Lue keskustelun säännöt.
Lapselle ei riitä mikään, mitä teen.
18.11.2020 |
6-vuotias on ihan käsittämättömän tyytymätön kaikkeen.
Jos paistan munkkeja, hän olisikin halunnut omenakakkua. Syö munkin, mutta marisee koko illan, että koska teen omenakakkua.
Pyytää, että teen lelulle vaatteen. Askartelen sellaisen hänen vanhoista vaatteistaan. Muuten hyvä, mutta olisikin pitänyt olla toisenlainen. Yritän tehdä toisenlaisen. Ei kelpaa, ei ole tarpeeksi sellainen tai tällainen.
Pyytää, että autan lahkeet kumisaappaiden päälle. Autan. Ei kelpaa, pitäisi olla jotenkin paremmin ja eri tavalla.
Pyytää päästä kylpyyn. Lasken kylpyveden. Se on liian kuulemma liian kuumaa (on alle 37 asteista kuitenkin). Kehotan odottamaan hetken, niin lämpötila laskee. Ei, kylpy on pilalla, koska vesi oli liian kuumaa eikä kylpyyn voi mennä, vaikka vesi viilenisi - sitten se onkin jo liian viileää.
Kylvyssä on ainakin 10 kylpylelua. Mutta yksi puuttuu. Sitä ei löydy mistään ja sitä yhtä kylpylelua huudetaan seuraavat puoli tuntia.
Lapsi pyytää omenaa. Laitan omenanpaloja tarjolle. Pahaa, saisiko mandariinin. Laitan mandariinilohkoja lautaselle. Pahaa. Jne.
Tuntuu, että en tee mitään oikein. Pahinta on, että lapsi alkaa muistuttaa toista vanhempaansa, jonka mielestä en myöskään koskaan tee mitään oikein, ikinä. Koko sen ajan, kun olen hänet tuntenut, tein niin tai näin, niin teen aina väärin. Vaikka tekisin, kuten hän on pyytänyt, niin silti se on jotenkin väärin ja huonosti tehty.
Mikä neuvoksi?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et anna lapsen saada hyötyä käytöksestään. Toteutat todelliset seuraamukset. Jos ei pilkottu hedelmä kelpaa, on nälässä seuraavaan ruokaan. Jos ei istu autossa kunnolla, olette parkissa istuskelemassa kunnes istuu. Pysyt rauhallisena etkä ala vääntämään lapsen kanssa, hän on 6v. Perheneuvola voisi olla oikea osoite, ensin pari käyntiä sinä itseksesi ja sitten lapsen kanssa.
eikä minusta ratkaisu voi olla se, että istun autossa odottamassa, että lapsi istuu kunnolla. Siihen voi mennä vaikka tunti. Yritin kerran niitä Supernanny-ohjelmassa esiteltyjä keinoja: pidetään lasta sylissä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Lapsi taisteli vastaan tunnin. Lopulta minulta vaan loppui voimat.
Mikset voi istua? Sehän on helppoa, kuuntelet vaikka radiota samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen kommentti mitä on ollut täällä, niin on oikeassa. Jos ei munkki kelpaa, olkoot ilman. Jos ei lelu kelpaa, olkoon ilman. Jos ei kylpyyn, niin sitten ei lastenohjelmia.
Unohda höpinät erityisherkistä. Ei ole olemassa erityisherkkiä, on vain ihmisiä jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan eivät osaa huomioida muiden tunteita. Luulevat, että erityisherkkyys antaa heille immuniteetin kohdella muita huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et anna lapsen saada hyötyä käytöksestään. Toteutat todelliset seuraamukset. Jos ei pilkottu hedelmä kelpaa, on nälässä seuraavaan ruokaan. Jos ei istu autossa kunnolla, olette parkissa istuskelemassa kunnes istuu. Pysyt rauhallisena etkä ala vääntämään lapsen kanssa, hän on 6v. Perheneuvola voisi olla oikea osoite, ensin pari käyntiä sinä itseksesi ja sitten lapsen kanssa.
eikä minusta ratkaisu voi olla se, että istun autossa odottamassa, että lapsi istuu kunnolla. Siihen voi mennä vaikka tunti. Yritin kerran niitä Supernanny-ohjelmassa esiteltyjä keinoja: pidetään lasta sylissä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Lapsi taisteli vastaan tunnin. Lopulta minulta vaan loppui voimat.
