Mikä ongelma parisuhteessa on yllättänyt eniten?

väkivalta, en olisi ikinä uskonut että mies lyö, mutta lyö.

Se miten miehiä pitää koko ajan johtaa, neuvoa ja ohjata. Tästä kun pääsen eroon niin uutta en ota. Kaikki taantuu kun pääsevät suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Puolisoni pitää pienestäkin asiasta pitkiä itseään toistavia monologeja ja syyttää minua siitä, etten kommentoi hänen juttujaan tai elä niissä mukana, kun nukahdan puolivälissä ja unohdan kommentit, kun en saa sanaa väliin. Ollaan keskusteltu tästä, mutta tänäänkin sama juttu.

Minut yllätti se, miten joku voi vain olla kuuntelematta toista. Keskeyttää toisen jutun joskus ihan jo puolikkaan lauseen jälkeen ja alkaa puhua omaa aivan eri asiaansa päälle. Alussa tutustuessa mies nimenomaan kehui, miten hän on ihminen jolle ihan tuntemattomatkin kokevat luontevaksi avautua ja että hän on hyvä ja empaattinen kuuntelija. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kolmessa pitkässä suhteessa ja kaikissa on yllättänyt se miten paljon miehet tarvitsevat ja kerjäävät (joo, luit oikein) huomiota ja heidän itsetunnon kohotusta, eli käytännössä jotain sanallista vakuuttelua sitä että ovat komeita tai että ovat hyviä harrastamassaan lajissa tai työssä tai missä tahansa asiassa mistä nyt toista voisi kehua. Mutta heistä kukaan ei antanut minulle samaa vastinetta.

Tätä on tullut myös vastaan. Edellinen ihan suoraan minulta tohkeissaan tiedusteli, että eikö hän olekin komea, taitava, pitkä ym. mies. Ja myös kysyi usein, että eikö minulla olekin ollut kova ikävä häntä. Ymmärsin vasta suhteen edettyä pitkälle, että hän ei kertaakaan ollut sanonut ikävöineensä minua, eikä ikinä kehunut minua. Näin jälkikäteen mietittynä nuo jutut sopisivat paremmin jonkun pikkulapsen suuhun, joka tenttaa äidiltään että onhan hän maailman paras pikkupoika, onhan.

Hyvin sanottu! Siivottomiin asuntoihin tulee lopulta kaikenlaisia ötököitä: toukkia, seinäluteita, torakoita, hiiriä. 

Itse sain aikanani kaupungilta vuokra-asunnon, jota ei oltu loppusiivottu ja jossa oli kaikenlaisia ötököitä. Asunto joutui täydellisen saneerauksen kohteeksi, ennen kuin siihen pystyi muuttamaan. Oli ikävä kyllä kova asuntopula, ei ollut vaihtoehtoja.

Erään tuttuni äiti keräsi asuntonsa täyteen tavaraa, korkeiksi kasoiksi, niin että siellä oli vaikea edes liikkua, saatikka siivota. Kun äitinsä kuoli, niin siivoamiseen meni viikkoja, ja asunnosta löytyi m m hiiriä tavarakasojen alta. 

Kerran vierailin erään nuoren pariskunnan luona, joiden vessanpönttö oli niin uskomattoman törkyinen, että jouduin luopumaan vessan käytöstä. Vessanpönttö oli kauttaaltaan alapään karvojen, pissajälkien ja muiden jätösten peittämä. Ja pesuallastakaan ei oltu luultavasti koskaan pesty. En ole edes yleisissä vessoissa nähnyt moista törkyä. Oli todella yllätys, sillä ainakin toisen nuoren lapsuudenkoti on erittäin siisti.

Kaikille vanhemmille tärkeä tiedote: Opettakaa lapsillenne siivoamisen taito! Se kun ei tipahda taivaasta kuin manna, siinä vaiheessa kun nuori muuttaa omilleen. Nuortenne parisuhteetkin tulevat kestämään paremmin, kun oppivat ettei sisätiloissa voi elää kuin siat pellossa. 

