Löytyykö muita (30v molemmin puolin), jotka aloittamassa yrittämistä pian?

Moikka,

tänne ei kuulu oikein mitään uutta. Menkat alkoi taas, joten se siitä kierrosta sitten.. Huoh. Olo on ollut pari päivää aika lannistunut ja masentunut tämän takia. No, ei tässä auta muu kun nostaa pää pystyyn ja mennä kohti uusia pettymyksiä.

Täällä oli ollut puhetta niistä ovulaatiotikuista. Itse en ole niitä kokeillut. Pelkään kai, etten niiden avulla löydä ovulaatiota ja sitten stressi kasvaa entisestään. Ärsyttää muutenkin, kun yrittää olla stressaamatta, mutta kuitenkin alkaa harmittamaan kun raskautta ei näy eikä kuulu. :( Puolisen vuotta kohta mennyt, kun jätin pillerit pois. Mulla on kyllä sen verran ovulaatio-oireita, että luulen tunnistavani sen jo.

Sitten vielä, kun kavereilla on käynyt sellaista, että on tyyliin yhden pillerin unohtanut ottaa, niin heti ovat tulleet raskaaksi.. Olen alkanut miettimään ja pelkäämään, jos mussa onkin jotain vikaa tai jos mun hedelmällisyys on jo jotenkin alkanut laskemaan (täytän tänä vuonna 30v.). Kaikkea sitä päässä pyöriikin. :/

Anteeksi, jos tuli nyt liian negatiivista vuodatusta tällä kertaa. Uskon, että ymmärrätte kuitenkin. Toivomus vauvasta on kova.  Seurailen tätä ketjua ja tulen taas kertomaan ja kommentoimaan kun on jotain uutisia tai parempi fiilis.

Tsemppiä kaikille!

Heippa,

Ilmottaudun mukaan tähän keskusteluun. Ollaan molemmat 30-vuotiaita ja suunnittelemassa lasta. Mieheni otti tämän lasten hankinnan puheeksi jo talvella, nyt ollaan menossa naimisiin ja syön viimeistä levyä e-pillereitä. Jännittää :) Halusin olla naimisissa ennen kuin aletaan yrittää lasta ja tuntuu että kuukaudet ovat menneet vauhdilla! Odotan samalla innostuneena samalla jännittyneenä tulevaa. Tiedän ettei välttämättä onnistu heti ja samalla mietityttää minkälainen pettymys tulee jos raskaus ei ylipäätään onnistu...

Sairastan lisäksi MS-tautia, jonka vuoksi mahdollista raskautta on pitänyt suunnitella tarkemmin. Onneksi sairaus on itselläni pysynyt melko hyvin kurissa eikä se ole periytyvä. Läheisemme tietävät myös suunnitelmistamme. Kuulemma yleensä MS-sairastuneet ovat raskauden aikana elämänsä kunnossa, mutta synnytyksen jälkeen saattta tulla pahenemisvaihe, sekin jännittää, mutta onneksi meillä on hyvä tukiverkosto. Katsotaan miten käy, toivoisin niin kovasti että raskaus onnistuisi ja kaikki menisi hyvin:) 

On mukava lukea muiden ajatuksia joille raskauden tavoittelu on myös ajankohtaista! 

Tervetuloa Nanna  ja Eitne.

Megan, voimia sinulle! Puoli vuottakin tuntuu taatusti pitkältä ajalta  toivoa, kun ei ole tietoa eikä varmuutta.

Itseäni hämmentää tämä ovuloimattomuus. Olen tehnyt testejä säännöllisesti jua ne ovat näyttäneet hyvin haaleaa tai ei mitään. Nyt on taukovuodon alusta laskien 26.pvä ja pillereittä oloa 28.pvä. Kuukautiskivun tapaisia tuntemuksia on ollut jo useampana päivänä, tänäänkin. Raskaudenhan ovulaatiotesti näyttäisi myös, sen verran olen netissä kahlatessa saanut selville.

Tavallaan toinen murrosikä siis meneillään, kun oman kehon toimintaa ei yhtäkkiä tunne, eikä siihen voi luottaa!

