Raha-asiat AVOliitossa

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:23"][quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:03"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:51"]Meillä on takana jo yli 20 vuotta avoliittoa ja koko ajan rahat on olleet erillisiä ja kumpikin maksanut omat kulunsa. Ongelmia ei ole ollut, koska erilliset rahat ja erilainen tulotaso eivät tarkoita kahta erilaista elintasoa. Meillä se olen minä (pienempituloinen), joka syön aamulla täysjyväsämpylöitä parmankinkun ja juuston kera ja mies (huomattavasti parempituloinen) syö kaurapuuroa. Kumpikaan ei kadehdi toisen ruokia, mutta ei toisaalta ymmärrä sitäkään, miksi miehen pitäisi maksaa minun herkutteluni. Jos hänen aamupalansa maksaa 50 snt ja minun 5.50 e, niin parempien tulojensa vuoksiko hänen pitää olla maksajana? Ei mahdu ajatusmaailmaani!

Olen sitä mieltä, että jokainen elää tulojensa mukaan eikä oleta, että on olemassa joku (puoliso, vanhemmat, yhteiskunta tms.) joka kustantaa saman elintason kuin ympärillä elävillä ihmisillä on. Avoliittokaan ei saa olla suhde, jossa lähdetään siitä, että toista voi riistää vetoamalla tämän suurempaa ahkeruuteen ja parempiin tuloihin.

Ai niin - miehelle on ihan se ja sama, omistanko 2 vai 3 sijoitusasuntoa ja miten niiden tuoton käytän. Hän ei puutu rahoihini enkä minä hänen rahoihinsa ja silti voimme elää ihan onnellista elämää yhdessä.

[/quote]

Kuulostaa sinänsä järkevältä, mutta minun ajatusmaailmaani ei mahdu, miten joku jaksaa nähdä tuon vaivan rahojen miettimisessä, kun kuitenkin vakaasti on päätetty yhteistä elämää viettää. Meillä minä parempituloisena en halua enkä jaksa miettiä, jäänkö tässä elämässä tappiolle rahallisesti, koska kyse on kumppanuudesta ja perheestä. Olemme perhe emmekä mitkään erilliset taloudet. Ymmärrän, että teillä on varmasti ihan selkeät rutiinit tuohon ja ilmeisesti sen verran hyvät tulot, ettei kumpikaan elä puutteessa, vaikka erilliset rahat ovatkin.

Mutta, minun ajatusmaailmaani ei tosiaan mahdu se, että lasketaan oman kumppanin kanssa sentilleen rahat ja ajatellaan, että toinen elää siivellä tai riistää toista, jos rahat ovat yhteisiä. Mieheni pienempituloisena ei elä siivelläni, vaan käy täyspäivisesti töissä ja panostaa perheeseemme siten yhtä paljon kuin minäkin. Vaikka jäisi työttömäksi, niin elättäisin silti.

[/quote]

Ei meillä tarvitse miettiä rahoja lainkaan, koska kumpikin vastaa omista menoistaan! Rahasta ei puhuta, siitä ei ole mitään tarvetta keskustella eikä kumpikaan laske, millä summalla toinen on menojaan maksellut ja ole vetoamassa siihen, että koska pukusi maksoi 890 e niin sinun täytyy antaa tuloistasi minulle vastaava summa, että ollaan tasoissa.

Erilliset rahat on paljon helpompi asia kuin yhteiset, koska nyt ei tarvitse laskin kädessä ynnätä, ettei toinen vain ole käyttänyt yhteiseltä tililtä itseensä yhtään enempää kuin toinen. Omille rahoilleen saa tehdä mitä tahtoo eikä kummallakaan ole oikeutta sanoa toiselle, että "tahtoo mennä Venetsiaan, maksa sinä". Erilliset rahat ei edes estä yhteistä matkaa Venetsiaan.

[/quote]

No höh, eihän rahat olekaan yhteiset, jos niitä kytättäisiin...

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:24"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:19"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:51"]

Meillä on takana jo yli 20 vuotta avoliittoa ja koko ajan rahat on olleet erillisiä ja kumpikin maksanut omat kulunsa. Ongelmia ei ole ollut, koska erilliset rahat ja erilainen tulotaso eivät tarkoita kahta erilaista elintasoa. Meillä se olen minä (pienempituloinen), joka syön aamulla täysjyväsämpylöitä parmankinkun ja juuston kera ja mies (huomattavasti parempituloinen) syö kaurapuuroa. Kumpikaan ei kadehdi toisen ruokia, mutta ei toisaalta ymmärrä sitäkään, miksi miehen pitäisi maksaa minun herkutteluni. Jos hänen aamupalansa maksaa 50 snt ja minun 5.50 e, niin parempien tulojensa vuoksiko hänen pitää olla maksajana? Ei mahdu ajatusmaailmaani!

Olen sitä mieltä, että jokainen elää tulojensa mukaan eikä oleta, että on olemassa joku (puoliso, vanhemmat, yhteiskunta tms.) joka kustantaa saman elintason kuin ympärillä elävillä ihmisillä on. Avoliittokaan ei saa olla suhde, jossa lähdetään siitä, että toista voi riistää vetoamalla tämän suurempaa ahkeruuteen ja parempiin tuloihin.

Ai niin - miehelle on ihan se ja sama, omistanko 2 vai 3 sijoitusasuntoa ja miten niiden tuoton käytän. Hän ei puutu rahoihini enkä minä hänen rahoihinsa ja silti voimme elää ihan onnellista elämää yhdessä.

[/quote]

Miten teidän suhteessa hoidetaan sellaiset tilanteet, joissa toisen tekisi mieli tehdä jotain, johon toisella ei olekaan varaa? Jos esimerkiksi molemmat tykkäisivät matkustaa ja kummankin unelmakohde olisi Yhdysvallat, reissulle ei voitaisi lähteä, jos toisella ei olisi varaa maksaa, vaikka toisella taas olisi varaa vähän avittaa omistaan? Tai jos toisen tekisi mieli mennä testaamaan paikkakunnalle avattua uutta ravintolaa, mentäisiin kuitenkin vain lähikiinalaiseen, sillä uusi ravintola olisi toiselle liian kallis? Ettekö siis koskaan tarjoa toisillenne mitään ilman, että sitä sen kummemmin mietittäisiin ja laskettasiin? 

