Lue keskustelun säännöt.
Järkyttävä yksinäisyyden tunne :(
09.02.2014 |
Miten tästä pääsee eroon? On vainannut jo vuosia. Minulla on kaksi lasta. Ovat jka toinen vkl isällään. Ollaan erottu 5 v sitten. Asiat mallillaan ja toimivat jne. Olen vain kovin yksin. Suku ja ystävät asuvat satojen kilometrien päässä. Asun itse kaukan vain työpaikan ja tietysti lasten koulun takia. Kouluja nyt on muuallakin, työpaikkoja ei. Ei ole rahallisesti varaa vaihtaa toiseen työpaikkaan. Alan pikkuhiljaa kuolla tähän yksinäisyyteen. Minun elämälläni ei ole mitään väliä. Siis muuta kuin mahdollistaa lapsilleni mahdollisimman hyvät oltavat.
Olen lukenut toisen yliopistotutkinnonkin turhautumiseni vuoksi. En saa siitäkään mitään irti. Parisuhdetta en halua. Täällä en edes voisi seurustella kenenkään kanssa (pieni kylä) enkä muutenkaan aio seurustella, kun lapset asuvat kotona. Eli yksinäistä elämää edessä vielä ainakin 8 vuotta. Välillä ei vain oikein jaksaisi, mutta toisaalta iaka kuluu nopeasti ja voihan sitä kuolla mikä päivä vaan. Pitää vaan yrittää elää hetki kerrallaan ja olla kiitollinen siitä, mitä on: lapset ja työpaikka. En saanut elämässäni, mitä halusin. Se pitää hyväksyä.
Kommentit (54)
Mitä ikäluokkaa te yksinäiset kirjoittajat olette ja missä päin asutte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan liian syrjässä ja ihan liian vanhoja ja väsyneitä näemmä.
Itse olen 39.
ap
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 19:20"]
Ihan liian syrjässä ja ihan liian vanhoja ja väsyneitä näemmä.
Itse olen 39.
ap
[/quote]
Minä olen lähes samanikäinen, oletko Etelä-Suomessa?
Mitä sä ap oikein odotat elämääsi, ettet tuntisi yksinäisyyttä?? Et halua uutta suhdetta etkä uusia ystäviä, ja silti valitat, ettei ole aikuista seuraa. Mitä sä haluat, jos et halua olla kenenkään kanssa tekemisissä?
Kuulostaa siltä, kuin haluaisit vain valittaa, muttet halua kuitenkaan muuttaa tilannetta mitenkään. Oletko masentunut?
En halua mitään mitä osaisin haluta. Olen niin tyytyväinen elämääni kuin pystyn. Nautin lapsistani ja nautin työstä. Yritän ja olenkin kiitollinen joka päivä tästä, mitä nyt on. Silti odotin ainakin joskus ennen, että olisin onnellinen, voisin analysoimatta ja miettimättä vaan elää. Nyt olen koko ajan tietoinen, että en elä sellaista elämää, mitä olisin halunnut. Yritän elää kuitenkin tätä mahdollisimman hyvin! Käyn töissä, saan taattua lapsilleni hyvän elämän: ruokaa, harrastuksia hintaan katsomatta, pysyvän asuinpaikan, pysyviä ihmissuhteita, pysyvän koulun, pysyvät olosuhteet kaikin puolin. Lisäksi todella hienosti olen hoitanut lasten isäsuhdetta ja käyttänyt siihen energiaa, että se toimisi. Tätä kukaan ei tiedä, mitä kaikkea sen eteen joutuu tekemään ihan siitä asti, kuinka sanansa asettelee jne.
Olisin halunnut jakaa elämäni lasteni isän kanssa! Mutta en siis kadu eroa, itse jätin miehen. Tarkoitan, että olisi pitänyt valita mies, jonka kanssa voi olla koko elämän tai olisinpa ollut sellainen, etten olisi kaivannut eroa. Koska se ei ole mahdollista, elän niin hyvää elämää kuin näissä puitteissa pystyn. En halua miestä, en ketään. Haluan taata, että lapseni saavat elää kotona rauhassa. En todellakaan usko uusperheisiin. En ole nähnyt tyhtään LASTEN kannalta toimivaa uusperhettä. Aikuiset niin luulevat, mutta lapset oireilevat. En halua sitä enää omalle tunnolleni. En siis todellakaan aio maksaa seurustelun hintaa lasteni kustannuksella.