Eräänlaista murrosta käyn myös henkisesti. Ehkäisyn jättäminen taitaa olla itselläni yksi henkisen kasvun etappi.  Se taitaa itselläni olla yksi sitoutumisen askel edelleen parisuhteessa, ja myös siinä, millaista elämää aion elää ja mihin käyttää tämän elämäni. Käyn läpi toiveita ja haaveita, ja sitä, mikä on mahdollista. Asioita, joita haluan tehdä ehdottomasti, ja  niitä mistä voin ehkä luopua. Samaa henkistä työtä  teen myös parisuhdetta ajatellen. Pohdin miehen ominaisuuksia ja omia ominaisuuksiani. Olemme myös puhuneet siitä, millainen perhe meistä tulisi. Millaisia lapsuudenperheemme ovat olleet, ja mitä haluamme sieltä säilytää, mistä pyrkiä pois ja tehdä toisin. Onko muilla tällaista ilmassa?

Ja sitten tämä kevät kevät kevät!

Kaikkialla versoo uutta, niin myös minussa. Osan laitan uniini, osan taiteeseen, mutta paljon jää nurkkiinkin pyörimään.

Montako asiaa voi ihmisessä kasvaa yhtä aikaa? Toivoisin, että mahtuisivat sydämeni alle, uusi elämä ja ne muut  kokonaiset maailmat.

Tyttö ja varis

Tsempppiä Meganille! Ymmärrän tunteesi sen suhteen, että muut tulevat yhdestä kerrasta raskaaksi ja itse ei sitten ajoittamallakaan onnistu. Ihmiskeho on muutenkin niin ihmeellinen ja yksilöllinen, että tuntuu käsittämättömältä, että edes joku onnistuu heti. Sitten kun lukee noita tilastoja, niin heti alkaa tulemaan epänormaali olo; minä kuulun vähemmistöön, kun en tule raskaaksi ensimmäisten kuukausien aikana. Vaikka eihän se niin ole. Lisäksi tämä on niin herkkä aihe, ettei itse ainakaan kehtaa valitella tätä parin kuukauden "yrittämistä", kun esim. siskoni tosissaan yritti 2 v.

Itse olen ollut aina siinä suhteessa onnekas, että olen ollut kaikin puolin terve ja normaaleista normaalein keski-arvojen ihminen kaikilla käyrillä ja mittareilla. Yleensä kaikissa asioissa olen kuulunut isoimpaan massaan ja Gaussin käyrän huippuun, ja nytkin jotenkin oletin, että kuulun tähän ryhmään 'muutamassa kuukaudessa raskaaksi ehkäisyn lopettamisen jälkeen'. Niinkuin elämä menisi aina loogisesti... 

Sekin tuntuu väsyttävältä, että ensin ei kuulu kuukautisia/ovulaatiota, sitten ei ehkä kuulu plussaa, sitten pelätään keskenmenoa, sen jälkeen lapsen terveyttä ja synnytysongelmia ja loppuelämän saa pelätä, että lapselle tapahtuu jotain... :D 

Nämä negatiiviset fiilikset johtuvat nyt pitkästä kierrosta, joka ei ota päättyäkseen ja ovuloimattomuus on oma diagnoosini, niinkuin sinullakin Tyttö ja Varis. Täytyy vaan muistaa, että noiden synteettisten hormonien jälkeen kroppa saattaa hetken hakea oikeita uriaan.

Olen miettinyt myös noita henkisen puolen asioita mistä kirjoitit Tyttö ja Varis. Itselläni tilanne on enemmän sellainen, että toivon kovasti lasta, mutta puoliso on enemmän vain antanut lapselle mahdollisuuden tulla. Meillä siis tämä päätös lapsen 'hankinnasta' on alunperin ollut ison työn tulos siinä mielessä, että suhteemme alussa mies ei halunnut lapsia ja eroakin pohdittiin. Keskustelujen ja ajan myötä olemme päätyneet pysymään yhdessä ja tietyt elämänmuutoksetkin ovat muuttaneet suhtautumista asioihin. Mieheni ehkä kokee, että hän ei osaa "fiilistellä" asiaa, ennen kuin lapsi on konkreettisesti tässä. Hän on alkanut vasta ihan viime aikoina innostua asiasta ja ehdotti itse ehkäisyn poisjättämistä, mutta emme silti puhu aktiivisesti "sitten kun meillä on lapsi...". 