[/quote]

Miten toimivat perheet, joissa on yhteiset rahat, ja toinen haluaa linnan? Ostetaanko se linna , koska toinen sen tahtoo? Vai todetaanko sittenkin, että haaveet on haaveita ja niitä on kiva olla olemassa.

Minusta olisi alentavaa, jos minä haluaisin jotain itselleni mahdotonta ja vaatisin miestä sen maksamaan vain siksi, että hänellä on rahaa. En ole puolisoni kanssa siksi, että hänellä on rahaa toisin kuin näyttävät olevan ne naiset, joiden mielestä vain yhteiset rahat (ne miehen tienaamat) takaavat onnellisen liiton.

Jos haluan mennä testaamaan uutta ravintolaa, niin menen sinne ja maksan ihan itse. Niin tekevät aikuiset. Jos minulla ei ole siihen rahaa, niin miksi mieheni pitäisi mielitekoni maksaa?

[/quote]

Niin niin, mutta vastaapa niin päin, että pistäisitkö miehesi jäämään kotiin, kun menet testaamaan uutta ravintolaa tai matkustaisit yksin jonnekin, koska miehelläsi ei olisi varaa? Tai ostaisit hyvää ruokaa, mutta et tarjoaisi miehellesi, koska hänellä ei ole varaa? Niinkö todella tekevät aikuiset? Kuulostaa kyllä enemmän lasten touhulta.

Ja millä vuosisadalla täällä osa elää, kun puhuvat koko ajan miehen paremmista tuloista??? Täälläkin moni nainen on sanonut olevansa se parempituloinen.

[/quote]

Meillä miehen tulot ovat faktisesti suuremmat kuin minun tuloni, joten jos otan esimerkiksi itseni, on luontevaa sanoa, että mies tienaa enemmän.

Ja vaikka meillä on erilliset rahat, se ei estä tarjoamasta toiselle ravintolailtaa tai viemästä toista New Yorkiin, jos niin haluaa tehdä MUTTA koska rahat ovat erilliset, ei toinen voi (ap:n tapaan) vaatia, että toisen tulee itseaiheutetut kulunsa maksaa!

Vastaapa sinä vastaavasti minulle, miksi perheen pienempituloinen ja varaton voi sen suurempituloisen rahoilla ostaa itselleen mitä haluaa vetoamalla siihen, että rahat ja tilit ovat yhteiset. Eikö se muka ole toisen hyväksikäyttöä. (ja aivan vastaavalla tavalla kuin sinun kysymykseesi on sisäänrakennettuna oletus siitä, että jos rahat ovat erilliset, niin toista ei tarvitse ottaa huomioon, rakennan minä kysymykseni sille oletukselle, että kun rahat ovat yhteiset, ei niiden käytöstä tarvitse keskustella vaan se käyttää, joka käyttää haluaa).

Meillä tehdään niin, että minä maksan vuokran ja ruuan yms. koska poikaystäväni saa kuussa noin 200 euroa tukia. Kun hän käy töissä ja saa vähän käyttörahaa, maksaa hän esim. seuraavan kuun vuokran. Eli se kenellä on rahaa maksaa. Kumpikin käyttää omia rahojaan omiin menoihinsa, mutta voidaan kyllä pyytää toiseltakin rahaa jos omat ei riitä.

Itsekkäät paskiaiset. Kun rahat on erillään ja molemmat maksaa omat  kulunsa, miten maksetaan yhteinen lasku, joak tulee odottamatta. Jos vaikka toinen sairastuu vakavasti? muutama päivä sairaalassa maksaa monta sataa..Meillä mies omistaa kaiken, autot, talot, mökit yms. Hän on vakuuttanu itsenä kahteenkin eri yhtiöön. Käy työssä säännöllisesti eikä koskaan ole kotityötä tehnyt. Itse sairastuin, olin yli vuoden pois työelämästä. Vakuutusta ei ole vara ollut ottaa, pienpalkkaista työtä tehneenä joka sentti ja aikoinaan penni menee perheeseen. Kolme lasta. Mies ei osallistu lasten kuluihin juuri olenkaan, lapsilisäthän on sitä varten :)  Minä siis maksan edellen kaiken ja sairauskuluni...kaikkeen kuuluu ruoka, sähkö, puhelimet, netti ja yllättävät lasten menot. Lääkkeet. Ja autosta sen verran että kun käyttömaksu tai vakuutus maksu tulee, kuulen, että meidän auto, samaten vieraille kertoo meidän auto, meidän ..  Mutta siis ukkohan EI elätä minua, enkä anna pillu vastineeksi tyhjästä..

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:24"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:19"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:51"]

Meillä on takana jo yli 20 vuotta avoliittoa ja koko ajan rahat on olleet erillisiä ja kumpikin maksanut omat kulunsa. Ongelmia ei ole ollut, koska erilliset rahat ja erilainen tulotaso eivät tarkoita kahta erilaista elintasoa. Meillä se olen minä (pienempituloinen), joka syön aamulla täysjyväsämpylöitä parmankinkun ja juuston kera ja mies (huomattavasti parempituloinen) syö kaurapuuroa. Kumpikaan ei kadehdi toisen ruokia, mutta ei toisaalta ymmärrä sitäkään, miksi miehen pitäisi maksaa minun herkutteluni. Jos hänen aamupalansa maksaa 50 snt ja minun 5.50 e, niin parempien tulojensa vuoksiko hänen pitää olla maksajana? Ei mahdu ajatusmaailmaani!

Olen sitä mieltä, että jokainen elää tulojensa mukaan eikä oleta, että on olemassa joku (puoliso, vanhemmat, yhteiskunta tms.) joka kustantaa saman elintason kuin ympärillä elävillä ihmisillä on. Avoliittokaan ei saa olla suhde, jossa lähdetään siitä, että toista voi riistää vetoamalla tämän suurempaa ahkeruuteen ja parempiin tuloihin.

Ai niin - miehelle on ihan se ja sama, omistanko 2 vai 3 sijoitusasuntoa ja miten niiden tuoton käytän. Hän ei puutu rahoihini enkä minä hänen rahoihinsa ja silti voimme elää ihan onnellista elämää yhdessä.

