Lue keskustelun säännöt.
Lapselle ei riitä mikään, mitä teen.
18.11.2020 |
6-vuotias on ihan käsittämättömän tyytymätön kaikkeen.
Jos paistan munkkeja, hän olisikin halunnut omenakakkua. Syö munkin, mutta marisee koko illan, että koska teen omenakakkua.
Pyytää, että teen lelulle vaatteen. Askartelen sellaisen hänen vanhoista vaatteistaan. Muuten hyvä, mutta olisikin pitänyt olla toisenlainen. Yritän tehdä toisenlaisen. Ei kelpaa, ei ole tarpeeksi sellainen tai tällainen.
Pyytää, että autan lahkeet kumisaappaiden päälle. Autan. Ei kelpaa, pitäisi olla jotenkin paremmin ja eri tavalla.
Pyytää päästä kylpyyn. Lasken kylpyveden. Se on liian kuulemma liian kuumaa (on alle 37 asteista kuitenkin). Kehotan odottamaan hetken, niin lämpötila laskee. Ei, kylpy on pilalla, koska vesi oli liian kuumaa eikä kylpyyn voi mennä, vaikka vesi viilenisi - sitten se onkin jo liian viileää.
Kylvyssä on ainakin 10 kylpylelua. Mutta yksi puuttuu. Sitä ei löydy mistään ja sitä yhtä kylpylelua huudetaan seuraavat puoli tuntia.
Lapsi pyytää omenaa. Laitan omenanpaloja tarjolle. Pahaa, saisiko mandariinin. Laitan mandariinilohkoja lautaselle. Pahaa. Jne.
Tuntuu, että en tee mitään oikein. Pahinta on, että lapsi alkaa muistuttaa toista vanhempaansa, jonka mielestä en myöskään koskaan tee mitään oikein, ikinä. Koko sen ajan, kun olen hänet tuntenut, tein niin tai näin, niin teen aina väärin. Vaikka tekisin, kuten hän on pyytänyt, niin silti se on jotenkin väärin ja huonosti tehty.
Mikä neuvoksi?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
jflsdjflsf kirjoitti:
Eikä kukaan halua istua päiväkodin parkkipaikalla tuntikausia, mutta niin on pakko tehdä, jos haluat näyttää että vain toimimalla asiallisesti lapsi saa toiveensa läpi. Ei kukaan pyydä sinua siellä istumaan aina, vaan ainoastaan ne päivät, että lapsi oppii ettei tollasella sekoilulla saa tahtoaan läpi.
Mutta mikä olisi keino, jolla lapsi istuisi saman tien kunnolla sinne autoon eikä tarvitsisi istua tuntia jossain parkkipaikalla?
Mikä sua vaivaa ap? Oletko trolli? Ei sellaista oikotietä ole enää tuossa vaiheessa. Ainoa keino on olla antamatta periksi ja olla alistumatta järjettömiin vaatimuksiin ja huonoon käytökseen. Kaltaisissasi vanhemmissa ottaa sekin päähän, että ulkopuolisilta haetaan jotain niksejä miten korjata lapsi, kun vika on selkeästi aikuisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ellei kersa syö jotain, anna olla syömättä. Ei siihen ole yksikään lapsi kuollut jos nirsoilee sapuskansa kanssa.
Tuhannet lapset kuolevat joka vuosi siihen, että nirsoilevat sapuskansa kanssa. Anoreksia on hengenvaarallinen sairaus.
Jos joku ei ymmärrä sitä, että huono ruokavalio vaarantaa lapsen terveyden ja kehityksen, niin sitten on AIKUISELLA vikaa päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, luin kaikki kommentit. Mietityttää. Jos lapsi ei halua mennä kylpyyn, niin sitten on likaisena seuraavana aamuna eskarissa. Onko sekään sitten hyvä? Jos lapsi ei syö sitä omenaa eikä saa mandariinia tai muuta syötävää, niin sitten hän vasta kiukutteleekin, kun on nälkäinen.
Mutta ihan hyviä neuvoja. Miten nuo sitten käytännössä toteuttaisi? Tänään, kun hain lapsen päiväkodista, hän ei susotunut istumaan autossa istuimeensa vaan valui auton lattialle. Yritin nostaa häntä istuimeen. valui takaisin lattialle. Pyysin ystävällisesti istumaan kunnolla. Pyysin jämäkämmin. Komensin. Mitään ei tapahtunut. Lopulta sain jotenkin ängettyä lapsen siihen istuimeen ja turvavyön päälle.
