Lue keskustelun säännöt.
Lapselle ei riitä mikään, mitä teen.
18.11.2020 |
6-vuotias on ihan käsittämättömän tyytymätön kaikkeen.
Jos paistan munkkeja, hän olisikin halunnut omenakakkua. Syö munkin, mutta marisee koko illan, että koska teen omenakakkua.
Pyytää, että teen lelulle vaatteen. Askartelen sellaisen hänen vanhoista vaatteistaan. Muuten hyvä, mutta olisikin pitänyt olla toisenlainen. Yritän tehdä toisenlaisen. Ei kelpaa, ei ole tarpeeksi sellainen tai tällainen.
Pyytää, että autan lahkeet kumisaappaiden päälle. Autan. Ei kelpaa, pitäisi olla jotenkin paremmin ja eri tavalla.
Pyytää päästä kylpyyn. Lasken kylpyveden. Se on liian kuulemma liian kuumaa (on alle 37 asteista kuitenkin). Kehotan odottamaan hetken, niin lämpötila laskee. Ei, kylpy on pilalla, koska vesi oli liian kuumaa eikä kylpyyn voi mennä, vaikka vesi viilenisi - sitten se onkin jo liian viileää.
Kylvyssä on ainakin 10 kylpylelua. Mutta yksi puuttuu. Sitä ei löydy mistään ja sitä yhtä kylpylelua huudetaan seuraavat puoli tuntia.
Lapsi pyytää omenaa. Laitan omenanpaloja tarjolle. Pahaa, saisiko mandariinin. Laitan mandariinilohkoja lautaselle. Pahaa. Jne.
Tuntuu, että en tee mitään oikein. Pahinta on, että lapsi alkaa muistuttaa toista vanhempaansa, jonka mielestä en myöskään koskaan tee mitään oikein, ikinä. Koko sen ajan, kun olen hänet tuntenut, tein niin tai näin, niin teen aina väärin. Vaikka tekisin, kuten hän on pyytänyt, niin silti se on jotenkin väärin ja huonosti tehty.
Mikä neuvoksi?
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
No, voin kertoa, että suhteessamme oli niin paljon pielessä, että näinkään pieni lapsi ei halua ydinperhettä takaisin. Isä huutaa ja räyhää hänelle, jos häntä itkettää, eikä hän mene sinne kovin mielellään.
Palstan mukaan isä on siis täydellinen kasvattaja, kun tekee hankalan lapsen elämän ”epämiellyttäväksi”.
Mitä sekoilua tämäkin nyt on? Ei kukaan ehdota lapselle huutamista ja räyhäämistä. Älä huuda ja räyhää lapselle, vaan aseta rajat.
Kyllä täällä nimenomaan todettiin ratkaisuksi se, että äidin pitäisi tehdä lapsiparkansa olo ”epämukavaksi”. Ilmeisesti epämukavuus isän kanssa ei riitä kaikkien mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma, että yrität tarpeeksi? Pinnistä, vielä on varaa parantaa, hopi-hopi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
No, voin kertoa, että suhteessamme oli niin paljon pielessä, että näinkään pieni lapsi ei halua ydinperhettä takaisin. Isä huutaa ja räyhää hänelle, jos häntä itkettää, eikä hän mene sinne kovin mielellään.
Palstan mukaan isä on siis täydellinen kasvattaja, kun tekee hankalan lapsen elämän ”epämiellyttäväksi”.
Mitä sekoilua tämäkin nyt on? Ei kukaan ehdota lapselle huutamista ja räyhäämistä. Älä huuda ja räyhää lapselle, vaan aseta rajat.
Kyllä täällä nimenomaan todettiin ratkaisuksi se, että äidin pitäisi tehdä lapsiparkansa olo ”epämukavaksi”. Ilmeisesti epämukavuus isän kanssa ei riitä kaikkien mielestä.