[/quote]

Miten teidän suhteessa hoidetaan sellaiset tilanteet, joissa toisen tekisi mieli tehdä jotain, johon toisella ei olekaan varaa? Jos esimerkiksi molemmat tykkäisivät matkustaa ja kummankin unelmakohde olisi Yhdysvallat, reissulle ei voitaisi lähteä, jos toisella ei olisi varaa maksaa, vaikka toisella taas olisi varaa vähän avittaa omistaan? Tai jos toisen tekisi mieli mennä testaamaan paikkakunnalle avattua uutta ravintolaa, mentäisiin kuitenkin vain lähikiinalaiseen, sillä uusi ravintola olisi toiselle liian kallis? Ettekö siis koskaan tarjoa toisillenne mitään ilman, että sitä sen kummemmin mietittäisiin ja laskettasiin? 

[/quote]

Miten toimivat perheet, joissa on yhteiset rahat, ja toinen haluaa linnan? Ostetaanko se linna , koska toinen sen tahtoo? Vai todetaanko sittenkin, että haaveet on haaveita ja niitä on kiva olla olemassa.

Minusta olisi alentavaa, jos minä haluaisin jotain itselleni mahdotonta ja vaatisin miestä sen maksamaan vain siksi, että hänellä on rahaa. En ole puolisoni kanssa siksi, että hänellä on rahaa toisin kuin näyttävät olevan ne naiset, joiden mielestä vain yhteiset rahat (ne miehen tienaamat) takaavat onnellisen liiton.

Jos haluan mennä testaamaan uutta ravintolaa, niin menen sinne ja maksan ihan itse. Niin tekevät aikuiset. Jos minulla ei ole siihen rahaa, niin miksi mieheni pitäisi mielitekoni maksaa?

[/quote]

Niin niin, mutta vastaapa niin päin, että pistäisitkö miehesi jäämään kotiin, kun menet testaamaan uutta ravintolaa tai matkustaisit yksin jonnekin, koska miehelläsi ei olisi varaa? Tai ostaisit hyvää ruokaa, mutta et tarjoaisi miehellesi, koska hänellä ei ole varaa? Niinkö todella tekevät aikuiset? Kuulostaa kyllä enemmän lasten touhulta.

Ja millä vuosisadalla täällä osa elää, kun puhuvat koko ajan miehen paremmista tuloista??? Täälläkin moni nainen on sanonut olevansa se parempituloinen.

[/quote]

Meillä miehen tulot ovat faktisesti suuremmat kuin minun tuloni, joten jos otan esimerkiksi itseni, on luontevaa sanoa, että mies tienaa enemmän.

Ja vaikka meillä on erilliset rahat, se ei estä tarjoamasta toiselle ravintolailtaa tai viemästä toista New Yorkiin, jos niin haluaa tehdä MUTTA koska rahat ovat erilliset, ei toinen voi (ap:n tapaan) vaatia, että toisen tulee itseaiheutetut kulunsa maksaa!

Vastaapa sinä vastaavasti minulle, miksi perheen pienempituloinen ja varaton voi sen suurempituloisen rahoilla ostaa itselleen mitä haluaa vetoamalla siihen, että rahat ja tilit ovat yhteiset. Eikö se muka ole toisen hyväksikäyttöä. (ja aivan vastaavalla tavalla kuin sinun kysymykseesi on sisäänrakennettuna oletus siitä, että jos rahat ovat erilliset, niin toista ei tarvitse ottaa huomioon, rakennan minä kysymykseni sille oletukselle, että kun rahat ovat yhteiset, ei niiden käytöstä tarvitse keskustella vaan se käyttää, joka käyttää haluaa).

[/quote]

Ok, yritän vastata kattavasti:

Sinulla ja minulla on tässä valtava ajatteluero. Minä olen mieheni kanssa perhe. Tällä hetkellä molemmat käymme töissä, mutta yhteisen elämämme aikana tilanteet ovat vaihdelleet paljon. Nyt tienaan enemmän kuin mieheni. Meillä on alusta asti ollut yhteinen talous. Tässä ajattelumallissa sana tarjota ei kuvaa sitä, että käymme syömässä jossain, vaikka miehelläni on pienemmät tulot kuin minulla. Kaverille tai siskolle tms. tarjotaan, perheessä sen sanan käyttö olisi outoa. Me emme laske rahojamme, enkä harmittele sitä, että mieheni saa hieman paremman elintason kuin mihin hänen rahansa riittäisivät ja vastaavasti minulla olisi varaa johonkin parempaan, jos meillä olisi erilliset rahat. Haluaisin joka tapauksessa tehdä suurimman osan asioista (ravintolaillalliset, matkat ym.) mieheni kanssa.

Mutta se, mihin varmaan haluat vastauksen, on se, mitä teemme, jos toinen haluaa itselleen jotain kallista:

Silloin varmasti puhuisimme asiasta ja yrittäisimme toteuttaa haaveen.Rikkaita emme ole, joten kumpikaan meistä ei yksinkään ihan mitä tahansa voisi tehdä. Olemme yhteisen elämämme aikana (20 v.) yrittäneet toteuttaa kummankin toiveita ja yleensä ottaen meillä on samanlaiset haaveet ja tavoitteet elämässä. Teemme kyllä kompromisseja muutenkin kuin raha-asioissa emmekä ole siitä katkeria.

Ja mieheni ei ole hyväksikäyttäjä, vaikka ns. laskeekin henkilökohtaista elintasoani.

Kun sain merkittävän korvauksen eräästä työstä,olin vilpittömästi iloinen, että perheellemme tuli niin iso raha ja kun mieheni sai palkankorotuksen, ajatteli hän samoin.

Toivottavasti tämä auttoi kuvaamaan sitä ajattelua, mikä ihmisellä on, kun on yhteiset rahat. 

Kuulostaa kämppissuhteelta, jossa miehen näkökulmasta mukavana plussana sängyn jakaminen ja täyshuolto, mitä tulee kotitöihin. Ei tuo ole rakkautta. Olen pahoillani.

Muutin yhteen mieheni kanssa vasta häiden jälkeen (olin 23). Oli luontevaa yhdistää tuolloin myös raha-asiat. Kaikki on siitä lähtien ollut meille yhteistä.

Seurusteluaikana kumpikin meistä hoiti omat raha-asiat, en edes tiennyt hänen palkkaansa. Maksoimme vuorotellen kuluja.

En ihan ymmärrä avoliittoa tai sen "pelisääntöjä." Avioliiton idea on, että pariskunta muodostaa perheyksikön, joka vetää yhtä köyttä elämässä ja jakaa täyden vastuun tästä perheen perustamisesta. Avoliiton määritelmä ja idea riippuu kai persoonasta. Ja ap:n ja hänen miehensä ideat ja käsitykset avoliitosta taitaa erota toisistaan.

