Introvertti puoliso ja lapsiperhearki - pää hajoaa

ajatuksia kirjoitti:

Ukko tekee duunit ja tuo elannon taloon ja muija valittaa silti. Kuulostaa aika tutulta peruskeissiltä :D

Näille "toista lasta en suosittele"- kommentoijille. Oletteko miettineet tätä lapsen näkökulmasta? Sisko tai veli olisi ollut itselle nuorempana suurin haave, ja kateellisena seurasin muiden monilapsisten perheiden arkea. Ei ollut helppoa tai mukavaa lapsuus kun äiti oli just tommonen "yksi riittää statussymboliksi"- tyyppi.

Noh, ainoana lapsena kasvavasta tulee perheen varallisuudesta huolimatta melkolailla takuuvarmasti jonkin sortin sekopää, ihmisten vihaaja, narsisti tai jotain tämmöistä. Ainakin itsestäni tuli, ja syy on juuri tuo lapsuuden yksinäisyys kun ei ollut sisaruksia, eikä kavereidenkaan nurkissa loputtomiin voi roikkua.

Kuule missä kohden apn viestejä on kerrottu että mies elättää heidät? Nykyään tosi usein kumpikin maksaa osansa taloudesta. Eli mistä revit tuon ajatuksen että ukko tuo elannon?

Jos äitisi tiesi ettei ole voimia useampaan lapseen niin lienee ihan hyvä päätös tyytyä yhteen. Itse olisin toivonut kovin siskoa koska isolla ikäerolla olevista veljistä ei juurikaan ollut seuraa. Siksi halusin itse lapset pienellä ikäerolla. No ihan pienenä leikkivät ja tappelivat yhdessä. Kun kasvoivat niin nyt niillä ei ole juuri mitään yhteistä. Veikkaan että sinulla on aika isot haaveet kuinka mahtavaa olisi ollut jos olisi ollut sisaruksia. Todellisuus ei olisi välttämättä ollut lainkaan sellaista kuin kuvittelet.

Minulla menee helposti pari tuntia ruokakaupassa kun ostan 5-henkiselle perheelle viikon ruoat kerralla

Vierailija kirjoitti:

Kuten jo aloituksesta käy selkeästi ilmi, olen yrittänyt puhua ja olenkin puhunut. Keskustelut etenevät monesti siten, että mies kyllä ymmärtää minua ja on rakastava, mutta sitten alkaa osittain masentunutkin puhe, että hän ei kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa enempää. Se on mielestäni aika paha umpikuja.

Ap

Ja silti hän ehdottaa toista lasta ja loukkaantuu, kun sinä kieltäydyt! Ei millään pahalla, mutta introverttiyden lisäksi miehesi on ilmeisen tyhmä. Miten ihmeessä hän arvelee jaksavansa toisen lapsen mukanaan tuoman vastuumäärän, jollei jaksa edes yhden lapsen kanssa olla ilman että ajaa puolisonsa burn outin partaalle??

T: introvertti itsekin

Onko tämä provo?

Mieshän on töissä ja äidin työ on kotiäiti.

Olen yh. En tiedä, olenko ekstrovertti vai introvertti. Olen yh eikä kukaan kysy, kumpi olen. Eikä sillä ole mitään merkitystä ei sen puoleen.

Tsemppiä vaan teille sinne raskaaseen ydinperheeseen.

Vierailija kirjoitti:

AP:lle Elin 15v. introvertin kanssa ja tässä vinkkini. 

Alat vaatimaan yhtä paljon omaa aikaa. Lasket ne miehen minuutit ja kun mies tulee kotiin, niin vain lähdet ovesta ulos kaupoille ja vietät omaa aikaa pari tuntia hypistellen vaikka pitsejä ja juomalla kahvia. 