On epämukavuutta ja on epämukavuutta. Epämukavuus joka syntyy kasvatuksellisissa toimenpiteissä on aivan eri asia kuin se mikä syntyy turvattomassa, välinpitämättömässä tai jopa uhkaavassa ympäristössä. Ensimmäisen lajin epämukavuuden ei ole tarkoitus olla jatkuvaa. Mutta se on tarpeellista. Vanhempien tehtäviin kuuluu tuottaa lapselleen myös pettymyksiä, jotta tämä oppii käsittelemään niitä turvallisessa ympäristössä. Jos ap ottaa ohjat käsiinsä niin se mielipaha mikä lapselle tästä koituu ei ole samassa kategoriassa kuin elämän epämukavat asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti mietityttää, voiko tuollainen käytös olla geeneissä? Vai onko vaan oppinut isältään.
On oppinut isältään. Siis sen, että äiti on kynnysmatto ja hyppää kun käsketään. Että äitiä voi määräillä ja äidille voi märistä. Eihän äiti anna mitään signaalia etteikö näin olisi. Fiksu lapsi.
Tämän lapsen vanhemmat ovat eronneet. Hän on vihainen ja surullinen. Hän haluaa takaisin ydinperheensä hinnalla millä vain. Hän tarkkailee, kuinka vanhemmat puhuvat toisilleen, ja päättelee että kaikki on äidin vikaa. Jos hänkin asettuu äitiä vastaan, ehkä hän saa isän ja perheensä takaisin.
No, voin kertoa, että suhteessamme oli niin paljon pielessä, että näinkään pieni lapsi ei halua ydinperhettä takaisin. Isä huutaa ja räyhää hänelle, jos häntä itkettää, eikä hän mene sinne kovin mielellään.
Palstan mukaan isä on siis täydellinen kasvattaja, kun tekee hankalan lapsen elämän ”epämiellyttäväksi”.
Mitä sekoilua tämäkin nyt on? Ei kukaan ehdota lapselle huutamista ja räyhäämistä. Älä huuda ja räyhää lapselle, vaan aseta rajat.
Kyllä täällä nimenomaan todettiin ratkaisuksi se, että äidin pitäisi tehdä lapsiparkansa olo ”epämukavaksi”. Ilmeisesti epämukavuus isän kanssa ei riitä kaikkien mielestä.
Kuinka niin epämukavaksi? lapsella ei ole mukavaa, jos lapsi halveksii, haukkuu ja pompottaa. Silloin lapsella on turvaton olo. Jos huonoa käytöstä ei sallita, niin lapsella on turvallinen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa erikoiselta. Olisikohan lapsen käyttäytymisen takana jotain muuta. Jokin ongelma, jonka aiheuttamaa pahaa oloa oireilee noin.
Kuinka kauan on lapsi käyttäytynyt kuvaamallasi tavalla?
Koska olette eronneet lapsen isän kanssa?
Onko lapsella isäänsä ikävä? Millainen tapaamissopimus teillä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et anna lapsen saada hyötyä käytöksestään. Toteutat todelliset seuraamukset. Jos ei pilkottu hedelmä kelpaa, on nälässä seuraavaan ruokaan. Jos ei istu autossa kunnolla, olette parkissa istuskelemassa kunnes istuu. Pysyt rauhallisena etkä ala vääntämään lapsen kanssa, hän on 6v. Perheneuvola voisi olla oikea osoite, ensin pari käyntiä sinä itseksesi ja sitten lapsen kanssa.
eikä minusta ratkaisu voi olla se, että istun autossa odottamassa, että lapsi istuu kunnolla. Siihen voi mennä vaikka tunti. Yritin kerran niitä Supernanny-ohjelmassa esiteltyjä keinoja: pidetään lasta sylissä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Lapsi taisteli vastaan tunnin. Lopulta minulta vaan loppui voimat.
Sä olet äiti, sulta ei lopu voimat. Ikinä. Valitse taistelut huolella ja vie ne loppuun vaikka menisi vuorokausi. Sinä olet vanhempi, vanhempaa totellaan tai itketään ja totellaan, opettele EI (+perustelut)
Kyllä multa vaan loppui fyysiset voimat.
