Miksi täällä Suomessa ihmiset voidaan henkisesti niin älyttömän huonosti?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jo kuukauden vanha ketju. Mitä olette tänä aikana tehneet parantaaksenne suomalaista yhteiskuntaa? Ottaneet yhteyttä sukulaisiinne/kavereihinne? Moikkaatte iloisesti naapuria? Olette pyrkineet tekemään asioita, jotka tekevät teidät iloisiksi? Vai oletteko vaan jatkaneet valitusta ja olleet edelleen osa sitä ongelmaa?

T. Se yksi positiivisia juttuja ekalla sivulla ehdottanut tyyppi

Myönsin itselleni, että jaksamisen kanssa on ongelmia, ja hain apua työterveyshuollosta. Nyt on lähete psykiatrille. Kun saan itseni ensin kuntoon, voin auttaa muitakin. Nyt on liian mustia ajatuksia, että vielä pystyisin siihen. Positiiviset ajatukset eivät valitettavasti tahtomalla synny kalloon.

Mielenterveyshoito on todella huonoa nykyään. Jopa eräs tuntemani ammattiauttaja sanoo samaa. Diagnooseja vedetään aika lailla hatusta. Yks lääkäri antaa yhden diagnoosin, toinen lääkäri eri diagnoosin. Hoito on lääkepurkin kanssa kotiin. Nykyään uskotaan avohoitoon, mutta monelle sopisi paremmin päästä psykiatriseen sairaalaan, jossa joku katsoo perään ja vahtii että myös tulee syötyä ne lääkkeet.

Mutta myös psykiatriset sairaalat on nykyään ankeampia paikkoja kuin muutama vuosikymmen sitten, koska niissä ei saa tehdä mitään, vaikka haluaisi. Itse olisin halunnut tehdä edes jotain, vaikka luututa lattioita, mutta mulle sanottiin että töiden teettäminen potilailla on nykyään kielletty. Minulle kerrottiin, että vielä 70-luvulla sairaalan pihalla oli eläimiä ja taimitarhoja, joita potilaat saivat jaksamisensa mukaan käydä hoitamassa. Voin kuvitella kuinka hyvää se teki potilaille, toisin kuin vain istua ja katsoa telkkaria. 

Liian vähän rahaa, toiset silmään sahaa.

Mitään ei uskalleta, kun pelätään, mitä muut sanoo.

Kyllä täällä riitti neuvoa ja totuuksia, mutta annas olla kun ketjun tänne avaa niin sen aloittaja on poikkeuksetta targettina. Jotain outoa on aloittajassa pakko olla ja pommitus on kuin Summan rintamalla.

Teiltä myös jotkatäällä ihmettelette miksi olemme tällaisia.

Että en ihmettele sitä ettei uskalleta tulla esiin tai yrittää mitään. Taiteilijanakin pitää olla todellinen poikkeus, että saa kannustusta. Siinä on jopa Behm onnistunut. Ihmeen vähän kateellisten arvosteluja.

Sää ja pimeys sekä sosiaalinen ankeus. Tässä onkin siitä tullut hyviä kommentteja.

Huono itsetunto syntyy kun ”lasten pitää saada olla lapsia” ja heitä ei oteta mukaan yhteisöön, eli ei opeteta tervehtimään ja odoteta sitä. Kuvitellaan että lapsi ei kykene sellaiseen, vaikka pieni lapsi luonnostaan hakee kontaktia ennenkuin halu tukahdutetaan ja muutetaan suomalaiseksi ilmeettömäksi toljotukseksi. Tervehtiminen ja huomatuksi tuleminen on etu! Siitä syntyy näitä kannattelevia sosiaalisia verkkoja.

Toinen seikka on ettei meillä osata vetää rajoja. Tämä olisi meidän kansana nyt opeteltava. Eli tuollaiset laudalta lyöjät ”Ai sinä olit Tallinnassa, no minäpä olinkin Tukholmassa!” sekä kaiken tilan vievät huomiosyöpöt on laitettava yhteisellä toiminnalla kuriin. Sääntö ettei saa puhua päälle pitää ymmärtää suhteelliseksi. Ryhmän pitää tarkkailla alkaako joku syödä kaikkien eväät, ja vaikka joukossa on hiljaisiakin joilla ehkä ei ole niin jännittäviä tapahtumia kerrottavaksi, kaikkia seurassaolevia on kuultava.

Käytännössä esimerkiksi niin, että ryhmänä vain aletaan kysellä vuorotellen myös niiltä muilta, eikä vain anneta puheliaan viedä kaikkia puheenvuoroja.

Vierailija kirjoitti:

Huono sää ja valituskulttuuri. Kaikki on negatiivisia kitisijöitä ja räntää sataa, yritä nyt siinä olla positiivinen.

Ja jos olet positiivinen, niin et ole kauaa. Siitä pitää muut ihmiset huolta.

Ylisukupolviset traumat purkautuu milleniaali-sukupolvessa. Osa ongelmaisista katkoo sukupolvien traumaketjua ja oireilee siksi, se on raskasta. Osa oireilee saamatta siitä traumaketjusta mitään selvyyttä missään vaiheessa ja siirtäen traumoja eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyshoito on todella huonoa nykyään. Jopa eräs tuntemani ammattiauttaja sanoo samaa. Diagnooseja vedetään aika lailla hatusta. Yks lääkäri antaa yhden diagnoosin, toinen lääkäri eri diagnoosin. Hoito on lääkepurkin kanssa kotiin. Nykyään uskotaan avohoitoon, mutta monelle sopisi paremmin päästä psykiatriseen sairaalaan, jossa joku katsoo perään ja vahtii että myös tulee syötyä ne lääkkeet.

