Lue keskustelun säännöt.
Introvertti puoliso ja lapsiperhearki - pää hajoaa
Ekstrovertti äiti
02.12.2020 |
Rakastuin mieheeni, koska hän on herkkä ja empaattinen, rauhallinen ja pohdiskeleva - siis aika introvertti tyyppi.
Esikoinen on nyt yksivuotias ja suhde on täydessä kriisissä. Mies ainakin teoriassa on feministinen ja haluaa osallistua tasavertaisesti lapsenhoitoon. Todellisuudessa hän ylikuormittuu niin pahasti töistään ja lapsenhoidosta samassa paketissa, että tarvitsee joka päivä vähintään tunnin tai kaksi työajan jälkeen "hengähtämiseen".
Minä olen ekstrovertti, enkä kuormitu kovin helposti jatkuvasta melusta ja hullunmyllystä ja moneen asiaan samaan aikaan keskittymisestä. Ei silti ole reilua, että luonne-erojen takia minä hoidan kaikki yöheräilyt (mies tarvitsee runsaasti lepoa yöllä ennen töitä...), jokaisena aamuna kaikki aamutoimet klo 6 alkaen, leikin ja hoidan koko päivän lasta, ja illalla kun mies tulee töistä klo 18, minä annan lapselle iltaruoan, teen iltapesut ja leikitän vikat riehumiset.
Mies hoitaa arjessa oikeastaan ainoastaan lapsen iltatoimet (yökkärin pukeminen ja rauhoittavien laulujen laulaminen). Hän hoitaa sen perfektionistisen tarkasti ja lapsi meneekin tämän jälkeen kiltisti nukkumaan. Itse nukuttaminen on toki minun vastuullani.
Lisäksi hän hoitaa kaupassa käynnit, mutta lähikaupassa käynnissä kestää tunti pari, koska hän hoitaa senkin perfektionistisen tarkasti, vertailee tuotteita ja liikkuu kaupassa kaikessa rauhassa.
Tällainen perfektionismi ja oman tilan tarve ei vaan sovi tähän lapsiarkeen. Minä, parjattu ekstrovertti, uuvun totaalisesti, kun teen kaiken sellaisen mikä on toiselle liian kuormittavaa ja rankkaa...
Kommentit (376)
Meillä miehestä tuli Heavy Metallin kuuntelija lapsen synnyttyä.
Hän saa siitä voimaa ja soittaa musiikkia kovaan ääneen aina töistä tultuaan iltaan asti.
Asiasta on meille valitettukin, mutta mies vain paiskaa oven naapureiden naaman edestä kiinni, eikä sano edes mitään.
Kävelee aina moshaten pois ja ottaa lapsen syliinsä.
Hän on todennut että mitään siivouksia ei tehdä, ettei väsytä.
Kaikki aika lapselle ja kerran viikossa siivous jos jaksaa.
Hän teki pikaiset laskelmat kitarasoolon aikana. Kävi ilmi ettei meillä ole varaa siivoojaan näillä nykyisillä tuloilla.
Siivoilun pois jättäessä säästyy rahaa, kun pesuainekulut laskee ja uusia työvälineitäkään ei tarvitse ostaa.
Katsomme siivousta sitten kun lapsi menee kolmevuotiaana päivähoitoon.
Panostetaan ruuanlaittoon ja lapsen virikkeisiin. Hengaillaan lapsen kanssa ja ei aiheuteta toisillemme riitoja siitä ettei nyt aika ja jaksaminen riitä kaiken talouden elämänhallinnan hallintaan.
Mies laskelmoi että jos kodinhoitajaan olisi varaa, niin kolmesti tarvitsisi käydä, että asiat olisi kuten pitää olla. Se nyt on mahdottomuus Suomessa, kun ei ole anoppia siivoilemassa ja appea auttelemassa. Muutenkin turvaverkko on neidon kainalon yläpuolella ja itse ollaan syvällä neidon ahterissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.
Totaaliyksinhuoltaja kiittää ja kumartaa. :D
Mutta mun mielestäni yksi totaaliyksinhuoltajuuden henkisesti helpoimpia asioita on nimenomaan tämä, ettei tartte olla katkera siitä, ettei joku muu tee ns. omaa osuuttaan. Taakkani on ehkä raskas, mutta ainakaan en kanna kenenkään muun taakkaa. Meidän perheessä ei ole vapaamatkustajia. On vain minä ja lapseni.
Ekstrovertti kirjoitti:
Jätän täysin huomiotta kommentit siitä, että "mies on ollut tienaamassa elantoa".
A) minä en voi mitään sille ettei vauvanhoidosta makseta yhtä paljon kuin töistä
B) minä olen luopunut vuoden täysmääräisestä palkasta ja omien säästöjen kertymisestä
C) minun eläkekertymäni on pienempi
D) minun ura- ja palkkakehitykseni hidastuu
E) minun kehoni on pysyvästi huonommassa kunnossa
... lapsen takia. Että ei, en tunne sääliä siitä, että mies "joutuu tienaamaan elannon" eikä YHDENKÄÄN naisen tässä maailmassa tulisi IKINÄ ajatella niin.