Mikset voi istua? Sehän on helppoa, kuuntelet vaikka radiota samalla.
En minä halua istua tuntia päiväkodin parkkipaikalla autossa. Haluan kotiin!
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen kommentti mitä on ollut täällä, niin on oikeassa. Jos ei munkki kelpaa, olkoot ilman. Jos ei lelu kelpaa, olkoon ilman. Jos ei kylpyyn, niin sitten ei lastenohjelmia.
Unohda höpinät erityisherkistä. Ei ole olemassa erityisherkkiä, on vain ihmisiä jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan eivät osaa huomioida muiden tunteita. Luulevat, että erityisherkkyys antaa heille immuniteetin kohdella muita huonosti.
Joo, kyllähän se munkki kelpasi. Mutta seuraavana päivänäkin lapsi muistaa sen, että haluaisi omenakakkua. Tai mitä milloinkin. Ja siis tein niitä munkkeja omasta aloitteestani, en siksi, että lapsi pyysi. Kun olin jo niitä tekemässä, keksi, että haluaisi omenakakkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen kommentti mitä on ollut täällä, niin on oikeassa. Jos ei munkki kelpaa, olkoot ilman. Jos ei lelu kelpaa, olkoon ilman. Jos ei kylpyyn, niin sitten ei lastenohjelmia.
Unohda höpinät erityisherkistä. Ei ole olemassa erityisherkkiä, on vain ihmisiä jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan eivät osaa huomioida muiden tunteita. Luulevat, että erityisherkkyys antaa heille immuniteetin kohdella muita huonosti.
Joo, kyllähän se munkki kelpasi. Mutta seuraavana päivänäkin lapsi muistaa sen, että haluaisi omenakakkua. Tai mitä milloinkin. Ja siis tein niitä munkkeja omasta aloitteestani, en siksi, että lapsi pyysi. Kun olin jo niitä tekemässä, keksi, että haluaisi omenakakkua.
Leivotteko koskaan yhdessä? Niin että päättäisitte yhdessä mitä teette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä ihmettä juuri luin?
Lapsi pyytää omenaa, sinä annat omenaa, lapsi sanoo hyi ja pyytää mandariinia ja sinä perkeleen tollo annat mandariinia?
Tulet olemaan vielä tosi kusessa lapsesi kanssa jos olet tuollainen kynnysmattopalvelija. Tai itseasiassa olet kusessa jo nyt.
Ehkä voisitkin kerran istua tunnin tai vaikka kaksi pysähtyneessä autossa. Mitä sitten?? Kerrot että emme voi lähteä mihinkään, ennenkuin istut kunnolla turvavöissä. Harmi että menee lastenohjelmat ohi jne. Ja sitten vaan kärsivällisesti odotat kunnes homma on kunnossa. En usko että sitä tarvitsee kovin montaa kertaa tehdä. Mutta muista: sinun on voitettava se tilanne. Jos annat periksi, tilanne vain pahenee.
Ajattele pidemmällä tähtäimellä: pieni epämukavuus nyt tietää helpompia sutomatkoja ja muita tilanteita myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, luin kaikki kommentit. Mietityttää. Jos lapsi ei halua mennä kylpyyn, niin sitten on likaisena seuraavana aamuna eskarissa. Onko sekään sitten hyvä? Jos lapsi ei syö sitä omenaa eikä saa mandariinia tai muuta syötävää, niin sitten hän vasta kiukutteleekin, kun on nälkäinen.
