olla, ehkä se ei ole ujoutta vaan jotain jäykkyyttä. Kun on koko ajan sellainen olo ettei keksitä puhuttavaa ja kaikki mitä itse sanoo on tyhmää kun toinen ei reagoi. Miehissä sellaisia on enemmän.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2014 klo 21:43"]

Olen itse loppupeleissä tarkka seurastani ja ujojen ihmiste kanssa aina viihtynyt tosi hyvin.

Tietenkään hiljainen ei ole sama asia kuin ujo.

Tykkään kyllä myös puheliaiden seurasta...

Oikeastaan haluan että seurani on minua fiksumpaa, parempi yleissivistys ja huumori. Joten ainoa seura jossa en viihdy on tyhmät.

[/quote]

Mutta vastaus ap:n kysymykseen siis, että jos tekisin ketjun, jossa kertoisin miten inhoan tyhmiä ihmisiä, ja en viihdy tyhmien kanssa ja kyselisin aloituksissa, viihdyttekö tyhmien kanssa, minä en viihdy. Niin, sitä pidettäisiin moukkamaisena ja huonona käytöksenä, koska perustavanlaatuisia ominaisuuksia jotka muotoutuvat geenien  ja ympäristön vaikutuksesta joihin on vaikea itse vaikuttaa, niin sellaisten arvostelu on tyhmää  ja huonoa käytöstä.

Mitä tämä siis kertoo itseään ekstrovertteina pitävistä ihmisistä jotka tekevät tällaisia aloituksia? Minusta ei kovin hyvää.

Vaikka en viihdy tyhmien kanssa (en väitä että olisin mitenkään poikkeuksellisen älykäs, en ollenkaan, ihan tavis mutta tykkään vaan olla fiksujen kanssa koska koen saavani jotain) niin en kuuluttele sitä missään, koska niin ei tehdä.

Miksi itseään ekstroverttina pitävät kuuluttavat inhoaan ujoja kohtaan Suomessa?

Onko niin että osaksi ujous on näiden ekstroverttien aikaansaamaa ja he tarvitsevat itselleen tätä jotenkin nostaakseen itseään ja arvoaan.

Minusta siis itseään ekstroverttina pitävät jotka kyselevät kuten ap, ovat jotenkn jälkeenjääneitä.

Ehkä jotkut tyhmimmät koulussa saattavat kysellä, että tykkäätkö tuosta, ollaanko tuon kanssa? eihän viitsitä olla tuon kanssa, kun se on niin ujo.Hahhaa. Ethän ole tuon kanssa.

Ekstroverttina itseään pitävä joka kyselee kuten ap on siis mielestäni jotenkin jälkeenjäänyt, tai kiusaaja. 

En pidä sellaisista ihmisistä.