Mitä tuollaisessa tilanteessa tehdään? En voi jättää lasta ja autoa ja kävellä kotiin.
Sait ängettyä lapsen. Olisit siis saanut lapsen ängettyä ensimmäisen kehotuksenkin jälkeen. Miksi ylipäätänsä yritit ensin nostaa 6-vuotiasta? Kehoitus istua, jos lapsi ei istu, niin varoitus, että menettää esim. ruutuajan siltä päivältä, ja ljos lapsi ei vieläkään tottele, niin lapsi ängetään siihen turvavyöhön. Kunhan muistat, että uhkaat vain sellaisilla asioilla, jotka jaksat pitää. Taatusti tulee huutoa ruutuajan kieltämisestä, mutta lapsi tarvitsee rajat. parin kerran jälkeen on jo helpompaa.
Lapsella ei ole nälkä, jos pompottaa sinua ruoan kanssa. Jos lapsi valittaa nälkäänsä, niin tarjoat koko illan sitä samaa omenaa. Sen jälkeen saa sitten muutakin. Tässä tapauksessahan ei ole mistään yököttävästä ruoasta kyse, koska lapsi ihan itse pyysi omenaa. Jos olisi kyseessä jokin ruoka-aine, jota lapsi maistaa ensimmäisen kerraan, niin se on sitten eri asia. Silloin kehutaan, että lapsi on uskaltanut maistaa uutta ruokaa, vaikka lopun jättäisi syömättä.
Jos lapsi ei mene kylpyyn, niin laitat lapsen suihkuun. Otat lapsen syliin, laitat suihkun päälle, ja menet vaikka vaatteet päällä sinne suihkuun. Lisäksi voit kertoa lapselle, että kaverit saattavat kiusata, jos iso lapsi haisee.
No, en edes ala kertoa tästä "ota syliin ja vie lapsi suihkuun"-kokeilusta, jonka kerran tein. Toteanpa vaan, että en tee enää toiste, koska en halua enää kaatua suihkun lattialla kivuliaasti.
Näissä kaikissa toistuu että oot tehnyt jotain kerran. KERRAN. Teet 20 kertaa ja sitten päätät oliko siitä hyötyä vai ei. Nyt lapsi on sen sijaan oppinut, että äidin saa omalla käytöksellä pois aika rankoistakin kohtaamisista, joten panoksia kannattaa koventaa äidin mukana, koska palkinto seuraa.
HUOH
Minä en enää kokeile toista kertaa sellaista, mikä ei toimi. Lopputuloksena minä makaan suihkun lattialla ja märkä ja saippuainen lapsi juoksee kiljuen pitkin kotia. Mitä se lapsi siitä oppii?
Tuosta lapsi ei vielä opi mitään, mutta jatkosta oppii. Jatkoa seuraa tuosta tilanteesta muutaman sekunnin kuluttua kun sinä hengität pari kertaa syvään, keräät itsesi sieltä lattialta ja viet lapsen suihkuun uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Vaikka makuuasennossa ryömien.
Kun annat periksi, lapsi tietää että se onnistuu jatkossakin; kunhan laittaa riittävästi kampoihin niin kaikesta pääsee aina kuin koira veräjästä.
/69
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
No, voin kertoa, että suhteessamme oli niin paljon pielessä, että näinkään pieni lapsi ei halua ydinperhettä takaisin. Isä huutaa ja räyhää hänelle, jos häntä itkettää, eikä hän mene sinne kovin mielellään.
Palstan mukaan isä on siis täydellinen kasvattaja, kun tekee hankalan lapsen elämän ”epämiellyttäväksi”.
Mitä sekoilua tämäkin nyt on? Ei kukaan ehdota lapselle huutamista ja räyhäämistä. Älä huuda ja räyhää lapselle, vaan aseta rajat.
jaa tää on näköjään trolli. helpotus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Olen yrittänyt sanoittaa ja kysyä. Lopputuloksena lapsi alkaa raivota, että ei hän tiedä, älä kysele. Tai sitten hän alkaa matkia puhettani lässyttävällä, inhottavalla äänellä kuin koulukiusaaja. Tämä on tullut nyt ihan kahden viimeisen viikon sisällä ja luulen, egttä on oppinut sen päiväkodista. Todella epämiellyttävää.