Ap
Jos olet kotona, niin sillon sinun tehtäväsi on hoitaa kaikki siellä.
Kurja kuinka tämäkin ketju on niin täynnä ilkeilyä puolelta toiselle: osa huutaa että huono mies jätä se, ja osa taas että huono nainen joka ei jaksa. Miksei voida keskittyä ratkaisuihin ja diplomatiaan sen sijaan että tuomitaan yksiselitteisesti kaikki maanrakoon?
Omaan korvaan kuulostaa että ap:n mies olisi työuupumuksen ja burnoutin partaalla. Vaikuttaa siltä ettei hän oikein tahdo jaksaa omia töitäkään, ja kaikki sen lisäksi on liikaa. Tämmöisessä tilanteessa on erittäin tyypillistä kieltää omat ongelmansa, ja puurtaa vaan lisää töitä. Ajatus irtisanoutumisesta tai töitten vähentämisestä voi olla ihan ylivoimainen! Itsellä on ollut työuupumus parikin kertaa, ekalla kerralla meni noin että kaikki kärsivät: sekä minä, työni että läheiseni. Jälkimmäisillä kerroilla olen oppinut entisestä ja yrittänyt vähentää töitten määrää mahdollisuuksien mukaan.
Hyvä että ap:n mies on terapiassa, siellä hän toivon mukaan saa työkaluja ongelmansa ratkaisemiseen. Valitettavasti myös ap on ylikuormittunut, joten ratkaisu ei voi olla se että ap ottaa entistä enemmän vastuuta. Ihan realistisesti näen itse seuraavat vaihtoehdot:
- ap:n mies vähentää joko työmäärää tai vaihtaa työpaikkaa
- ap:n mies jää sairaslomalle työstään
- ulkoistetaan suuri osa kotitöistä: tilataan kauppakassit ovelle ja apua siivoukseen sekä lastenhoitoon
- kirvistellään nykytilanteessa
Nämä vaihtoehdot voisi konkreettisesti esittää miehelle, ja kysyä hänen näkökulmaansa. Ehkä tuo kolmas vaihe olisi helpointa toteuttaa mikäli ei (vielä) pysty luopumaan töistänsä.
Onpas ikävä tilanne, ei ollenkaan reilua sinulle.
Näen niin itseni tuossa sinun miehessäsi, jos minä ja mieheni saisimme lapsen. "Ekstrovertti"mieheni ei tätä osaa kuvitella etukäteen, mutta minä olen ihan varma, että romahtaisin henkisesti lapsiarkeen. Tarvitsen runsaasti omaa tilaa ja aikaa ollakseni tyytyväinen. Haluan tehdä kaiken tarkasti ja täydellisesti. Lapsi ei vaan sovi tällaiseen. Jo nyt on niin, että kun joskus vietän viikon jossain työmatkalla, niin on ihan uudestisyntynyt olo kun saa olla yksin hetken. Mieheni ajattelee, että olisin upea äiti, koska olen niin empaattinen ja huolellinen, mutta kyllä minä itseni tunnen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekstrovertti kirjoitti:
Jätän täysin huomiotta kommentit siitä, että "mies on ollut tienaamassa elantoa".
A) minä en voi mitään sille ettei vauvanhoidosta makseta yhtä paljon kuin töistä
B) minä olen luopunut vuoden täysmääräisestä palkasta ja omien säästöjen kertymisestä
C) minun eläkekertymäni on pienempi
D) minun ura- ja palkkakehitykseni hidastuu
E) minun kehoni on pysyvästi huonommassa kunnossa
... lapsen takia. Että ei, en tunne sääliä siitä, että mies "joutuu tienaamaan elannon" eikä YHDENKÄÄN naisen tässä maailmassa tulisi IKINÄ ajatella niin.
Ap
A) Kuka siitä oman vauvan hoitamisesta sinulle maksaisikaan?
B, C ja D) Olet luopunut niistä vapaaehtoisesti. Olisitte voineet sopia miehen kanssa myös toisin.
E) Tuohon nyt ei vaikuta miehen töissäkäynti, kotiin jääminen tai mikään mitenkään.
Ei siitä puolison työssäkäymisestä tarvitse sääliä tunteakaan, mutta sitä voi arvostaa, koska hän tekee sitä perheen eteen. Ihan samalla tavalla kuin sinun kotona tekemääsi työtä pitää arvostaa. Tähän toki kuuluisi mm. se, että töissä käyvä puoliso tekee kotitöistä oman osansa kotiin tultuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.
Totaaliyksinhuoltaja kiittää ja kumartaa. :D
Mutta mun mielestäni yksi totaaliyksinhuoltajuuden henkisesti helpoimpia asioita on nimenomaan tämä, ettei tartte olla katkera siitä, ettei joku muu tee ns. omaa osuuttaan. Taakkani on ehkä raskas, mutta ainakaan en kanna kenenkään muun taakkaa. Meidän perheessä ei ole vapaamatkustajia. On vain minä ja lapseni.
Toisaalta jos mies käy duunissa ja tekee ylitöitäkin, niin kyllä hän on auttamatta viikonloppuvanhempi.
Ei työtätekevää saa kuormittaa millään ylimääräisellä.
