Lue keskustelun säännöt.
Onko outoa, jos ei ole ystäviä?
30.03.2014 |
Olen 35-vuotias nainen ja tilanne on se, että minulla ei ole oikeasti yhtään ystävää. Onneksi on sentään avomies, muuten olisin todella yksinäinen. Olen luonteeltani ujo ja hiljainen, joten en helposti tutustu uusiin ihmisiin. En ole siis sosiaalinen ihminen, mutta olisi kiva edes pari kertaa kuukaudessa viettää aikaa muidenkin kuin vain avomieheni kanssa. Ihan turhaan minulla on puhelinkin, koska eivät minulle muut soita kuin lehtimyyjät. Tykkään sisustaa, mutta ei meillä koskaan käy kukaan kylässä.
Kommentit (105)
Ei ole yhtään outoa ja sisustaa voi ihan itseäänkin varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se enää nykyaikana ole outoa. Jos ei vain satu kohdalle samanhenkistä seuraa eikä kukaan kohteliaisuuttaan kutsu mukaan illanviettoihin tai muihin vastaaviin tapaamisiin. Onhan niitäkin jotka saavat itse toimia järjestäjänä mutteivät ole tervetulleita vastavuoroisesti.
Vierailija kirjoitti:
Miten yksinäisyys ja lasten teko liittyy toisiinsa?
Ainakin siinä mielessä että on helpompi opettaa lapselle sosiaalisiataitoja kun voi käydä ystävien luona kylässä. Ja monesti myös kavereiden lapsista saa omalle lapselle kavereita myös.
Se on se tukiverkosto siinä ympärillä joka tulee aika tärkeäksi lasten myötä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 36 -vuotias, eikä mulla ole ystäviä saati edes sitä miestä.
Eihän naisten tarvi tehdä mitään löytääkseen miehen, ainoastaan tehdä tinderiin profiili ja on heti sadoittain miehiä tykkäämässä, naiset ovat etuoikeutettuja miehiin verratuna. Mies tekee kaiken työn ja aloitteen ja nainen makaa paikoillaan kuin laiska lahna ja valittaa kun mikään ei kelpaa ja pitää olla top-10 mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 36 -vuotias, eikä mulla ole ystäviä saati edes sitä miestä.
Eihän naisten tarvi tehdä mitään löytääkseen miehen, ainoastaan tehdä tinderiin profiili ja on heti sadoittain miehiä tykkäämässä, naiset ovat etuoikeutettuja miehiin verratuna. Mies tekee kaiken työn ja aloitteen ja nainen makaa paikoillaan kuin laiska lahna ja valittaa kun mikään ei kelpaa ja pitää olla top-10 mies.
Niin no... oletko miettinyt tätä yhtään pidemmälle ? Sen jälkeen kun se nainen suostuu jollekin elämänhallinta ongelmaiselle kumppaniksi niin se onkin sitten nainen joka joutuu tekemään kaiken työn pyörittäessään arkea kun miestä ei sellaiset kiinnosta. Ei siivoaminen, ei ruoanlaitto, ei lapset, ei mikään muu kuin se oma työ tai harrastus.
Sen takia on hyvä perehtyä siihen millaisen miehen ottaa ettei joudu kenenkään sijaisäidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehenä voin sanoa, että todellista ystävää ei ole, jonka kanssa voisi puhua elämästä fiksusti. Mieskaverini lähinnä vi**uilevat asioista ja syvempi keskustelu loistaa aina poissaolollaan. Uskon, etten ole yksin tässä vaan tämä on yleisesti miesten ongelma. Vaimo ja lapset ovat, mutta jos haluan puhua henkilökohtaisista ongelmista, ei ole ketään kenelle puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 34 -v nainen ja harvat ystävät ovat muuttojen ym. myötä kaikonneet pois. On hankala saada uusia ystäviä, kun ei ole lapsia, mies sentään löytyy. Olisi mukava rupatella ystävän kanssa tai mennä kahville käymään.
Olen suurin piirtein vähän yli 30-vuotias mies.
