Yle: Väitöstutkimus: Äidit tinkivät urahaaveistaan – perheen sisällä yllättävän vähän neuvotteluvaraa työssäkäynnistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te näitä miehiä löydätte? Minun mies hoitaa tasan yhtä paljon lapsia ja pyörittää arkea kuin minäkin, joten turhaa väittää että kaikki miehet sitä ja tätä. Yhtä hyvin minä voisin väittää, että kaikki miehet hoitaa yhtä paljon, koska minunkin. 

Mistä sinä sen miehesi löysit? Mitkä piirteet hänessä olivat sellaisia, että pystyit päättelemään miten hän toimii sitten, kun teille tulee lapsia?

Minä ihastuin omassa miehessä hänen luonteeseensa, hän oli hyvin kohtelias ja auttoi vanhempiaan, vanhoja sukulaisia ja vahti sukulaislapsia. Parikymppisenä hän kävi lähes päivittäin katsomassa vuodeosastolla olevaa isoisäänsä ja muutaman kerran viikossa vanhainkodissa olevaa isoäitiään. Miehen isä laittoi perheessä arkisin ruuan, mies oli myös kokkaustaitoinen. Silti omat olettamukset  meni pieleen. Yksi iso syy oli se, että mies muutti minun kanssa yhteen suoraan lapsuudenkodistaan, sen lasken omaksi syykseni.

Mieheni oli aikuinen ja elämää nähnyt, (samoin kuin minä). Yksi ongelma näissä liitoissa, missä mies "yhtäkkiä" muuttuukin on se, että mennään nuorena ja rakkaudenhuumassa yhteen ja luullaan, että elämä on helppoa. Moni mies ei ole nuorena valmis isäksi, eikä siksi sellaiseksi muutu, vaikka lapsi tulisikin.

No me seurusteltiin lähes neljä vuotta ennen yhteenmuuttoa, siitä pari vuotta monen sadan kilometrin välimatkan päässä, kun muutin töiden perässä muualle. Ensimmäinen lapsi meille syntyi neljä vuotta yhteenmuuton jälkeen. Mies oli siinä vaiheessa 29-vuotias enkä silloin pitänyt häntä liian nuorena.

Ai 29 v. mies ei ole liian nuori... 😂 I rest my case.

Jos teette alle 35 v. kanssa pennut, niin varautukaa siihen, että se mies ei todellakaan kyhjötä teidän kanssa himassa pentua hoitamassa. Valitettavaa, mutta totta useimmiten. Nykyään kun se nuoruus jatkuupi monella vähän pidempään nääs.

Olen lapseni kanssa joka päivä klo 16.00 eteenpäin ja viikonloput kokonaan. Työssä käyminen on sinun mielestäsi sitä, että ei voi olla lapsen kanssa? Ja kyllä haluan, että voimme koko porukka olla vapaa koko työelämästä 15 vuoden sisään.

*facepalm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.

Jäisin mielelläni miehenä kotiin lapsen kanssa, mutta talous ei sitä anna periksi. Vaimo ei ole korkeakouluja käynyt, vaan tyytynyt matalapalkkaiseen työhön. Itse olen kouluni käynyt ja koulun aikana jo pyrkinyt hakemaan työkokemusta. Ansiot ovat sen takia noin neljä kertaa suuremmat. Jos jäisin isyyslomalle, niin olisihan tuo aika paha paikka perheen elannolle. Kuluihini kuuluu lainat, sähkö, vesi, matkat, lapsen tarpeet, huonekalut, suurin osa vaimon vaatteista, kaksi autoa, kanavapaketit, kodinkoneet, netti, polttoaineet, vakuutukset jne. Mikäli toinen osapuoli voisi nämä hoitaa sillä välin kun olen lapsen kanssa kotona, niin enemmän kuin tervetullutta! En tulisi siinä menettämään tippaakaan urakehitykseni suhteen. Eikä kyllä nyt vaimonikaan menetä. Voisin olla lähinnä kateellinen siitä, että hän saa viettää niin paljon aikaa lapsemme kanssa. Kyllä se vain niin menee, että perheessä joutuu tekemään valintoja raha edellä, eikä siinä ole mitään väärää. Jotkut näkee, että nainen JOUTUU olemaan, mutta minä näen, että SAA olla.