Muuten voi heti parin ensimmäisen vauvakuukauden jälkeen tehdä vaihdon. Isä kotiin vauvan kanssa ja äiti menköön töihin.
Kyllä se työelämä ottaa ne realiteetit irti jaksamisesta.
Niinhän se vain on, ettei edes kaupassa jaksa välttämättä käydä tai hommata syötävääkään.
Seuraava sapuska on työpaikan lounastiloilla tai aamulla kaupan kautta töihin.
Tämä on sitä työelämän arkea nykyään kun ihmisistä tiristetään ihan kaikki jaksaminen irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä teitä jotka valittaa millon mistäkin,mä en ees oo tajunnu että mun elämä on teistä hirveää😂meillä mies saa joka päivä omaa aikaa,eikä se ole edes sitä pyytänyt vaan päivä menee niin..hän tulee kotiin 16.00,pelaa 20.00 asti,syö sitä ruokaa mitä oon tehnyt ja vie lapsen nukkumaan..Mä jään sit katselee vielä leffoja..saatan joskus lähteä ulos lapsen kanssa kun mies tulee töistä että saa hengähtää,eikä heti oo joku jotain kyselemässä..en ole ikinä ajatellut että tää ois ongelma😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.
Totaaliyksinhuoltaja kiittää ja kumartaa. :D
Mutta mun mielestäni yksi totaaliyksinhuoltajuuden henkisesti helpoimpia asioita on nimenomaan tämä, ettei tartte olla katkera siitä, ettei joku muu tee ns. omaa osuuttaan. Taakkani on ehkä raskas, mutta ainakaan en kanna kenenkään muun taakkaa. Meidän perheessä ei ole vapaamatkustajia. On vain minä ja lapseni.
Toisaalta jos mies käy duunissa ja tekee ylitöitäkin, niin kyllä hän on auttamatta viikonloppuvanhempi.
Ei työtätekevää saa kuormittaa millään ylimääräisellä.
Muuten voi heti parin ensimmäisen vauvakuukauden jälkeen tehdä vaihdon. Isä kotiin vauvan kanssa ja äiti menköön töihin.
Kyllä se työelämä ottaa ne realiteetit irti jaksamisesta.
Niinhän se vain on, ettei edes kaupassa jaksa välttämättä käydä tai hommata syötävääkään.
Seuraava sapuska on työpaikan lounastiloilla tai aamulla kaupan kautta töihin.
Tämä on sitä työelämän arkea nykyään kun ihmisistä tiristetään ihan kaikki jaksaminen irti.
Ole vuosi vauvan kanssa kotona ja kommentoi uudestaan, miten rankkaa työnteko on, niin kommenttisi on vakavasti otettava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä teitä jotka valittaa millon mistäkin,mä en ees oo tajunnu että mun elämä on teistä hirveää😂meillä mies saa joka päivä omaa aikaa,eikä se ole edes sitä pyytänyt vaan päivä menee niin..hän tulee kotiin 16.00,pelaa 20.00 asti,syö sitä ruokaa mitä oon tehnyt ja vie lapsen nukkumaan..Mä jään sit katselee vielä leffoja..saatan joskus lähteä ulos lapsen kanssa kun mies tulee töistä että saa hengähtää,eikä heti oo joku jotain kyselemässä..en ole ikinä ajatellut että tää ois ongelma😂
Koska sä et olekaan mulkku.
Meillä sama. Nyt asetelma on vaihtunut. Mun nainen on töissä ja minä hoidan lapsen ja kodin sekä ruuat. Ei tulisi kuuloonkaan rasittaa työssäkäyvää ihmistä. Sen verran tiedän työelämästä että ei ole rentoa hommaa ja ei ole reilua kaataa lisää töitä kotona työssäkäyvän päälle.
Sehän olisi ihan mulkkua toimintaa.
Mutta täällä onkin nämä mammat sellaisia että eivät tikkua ristiin laita, palstaavat vaan päivän ja kotona ei ole tehty paskaakaan, mutta vaaditaan sitä sitten työssäkäyvältä takulla.
Siitähän se kana pissii.
Noin muuten ei tarvitsisi mussuttaa sille työssäkäyvälle yhtään mistään vastuunkannoista. Se työssäkäyvä kantaa suurimman vastuun taloudellisesti.
Toki nykyään yh-pärjää vallan mainiosti ja kätevästi pääsee miehestäkin eroon, jos ei muita syitä keksi.
Talouskin voi parantua huomattavasti yh:na.
Että sellaisia aikoja elellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.
Totaaliyksinhuoltaja kiittää ja kumartaa. :D
Mutta mun mielestäni yksi totaaliyksinhuoltajuuden henkisesti helpoimpia asioita on nimenomaan tämä, ettei tartte olla katkera siitä, ettei joku muu tee ns. omaa osuuttaan. Taakkani on ehkä raskas, mutta ainakaan en kanna kenenkään muun taakkaa. Meidän perheessä ei ole vapaamatkustajia. On vain minä ja lapseni.
Toisaalta jos mies käy duunissa ja tekee ylitöitäkin, niin kyllä hän on auttamatta viikonloppuvanhempi.
Ei työtätekevää saa kuormittaa millään ylimääräisellä.
