Miksi täällä Suomessa ihmiset voidaan henkisesti niin älyttömän huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehotuotettu, ravintoköyhä ruokavalio ja suorituskeskeisyys.

Me ihmiset ollaan täällä lähes samassa asemassa kuin lehmät lypsyroboteissaan. Tuottavuuden kautta mitataan ihmisarvo. Syötetään ravintoköyhää ravintoa ja ihmetellään miksi voidaan pahoin.

Suorituskeskeisyys, pienet palkat, ainainen kiire ja stressi. Harva elää omilla palkoillaan ja nekin jotka tienaavat hyvin, eivät osaa vähentää työtään ja lisätä vapaa-aika käyttääkseen ajan omaan hyvinvointiin. "Aika on rahaa" ja tehokkuutta arvostetaan.

Perhekeskeisyys katoaa, luontoläheisyys vähenee. Vaikka aikaa pitäisi jäädä nykyään enemmän kun ruokaa ei tarvitse kasvattaa itse, hevosella ei tarvitse kulkea ja pankissa ei tarvitse ravata laskuja maksamassa, silti meillä on vain vähemmän aikaa.

Pandemia-aika ja etätöihin siirtyminen on kuitenkin yllättävän monelle osoittanut, että vähempi sählääminen ympäriinsä on oikeastaan ihan mukavaa. Ei mene aikaa työmatkoihin ja kun ei ole jatkuvasti erilaisia kissanristiäisiä, joihin edes kohteliaisuussyistä pitäisi osallistua, omaa aikaa jää varsin mukavasti. Huomataan, että oman perheen kanssa on sittenkin aika mukavaa ja on löydetty uusia tapoja viettää perheen kanssa aikaa, kun harrastukset yms ovat jääneet tauolle. 

Kivat teille keskiluokalle. Itseltäni korona vei työt ja uusien löytäminen on vaikeaa. Te-toimistokin lateli ihmeellisiä ehtoja avoimessa yliopistossa opiskelulle. En edes tiedä vielä mitä haluan siellä opiskella, mutta ei se mitään kokeilua varten ole! Mitäs aiot opiskella?! Onko ammatillisesti valmentavaa? Mistä minä hemmetti tiedän?!

Vierailija kirjoitti:

Tehotuotettu, ravintoköyhä ruokavalio ja suorituskeskeisyys.

Me ihmiset ollaan täällä lähes samassa asemassa kuin lehmät lypsyroboteissaan. Tuottavuuden kautta mitataan ihmisarvo. Syötetään ravintoköyhää ravintoa ja ihmetellään miksi voidaan pahoin.

Suorituskeskeisyys, pienet palkat, ainainen kiire ja stressi. Harva elää omilla palkoillaan ja nekin jotka tienaavat hyvin, eivät osaa vähentää työtään ja lisätä vapaa-aika käyttääkseen ajan omaan hyvinvointiin. "Aika on rahaa" ja tehokkuutta arvostetaan.

Perhekeskeisyys katoaa, luontoläheisyys vähenee. Vaikka aikaa pitäisi jäädä nykyään enemmän kun ruokaa ei tarvitse kasvattaa itse, hevosella ei tarvitse kulkea ja pankissa ei tarvitse ravata laskuja maksamassa, silti meillä on vain vähemmän aikaa.

Itse asiassa, meiltä puuttuu tämä ajattelu, jonka hedelmät lehmä korjaa. Sille syötetään optimaalista ravintoa, soitetaan Mozartia jos tutkimus kertoo sen nostavan maidontuottoa, hoidetaan sorkat koska kipu heikentää tuottoisuutta, uusimpana hittinä laitetaan vesisänky alle. Jos naapuri kiusaa arempaa lehmua, yritetään järjestää rauhallisemmat oltavat yhteensopivamman kaverin vierestä. Huolehditaan ilmanlaadusta ja valaistuksesta. Lääkäri käy muutenvaan varmuuden vuoksi.

