Lue keskustelun säännöt.
Miten 40 kiloa saisi laihdutettua pois? En osaa, loputon jojoilu kierre!
Kommentit (149)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuleva lääkäri tässä terve. Tässä yksinkertainen ja tieteeseen (biokemia, solufysiologia) perustuva laihtumismalli, jonka tehon olen havainnut empiirisesti sekä erittäin kattavasta aihekirjallisuuden potilaskertomuksista.
Kun syöt insuliinia erittyy, tällöin on fysiologisesti mahdotonta laihtua. Insuliini mahdollistaa verensokerin varastoitumisen ensin glykogeeniksi ja sen jälkeen HSL:n avulla adipoosikisi (kudosrasvaksi). Kun syöt päivän ruoat aikaikkunassa (esim. ~4-6 sisällä) ja paastoat lopun päivästä mahdollistat kudosrasvan polton energiaksi. Jos paasto tuntuu hankalalta tai jopa mahdottomalta täytyy ruokailun rasvapitoisuutta kasvattaa, korjata leptiiniresistenssi tai vain pinnistellä nälän tunteesta läpi, jolloin huomaat ettet siihen kuollutkaan.
Tässä neuvo, jossa ei tarvitse kaloreita laskea tai ruoka-aineita eliminoida. Jos tämä ei tehoa seuraava askel on alkaa karsia korkean glykeemisen indeksin ruokia. Ja kannattaa muistaa, että lääkärit eivät ymmärrä ravitsemuksesta yhtään mitään, koska se ei opintoihin kuulu. Lukion terveystiedon opeilla menee suurin osa lääkäreistä.Mites ne lähteet mitä käytit, kerrottiinko siellä siitä että paastoaminen alkaa synnyttää adrenaliinia ja kortisolia jatkuessaan?
Sillä kyselen että kun opin nuo samat asiat plus miten ne vaikuttaa hormoneihin niin ymmärsin nimenomaan paaston olevan yksi kehon rasitustekijä jonka kanssa pitää olla todella varovainen!
Nyt kun enemmän tai vähemmän kaikilla tuntuu olevan stressiä, ahdistusta, masennusta, perheissä paineita, kiireitä, osa saa koronan, on taloudellisia menetyksiä jne niin kannattaa olla varovainen sen suhteen että kenelle varauksitta suosittelee paastoa. Jos laihduttaja vielä kokee että pitää harrastaa hullua sykettä nostavaa liikuntaa, on noita kuormittavia tekijöitä, sympaattinen hermosto ylikierroksilla ja vetää siihen perään 20 h / vrk jatkuvaa paastoa niin toivottavasti osaat hoitaa burn outeja ja cfs:ää myös?
Eli jos et ole jo lukenut niin lue vielä kenelle paastoamista EI suositella ja missä tilanteissa elimistö EI todennäköisesti tarvitse kortisolin avulla ylläpidettyjä prosesseja ”avuksi”.
Tuleva lääkäri tässä vastaa. Lähteinä käytän biokemian yleisiä faktoja mm. insuliinista, sekä NCBI:ää ( the national center for biotechnology information) joka on Yhtysvaltojen kansallisen lääketieteen kirjasto, ja se on yleisesti hyvin luotettu. Suomalaisista lähteistä mm. Kirurgi Kaarlo Jaakkolan kirjallisuutta.
Paasto on kehon tasitustekijä vain, jos se tehdään väärin. Viestissä 114 kyseltiin, mitä ~ 4-6h aikaikkuna tarkoittaa. Tämä tarkoittaa, että paastoat joko 20 h tai 18 h ja syöt päivän ateriat (mieluiten 2 tai 3 ei enempää) jäljelle jääneessä ajassa eli 4-6 sisällä. Kellonajoilla ei ole merkitystä.