Muuten voi heti parin ensimmäisen vauvakuukauden jälkeen tehdä vaihdon. Isä kotiin vauvan kanssa ja äiti menköön töihin.
Kyllä se työelämä ottaa ne realiteetit irti jaksamisesta.
Niinhän se vain on, ettei edes kaupassa jaksa välttämättä käydä tai hommata syötävääkään.
Seuraava sapuska on työpaikan lounastiloilla tai aamulla kaupan kautta töihin.
Tämä on sitä työelämän arkea nykyään kun ihmisistä tiristetään ihan kaikki jaksaminen irti.
Ole vuosi vauvan kanssa kotona ja kommentoi uudestaan, miten rankkaa työnteko on, niin kommenttisi on vakavasti otettava.
Olen ollut yhteensä neljä vuotta. Esikoisen kanssa heti synnäriltä suoraan hommiin kotiin. Vaimo jäi kursittavaksi tehohoitoon. Kolme vuotta kotona, tulot tippui reilusti.
Kaikenlainen nostelu oli vaimolta kielletty, myös vauvan nostelu.
Kelpasi sitten töihin toimistohommiin entiselle työpaikalle.
Vedin kolmevuotta vauvasta taaperoon.
Sitten toisen lapsen kanssa olin vuoden ja helposti.
Kyse on tehokkuudesta. Sitä samaa mitä työelämässä vaaditaan. Se että kykenet tekemään kaksi asiaa yhdellä iskulla. Ei palstailua ei viihdettä.
Samalla kun tekee ruokaa ja vauva nukkuu päiväunia, voi hyvin siivota.
Kun siivoaa vähän kokoajan, niin kokonaiskuormitus vähenee. On aina siistiä.
Kauppareissut voi yhdistää puistoiluihin. Vauvalle neljätuntia ulkoilua päivässä minimissään.
Aamulla pari ja päiväunien jälkeen toiset pari.
Voi nukahtaa vaunuihin ja kauppareissu samalla tip top hopi hopi.
Nämä kaikki aikataulutettuna armeijan tehokkuudella. Oma vaimo on aina kehunut minua ja totesi että ei itse osaa olla yhtä hyvä äiti kuin minä olin.
Ensimmäisen kolmen vuoden aikana oli myös oheistoimintaa kuten vauvauinteja jne kahvilatoimintaa.
Ei autoa.
Ei hissiä neljänteen kerrokseen. Kaiken kannoin ja kaiken tein ilman ongelmia. Vaimo ei olisi fyysisestikään kyennyt siihen.
Otin revanssin toisen lapsen kanssa. Ajattelin että tällä kertaa saa sitten olla itse enemmän, mutta vuoden tosiaan olin. Vähän rennommin otin ja auto oli jo apuna tällä kertaa.
Paljon helpompaa autolla ja omakotitalossa. Ei rappusia ja oma piha missä voi leikkiä ja ulkoilla...
Pääsin ensimmäisen lapsen kanssa myös huippukuntoon, kun sain treenata aina päiväunien aikana. Eihän kokoaikaa voi käyttää siivoiluun, kun on niin vatun tehokas jätkä kuten minä olen.
Toki siinä ohessa voi lukea kirjan jos toisenkin.
Olen tosi ylpeä taidoistani ja neuvoni teille amatööreillehän on aikataulutus ja sen toteutus.
Kyse on pitkälti omasta tahdosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.
Totaaliyksinhuoltaja kiittää ja kumartaa. :D
Mutta mun mielestäni yksi totaaliyksinhuoltajuuden henkisesti helpoimpia asioita on nimenomaan tämä, ettei tartte olla katkera siitä, ettei joku muu tee ns. omaa osuuttaan. Taakkani on ehkä raskas, mutta ainakaan en kanna kenenkään muun taakkaa. Meidän perheessä ei ole vapaamatkustajia. On vain minä ja lapseni.
Toisaalta jos mies käy duunissa ja tekee ylitöitäkin, niin kyllä hän on auttamatta viikonloppuvanhempi.
Ei työtätekevää saa kuormittaa millään ylimääräisellä.
Muuten voi heti parin ensimmäisen vauvakuukauden jälkeen tehdä vaihdon. Isä kotiin vauvan kanssa ja äiti menköön töihin.
Kyllä se työelämä ottaa ne realiteetit irti jaksamisesta.
Niinhän se vain on, ettei edes kaupassa jaksa välttämättä käydä tai hommata syötävääkään.
Seuraava sapuska on työpaikan lounastiloilla tai aamulla kaupan kautta töihin.
Tämä on sitä työelämän arkea nykyään kun ihmisistä tiristetään ihan kaikki jaksaminen irti.
Ole vuosi vauvan kanssa kotona ja kommentoi uudestaan, miten rankkaa työnteko on, niin kommenttisi on vakavasti otettava.
Tältä menee pohja siinä, että vauva-arjen alle tyyliin kuollaan ja työnteko on leikkiä - silti niitä lapsia tehdään lisää, vaikka vaihtoehto olisi olla siellä töissä. Usein vielä putkeen, että pääsee takaisin kotiin. Miten selitätte tämän?