Jos tuntuu, että hoidat huushollin yksin, niin tehkää työlista jääkaapin oveen. Meillä meni niin, että oli sarakkeet minä ja mies. Sitten alle listattuna tiskit, ruoka, kauppa, lasten harrastuksiin vieminen jne. Aina kun olin tehnyt jonkun näistä, laitoin omalle kohdalle päivämäärän ja pyyhin pois miehen edellisen merkinnän. Siinä se näkyi, että milloin viimeksi meistä oli jonkun homman tehnyt. Tätä kesti abaut pari kuukautta, kunnes mies tajusi, että aika vähällä oli sen ekat 3 lapsiarkivuotta selvinnyt. 

Jos joku asia piti tehdä, esim. meillä kiviterassin vaihtaminen puuterassiin, niin kysyin, miten kauan siinä kestää, että sen saisi alulle. Sitten vain päivämäärä siihen samaan listaan ja kun  se päivä tuli, niin eihän mies siihen ollut mitenkään valmistautunut. Minä vain aloitin irrottamaan kiviä kottikärryyn ja lastasin ne miehen parkkiruutuun. Kummasti alkoi kiinnostaa miestäkin ne puuhat. Jos homma hidastui, niin minä vain jatkoin yksin ja sahasin puutavaraa. Kyllä se sieltä tuli pelastamaan sitten sen minun materiaalin pilkkomisen. 

Pyykit. Miehellä oli tapana laittaa koneeseen lähinnä omia vaatteita, mutta minun pyykkivuorolla  pesin kaikkien vaatteita. Tehtiin kompromissi. Hän pesee omat ja pojan vaatteet ja minä omat ja tytön vaatteet. Petivaatteet ja lakanat käytiin säännöllisesti pesemässä itsepalvelupesulassa kerralla. Pikkuhiljaa alkoi mieskin tajuamaan sen työmäärän. En myöskään enää silittänyt miehen paitoja tai muuta. Kummasti myös paidat alkoi vaihtua itsesiliäviin ja mies jopa omalla ajallaan ja rahallaan osti kuivurin. 

Vessan pesu. Meillä on 2 vessaa. Me tytöt käytetään yläkerran vessaa ja pojat alakerran. Me tytöt myöskin siivotaan vain yläkerran vessa. 

Homman idea on se, että sinun pitää laittaa se mies tekemään se työ vaikka pakosta. Meillä sitä jakamista kesti sitten 15v, kunnes mies halusi omasta tahdostaan erota. Eipä ongelmaa, kun itsekin sitä jo paljon pohdin. Nyt kun meillä omat asunnot ja lapsetkin kulkevat lähes aikuisina meidän väliä itsenäisesti, niin aika helpolla pääsen. Poika asuu pääsääntöisesti isällään ja tyttö minulla. Meillä on siistiä, mutta kuulemma isän luona ei. 

Suurin ongelma varmaan on miehesi laiskuus.

Varmasti oli pienellä pojalla hyvä mieli, kun jätit hänet lian keskelle kärsimään isän saamattomuudesta. Kuka voi kieltää omalta lapseltaan hygieenisen wc:n käytön? Mies olisi yksin voinut pyöriä bakteeriensa keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:lle Elin 15v. introvertin kanssa ja tässä vinkkini. 

Alat vaatimaan yhtä paljon omaa aikaa. Lasket ne miehen minuutit ja kun mies tulee kotiin, niin vain lähdet ovesta ulos kaupoille ja vietät omaa aikaa pari tuntia hypistellen vaikka pitsejä ja juomalla kahvia. 

Jos tuntuu, että hoidat huushollin yksin, niin tehkää työlista jääkaapin oveen. Meillä meni niin, että oli sarakkeet minä ja mies. Sitten alle listattuna tiskit, ruoka, kauppa, lasten harrastuksiin vieminen jne. Aina kun olin tehnyt jonkun näistä, laitoin omalle kohdalle päivämäärän ja pyyhin pois miehen edellisen merkinnän. Siinä se näkyi, että milloin viimeksi meistä oli jonkun homman tehnyt. Tätä kesti abaut pari kuukautta, kunnes mies tajusi, että aika vähällä oli sen ekat 3 lapsiarkivuotta selvinnyt. 