Ihme, että noin järkevä kommentti on saanut alapeukkuja. Onko täällä suurin osa feministejä, jotka periaatteesta vastustavat naisen oloa kotiäitinä, vaikka se olisikin perheelle kokonaisuudessaan paras vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.

Kyllä nykypäivänä jokaisella on mahdollisuus päättää, ei miehellä ole mitään oikeutta tehdä päätöksiä vaimonsa puolesta, kuten ehkä pari sataa vuotta sitten oli. Ei pidä mennä lisääntymään miehen kanssa jonka kanssa asia ei ole sovittavissa.  Uhriudutaan ja joustetaan, ei pidetä omia puolia. Niitä lapsia ei myöskään ole kenenkään pakko tehdä, etenkään jos molempien vanhempien ura menee lapsen edelle. Jos tuntuu ajatus hankalalta niin sitten on ihan oma vika, kaikesta, etenkin lasten hankinnasta olisi syytä keskustella etukäteen, jos kumpikaan ei aio joustaa ja lapset ovat elämässä haave numero yksi, sitten kannattaa kyllä etsiä puoliso, joka haluaa joustaa.

Todellakin ärsyttää että ihmisten mahdollisuuksiin päättää omista ja perheensä asioista edes yritetään puuttua. 

Onko lukutaidossasi vikaa? Tässäkin ketjussa on lukuisia kertomuksia siitä, miten mies ei ole pitänyt lupauksiaan lasten synnyttyä. Kellään meistä ei ole kristallipalloa, joten ei voi sanoa etukäteen, ettei mies pidäkään lupauksia. Ja miten "pidetään omaa puolta", jos miehen intressit ovat tosipaikan tullen ristiriidassa lasten edun kanssa? Esimerkiksi mies on luvannut ennen lastenhankintaa lyhentää työaikaa, kun lapsi aloittaa päivähoidon. Miten pidät puoltasi ja pakotat miehen lyhentämään työaikaansa, jos häntä ei se enää kiinnosta?

Edelleenkään, kukaan ei pakota hankkimaan lapsia. Suurimmalle osalle vanhempia lapset ovat suurin unelma, jonka toteutumiseksi uhrataan vaikka se ura. Se että nainen uhraa oman uransa on ihan hänen oma valintansa, ei kukaan mies pakota siihen. Jokainen ottaa tuon riskin, ryhtyessään parisuhteeseen, että yllätyksiä tulee. Ihan samalla tavalla vaimo voi lähteä kävelemään ja jättää lapsen miehelle. Jos vanhemmaksi ryhtyy, kantaa vastuun. Jos oma ura on tärkeämpää kuin lapsen hoito, ei pidä tehdä lapsia. Jos molemmat haluavat heti palata töihin, niin lapsen hoito järjestetään sitten muutoin, on päiväkotia, aupairia, sukulaisia tai vaikka ihan mannerheimin lastensuojeluliiton kautta lastenhoitovälityspisteeseen ottamaan yhteyttä.

Sen sijaan että rajoitetaan niiden perheiden oikeutta päättää vanhempainlvapaista, joilla menee hyvin ja suhde on kunnossa, on suorastaan törkeää. Miksi siitä rankaistaan että elämässä menee hyvin? onko kaikilla oltava yhtä kurjaa jotta tulee toisille hyvä mieli..? Ennemmin valtion pitäisi keskittyä tukemaan lastenhoidon kuluja, esimerkiksi tuki sen aupairin tai lastenhoitajan hankintaan päiväkoti/eskaripäivän jälkeen, mikäli kumpikaan vanhemmista ei halua rajoittaa työntekoa.

Tätä minäkin ihmettelen. Mikseivät ne perheet, joissa parisuhteessa on selvät sävelet siitä, kuka jää kotiin, saa olla rauhassa? Miksi heidän kohdallaan jo TOIMIVAAN systeemiin pitäisi tehdä muutoksia väkisin?