Pätkäpaastoaminen kannattaa aloittaa joka toinen päivä ja graduaalisesti ajaa tämä uusi elämäntapa sisään ihan kuin lääkkeidenkin kanssa. Paasto nostaa virtsahapon määrää ja siten lisää riskiä munuaiskiviin, joten on tärkeä syödä paljon kasviksia, joiden emäksiset aineet neutraloivat sitä.
Paasto kuten muut uudet stressitekijät hetkellisesti nostavat kortisolia, kuitenkin pidemmän päälle tämä tasaantuu. Paaston hyödyt laihtumisessa sekä autofagian kautta kaikissa autoimmuunisairauksissa mm. diabeteksen eri tyypit sekä degeneraatiosairauksissa mm. alzheimer:ssa on yhä vakuuttavampaa. Autofagiaa voit tutkia itse Y. Ohsumin nobel-tutkimuksista; tämä kehon luontainen korjausmenetelmä aktivoituu ja tehostuu paastotessa. Lääkeyhtiöiden yksi suurimmista tutkimuskohteista ovat lääkkeet, jotka lisäisivät autofagiaa. Sinä voit tehdä sen kotonasi ihan ilmaiseksi.
Viestissä 114 kyseltiin, mikä on leptiiniresistenssi. Leptiini on rasvasolujen tuottama kylläisyyshormoni, jonka reseptorit hypotalamuksessa ovat vähentyneet leptiiniresistenssissä (vrt. insuliiniresistenssi). Tällöin ihminen kokee jatkuvasti nälän tunnetta ja joutuu syömään siis usein. Toki syöty ruoka voi olla mikroravinnepitoisuudeltaan köyhää, jolloin keho haluaa jatkuvasti syödä, jotta se saisi tarvitsemansa hivenaineet ja vitamiinit. Esim. Suklaanhimo liittyy kehon subkliiniseen magnesiumin tai tiamiinin (b1) puutteeseen. Leptiiniresistenssistä ja siten mielihaluista ja jatkuvasta nälästä parannutaan paastoamalla ja pudottamalla ylimääräiset kilot. Tämä palauttaa hypotalamuksen leptiinireseptorien sensitiivisyyden.
Pätkäpaastoa (16:8 tai 20:4 tai joka toinen päivä tapahtuvaa paastoa eli ADF) voivat noudattaa kaikki muut paitsi raskaana olevat, imettävät, syömishäiriöiset, alaikäiset (koska energiaa tarvitaan kasvuun) sekä henkilöt, jotka ovat täysin pihalla ravitsemusopin peruskäsitteistä. Tällöin on vaarana, että henkilö ei saa tarvitsemia mikroravintiaineita ruoasta.
Kannattaa muistaa, että lähes koko maailmassa läntistä Eurooppaa lukuun ottamatta paastoaminen on lääkäreiden yksi tärkeimmistä työkaluista sairauksien, kehon häiriötilojen ja yleisen terveyden hoidossa.Tuota tuota. Intosi on ihailtavaa ja jopa sen tasoista tällaisella foorumilla että tulee hieman aspergervibat. Oli miten oli, jotta et saisi innollasi enemmän pahaa kuin hyvää aikaiseksi niin pyytäisin sinua miettimään seuraavia kysymyksiä: kuinka monen painon kanssa tällä palstalla kamppailevan uskot ymmärtävän edeltävästä viestistä yhtään mitään? Entäpä vaikka puolet? Entä kun aluksi ennen muiden palstalaisten lisäkysymyksiä suosittelit varauksetta ilman noita täydentäviä osuuksia ja rajoituksia nettipalstalla tuota metodia niin oliko ajatus siis se että täällä ei esimerkiksi syömishäiriöisiä ole? Tai että täällä on paastoamiseen vaadittava pohjatieto niin että voi ilman seurantaa lähteä suorittamaan? On jossain määrin pelottavaa kuinka ajattelet että esimerkiksi ap:llä joka on ahmimisestaan ja itsetuhoisista ajatuksista kertonut olisi resursseja ymmärtää ja asianmukaisti täysin pystymetsästä alkaa suorittaa paastoa oikein ja turvallisesti. Vähän pitäisi osata kohdentaa viestiä kohderyhmälle.