Mutta myös psykiatriset sairaalat on nykyään ankeampia paikkoja kuin muutama vuosikymmen sitten, koska niissä ei saa tehdä mitään, vaikka haluaisi. Itse olisin halunnut tehdä edes jotain, vaikka luututa lattioita, mutta mulle sanottiin että töiden teettäminen potilailla on nykyään kielletty. Minulle kerrottiin, että vielä 70-luvulla sairaalan pihalla oli eläimiä ja taimitarhoja, joita potilaat saivat jaksamisensa mukaan käydä hoitamassa. Voin kuvitella kuinka hyvää se teki potilaille, toisin kuin vain istua ja katsoa telkkaria. 

Olen itsekin huomannut, että saan samoilla oireilla eri diagnoosin eri lääkäreiltä. Minusta ainakin yleislääkäreiltä pitäisi poistaa mt-ongelmaisten lääkemääräykset kokonaan. Heidän pitäisi ohjata eteenpäin se potilas psykiatristen lääkäreiden pariin. Mutta kai tässäkin tulee hankaluuksia toteutuksen kannalta ja säästösyistä.

Paljon kiusaamista, kiusataan porukalla muita. Sitten kun kiusattu reagoi, käytetään sekin mustamaalaamiseen, sen sijaan että silmät aukeaisi sille omalle käytökselle ja sen vaikutuksille ympäristöön.

Hyvin vähän otetaan omista toimista vastuuta. Aina vieritetään syy muille.

Aika vähän olen tavannut aidosti tasapainoisia turvallisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveyshoito on todella huonoa nykyään. Jopa eräs tuntemani ammattiauttaja sanoo samaa. Diagnooseja vedetään aika lailla hatusta. Yks lääkäri antaa yhden diagnoosin, toinen lääkäri eri diagnoosin. Hoito on lääkepurkin kanssa kotiin. Nykyään uskotaan avohoitoon, mutta monelle sopisi paremmin päästä psykiatriseen sairaalaan, jossa joku katsoo perään ja vahtii että myös tulee syötyä ne lääkkeet.

Mutta myös psykiatriset sairaalat on nykyään ankeampia paikkoja kuin muutama vuosikymmen sitten, koska niissä ei saa tehdä mitään, vaikka haluaisi. Itse olisin halunnut tehdä edes jotain, vaikka luututa lattioita, mutta mulle sanottiin että töiden teettäminen potilailla on nykyään kielletty. Minulle kerrottiin, että vielä 70-luvulla sairaalan pihalla oli eläimiä ja taimitarhoja, joita potilaat saivat jaksamisensa mukaan käydä hoitamassa. Voin kuvitella kuinka hyvää se teki potilaille, toisin kuin vain istua ja katsoa telkkaria. 

Olen itsekin huomannut, että saan samoilla oireilla eri diagnoosin eri lääkäreiltä. Minusta ainakin yleislääkäreiltä pitäisi poistaa mt-ongelmaisten lääkemääräykset kokonaan. Heidän pitäisi ohjata eteenpäin se potilas psykiatristen lääkäreiden pariin. Mutta kai tässäkin tulee hankaluuksia toteutuksen kannalta ja säästösyistä.

No näinhän se on, että psykiatriset sairaudet ylipäätään on paljon enemmän arvaustiedettä kuin fyysisten ongelmien lääketiede. Ihan koulutetulle psykiatrillekin on haastetta saada selville mikä psykiatrinen sairaus potilaalla on ja mikä lääke ja hoito siihen parhaiten sopii.  Itse asiassa psykitaristen potilaiden historia on kidutuksen historiaa. Potilaita on kidutettu eri tavoilla, kaikenmaailman kuumilla kylvyillä, lobotomioilla, sähköhoidoilla sun muilla, jotta heidät saataisi käyttäytymään hillitymmin.

Mutta tosiaan lääkärillä joka määrää lääkkeitä psyk.ongelmiin, niin hänellä olisi syytä olla edes jonkinlainen erikoistuminen ja kiinnostus nimenomaan psykiatrisiin ongelmiin. Eihän kukaan halua esimerkiksi hammaslääkäriä hoitamaan aivoverenvuotoaan. Eikä gynelogia hoitamaan hampaitaan. 

Joten minkä takia psykiatristen potilaiden tuskaa vähätellään? Meilläkin on oikeus asiantuntevaan apuun niin kuin fyysisistä ongelmista kärsivilläkin ihmisillä. Sitäpaitsi voin kokemuksesta kertoa, että jos ei psyykkisiä ongelmia hoideta asianmukaisesti, niistä tulee ajan mittaan myös fyysisiä ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Holhousyhteiskunta. Ihmiset eivät ota vastuuta omasta elämästään. Se passivoi ja tekee onnettomaksi.

Yhteisöt puuttuu ja yhteisöllisyys. Kaikkeen pitää hakea lupa tai viranomaisen suostumus. Viranomainen on lähin omainen. Ongelmasi on yksin sinun.