Minä kerran tunsin erään +30v. introvertti miehen joka kehuskeli että hän on ollut naimisissa. Kun kysyin miksi hän meni naimisiin, hän ei tiennyt. Ajattelin heti että olisi sanonut rakkaudesta, mutta ei?? Lopulta hän päätteli että koska oli jo kolmikymppinen, (ja rivien välistä luin että hänen tulisi naida se nainen joka sattui sillä hetkellä kainalossa olemaan, sen sijaan että näkisi vaivaa ja etsisi naisen josta oikeasti väittää). Nainen muutti ulkomailta Suomeen, opiskeli ja yritti saada töitä, ei saanut. Kuusi vuotta meni, tuli ero ja nainen muutti takaisin kotimaahansa. Jos tämä nainen tietäisi mitä minä tiedän, väittäisin että meni aika hukkaan. Summasummarum siis: introvertti tekee sen mikä on mukavinta itselle ja muusta viis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisia avauksia lukiessa tulee aina nostettua hattua totaali yksinhuoltajille.
Totaaliyksinhuoltaja kiittää ja kumartaa. :D
Mutta mun mielestäni yksi totaaliyksinhuoltajuuden henkisesti helpoimpia asioita on nimenomaan tämä, ettei tartte olla katkera siitä, ettei joku muu tee ns. omaa osuuttaan. Taakkani on ehkä raskas, mutta ainakaan en kanna kenenkään muun taakkaa. Meidän perheessä ei ole vapaamatkustajia. On vain minä ja lapseni.
Toisaalta jos mies käy duunissa ja tekee ylitöitäkin, niin kyllä hän on auttamatta viikonloppuvanhempi.
Ei työtätekevää saa kuormittaa millään ylimääräisellä.
Muuten voi heti parin ensimmäisen vauvakuukauden jälkeen tehdä vaihdon. Isä kotiin vauvan kanssa ja äiti menköön töihin.
Kyllä se työelämä ottaa ne realiteetit irti jaksamisesta.
Niinhän se vain on, ettei edes kaupassa jaksa välttämättä käydä tai hommata syötävääkään.
Seuraava sapuska on työpaikan lounastiloilla tai aamulla kaupan kautta töihin.
Tämä on sitä työelämän arkea nykyään kun ihmisistä tiristetään ihan kaikki jaksaminen irti.
Ole vuosi vauvan kanssa kotona ja kommentoi uudestaan, miten rankkaa työnteko on, niin kommenttisi on vakavasti otettava.
Tältä menee pohja siinä, että vauva-arjen alle tyyliin kuollaan ja työnteko on leikkiä - silti niitä lapsia tehdään lisää, vaikka vaihtoehto olisi olla siellä töissä. Usein vielä putkeen, että pääsee takaisin kotiin. Miten selitätte tämän?
Älä mene provoon. Tuo ylempi teksti.
Hän ei tiedä mistä puhuu ja on ns. velttoperse. Valittaa myös työelämässä.
Ei osaa aikatauluttaa elämäänsä ja järjestää asioita tärkeysjärjestykseen.
Oma lapsi on nyt 12v ja olisi valmis jo lukioelämään. Opetin hänelle aikataulutuksen, siivoilut ja sapuskan laitot jo heti kun huomasin että menee jakeluun.
Nämä piipittäjät on kasvatettu veltoiksi.
Sen näkee heidän ryhdistään ja äänensävystään.
Hyvän sä laitoit takas, mutta älä lankea trolliin.
T: Tehoiskä.
Työssäkäyvän pitäisi kaikki tehdä?? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä teitä jotka valittaa millon mistäkin,mä en ees oo tajunnu että mun elämä on teistä hirveää😂meillä mies saa joka päivä omaa aikaa,eikä se ole edes sitä pyytänyt vaan päivä menee niin..hän tulee kotiin 16.00,pelaa 20.00 asti,syö sitä ruokaa mitä oon tehnyt ja vie lapsen nukkumaan..Mä jään sit katselee vielä leffoja..saatan joskus lähteä ulos lapsen kanssa kun mies tulee töistä että saa hengähtää,eikä heti oo joku jotain kyselemässä..en ole ikinä ajatellut että tää ois ongelma😂
Koska sä et olekaan mulkku.
Meillä sama. Nyt asetelma on vaihtunut. Mun nainen on töissä ja minä hoidan lapsen ja kodin sekä ruuat. Ei tulisi kuuloonkaan rasittaa työssäkäyvää ihmistä. Sen verran tiedän työelämästä että ei ole rentoa hommaa ja ei ole reilua kaataa lisää töitä kotona työssäkäyvän päälle.
Sehän olisi ihan mulkkua toimintaa.
Mutta täällä onkin nämä mammat sellaisia että eivät tikkua ristiin laita, palstaavat vaan päivän ja kotona ei ole tehty paskaakaan, mutta vaaditaan sitä sitten työssäkäyvältä takulla.
Siitähän se kana pissii.
Noin muuten ei tarvitsisi mussuttaa sille työssäkäyvälle yhtään mistään vastuunkannoista. Se työssäkäyvä kantaa suurimman vastuun taloudellisesti.