Oma ehdotukseni olisi, että jos isä yrittäisi painostaa äidin jäämään kotiin, voisi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, jonka kanssa tehtäisiin ihan kirjallinen sopimus lapsenhoidosta. Ihan vaikka päivät määritelty, kumpi vanhempi vastuussa ja velvollinen esim. lähtemään sieltä töistä kesken päivän lapsen vuoksi, jos  tarvitsee. Sitten nämä vanhemmat saisivat jakaa myös vapaansa sopimalla asiasta lastenvalvojan luona.

Minun unelmani oli olla äiti. Tein toki ahkerasti töitä, kahdessa työssä samaan aikaan, säästin ja jopa maksoin asuntolainani pois ennen lapsia, oma talouteni on turvattu. Lopetin työt ensimmäisen syntymään ja se oli meille itsestään selvää.

Olimme puhuneet miehen kanssa tästä jo seurustelun alussa 10 vuotta sitten. Se oli yhteinen päätös ja suunnitelma. Mies tekee uraa ja minä hoidan kodin ja lapset. Minä halusin tätä samoin mies. Usein kuulen muilta ns. vähättelyä, kun olen "vain kotiäiti" ja kyselyjä millon olen ajatellut palata töihin. Usein vastaan, että sitten kun nuorin lapsi on 15v. En ole kertaakaan harmitellut lasten kanssa kotona oloa, päinvastoin, elän unelmaelämääni.

Vierailija kirjoitti:

*facepalm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.

Jäisin mielelläni miehenä kotiin lapsen kanssa, mutta talous ei sitä anna periksi. Vaimo ei ole korkeakouluja käynyt, vaan tyytynyt matalapalkkaiseen työhön. Itse olen kouluni käynyt ja koulun aikana jo pyrkinyt hakemaan työkokemusta. Ansiot ovat sen takia noin neljä kertaa suuremmat. Jos jäisin isyyslomalle, niin olisihan tuo aika paha paikka perheen elannolle. Kuluihini kuuluu lainat, sähkö, vesi, matkat, lapsen tarpeet, huonekalut, suurin osa vaimon vaatteista, kaksi autoa, kanavapaketit, kodinkoneet, netti, polttoaineet, vakuutukset jne. Mikäli toinen osapuoli voisi nämä hoitaa sillä välin kun olen lapsen kanssa kotona, niin enemmän kuin tervetullutta! En tulisi siinä menettämään tippaakaan urakehitykseni suhteen. Eikä kyllä nyt vaimonikaan menetä. Voisin olla lähinnä kateellinen siitä, että hän saa viettää niin paljon aikaa lapsemme kanssa. Kyllä se vain niin menee, että perheessä joutuu tekemään valintoja raha edellä, eikä siinä ole mitään väärää. Jotkut näkee, että nainen JOUTUU olemaan, mutta minä näen, että SAA olla.

Ihme, että noin järkevä kommentti on saanut alapeukkuja. Onko täällä suurin osa feministejä, jotka periaatteesta vastustavat naisen oloa kotiäitinä, vaikka se olisikin perheelle kokonaisuudessaan paras vaihtoehto?

Alapeukut tulee noista perheen "pakollisista" kuluista kuten kanavapaketit ja matkat. Sen lisäksi kodinkoneita ja huonekaluja joutuu ostamaan suhteellisen harvoin, nehän kestää 10-20 vuotta. Tuo kirjoittaja ei suostu luopumaan edes kanavapaketeista, jos hän jää lapsen kanssa kotiin. Toisen auton tarpeellisuuttakin voisi miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä te näitä miehiä löydätte? Minun mies hoitaa tasan yhtä paljon lapsia ja pyörittää arkea kuin minäkin, joten turhaa väittää että kaikki miehet sitä ja tätä. Yhtä hyvin minä voisin väittää, että kaikki miehet hoitaa yhtä paljon, koska minunkin. 