Se ettei mies ollutkaan kovin kiinnostunut seurustelusta ylipäätään tai seksistäkään. Halusi nähdä max kerran viikossa, kaverit ja harrastukset vei voiton.

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Mulla täsmälleen sama, ei suostunut esim. kokeilla puhelinpeliä, josta tykkäsin, perusteluna ettei näytä sellaiselle mistä nauttisi. Ei suostunut käyttää saippuaa joka päivä, perusteluna ettei se ole luonnonmukaista.

Olihan hänellä perustelut muttei suostunut keskustella niistä. Hänen mielipiteensä vaan oli miten asiat tulee olemaan.

Se ylläti miten hanakoita miehen sisarukset olivat tulemaan meille yökylään. Olihan se hienoa, että veli asui oikein Helsingissä ja meillä oli oikein yksiö. Ensimmäisen vuoden aikana koko iso sisarusparvi oli yöpynyt meillä ja joku oikein mennen tullen häämatkallaan ulkomaille.

Vierailija kirjoitti:

Tätä on tullut myös vastaan. Edellinen ihan suoraan minulta tohkeissaan tiedusteli, että eikö hän olekin komea, taitava, pitkä ym. mies. Ja myös kysyi usein, että eikö minulla olekin ollut kova ikävä häntä. Ymmärsin vasta suhteen edettyä pitkälle, että hän ei kertaakaan ollut sanonut ikävöineensä minua, eikä ikinä kehunut minua. Näin jälkikäteen mietittynä nuo jutut sopisivat paremmin jonkun pikkulapsen suuhun, joka tenttaa äidiltään että onhan hän maa

Exäni sai paljon kehuja minulta, vähän mistäkin, ihan aiheesta, ja tuntui tykkäävän. Itse hän ei kyllä kertaakaan kehunut minua, ei mistään, ei ulkonäöstä, vaatetuksesta, ruuasta, urasta tms. 

Saattoi kyllä kehua muita, ja kertoi esim kerran että ruskeat silmät naisella ovat hänestä kauneimmat (omani ovat siniset). Alussa kehui myös exänsä naispuolista ystävää hotiksi. Itse hän oli ulkonäöltään melko tavallinen.

Kierrellen kaarrellen tuntui vähättelevän myös työuraani, vaikka oltiin samalla alalla, olin hyvissä töissä, palkkakin sama kuin hänellä vaikka valmistuin myöhemmin.

10 v jälkeen ajattelin etteivät kehuni ehkä olleet hänelle tärkeitä, joten kerran en sanonut mitään hänen laittamastaan ateriasta. Silloin hän kysyi enkö tykännytkään hänen ruuastaan. Hän tuntui tykkäävän kun kehuttiin, itseään ei kylläkään kehunut. 

Kun myöhemmin erosimme, niin minulle tuli yllätyksenä, että sekä deittisivuilla että viihteellä seuraani hakeutuivat hyvännäköiset miehet. Mutta kun sain kehuja ulkonäöstäni, kiittelin aina kohteliaasti, näin ne pelkästään kohteliaisuuksina.  

Vähitellen aloin kuitenkin ymmärtämään ettei ulkonäköni ole hassumpikaan. Ja että tyylini, ruokani ja uraputkenikin kelpaavat.

Nykyinen mieheni on minua nuorempi ja mielestäni todella hyvännäköinen. Kehumme kilpaa toisiamme, vielä 8 v jälkeenkin, ja kummallakin näyttää olevan tunne että on ollut onnekas valintansa suhteen.  

Ihmiset kai vain ovat erilaisia. Itse en voi olla kehumatta jos on kehumiseen aihetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kolmessa pitkässä suhteessa ja kaikissa on yllättänyt se miten paljon miehet tarvitsevat ja kerjäävät (joo, luit oikein) huomiota ja heidän itsetunnon kohotusta, eli käytännössä jotain sanallista vakuuttelua sitä että ovat komeita tai että ovat hyviä harrastamassaan lajissa tai työssä tai missä tahansa asiassa mistä nyt toista voisi kehua. Mutta heistä kukaan ei antanut minulle samaa vastinetta.