Kun kerroin miehelleni tästä ko. nettikeskustelusta, hän sanoi halveksivansa ap:n "puolison" kaltaisia miehiä.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:15"]

Suomi on niin yksilökeskeinen maa, etten ihmettele, miksi täällä monet voivat niin pahoin. Perheajattelu puuttuu monilta kokonaan, kun jopa työssäkäyvät puolisot laskevat rahojaan. 

[/quote] Olet niin oikeassa! Oli alkuun minulle shokki, kun italialainen mieheni halusi maksaa lähes kaiken. Monen vuoden avioliiton jälkeen toki asiat ovat " tasa-arvoittuneet". Ikinä ei tulisi mielenkään miettiä kumpi maksaa ja mitä koska olemmehan perhe! On kumma, että tämä tasa-arvo höpinä on mennyt näin pitkälle. En koe sen olevaan mitään naiseudestani pois, että mies haluaa maksaa minulle asioita.. Olimme syömässä ystävä pariskuntamme kanssa, ja laskun saapuessa mieheni toki maksoi, ja toisen pariskunnan mies sanoi " no mä maksoin eilen ruokaostokset". En voi mitään, mutta kyllä minua karmaisi!

On siis oikein että varakkampi puoliso ostaa itsellen esim auton, vaikka köyhemmällä ei ole varaa lääkeisiin? Koska kummallakin omat rahat. Ja kuinka käytännössä menee ruokien jako? Varakaammalla on leivän päälle makkaraa, mutta köyhemmällä puolisolla ei? Istutte sitten samassa pöydässä? seksikin suhteutetaan tuloihin; köyhällä ei ole vara antaa usein, varakkaampi tyydytäköön itsensä yksinään niikuin muussakin elämässä.

[quote author="Vierailija" time="04.04.2014 klo 23:05"]

Miten jakaa kulut avoliitossa? Minä olen opiskelija ja mies käy töissä eli saan kuukaudessa noin 420 euroa tukea ja toinen tienaa nettona n. 1700euroa. Vuokra+laskut on yhteensä noin 540 euroa kuussa eli ei todellakaan paha mutta kaikki maksetaan ihan sentilleen tasan. 

Eli minulle jää noin 180 euroa kuussa ruokaan ja omiin menoihini. Kysyin mieheltä että voisiko hän maksaa vähän enemmän vuokrasta jotta minulle jäisi enemmän kuussa käteen. Ajattelin että jos vaikka 300 jäisi käteen niin voisin välillä tehdä jotain muuta kuin syödä makaroonia joka päivä. Meillä siis ostetaan ruoatkin omat, koska mies haluaa pitää omansa ja minun omat erillään. Miehen mielestä ei ole reilua että joutuisi maksamaan enemmän. Onneksi meillä ei ole lapsia. Onko tämä normaalia??

[/quote]

En edes viitsinyt lukea muita vastauksia mutta vastaan omasta puolestani.

Kun teillä ei ole lapsia niin on vaikea arvioida onko kyse seurustelusta vai avoliitosta. Ilmeisesti miehen mielestä teillä ei ole mitään avoliittoa vaan statuksenne on seurustelu, asutte vaan saman katon alla. Avoliitto on askel pidemmälle ja siinä jo huolehditaan kummankin edusta myös sen enemmän tienaavan kannalta. 

Mun mielestä miehen pitäisi maksaa kaksi kolmasosaa teidän yhteisistä pakollisista kuluista. Sinä voit sitten vaikka tehdä enemmän kotitöitä ja epäilen että niin teetkin. Silloin miehellä on siellä tällä hetkellä periatteessa ilmainen täyshoito. Voit sanoa että mikäli kulut jaetaan vain puoliksi niin jaatte myös ruuanlaiton ja siivouksen puoliksi. Teette oikein paperille listan sinun töistä ja miehen töistä. Ruuanlaittovuoroista myös.

Jos mies ymmärtää tilanteen ja alkaa maksamaan 2/3 kuluista se tarkoittaa että sinulla on suurin vastuu siivoamisesta ja ruuanlaitosta mutta et ole mikään orja. Miehen on myös osallistuttava joihinkin juttuihin ja hän voi huolehtia vaikka sunnuntain aamupaloista ja keskiviikon ruuasta sekä vessan viikkosiivouksesta, miten vaan sovitte.

Jos mies ei ymmärrä niin pistä vaihtoon. Sellaisella ihmisellä, naisella tai miehellä ei ole mitään virkaa joka ei osaa ajatella muita kuin itseään ja vieläpä hyvin mustavalkoisesti.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:24"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:19"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:51"]

Meillä on takana jo yli 20 vuotta avoliittoa ja koko ajan rahat on olleet erillisiä ja kumpikin maksanut omat kulunsa. Ongelmia ei ole ollut, koska erilliset rahat ja erilainen tulotaso eivät tarkoita kahta erilaista elintasoa. Meillä se olen minä (pienempituloinen), joka syön aamulla täysjyväsämpylöitä parmankinkun ja juuston kera ja mies (huomattavasti parempituloinen) syö kaurapuuroa. Kumpikaan ei kadehdi toisen ruokia, mutta ei toisaalta ymmärrä sitäkään, miksi miehen pitäisi maksaa minun herkutteluni. Jos hänen aamupalansa maksaa 50 snt ja minun 5.50 e, niin parempien tulojensa vuoksiko hänen pitää olla maksajana? Ei mahdu ajatusmaailmaani!

Olen sitä mieltä, että jokainen elää tulojensa mukaan eikä oleta, että on olemassa joku (puoliso, vanhemmat, yhteiskunta tms.) joka kustantaa saman elintason kuin ympärillä elävillä ihmisillä on. Avoliittokaan ei saa olla suhde, jossa lähdetään siitä, että toista voi riistää vetoamalla tämän suurempaa ahkeruuteen ja parempiin tuloihin.

Ai niin - miehelle on ihan se ja sama, omistanko 2 vai 3 sijoitusasuntoa ja miten niiden tuoton käytän. Hän ei puutu rahoihini enkä minä hänen rahoihinsa ja silti voimme elää ihan onnellista elämää yhdessä.