Mistä sinä sen miehesi löysit? Mitkä piirteet hänessä olivat sellaisia, että pystyit päättelemään miten hän toimii sitten, kun teille tulee lapsia?

Minä ihastuin omassa miehessä hänen luonteeseensa, hän oli hyvin kohtelias ja auttoi vanhempiaan, vanhoja sukulaisia ja vahti sukulaislapsia. Parikymppisenä hän kävi lähes päivittäin katsomassa vuodeosastolla olevaa isoisäänsä ja muutaman kerran viikossa vanhainkodissa olevaa isoäitiään. Miehen isä laittoi perheessä arkisin ruuan, mies oli myös kokkaustaitoinen. Silti omat olettamukset  meni pieleen. Yksi iso syy oli se, että mies muutti minun kanssa yhteen suoraan lapsuudenkodistaan, sen lasken omaksi syykseni.

Mieheni oli aikuinen ja elämää nähnyt, (samoin kuin minä). Yksi ongelma näissä liitoissa, missä mies "yhtäkkiä" muuttuukin on se, että mennään nuorena ja rakkaudenhuumassa yhteen ja luullaan, että elämä on helppoa. Moni mies ei ole nuorena valmis isäksi, eikä siksi sellaiseksi muutu, vaikka lapsi tulisikin.

No me seurusteltiin lähes neljä vuotta ennen yhteenmuuttoa, siitä pari vuotta monen sadan kilometrin välimatkan päässä, kun muutin töiden perässä muualle. Ensimmäinen lapsi meille syntyi neljä vuotta yhteenmuuton jälkeen. Mies oli siinä vaiheessa 29-vuotias enkä silloin pitänyt häntä liian nuorena.

Ai 29 v. mies ei ole liian nuori... 😂 I rest my case.

Tuossa oli tuuriakin tai vaistoa, miten sen nyt ottaa. Jos olisin odottanut lapsen hankintaa siihen, että mies alkaa olla lähempänä neljääkymppiä, niin me ei oltaisi saatu yhtään yhteistä lasta. Yllätys oli se, että lapsi sai alkunsa melkein heti, minulla kun oli lisääntymiseen liittyviä ongelmia.

voi huoh sentään. Voimaantukaa lisää vaan. Naisen tehtävä on jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja näin on aina ollut. Kaikki nykyiset ongelmat johtuu siitä, että laitokset kasvattaa lapset.

Vierailija kirjoitti:

Muistaa vain tämän kun ottaa miehen. Niistä 99% on elämänsä aikana pilalle passattuja. Ne ei tiedä mitä niiden elämässä on niiden eteen tehty ja kuinka monta asiaa eteen kannettu koska miehet on etuoikeutettuja. Kun mies sanoo johonkin kyllä, se puhuu omasta maailmastaan käsin missä kaikki ilmestyy eteen taikaiskusta. Jos sen pitää oikeasti alkaa tehdä niitä asioita mitkä sille on taiottu eteen, niin sehän ei tee vaan häipyy. Se ei tiedä miten ne tehdään, kun se luuli aina että ne on tullut tyhjästä. Siksi muistaa aina, että mies valehtelee kaikesta.

Aivan kuin naiset muka eivät olisi lellittyjä prinsessoja. :D 

Vierailija kirjoitti:

voi huoh sentään. Voimaantukaa lisää vaan. Naisen tehtävä on jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja näin on aina ollut. Kaikki nykyiset ongelmat johtuu siitä, että laitokset kasvattaa lapset.

Kuka ne lapset ja vaimon sitten elättää ja millä rahalla?

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin ihmettelen. Mikseivät ne perheet, joissa parisuhteessa on selvät sävelet siitä, kuka jää kotiin, saa olla rauhassa? Miksi heidän kohdallaan jo TOIMIVAAN systeemiin pitäisi tehdä muutoksia väkisin?