En alkanut tarjota munkin sijaan muuta. Harmittaa vaan, kun kuvittelet ilahduttavasi toista yllätysmunkeilla ja sitten saat kuulla koko illan valitusta, että koskas teet sitä omenakakkua.
Sitten sanot, että matkiminen on epäkohteliasta käytöstä ja et pidä siitä, se loukkaa. Siksi jos sitä tekee uudestaan, saa rangaistuksen. Rangaistus on joku sopiva, esim. lempilelu pois päiväksi. Kerrot ehdot ja pidät niistä kiinni. Jos valitetaan, niin sanot että jos ei halua epämiellyttäviä rangaistuksia, niin ei käyttäydy tavalla joka ei ole sopiva. Valinta on oma.
Eikö rangaistuksen pitäisi liittyä jotenkin asiaan? Tuohan on ihan tuulesta temmattu, että lempilelu pois, jos puhuu inhottavalla äänellä. Eihän se liity tilanteeseen mitenkään vaan on mielivaltaa.
Mutta joo. Minne minä sen lempilelun sitten laitan? Näen jo, miten lapselle tulee tuollaisesta raivo päälle ja hän penkoo sen lelun sieltä kaapista tai jostain, minne sen olen laittanut. Ainoa, mitä keksin, on iskeä se vaikka ulkovarastoon ja ovi lukkoon. Ja sitten lapsi karjuu siellä ulkovaraston oven takana loppuillan.
No, sitten lapsi karjuu ulkovaraston ovella loppuillan. Niin lapset tekevät. Tekevät tyhmyyksiä, eivät lopeta, saavat seurauksen ja itkevät sitä seurausta. Seuraavana päivänä eivät tee enää samaa tyhmyyttä. parin päivän päästä takuulla keksivät uuden tyhmyyden ja kierros alkaa alusta. Onnelliset ovat ne lapset, jotka oppivat tämän lapsena. Surullisia ovat ne, jotka tekevät aikuisena vankilakierroksia todellisten tyhmyyksien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan tämä sittenkin taitava provo. AP sai meidät keskustelemaan lapsenkasvatuksen perusasioista. No eihän se koskaan hukkaan mene.
Eikä edes kovin taitava :-)
Äiti kaatuu suihkun lattialla viedessään lasta suihkuun.
Ei voi rangaista ottamalla lelua pois, sillä 6 vuotias veisi sen väkivalloin kaapista, laatikosta.
Ulkovarastoon vietynä tenava sitten raivoaisi sen edessä.
EI voi istua autossa opettamassa lapselle kuinka istutaan siellä oikein.
Hauska ketju kyllä ja ainakin äkkiseltään tuntuu että palstan vanhemmilla on auktoriteetti vielä tallella, jota lasten kasvatuksessa tarvitaan, rajoja ja rakkautta :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Olen yrittänyt sanoittaa ja kysyä. Lopputuloksena lapsi alkaa raivota, että ei hän tiedä, älä kysele. Tai sitten hän alkaa matkia puhettani lässyttävällä, inhottavalla äänellä kuin koulukiusaaja. Tämä on tullut nyt ihan kahden viimeisen viikon sisällä ja luulen, egttä on oppinut sen päiväkodista. Todella epämiellyttävää.
En alkanut tarjota munkin sijaan muuta. Harmittaa vaan, kun kuvittelet ilahduttavasi toista yllätysmunkeilla ja sitten saat kuulla koko illan valitusta, että koskas teet sitä omenakakkua.
Sitten sanot, että matkiminen on epäkohteliasta käytöstä ja et pidä siitä, se loukkaa. Siksi jos sitä tekee uudestaan, saa rangaistuksen. Rangaistus on joku sopiva, esim. lempilelu pois päiväksi. Kerrot ehdot ja pidät niistä kiinni. Jos valitetaan, niin sanot että jos ei halua epämiellyttäviä rangaistuksia, niin ei käyttäydy tavalla joka ei ole sopiva. Valinta on oma.