Tätä on tullut myös vastaan. Edellinen ihan suoraan minulta tohkeissaan tiedusteli, että eikö hän olekin komea, taitava, pitkä ym. mies. Ja myös kysyi usein, että eikö minulla olekin ollut kova ikävä häntä. Ymmärsin vasta suhteen edettyä pitkälle, että hän ei kertaakaan ollut sanonut ikävöineensä minua, eikä ikinä kehunut minua. Näin jälkikäteen mietittynä nuo jutut sopisivat paremmin jonkun pikkulapsen suuhun, joka tenttaa äidiltään että onhan hän maa

Tämän olen huomannut kaveripiireissäkin. Että tietyt ihmiset ottavat oikein mielellään vastaan kehuja muilta, mutteivat ikinä kehu muita, päinvastoin, aina löytyy jotain arvosteltavaa, peitetysti tai selän takana.

Nämä jotka eivät koskaan kehu muita, ovat myös niitä jotka kesän juhlatilaisuuksissa rientävät tervehtimään normi polvipituiseen kesämekkoon sonnustautunutta naista sanoin: "voi että, etkö sinä palele, kun olet noooin vähissä vaatteissa!?" tai "onpas sitä nyt laittauduttu". Itselleni käy näin ihan joka ainoa kerta samojen ihmisten kanssa, pari puolituttua ja exäni nykyinen naisystävä ovat joitakin näistä.

Syitä voi sitten vain arvailla...

Tämä suhde loppui kyllä jo parikymppisenä, noin vuoden seurusteltuamme. Erottiin ystävinä ja ihan alussa pidettiin yhteyttä silloin tällöin. Monia vuosikymmeniä myöhemmin törmättiin sitten toisiimme uudestaan, ihan sattumalta.

Olin ihan innoissani näkemään tämän kivan ja iloisen ihmisen, jutteleen nuoruudestamme ja kuulemaan mitä hänen elämäänsä kuuluu. Ja kertomaan hänelle kuinka paljon arvostin häntä ja hänen persoonaansa silloin nuorena.

Kun aikoinaan seurusteltiin niin hän oli iloinen, ystävällinen, toiset huomioonottava, viisas, rauhallinen, positiivinen, huumorintajuinen ja vaatimaton. Hänellä oli paljon ystäviä, hyvät välit vanhempiinsa ja sisariinsa, joita tavattiin useasti. Hän ei koskaan puhunut kenestäkään mitään pahaa, päinvastoin. 

Yllätyksekseni hänestä olikin tullut erittäin katkera, epäileväinen, valittava, itsekeskeinen ja pinnallinen ihminen, jolle menestys, raha ja merkkitavarat olivat erittäin tärkeitä. Hän kertoi myös että oli katkaissut välit sisariinsa ja joihinkin ystäviinsä, puhui heistä pettureina. Myös vanhempiaan muisteli ainoastaan katkeraan sävyyn. Kenestäkään ihmisestä ei sanonut mitään hyvää ja yhteiskunnassa näki vain vikoja.

Eka tapaamisella hän piti heti melkein tunnin monologin työstään, erittäin yksityiskohtaisesti, vaikkei tosiaan oltu nähty vuosikymmeniin. Jossain vaiheessa, kun mainitsin jotain samaistumista, hän havahtui hetkeksi kysymään mitä minulle kuuluu, mutta jatkoi sitten taas omiaan.

Vaihdettiin kuitenkin puhelinnumeroita ja pidettiin yhteyttä jonkin aikaa, kunnes minua alkoi ahdistaa hänen itsekeskeinen ja negatiivinen vuodatuksensa, ja ihmisten ja yhteiskunnan haukkuminen. Kerroin lopulta varovasti ettei meillä välttämättä ole enää niin paljon yhteistä, jonka jälkeen hän alkoi moittia minua ja sukuani.