Mutta ihmistä kohdellaan samaan aikaan alamaisena ja vuoron perään hemmoteltavana kakarana tai hemmoteltavan vanhempana. Tarpeistasi vastaat itse samalla kun niiden hoitamista vaikeutetaan mahdollisimman paljon, resurssisi eivät kiinnosta muuten kuin riistomielessä eikä hyvinvointisi edistäminen kuulu kenellekään. Sinulle pitää saada myydä sitä ravitsematonta ruokaa ja kelvottomia riepuja, koska haluat niitä kun et voi saada sitä mitä tarvitset, ja käytät mässyttelyä ja osteskelua sijaistyydytyksenä. Olet vastuussa kaikkien muiden sijaistyydytyksestä myös, edes lastesi turvallisuutta tai terveyttä ei suojella ja oikeuksiasi et saa hakea itse muttei niitä muutkaan valvo. Perheesi hajotetaan ja sinun pitäisi kuitenkin kantaa vastuuta satojen kilometrien päähän, eikä sinulla ole vaikutusvaltaa jolla hoitaisit ne velvollisuudet. Aikasi varastetaan milloin mihinkin turhuuteen kellon ympäri työnteon lisäksi etkä ehdi huolehtia ihmissuhteistasi vaikka olet sosiaalinen eläin.

Ihmisen tuottavuuden arvioidaan maksimoituvan pienellä kiduttamisella.

Monessa perheessä ja suvussa on vallalla käsitys, että omat tunteet pitää sivuuttaa ja painaa töitä, vaikka olisi mikä tilanne. Sitten ihmiset ajaa päin seinää. Ja ne, jotka eivät ole vielä ajaneet päin seinää, mitätöivät ja/tai patistelevat niitä, jotka ovat jo joutuneet pysähtymään. Hyvä esimerkki asiasta on tämänpäiväinen ketju: https://www.vauva.fi/keskustelu/3965225/teini-erosi-eilen-valvonut-ja-i…

Onneksi kaikki ihmiset eivät ole tällaisia ja pikku hiljaa kulttuuri muuttuu inhimillisemmäksi. Mutta se vie aikaa.

Osa suomalaisista rakastaa kurjuuden maksimointia. Jos joku kertoo jostain elämänsä vaikeudesta, toinen pistää heti paremmaksi ja kolmas ainakin tietää jokun kumminkaimanserkun, jolla on ollut vieläkin huonommin. Kurjuudella ja surkeudella kilpaileminen ei saa ihmisiä voimaan paremmin vaan huonommin. 

Kyllä sodat ovat varmasti suurin syy. Itse olen terapiassa hoksannut, että vanhempani olivat todellisuudessa ihan kujalla kanssani. Heidän oli kasvatettu aivan älyttömään kovanaamaisuuteen, salailuun ja työntekoon, ja mä taas olin herkkä ja heidän oli vaikea hyväksyä sitä. Lisäksi olin nepsy-lapsi mutta sitähän ei 90-luvulla huomattu edes psykologilla. No, mulle puhkesi vaikeita mt-ongelmia. Ja ihan hyvän perheen lapsi olen mutta emotionaalisia tarpeita ei tyydytetty tarpeeksi. Toivottavasti tämän päivän vanhemmat olisivat jo päässeet sodan kahleista irti. 

Vierailija kirjoitti:

Osa suomalaisista rakastaa kurjuuden maksimointia. Jos joku kertoo jostain elämänsä vaikeudesta, toinen pistää heti paremmaksi ja kolmas ainakin tietää jokun kumminkaimanserkun, jolla on ollut vieläkin huonommin. Kurjuudella ja surkeudella kilpaileminen ei saa ihmisiä voimaan paremmin vaan huonommin. 

Niinpä. Muualla maailmassa mietittäisiin, mistä köyhälle saataisiin ehjät kengät. Suomessa käskettäisiin köyhän olla valittamatta, koska jollain toisella ei ole edes jalkoja. 

Mt-ongelmia saattaa olla sen vuoksi enemmän, että Suomessa ihmiset hakevat nykyisin niihin apua ja saavat siten diagnoosin. Enää ei tarvitse pelätä, että joutuisi loppuiäkseen suljetuksi hullujenhuoneelle. Mitä tulee psykoottisiin ihmisiin, niin Suomessa tosiaan 1990-luvun laman yhteydessä vähennettiin psykiatriselta puolelta sairaalapaikkoja ja potilaita siirrettiin avohoitoon. Avohoito kuitenkin tarkoitti reseptiä kouraan. Läheskään kaikki, joiden ihan oikeasti pitäisi, eivät käytä heille määrättyjä lääkkeitä. Eikä kukaan ole valvomassa, käyttävätkö vai eivät. 