Moikka,

uskaltaudun nyt itsekin viestittämään, kun aihe on itselle ajankohtainen (apua).

19.5 on ehkäisykapselin poisto, ja siitä alkaa yrittäminen.

Olen lasta halunnut jo kauan, mutta silti jännittää että NYT se tekeminen OIKEASTI alkaa. Mies on aina hannannut, ja jo kolme vuotta ollaan aloitusta siirretty aina puolella vuodella eteenpäin, mutta nyt lähtee. Miehen mielestä tärppää jo heti ekalla kerralla, itse en ole ollenkaan sitä mieltä. Varsinkaan kun kapselin poiston jälkeen voi kestää jopa vuosi ennen kuin hormoonit tasapainossa. 

Heipä Hei kaikille,

Eitne minun ystäväni sairastaa myös MS-tautia ja hänellä nimenomaan raskaus vaikutti siten että tauti oli remissiossa ja hän voi hyvin koko raskauden ajan, toivotaan sinulle samaa :). Siskoni vaikeat allergiat helpottivat myös raskauden ajaksi, jännä juttu mitä tuo raskaus voi saada aikaiseksi kehossa.

Paljon on täälläkin pohdittu parisuhdetta ja tulevaa mahdollista perhe-elämää. Jostain kuulin että parisuhde on lapsen koti. Mielestäni se on jotenkin hyvin sanottu. Meillä on niin paljon koettu vastoinkäymisiä että olemme hitsautuneet ja muovautuneet yhteen kaikkien koettelemusten takia, toivottavasti meidän parisuhde on hyvä koti lapselle.

Täällä menossa 32/31, eilen raskaustesti (rfsu) negatiivinen aamulla, ärsyttää. 29/31 oli selkeät tuntemukset että nyt alkaa kuukautiset mutta kroppa kiusaa nyt minua ja lopetti oireilut. Raivostuttavaa tämä odottaminen. Muutenkin olen ollut kiukkuinen kuin ampiainen, bzzzzz! Voi miun miesparkaa kun joutuu minua kestämään. Harmittaa itseänikin tämä mielialojen vaihtelu, yritän puolustella miehelle että PMS-oireet jyllää ja siksi heittelee mutta eihän se silti oikeuta olemaan täysi urpo..Tämän muistan hetken ja heti seuraavassa käänteessä taas kiukuttaa.

Voi mistä löytäisin sisäisen rauhan, nyt varmaan alkaisi olla ajankohtainen se minun kauan haaveilema joogakurssi, ommmmmmmm.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)

Hei, olen tuolla kuukausipinojen puolella kuumeillut, mutta kirjoittelen tänne kun nimimerkin Tyttö ja varis teksti herätti minussa ajatuksia. Olen myös kokenut hurjan henkisen kasvun paikan tässä yrityksen aloittamisen kohdalla. Olen punninnut parisuhdetta ja "onko elämä nyt sitten tässä". Sitoudun jotenkin vielä syvemmin elämään mieheni kanssa, ja tosiaan muita ei sitten tulekaan toivonmukaan enää. Kai kevät ja pillereiden jälkeen heränneet hormoonit ovat vaikuttaneet ajatuksiini. Tulevaisuus ei tunnukaan enää yhtä itsestäänselvältä kuin mitä se tuntui vielä kuin toivoin yrittämistä. Onneksi olen kuitenkin pitkän toivomisen jälkeen enemmän kuin VARMA että sen lapsen haluan. Samoin onneksi olen varma että mieskin haluaa sekä että itse haluan olla mieheni kanssa. 