Minulla on rehellisesti ei yhtäkään ystävää, ei edes kaveria. Olin koulukiusattu koko yläasteen, joten nekin kaverit jotka olivat, pitivät kiusaajien puolta kun minua kiusattiin. Jotta eivät tulisi itse kiusatuiksi. Minulla on ollut aikuisena kaksi samaa sukupuolta olevaa kaveria, yksi kaukoystävä Puolasta ja toinen kaukoystävä Suomestakin, mutta eri paikkakunnalta. Molemmilla oli diagnosoitu masennus ja epävakaus. Todella narsistisia, ensimmäinen jätti minut kylmästi, vaikka piti 6 kk kulissia, esitteli vanhemmilleen, kävi kanssani reissaamassa eri maissa, soitteli tuntikaupalla jne. Kylmäksi veti kun yhtäkkiä en ollutkaan hyvä.
Löysin toisen, joka oli samanlainen pettäjä. En enää halua ystäviä. Ammattikoulusta "muka kaverit" eivät pitäneet koulun päättymisen jälkeen mitään yhteys. Minulla ei ole kylläkään edes WhatsAppia, mutta ei se voi olla syynä. Minulla on puhelin kuitenkin. Erakoiduin entistä enemmän nykyisin, enkä enää edes etsi ystäviä. Rakastan erakkona olemista, minä saan tehdä mitä haluan, vaikka lähteä pyöräilemään. En kysy keneltäkään, itse asiassa aloin rakastaa ihmisiä etäältä. Minä en sido enää kehenkään tunteita lähietäisyydeltä, tulet vain petetyksi. Viihdyn hyvin kotona, omassa seurassa, matkallakin. Joskus poljetaan siskon kanssa yhdessä, mutta en enää saati ennenkään jaksanut ihmissuhteita.
Minulla oli muutama nettikaveri, mutta lopetin ne kaikki. En enää jaksa edes niiden kanssa kaveerata, kun ei se ole aitoa kumminkaan. Enkä halua jutella henkilökohtaisia sellaisten kanssa, joita en kunnolla tunne. Päätin, etten enää edes yritä ystävystyä kehenkään ja hylkään kaikki yritykset tulla ystäväkseni. Saan riittävästi iloa kun juttelen tuntemattomille esim. uimahallin saunassa, ja sitten se on ohi. Ei mitään velvollisuuksia. Ehkä olen outo, ehkä minulla vain oli huonoa tuuria, kun ei ollut hyviä ystäviä, mutta minä en halua enää pettää itseäni kerran vielä. Minä haluan erakoitua, lopettaa työt ja elää itselleni.
En halua nähdä ihmisiä, haluan kirjoittaa blogiani ja ehkä kirjankin joskus.
Jaksamista kaikille kaverittomille :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykännykkä se vaan taitaa joillekin olla nykyään se 'kaikkein tärkein ystävä'.
Ei ole outoa, nykyään lhmiset on julmia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet varmaan ruma, liian pieni tissit
viestisi on vanha mutta olen lähes samassa tilanteessa kuin sinä. pari kaveria on mutta he lähestyvät minua kun jotain haluavat. Totta olen onnellisesti naimisissa mutta olisi mukava jos olisi ystävä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se enää nykyaikana ole outoa. Jos ei vain satu kohdalle samanhenkistä seuraa eikä kukaan kohteliaisuuttaan kutsu mukaan illanviettoihin tai muihin vastaaviin tapaamisiin. Onhan niitäkin jotka saavat itse toimia järjestäjänä mutteivät ole tervetulleita vastavuoroisesti.
Esim jos vaan kyhjää kotona, ja on niin introvertti, ettei viitsi käydä töissä eikä harrastuksissa eikä muuallakaan, eikä jaksa oikein mitään muutakaan, niin on aika todennäköistä, että kohdalle ei satu samanhenkistä seuraa.
ikäviä kuulla että jos tuollaisia miehiä oikeasti on olemassa. Minä olen onnekas. Minulla on hyvä mies. yrityksestä johtuen on paljon töissä mutta yrittää parhaansa kohdella minua kuin kukkaa kämemenellä ja minulta puuttuu vain tosi ystävä.... pari kaveria on mutta ei ystävää.
hui tuo oli rumasti sanottu sillä ei kukaan voi ulkonäöllensä mitään. minä olen mieheni mielestä kaunis mutta olen ujo vieraiden ihmisten parissa ja puhun kyllä jos minulle puhutaan mutta itse kyllä toivon ystävää vaikka muuten elämäni on kaikin puolin hyvin.