Toki nykyään yh-pärjää vallan mainiosti ja kätevästi pääsee miehestäkin eroon, jos ei muita syitä keksi.
Talouskin voi parantua huomattavasti yh:na.
Että sellaisia aikoja elellään.
Siis mitä ihmeen työn palvontaa täällä harrastetaan? Minä olen ollut vauva vuodet kotona, sen jälkeen mies on ollut hoitovapaalla 1-2 vuoden ajan joka lapsen kohdalla. Ja kyllä minua saa silloin 'rasittaa' kotitöillä töiden jälkeen. Nehän on mun lapsia ja mun koti!!! Siis mitä ihmettä? Ei mulle työ ole mikään elämänarvo vaan lapset on, työ jos alkaa liikaa rasittaa kotielämää niin kyllä se on työ jota vähennetään siinä vaiheessa, siihen mulla on kaikki valtuudet vaikuttaa. Kukaan ei mua töihin pakota, eikä kukaan pakota tekemään niin paljon töitä että kotiin ei riitä mitään paukkuja. Se on jokaisen oma valinta. Töitä voi vähentää ja töitä voi uudelleen järjestellä kun avaa suunsa siellä töissä että nyt kuule en jaksa tällä tahdilla. Ja jos siellä työpaikalla tämä ei muutoksiin johda niin on kyllä jokaisen oma asia sitten tehdä jotain, vaihtaa työpaikkaa, hakea apua/sairaslomaa työterveyshuollosta. Mutta ei oo sillä työtä tekevällä mitään oikeutta laittaa puolisoa hoitamaan kaikkea kotona, varsinkaan silloin jos se toinen ei jaksa! Jos tämä olisi yhteinen sopimus ja kummallekin ok, niin ei muuta kuin tienaamaan sitten. Mutta, jos se kotona olevalle käy liian raskaaksi niin kyllä on silloin sen työtätekevän joustettava myös. Ja mulla ei oo mikään maailman helpoin ammatti, mutta on minun vastuulla huolehtia että jaksan olla läsnä myös kotona ja auttaa kotitöissä ja olla lasten kanssa. Uskomatonta miten jotkut palvovat töitä ja niiden tekijää. Toki jos se olisi minulle tärkeintä maailmassa niin valitsisin toisin, mutta minulle lapseni ja perheeni ovat kaikkeni.
Vierailija kirjoitti:
Minä kerran tunsin erään +30v. introvertti miehen joka kehuskeli että hän on ollut naimisissa. Kun kysyin miksi hän meni naimisiin, hän ei tiennyt. Ajattelin heti että olisi sanonut rakkaudesta, mutta ei?? Lopulta hän päätteli että koska oli jo kolmikymppinen, (ja rivien välistä luin että hänen tulisi naida se nainen joka sattui sillä hetkellä kainalossa olemaan, sen sijaan että näkisi vaivaa ja etsisi naisen josta oikeasti väittää). Nainen muutti ulkomailta Suomeen, opiskeli ja yritti saada töitä, ei saanut. Kuusi vuotta meni, tuli ero ja nainen muutti takaisin kotimaahansa. Jos tämä nainen tietäisi mitä minä tiedän, väittäisin että meni aika hukkaan. Summasummarum siis: introvertti tekee sen mikä on mukavinta itselle ja muusta viis.
INTROVERTIT OVAT KUSIPÄITÄ TAI SITTEN SINÄ ET VAIN NIISTÄ PIDÄ JA SYYNÄ ON TUO MIES ILMEISESTI.
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvän pitäisi kaikki tehdä?? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä teitä jotka valittaa millon mistäkin,mä en ees oo tajunnu että mun elämä on teistä hirveää😂meillä mies saa joka päivä omaa aikaa,eikä se ole edes sitä pyytänyt vaan päivä menee niin..hän tulee kotiin 16.00,pelaa 20.00 asti,syö sitä ruokaa mitä oon tehnyt ja vie lapsen nukkumaan..Mä jään sit katselee vielä leffoja..saatan joskus lähteä ulos lapsen kanssa kun mies tulee töistä että saa hengähtää,eikä heti oo joku jotain kyselemässä..en ole ikinä ajatellut että tää ois ongelma😂
Koska sä et olekaan mulkku.
Meillä sama. Nyt asetelma on vaihtunut. Mun nainen on töissä ja minä hoidan lapsen ja kodin sekä ruuat. Ei tulisi kuuloonkaan rasittaa työssäkäyvää ihmistä. Sen verran tiedän työelämästä että ei ole rentoa hommaa ja ei ole reilua kaataa lisää töitä kotona työssäkäyvän päälle.
Sehän olisi ihan mulkkua toimintaa.
Mutta täällä onkin nämä mammat sellaisia että eivät tikkua ristiin laita, palstaavat vaan päivän ja kotona ei ole tehty paskaakaan, mutta vaaditaan sitä sitten työssäkäyvältä takulla.
Siitähän se kana pissii.
Noin muuten ei tarvitsisi mussuttaa sille työssäkäyvälle yhtään mistään vastuunkannoista. Se työssäkäyvä kantaa suurimman vastuun taloudellisesti.
Toki nykyään yh-pärjää vallan mainiosti ja kätevästi pääsee miehestäkin eroon, jos ei muita syitä keksi.