Eikö rangaistuksen pitäisi liittyä jotenkin asiaan? Tuohan on ihan tuulesta temmattu, että lempilelu pois, jos puhuu inhottavalla äänellä. Eihän se liity tilanteeseen mitenkään vaan on mielivaltaa.
Mutta joo. Minne minä sen lempilelun sitten laitan? Näen jo, miten lapselle tulee tuollaisesta raivo päälle ja hän penkoo sen lelun sieltä kaapista tai jostain, minne sen olen laittanut. Ainoa, mitä keksin, on iskeä se vaikka ulkovarastoon ja ovi lukkoon. Ja sitten lapsi karjuu siellä ulkovaraston oven takana loppuillan.
Ei. Rangaistuksen ei pidä liittyä mitenkään asiaan. Mistä ihmeestä sinä sen olet keksinyt? Ja näköjään keksit ratkaisun. Tuskin lapsi jaksaa karjua ulkovaraston ulkopuolella kovin montaa kertaa.
Joo, luulen, että hänen ei tarvitse sitten karjua siellä enää koskaan, kun naapuri soittaa poliisit.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla 6-vuotiaan uhmakaudesta kyse. Joillakuilla se on hyvin itsekeskeinen ja kovempi kausi kuin uhmaikäisen uhma.
Itse en kuitenkaan ole ollut noin pitkämielinen kuin sinä. Jos lapsi marisee munkista koko loppuillan, niin seuraavina päivinä on ilman herkkuja kokonaan.
Lelun vaatteet olisivat lähteneet kaapin päälle ainakin vuorokaudeksi. Ymmärrän kyllä, että joskus haluaisi tehdä muuta kuin sellaista mitä osaa/vanhempi osaa. On vaikeaa, kun on mielikuvitusta, mutta ei taitoja sen toteuttamiseen.
Lahkeet saa 6v lapsi itse laittaa seuraavalla kerralla. Jos jalka kastuu, niin lapsi saa ihan itse laittaa saappaat kuivumaan ja sanomalehtipaperimyttyjä sisään. Minä olen aikoinaan ohjannut 6-vuotiaan pesemään ihan itse käsin tietyt vaatekappaleet, jotka ovat menneet likaisiksi, koska hän temppuili ulkovaatteiden kanssa. Ei temppuillut sen jälkeen, ja on ollut kiitollinen, kun ei hänen tarvitse pestä vaatteita.
Kylpy: Jos kylpy ei kelpaa, niin sitten lapsi menee suihkuun.
Kylpylelut: Ai on lapsi kadottanut yhden lelun. Nyt sitten oppii, että pitää tavaransa paikoillaan. Meillä kyllä ei ole 10 kylpylelua. Jos huutaa niin, että alkaa olla todella häiritsevää, niin yhden varoituksen jälkeen kylpylelut lähtevät kaapin päälle vuorokaudeksi tai pariksi.
Omena ja mandariini. Jos kyse ei ole inhokista, niin omena syödään ensin, sitten saa mahdollisesti muutakin. Mandariinia ei saa, jos omena on pahaa vain kiukuttelun tähden. Inhokkiruokia on vain maistiainen muun ruoan lisäksi. Toisaalta meillä on lapsi jo alunperin saanut valita, että ottaako omenaa, mandariinia tai molempia.
Näihin hyviin neuvoihin lisäisin vielä sen, että se lapsi otetaan mukaan tekemään niitä juttuja ja se opetetaan siinä samalla. Esim tuo lahkeiden kääntäminen, kysytään lapselta miksi hän ei saa itse ja sitten näytetään se hankala kohta miten se tehdään. Ja lapsi saa laittaa itse toisen lahkeen ja kehutaan kun onnistuu. Lapsi on mukana kokeilemassa että kylpyvedestä tulee sopivaa. Samalla voi kertoa miten kannattaa laskea hieman lämpimämpää vettä aluksi, koska vesi jähtyy nopeasti. Jne. Se että lapsen puolesta tehdään kaikki on pahin karhunpalvelus mitä vanhempi voi lapselleen tehdä. Siinä riistetään kasvavalta ja kehittyvältä lapselta mahdollisuus normaaliin itsetuntoon ja kokemukseen että minä osaan ja pystyn telemään asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso peiliin ja mieti: oletko sinä aikuinen, oletko sinä perheesi palveluskuntaa vai peräti orja, vai oletko peräti ennustaja, jonka kuuluu tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu?