JOAn teksti kuulosti myös erittäin tutulta, 5 vuotta olen toivonut ja viimeiset 3 vuotta ollaan siirretty aloittamista.. ja se oli todella todella vaikeaa...  Mutta ei mies vieläkään tunnu kuumeilevan samalla tavoin, ei kai se heille olekaan niin omakohtaista tässä kohdassa kun muutoksia ei koe konkreettisesti. Muuta kuin näppyinä vaimokkeen naamalla :D Toivotaan että teillä tärppäisi ensimmäisestä! Meillä oli miehelle suuri yllätys ettei välittömästi tärpännytkään, kun koulussa on aina opetettu että suunnilleen jos sanoo käsipäivää ilman kondomia niin toinen on raskaana.. Lisäksi ihmetystä on tuottanut että tärppipäiviä on oikeasti n. 3 kuussa ja että raskaustestiä ei pysty tekemään vasta n. kuukautta sen jälkeen kun on menkat myöhässä jos lasta yritetään...

Tsemppiä kaikille, mukavaa lukea muiden samassa tilanteessa olevien juttuja :)

Havu

TYTTÖ JA VARIS: Kun pohdiskelit ovuloimattomuutta, niin se ei ole ollenkaan epätavallista hormoniehkäisyn poisjättämisen jälkeen. Jotkut ovat onnekkaita ja ovuloivat heti ensimmäisessä luomukierrossa, mutta käsittääkseni melkein yleisempää on, että kierto alkaa pikkuhiljaa normalisoitumaan ja keho ns. opettelee uudestaan ovuloimaan. Siksi usein esim. e-pillerien poisjättämisen jälkeen ensimmäiset kierrot saattavat venyä pitkiksi tai olla normaalia lyhyempiä. Tämä on usein merkki siitä, että ovulaatiota ei ole tapahtunut. Sitten kun kierrot alkavat olla taas säännöllisiä, on todennäköistä, että ovulaatiokin on tapahtunut ja kroppa "muistaa" taas miten toimia.

Sanoppa muuta, HAVU!

Huomaan, että miestä jännittää (tai jopa pelottaa) tämä aloittaminen, mutta samalla hän on myös innoissaan ja odottavainen.  Puhuu jo lasten nimistä ja tulevista tilanteista lapsen kanssa, mutta toisessa lauseessa puhuukin kondomin käytöstä tai seksittömyydestä. 

Mulla ei ole ollut kuukautisia kapselin aikana ollenkaan, joten jännittää koska tuppaavat taas alkamaan. Luulen, että aloitellaan sillä mielellä et lapsi tulee kun tulee, mutta mä oon kyllä niin kärsimätön et varmaan aika pian alan laskemaan jo ovulaatiopäivät yms. :D 

On tää raskauden "suunnittelu" sitten jännää.. :D

Moikka kaikille!

Täällä on pillerit jätetty pois vajaa neljä viikkoa sitten. Ollaan 31- vuotiaita ja elämäntilanteessa ollut välillä paljonkin muuttujia. Nyt tuli vaan pari kk sitten se piste, että totesin jottei elämä taida koskaan sujua niin, että kaikki olisi "valmiina" lasta varten. Otettiin parin kk harkinta-aika ja sitten jäi pillerit pois. :)

Päätettiin (tai kai se minä olin joka päätti :D ), että aloitetaan samantien aktiivisesti yrittämään. Pillerit lopetettuani, jonkin sortin menkat alkoi neljän päivän jälkeen, eli nyt menossa kiertopäivä 20. Olen tikutellut ovista jo 10 päivää, eikä ole viivaa ilmestynyt. Ja nyt sitten iskee järjen vastaisesti jo huoli ja epätoivo, kun sitä ovulaatiota en ole saanut tikutettua. Vaikka tiedän, että pillereiden jälkeen voi luomukierrot mennä joksiskin aikaa ihan sekaisin. Vähän välillä naurattaa itseäkin, että pitääkö olla tämmönen hätähousu. Jotenkin vaan tullut nyt se tunne, että miten ei älynnyt jo aiemmin jättää niitä pillereitä, kun tässähän voi tulla vaikka mitä ongelmia ja kestää vaikka kuinka kauan. Ja miten tämän pää kestää, jos jo pelkän ovulaation odottelu on näin jännää/ahdistavaa. :D

Poppypeonita hyvin asian tuossa ilmaisikin: "Sekin tuntuu väsyttävältä, että ensin ei kuulu kuukautisia/ovulaatiota, sitten ei ehkä kuulu plussaa, sitten pelätään keskenmenoa, sen jälkeen lapsen terveyttä ja synnytysongelmia ja loppuelämän saa pelätä, että lapselle tapahtuu jotain... :D"

Näillä mennään eteenpäin. :)

Hei ja tervehdys uusille!