[/quote]

Miten teidän suhteessa hoidetaan sellaiset tilanteet, joissa toisen tekisi mieli tehdä jotain, johon toisella ei olekaan varaa? Jos esimerkiksi molemmat tykkäisivät matkustaa ja kummankin unelmakohde olisi Yhdysvallat, reissulle ei voitaisi lähteä, jos toisella ei olisi varaa maksaa, vaikka toisella taas olisi varaa vähän avittaa omistaan? Tai jos toisen tekisi mieli mennä testaamaan paikkakunnalle avattua uutta ravintolaa, mentäisiin kuitenkin vain lähikiinalaiseen, sillä uusi ravintola olisi toiselle liian kallis? Ettekö siis koskaan tarjoa toisillenne mitään ilman, että sitä sen kummemmin mietittäisiin ja laskettasiin? 

[/quote]

Miten toimivat perheet, joissa on yhteiset rahat, ja toinen haluaa linnan? Ostetaanko se linna , koska toinen sen tahtoo? Vai todetaanko sittenkin, että haaveet on haaveita ja niitä on kiva olla olemassa.

Minusta olisi alentavaa, jos minä haluaisin jotain itselleni mahdotonta ja vaatisin miestä sen maksamaan vain siksi, että hänellä on rahaa. En ole puolisoni kanssa siksi, että hänellä on rahaa toisin kuin näyttävät olevan ne naiset, joiden mielestä vain yhteiset rahat (ne miehen tienaamat) takaavat onnellisen liiton.

Jos haluan mennä testaamaan uutta ravintolaa, niin menen sinne ja maksan ihan itse. Niin tekevät aikuiset. Jos minulla ei ole siihen rahaa, niin miksi mieheni pitäisi mielitekoni maksaa?

[/quote]

Niin niin, mutta vastaapa niin päin, että pistäisitkö miehesi jäämään kotiin, kun menet testaamaan uutta ravintolaa tai matkustaisit yksin jonnekin, koska miehelläsi ei olisi varaa? Tai ostaisit hyvää ruokaa, mutta et tarjoaisi miehellesi, koska hänellä ei ole varaa? Niinkö todella tekevät aikuiset? Kuulostaa kyllä enemmän lasten touhulta.

Ja millä vuosisadalla täällä osa elää, kun puhuvat koko ajan miehen paremmista tuloista??? Täälläkin moni nainen on sanonut olevansa se parempituloinen.

[/quote]

Meillä miehen tulot ovat faktisesti suuremmat kuin minun tuloni, joten jos otan esimerkiksi itseni, on luontevaa sanoa, että mies tienaa enemmän.

Ja vaikka meillä on erilliset rahat, se ei estä tarjoamasta toiselle ravintolailtaa tai viemästä toista New Yorkiin, jos niin haluaa tehdä MUTTA koska rahat ovat erilliset, ei toinen voi (ap:n tapaan) vaatia, että toisen tulee itseaiheutetut kulunsa maksaa!

Vastaapa sinä vastaavasti minulle, miksi perheen pienempituloinen ja varaton voi sen suurempituloisen rahoilla ostaa itselleen mitä haluaa vetoamalla siihen, että rahat ja tilit ovat yhteiset. Eikö se muka ole toisen hyväksikäyttöä. (ja aivan vastaavalla tavalla kuin sinun kysymykseesi on sisäänrakennettuna oletus siitä, että jos rahat ovat erilliset, niin toista ei tarvitse ottaa huomioon, rakennan minä kysymykseni sille oletukselle, että kun rahat ovat yhteiset, ei niiden käytöstä tarvitse keskustella vaan se käyttää, joka käyttää haluaa).

[/quote]

Ok, yritän vastata kattavasti:

Sinulla ja minulla on tässä valtava ajatteluero. Minä olen mieheni kanssa perhe. Tällä hetkellä molemmat käymme töissä, mutta yhteisen elämämme aikana tilanteet ovat vaihdelleet paljon. Nyt tienaan enemmän kuin mieheni. Meillä on alusta asti ollut yhteinen talous. Tässä ajattelumallissa sana tarjota ei kuvaa sitä, että käymme syömässä jossain, vaikka miehelläni on pienemmät tulot kuin minulla. Kaverille tai siskolle tms. tarjotaan, perheessä sen sanan käyttö olisi outoa. Me emme laske rahojamme, enkä harmittele sitä, että mieheni saa hieman paremman elintason kuin mihin hänen rahansa riittäisivät ja vastaavasti minulla olisi varaa johonkin parempaan, jos meillä olisi erilliset rahat. Haluaisin joka tapauksessa tehdä suurimman osan asioista (ravintolaillalliset, matkat ym.) mieheni kanssa.

Mutta se, mihin varmaan haluat vastauksen, on se, mitä teemme, jos toinen haluaa itselleen jotain kallista:

Silloin varmasti puhuisimme asiasta ja yrittäisimme toteuttaa haaveen.Rikkaita emme ole, joten kumpikaan meistä ei yksinkään ihan mitä tahansa voisi tehdä. Olemme yhteisen elämämme aikana (20 v.) yrittäneet toteuttaa kummankin toiveita ja yleensä ottaen meillä on samanlaiset haaveet ja tavoitteet elämässä. Teemme kyllä kompromisseja muutenkin kuin raha-asioissa emmekä ole siitä katkeria.

Ja mieheni ei ole hyväksikäyttäjä, vaikka ns. laskeekin henkilökohtaista elintasoani.

Kun sain merkittävän korvauksen eräästä työstä,olin vilpittömästi iloinen, että perheellemme tuli niin iso raha ja kun mieheni sai palkankorotuksen, ajatteli hän samoin.

Toivottavasti tämä auttoi kuvaamaan sitä ajattelua, mikä ihmisellä on, kun on yhteiset rahat. 

[/quote]

Miksi oletat, että minä ja mieheni emme ole perhe, vaikka meillä ei ole yhteisiä rahoja? Siksikö, että teillä  joudutaan haaveiden takia tekemään kompromisseja, mutta meillä ei?

Tai mikä saa sinut kuvittelemaan, että koska meillä ei ole yhteisiä rahoja, emme välittäisi toisistamme ja toisen tarvitessa rahaa syöpähoitoihin olisi valmiita olemaan avuksi?