Ja kyllä, lisäisin niiden listalle joiden ei kannata lähteä paastoa omin päin yhden nettiviestin perusteella korottamaan myös kaikki ne joilla on ravintoainepuutoksia, uupumusta tai rusaasti sille altistavia tekijöitä pohjalla. Olin tosissani sen kanssa että jos menee yli ja sattuu monta väärää valintaa ja yllätystä samaan syssyyn niin seuraava mihin tuon energian joudut suuntaamaan on todella burn out tai cfs.
Eli jos perustelet näkemyksesi mutuilun sijaan olet asperger. Jep jep. Ei ihme, että palstan taso on nykyisen kaltainen, kun asiaviestit alapeukutetaan ja vähättelyllä vastaataan kaikkeen, mitä ei itse ymmärrä tai ei kuulu omaan maailmankuvaan. Iso kiitos niille, jotka oikeasti jaksavat panostaa viesteihinsä.
Ohis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen itse pysyvästi pudottanut -65 kg. Kilot poissa jo 5 v. Urheilen 5 krt viikossa, jalkaprässissä nousee 200 kg, pystyn juoksemaan. 10 km ja saan spagaatin. Olen notkea, voimakas ja kuntotestissä sain parhaimman arvosanan.
Olin 6 v sitten tilanteessa jossa BMI oli 60. Olin hengenvaarallisesti lihava. Hengästyin kävellessä. Juosta en pystynyt.
Molemmat polvet paskana (kulumat) ja kärsin hengitys katkoista yöllä (c-pap alipaine laite syötti ilmaa jotta en olisi tukehtunut nukkuessa). Polvia ja selkää särki joka päivä. Verenpaine vaarallisen korkea, alkava II tyypin diabetes. Tajusin, että tulen kuolemaan ennen aikaisesti lihavuuden takia.
Muutin ruokavalioni. Joka päivä yksi ruoka oli salaattiateria. Lopetin limsojen ja mehujen juomisen. Tilalle vettä. Puolet ateriasta aina kasviksia/ juureksia. Viljat täysjyvänä. Vaalealeipä muuttui täysjyväleiväksi. Söin aina kun oli nälkä. Lopetin aina kun ei ollut nälkä. Vettä 2-3 L päivässä. Lopetin makkaroiden ja juustojen syömisen. Lopetin einesruoan ja prosessoidujen ruokien syömisen. Söin paljon keittoruokia ja kasviksia, proteiinia.
Aloin liikkua joka päivä, kävelylenkeillä alotin.
Palkkasin PT:n ja aloin treenaamaan. 2 krt viikossa hänen johdollaan.Herkkupäivä oli kerran viikossa, aikaikkunalla. Silloinkin söin maltilla. Esim kourallinen karkkia. En syönyt koskaan kokonaista suklaalevyä/karkkipussia/ jäätelöpakettia jne. Opettelin kohtuutta.
Olin tipattomalla kaksi vuotta.
Nukuin riittävästi. Liikuin säännöllisesti, kun kunto kasvoi, kasvatin treenitehoja ja tiheyttä.
Näillä muutoksilla sain terveyteni takaisin. Pääsin eroon hengityslaitteesta, verenpaine lääkkeistä, kolestrolilääkkeistä. Voin hyvin.
Oispa yhtä paljon itsekuria. Me jotku vaan jäädään lihaviksi, koska riippuvuus. Ap
Uuden tavan elää ja syödä voi oppia ap.
Aloita pienestä ja ota uusi vaihe vasta kun olet oppinut ja sisäistänyt entisen. Aloita vaikka sillä että otat joka aamu vettä kannuun ja juot sen päivän aikana, sitten kun tämä sujuu kuin itsestään, aloitat uuden rutiinin.
Sinulla on aikaa loppuelämä. Jokainen muutos vie sinua eteenpäin, saat onnistumisen tunteita jotka on tärkeitä sekä itseluottamusta jatkaa.