Et kai sentään. Sinä näet peilissä äidin, jonka kuuluu asettaa lapselle rajat. Jos lapsi vinkuu omenakakkua, voit luvata että tehdään sellainen ensi viikonlopuksi.
Miksi sinun pitää tehdä kaikki "oikein"? Siis LAPSEN oikkujen mukaan? Et kai sinä voi olla tosissasi sitä mieltä, että se on aina LAPSI joka on oikeassa etkä koskaan sinä.
Nyt tämän ketjun luettuasi saat av:n yksimielisellä päätöksellä luvan olla väärässä. Saat tehdä sen lapsen kanssa ihan kaiken täysin väärin. Älä kuitenkaan jätä sanomatta lapselle, että "sinähän pyysit munkkeja ja minä tein juuri niin kuin sinä pyysit", siis aloituksessa mainitussa munkinpaistotilanteessa.
Lapsi on jo 6-vuotias. Onko hän jotenkin kehitysvammainen vai mistä johtuu, että hän ei itse osaa edes paloitella mandariinia ja etsiä itse omia kylpylelujaan? Vaikka olisi, niin silti sinun ei tarvitse hyppiä hänen pillinsä mukaan.
Näin käy, kun lapsia hankkivat sellaiset ihmiset, joilla ei ole harmainta aavistustakaan, miten lasten kanssa toimitaan ja oma henkinen kunto sekä parisuhteen tila on sellainen, että todellakaan siihen ei mitään lapsia pitäisi hankkia.
Lapsen tekeminen on siitä erikoinen asia, että se on ihmisen koko loppuelämää ehkä eniten määrittävä yksittäinen ratkaisu, ja silti jotkut tuntuvat tekevän sen hetken mielijohteesta, selvittämättä ensin ollenkaan, mitä sellainen projekti vaatii ja onko itsellä valmiuksia siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Olen yrittänyt sanoittaa ja kysyä. Lopputuloksena lapsi alkaa raivota, että ei hän tiedä, älä kysele. Tai sitten hän alkaa matkia puhettani lässyttävällä, inhottavalla äänellä kuin koulukiusaaja. Tämä on tullut nyt ihan kahden viimeisen viikon sisällä ja luulen, egttä on oppinut sen päiväkodista. Todella epämiellyttävää.
En alkanut tarjota munkin sijaan muuta. Harmittaa vaan, kun kuvittelet ilahduttavasi toista yllätysmunkeilla ja sitten saat kuulla koko illan valitusta, että koskas teet sitä omenakakkua.
Sitten sanot, että matkiminen on epäkohteliasta käytöstä ja et pidä siitä, se loukkaa. Siksi jos sitä tekee uudestaan, saa rangaistuksen. Rangaistus on joku sopiva, esim. lempilelu pois päiväksi. Kerrot ehdot ja pidät niistä kiinni. Jos valitetaan, niin sanot että jos ei halua epämiellyttäviä rangaistuksia, niin ei käyttäydy tavalla joka ei ole sopiva. Valinta on oma.
Eikö rangaistuksen pitäisi liittyä jotenkin asiaan? Tuohan on ihan tuulesta temmattu, että lempilelu pois, jos puhuu inhottavalla äänellä. Eihän se liity tilanteeseen mitenkään vaan on mielivaltaa.
Mutta joo. Minne minä sen lempilelun sitten laitan? Näen jo, miten lapselle tulee tuollaisesta raivo päälle ja hän penkoo sen lelun sieltä kaapista tai jostain, minne sen olen laittanut. Ainoa, mitä keksin, on iskeä se vaikka ulkovarastoon ja ovi lukkoon. Ja sitten lapsi karjuu siellä ulkovaraston oven takana loppuillan.
Ei. Rangaistuksen ei pidä liittyä mitenkään asiaan. Mistä ihmeestä sinä sen olet keksinyt? Ja näköjään keksit ratkaisun. Tuskin lapsi jaksaa karjua ulkovaraston ulkopuolella kovin montaa kertaa.
Joo, luulen, että hänen ei tarvitse sitten karjua siellä enää koskaan, kun naapuri soittaa poliisit.
