Järkyttävä yksinäisyyden tunne :(

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 21:12"]31, kiitos, että kommentoit. Ihmiset vaan yleensä voivottelee, että mistä minulle löydettäisiin mies. Ystävienkin asemaani asettuminen on todella ontuvaa. Siksi en sitten enää puhu mitään. Vastaan vaan aina, että ei ole kohdalle osunut. Vaikka en siis edes etsi miestä.

ap

[/quote]

Minua myös ystävät yrittävät lohduttaa sanomalla, että varmasti uusi mies löytyy vielä. Eivät valitettavasti ymmärrä, ettei siitä ole kyse! Suren sitä, että ei ole mitään mahdollisuutta elää perhe-elämää lasteni isän kanssa. Tilanteen lopullisuus kauhistuttaa, vaikka ero oli lopulta oma päätökseni. Ei ole kiinnostusta sotkea tätä kuviota uudella suhteella. Eikä mikään tuo takaisin sitä, minkä olen menettänyt pysyvästi.

T. 31

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 21:12"]31, kiitos, että kommentoit. Ihmiset vaan yleensä voivottelee, että mistä minulle löydettäisiin mies. Ystävienkin asemaani asettuminen on todella ontuvaa. Siksi en sitten enää puhu mitään. Vastaan vaan aina, että ei ole kohdalle osunut. Vaikka en siis edes etsi miestä.

ap

[/quote]

Minua myös ystävät yrittävät lohduttaa sanomalla, että varmasti uusi mies löytyy vielä. Eivät valitettavasti ymmärrä, ettei siitä ole kyse! Suren sitä, että ei ole mitään mahdollisuutta elää perhe-elämää lasteni isän kanssa. Tilanteen lopullisuus kauhistuttaa, vaikka ero oli lopulta oma päätökseni. Ei ole kiinnostusta sotkea tätä kuviota uudella suhteella. Eikä mikään tuo takaisin sitä, minkä olen menettänyt pysyvästi.

T. 31

Siis 42: en kai minä nyt sano heille, että he olisivat ainoa elämäni sisältö. Vai tarkoitatko sinä, että lapselle on pahasta se, että kotona on aikuinen, joka haluaa olla läsnä, haluaa kuunnella, osallistua arkisiin juttuihin, joutaa kuskailemaan harrastuksiin, ei ole ärtynyt, koska lapset eivät ole koskaan ns. tiellä tai esteenä. Tämäkö on lasten kannalta huono asema ja saa heidät tuntemaan painetta? Minä olen ajatellut, että on hyvä, jos vanhempi on oikeasti läsnä. Kerrotko, miten he huomaavat sen, että kasaan heille paineita? Olen nimenomaan panostanut heidän kasvatukseensa, siihen, että heistä tulisi vahvoja omilla jaloillaan seisovia itsenäisiä ihmisiä. Ajatteletko, että käyttäisin aikani aivopestäkseni heitä olemaan jotenkin minua varten? Ei, päinvastoin. Lapset ovat vanhemmillaan lainassa vähän aikaa. En toivo heidän jäävän nurkkiini pyörimään, vaan toivon heistä vahvoja onnellisia ihmisiä.

ap

En tosiaankaan ole sitä mieltä, että kaikki yksineläjät ovat surkeita, mutta itsehän sä valitat koko ajan yksinäisyyttäsi. Yksin eläminen on ihan ok, jos ihminen viihtyy yksin, mutta sä en tunnu viihtyvän, vaan valitat tekemättä asialle mitään. Jokainen voi halutessaan etsiä uusia ystäviä tai parisuhteen, jos tuntee olonsa yksinäiseksi. Muut ihmiset kun yleensä poistavat yksinäisyyden tunnetta. Et yllättäen ota mitään kantaa siihen, että valitat vaan, etkä tee asialle mitään. Piehtaroit vaan itsesäälissäsi pilattua elämääsi, odottaen ihmettä, joka tekisi sut taas onnelliseksi. 

t:37

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 21:29"]

38=ap

Ja ihan tiedoksi, en kasaa lapsilleni mitään paineita. Lue uudestaan.
 Sinunko mielestäsi 37 kaikki yksin elävät ovat friikkejä, joiden lapset voivat huonosti, koska äiti on väistämättä onneton? Minä rohkenen olla eri mieltä. Näen työssäni itse asiassa perheitä, joissa ongelma on nimenomaan siinä,e ttä siellä perheessä on kaksi aikuista, jotka eivät osaa olla kahdestaan. Vastustat varmaankin yksinäisten adoptiotakin? Leskeyttä?

[/quote]

Hei, onko luetun ymmärtämisessä jotain vikaa??? Minä valitan SITÄ täällä anonyymisti. En valita sitä kotona enkä varsinkaan lapsilleni. Jos lukisit noita kirjoituksiani, voisit vaikka huomata, että sanon olevani onnellinen nyt, niin onnellinen kuin vaan pystyn. Se, että sisimmässäni syvälle koen itseni yksinäiseksi, ei rajoita minun arkielämäni tekemisiä mitenkään. Lue yltä lisää, jos haluat.