Kiitos Megan kirjoituksestasi. Rauhoittavat sanat on kiva kuulla/lukea joltain muulta, vaikka itsekin periaatteessa tiedän, että näinhän se on...

Itse elän aika stressaavaa joskin myös tavallaan innostavaa aikaa työn kannalta. Todella moni asia tulevaisuuden kuviossa on minulla auki. En siis tavallaan ihmettele, jos kroppa jarruttelee ja yrittää sopeutua tähän hormonimuutokseen rauhassa. Koetan ymmärtää ja olla huolestumatta.

Näin viime yönä aivan ihanan unen vauvasta. En ole vielä koskaan nähnyt noin todentuntuista unta omasta lapsesta. Olin jättänyt vauvani hetkeksi hoitoon, ja palasin hänen luokseen. Vauva katsoi ensin minua kuin ketä tahansa, mutta sitten hänen silmiinsä syttyi tunnistamisen ilme ja ilo siitä, että se olinkin minä,äiti, joka tuli, ja hän hymyili minulle. Se tuntui aivan ihmeellisen ihanalta itsestäni siinä unessa, se side itsen ja lapsen välillä. Vauvalle oli laitettu myssy ihan hyvin, mutta eri tavalla kuin minä sen "yleensä" laitoin, ja korjasin sen, sillä äitinä tiesin, miten se oli vauvasta mukavimman tuntuinen. Olin valmis tekemään kaiken mahdollisen lapseni eteen, huolenpidon halu oli niin suuri ja luonnollinen.

Uni oli tosi voimakastunnelmainen, ja heräsin siihen. Minulla oli jotenkin oudosti sellainen olo, että sen hetken tiesin tunnetasolla tismalleen, millaista äitiys on parhaimmillaan, vaikka en ole sitä vielä kokenutkaan. Se oli kuin muisto tai heijastus jostain, mikä kulkee mukana sukupolvien ketjuissa, tiedosta joka jollain kummalla tavalla on jo minussa.

Tyttö ja varis

Piti vielä kysyä, että odotteletteko edelleen kuukautisia, Poppypeonita ja Aliisa Kyoto? Jännään teidän puolestanne, kun itse vielä horrostan. :)

Heips! Juu horroksessa täälläkin ollaan, kp 36 taitaa olla menossa. Olen kyllä lueskellut aika paljon kaikilta mahdollisilta palstoilta kokemuksia ja jostain syystä tuli melko rauhallinen mieli. Jos nyt tämä horrostelu jatkuu jonnekkin kp 60 asti, niin ajattelin varata lääkäriaikaa. 

Muutoinkin ajatukset ovat olleet nyt paljolti työkiireissä ja se on oikeastaan hyvä. Välillä tässä ajatukset olivat jo liiaksikin vauvantekoprojektissa ja huomasin jo pientä ärtymystä itseäni (ja miestäkin) kohtaan, kun on lykätty tätä asiaa monta vuotta. Vaikka halusinkin lähteä hommaan asiaa kunnolla pohdituamme yhtään painostamatta ja kiirehtimättä. Pää kypsyy ilmeisesti tällä pariskunnalla muuta kehoa hitaammin, mutta eikös niin sanota, että hiljaa hyvä tulee... :)

Stressitöntä viikonloppua teille muillekkin!

Poppypeonita, mietin ihan samaa, että olisiko lääkäriajan varaaminen tarpeen, jos pari kuukautta menee ilman kuukautisia (ja näyttäisi siltä, että myös ilman ovulaatiota). Lasta on kuitenkin tarkoitus yrittää, niin tuntuu turhalta odotella ihan kauhean pitkään. 

Nyt viimeisistä pillereistä 39pv, eli taukovuodon alusta kutakuinkin 37pv...