Toki kaikilla on kriteerinsä ja minä toivon että jos joskus olen onnekas ja tapaisin ystävän niin en toivo henkilöä joka kamppailee mielenterveyden tai liikalihavuudesta( muut liikunnalliset esteet) joka olisi rajoittavana tekijänä... liikkumisessa tai jaksamisessa. en myöskään halua negatiivista henkilöä joka jaksaa valittaa tai juoruilee liikaa muista ihmisitä....
Minulla ei ole yhtään ystävää. Joo, varmaan ruma, ja huonot tissit niin ei miehiäkään kiinnosta. Tai sitten ne on niin vanhoja ettei minua kiinnosta, mikään 80v pappa.
Luin tuon aloituksen ja 10/10 muija, toki tarvitsisi jonkin kivan harrastuksen missä tapaa ihmisiä. Vaikka matkailu ja siihen sopiva kielen opiskelu.
Minullakaan ei ole yhtään ystävää. Tosin tiedostan että oma introverttiuteni ja se, että en helposti avaa itseäni muille, vaikuttavat asiaan. Kaipaan aika paljon myös omaa rauhaa sosiaalisten tilanteiden jälkeen. En silti koe olevani sosiaalisesti lahjaton tai kömpelö vaan kykenen keskustelemaan syvällisestikin asioista.
Kuitenkin se, että ei yhden ainoata ihmistä ole joka vaikka soittaisi ja kysyisi kuulumisia, vetää välillä mielen apeaksi. Tähän kun vielä liittää sen että olen kokenut ulkopuolisuuden tunnetta lähes koko ikäni niin välillä tulee arvottomuuden kokemuksia.
Varmasti ihan jokainen ihminen kaipaa yhteyttä toisiin. Kun yhteyttä ei ole niin oman minäkuvan positiivisessa kannattelussa tulee väkisinkin haasteita. On sisällä sellainen tyhjä kohta.
Lähetän tsemppiä ja halauksia kaikille yksinäisille tai yksinäisyyttä kokeville <3
Tässä puhuu nyt ekspertti :)
(((Ei ole outoa jos ei ole ystäviä)))
mutta olisihan niitä hyvä olla koska niistä saa energiaa ja jaksaa paremmin kun on sosiaalinen.
Sama ongelma minulla tosin olen monta vuotta nuorempi kuin jutun haltija, Olen huomannut kuinka olen aina se joka jää riviin seisomaan kun muut on jo valittu. Minulta aina viedään ystävät ja jään yksin, mutta mua ei lannisteta niin vain päätin sen jo varhain.
se johtuu siitä että meillä älykkäillä ei ole paljoa ystäviä koska olemme älykkäitä pidämme kiinni omista arvoistamme, arvostamme itseämme, emmekä miellytä muita.
Ole tyytyväinen 101% siihen että sinulla on sentään aviomies mitä sitten taas ei välttämättä ole meillä muilla yksinäisillä.
Mutta sinun kannattaisi alkaa käydä vaikka jollakin kursseilla, opinnoissa, tapahtumissa tai hakea apua jostain järjestöstä.
Joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ja Suomessa on 5 miljoonaa ihmistä ja se on pariton luku.
Olen nykyään ollut hieman vanhemmalla ja viisammalla asenteella ja oppinut kaverisotkuista niin nyt nykyisessä opinnoissani sain alkuvaiheessa ystävän mutta totesin hänen olevan vielä lapsen tasolla joten meillä ei synkannut.
Yksikin ystävä on arvokas, mikäli hän on aidosti kiinnostunut sinusta ja teillä natsaa kemiat yhteen, niin mikäs siinä parempi kaksikko on kuin kolmikko, koska kolmikossa on aina yksi ylimääräinen ja se on pariton luku ps bussissakin on vain kaksi penkkiä... <<<>>>