Oma ehdotukseni olisi, että jos isä yrittäisi painostaa äidin jäämään kotiin, voisi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, jonka kanssa tehtäisiin ihan kirjallinen sopimus lapsenhoidosta. Ihan vaikka päivät määritelty, kumpi vanhempi vastuussa ja velvollinen esim. lähtemään sieltä töistä kesken päivän lapsen vuoksi, jos  tarvitsee. Sitten nämä vanhemmat saisivat jakaa myös vapaansa sopimalla asiasta lastenvalvojan luona.

Minun unelmani oli olla äiti. Tein toki ahkerasti töitä, kahdessa työssä samaan aikaan, säästin ja jopa maksoin asuntolainani pois ennen lapsia, oma talouteni on turvattu. Lopetin työt ensimmäisen syntymään ja se oli meille itsestään selvää.

Olimme puhuneet miehen kanssa tästä jo seurustelun alussa 10 vuotta sitten. Se oli yhteinen päätös ja suunnitelma. Mies tekee uraa ja minä hoidan kodin ja lapset. Minä halusin tätä samoin mies. Usein kuulen muilta ns. vähättelyä, kun olen "vain kotiäiti" ja kyselyjä millon olen ajatellut palata töihin. Usein vastaan, että sitten kun nuorin lapsi on 15v. En ole kertaakaan harmitellut lasten kanssa kotona oloa, päinvastoin, elän unelmaelämääni.

Kertooko kateudesta vai mistä, että tätä alapeukutetaan? Tässä on esitetty järkevä ratkaisu ongelmaan, josta ei olisi haittaa kenellekään, vain hyötyä kaikille osapuolille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin ihmettelen. Mikseivät ne perheet, joissa parisuhteessa on selvät sävelet siitä, kuka jää kotiin, saa olla rauhassa? Miksi heidän kohdallaan jo TOIMIVAAN systeemiin pitäisi tehdä muutoksia väkisin?

Oma ehdotukseni olisi, että jos isä yrittäisi painostaa äidin jäämään kotiin, voisi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, jonka kanssa tehtäisiin ihan kirjallinen sopimus lapsenhoidosta. Ihan vaikka päivät määritelty, kumpi vanhempi vastuussa ja velvollinen esim. lähtemään sieltä töistä kesken päivän lapsen vuoksi, jos  tarvitsee. Sitten nämä vanhemmat saisivat jakaa myös vapaansa sopimalla asiasta lastenvalvojan luona.

Minun unelmani oli olla äiti. Tein toki ahkerasti töitä, kahdessa työssä samaan aikaan, säästin ja jopa maksoin asuntolainani pois ennen lapsia, oma talouteni on turvattu. Lopetin työt ensimmäisen syntymään ja se oli meille itsestään selvää.

Olimme puhuneet miehen kanssa tästä jo seurustelun alussa 10 vuotta sitten. Se oli yhteinen päätös ja suunnitelma. Mies tekee uraa ja minä hoidan kodin ja lapset. Minä halusin tätä samoin mies. Usein kuulen muilta ns. vähättelyä, kun olen "vain kotiäiti" ja kyselyjä millon olen ajatellut palata töihin. Usein vastaan, että sitten kun nuorin lapsi on 15v. En ole kertaakaan harmitellut lasten kanssa kotona oloa, päinvastoin, elän unelmaelämääni.

Kertooko kateudesta vai mistä, että tätä alapeukutetaan? Tässä on esitetty järkevä ratkaisu ongelmaan, josta ei olisi haittaa kenellekään, vain hyötyä kaikille osapuolille.

Mahtaako lastenvalvojilla olla niin paljon luppoaikaa, että he ehtivät näpertää tuollaisten asioiden parissa? Sopimuksen rikkomisesta pitää olla sanktiot, mutta ei taida rikoslaista löytyä sellaista kohtaa, jonka perusteella hakuvuoron väliin jättävää vanhempaa voi rangaista. Sen lisäksi tuon kirjoittaja on tietenkin alalla, jonne voi kävellä suoraan 20 kotiäitivuoden jälkeen. Se ei ole kovin realistista monellakaan alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

voi huoh sentään. Voimaantukaa lisää vaan. Naisen tehtävä on jäädä kotiin hoitamaan lapsia ja näin on aina ollut. Kaikki nykyiset ongelmat johtuu siitä, että laitokset kasvattaa lapset.