Kuulostelen nyt vielä rauhassa, ja koetan ajatella ihan muuta suurimman osan ajasta minäkin :)

Tyttö ja varis

Heippa! Mahtuuko keskustelemaan? Tämä vaikuttaisi olevan "oikea" ryhmä mulle, itsekin tämän asian kanssa suhteellisen alussa... Minä 30, mies 34, haave vauvasta alkoi jo paljon aikaisemmin. Sen verran perinteinen aviopari ollaan, että perheen perustamista pidämme normaalina jatkumona. Yasminia popsin n. 10 vuotta, viime syksynä (ehkä syys/lokakuu?) lopetin. Nyt mietin, olisiko pitänyt uskaltaa lopettaa jo aiemmin...

Näiden kuukausien aikana olen oppinut kuuntelemaan kehoani, niin juntilta kuin se kuulostaakin. Olin onnekas, kehoni tottui hormonittomuuteen pian, eli kuukautiset tulivat normaalisti. Pari asiaa, jota en olisi kaivannut takaisin, oli järjettömät kuukautiskivut ja finnit naamassa (3-kymppisellä, haloo?!). Kun nyt yritystä on ollut takana n. 8kk, tunnistan selkeät kuukautiskrampit ja myös ovulaation. Kaupan ovulaatiotesteistä olen ostanut sitä halvinta, rfsu:n testin ja siitä olen myös ovulaation bongannut. Ennen testaamista olen siis tunnistanut alavatsan selkeän juilimisen. Digitesti oli mulle oviksen bongaamisen hieman liian hintava. En tiedä, oliko se ns. virhe tulla lukemaan tämän palstan juttuja, sen verran karuilta joidenkin suhtautuminen vauvantekoon kuulostaa. Ettehän ymmärrä minua väärin, en vain halua tehdä tästä vakavaa ja itseäni hajottavaa. Lukemisen myötä ymmärsin kiittää kroppaani siitä, että tunsin sen mitä itsessäni tapahtuu.

Tammikuussa olimme ovulaation hyödyntäneet, en kuitenkaan odottanut sen kummemmin mitään. Ihmettelin vain, kun pieni tiputtelu alkoi ennen aikojaan. Raskaustestin olin ostanut, myöhempää tarkoitusta varten tietenkin. Tilanne oli minulle uusi, mitään menkkakipujen tapaista en havainnut. Tein testin (halvin mitä kaupan hyllystä löytyi, myös rfsu). Testiin tuli haalea viiva. Mies meni asiasta hämilleen, marssi apteekkiin ja osti clearbluen testin. Sama haalea plus. Pari päivää meni pohtiessa, vuoto jatkui, uuteen testiin tuli selkeä negatiivinen. Vuoto jatkui. Selitin asian gynekologilleni. Sisätutkimuksessa mitään alkiota ei näkynyt, kaikki oli sisällä muutenkin ok. Sanoi vain, että näin varhaisessa vaiheessa veritesti olisi ainoana kertonut oikean vastauksen. Määräsi primolut-nimistä keltarauhashormonia, joka lopettaa epämääräisen vuodon. Ei muuta kuin uutta ovista bongailemaan.

Huhtikuussa tuli taas normaalit menkat, kunnes kiertopäivänä 10 alkoi ihan älytön alavatsan särky. Säännöllisen kierron takia (26-28) ovulaatio oli mielestäni liian ajoissa. Töissä ollessani alkoi taas pieni rusehtava vuoto, joka hetkellisesti pisti mielen matalaksi. Ennen äitien päivää tein taas testin, haalea viiva. Parin päivän päästä testi oli negatiivinen, vuoto jatkui. Tällä kertaa ajattelin odottaa josko vuoto loppuisi itsestään. Kolmen viikon jälkeen menin taas gynelle selittämään asiani. Sisätutkimuksessa kaikki oli ok, alkiota ei näkynyt. Sain taas Primolutit ja myös mahdollista kolmatta kertaa ajatellen lähetteen verikokeisiin. Gyne ei näyttänyt olevan asiastani huolissaan. Itsekin olin ajatellut asian niin, että ilmeisesti jotain sisälläni menee perille, muttei kuitenkaan loppuun saakka. Sitä lääkärini ei selittänyt. Sanoi vain, että nyt jatketaan samaan malliin ja jos syksyyn mennessä raskaus ei ole alkanut, niin tervetuloa tutkimuksiin. Asiansa osaavana tohtorina tietysti sanoi, että seuraavan kerranhan katsellaan sitten jo pientä alkua... Valoi minuun hyvää toivoa :)