Jos joku asia piti tehdä, esim. meillä kiviterassin vaihtaminen puuterassiin, niin kysyin, miten kauan siinä kestää, että sen saisi alulle. Sitten vain päivämäärä siihen samaan listaan ja kun  se päivä tuli, niin eihän mies siihen ollut mitenkään valmistautunut. Minä vain aloitin irrottamaan kiviä kottikärryyn ja lastasin ne miehen parkkiruutuun. Kummasti alkoi kiinnostaa miestäkin ne puuhat. Jos homma hidastui, niin minä vain jatkoin yksin ja sahasin puutavaraa. Kyllä se sieltä tuli pelastamaan sitten sen minun materiaalin pilkkomisen. 

Pyykit. Miehellä oli tapana laittaa koneeseen lähinnä omia vaatteita, mutta minun pyykkivuorolla  pesin kaikkien vaatteita. Tehtiin kompromissi. Hän pesee omat ja pojan vaatteet ja minä omat ja tytön vaatteet. Petivaatteet ja lakanat käytiin säännöllisesti pesemässä itsepalvelupesulassa kerralla. Pikkuhiljaa alkoi mieskin tajuamaan sen työmäärän. En myöskään enää silittänyt miehen paitoja tai muuta. Kummasti myös paidat alkoi vaihtua itsesiliäviin ja mies jopa omalla ajallaan ja rahallaan osti kuivurin. 

Vessan pesu. Meillä on 2 vessaa. Me tytöt käytetään yläkerran vessaa ja pojat alakerran. Me tytöt myöskin siivotaan vain yläkerran vessa. 

Homman idea on se, että sinun pitää laittaa se mies tekemään se työ vaikka pakosta. Meillä sitä jakamista kesti sitten 15v, kunnes mies halusi omasta tahdostaan erota. Eipä ongelmaa, kun itsekin sitä jo paljon pohdin. Nyt kun meillä omat asunnot ja lapsetkin kulkevat lähes aikuisina meidän väliä itsenäisesti, niin aika helpolla pääsen. Poika asuu pääsääntöisesti isällään ja tyttö minulla. Meillä on siistiä, mutta kuulemma isän luona ei. 

Suurin ongelma varmaan on miehesi laiskuus.

Varmasti oli pienellä pojalla hyvä mieli, kun jätit hänet lian keskelle kärsimään isän saamattomuudesta. Kuka voi kieltää omalta lapseltaan hygieenisen wc:n käytön? Mies olisi yksin voinut pyöriä bakteeriensa keskellä.

Yli 10-vuotias poikakin voi kyllä ihan itse hoitaa vessanpesuvuoronsa.

Olen introvertti ja mies oli ekstrovertti, mutta patalaiska lapatossu. Olin tottunut hitaaseen elämänrytmiin, jahkailemaan asioiden kanssa ja suunnittelemaan kaiken etukäteen. Sitten tuli lapsia ja huomasin, että mun on pakko alkaa toimia, ei lasten kanssa voi suunnitella kaikkea valmiiksi. Aluksi yritin, mutta ei sellainen vain toimi, väsyin kun yritin pitää kiinni entisestä elämänrytmistä. Hoidin siis kaiken kotona kauppareissuja lukuun ottamatta. En sitten tiedä oliko syy vai seuraus se, että vuosien kuluttua masennuin vakavasti, psykoottistasoisesti ja osastokeikka siitä tuli. Mies oli siis kotona lasten kanssa ja kappas, pystyikin hoitamaan ihan kaiken. Mutta kun pääsin sairaalasta, niin kaikki oli taas mun harteilla. Siitä asti suunnittelin eroavani heti, kun rahkeet riittävät ja nyt kahdeksan vuotta myöhemmin olen lasten kanssa kolmisin. Elämä heitteli kapuloita rattaisiin ja jouduin eroamaan sairastuneesta miehestä, mutta niin makaa kuin petaa. Uupumukseni ei ole helpottanut vieläkään ja ehkä mulla olisi ollut voimia hoitaa miestä, jos olisin vuosien varrella saanut tukea.

