Järkyttävä yksinäisyyden tunne :(

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 16:33"]

Miten tästä pääsee eroon? On vainannut jo vuosia. Minulla on kaksi lasta. Ovat jka toinen vkl isällään. Ollaan erottu 5 v sitten. Asiat mallillaan ja toimivat jne. Olen vain kovin yksin. Suku ja ystävät asuvat satojen kilometrien päässä. Asun itse kaukan vain työpaikan ja tietysti lasten koulun takia. Kouluja nyt on muuallakin, työpaikkoja ei. Ei ole rahallisesti varaa vaihtaa toiseen työpaikkaan. Alan pikkuhiljaa kuolla tähän yksinäisyyteen. Minun elämälläni ei ole mitään väliä. Siis muuta kuin mahdollistaa lapsilleni mahdollisimman hyvät oltavat.

Olen lukenut toisen yliopistotutkinnonkin turhautumiseni vuoksi. En saa siitäkään mitään irti. Parisuhdetta en halua. Täällä en edes voisi seurustella kenenkään kanssa (pieni kylä) enkä muutenkaan aio seurustella, kun lapset asuvat kotona. Eli yksinäistä elämää edessä vielä ainakin 8 vuotta. Välillä ei vain oikein jaksaisi, mutta toisaalta iaka kuluu nopeasti ja voihan sitä kuolla mikä päivä vaan. Pitää vaan yrittää elää hetki kerrallaan ja olla kiitollinen siitä, mitä on: lapset ja työpaikka. En saanut elämässäni, mitä halusin. Se pitää hyväksyä.

[/quote]Olisko sinulla "anonyymia"-sähköpostiosoitetta, voisin jakaa kokemuksia kanssasi? Myös yksinäisyyttä kokeva eronnut.

Kovin jäi hämäräksi että mitä vielä lisää tahtoisit elämääsi? Sulla on korkeapalkkainen työ, olet siinä tekaissut toisenkin yliopistotutkinnon, lasten isä osallistuu lasten elämään, muutenkin lasten elämä on täydellistä, ainoa ongelmasi on että joudut pitämään yhteyttä sukulaisiisi puhelimen ja netin välityksellä.

Sori vaan ap, ei heru nyt empatiaa täältä. Elämäsi on täydellistä, en todellakaan käsitä kuinka kehtaat loisto-olosuhteistasi valittaa yhtään mitään.

Eikö sielläpäin olisi mitään aktiviitettaja tms. missä voisi tavata ihmisiä? Jotain harrastusryhmiä tms.? Tapaisit muita ihmisiä, mutta ei tarvitse seurustella, jos ei halua.. Toivotan kaikkea hyvää.

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:24"]

Niin, ainakaan minulla ei ole mitään annettavaa kenellekään miehelle. Aikani menee omaan arkeen lasten ehdoilla. En ymmärrä, miten jotkut voivat alkaa seurustella. Itse en vaan pysty tuomaan kotiini jotain vierasta ihmistä enkä edes ajattelemaan, että lasteni kotiin tulisi joku vieras ihminen ihan vaikkapa asumaan. Miten he saisivat olla sitten kotonaan? Ex-miehelläni on uusi naisystävä. Sekin jo itsessään on erinomainen esimerkki, miksi lasteni pitää saada jossain olla kotonaan. Isällään eivät saa. Mitä 12 tarkotit?

[/quote]

Anteeksi, vastasin tylysti vaikka vaikutat fiksulta naiselta. Minusta se on pois samalla tavalla uudelta mieheltä kuin lapsiltakin, jos perheessä on ylimääräisiä ihmisiä. En voisi olla vapaasti rakkaani kanssa, jos kotona olisi minulle vieraita ihmisiä jatkuvasti, paljon kaunista ja hyvää jäisi puuttumaan suhteesta.

Minä olen aina ihmetellyt noita, jotka eivät voi hankkia uutta parisuhdetta ennen kuin lapset on pois kotoa. Minä hankein pari vuotta eron jälkeen, ja kyllä meidän kaikkien, myös lasten, elämä on  paljon onnellisempaa sen jälkeen ollut, kun äiti ei ole enää masentunut ja ahdistunut yksinäinen raasu, ja elämä luonnottoman "hiljaista" erakkoelämää vaan oikeaa perhe-elämää.

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:44"]

Minä olen aina ihmetellyt noita, jotka eivät voi hankkia uutta parisuhdetta ennen kuin lapset on pois kotoa. Minä hankein pari vuotta eron jälkeen, ja kyllä meidän kaikkien, myös lasten, elämä on  paljon onnellisempaa sen jälkeen ollut, kun äiti ei ole enää masentunut ja ahdistunut yksinäinen raasu, ja elämä luonnottoman "hiljaista" erakkoelämää vaan oikeaa perhe-elämää.

[/quote]

Oletko kysynyt onko miehesi onnellinen? Vai katuuko hän, ettei malttanut odottaa naista, jonka kanssa voisi elää oikeaa elämää ilman jaloissa pyöriviä lapsia, joita ei koskaan ole itse elämäänsä toivonut? Ymmärrän että sinä olet saavana osapuolena onnellinen, mutta pystytkö antamaan miehellesi jotain vastineeksi?

Jos ei halua seurustella mutta on yksinäinen, pitää hankkia harrastuksia, joista voi saada uusia ystäviä. Sanovat, että se on sitä vaikeampaa, mitä vanhemmaksi tulee, mutta aina kannattaa yrittää...