Ja ei, en ole kotona alakulounen tai masentunut. Ihan toimin varmasti ns. keskiverto ihmistä tasapainoisemmin ja terveemmin. Vietän lasteni kanssa aikaa. Siksihän priorisoin työni ja asuinpaikkani näin. Vaihtoehto olisi ihan toinen. Katsokaa ympärillenne naisia ja/tai perheitä, joissa työ on elämä ja työpaikalla vietetään suurin osa päivästä. Minä en tee niin.
Halusin ilmaista, että olen todella yksinäinen. Ja tästä ei ole ulsopääsyä. Tähän ei ole mitään muuta ratkaisua kuin tottua tähän ja olla ajattelematta. Se on onnistunut minulta 5 vuotta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hyvin. Silti, silti oikein sisimmässäni olen hyvin yksinäinen. Ja joskus tulee tällainen olo, kun tajuaa, että tämä vaan pahenee. En todellakaan odota elämältäni tulevaisuudessa mitään. Uskon, että olen NYT onnellisimmillani. Loppuelämä kun lapset koko ajan kasvavat - tulee olemaan paljon pahempaa. Mitä halusin? halusin sanoa tämän anonyymisti ääneen. Elämäni ei mennyt kuten halusin. Se ei ole yllätys, mutta vituttaahan se silti. Toivottavasti lapsillani on aikuisena asiat paremmin sen vuoksi, että olen aika monta ratkaisua tehnyt vain heidän vuokseen. Hienoa, että teillä on asiat hyvin!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:50"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:44"]
Minä olen aina ihmetellyt noita, jotka eivät voi hankkia uutta parisuhdetta ennen kuin lapset on pois kotoa. Minä hankein pari vuotta eron jälkeen, ja kyllä meidän kaikkien, myös lasten, elämä on paljon onnellisempaa sen jälkeen ollut, kun äiti ei ole enää masentunut ja ahdistunut yksinäinen raasu, ja elämä luonnottoman "hiljaista" erakkoelämää vaan oikeaa perhe-elämää.
[/quote]
Oletko kysynyt onko miehesi onnellinen? Vai katuuko hän, ettei malttanut odottaa naista, jonka kanssa voisi elää oikeaa elämää ilman jaloissa pyöriviä lapsia, joita ei koskaan ole itse elämäänsä toivonut? Ymmärrän että sinä olet saavana osapuolena onnellinen, mutta pystytkö antamaan miehellesi jotain vastineeksi?
[/quote]
Mies sanoo usein olevansa onnellinen ja rakastavansa paitsi minua, myös kahta lastani kuin omiaan. Hänellä on myös itsellään yksi jo teini-ikäinen lapsi, joka on meillä joka toinen viikonloppu. Sopii oikein hyvin hänkin meidän "laumaan". Mies haluaisi itse asiasas vielä meille yhden yhteisen lapsen, mutta minä vielä epäröin sitä vähän, kun ikääkin jo alkaa olla.
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:18"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 16:43"]
Mikset voisi seurustella, kun lapset asuvat kotona? Ei kai lapsillekaan ole hyväksi, että äiti on yksinäisyytensä vuoksi alakuloinen...
[/quote]
Mitä yh voi antaa jollekin miehelle? Hyväksikäyttöähän se olisi, että joku miesraasu pilaisi elämänsä ettei jonkun yh:n elämä olisi yksinäistä. Miksi pitää tehdä lapsia ja erota, ihan oma valinta.
[/quote]Moni yksinhuoltaja on löytänyt uuden rakkauden ja kohde on yleensä mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 20:59"]En halua mitään mitä osaisin haluta. Olen niin tyytyväinen elämääni kuin pystyn. Nautin lapsistani ja nautin työstä. Yritän ja olenkin kiitollinen joka päivä tästä, mitä nyt on. Silti odotin ainakin joskus ennen, että olisin onnellinen, voisin analysoimatta ja miettimättä vaan elää. Nyt olen koko ajan tietoinen, että en elä sellaista elämää, mitä olisin halunnut. Yritän elää kuitenkin tätä mahdollisimman hyvin! Käyn töissä, saan taattua lapsilleni hyvän elämän: ruokaa, harrastuksia hintaan katsomatta, pysyvän asuinpaikan, pysyviä ihmissuhteita, pysyvän koulun, pysyvät olosuhteet kaikin puolin. Lisäksi todella hienosti olen hoitanut lasten isäsuhdetta ja käyttänyt siihen energiaa, että se toimisi. Tätä kukaan ei tiedä, mitä kaikkea sen eteen joutuu tekemään ihan siitä asti, kuinka sanansa asettelee jne.