Älä muuta liikaa kerralla, tarkoitus ei ole väsyttää ja lannistaa.
Kuuntele itseäsi paljon, siten tiedät mitä tehdä seuraavaksi.
Nuo onnistumistarinat voi olla työlästä luettavaa, pitää muistaa kuitenkin että niissä on mennyt aikaa eikä kaikki tapahtunut hetkessä. Ja nekin on tehnyt ihan tavallinen ihminen, kuten sinä. Siihen on tarvittu vain motivaatio, kyse ei ole itsekurista tai sitkeydestä.
Minä olin elämäni ensimmäiset 30 vuotta sairaalloisen ylipainoinen. Sitten riitti ja muutin tapojani. Painoa lähti 60 kiloa ja on pysynyt poissa jo 15 vuotta joten voin kai sanoa jo oppineeni uudet tavat.
Tsemppiä kovasti ap. Hae itsellesi tietoisesti hyvää oloa ja hoida itseäsi, muista myös olla itsellesi lempeä. Kohtele ja puhu itsellesi kuin tekisit sen ystävälle.
Vierailija kirjoitti:
Et ota asiaa vielä tarpeeksi vakavasti, joten motivaatiota ei synny. Itsellä oli sama, mutta kun yli nelikymppisenä tuli sydänkohtaus ja tarvi pallolaajennuksen, niin kas kummaa alkoi motivaatiota ja tahdonvoimaa löytyä. Eikä ollut mitään ongelmia laihduttaa 110 kilosta 63 kiloon ja pysyä siinä.
Kun ei ihmistä lopulta mikään ulkoinen voima pakota syömään. Omassa mielessä voi toki olla haitallisia ehdollistumia, kuten tapa käyttää ruokaa lääkkeenä paskoihin oloihin tai äärimmäinen mukavuudenhaluisuus jossa ei viitsisi laittaa ruokaa vaan hakisi aina vaan jotain pizzaa tai kebabia töistä tullessa. Nämä ehdollistumat on kuitenkni ihan muutettavissa, kunhan on motivaatiota muuttaa silti vaikka se alkuun tuntuukin ikävältä. Mutta ilman motivaatiota sitä toteaa aika pian että tämä on tylsää / ahdistavaa / liian rajoittavaaa eikä jaksa, ehkä joskus myöhemmin.
Mulla kävi vähän samoin. Tarpeeksi pahasti kun sairastuin niin jo tuli kummasti motivaatiota.
Mulla onkin nykyään tapana sanoa, että se vaatii monilla joko rakastumisen tai sairastumisen, että saa riittävästi motivaatiota.
Ap, kerrohan miten liikut? Eli harrastatko esim kävelyä? Käveletkö töihin? Joudutko töissä istumaan koko päivän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uuden tavan elää ja syödä voi oppia ap.
Aloita pienestä ja ota uusi vaihe vasta kun olet oppinut ja sisäistänyt entisen. Aloita vaikka sillä että otat joka aamu vettä kannuun ja juot sen päivän aikana, sitten kun tämä sujuu kuin itsestään, aloitat uuden rutiinin.
Sinulla on aikaa loppuelämä. Jokainen muutos vie sinua eteenpäin, saat onnistumisen tunteita jotka on tärkeitä sekä itseluottamusta jatkaa.
Älä muuta liikaa kerralla, tarkoitus ei ole väsyttää ja lannistaa.
Kuuntele itseäsi paljon, siten tiedät mitä tehdä seuraavaksi.Nuo onnistumistarinat voi olla työlästä luettavaa, pitää muistaa kuitenkin että niissä on mennyt aikaa eikä kaikki tapahtunut hetkessä. Ja nekin on tehnyt ihan tavallinen ihminen, kuten sinä. Siihen on tarvittu vain motivaatio, kyse ei ole itsekurista tai sitkeydestä.