Joo ap pakotti miehen aseella uhaten suhteeseen, miehen pakko olla onneton mutta väkisin kärvistelee peloissaan.

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:50"]

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:44"]

Minä olen aina ihmetellyt noita, jotka eivät voi hankkia uutta parisuhdetta ennen kuin lapset on pois kotoa. Minä hankein pari vuotta eron jälkeen, ja kyllä meidän kaikkien, myös lasten, elämä on  paljon onnellisempaa sen jälkeen ollut, kun äiti ei ole enää masentunut ja ahdistunut yksinäinen raasu, ja elämä luonnottoman "hiljaista" erakkoelämää vaan oikeaa perhe-elämää.

[/quote]

Oletko kysynyt onko miehesi onnellinen? Vai katuuko hän, ettei malttanut odottaa naista, jonka kanssa voisi elää oikeaa elämää ilman jaloissa pyöriviä lapsia, joita ei koskaan ole itse elämäänsä toivonut? Ymmärrän että sinä olet saavana osapuolena onnellinen, mutta pystytkö antamaan miehellesi jotain vastineeksi?

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 18:13"]

Joo ap pakotti miehen aseella uhaten suhteeseen, miehen pakko olla onneton mutta väkisin kärvistelee peloissaan.

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:50"]

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:44"]

Minä olen aina ihmetellyt noita, jotka eivät voi hankkia uutta parisuhdetta ennen kuin lapset on pois kotoa. Minä hankein pari vuotta eron jälkeen, ja kyllä meidän kaikkien, myös lasten, elämä on  paljon onnellisempaa sen jälkeen ollut, kun äiti ei ole enää masentunut ja ahdistunut yksinäinen raasu, ja elämä luonnottoman "hiljaista" erakkoelämää vaan oikeaa perhe-elämää.

[/quote]

Oletko kysynyt onko miehesi onnellinen? Vai katuuko hän, ettei malttanut odottaa naista, jonka kanssa voisi elää oikeaa elämää ilman jaloissa pyöriviä lapsia, joita ei koskaan ole itse elämäänsä toivonut? Ymmärrän että sinä olet saavana osapuolena onnellinen, mutta pystytkö antamaan miehellesi jotain vastineeksi?

[/quote]

[/quote]

Eihän ap:lla ole miestä, ei halua edes seurustella.

kuulostat ihan yhdeltä 50 v naiselta jonka tunnen. :DD

Olen ollut tahtomattani koko aikuisikäni yksinäinen, olen asunut eri maissa ja kaupungeissa, sanoisin että sosiaaliset taitoni ovat heikohkot ainakin verrattuna suulaampiin tyyppeihin. Kaipaan kuitenkin seuraa ja haluaisin ystäviä. Minun on usein hankala lähestyä ihmisiä ja antaa erityisesti itsestäni irti mitään. Olen opetellut sellaista perus smalltalkia, mutta saan harvemmin mitään syvempää ja merkittävää yhteyttä ihmisiin. Olen tajunnut että kotoa ei kukaan tule minua hakemaan, vaan itsestään täytyy pitää meteliä, pitää olla aktiivinen ja ehdotella lähdettäiskö kahville ja muuta. Alku on hankalaa, tunnen usein olevani sosiaalisesti aivan awkward, mutta olen löytänyt ihmeellisesti pari kaveria, joiden kanssa tulee nähtyä yhä useammin. 

Olen varma, että kenenkään ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä, jos ottaa oikeasti vakavissaan asiakseen päästä siitä eroon. Helppoa se ei ole, pettymyksiä tulee, mutta oikeasti toivoa on!

Minä olen uusperheessä kasvanut nyt jo nelikymppinen. Minä en kärsinyt siitä, että äitini otti uuden miehen eron jälkeen. En käsitä ollenkaan tuota joidenkin harrastamaa uusperheiden demonisointia. Minulle isäpuoleni oli yksi läheinen, välittävä ihminen lisää elämässä. Surullista kyllä hän kuoli muutama vuosi sitten. Oman kokemukseni perusteella sanon, etteivät lapset aina kärsi uusperheessä ja vieraan miehen muutto taloon ei pilannut tämän tyttölapsen elämää.

Vierailija kirjoitti:

mutta sinullahan on asiat vielä hyvin. Minä asun täällä pikkukaupungissa kahden lapseni kanssa, kaikki sukulaiset satojen kilometrien päässä. Muutama tuttu täällä on, mutta ei ketään kenen luona kyläillä. Lasteni isä kuoli puoli vuotta sitten ja siihen loppui sekin vähä vapaa-aika. Olen siis aina lasten kanssa kahden, nyt tää yksinäisyys vasta onkin musertavaa-

Aina ketjuun ilmestyy joku, jolla on vielä huonommin asiat... Mitä se on, jotain pätemistä? Miksei voida puhua nyt ap:n ongelmasta ja koittaa auttaa häntä?

Oon mäkin todella yksinäinen. Lapsen iaä on elossa mutta ei tapaa lastaan kuin aniharvoin nykyään.
Kavereita ei kauheasti ole, yksi jota sentään joskus näen.
Vanha ystäväni on jäänyt sivuun ja emme ole nähneet pitkään aikaan.
Ehdotan ap:lle jotain harrastustoimintaa.
Pienessäkin kylässä voi olla jotain yhdistyksiä ym.
Tai vähän kauempana.