Yhteiset rahat eivät ole mikään rakkauden merkki vaan merkki siitä, että perheessä luottamus perustuu pelkkiin taloudellisiin seikkoihin. Jos haaveeni on matka New Yorkiin, ponnistelen itse haaveeni saavuttaakseni enkä sinun tavallasi edellytä mieheltä kompromissia ja hänen haaveistaan luopumista. Kaikkea kun ei voi saada!

Toki iloitsen, kun mieheni menestyy elämässään taloudellisestikin, mutta en oleta, että sen menestyksen myötä hänen tulee antaa minulle mahdollisuus laiskotella sen sijaan, että hän itse pitäisi sapattivuoden. Vaikka olemme perhe, sallimme toisillemme oikeuden nauttia elämästä, vaikka puoliso ei saisikaan samaan aikaan vuorotteluvapaata. Yhteisten rahojen perheissä tämä ei käy, koska elämä on laskettu kahden tulojen mukaisesti.

Minkähän takia täällä oletetaan että pienempi tuloinen laiskottelee?

Jos toinen on ammatiltaan lähihoitaja ja toinen insinööri, niin laiskotteleeko tämä lähihoitajan työtä tekevä kun tienaa vähemmän?

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:19"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:51"]

Meillä on takana jo yli 20 vuotta avoliittoa ja koko ajan rahat on olleet erillisiä ja kumpikin maksanut omat kulunsa. Ongelmia ei ole ollut, koska erilliset rahat ja erilainen tulotaso eivät tarkoita kahta erilaista elintasoa. Meillä se olen minä (pienempituloinen), joka syön aamulla täysjyväsämpylöitä parmankinkun ja juuston kera ja mies (huomattavasti parempituloinen) syö kaurapuuroa. Kumpikaan ei kadehdi toisen ruokia, mutta ei toisaalta ymmärrä sitäkään, miksi miehen pitäisi maksaa minun herkutteluni. Jos hänen aamupalansa maksaa 50 snt ja minun 5.50 e, niin parempien tulojensa vuoksiko hänen pitää olla maksajana? Ei mahdu ajatusmaailmaani!

Olen sitä mieltä, että jokainen elää tulojensa mukaan eikä oleta, että on olemassa joku (puoliso, vanhemmat, yhteiskunta tms.) joka kustantaa saman elintason kuin ympärillä elävillä ihmisillä on. Avoliittokaan ei saa olla suhde, jossa lähdetään siitä, että toista voi riistää vetoamalla tämän suurempaa ahkeruuteen ja parempiin tuloihin.

Ai niin - miehelle on ihan se ja sama, omistanko 2 vai 3 sijoitusasuntoa ja miten niiden tuoton käytän. Hän ei puutu rahoihini enkä minä hänen rahoihinsa ja silti voimme elää ihan onnellista elämää yhdessä.

[/quote]

Miten teidän suhteessa hoidetaan sellaiset tilanteet, joissa toisen tekisi mieli tehdä jotain, johon toisella ei olekaan varaa? Jos esimerkiksi molemmat tykkäisivät matkustaa ja kummankin unelmakohde olisi Yhdysvallat, reissulle ei voitaisi lähteä, jos toisella ei olisi varaa maksaa, vaikka toisella taas olisi varaa vähän avittaa omistaan? Tai jos toisen tekisi mieli mennä testaamaan paikkakunnalle avattua uutta ravintolaa, mentäisiin kuitenkin vain lähikiinalaiseen, sillä uusi ravintola olisi toiselle liian kallis? Ettekö siis koskaan tarjoa toisillenne mitään ilman, että sitä sen kummemmin mietittäisiin ja laskettasiin? 

[/quote]

Miten toimivat perheet, joissa on yhteiset rahat, ja toinen haluaa linnan? Ostetaanko se linna , koska toinen sen tahtoo? Vai todetaanko sittenkin, että haaveet on haaveita ja niitä on kiva olla olemassa.

Minusta olisi alentavaa, jos minä haluaisin jotain itselleni mahdotonta ja vaatisin miestä sen maksamaan vain siksi, että hänellä on rahaa. En ole puolisoni kanssa siksi, että hänellä on rahaa toisin kuin näyttävät olevan ne naiset, joiden mielestä vain yhteiset rahat (ne miehen tienaamat) takaavat onnellisen liiton.

Jos haluan mennä testaamaan uutta ravintolaa, niin menen sinne ja maksan ihan itse. Niin tekevät aikuiset. Jos minulla ei ole siihen rahaa, niin miksi mieheni pitäisi mielitekoni maksaa?

[/quote]

Tarkoitinkin lähinnä niitä asiat, jotka molemmista olisi kiva tehdä yhdessä ja toteuttaa ja joihin olisi varaa, kun kumpikin laittaa rahoistaan, mitä pystyy. En tarkoittanut, että toisen pitäisi sponsoroidan toisen itsekkäitä mielihaluja lopputomasti. Minun ajatusmaailmassani parisuhde on kuitenkin kahden ihmisen yhteisö, perhe, jossa asioita tehdään myös perheenä, ei aina kahtena yksittäisenä ihmisenä. Käppäillään yhdessä kaupungilla ja katsotaan, että kappas, onpa jännän näköinen rafla avautunut tuohon, mentäiskö viikoloppuna testaamaan. Sit vain mennään ja se maksaa, jolla rahaa on, kun se ravintolailta kuitenkin on molemmille kiva ja toivottu juttu. Esimerkiksi.

Minä olen meistä parempituloinen. Mies on tällä hetkellä työtön. Käymme yhteisissä riennoissa, jotka kummastakin ovat kivoja. Tässä tilanteessa minä maksan mitään miettimättä. Haluanhan viettää aikaa mieheni kanssa, en aina yksin, vaikka kuinka aikuinen ihminen olenkin. Hullulta tuntuisi koluta molempia kiinnostavia tapahtumia ja paikkoja yksin ja jättää mies kökkimään kotiin. Mies kyllä panostaa kotiin ja yhteiselämäämme, minkä pystyy. Ei minulla ole lainkaan sellainen olo, että hän eläisi minun siivelläni. Tiedän, että jos huonot ajat kolahtaisivat minuun ja miehellä taas menisi töiden puolesta hyvin, ottaisi mies perheessämme taloudellisen vastuun. Yhteinen yrityshän tämä on. Ollaan samassa veneessä.

täyttä sooppaa..

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 16:40"]

Minkähän takia täällä oletetaan että pienempi tuloinen laiskottelee?