Kukaan ei soita poliiseja lapsen kiukkukohtauksen takia. Takaan sen. Ja kun et reagoi huutamiseen mitenkään, se loppuu yllättävän nopeasti.
Ja vaikka soittaisikin niin itse näkisin sen hyvänä asiana. Poliisi ei tietenkään tuollaisessa tapauksessa tule paikalle mutta jos leikitään että tulisi, niin siinähän olisi lapselle hieno oppimiskokemus. Riittävästi kun räyhää niin tulevat viranomaisetkin ovelle.
/69
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Olen yrittänyt sanoittaa ja kysyä. Lopputuloksena lapsi alkaa raivota, että ei hän tiedä, älä kysele. Tai sitten hän alkaa matkia puhettani lässyttävällä, inhottavalla äänellä kuin koulukiusaaja. Tämä on tullut nyt ihan kahden viimeisen viikon sisällä ja luulen, egttä on oppinut sen päiväkodista. Todella epämiellyttävää.
En alkanut tarjota munkin sijaan muuta. Harmittaa vaan, kun kuvittelet ilahduttavasi toista yllätysmunkeilla ja sitten saat kuulla koko illan valitusta, että koskas teet sitä omenakakkua.
Sitten sanot, että matkiminen on epäkohteliasta käytöstä ja et pidä siitä, se loukkaa. Siksi jos sitä tekee uudestaan, saa rangaistuksen. Rangaistus on joku sopiva, esim. lempilelu pois päiväksi. Kerrot ehdot ja pidät niistä kiinni. Jos valitetaan, niin sanot että jos ei halua epämiellyttäviä rangaistuksia, niin ei käyttäydy tavalla joka ei ole sopiva. Valinta on oma.
Eikö rangaistuksen pitäisi liittyä jotenkin asiaan? Tuohan on ihan tuulesta temmattu, että lempilelu pois, jos puhuu inhottavalla äänellä. Eihän se liity tilanteeseen mitenkään vaan on mielivaltaa.
Mutta joo. Minne minä sen lempilelun sitten laitan? Näen jo, miten lapselle tulee tuollaisesta raivo päälle ja hän penkoo sen lelun sieltä kaapista tai jostain, minne sen olen laittanut. Ainoa, mitä keksin, on iskeä se vaikka ulkovarastoon ja ovi lukkoon. Ja sitten lapsi karjuu siellä ulkovaraston oven takana loppuillan.
Ei. Rangaistuksen ei pidä liittyä mitenkään asiaan. Mistä ihmeestä sinä sen olet keksinyt? Ja näköjään keksit ratkaisun. Tuskin lapsi jaksaa karjua ulkovaraston ulkopuolella kovin montaa kertaa.
Joo, luulen, että hänen ei tarvitse sitten karjua siellä enää koskaan, kun naapuri soittaa poliisit.
Kukaan ei soita poliiseja lapsen kiukkukohtauksen takia. Takaan sen. Ja kun et reagoi huutamiseen mitenkään, se loppuu yllättävän nopeasti.
Ja vaikka soittaisikin niin itse näkisin sen hyvänä asiana. Poliisi ei tietenkään tuollaisessa tapauksessa tule paikalle mutta jos leikitään että tulisi, niin siinähän olisi lapselle hieno oppimiskokemus. Riittävästi kun räyhää niin tulevat viranomaisetkin ovelle.
/69
Jos lapsi seisoo pihalla 6 asteen lämpötilassa pelkissä pikkuhousuissa ja vesisateessa parkumassa varaston oven takana, niin ainakin minä soittaisin viranomaisille, jos olisi jonkun muun lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on raskasta, jos arki on tuollaista. Ajantajua ei lapsella ole, ei osaa ajatella että aika ei riitä tehdä sekä että leipomuksia samana päivänä ja olisi muutakin tekemistä kuin temppuilla autossa istumisen kanssa, niin että ei päästä lähtemään. Jämäkkää nyt tehdään näin - tyyliä täytyy vaan jaksaa, eihän tuosta muuten tule mitään. Jos sanoo, että arvaan miten tässä käy, että en tee omenakakkua kun et sitä kumminkaan syö, kun se on valmista. Ei tarvii yrittää olla koko ajan mukava, niin ehkä hän arvostaa sitten enemmän jos äiti joskus tekee mitä hän pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ellei kersa syö jotain, anna olla syömättä. Ei siihen ole yksikään lapsi kuollut jos nirsoilee sapuskansa kanssa.