Olisin halunnut jakaa elämäni lasteni isän kanssa! Mutta en siis kadu eroa, itse jätin miehen. Tarkoitan, että olisi pitänyt valita mies, jonka kanssa voi olla koko elämän tai olisinpa ollut sellainen, etten olisi kaivannut eroa. Koska se ei ole mahdollista, elän niin hyvää elämää kuin näissä puitteissa pystyn. En halua miestä, en ketään. Haluan taata, että lapseni saavat elää kotona rauhassa. En todellakaan usko uusperheisiin. En ole nähnyt tyhtään LASTEN kannalta toimivaa uusperhettä. Aikuiset niin luulevat, mutta lapset oireilevat. En halua sitä enää omalle tunnolleni. En siis todellakaan aio maksaa seurustelun hintaa lasteni kustannuksella.
Ja ei, en ole kotona alakulounen tai masentunut. Ihan toimin varmasti ns. keskiverto ihmistä tasapainoisemmin ja terveemmin. Vietän lasteni kanssa aikaa. Siksihän priorisoin työni ja asuinpaikkani näin. Vaihtoehto olisi ihan toinen. Katsokaa ympärillenne naisia ja/tai perheitä, joissa työ on elämä ja työpaikalla vietetään suurin osa päivästä. Minä en tee niin.
Halusin ilmaista, että olen todella yksinäinen. Ja tästä ei ole ulsopääsyä. Tähän ei ole mitään muuta ratkaisua kuin tottua tähän ja olla ajattelematta. Se on onnistunut minulta 5 vuotta muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hyvin. Silti, silti oikein sisimmässäni olen hyvin yksinäinen. Ja joskus tulee tällainen olo, kun tajuaa, että tämä vaan pahenee. En todellakaan odota elämältäni tulevaisuudessa mitään. Uskon, että olen NYT onnellisimmillani. Loppuelämä kun lapset koko ajan kasvavat - tulee olemaan paljon pahempaa. Mitä halusin? halusin sanoa tämän anonyymisti ääneen. Elämäni ei mennyt kuten halusin. Se ei ole yllätys, mutta vituttaahan se silti. Toivottavasti lapsillani on aikuisena asiat paremmin sen vuoksi, että olen aika monta ratkaisua tehnyt vain heidän vuokseen. Hienoa, että teillä on asiat hyvin!
ap
[/quote]
Tämä voisi olla minun kirjoittamani! Luulen ap, että ymmärrän sua aika hyvin.
T. Toinen eronnut
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:50"]
[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 17:44"]
Minä olen aina ihmetellyt noita, jotka eivät voi hankkia uutta parisuhdetta ennen kuin lapset on pois kotoa. Minä hankein pari vuotta eron jälkeen, ja kyllä meidän kaikkien, myös lasten, elämä on paljon onnellisempaa sen jälkeen ollut, kun äiti ei ole enää masentunut ja ahdistunut yksinäinen raasu, ja elämä luonnottoman "hiljaista" erakkoelämää vaan oikeaa perhe-elämää.
[/quote]
Oletko kysynyt onko miehesi onnellinen? Vai katuuko hän, ettei malttanut odottaa naista, jonka kanssa voisi elää oikeaa elämää ilman jaloissa pyöriviä lapsia, joita ei koskaan ole itse elämäänsä toivonut? Ymmärrän että sinä olet saavana osapuolena onnellinen, mutta pystytkö antamaan miehellesi jotain vastineeksi?
[/quote]
Mies sanoo usein olevansa onnellinen ja rakastavansa paitsi minua, myös kahta lastani kuin omiaan. Hänellä on myös itsellään yksi jo teini-ikäinen lapsi, joka on meillä joka toinen viikonloppu. Sopii oikein hyvin hänkin meidän "laumaan". Mies haluaisi itse asiasas vielä meille yhden yhteisen lapsen, mutta minä vielä epäröin sitä vähän, kun ikääkin jo alkaa olla.
[/quote]
Sinulle tuo varmaan sitten riittää. Itse en voisi koskaan arvostaa miestä, joka sietää vaikka mieluummin muiden miesten lapsia nurkissaan kuin seisoo omilla jaloillaan. Vaikka on itse elämässään yhtä epäonnistunut kuin sinäkin, voisihan sitä aina kuitenkin korkeammalle tähdätä. Miten voi esim. seksissä olla ajattelematta niitä lapsia, joiden tuottamiseen värkkiä on käytetty. Ei ymmärrä ei, mutta onneksi ei tarvitsekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi et voisi seurustella jos joku löytyy? Mukavia ihmisiä on kaikki omien lasten harrastuspaikat pullollaan jossa voi jutella ihmislle tai on ainakin seuraa. Mukavia ihmisiä joilla nauravat silmät. Harrastusten parista löytyy yhteisöllisyys ja voi tehdä talkootyötä jos haluaa.