Nyt siis primolutin popsintaa, viikon päästä tyhjennysvuoto. Raskaus on toiveissamme, ei kuitenkaan päivän pääaasia jota mietitään. Kiitos kun jaksoit lukea tänne asti. Vertaistukea ei itselläni miehen lisäksi oikein ole, enkä ole netistä löytänyt omaa tarinaani vastaavaa.

Ovistuulia kaikille!

Pakko tulla tännekkin kertomaan, että tämä muuttuisi oman pään sisällä todeksi..Eli sekä halpis- että Clear blue näytti + ja vieläpä yli 3 viikkoa. Laskin, että ehkä tammikuussa pitäisi olla laskettu aika.. Tämä kävikin sitten nopeammin kuin aavistin, toisesta kierrosta. Eli Tyttö ja varis, tee sinäkin testi, tilanteesi kuulostaa niin identtiseltä omani kanssa :) Mullahan ei ole mitään oireita, muuta kuin kuukautisten myöhästyminen.. 

Tervetuloa Maggiemee mukaan. Lohdulliselta kuulostaa ainakin se, että kehosi toimii. Ehkä se on hyvä merkki. Ovuloidaanpas nyt kaikki tässä ketjussa oikein urakalla!

Uskomatonta Poppypeony! Onnea! Kirjoita meille vielä kuulumisia tänne, jooko? Hurjaa, että se voi käydä noinkin nopeasti, melkein vähän hengästyttää puolestasi :)

Voi hyvinkin olla, että teen yllyttämänäsi raskaustestin lähipäivinä. En tosin usko, että omalla kohdallani olisi vielä siitä kyse. Olen testin tehnytkin noin viikko sitten, tuntuu että pakko tehdä jossain vaiheessa, kun kuukautisia ei kerran ole. Ja ovulaatiotestejähän olen tehnyt myös, eikä niissä ole ollut vahvaa viivaa koko aikana. Mutta tuo sinun tapauksesi valaa kyllä toivoa, aivan ihana juttu :)

Tyttö ja varis

Voin kirjoitellakkin, jos jaksatte lukea :) Olen ihan pöllämystynyt tästä, kun olen elellyt normaalielämää mistään tietämättä. Olen onnitellut hyviä ystäviä raskaudesta ja päivitellyt miehen kanssa, että Ai noillekkin tulee vauva ja noille ja noille. Ja sitten itse oon raskaana samaan aikaan. Oon myös surkutellut itseni maan rakoon, että mikä on kun kroppa ei toimi...Noh, toimihan se! Nyt todella alan uskoa siihen terveystiedon tuntien seksivalistukseen, että yhdestäkin kerrasta voi tulla raskaaksi :D Ovulaatiotakaan en saanut tikuilla kiinni, kun testailin näköjään liian myöhään. Eli tähän tilanteeseen päädyin sitten ihan luonnostaan. 

Tuo kuulostaa Tyttö ja Varis kyllä niin tulta. Mäkin olin ihan varma, etten ole raskaana, koska olo on mitä mainioin. Ajattelin jopa, että kas kun ei ole ollenkaan sellainen "menkat tulossa"-olo, jotka nekään oireet eivät ole minulla pahat.  Joten toivo elää sullakin ;)

Nyt vaan kun pää tajuaisi saman... Tuntuu niin hullulta, kun tajuaa, että munhan pitää varata neuvola ja milloin pitää kertoa töissä ja miten asuntoasiat jne.... Toivottavasti tämä ihmisen alku (pitääkö näille olla työnimi?!) ei mene kesken ja toivottavasti tämä on todellinen raskaus eikä tuulimuna tms. Ei pitäisi kai vielä innostua liikaa.