Pariterapia voisi olla teille oikea osoite.

Selkärangaton liero se on eikä mikään mies. Ulkoruokintaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen yh. En tiedä, olenko ekstrovertti vai introvertti. Olen yh eikä kukaan kysy, kumpi olen. Eikä sillä ole mitään merkitystä ei sen puoleen.

Tsemppiä vaan teille sinne raskaaseen ydinperheeseen.

Ydinperhe on kuormittava silloin, kun toinen ei osallistu. Jatkuva v*tutus nimittäin on raskasta. Kokemusta molemmista

Vierailija kirjoitti:

Minulla menee helposti pari tuntia ruokakaupassa kun ostan 5-henkiselle perheelle viikon ruoat kerralla

Et oo ajatellut tilata niitä eväitä?

Kun pari tekee lapsen yhdessä ja toinen jää kotiin hoitamaan ekoiksi vuosiksi pientä (varmasti ainakin 1-2 vuotta kotona vanhemman kanssa on lapsen etu monellakin tapaa) niin ei ole kyse siitä että töissäkäyvä "maksaa kaiken" ja toinen hengaa kotona.

Yhteinen lapsi on yhteinen projekti. Kun toinen on töissä, kotona oleva huolehtii yhteisestä lapsesta ja myös kodista sen minkä siinä voi. Työssä käyvä harvemmin työpäivän aikana esim hoitaa kotiin liittyviä asioita vaikka netissä tai tekee muuta perheeseen liittyvää metatyötä, mikäli kotona on toinenkin aikuinen. Kotona oleva huolehtii lapsesta, töissä oleva töistään sen työpäivän ajan. Jos haluaa lapsen mutta itse käy töissä, pitää hyväksyä se, että ainakin vuoden ajan jonkun on hoidettava sitä lasta kotona ennenkuin sen voi kelkkoa kodin ulkopuolelle hoitoon millään menestyksellä. Joko se hoitaja on toinen vanhempi tai sitten palkattu hoitaja, kummassakaan tapauksessa kukaan ei loisi työssä käyvän rahoilla.

Työpäivän jälkeen alkaa se yhteinen osa päivästä - kauppajutut, siivous, lapsen kanssa oleminen yhdessä tai erikseen, lukuisten ns näkymättömien asioiden hoito ja järjestely.

Työssä käyvän tulee saada minusta nukkua enemmän kuin sen joka ei työssä käy koska lähes aina kodin ulkopuolella työtä tekevän täytyy vastata eri tavalla työhön liittyviin sekä sosiaalisiin odotuksiin, ja uni on tärkeää. Kuitenkin tämä tarkoittaa sitä että töissäkäyvän tulisi olla valmis jakamaan vapaapäivien osalta lepo puoliksi kotona lasta hoitavan kanssa. En tajua näitä jotka ajattelevat että joutaahan se siellä kotona nukkua koko päivän lapsen kanssa - lähes aina aikuinen toivoo että hän saa nukkua yöllä ja/tai nukkua aamulla pitkään. Päiväunet on tosiaan lapsille, aikuisen pidempiaikaista levontarvetta ne eivät kuin ehkä pikkuisen tasoita.

Itse olen kasvattanut lapseni teineiksi käytännössä yksin ja suututtaa kaikkien puolesta jotka tuollaista kehittymätöntä sontaa joutuvat sietämään. Yksinvanhemmuus ja siihen vertaaminen ei tavallaan liity tähän keskusteluun mitenkään koska jos on kaksi aikuista, yhteisen perheen asiat ja aika tulisi jakaa tasapuolisesti ja yhdessä miettien niin että kaikilla on mahdollisimman hyvä olla. Ap:n tilanne kuulostaa aivan painajaiselta. Mulla menisi päivässä hermo tuollaiseen kekkulimieheen.