Talouskin voi parantua huomattavasti yh:na.
Että sellaisia aikoja elellään.
Siis mitä ihmeen työn palvontaa täällä harrastetaan? Minä olen ollut vauva vuodet kotona, sen jälkeen mies on ollut hoitovapaalla 1-2 vuoden ajan joka lapsen kohdalla. Ja kyllä minua saa silloin 'rasittaa' kotitöillä töiden jälkeen. Nehän on mun lapsia ja mun koti!!! Siis mitä ihmettä? Ei mulle työ ole mikään elämänarvo vaan lapset on, työ jos alkaa liikaa rasittaa kotielämää niin kyllä se on työ jota vähennetään siinä vaiheessa, siihen mulla on kaikki valtuudet vaikuttaa. Kukaan ei mua töihin pakota, eikä kukaan pakota tekemään niin paljon töitä että kotiin ei riitä mitään paukkuja. Se on jokaisen oma valinta. Töitä voi vähentää ja töitä voi uudelleen järjestellä kun avaa suunsa siellä töissä että nyt kuule en jaksa tällä tahdilla. Ja jos siellä työpaikalla tämä ei muutoksiin johda niin on kyllä jokaisen oma asia sitten tehdä jotain, vaihtaa työpaikkaa, hakea apua/sairaslomaa työterveyshuollosta. Mutta ei oo sillä työtä tekevällä mitään oikeutta laittaa puolisoa hoitamaan kaikkea kotona, varsinkaan silloin jos se toinen ei jaksa! Jos tämä olisi yhteinen sopimus ja kummallekin ok, niin ei muuta kuin tienaamaan sitten. Mutta, jos se kotona olevalle käy liian raskaaksi niin kyllä on silloin sen työtätekevän joustettava myös. Ja mulla ei oo mikään maailman helpoin ammatti, mutta on minun vastuulla huolehtia että jaksan olla läsnä myös kotona ja auttaa kotitöissä ja olla lasten kanssa. Uskomatonta miten jotkut palvovat töitä ja niiden tekijää. Toki jos se olisi minulle tärkeintä maailmassa niin valitsisin toisin, mutta minulle lapseni ja perheeni ovat kaikkeni.
Luin tekstistäsi oleellisimmat. Minä minä jäkä jäkä minä minä jäkä jäkä.
Ole hiljaa ja älä todellakaan mene ainakaan itseesi. Olet niin paljon itseäsi täynnä että olla ja voi.
Vierailija kirjoitti:
Työssäkäyvän pitäisi kaikki tehdä?? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä teitä jotka valittaa millon mistäkin,mä en ees oo tajunnu että mun elämä on teistä hirveää😂meillä mies saa joka päivä omaa aikaa,eikä se ole edes sitä pyytänyt vaan päivä menee niin..hän tulee kotiin 16.00,pelaa 20.00 asti,syö sitä ruokaa mitä oon tehnyt ja vie lapsen nukkumaan..Mä jään sit katselee vielä leffoja..saatan joskus lähteä ulos lapsen kanssa kun mies tulee töistä että saa hengähtää,eikä heti oo joku jotain kyselemässä..en ole ikinä ajatellut että tää ois ongelma😂
Koska sä et olekaan mulkku.
Meillä sama. Nyt asetelma on vaihtunut. Mun nainen on töissä ja minä hoidan lapsen ja kodin sekä ruuat. Ei tulisi kuuloonkaan rasittaa työssäkäyvää ihmistä. Sen verran tiedän työelämästä että ei ole rentoa hommaa ja ei ole reilua kaataa lisää töitä kotona työssäkäyvän päälle.
Sehän olisi ihan mulkkua toimintaa.
Mutta täällä onkin nämä mammat sellaisia että eivät tikkua ristiin laita, palstaavat vaan päivän ja kotona ei ole tehty paskaakaan, mutta vaaditaan sitä sitten työssäkäyvältä takulla.
Siitähän se kana pissii.
Noin muuten ei tarvitsisi mussuttaa sille työssäkäyvälle yhtään mistään vastuunkannoista. Se työssäkäyvä kantaa suurimman vastuun taloudellisesti.
Toki nykyään yh-pärjää vallan mainiosti ja kätevästi pääsee miehestäkin eroon, jos ei muita syitä keksi.
Talouskin voi parantua huomattavasti yh:na.
Että sellaisia aikoja elellään.