MaggieMee, oletko ostanut sellaista digitestiä, jossa on viivan sijaan ihan vaan raskaana tai ei raskaana-tekstit? Suosittelen ainakin siinä vaiheessa, jos menkat on pitkään myöhässä. Vaikka ymmärtääkseni silloin nuo hapis-testitkin näyttää jo aika tummaa viivaa/plussaa. Ymmärrän pointtisi näiden keskustelupalstojen lukemisen suhteen. Menin itsekin jopa ehkä vähän halpaan omien tuntemusten puuttumisen kanssa, kun odottelin maanisesti "sellaista fiilistä", mitä osa kuvaa sanoin Sen vain tietää, sekä erityisen merkillepantavia oireita. Minulle ainakin joku tieto lisää tuskaa, ja siksi olenkin nyt rajannut itseltäni pois kaikki keskenmenoon ja muihin ongelmiin liittyvät google-hakusanat ja varsinkin palstakirjoitukset :) 

POPPYPEONITA: Onnittelut plussasta! Hienoa kuulla, että jollain täällä onnistaa. :) Toivottavasti kaikki menee hyvin. Jaksan ehkä uskoa taas hetken vielä itsekin raskauden mahdollisuuteen omalla kohdallani..

Viime aikoina olen tosiaan ollut aika ahdistunut ja turhautunut. Nyt olisi taas ovulaatiopäivät käsillä ja yritetty kovasti on.. Sain taas kuulla vauvauutisia sieltä sun täältä ja mietin vaan, että mikä minussa on vikana. Itku melkein tuli. :( Kuukautiset on ollu säännölliset jo monta kuukautta, kierto tasan 28 päivää. Joulukuussa -13 siis jätin pillerit pois.

Välillä sitä miettii itseään suojellakseen, että jättäisi yrittämisen kokonaan, mutta sitten toisaalta ei halua antaa periksi, vaan haluaisi tehdä kaiken voitavan ja "hyödyntää" ovulaatiot yms. Todella ristiriitaisia tunteita. Olen nyt huomannut, että mieheni välttelee myös puhumasta pareista, jotka vauvaa odottavat (esim hänen työkaverinsa puolisoineen). Ehkä hänelläkin on hiukan paha mieli, kun on tajunnut, että meitä ei heti olekaan onnistanut asian suhteen. Luulen, että hän ajatteli minun tulevan tyyliin heti raskaaksi kun pillerit lopetan. Keskenään ei olla erityisemmin puhuttu siitä, että en ole tullut raskaaksi. Olen vaan aina ohimennen sanonut, että naistenvaivat muuten taas alkoivat ja siinä se.

Paljon onnea tulevaan Poppypeonita! En oo CB:n digitestiä ostanu sen takia, kun halpistestin viivat on ollu niin ohuen ohuet. CB:n "tarkka" ilmoitus ehkä lisäisi jonkinnäköstä ahdistusta. Palstojen lukemisen oon jättäny vähemmälle, samoin googlettamisen.

Ymmärrän Megan turhautumisesi, raskaina olevia näyttäis pyörivän joka puolella. Ootko saanu ovulaatotesteistä kunnon viivat? Mulla tuo samainen ahdistus kesti reilu puoli vuotta, kun halusin kans että raskautuminen kävis nopeasti. Sit kun niin ei käynytkään, niin otin kaikki viat itsestäni esiin. Ethän vaan jätä keskustelua miehesi kanssa asiasta? Yhdessä tätä ootte kuitenkin tekemässä ja kaikki siihen liittyvät kokemuksetkin on yhteisiä, myös ahdistus ja suru. Huomasin omassa miehessäni, että hän tais olla meidän ns. keskenmenojen suhteen paljon herkempi, meillä keskustelu asiasta oli vähän niin kuin terapiaa. Ehkäpä myös tunteiden käsittelyä sen suhteen, että jos näin käy vielä uudelleen, niin mikä on meidän yhteinen suhtautuminen jne.

Primolut-kuuri on saatu loppuun, nyt odottelen tyhjennysvuotoa. Sit toivottavasti ovulaatio tulis normaalisti. Odottavan aika on pitkä... Nyt pystyy vielä hyvällä omalla tunnolla nauttimaan tästä valkoviinilasillisesta :)