Tuli mieleen että olisiko hänelle tullut jossain vaiheessa jokin mielen järkkyminen, tai dementian alku, sillä muutos persoonassa oli todella niin suuri. Vai voiko ihminen muuttua noin täysin? Säälittää kuitenkin että hänen elämänsä oli muttunut noin huonoon suuntaan.

Toisaalta, omalta osaltani olen kiitollinen siitä että seurustelusuhteemme loppui jo silloin nuorena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että mies vain kieltäytyy tekemästä tiettyjä asioita, eikä perustele kieltäytymistään mitenkään ymmärrettävästi. Esim. kun halusin näyttää hänelle vanhoja kuvia rippileiriltäni, ei suostunut katsomaan niitä.

Mulla täsmälleen sama, ei suostunut esim. kokeilla puhelinpeliä, josta tykkäsin, perusteluna ettei näytä sellaiselle mistä nauttisi. Ei suostunut käyttää saippuaa joka päivä, perusteluna ettei se ole luonnonmukaista.

Olihan hänellä perustelut muttei suostunut keskustella niistä. Hänen mielipiteensä vaan oli miten asiat tulee olemaan.

Jännä. Minulle on itsestäänselvää, että jokaisella on itsemääräämisoikeus, eikä omia valintojaan tarvitse mitenkään perustella.

Se kuinka tarkkoja miehet on siisteydestä. Oma puolisoni on todella tarkka, mitään ylimääräistä ei saa olla missään ja siivoaa siis toki myös. Myös kaikissa kavereiden parisuhteissa on niin päin, että miehet ovat tarkkoja kodin järjestyksestä, tarkempia kuin naiset. Sama oli myös lapsuudenkodissani. Missä on ne sotkuiset miehet joita pitää pirttihirmun lailla kouluttaa ja nalkuttaa? En tiedä yhtäkään.

Se yllätti aikanaan, miten tärkeä asia yhteensopivuus on. Ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, ja kaksi ihmistä eivät välttämättä saa aikaiseksi hyvää parisuhdetta, vaikka he kuinka rakastaisivat toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä suhde loppui kyllä jo parikymppisenä, noin vuoden seurusteltuamme. Erottiin ystävinä ja ihan alussa pidettiin yhteyttä silloin tällöin. Monia vuosikymmeniä myöhemmin törmättiin sitten toisiimme uudestaan, ihan sattumalta.

Olin ihan innoissani näkemään tämän kivan ja iloisen ihmisen, jutteleen nuoruudestamme ja kuulemaan mitä hänen elämäänsä kuuluu. Ja kertomaan hänelle kuinka paljon arvostin häntä ja hänen persoonaansa silloin nuorena.

Kun aikoinaan seurusteltiin niin hän oli iloinen, ystävällinen, toiset huomioonottava, viisas, rauhallinen, positiivinen, huumorintajuinen ja vaatimaton. Hänellä oli paljon ystäviä, hyvät välit vanhempiinsa ja sisariinsa, joita tavattiin useasti. Hän ei koskaan puhunut kenestäkään mitään pahaa, päinvastoin. 

Yllätyksekseni hänestä olikin tullut erittäin katkera, epäileväinen, valittava, itsekeskeinen ja pinnallinen ihminen, jolle menestys, raha ja merkkitavarat o

Elämä väsyttää, katkeroittaa ja murtaa monet. Se mikä ei tapa, sattuu helvetisti.

Se kuinka empatiakyvyttömiä ja itsekkäitä suomalaiset naiset ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kolmessa pitkässä suhteessa ja kaikissa on yllättänyt se miten paljon miehet tarvitsevat ja kerjäävät (joo, luit oikein) huomiota ja heidän itsetunnon kohotusta, eli käytännössä jotain sanallista vakuuttelua sitä että ovat komeita tai että ovat hyviä harrastamassaan lajissa tai työssä tai missä tahansa asiassa mistä nyt toista voisi kehua. Mutta heistä kukaan ei antanut minulle samaa vastinetta.