Minä olin elämäni ensimmäiset 30 vuotta sairaalloisen ylipainoinen. Sitten riitti ja muutin tapojani. Painoa lähti 60 kiloa ja on pysynyt poissa jo 15 vuotta joten voin kai sanoa jo oppineeni uudet tavat.
Tsemppiä kovasti ap. Hae itsellesi tietoisesti hyvää oloa ja hoida itseäsi, muista myös olla itsellesi lempeä. Kohtele ja puhu itsellesi kuin tekisit sen ystävälle.
Näinhän se on, että hyvin usein kyseessä on vain paha tapa. Esimerkiksi itse laitoin joskus sokeria kahviin ja teehen. Opettelin pois siitä tavasta ja nyt oikein yököttää ajatuskin makeasta kahvista, hyi hitto.
Lihavilla näitä pieniä pahoja tapoja on vain kertynyt todella paljon. Niistä voi opetella pois, mutta se ottaa aikaa että suu tottuu uusiin makuihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ota asiaa vielä tarpeeksi vakavasti, joten motivaatiota ei synny. Itsellä oli sama, mutta kun yli nelikymppisenä tuli sydänkohtaus ja tarvi pallolaajennuksen, niin kas kummaa alkoi motivaatiota ja tahdonvoimaa löytyä. Eikä ollut mitään ongelmia laihduttaa 110 kilosta 63 kiloon ja pysyä siinä.
Kun ei ihmistä lopulta mikään ulkoinen voima pakota syömään. Omassa mielessä voi toki olla haitallisia ehdollistumia, kuten tapa käyttää ruokaa lääkkeenä paskoihin oloihin tai äärimmäinen mukavuudenhaluisuus jossa ei viitsisi laittaa ruokaa vaan hakisi aina vaan jotain pizzaa tai kebabia töistä tullessa. Nämä ehdollistumat on kuitenkni ihan muutettavissa, kunhan on motivaatiota muuttaa silti vaikka se alkuun tuntuukin ikävältä. Mutta ilman motivaatiota sitä toteaa aika pian että tämä on tylsää / ahdistavaa / liian rajoittavaaa eikä jaksa, ehkä joskus myöhemmin.
Mulla kävi vähän samoin. Tarpeeksi pahasti kun sairastuin niin jo tuli kummasti motivaatiota.
Mulla onkin nykyään tapana sanoa, että se vaatii monilla joko rakastumisen tai sairastumisen, että saa riittävästi motivaatiota.
Rakastuin 2018 ja putosi 10kg 3 kuukaudessa.
Suhde loppui niin 15kg tuli takaisin kahdessa kuukaudessa.
Tuo polvikaan ei motivoi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, kerrohan miten liikut? Eli harrastatko esim kävelyä? Käveletkö töihin? Joudutko töissä istumaan koko päivän?
Käyn vesijumppassa ja uimassa. Ehkä kerran kahdessa viikossa, kun lapsiltani pääsen. Olen kotihoidontuella nyt vielä. Ap
Ja siis niin. Hyvä kysymys että mitä kukakin kokee olevansa silloin tekemässä kun haluaa painostaan eroon. Oikeastaan juuri siihen jokaisen tulisi itselleen vastata ennen kuin tekee yhtään mitään. Entäpä kumpi toimii paremmin, ymmärtää että tavoitteena on vapauttaa kehon varastoima ylimääräinen rasva vai haluta vaan näyttää kivemmalta tietämättä YHTÄÄN miten se käytännössä tapahtuu kuunnellen kahvipöydässä jokaisen muun painon kanssa kamppailevan vinkit siitä mitä kannattaa tehdä.
Vai toimisiko se että yhdistää tavoitteen tietoon perustuviin työvälineisiin? Jokatapauksessa, tilanteesta A olisi jotenkin päästävä tilanteeseen B. Yleensä sellaisissa tilanteissa on hyötyä jos hyödyntää jonkun reitin tuntevan osaamista mutta voihan sitä lähteä ilman karttaakin matkaan ja toivoa parasta, ja ettei lähde heti aluksi väärään suuntaan.