Tommonen kakara ansaitsee raippoja perseelle jotta oppii olemaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso peiliin ja mieti: oletko sinä aikuinen, oletko sinä perheesi palveluskuntaa vai peräti orja, vai oletko peräti ennustaja, jonka kuuluu tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu?
Et kai sentään. Sinä näet peilissä äidin, jonka kuuluu asettaa lapselle rajat. Jos lapsi vinkuu omenakakkua, voit luvata että tehdään sellainen ensi viikonlopuksi.
Miksi sinun pitää tehdä kaikki "oikein"? Siis LAPSEN oikkujen mukaan? Et kai sinä voi olla tosissasi sitä mieltä, että se on aina LAPSI joka on oikeassa etkä koskaan sinä.
Nyt tämän ketjun luettuasi saat av:n yksimielisellä päätöksellä luvan olla väärässä. Saat tehdä sen lapsen kanssa ihan kaiken täysin väärin. Älä kuitenkaan jätä sanomatta lapselle, että "sinähän pyysit munkkeja ja minä tein juuri niin kuin sinä pyysit", siis aloituksessa mainitussa munkinpaistotilanteessa.
Lapsi on jo 6-vuotias. Onko hän jotenkin kehitysvammainen vai mistä johtuu, että hän ei itse osaa edes paloitella mandariinia ja etsiä itse omia kylpylelujaan? Vaikka olisi, niin silti sinun ei tarvitse hyppiä hänen pillinsä mukaan.
Ei hän vaan etsi. Niitä leluja on joka päivä kadoksissa. Lapsi levittää ne ympäri kotia. Ja sitten on juuri joku sormenpään kokoinen pikkuelukka kadoksissa ja lapsi karjuu. Eikä etsi. Ei etsi, vaikka sanoisin, että etsi itse. Olen kokeillut.
No höh. Täytyy olla trolli. En yhtään lasta tiedä joka vain karjuu eikä etsi jos haluaa jonkun kadoksissa olevan lelunsa. Tuossakin tilanteessa vanhempi voi auttaa hoksauttamalla että mitä ja missä sinä viimeksi sillä leikit. Ja huomattamalla että karjuminen ei auta löytämään lelua yhtään paremmin. Mutta jos lapsi vaan karjuu, niin silloin kyllä sanoisin että ongelmana on joku muu kuin hukassa oleva lelu. Rajattomuuden luoma turvattomuuden tunne ja huomion tarve.
Ottakoon itse sen omenan tai mandariinin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et anna lapsen saada hyötyä käytöksestään. Toteutat todelliset seuraamukset. Jos ei pilkottu hedelmä kelpaa, on nälässä seuraavaan ruokaan. Jos ei istu autossa kunnolla, olette parkissa istuskelemassa kunnes istuu. Pysyt rauhallisena etkä ala vääntämään lapsen kanssa, hän on 6v. Perheneuvola voisi olla oikea osoite, ensin pari käyntiä sinä itseksesi ja sitten lapsen kanssa.
eikä minusta ratkaisu voi olla se, että istun autossa odottamassa, että lapsi istuu kunnolla. Siihen voi mennä vaikka tunti. Yritin kerran niitä Supernanny-ohjelmassa esiteltyjä keinoja: pidetään lasta sylissä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Lapsi taisteli vastaan tunnin. Lopulta minulta vaan loppui voimat.
Sä olet äiti, sulta ei lopu voimat. Ikinä. Valitse taistelut huolella ja vie ne loppuun vaikka menisi vuorokausi. Sinä olet vanhempi, vanhempaa totellaan tai itketään ja totellaan, opettele EI (+perustelut)
Kyllä multa vaan loppui fyysiset voimat.
Sinulta siis loppuu fyysiset voimat. Loppuuko henkiset? Se istuminen siellä autossa on henkistä kamppailua. Pystytkö siihen? Jos et, niin miksi et?
Miten lapsi käyttäytyy isänsä luona?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä olet äiti, sulta ei lopu voimat. Ikinä. Valitse taistelut huolella ja vie ne loppuun vaikka menisi vuorokausi. Sinä olet vanhempi, vanhempaa totellaan tai itketään ja totellaan, opettele EI (+perustelut)