Tuhannet lapset kuolevat joka vuosi siihen, että nirsoilevat sapuskansa kanssa. Anoreksia on hengenvaarallinen sairaus.
Jos joku ei ymmärrä sitä, että huono ruokavalio vaarantaa lapsen terveyden ja kehityksen, niin sitten on AIKUISELLA vikaa päässä.
Ei anoreksia ole sitä, että nirsoillaan ruuasta. Silloin on lapsella vikaa päässä, ja hoidetaan päätä eikä ruokavaliota.
Huutamisen sanottiin ennen vahvistavan keuhkoja. Hyvät keuhkot on minun lapsillani.
Provo tai ei, niin aika monella aikuisella on vanhemmuus pahasti hukassa. Tämän mamman tarina on kieltämättä niin yliampuva, että ei olisi tarvinnut yrittää niin mahdottomasti.
Luin näitä kommentteja, täällä ja paljon on hyviä juttuja. Sitten on ihan kuraakin.
Se minua ihmetyttää, että lasten vanhemmat unohtavat peilata omaa lapsuuttansa ja sitä, että miten minut kasvatettiin vs. millainen minusta tuli.
Äkkiseltään voisi vetää johtopäätöksen, että jos oli sopivasti kuria ja rajoja, on sitä kasvanut enemmän tai vähemmän yhteiskuntakelpoinen veronmaksaja.
Jos lapsen antaa ”pomotella” niin se oppii sen. Jos lapselle antaa rajoja ja sääntöjä, se oppii myös nekin. Eihän lapset muuta tekkään kun opi koko ajan. Aika usein kyseessä on vanhempien laiskuutta pitää tiettyjä rajoja.
Se, että onko ”huonoista tavoista” pois oppimisessa miten kova työ riippuu varmaan paljolti siitä miten kauan niitä ”huonoja tapoja” on kasvatettu/opittu, on ihan eri juttu. Vanhasta pois oppiminen ja sen korvaamisessa on kaksinverroin työtä ja vaatii jo sitten taas kasvattajalta vähä selkärankaa ja kyselee vatsahappoja.
Enkä nyt tarkoita mitään äärimmäisiä sääntöja ja kuria, vaan ihan perus juttuja, pukeminen, vessassa käynti, riisuminen, vaatteet paikoilleen.
Edesmennyt äitini aina muistutti mua, että ”Aikuuset on kulukenu aina erellä ja kersat peräs, notta pidä voima oikialla puolella.” Voimalla ei tokikaan viitannu mihinkään henkiseen tai fyysiseen kurittamiseen, vaan siihen että vanhemmalla säilyy uskottavuus lapsen silmissä ja toimeenpanovalta 🙂
Omien vahempana olemisen sietämättömään keveyteen on paljon helpottanut Jordan B. Petersonin luennot ja bestseller kirja 12 Elämänohjetta.
Vierailija kirjoitti:
Katso peiliin ja mieti: oletko sinä aikuinen, oletko sinä perheesi palveluskuntaa vai peräti orja, vai oletko peräti ennustaja, jonka kuuluu tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu?
Et kai sentään. Sinä näet peilissä äidin, jonka kuuluu asettaa lapselle rajat. Jos lapsi vinkuu omenakakkua, voit luvata että tehdään sellainen ensi viikonlopuksi.
Miksi sinun pitää tehdä kaikki "oikein"? Siis LAPSEN oikkujen mukaan? Et kai sinä voi olla tosissasi sitä mieltä, että se on aina LAPSI joka on oikeassa etkä koskaan sinä.
Nyt tämän ketjun luettuasi saat av:n yksimielisellä päätöksellä luvan olla väärässä. Saat tehdä sen lapsen kanssa ihan kaiken täysin väärin. Älä kuitenkaan jätä sanomatta lapselle, että "sinähän pyysit munkkeja ja minä tein juuri niin kuin sinä pyysit", siis aloituksessa mainitussa munkinpaistotilanteessa.