Tätä on tullut myös vastaan. Edellinen ihan suoraan minulta tohkeissaan tiedusteli, että eikö hän olekin komea, taitava, pitkä ym. mies. Ja myös kysyi usein, että eikö minulla olekin ollut kova ikävä häntä. Ymmärsin vasta suhteen edettyä pitkälle, että hän ei kertaakaan ollut sanonut ikävöineensä minua, eikä ikinä kehunut minua. Näin jälkikäteen mietittynä nuo jutut sopisivat paremmin jonkun pikkulapsen suuhun, joka tenttaa äidiltään että onhan hän maa

Itse miehenä eilen juuri mietin miten suomalaisilta naisilta ei saa ikinä mitään positiivisia kommentteja tai normaalia inhimillistä kohtelua, puhumattakaan nyt mistään kehuista tai kannustuksesta. Naisia kyllä pitää muistaa kehua ja tsempata, mutta miehenä olet kuin esine, josta lemmikitkin menee hierarkiassa edelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut kolmessa pitkässä suhteessa ja kaikissa on yllättänyt se miten paljon miehet tarvitsevat ja kerjäävät (joo, luit oikein) huomiota ja heidän itsetunnon kohotusta, eli käytännössä jotain sanallista vakuuttelua sitä että ovat komeita tai että ovat hyviä harrastamassaan lajissa tai työssä tai missä tahansa asiassa mistä nyt toista voisi kehua. Mutta heistä kukaan ei antanut minulle samaa vastinetta.

Tätä on tullut myös vastaan. Edellinen ihan suoraan minulta tohkeissaan tiedusteli, että eikö hän olekin komea, taitava, pitkä ym. mies. Ja myös kysyi usein, että eikö minulla olekin ollut kova ikävä häntä. Ymmärsin vasta suhteen edettyä pitkälle, että hän ei kertaakaan ollut sanonut ikävöineensä minua, eikä ikinä kehunut minua. Näin jälkikäteen mietittynä nuo jutut sopisivat paremmin jonkun pikkulapsen su

Ystävistäni varmaan 80 % on naisia, ja myös kumppanini on nainen. Kehuja kuulen kuitenkin lähinnä miespuolisilta ystäviltäni. Jos pukeudun kivasti tai minulla on uudet hienot lasit, miehet huomioivat tämän. Myös baareissa olen kuullut spontaaneita kohteliaisuuksia vain miehiltä. Yhteistä näille miehille on se, että he ovat minua nuorempia, ja luulen että he haluavat tarkoituksellisesti edistää miestenkeskistä mukavaa puhetta ja kivasti sanomista. Olen itsekin koettanut ottaa tästä oppia, niin kivalta se tuntuu.

Mies on suht koht laiska mutta tosin johtuu selkäsairaudesta.Eipä mitään,olen jo eläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Se kuinka tarkkoja miehet on siisteydestä. Oma puolisoni on todella tarkka, mitään ylimääräistä ei saa olla missään ja siivoaa siis toki myös. Myös kaikissa kavereiden parisuhteissa on niin päin, että miehet ovat tarkkoja kodin järjestyksestä, tarkempia kuin naiset. Sama oli myös lapsuudenkodissani. Missä on ne sotkuiset miehet joita pitää pirttihirmun lailla kouluttaa ja nalkuttaa? En tiedä yhtäkään.

Sekä miehiä että naisia on siistejä ja vähemmän siistejä.

Se että omassa lähipiirissä on nähnyt vain siistejä miehiä, todistaa vain sen että sinun lähipiirissäsi on näin, muualla voi olla päinvastoin.

Esim kumpikaan miesystäväni ei kertaakaan pyyhkinyt pölyjä tai lattiaa, 10 v ja 8 v aikana. He eivät edes tienneet että pelkkä imurointi ei riitä, toisella oli kaiken lisäksi pölylle allerginen lapsi. Tavarat olivat järjestyksessä, muttei ollut puhdasta, jos itse en siivonnut.

N43