Yöheräilyistä ei voi kyllä luistaa introverttiuteen vetoamalla, se rasittaa molempia ihan yhtälailla. Mutta muuten ymmärrän tuon että voi tarvita "hengähdystauon". Tosin vastaava tauko pitäisi voida järjestää sinullekin ihan reiluuden nimissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:lle Elin 15v. introvertin kanssa ja tässä vinkkini. 

Alat vaatimaan yhtä paljon omaa aikaa. Lasket ne miehen minuutit ja kun mies tulee kotiin, niin vain lähdet ovesta ulos kaupoille ja vietät omaa aikaa pari tuntia hypistellen vaikka pitsejä ja juomalla kahvia. 

Jos tuntuu, että hoidat huushollin yksin, niin tehkää työlista jääkaapin oveen. Meillä meni niin, että oli sarakkeet minä ja mies. Sitten alle listattuna tiskit, ruoka, kauppa, lasten harrastuksiin vieminen jne. Aina kun olin tehnyt jonkun näistä, laitoin omalle kohdalle päivämäärän ja pyyhin pois miehen edellisen merkinnän. Siinä se näkyi, että milloin viimeksi meistä oli jonkun homman tehnyt. Tätä kesti abaut pari kuukautta, kunnes mies tajusi, että aika vähällä oli sen ekat 3 lapsiarkivuotta selvinnyt. 

Jos joku asia piti tehdä, esim. meillä kiviterassin vaihtaminen puuterassiin, niin kysyin, miten kauan siinä kestää, että sen saisi alulle. Sitten vain päivämäärä siihen samaan listaan ja kun  se päivä tuli, niin eihän mies siihen ollut mitenkään valmistautunut. Minä vain aloitin irrottamaan kiviä kottikärryyn ja lastasin ne miehen parkkiruutuun. Kummasti alkoi kiinnostaa miestäkin ne puuhat. Jos homma hidastui, niin minä vain jatkoin yksin ja sahasin puutavaraa. Kyllä se sieltä tuli pelastamaan sitten sen minun materiaalin pilkkomisen. 

Pyykit. Miehellä oli tapana laittaa koneeseen lähinnä omia vaatteita, mutta minun pyykkivuorolla  pesin kaikkien vaatteita. Tehtiin kompromissi. Hän pesee omat ja pojan vaatteet ja minä omat ja tytön vaatteet. Petivaatteet ja lakanat käytiin säännöllisesti pesemässä itsepalvelupesulassa kerralla. Pikkuhiljaa alkoi mieskin tajuamaan sen työmäärän. En myöskään enää silittänyt miehen paitoja tai muuta. Kummasti myös paidat alkoi vaihtua itsesiliäviin ja mies jopa omalla ajallaan ja rahallaan osti kuivurin. 

Vessan pesu. Meillä on 2 vessaa. Me tytöt käytetään yläkerran vessaa ja pojat alakerran. Me tytöt myöskin siivotaan vain yläkerran vessa. 

Homman idea on se, että sinun pitää laittaa se mies tekemään se työ vaikka pakosta. Meillä sitä jakamista kesti sitten 15v, kunnes mies halusi omasta tahdostaan erota. Eipä ongelmaa, kun itsekin sitä jo paljon pohdin. Nyt kun meillä omat asunnot ja lapsetkin kulkevat lähes aikuisina meidän väliä itsenäisesti, niin aika helpolla pääsen. Poika asuu pääsääntöisesti isällään ja tyttö minulla. Meillä on siistiä, mutta kuulemma isän luona ei. 

Suurin ongelma varmaan on miehesi laiskuus.

Varmasti oli pienellä pojalla hyvä mieli, kun jätit hänet lian keskelle kärsimään isän saamattomuudesta. Kuka voi kieltää omalta lapseltaan hygieenisen wc:n käytön? Mies olisi yksin voinut pyöriä bakteeriensa keskellä.