Lapsi on jo 6-vuotias. Onko hän jotenkin kehitysvammainen vai mistä johtuu, että hän ei itse osaa edes paloitella mandariinia ja etsiä itse omia kylpylelujaan? Vaikka olisi, niin silti sinun ei tarvitse hyppiä hänen pillinsä mukaan.
Ei hän vaan etsi. Niitä leluja on joka päivä kadoksissa. Lapsi levittää ne ympäri kotia. Ja sitten on juuri joku sormenpään kokoinen pikkuelukka kadoksissa ja lapsi karjuu. Eikä etsi. Ei etsi, vaikka sanoisin, että etsi itse. Olen kokeillut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Olen yrittänyt sanoittaa ja kysyä. Lopputuloksena lapsi alkaa raivota, että ei hän tiedä, älä kysele. Tai sitten hän alkaa matkia puhettani lässyttävällä, inhottavalla äänellä kuin koulukiusaaja. Tämä on tullut nyt ihan kahden viimeisen viikon sisällä ja luulen, egttä on oppinut sen päiväkodista. Todella epämiellyttävää.
En alkanut tarjota munkin sijaan muuta. Harmittaa vaan, kun kuvittelet ilahduttavasi toista yllätysmunkeilla ja sitten saat kuulla koko illan valitusta, että koskas teet sitä omenakakkua.
Sitten sanot, että matkiminen on epäkohteliasta käytöstä ja et pidä siitä, se loukkaa. Siksi jos sitä tekee uudestaan, saa rangaistuksen. Rangaistus on joku sopiva, esim. lempilelu pois päiväksi. Kerrot ehdot ja pidät niistä kiinni. Jos valitetaan, niin sanot että jos ei halua epämiellyttäviä rangaistuksia, niin ei käyttäydy tavalla joka ei ole sopiva. Valinta on oma.
Eikö rangaistuksen pitäisi liittyä jotenkin asiaan? Tuohan on ihan tuulesta temmattu, että lempilelu pois, jos puhuu inhottavalla äänellä. Eihän se liity tilanteeseen mitenkään vaan on mielivaltaa.
Mutta joo. Minne minä sen lempilelun sitten laitan? Näen jo, miten lapselle tulee tuollaisesta raivo päälle ja hän penkoo sen lelun sieltä kaapista tai jostain, minne sen olen laittanut. Ainoa, mitä keksin, on iskeä se vaikka ulkovarastoon ja ovi lukkoon. Ja sitten lapsi karjuu siellä ulkovaraston oven takana loppuillan.
Ei. Rangaistuksen ei pidä liittyä mitenkään asiaan. Mistä ihmeestä sinä sen olet keksinyt? Ja näköjään keksit ratkaisun. Tuskin lapsi jaksaa karjua ulkovaraston ulkopuolella kovin montaa kertaa.
Joo, luulen, että hänen ei tarvitse sitten karjua siellä enää koskaan, kun naapuri soittaa poliisit.
Kukaan ei soita poliiseja lapsen kiukkukohtauksen takia. Takaan sen. Ja kun et reagoi huutamiseen mitenkään, se loppuu yllättävän nopeasti.
Ja vaikka soittaisikin niin itse näkisin sen hyvänä asiana. Poliisi ei tietenkään tuollaisessa tapauksessa tule paikalle mutta jos leikitään että tulisi, niin siinähän olisi lapselle hieno oppimiskokemus. Riittävästi kun räyhää niin tulevat viranomaisetkin ovelle.
/69
Jos lapsi seisoo pihalla 6 asteen lämpötilassa pelkissä pikkuhousuissa ja vesisateessa parkumassa varaston oven takana, niin ainakin minä soittaisin viranomaisille, jos olisi jonkun muun lapsi.
No sittenhän viranomaiset selvittäisivät asian laidan. Lapsi seisoo vapaaehtoisesti 6 asteen lämpötilassa pikkuhousuissa parkumassa. Sisälle kyllä pääsisi, mutta kun saatu rangaistus kiukuttaa.
Meinaatko että sinivuokot veisivät äidin linnaan?
Korkeintaan soittaisivat sinulle että älä soita enää turhaan viranomaisille.
/69
Lapsesta tulee bisnesmies tota menoa. Trump jr.
Onkohan tämä sittenkin taitava provo. AP sai meidät keskustelemaan lapsenkasvatuksen perusasioista. No eihän se koskaan hukkaan mene.