Kuka ne lapset ja vaimon sitten elättää ja millä rahalla?

No mies tietenkin. Kyllä äiti voi mennä töihin sitten 2 vuoden kuluttua, ja muutenkin tehdä normaalisti töitä. Ei sillä mitään päätähuimaavaa uraa rakenneta, mutta sopivasti elämiseen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin ihmettelen. Mikseivät ne perheet, joissa parisuhteessa on selvät sävelet siitä, kuka jää kotiin, saa olla rauhassa? Miksi heidän kohdallaan jo TOIMIVAAN systeemiin pitäisi tehdä muutoksia väkisin?

Oma ehdotukseni olisi, että jos isä yrittäisi painostaa äidin jäämään kotiin, voisi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, jonka kanssa tehtäisiin ihan kirjallinen sopimus lapsenhoidosta. Ihan vaikka päivät määritelty, kumpi vanhempi vastuussa ja velvollinen esim. lähtemään sieltä töistä kesken päivän lapsen vuoksi, jos  tarvitsee. Sitten nämä vanhemmat saisivat jakaa myös vapaansa sopimalla asiasta lastenvalvojan luona.

Minun unelmani oli olla äiti. Tein toki ahkerasti töitä, kahdessa työssä samaan aikaan, säästin ja jopa maksoin asuntolainani pois ennen lapsia, oma talouteni on turvattu. Lopetin työt ensimmäisen syntymään ja se oli meille itsestään selvää.

Olimme puhuneet miehen kanssa tästä jo seurustelun alussa 10 vuotta sitten. Se oli yhteinen päätös ja suunnitelma. Mies tekee uraa ja minä hoidan kodin ja lapset. Minä halusin tätä samoin mies. Usein kuulen muilta ns. vähättelyä, kun olen "vain kotiäiti" ja kyselyjä millon olen ajatellut palata töihin. Usein vastaan, että sitten kun nuorin lapsi on 15v. En ole kertaakaan harmitellut lasten kanssa kotona oloa, päinvastoin, elän unelmaelämääni.

Kertooko kateudesta vai mistä, että tätä alapeukutetaan? Tässä on esitetty järkevä ratkaisu ongelmaan, josta ei olisi haittaa kenellekään, vain hyötyä kaikille osapuolille.

Mahtaako lastenvalvojilla olla niin paljon luppoaikaa, että he ehtivät näpertää tuollaisten asioiden parissa? Sopimuksen rikkomisesta pitää olla sanktiot, mutta ei taida rikoslaista löytyä sellaista kohtaa, jonka perusteella hakuvuoron väliin jättävää vanhempaa voi rangaista. Sen lisäksi tuon kirjoittaja on tietenkin alalla, jonne voi kävellä suoraan 20 kotiäitivuoden jälkeen. Se ei ole kovin realistista monellakaan alalla.

En kutsuisi näin tärkeää asiaa "näpertämiseksi". Eiköhän sieltä päiväkodista tehdä tarvittaessa lastensuojelu ilmoitus, jos ei homma ala toimia, eivät he siellä yötä myöden odottele vanhempia. Jos vanhempien yhteiselo ei toimi, niin sitten kannattaa erota ja laittaa vaikka vuoroviikot, sillon joutuu myös se hoitohaluton vanhempi vastuuseen.

Ja en todellakaan ole alalla, minne kävellään tuosta noin vain tauon jälkeen. Päin vastoin, jos palaisin töihin, joutuisin todennäköisesti kouluttautumaan uuteen ammattiin.

Onko todella noin ahdistavaa, että joku haluaa ja saa mahdollisuuden olla kotona ja hoitaa lapsia? Minulle tämä kotiäitiys on suurin onnenpotku elämässäni. En minä ainakaan ahdistu siitä, että toiset valitsevat työnteon ja uran lasten hoitamisen oheen, ei se tee heistä huonompia vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

*facepalm kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tilanne tämä, tuntuu irvokkaalta, että jotkut puhuvat että perheiden pitää itse saada päättää. Ja kuitenkin se päätös on aina sama: nainen kotiin. Siksi tarvitaan vaikka pakolla erilliset perhevapaat miehille.