Mutta ihan hyviä neuvoja. Miten nuo sitten käytännössä toteuttaisi? Tänään, kun hain lapsen päiväkodista, hän ei susotunut istumaan autossa istuimeensa vaan valui auton lattialle. Yritin nostaa häntä istuimeen. valui takaisin lattialle. Pyysin ystävällisesti istumaan kunnolla. Pyysin jämäkämmin. Komensin. Mitään ei tapahtunut. Lopulta sain jotenkin ängettyä lapsen siihen istuimeen ja turvavyön päälle.
Mitä tuollaisessa tilanteessa tehdään? En voi jättää lasta ja autoa ja kävellä kotiin.
Sait ängettyä lapsen. Olisit siis saanut lapsen ängettyä ensimmäisen kehotuksenkin jälkeen. Miksi ylipäätänsä yritit ensin nostaa 6-vuotiasta? Kehoitus istua, jos lapsi ei istu, niin varoitus, että menettää esim. ruutuajan siltä päivältä, ja ljos lapsi ei vieläkään tottele, niin lapsi ängetään siihen turvavyöhön. Kunhan muistat, että uhkaat vain sellaisilla asioilla, jotka jaksat pitää. Taatusti tulee huutoa ruutuajan kieltämisestä, mutta lapsi tarvitsee rajat. parin kerran jälkeen on jo helpompaa.
Lapsella ei ole nälkä, jos pompottaa sinua ruoan kanssa. Jos lapsi valittaa nälkäänsä, niin tarjoat koko illan sitä samaa omenaa. Sen jälkeen saa sitten muutakin. Tässä tapauksessahan ei ole mistään yököttävästä ruoasta kyse, koska lapsi ihan itse pyysi omenaa. Jos olisi kyseessä jokin ruoka-aine, jota lapsi maistaa ensimmäisen kerraan, niin se on sitten eri asia. Silloin kehutaan, että lapsi on uskaltanut maistaa uutta ruokaa, vaikka lopun jättäisi syömättä.
Jos lapsi ei mene kylpyyn, niin laitat lapsen suihkuun. Otat lapsen syliin, laitat suihkun päälle, ja menet vaikka vaatteet päällä sinne suihkuun. Lisäksi voit kertoa lapselle, että kaverit saattavat kiusata, jos iso lapsi haisee.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Olen yrittänyt sanoittaa ja kysyä. Lopputuloksena lapsi alkaa raivota, että ei hän tiedä, älä kysele. Tai sitten hän alkaa matkia puhettani lässyttävällä, inhottavalla äänellä kuin koulukiusaaja. Tämä on tullut nyt ihan kahden viimeisen viikon sisällä ja luulen, egttä on oppinut sen päiväkodista. Todella epämiellyttävää.
En alkanut tarjota munkin sijaan muuta. Harmittaa vaan, kun kuvittelet ilahduttavasi toista yllätysmunkeilla ja sitten saat kuulla koko illan valitusta, että koskas teet sitä omenakakkua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et anna lapsen saada hyötyä käytöksestään. Toteutat todelliset seuraamukset. Jos ei pilkottu hedelmä kelpaa, on nälässä seuraavaan ruokaan. Jos ei istu autossa kunnolla, olette parkissa istuskelemassa kunnes istuu. Pysyt rauhallisena etkä ala vääntämään lapsen kanssa, hän on 6v. Perheneuvola voisi olla oikea osoite, ensin pari käyntiä sinä itseksesi ja sitten lapsen kanssa.
eikä minusta ratkaisu voi olla se, että istun autossa odottamassa, että lapsi istuu kunnolla. Siihen voi mennä vaikka tunti. Yritin kerran niitä Supernanny-ohjelmassa esiteltyjä keinoja: pidetään lasta sylissä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Lapsi taisteli vastaan tunnin. Lopulta minulta vaan loppui voimat.
Mikset voi istua? Sehän on helppoa, kuuntelet vaikka radiota samalla.
En minä halua istua tuntia päiväkodin parkkipaikalla autossa. Haluan kotiin!