Vierailija kirjoitti:

Tapojen puute. Ihmiset eivät ymmärrä olla kohteliaita. Tähän lisäksi yhteisöllisyyttä ei arvosteta.

Järjestettiin (tai yritettiin järjestää) viime joulun alla pienimuotoiset pikkujoulut taloyhtiöllemme (pieni yhtö, 12 asuntoa). Laitettiin kutsu WhatAppissa ja mikä oli tulos. Yksi porukka tuli, 2 vastasi etteivät ehdi ja loput ignoosi koko kutsun. Tulee hölmö olo kun ihmiset ei vastaa mitään. Onneksi oli edes hauskaa sen yhden porukan kanssa.

Moni ihminen on tässä maassa todella huonoitsetuntoinen eikä ihan oikeasti vain uskalla tulla tilaan, missä on muita, tuntemattomia ihmisiä. Moni ei välttämättä edes uskalla/kehtaa vastata mitään, vaikka se olisi tietysti hyvän maun mukaista. 

No hyvä, että teillä oli sentään hauskaa :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkea kynnys lähestyä toisia. Englannissa naapuri kutsui kylään heti ja pyysi lukupiiriin, jota piti kahden ystävänsä kanssa. Ohikulkijat moikkailivat ja juttelivat kun tein puutarhatöitä. Poikaystävän työkaverit olivat valmiita lähtemään minunkin kanssa vaikka minne.

Kaikki tuo loi välittömästi tunnetta, ettei ole mitään hätää, ja silti kukaan ei tuppautunut, ihmiset olivat hienotunteisia. Monellako täällä on sellainen luottavainen ja kannateltu perustunne, ellei sitten satu olemaan se erinomainen lähipiiri itsellä (johon ulkopuolisilla ei ole mitään asiaa).

Suomalaisten luottamus toisiinsa on vähentynyt muutamassa vuosikymmenessä. Tulin äidiksi 1980-luvun puolivälissä ja silloin oli ihan normaalia, että jso vaikka kerrostalon pihalla muiden äitien ja lasten kanssa pitä jostain syystä käväistä pikaisesti kotona, omat lapsensa uskalsi jättää toisen äidin vahdittavaksi siksi aikaa. Tai jos lapsi esim kaatui pyörällä ja sitä pitä lähteä viemään päivystykseen, muita lapsiaan vahtimaan saattoi pyytää naapurinsa. Naapurin ei tarvinnut olla edes itse äiti. Parikymppisenä sinkkuna ovikelloni kerran soi ja siellä oli yksi naapuri kysymässä, voisinko hoitaa hänen taaperoaan sen aikaa, kun hän käyttää isomman lapsensa terveyskeskuksessa. Tiesin kyllä, missä rapussa ko naapuri asui, mutta en edes hänen nimeään tai kerrosta, missä hän asui. Vahdin taaperoa ja kaikki sujui ihan hyvin. Nykyisin ei auteta naapureita eikä haluta naapureilta apuakaan, koska jokaista naapuria pidetään ennemmin kirvesmurhaajana kuin kunnollisena kansalaisena. Moni ei luota edes Mannerheimin Lastensuojeluliiton kurssin suorittaneisiin hoitajiin vaan pitää olla kunnan palkkalistoilla oleva, vähintään lähihoitajan koulutuksen saanut työntekijä. 

Tämä epäluottamus heijastuu muuallekin. Uutta naapuria ei uskalleta pyytää kylään, koska ei voi tietää, onko uusi naapuri sarjamurhaaja, kirvesmurhaaja, tuhopolttaja vai mikä hyypiö se on. Tai onko mahdollisesti sellainen, josta saa ikuisen riippakiven, jos erehtyy kerran pyytämään kahville. 

Tätä se on, kun katsotaan vain netistä rikosdokkareita, joissa aina joku on tuollainen sarjamurhaaja tai/ja sitten luetaan uutisia, joissa yllättäen on myös paljon ikäviä (mutta harvinaisia!) tapahtumia.

Tästä moni helposti vetää johtopäätökset, että tuo uusi kivan oloinen ihminen on ihan salettiin lastensyöjä, vaikka oikeasti saisit tavata 1 000 ihmistä ja tuskin kukaan olisi mitään sen pahempaa kuin masentunut tai yksinäinen. 