Ja jos löydät jonkun mukavan ihmisen, niin voit alkaa seurustella mutta ette muuta saman katon alle niin lapset eivät kärsi.
Et voi oikein uhrata omaa elämääsi lasten takia. Itse kuvittelen että jos minulle tulisi ero, sukulaisia pukkaisi kylään vaikka nykyään ei käy paljon ketään. Kun kuitenkin aina sitä puolisoa orjaillaan. Eikö sinulla ole äitiä ?
Entä kielten opinnot kansalaisopistossa ym. jossa voisi tavata ihmisiä. Alat vain jutella kun käyt kävelyllä, itse juttelen usein pururadalla ihmisille, sielläkin on tosi kivoja ihmisiä, kun liikkuu yksin niin tulee juteltua kävelyn tai sienestyksen lomassa.
En kaipaa syvempiä ihmissuhteita kun itselle riittää oma perhe, mies ja kaksi lasta, mutta juttuseuraa ei ole mielestäni vaikea löytää. Tai mukavia avoimia ihmisiä, jos itse on avoin. Ei anna iän tai ulkonäön tai sukupuolen rajoittaa . Lapselle voi jutella ja vanhalle mummolle, kuin ikäiselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse uusioperheen lapsi. Kaikki hyvin, ja olen elänyt rikasta elämää. Siis en rahallisesti. Äitini on ollut onnellinen, eikä se ole heijastunut meihin lapsiin. Ei lasten ole hyvä elää perheessä joissa vanhemmat haluavat erota, eikä lasten ole hyvä olla perheessä, jossa äiti on säälittävä, ja yksinäinen. Lapset ovat todella lojaaleja vanhemmilleen, ja yleensä toivovat vanhemmilleen kaikkea hyvää.
31, kiitos, että kommentoit. Ihmiset vaan yleensä voivottelee, että mistä minulle löydettäisiin mies. Ystävienkin asemaani asettuminen on todella ontuvaa. Siksi en sitten enää puhu mitään. Vastaan vaan aina, että ei ole kohdalle osunut. Vaikka en siis edes etsi miestä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä ap on lähinnä säälittävä rassukka, joka kasaa lapsilleenkin kovat paineet. Lapset eivät tuolla menolla uskalla itsenäistyä, kun eivät halua jättää rassukka-äitiään yksin.
Aika harvalla ihmisellä elämä menee niin kuin on joskus ajatellut/toivonut, mutta normaalit ihmiset pystyvät jatkamaan elämää. Tottakai ero on kova paikka jokaiselle, mutta senkin yli täytyy vain päästä ja jatkaa elämää ystävien seurasta nauttien tai uudessa parisuhteessa. Ja ei seurustelu tarkoita sitä, että uuden miehen täytyy asua samassa osoitteessa. Miestä voi tapailla vaikka silloin, kun lapset ovat isällään, varmasti löytyy mies, jolle tuollainen tapa on hyvä myös.
Ap on turhasta valittaja, joka ei todellisuudessa edes halua tilanteen muuttuvan, haluaa vaan märehtiä elämänsä epäonnistumista sen sijaan, että tekisi omasta elämästään onnellisen.
En halua olla tyly, mutta toistan, etten halua uusia ihmissuhteita. Kirjoitin tästä jo aiemmin. Asun niin pienellä paikkakunnalla ja olen johtavassa asemassa, että miesvalikoimaa ei ole. Täällä on vain äidin nurkkiin jääneitä miehiä. Täällä ei ole ketään fiksua miestä. Enkä voi sen perusteella alkaa seurustella, jos täältä paikkakunnalta joku siedettävä löytyisi. Saisin heti huoran maineen. En voi edes ajatella kutsuvani miehiä kotiini. Jo siskon miehen käynti aiheutti utelua.
Minulla on äiti, joka asuu muualla. Olen tullut toimeen 18-vuotiaasta ilman äitiäni. Aina on ollut usieta satoja kilometrejä välimatkaa. Mihin se äiti nyt auttaisi? Hän elää omaa eläkeläisen elämää. Toki joskus vierailee meillä, mutta asuu kaukana ja on omat kuviot. Lisäksi emme ole läheisiä, joten sinänsä hänestä ei sellaiseksi oikeaksi seuraksi ole. Kiva siis että edes joskus käy!