Jäisin mielelläni miehenä kotiin lapsen kanssa, mutta talous ei sitä anna periksi. Vaimo ei ole korkeakouluja käynyt, vaan tyytynyt matalapalkkaiseen työhön. Itse olen kouluni käynyt ja koulun aikana jo pyrkinyt hakemaan työkokemusta. Ansiot ovat sen takia noin neljä kertaa suuremmat. Jos jäisin isyyslomalle, niin olisihan tuo aika paha paikka perheen elannolle. Kuluihini kuuluu lainat, sähkö, vesi, matkat, lapsen tarpeet, huonekalut, suurin osa vaimon vaatteista, kaksi autoa, kanavapaketit, kodinkoneet, netti, polttoaineet, vakuutukset jne. Mikäli toinen osapuoli voisi nämä hoitaa sillä välin kun olen lapsen kanssa kotona, niin enemmän kuin tervetullutta! En tulisi siinä menettämään tippaakaan urakehitykseni suhteen. Eikä kyllä nyt vaimonikaan menetä. Voisin olla lähinnä kateellinen siitä, että hän saa viettää niin paljon aikaa lapsemme kanssa. Kyllä se vain niin menee, että perheessä joutuu tekemään valintoja raha edellä, eikä siinä ole mitään väärää. Jotkut näkee, että nainen JOUTUU olemaan, mutta minä näen, että SAA olla.

Ihme, että noin järkevä kommentti on saanut alapeukkuja. Onko täällä suurin osa feministejä, jotka periaatteesta vastustavat naisen oloa kotiäitinä, vaikka se olisikin perheelle kokonaisuudessaan paras vaihtoehto?

Kyllähän tuossa mies väheksyy vaimoaan. Lisäksi vaikka sanoo haluavansa viettää aikaa lasten kanssa, menee raha ja kaikki materia edelle. Vaikuttaa siltä ettei ole ajatellut että elämässä voisi olla ajanjaksoja, joilloin ollaan töissä, eikä tuhlata kaikkea rahaa vaan säästetään. Siten elämässä voi olla myös niitä ajanjaksoja, jolloin eletään niukemmin, ollaan vähemmän töissä ja enemmän kotona perheen kanssa, säästöjen turvin.

Kaksi autoa ja kanavapaketit, juu. Moni kasvattaa lapsensa ihan ilman yhtäkään autoa ja kanavapaettia.

Kyse on todella valinnoista ja selvästi tässä raha ja materia menee lasten ja perhe-elämän edelle. Emme tiedä kenen päätös ja valinta tämä on: yhteinen, naisen vaiko vain miehen?

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen ei pysty oman miehensä kanssa neuvottelemaan ja sopimaan kummallekin sopivasta järjestelystä, tuskin työelämä hänessä kovinkaan kummoista naisjohtajaa menettää.

Kouluttautumalla hyväpalkkaiselle alalle, tiebaamalka hyvin ja valitsemalka oikeanlaisen miehen nainen pystyy valkan hyvin luomaan uraa. Itsestä se on kiinni, ei yhteiskunnasta.

T. Ylilääkäriäiti, joka jakoi miehensä kanssa hoitovapaan 1:1

Kyllä, näin se menee.

Pitää vain tehdä oikeat valinnat.

Liian moni nainen alkaa tekemään lapsia ihan väärän miehen kanssa, sellaisen jota ei oikeastaan voisi perhe ja perhe-elämä vähempää kiinnostaa. Valitkaa paremmin ja malttakaa odottaa, ei perhettä tarvi perustaa ensimmäisen poikaystävän kanssa. Se kunnon kaveri tulee vastaan vasta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

"Lilli Rokkonen syvähaastatteli väitöstutkimukseensa 13 alle kouluikäisten lasten äitiä, jotka toimivat esimerkiksi itsensätyöllistäjinä, opiskelijoina, kotiäiteinä, keikkatyöläisinä ja yrittäjinä."