Jos toinen on ammatiltaan lähihoitaja ja toinen insinööri, niin laiskotteleeko tämä lähihoitajan työtä tekevä kun tienaa vähemmän?

[/quote]

Ei laiskottele, mutta minusta ei ole reilua, että jos ei ole varaa ylellisyyksiin, niin yhteisten rahojen nimissä vaatii parempituloista puolisoa maksamaan itselleen asioita, joihin ei yksin olisi varaa. Näin vain siksi, että "kun me ollaan perhe, niin täytyy olla sama elintaso". Erossa nämä lähihuoltajanaiset ihmettelee, kun ei ole enää rahaa mihinkään - totta hitossa ei ole, kun siihenkin asti äijä on maksanut kaiken eikä ole tarvinnut miettiä sitä, mihin tulot oikeasti riittävät.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 16:37"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 16:15"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:46"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:24"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 15:19"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:59"]

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 14:51"]

Meillä on takana jo yli 20 vuotta avoliittoa ja koko ajan rahat on olleet erillisiä ja kumpikin maksanut omat kulunsa. Ongelmia ei ole ollut, koska erilliset rahat ja erilainen tulotaso eivät tarkoita kahta erilaista elintasoa. Meillä se olen minä (pienempituloinen), joka syön aamulla täysjyväsämpylöitä parmankinkun ja juuston kera ja mies (huomattavasti parempituloinen) syö kaurapuuroa. Kumpikaan ei kadehdi toisen ruokia, mutta ei toisaalta ymmärrä sitäkään, miksi miehen pitäisi maksaa minun herkutteluni. Jos hänen aamupalansa maksaa 50 snt ja minun 5.50 e, niin parempien tulojensa vuoksiko hänen pitää olla maksajana? Ei mahdu ajatusmaailmaani!

Olen sitä mieltä, että jokainen elää tulojensa mukaan eikä oleta, että on olemassa joku (puoliso, vanhemmat, yhteiskunta tms.) joka kustantaa saman elintason kuin ympärillä elävillä ihmisillä on. Avoliittokaan ei saa olla suhde, jossa lähdetään siitä, että toista voi riistää vetoamalla tämän suurempaa ahkeruuteen ja parempiin tuloihin.

Ai niin - miehelle on ihan se ja sama, omistanko 2 vai 3 sijoitusasuntoa ja miten niiden tuoton käytän. Hän ei puutu rahoihini enkä minä hänen rahoihinsa ja silti voimme elää ihan onnellista elämää yhdessä.

[/quote]

Miten teidän suhteessa hoidetaan sellaiset tilanteet, joissa toisen tekisi mieli tehdä jotain, johon toisella ei olekaan varaa? Jos esimerkiksi molemmat tykkäisivät matkustaa ja kummankin unelmakohde olisi Yhdysvallat, reissulle ei voitaisi lähteä, jos toisella ei olisi varaa maksaa, vaikka toisella taas olisi varaa vähän avittaa omistaan? Tai jos toisen tekisi mieli mennä testaamaan paikkakunnalle avattua uutta ravintolaa, mentäisiin kuitenkin vain lähikiinalaiseen, sillä uusi ravintola olisi toiselle liian kallis? Ettekö siis koskaan tarjoa toisillenne mitään ilman, että sitä sen kummemmin mietittäisiin ja laskettasiin? 

[/quote]

Miten toimivat perheet, joissa on yhteiset rahat, ja toinen haluaa linnan? Ostetaanko se linna , koska toinen sen tahtoo? Vai todetaanko sittenkin, että haaveet on haaveita ja niitä on kiva olla olemassa.

Minusta olisi alentavaa, jos minä haluaisin jotain itselleni mahdotonta ja vaatisin miestä sen maksamaan vain siksi, että hänellä on rahaa. En ole puolisoni kanssa siksi, että hänellä on rahaa toisin kuin näyttävät olevan ne naiset, joiden mielestä vain yhteiset rahat (ne miehen tienaamat) takaavat onnellisen liiton.

Jos haluan mennä testaamaan uutta ravintolaa, niin menen sinne ja maksan ihan itse. Niin tekevät aikuiset. Jos minulla ei ole siihen rahaa, niin miksi mieheni pitäisi mielitekoni maksaa?

[/quote]

Niin niin, mutta vastaapa niin päin, että pistäisitkö miehesi jäämään kotiin, kun menet testaamaan uutta ravintolaa tai matkustaisit yksin jonnekin, koska miehelläsi ei olisi varaa? Tai ostaisit hyvää ruokaa, mutta et tarjoaisi miehellesi, koska hänellä ei ole varaa? Niinkö todella tekevät aikuiset? Kuulostaa kyllä enemmän lasten touhulta.

Ja millä vuosisadalla täällä osa elää, kun puhuvat koko ajan miehen paremmista tuloista??? Täälläkin moni nainen on sanonut olevansa se parempituloinen.

[/quote]

Meillä miehen tulot ovat faktisesti suuremmat kuin minun tuloni, joten jos otan esimerkiksi itseni, on luontevaa sanoa, että mies tienaa enemmän.

Ja vaikka meillä on erilliset rahat, se ei estä tarjoamasta toiselle ravintolailtaa tai viemästä toista New Yorkiin, jos niin haluaa tehdä MUTTA koska rahat ovat erilliset, ei toinen voi (ap:n tapaan) vaatia, että toisen tulee itseaiheutetut kulunsa maksaa!

Vastaapa sinä vastaavasti minulle, miksi perheen pienempituloinen ja varaton voi sen suurempituloisen rahoilla ostaa itselleen mitä haluaa vetoamalla siihen, että rahat ja tilit ovat yhteiset. Eikö se muka ole toisen hyväksikäyttöä. (ja aivan vastaavalla tavalla kuin sinun kysymykseesi on sisäänrakennettuna oletus siitä, että jos rahat ovat erilliset, niin toista ei tarvitse ottaa huomioon, rakennan minä kysymykseni sille oletukselle, että kun rahat ovat yhteiset, ei niiden käytöstä tarvitse keskustella vaan se käyttää, joka käyttää haluaa).