Suhteellisuusteoria on todella tärkeä asia hallita ja ennen kaikkea muistaa kun elää tätä elämää.

Hyvää joulua kaikille <3 :)

En osaa sanoa, mutta lueskelin äsken IS nettisivuja ja kommenttipalstaa...Siitä tuli melkein fyysisesti paha olo. Niin paljon katkeruutta ja kateutta ja vihaa ja ties mitä.

Oikeasti tulee mieleen, että tämä kansa on jollain tavalla pahasti kieroutunut.

Missä työssä tai vapaa-ajan tekemisessä ap tutustuu niin hyvin niin moneen, että löytää kymmeniä lääkittyjä, mt-ongelmaisia jne.?

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa, mutta lueskelin äsken IS nettisivuja ja kommenttipalstaa...Siitä tuli melkein fyysisesti paha olo. Niin paljon katkeruutta ja kateutta ja vihaa ja ties mitä.

Oikeasti tulee mieleen, että tämä kansa on jollain tavalla pahasti kieroutunut.

Olenkin lukenut kasan uutisia, että kuulemma ulkomailla somekommentit ovat pelkkiä kehuja sekä kannustusta. Ketään ei missään muualla kiusata...

Työttömyys / työssä:

Työttömyys: ei rahaa mihinkään. Koko ajan eletään kädestä suuhun. Mitään ei voi suunnitella eikä missään nimessä rakentaa elämää eteenpäin.

Työssä: töitä saa tehdä koko ajan kahden tai kolmen henkilön edestä. Palkka ei nouse. Työpaikat jakaantuneet entistä pienemmälle porukalle. Niin kauan teetätetään töitä liikaa kunnes jäät sairauslomalle, kun et vaan jaksa (burn out). Molemmista kokemusta 😔.

Ei ole hyvä olla työttömänä eikä työsuhteessa.

Samoista syistä yhä isompi osa nuorista jättäytyy kokonaan työelämästä. Kaikki eivät saa edes sitä työkokemusta mikä olisi ensiarvoisen tärkeää etenkin nuorille.

-Hylkää uskonto

-Kärsi pahoinvoinnista

Yllättyneitä:

-

-

-

-

unohtamatta

-

Ahdistava kyttäys ja ankeuttamiskulttuuri. Mitään helppoa tai kivaa ei saa olla. Mikään ei saa olla kevyttä ja miellyttävää.

Ei saa tuhlata vettä, sähköä, lämpöä, tai mitään.

Otetaan kaikki niin vakavasti ja tosissaan, että touhusta ja elämästä häviää kaikki ilo. Eikä varsinkaan kenelläkään saa olla mikään paremmin tai enemmän kuin mulla. Ei, vaikka en itse ko. asiasta välittäisikään.

Plus ankea sää. Vaikea on ottaa rennosti kun palelee ja räntää lentää naamaan melkein puolet vuodesta.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset eivät oikein enää luota toisiinsa. Kuka tahansa voi ilmiantaa sinut kelle tahansa mistä tahansa.

Pyydät naapurin kylään, niin se sanoo isäinnöitsijälle että sulla on epäsiisti asunto (vaikka ei olisi). Pyydät työkaverin kylään, niin se tekee susta lasun. Päästät huoltomiehen sisään hoitamaan jonkun pikkujutun, niin taas se itkee isäinnöitsijälle. Postinjakaja kertoo naapureille, että sulle tulee sossusta postia. Jne.

Vähän kuin edesmennyt DDR. Suomalainen on aina enemmän koneiston kuin toisen suomalaisen puolella.

Hyvä testi on, jos sanot Suomessa että "ihmiset ovat mulkkuja". Jokainen ottaa sen henkilökohtaisesti, sinun ja kuulijan välille ei muodostu luottamuksen piiriä. Että toihan koskee sua itteäskin sitten...

Ennen Suomessa sai arvostella, kritisoida ja urputtaa. Nykyään kukaan ei lähde mukaan, jos niin teet.

Kaikki vain yrittävät epätoivoisesti nostaa omaa arvoaan aina tilaisuuden tullen. Kilpailuhenkisyys.