Ja edelleen toistan: en ole säälittävä. Olen ulkoiselta hapitukseltani vahva nainen. Niin myös oikeastikin olen. Olen niin onnellinen kuin pystyn. Onnellisuuttani ei lisäisi mies. En pysty seurustelemaan tässä tapauksessa, vaikka Se Oikea kävelisi sisään. Lisäksi tuo on epärealistista. Realistista olisi nettitreffailla, kun täällä ei voi livenä. Itse asiassa olen sen näköinen ja luonteinen, että tarjokkaita ollut. En vaan VOI seurustella. Kuka haluaa seurustella kerran kuussa näkemistahdilla? Voin kertoa, että ei kukaan. Ja irtopanosuhteet eivät minua kiinnosta. En jaksa lähetä joka toinen vkloppu muualle seurustelemaan, koska haluan olla kotonakin. Arki-yksinhuoltajuus vie veronsa. Ei minulla ole aikaa ja hlaua riekkua netissä tai kylillä hotelliviikonloppuja, kun lapset ovat isällään. Ihan elän kotona normaalia elämää: pesen pyykkiä, teen töitä, nukun, siivoan yms. mitä en ole arkena ehtinyt tehdä tai olen halunnut priorisoida aikani lapsilleni.
Ap, ajattelen täsmälleen samoin kun sinä! Miten helpottavaa huomata etten ole yksin tunteineni. Ikää minulla on 25 ja olen yhden lapsen vanhempi, erosta jo kohta 4 vuotta..
38=ap
Ja ihan tiedoksi, en kasaa lapsilleni mitään paineita. Lue uudestaan.
Sinunko mielestäsi 37 kaikki yksin elävät ovat friikkejä, joiden lapset voivat huonosti, koska äiti on väistämättä onneton? Minä rohkenen olla eri mieltä. Näen työssäni itse asiassa perheitä, joissa ongelma on nimenomaan siinä,e ttä siellä perheessä on kaksi aikuista, jotka eivät osaa olla kahdestaan. Vastustat varmaankin yksinäisten adoptiotakin? Leskeyttä?
Mutta täytyyhän sun myöntää, että lapsillasi on kova duuni olla sun elämäs ainoa sisältö (sen työn lisäksi). Luuletko, että valitsisivat näin, jos saisivat päättää.
Voi ei 39, olet noin nuorikin! Minä sentään ehdin kokea pitkän parisuhteen ja huomasin sen omaksi jutukseni. Sekin on, etten enää jaksa uskoa pitkiin suhteisiin. Ihan eri asia on saada lapset jonkun kanssa ja elää sitä suhdetta kuin seurustella jonkun kanssa aikuisena jo perhe-elämän kokeneena.
Tsempit sulle!
ap
Niin, siis ei minulla ole miestä enkä sitä edes halua. Minulla on paljn ystäviä, tosin asuvat kaikki muualla. En aio hylätä vuosien varrella saamiani ystäviä. En kaipaa sillä tavalla seuraa. Arkenahan ei oikein edes ehdi tavat ihmisiä, ketään. En siis ole kiinnostunut lähtemään mihinkään harrastuksiin. Ei ole tarvetta saada uusia ystäviä. Halusin purkaa yksinäisyyden tunnettani. Se ei poistu, jos lähden tästä johonkin jumppapiiriin. Näen ihmisiä töissäni paljon. Töiden jälkeen haluan olla lasteni kanssa ja yksin. Tuntuu jotenkin kuitenkin jäätävän pahalta olla tässä maailmassa yksin. Vastuussa kaikesta aivan yksin. Olla kaikki päivät ilman aikuisseuraa kotona. Tokihan voisin jutella kaupassa kassan kanssa jotain, mutta se on eri asia. Äh, ehkä en osaa selittää. Tunnen itseni vaan ihan tosi yksinäiseksi. Kammottava ajatus elää tämä elämä näin. Nyt sentään lapsista on iso ilo minulle. Kohta ei ole.
Lasteni isä on lasteni elämässä tasa joka 2. vkloppu. Ei osallistu yhtään mihinkään arjessamme. Asuu etäämpänä. Hänestä ei ole mitään apua yhtään mihinkään. On lähinnä vaiva kuljettaa lapsia isälleen joka toinen vkloppu. Ei hän enää vuosiin ole tiennyt, mitä lapsiperheen arkeen kuuluu. Minä teen duunin täällä ihan itse, lapset käyvät kyläilemässä isällään ihan eri ympyröissä, joissa heidän arkensa on.
ap