Waltaisa otos ja kaikki tuollaisia joiden tulot ovat olemattomia ja/tai epävarmoja. Ihmekös tuollaisessa tilanteessa jos se miehen painavampi ja turvatumpi tilipussi vaikuttaa siihen kumpi kotiin jää.

Lilli voisi tehdä seuraavan paperinsa vaikkapa naisjuristeista, -lääkäreistä ja -opettajista tai ihan vaikka vaan keskituloisista virkanaisista tms. Miltäköhän näyttäisi tulos sitten?

Kyseessä on laadullinen tutkimus. Tarkoituksena ei ole haastatella tuhatta ihmistä. Eikä tuossa ole otettu kantaa miehen tilipussiin. Yhtä lailla miesopiskelijat tai -yrittäjät eivät jää kotiin. Kaksi pienipalkkaista duunaria tekee lapsen niin nainen jää kotiin, vaikka tulot ovat melkein samat.

Vierailija kirjoitti:

Mies uhraa vankilan uhalla uransa alun maanpuolustukseen josta ei eläke kerry toisin kuin lastenhoidosta.

Musta se on hyvä ja pakollinen asepalvelus saisi kestää pidempään, vaikka 2-3 vuotta. Tekisi hyvää nuorille miehille, joista 95 % on täysiä surkimuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä minäkin ihmettelen. Mikseivät ne perheet, joissa parisuhteessa on selvät sävelet siitä, kuka jää kotiin, saa olla rauhassa? Miksi heidän kohdallaan jo TOIMIVAAN systeemiin pitäisi tehdä muutoksia väkisin?

Oma ehdotukseni olisi, että jos isä yrittäisi painostaa äidin jäämään kotiin, voisi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan, jonka kanssa tehtäisiin ihan kirjallinen sopimus lapsenhoidosta. Ihan vaikka päivät määritelty, kumpi vanhempi vastuussa ja velvollinen esim. lähtemään sieltä töistä kesken päivän lapsen vuoksi, jos  tarvitsee. Sitten nämä vanhemmat saisivat jakaa myös vapaansa sopimalla asiasta lastenvalvojan luona.

Minun unelmani oli olla äiti. Tein toki ahkerasti töitä, kahdessa työssä samaan aikaan, säästin ja jopa maksoin asuntolainani pois ennen lapsia, oma talouteni on turvattu. Lopetin työt ensimmäisen syntymään ja se oli meille itsestään selvää.

Olimme puhuneet miehen kanssa tästä jo seurustelun alussa 10 vuotta sitten. Se oli yhteinen päätös ja suunnitelma. Mies tekee uraa ja minä hoidan kodin ja lapset. Minä halusin tätä samoin mies. Usein kuulen muilta ns. vähättelyä, kun olen "vain kotiäiti" ja kyselyjä millon olen ajatellut palata töihin. Usein vastaan, että sitten kun nuorin lapsi on 15v. En ole kertaakaan harmitellut lasten kanssa kotona oloa, päinvastoin, elän unelmaelämääni.

Kertooko kateudesta vai mistä, että tätä alapeukutetaan? Tässä on esitetty järkevä ratkaisu ongelmaan, josta ei olisi haittaa kenellekään, vain hyötyä kaikille osapuolille.

No siinä nainen on valinnut osansa itse. Hän on omien sanojensa mukaan turvannut taloutensa, että saisi hoitaa lapsiaan kotona. Ilmeisesti miehelle on sitten okei, ja hän maksaa kaiken. En näe tuossa mitään suurempaa skismaa. Kumpikin tekee osansa perheen edestä.

Mielenkiintoista olisi tietää mitä kirjoittaja aikoo tehdä sitten kun lapset ovat 15-vuotiaita. Onko talous todella turvattu loppuelämäksi vai vain tuohon lastenhoidon loppumiseen asti? Vai pitääkö naisen palata töihin rahan takia ja miten sitten käy, jos töitä ei löydy tai tulee muuta ongelmaa? Miten suunniteltu eläkeikä?