Yli 10-vuotias poikakin voi kyllä ihan itse hoitaa vessanpesuvuoronsa.

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP:lle Elin 15v. introvertin kanssa ja tässä vinkkini. 

Alat vaatimaan yhtä paljon omaa aikaa. Lasket ne miehen minuutit ja kun mies tulee kotiin, niin vain lähdet ovesta ulos kaupoille ja vietät omaa aikaa pari tuntia hypistellen vaikka pitsejä ja juomalla kahvia. 

Jos tuntuu, että hoidat huushollin yksin, niin tehkää työlista jääkaapin oveen. Meillä meni niin, että oli sarakkeet minä ja mies. Sitten alle listattuna tiskit, ruoka, kauppa, lasten harrastuksiin vieminen jne. Aina kun olin tehnyt jonkun näistä, laitoin omalle kohdalle päivämäärän ja pyyhin pois miehen edellisen merkinnän. Siinä se näkyi, että milloin viimeksi meistä oli jonkun homman tehnyt. Tätä kesti abaut pari kuukautta, kunnes mies tajusi, että aika vähällä oli sen ekat 3 lapsiarkivuotta selvinnyt. 

Jos joku asia piti tehdä, esim. meillä kiviterassin vaihtaminen puuterassiin, niin kysyin, miten kauan siinä kestää, että sen saisi alulle. Sitten vain päivämäärä siihen samaan listaan ja kun  se päivä tuli, niin eihän mies siihen ollut mitenkään valmistautunut. Minä vain aloitin irrottamaan kiviä kottikärryyn ja lastasin ne miehen parkkiruutuun. Kummasti alkoi kiinnostaa miestäkin ne puuhat. Jos homma hidastui, niin minä vain jatkoin yksin ja sahasin puutavaraa. Kyllä se sieltä tuli pelastamaan sitten sen minun materiaalin pilkkomisen. 

Pyykit. Miehellä oli tapana laittaa koneeseen lähinnä omia vaatteita, mutta minun pyykkivuorolla  pesin kaikkien vaatteita. Tehtiin kompromissi. Hän pesee omat ja pojan vaatteet ja minä omat ja tytön vaatteet. Petivaatteet ja lakanat käytiin säännöllisesti pesemässä itsepalvelupesulassa kerralla. Pikkuhiljaa alkoi mieskin tajuamaan sen työmäärän. En myöskään enää silittänyt miehen paitoja tai muuta. Kummasti myös paidat alkoi vaihtua itsesiliäviin ja mies jopa omalla ajallaan ja rahallaan osti kuivurin. 

Vessan pesu. Meillä on 2 vessaa. Me tytöt käytetään yläkerran vessaa ja pojat alakerran. Me tytöt myöskin siivotaan vain yläkerran vessa. 

Homman idea on se, että sinun pitää laittaa se mies tekemään se työ vaikka pakosta. Meillä sitä jakamista kesti sitten 15v, kunnes mies halusi omasta tahdostaan erota. Eipä ongelmaa, kun itsekin sitä jo paljon pohdin. Nyt kun meillä omat asunnot ja lapsetkin kulkevat lähes aikuisina meidän väliä itsenäisesti, niin aika helpolla pääsen. Poika asuu pääsääntöisesti isällään ja tyttö minulla. Meillä on siistiä, mutta kuulemma isän luona ei. 

Suurin ongelma varmaan on miehesi laiskuus.

Varmasti oli pienellä pojalla hyvä mieli, kun jätit hänet lian keskelle kärsimään isän saamattomuudesta. Kuka voi kieltää omalta lapseltaan hygieenisen wc:n käytön? Mies olisi yksin voinut pyöriä bakteeriensa keskellä.

Eli äiti pesee tyttären vessaa, poika siivotkoon isänsäkin roiskeet. Ihanan tasa-arvoista.