Siis mitä ihmeen työn palvontaa täällä harrastetaan? Minä olen ollut vauva vuodet kotona, sen jälkeen mies on ollut hoitovapaalla 1-2 vuoden ajan joka lapsen kohdalla. Ja kyllä minua saa silloin 'rasittaa' kotitöillä töiden jälkeen. Nehän on mun lapsia ja mun koti!!! Siis mitä ihmettä? Ei mulle työ ole mikään elämänarvo vaan lapset on, työ jos alkaa liikaa rasittaa kotielämää niin kyllä se on työ jota vähennetään siinä vaiheessa, siihen mulla on kaikki valtuudet vaikuttaa. Kukaan ei mua töihin pakota, eikä kukaan pakota tekemään niin paljon töitä että kotiin ei riitä mitään paukkuja. Se on jokaisen oma valinta. Töitä voi vähentää ja töitä voi uudelleen järjestellä kun avaa suunsa siellä töissä että nyt kuule en jaksa tällä tahdilla. Ja jos siellä työpaikalla tämä ei muutoksiin johda niin on kyllä jokaisen oma asia sitten tehdä jotain, vaihtaa työpaikkaa, hakea apua/sairaslomaa työterveyshuollosta. Mutta ei oo sillä työtä tekevällä mitään oikeutta laittaa puolisoa hoitamaan kaikkea kotona, varsinkaan silloin jos se toinen ei jaksa! Jos tämä olisi yhteinen sopimus ja kummallekin ok, niin ei muuta kuin tienaamaan sitten. Mutta, jos se kotona olevalle käy liian raskaaksi niin kyllä on silloin sen työtätekevän joustettava myös. Ja mulla ei oo mikään maailman helpoin ammatti, mutta on minun vastuulla huolehtia että jaksan olla läsnä myös kotona ja auttaa kotitöissä ja olla lasten kanssa. Uskomatonta miten jotkut palvovat töitä ja niiden tekijää. Toki jos se olisi minulle tärkeintä maailmassa niin valitsisin toisin, mutta minulle lapseni ja perheeni ovat kaikkeni.
Mene töihin siitä sitten.
Lapsen voi laittaa hoitoon vauvanakin. Tulee säästöä ja rahaa. Voitte ostaa hoitajan kotiin.
nuseli kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin vain aloitusviestin perusteella.
Jännä että sulla on miehen mielestä helppoa kotona mutta hän ei kuitenkaan jaksa niitä samoja helppoja juttuja toteuttaa?
Mun mies ei koskaan valittanut kotitöiden tekemättömyydestä tms, mutta oli joskus muutaman tunnin putkeen yksin vauvan kanssa. Sanoi tämän jälkeen että kunnioittaa nyt entistä enemmän sitä mitä teen vauvan kanssa, ei olisi ikinä ajatellut sen olevan niin rankkaa :D (toki mies siis viettää päivittäin aikaa lapsen kanssa, mutta tuo oli eka kerta kun oli pidempään yksin).
Jännä, että naisella on oikeus tästä valittaa. Ikäänkuin mies olisi ollut lomalla, jossa saa tehdä mitä haluaa. Mies on tienaamassa elantoa tekemässä asioita mitä muut haluavat, jotta teidän perhe voisi pärjätä. Jos tämän jälkeen ei saa eikä voi olla väsynyt, rouva on hyvä ja lähtee itse suorittamaan vastaavan työpäivän siinä vaiheessa, kun mies tulee kotiin lasta hoitamaan.
Aika sokea täytyy olla, mikäli ei huomaa tämän ketjun asenteellisuutta. Tiedoksi vain näille kaikille "mieheni on laiska kun ei osallistu kotitöihin" -ihmisille, että suomalainen perheellinen mies tekee tilastojen mukaan enemmän tunteja päivittäin perheensä eteen kuin hänen puolisonsa tekee.
Yhteenlaskettu ansiotyön ja kotitöiden minuuttimäärä on siis perheellisillä miehillä suurempi päivittäin kuin naisilla. Eikö tällä ole mielestänne mitään merkitystä vai ovatko miehet edelleenkin vain "laiskoja" ?
Tässä ei nyt huomioida sitä, että nykyisin moni työ on todella vaativaa. Voihan sitä kommentoida kotisohvalta, ettei työllä itsessään ole mitään arvoa, mutta ei huomioida, että tätä ajatusmallia ei voi viedä sinne töihin, koska a) motivaation puute tekee työstä entistä raskaampaa henkisesti ja b) jos se näkyy työn tekemisessä, voi olla ura katkolla. Vaikka sinä et pitäisi sitä minään, pomo taatusti pitää.
Vaikka lastenhoitokin on kuormittavaa, on siinä tiettyjä vapauksia stressaavuuden suhteen verrattuna työskentelyyn ulkopuoliselle työnantajalle. Riippuen työtehtävistä, voi esim. asiakastyössä sosiaalinen kuormitus olla aivan eri luokkaa kuluttavuudessaan. On eriasia kommunikoida omalle lapselle kuin jatkuvasti vaihtuville asiakkaille vaatimuksineen, kollegoille jne. Lisäksi työpaikoilla on eri säännöt noudatettavana kuin kotona. Ei voi ottaa hetkeä pyykinpesun välissä tarkastaakseen somen, ei voi aina luoda omia aikataulujaan. Ei voi laittaa asiakasta sitteriin odottamaan. Se on oikeasti kuormittavuuteen vaikuttava tekijä, älkää unohtako tätä kun mittailette puolisonne jaksamista. On vaatimusten suhteen aivan eri asia olla kanssakäymisessä lasten, kuin aikuisten kanssa. Tämä korostuu mahdollisesti perfektionistisella ihmisellä, jpnka käytös juontaa monesti miellyttämisenhalusta ja huonosta itsetunnosta. Se kuormittaa, eikä siihen jaksamiseen auta, ettei sen tarvitsisi kuormittaa jonkun toisen mielestä.