[/quote]

Ok, yritän vastata kattavasti:

Sinulla ja minulla on tässä valtava ajatteluero. Minä olen mieheni kanssa perhe. Tällä hetkellä molemmat käymme töissä, mutta yhteisen elämämme aikana tilanteet ovat vaihdelleet paljon. Nyt tienaan enemmän kuin mieheni. Meillä on alusta asti ollut yhteinen talous. Tässä ajattelumallissa sana tarjota ei kuvaa sitä, että käymme syömässä jossain, vaikka miehelläni on pienemmät tulot kuin minulla. Kaverille tai siskolle tms. tarjotaan, perheessä sen sanan käyttö olisi outoa. Me emme laske rahojamme, enkä harmittele sitä, että mieheni saa hieman paremman elintason kuin mihin hänen rahansa riittäisivät ja vastaavasti minulla olisi varaa johonkin parempaan, jos meillä olisi erilliset rahat. Haluaisin joka tapauksessa tehdä suurimman osan asioista (ravintolaillalliset, matkat ym.) mieheni kanssa.

Mutta se, mihin varmaan haluat vastauksen, on se, mitä teemme, jos toinen haluaa itselleen jotain kallista:

Silloin varmasti puhuisimme asiasta ja yrittäisimme toteuttaa haaveen.Rikkaita emme ole, joten kumpikaan meistä ei yksinkään ihan mitä tahansa voisi tehdä. Olemme yhteisen elämämme aikana (20 v.) yrittäneet toteuttaa kummankin toiveita ja yleensä ottaen meillä on samanlaiset haaveet ja tavoitteet elämässä. Teemme kyllä kompromisseja muutenkin kuin raha-asioissa emmekä ole siitä katkeria.

Ja mieheni ei ole hyväksikäyttäjä, vaikka ns. laskeekin henkilökohtaista elintasoani.

Kun sain merkittävän korvauksen eräästä työstä,olin vilpittömästi iloinen, että perheellemme tuli niin iso raha ja kun mieheni sai palkankorotuksen, ajatteli hän samoin.

Toivottavasti tämä auttoi kuvaamaan sitä ajattelua, mikä ihmisellä on, kun on yhteiset rahat. 

[/quote]

Miksi oletat, että minä ja mieheni emme ole perhe, vaikka meillä ei ole yhteisiä rahoja? Siksikö, että teillä  joudutaan haaveiden takia tekemään kompromisseja, mutta meillä ei?

Tai mikä saa sinut kuvittelemaan, että koska meillä ei ole yhteisiä rahoja, emme välittäisi toisistamme ja toisen tarvitessa rahaa syöpähoitoihin olisi valmiita olemaan avuksi?

Yhteiset rahat eivät ole mikään rakkauden merkki vaan merkki siitä, että perheessä luottamus perustuu pelkkiin taloudellisiin seikkoihin. Jos haaveeni on matka New Yorkiin, ponnistelen itse haaveeni saavuttaakseni enkä sinun tavallasi edellytä mieheltä kompromissia ja hänen haaveistaan luopumista. Kaikkea kun ei voi saada!

Toki iloitsen, kun mieheni menestyy elämässään taloudellisestikin, mutta en oleta, että sen menestyksen myötä hänen tulee antaa minulle mahdollisuus laiskotella sen sijaan, että hän itse pitäisi sapattivuoden. Vaikka olemme perhe, sallimme toisillemme oikeuden nauttia elämästä, vaikka puoliso ei saisikaan samaan aikaan vuorotteluvapaata. Yhteisten rahojen perheissä tämä ei käy, koska elämä on laskettu kahden tulojen mukaisesti.

[/quote]

Tästä vastauksestasi juuri näen, että meidän ajattelutapamme ovat hyvin erilaiset. Kun luin tämän, tulin entistä onnellisemmaksi omasta yhteisten rahojen liitostani. Sinun olettamuksesi näyttää olevan, että menetän jotain, kun taas minä ajattelen, että mieheni ja minun tavallani saavutan paljon enemmän (ei rahallisesti). Raha ei ole meille niin tärkeää.

Se syöpä-/lääkejuttu ei ollut minun kirjoittamani. En ajattele, että erillisten rahojen liitossa oltaisiin automaattisesti niin ilkeitä.

Voisitko avata tuota kohtaa, että yhteisten rahojen liitossa luottamus perustuu taloudellisiin seikkoihin? En ihan pysty ymmärtämään väitettäsi.

Siis en ole syöpää sairastava, mutta maksan itse omat sairaakustannukseni. Tai lähinnä olen maksamtta, koska mieheni ei niitä maksa, minulla ei ole varaa ja sosku ei maksa, koska miehellä tuloja. MIeheni mielestä jokainen hoitaa omat kulunsa itse. Myös ruoka kuluissa on ilmoittanut, että hän voi  syödä  muualla jos kerta kotona ei ole ruokaa. Jos ei ole rahaa ruokaan tms VÄLTTÄMÄTTÖMÄÄN kodin menoon niin lainaan mieheltäni ja hänelle on maksettava takaisin.

[quote author="Vierailija" time="05.04.2014 klo 16:37"]

Yhteiset rahat eivät ole mikään rakkauden merkki vaan merkki siitä, että perheessä luottamus perustuu pelkkiin taloudellisiin seikkoihin.

[/quote]

Aika kova väite. Luuletko, että tämä tosiaan kestää lähemmän tarkastelun? Että yhdessäkään yhteisten rahojen perheessä ei ole mitään muuta kuin taloudellisista seikoista kumpuavaa luottamusta?

Mun pöydässä saavat kaikki kyllä syödä samaa, vaikka olisivat naapureita, vieraita, lasten kavereita, keitä ikinä. Että joku vetelee jotain kalliita leivänpäällysiään toisen nenän edessä ihan normitapana - tollaista ei voi käsittää. Ei ole kotikasvatus eikä päässä kaikki kohdallaan miehelläsi. Lähtisin sinuna lätkimään. Tajuat varmaan itsekin tänne kirjoittamisen merkiksi siitä, että olet alkanut epäilemään onko tuo normaalia. No ei ole. Kunnioitusta on vaikea löytää tuollaisesta "rakkaussuhteesta".

Vuokran puolittaminen ja siivellä eläminen eivät tähän edes kuulu. Kokeilepa nähdä nälkää pari päivää ennen opintotuen maksua ja kerjää sisäfilettä miehen lautaselta. Ei voi tollaista kutsua kodiksi!

Erilliset rahat eivät ainakaan ole rakkauden merkki.

Joo, meidän perheessä vaan yksi syö halvempaa ruokaa eri aikaan kuin muut, ja sillä on neljä tassua ja häntä.