Miksi pitää pariutua itselleen epäsopivan ihmisen kanssa ja tehdä vielä lapsiakin? Ainakin näin introverttinä sen tajusi jo alta parikymppisenä ettei parisuhteesta tulisi hevonveetäkään jonkun supersosiaalisen suupaltin kanssa jonka on pakko ihan kokoajan olla menossa johonkin suuntaan.

Vai eikö ekstrovertti huomaa jatkuvalta hösellykseltään sitä että ihmiset on erilaisia eikä liian erilaiset vaan sovi saman katon alle?

Melkein epäilen että miehesi pää on kovemmalla koetuksella vaikka ei tuo toki mikään kilpailu ole. Sä rasitut siitä mikä miehellesi on normia ja iiisiä ja miehesi taas rasittuu siitä mitä ilman sä et voisi elää..

Lika barn leka bäst.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yh. En tiedä, olenko ekstrovertti vai introvertti. Olen yh eikä kukaan kysy, kumpi olen. Eikä sillä ole mitään merkitystä ei sen puoleen.

Tsemppiä vaan teille sinne raskaaseen ydinperheeseen.

Ydinperhe on kuormittava silloin, kun toinen ei osallistu. Jatkuva v*tutus nimittäin on raskasta. Kokemusta molemmista

Juuri näin, koko ajan ärsyttää, kun miettii miten paljon helpommalla toinen pääsee. Ja vaikka tekee suurimman osan yksin, joutuu silti kysymään toisen mielipidettä. Tai kuuntelemaan mielipiteitä, vaikka ei niitä kysynytkään. 

Nykyisin pesen paljon vähemmän pyykkiä, ostan ja laitan vähemmän ruokaa, vaihdan ja pesen lakanat yhteen sänkyyn vähemmän ja joululahjaostoslistakin lyheni, kun puoliso ja sukulaisensa jäivät pois elämästäni. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää pariutua itselleen epäsopivan ihmisen kanssa ja tehdä vielä lapsiakin? Ainakin näin introverttinä sen tajusi jo alta parikymppisenä ettei parisuhteesta tulisi hevonveetäkään jonkun supersosiaalisen suupaltin kanssa jonka on pakko ihan kokoajan olla menossa johonkin suuntaan.

Vai eikö ekstrovertti huomaa jatkuvalta hösellykseltään sitä että ihmiset on erilaisia eikä liian erilaiset vaan sovi saman katon alle?

Minä olen introvertti ja mies ekstrocertti. Kyllä meillä homma toimii oikein hyvin,. Miehellä toki menoja enemmän, mutta mä ole vaatinut oman tilani ja mies mulle sen on suonut ilman räiskyviä riitoja. Mun on vaan pitänyt hänet pysäyttää muutaman kerran, että tarviin omaa aikaa. Rakastin kyllä olla lasten kanssa ja miehen työn takia olen ollut enemmän vastuussa. Mies tekee kotitöitä ihan tasavertaisena kuin minä, joskus jopa enemmän, tosin niin minäkin hänen työmatkojensa aikana.

Onneksi mulla on fiksu mies joka kuuntelee ja onneks mä sanon asiasta niin että myös kuunnellaan.

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.

Kiitos!

En kylläkään ollut yksinhuoltaja mutta melkein, sillä mies öitä poissa reissutöissä eikä minulla ollut niin minkäänlaista tukiverkkoa olemassa ja lisäksi olin autoton. Siinäpä pienten lasten kanssa kauppareissukin vei tosi kauan. Eri-ikäisten lasten tarpeet sai pään hajoamaan....ja vaikka mitä! Gynellä lapset mukana ja lekuri suuttui.

Parasta oli se kun työssä käyvät ihmettelivät miten saan aikani kulumaan kotona maatessani. Mielellään olisivat tuoneet lapsiaan meille leikkimään kun itse tarvitsivat huilia töiden jälkeen.