Tämä on koin totta. Sitä omaa arvoa nostetaan muiden kustannuksella juoruamalla. Ei olla toistemme puolella, vaan vastaan.

Empatian puuttuu. Luulen tämän johtuvan melko kylmästä kasvatuksen perinteestä, joka juontaa juurensa syvälle historiaan. Lapsia ei pidetty lähellä, sylissä. Kun on terve läheisyys, voi laittaa myös terveet rajat.

Monissa muissa maissa on ollut ne samat sodat, kuin täällä, mutta lapsille on riittänyt lämpöä kuitenkin. En tiedä mistä

Vierailija kirjoitti:

Yhteisöllisyyden puute. On tapana, että ihmiset viettävät aikaa lähinnä oman puolison ja lasten kanssa. Arkielämää ei jaeta luontevasti yhteisön kesken, kaikki käpertyvät pieniin piireihin. Näiden piirien ulkopuolella on ainakin 1,2 miljoonaa yksin asuvaa ihmistä. Yksin pärjääminen on edelleen ylpeyden aihe, luontevaa yhdessäolon, jakamisen ja auttamisen kulttuuria ei ole.

Ei te emilei jakaa rakkaan muiden kesken, vaikka sosiaalinen olisikin, kun se yhdessäolo on tietojen keräämistä toisesta ja käräyttämistä, pahan puhumista selän takana.

Väsynyt äiti monen lapsen kanssa ei saakaan vierailta osakseen myötätuntoa ja ymmärrystä vaan vieraat puhuvat muille juurikin, kuinka sotkuista oli yms.

Ei tämä kannusta yhteisöllisyyteen.

Muut kiillottavat kruunuaan sen yhden heikolla hetkellä, vaikka siellä omassa kodissa on varmasti myös aika ajoin sotku päällä elämäntilanteista johtuen. Ei ole empatiaa toisia kohtaan, vaaditaan sitä kyllä itselle.

Mä olen suomessa vuoden pätkän jälkeen. Tulen niinkin kaukaa kuin Ruotsista. Viikon olen ollut ja mietin jo pakoa johonkin muualle. Kaupassa olen kerran käynyt ja miltä ilmapiiri tuntuu: minä, minä, minun ruoat, minä menen nyt tästä, minä ja minun kärryt.

Äitini kitisee ja narisee, veljeni flippaa minkä kerkeää. Isä mököttää ja istuu vain penkillään. On auvoisaa tämä elämä. Mistään ei nähdä postiivista puolta ja kehut otetaan vittuiluna. Kun kysytään kuulumisia niin valitetaan. Kun löytää toisen työstä kehuttavaa ja kehutaan, valitetaan takaisin. Kun pyrkii löytämään ratkaisun ongelmiin, valitetaan. Edelleen kiitän ja kehun ympärillä olevia ihmisiä, mutta alkaahan tämä viedä intoa. En tiedä onko tämä vain minun perheessäni, mutta raskasta on henkisesti ja en ole nukkunut tämän ilmapiirin vuoksi.

Viikon päästä lähden takaisin kotiin Ruotsiin.

Itsellä vaikuttaa vuodenaika paljon. Kesäisin, kun valoisaa aikaa on enemmän, mieliala on parempi ja saan töissäkin enemmän aikaan. Sitten loka-marraskuussa sitä ikään kuin jähmettyy. Joulun aika on pahin.

Lapsuudenkin vaikutuksesta voisi kirjoittaa. En viitsi sen kummemmin selittää, mutta toinen vanhemmistani käyttäytyi niin, että tunsin melkein aina käyttäytyväni väärin ja nuoruus meni itseä hävetessä. Se jätti jälkensä.

Johtuuko se siitä, että otetaan liikaa palautetta ulkopuolelta ja oma sisäinen minä jää rakentumatta. Totuus on parempi vaihtoehto kuin haaveiden mukaan meneminen. Itselleni totuus on tullut hyvin tärkeäksi. Esimerkki: Sukulaisesi kysyy sinulta, mitä teille kuuluu. Meidän "kuuluu" sanoa, kiitos hyvää. Jos masentaa, pitää sanoa, että nyt on vähän masentavaa ja raskasta, mutta jotenkin mennään. Vika on meidän puhumattomuuden kulttuurissa. Asiat pitää myöntää ja puhua niin kuin on totta.