Totta kai minäkin olen sitä mieltä, että n vahingollista kasata lapsille paineita monenmoisista asioista. Mutta sehän idea tässä elämässäni just onkin, että elän niissä puitteissa, joissa minulla on energiaa olla se läsnäoleva vanhempi. Ts. se, joka mahdollistaa lapsille elämän, jossa ne eivät kärsi minun itsekkäiden ratkaisujeni takia. JOS siis minulla olisi jotain mielihaluja vaikkapa seurustella tai vaihtaa paikkakuntaa (ei ole) sen vuoksi, että olisi edes teoriassa mahdollista seurustella ja olla onnellinen. Sitähän tarkoitat, että nainen ei voi olla ilman miestä onnellinen. Voi olla näin. Myönnän. Mutta siitä huolimatta väitän, että minä en olisi onnellinen yrittäessäni mahduttaa seurusteluani arkeeni tai eläessäni uusperhe-elämää. Minun rahkeeni eivät siihen riitä. Ja epätyydyttävä uusperhe-elämä ei minulle riitä. Olisipa se sitten kuinka harmonista. Useinhan ei ole, jos ihan rehellisisä ollan, vai mitä? Ja vaikka olsii, en silti halua sitä lapsilleni. Heidän ainoa lapsuutensa on tässä. Haluan, että saavat ola kotona kotonaan. Kulkea suihkusta alasti, kiukutella ilman, että kukaan tulkitsee jostaisn suunnasta jotain, saavat tulla kainaloon ilman, että pitää miettiä, kuka on missäkin suunnalla mustasukkainen, saavat luoda sisarussuhteitaa ilman, että ketään voerasta lasta on siinä välissä säätämässä (näitä suhteita voi harjoitella sitten kaverin kanssa), ei tarvitse jakaa aikaa isälle, äidille, isän puolison suvulle, äidin puolison suvulle, siinäkin on tarpeeksi, että pitää äidin ja isän kaukana asuviin sukulaisiin yhteyttä. Ihan vain mainitakseni muutamia asioita.

ap

Mä en vaan käsitä sun ajatusta.

up

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 21:31"]

Mutta täytyyhän sun myöntää, että lapsillasi on kova duuni olla sun elämäs ainoa sisältö (sen työn lisäksi). Luuletko, että valitsisivat näin, jos saisivat päättää.

[/quote]

Onhan hänellä ihmissuhteita ja ystäviä, sukulaisia kuten kertoo. Työpaikka ja lapset eivät siis ole ainoa sisältö.

Jos alat seurustella sitten kun lapsesi ovat aikuisia ja omillaan?

Mikset voisi seurustella, kun lapset asuvat kotona? Ei kai lapsillekaan ole hyväksi, että äiti on yksinäisyytensä vuoksi alakuloinen...

En ole alakuloinen lasten nähden eikä syvällinen tyytymättömyyteni näy millään tavalla arjessani: käyn töissä, lapsille on aikaa, vietän läsnäolevasti heidän kanssaan aikaa, käymme lomilla yms. Heiltä olisi taatusti enemmän pois, jos tässä alkaisin seurustella jonkun kanssa ja ramppaamaan toisella paikkakunnalla. Ei olisi kyllä edes aikaa sellaiseen. Ja toisekseen ei ole halua jakaa elämääni jonkun vieraan ihmisen kanssa.

mutta sinullahan on asiat vielä hyvin. Minä asun täällä pikkukaupungissa kahden lapseni kanssa, kaikki sukulaiset satojen kilometrien päässä. Muutama tuttu täällä on, mutta ei ketään kenen luona kyläillä. Lasteni isä kuoli puoli vuotta sitten ja siihen loppui sekin vähä vapaa-aika. Olen siis aina lasten kanssa kahden, nyt tää yksinäisyys vasta onkin musertavaa-

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 16:33"]

Miten tästä pääsee eroon? On vainannut jo vuosia. Minulla on kaksi lasta. Ovat jka toinen vkl isällään. Ollaan erottu 5 v sitten. Asiat mallillaan ja toimivat jne. Olen vain kovin yksin. Suku ja ystävät asuvat satojen kilometrien päässä. Asun itse kaukan vain työpaikan ja tietysti lasten koulun takia. Kouluja nyt on muuallakin, työpaikkoja ei. Ei ole rahallisesti varaa vaihtaa toiseen työpaikkaan. Alan pikkuhiljaa kuolla tähän yksinäisyyteen. Minun elämälläni ei ole mitään väliä. Siis muuta kuin mahdollistaa lapsilleni mahdollisimman hyvät oltavat.

Olen lukenut toisen yliopistotutkinnonkin turhautumiseni vuoksi. En saa siitäkään mitään irti. Parisuhdetta en halua. Täällä en edes voisi seurustella kenenkään kanssa (pieni kylä) enkä muutenkaan aio seurustella, kun lapset asuvat kotona. Eli yksinäistä elämää edessä vielä ainakin 8 vuotta. Välillä ei vain oikein jaksaisi, mutta toisaalta iaka kuluu nopeasti ja voihan sitä kuolla mikä päivä vaan. Pitää vaan yrittää elää hetki kerrallaan ja olla kiitollinen siitä, mitä on: lapset ja työpaikka. En saanut elämässäni, mitä halusin. Se pitää hyväksyä.