No sitten sinun pitää keksiä jotain. Tuskin se lapsikaan nimenomaisesti siinä haluaa istua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
Okei boomer
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
No, voin kertoa, että suhteessamme oli niin paljon pielessä, että näinkään pieni lapsi ei halua ydinperhettä takaisin. Isä huutaa ja räyhää hänelle, jos häntä itkettää, eikä hän mene sinne kovin mielellään.
Minun korvaan ap kuulostaa alistuvalta ja uhriutuvalta tyypiltä, jolla on joko mies tai lapsi tai kuka vain itseään pompottamassa. Liika hyysääminen on myös muuten kontrollin muoto. Usein ap:n kaltaiset tyypit näyttää omaan silmään persoonattomilta ja huonoilta asettamaan asioita tärkeysjärjestykseen.
Eskariin voi sanoa etukäteen, että lapsi saattaa joku päivä olla huonommin pukeutunut, koska haluat katkaista pesuun ja pukemiseen liittyvän kierteen. Huoli ulkoasusta eskarissa on jotain ihan käsittämättömän epäoleellista suhteessa siihen, että lapsi käy pesulla ja pukeutuu valitsemiinsa vaatteisiin ilman draamaa.
Jos lapsi on vihainen, kun ei saa muuta kuin toivomaansa omenaa, niin se on vain yksi päivä. Vaikka se toistuisi seuraavana päivänä, niin sekin on ok. Jos sä paloittelet sille, mitä sattuu toivomaan niin sille ei tule loppua.
En missään nimessä kehota sivuuttamaan lapsen toiveita, mutta et sä voi antaa toisten alistaa itseäsi. Ei tässä ole kyse mistään omenista tai ettei työsi olisi tarpeeksi hyvää. Oletko harkinnut avun hankkimista itsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
Okei boomer
Boomer nimenomaan sanoisi että lapsi on kiittämätön ipana jolle pitää näyttää paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko lapsen kanssa pysähtyä ja pyrkiä sanoittamaan hänen tunteitaan tyylillä "Nyt huomaan, että sinulla taitaa olla pettynyt olo, olenko oikeassa? Mistähän se voisi johtua, että sinulle on niin tärkeä tämä asia ja että siitä tulee paha mieli? Voisinko auttaa sinua tässä asiassa? Pettymys ja kiukku voi tuntua ikävältä mutta otetaan nyt rauhallinen hetki ja annetaan niiden tunteiden tulla, missä kohtaa kehoa ne tuntuu yms. Tunteet tulee ja tunteet menee, ja vaikka ne ei tunnu aina kivalta, niin on tärkeää saada tuntea ne, ja sitten lopulta huomaakin, että kyllä se kiukku-tunnekin loppui".
Eli et pyrkisikään "tekemään oikein" ja löytämään miljoonan eri vaiheen kautta, että onko se nyt munkki vai pannukakku vai pulla mitä lapsi haluaa (ja eihän tässä nyt oikeasti mistään pullasta ole kyse vaan siitä, että lapsella on jostain syystä huono olo ja se asia pitäisi kohdata). Lapsia myös ahdistaa se, ettei rajoja anneta, siitä voi tulla olo, ettei vanhempi ole turvallinen ja päätä joitakin asioita minun puolestani ja että aikuinen ei ole arvostuksen arvoinen. Rajat on rakkautta.
Olen yrittänyt sanoittaa ja kysyä. Lopputuloksena lapsi alkaa raivota, että ei hän tiedä, älä kysele. Tai sitten hän alkaa matkia puhettani lässyttävällä, inhottavalla äänellä kuin koulukiusaaja. Tämä on tullut nyt ihan kahden viimeisen viikon sisällä ja luulen, egttä on oppinut sen päiväkodista. Todella epämiellyttävää.
En alkanut tarjota munkin sijaan muuta. Harmittaa vaan, kun kuvittelet ilahduttavasi toista yllätysmunkeilla ja sitten saat kuulla koko illan valitusta, että koskas teet sitä omenakakkua.