[/quote]Missäpäin asut?

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 16:50"]

mutta sinullahan on asiat vielä hyvin. Minä asun täällä pikkukaupungissa kahden lapseni kanssa, kaikki sukulaiset satojen kilometrien päässä. Muutama tuttu täällä on, mutta ei ketään kenen luona kyläillä. Lasteni isä kuoli puoli vuotta sitten ja siihen loppui sekin vähä vapaa-aika. Olen siis aina lasten kanssa kahden, nyt tää yksinäisyys vasta onkin musertavaa-

[/quote]Entä missäpäin sinä asut?

Mitä tarkoitat sillä, ettei ole rahallisesti varaa vaihtaa toiseen työpaikkaan? Saatko nyt poikkeuksellisen hyvää palkkaa jota olisi mahdotonta saada muualta? Onko alallasi tarjolla töitä jostain syystä vain hyvin pienellä alueella? Vai onko nykyinen asunto niin hankala myydä pienellä paikkakunnalla että sen takia epäilet ettet pysty rahallisesti vaihtamaan asuinpaikkaa?

Oletko yrittänyt katsella/hakea työtä toisilta paikkakunnilta? Sehän ei vielä sido mihinkään... Jos ei löydy niin ei löydy ja jatkat samalla mallilla, mutta aina on pieni mahdollisuus, että muualtakin tärppää töitä. Ei siitä nykyisestä työstä kuitenkaan tarvitse irtisanouta ennenkuin on uusi sopimus taskussa.

Juuri näin: en saa omiani pois asunnosta eikä ole töitä muualla, tässä niin hyvä palkka, että pystyn elämään leveähkösti, kun muuten eläisin köyhää yh-elämää. Nyt on varaa kustantaa lasten musiikkiharrastukset sun muut, muualla ei olisi.

Otan osaa sun plsta, jonka mies kuoli! Olet kuitenkin varmaan väleissä hänen sukulaistensa kanssa jne. Minulla ei ole niitäkään. Vapaa-aikaa en tarvitsisi. Mieluummin olisin lasten kanss kuin yksin.

ap

Olen monta vuotta ollut ilman miestä, lapsi kulkee mun ja isän väliä eli viikolla mulla ja yleensä' isällä viikonloppuna. Nautin rauhallisuudesta. Monesti olen yksin matkustellut ja en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi ja en tunne nytkään. Ihan vieras tunne.

Mee käymään sukulaisissa nyt kun on koulun lomat.

Käymme toki sukulaisissa lomilla, jos jaksetaan lähteä. Meillä harva käy, koska emme asu omakotitalossa. Olen itse myös erolapsi. Isäni on elossa ja hänellä on uusi perhe, ei ole pitänyt yhteyttä lainkaan. Vuosikausiin en ole nähnyt koko ihmistä. Asuu ihan muualla päin kuin sukulaiseni, joten en voi nähdä edes vilaukselta. Tuli niiiiin totaalinen yksinäisyyden tunne. Minulla ei ole tässä maailmassa oikeasti ketään, joka minusta välittäisi. Laspsetkin lähtevät kotoa ja siihen heitä on kasvaettava. Tuntuu ihan tosi pahalta elää tämä elämä yksin. Ja olen tosi hidas tutustumaan ja luottamaan ihmisiin. En halua ketään miestä. Meidän iässä kaikilla on jo oma historiansa jne. En kaipaa mitään poikaystävää. Ihan eri asia, kun jakaa jonkun lapseni vauvasta asti tuntevan ihmisen kanssa elämää. 

[quote author="Vierailija" time="09.02.2014 klo 16:43"]

Mikset voisi seurustella, kun lapset asuvat kotona? Ei kai lapsillekaan ole hyväksi, että äiti on yksinäisyytensä vuoksi alakuloinen...

[/quote]

Mitä yh voi antaa jollekin miehelle? Hyväksikäyttöähän se olisi, että joku miesraasu pilaisi elämänsä ettei jonkun yh:n elämä olisi yksinäistä. Miksi pitää tehdä lapsia ja erota, ihan oma valinta.

Niin, ainakaan minulla ei ole mitään annettavaa kenellekään miehelle. Aikani menee omaan arkeen lasten ehdoilla. En ymmärrä, miten jotkut voivat alkaa seurustella. Itse en vaan pysty tuomaan kotiini jotain vierasta ihmistä enkä edes ajattelemaan, että lasteni kotiin tulisi joku vieras ihminen ihan vaikkapa asumaan. Miten he saisivat olla sitten kotonaan? Ex-miehelläni on uusi naisystävä. Sekin jo itsessään on erinomainen esimerkki, miksi lasteni pitää saada jossain olla kotonaan. Isällään eivät saa. Mitä 12 tarkotit?