Sitten sanot, että matkiminen on epäkohteliasta käytöstä ja et pidä siitä, se loukkaa. Siksi jos sitä tekee uudestaan, saa rangaistuksen. Rangaistus on joku sopiva, esim. lempilelu pois päiväksi. Kerrot ehdot ja pidät niistä kiinni. Jos valitetaan, niin sanot että jos ei halua epämiellyttäviä rangaistuksia, niin ei käyttäydy tavalla joka ei ole sopiva. Valinta on oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, luin kaikki kommentit. Mietityttää. Jos lapsi ei halua mennä kylpyyn, niin sitten on likaisena seuraavana aamuna eskarissa. Onko sekään sitten hyvä? Jos lapsi ei syö sitä omenaa eikä saa mandariinia tai muuta syötävää, niin sitten hän vasta kiukutteleekin, kun on nälkäinen.
Mutta ihan hyviä neuvoja. Miten nuo sitten käytännössä toteuttaisi? Tänään, kun hain lapsen päiväkodista, hän ei susotunut istumaan autossa istuimeensa vaan valui auton lattialle. Yritin nostaa häntä istuimeen. valui takaisin lattialle. Pyysin ystävällisesti istumaan kunnolla. Pyysin jämäkämmin. Komensin. Mitään ei tapahtunut. Lopulta sain jotenkin ängettyä lapsen siihen istuimeen ja turvavyön päälle.
Mitä tuollaisessa tilanteessa tehdään? En voi jättää lasta ja autoa ja kävellä kotiin.
Sait ängettyä lapsen. Olisit siis saanut lapsen ängettyä ensimmäisen kehotuksenkin jälkeen. Miksi ylipäätänsä yritit ensin nostaa 6-vuotiasta? Kehoitus istua, jos lapsi ei istu, niin varoitus, että menettää esim. ruutuajan siltä päivältä, ja ljos lapsi ei vieläkään tottele, niin lapsi ängetään siihen turvavyöhön. Kunhan muistat, että uhkaat vain sellaisilla asioilla, jotka jaksat pitää. Taatusti tulee huutoa ruutuajan kieltämisestä, mutta lapsi tarvitsee rajat. parin kerran jälkeen on jo helpompaa.
Lapsella ei ole nälkä, jos pompottaa sinua ruoan kanssa. Jos lapsi valittaa nälkäänsä, niin tarjoat koko illan sitä samaa omenaa. Sen jälkeen saa sitten muutakin. Tässä tapauksessahan ei ole mistään yököttävästä ruoasta kyse, koska lapsi ihan itse pyysi omenaa. Jos olisi kyseessä jokin ruoka-aine, jota lapsi maistaa ensimmäisen kerraan, niin se on sitten eri asia. Silloin kehutaan, että lapsi on uskaltanut maistaa uutta ruokaa, vaikka lopun jättäisi syömättä.
Jos lapsi ei mene kylpyyn, niin laitat lapsen suihkuun. Otat lapsen syliin, laitat suihkun päälle, ja menet vaikka vaatteet päällä sinne suihkuun. Lisäksi voit kertoa lapselle, että kaverit saattavat kiusata, jos iso lapsi haisee.
No, en edes ala kertoa tästä "ota syliin ja vie lapsi suihkuun"-kokeilusta, jonka kerran tein. Toteanpa vaan, että en tee enää toiste, koska en halua enää kaatua suihkun lattialla kivuliaasti.
Jos isä huutaa ja äiti on kynnysmatto, niin kyse on pohjimmiltaan tosi isoja turvattomuuden tunteita kokevasta lapsesta. Pistä nyt ittesi järjestykseen nainen perkele.
Kyllä minä vaadin lapselta hyvää käytöstä. Mutta ei se johda ainakaan toivottuun lopputulokseen. Lapsi joko raivoaa tai nyt viimeisimpänä on alkanut matkia epämiellyttävällä äänellä sanojani - sen lienee oppinut päiväkodista.